Valtakausi: Jenni Toivoniemi

Valtakausi: Jenni Toivoniemi. WSOY 2022

Kansi: Hilla Semeri

"Kallio. 1990-luku. Mullistusten vuosi.

”Me olimme maailmanlopun sukupolvi, kaikkeuden keskipiste.”

Helsingin Kallio, nuoria aikuisuuden kynnyksellä. Lukio ja lapsuuskoti ovat jäämässä taakse, tulevaisuus on häikäisevä ja ääretön.

Bambi on muuttanut alaikäisenä Helsinkiin mennessään taidelukioon. Bambin ympärille on kerääntynyt laaja piiri ihmisiä, itse valittu perhe. Aikuiselämän riippumattomuus tuntuu rajattomuudelta: voi juhlia maanantaista torstaihin tai lähteä tuntemattoman matkaan kadulta. Kun Bambi tutustuu järkyttävän kauniiseen Helenaan, hän haluaisi pitää tämän vain itsellään, mutta pian Helenan tuntevat kaikki.

Valtakausi on Jenni Toivoniemen vastustamaton esikoisromaani yhdestä vuodesta nuorten elämässä lankapuhelinten aikaan. Kun siteet lapsuuteen hiutuvat poikki, mihin voi kiinnittyä? Voittaako ystävyys himon? Mitä tapahtuu kaikkein tärkeimmälle yhteisölle, kun maailma alkaa vääjäämättä kiskoa sen osasia eri suuntiin? Romaani kuvaa aidosti ja moniäänisesti eri taustoista tulevien nuorten aikuisten ensiaskelia itsenäiseen elämään, jossa vastuun ja velvollisuuksien karikot vaanivat jokaista."(WSOY)

Lukunäyte

Traileri

Oma arvio:

Enpä muista, milloin minulla olisi ollut viimeksi näin ristiriitainen olo jostakin kirjasta. Halusin yhtäaikaa vihata ja rakastaa tätä kirjaa, sen henkilöitä, kirjan tasaisen epämääräisesti eteenpäin soljuvaa juonta ja kaikkea siinä. Minulla oli myös tajuttoman vaikeaa antaa tälle arvosanaa, sillä en osannut päättää, minkä mukaan se määrittyy. Jos määritelmä hyvän arvosanan kirjalle on se, etten malta laskea sitä käsistäni, kiinnyn henkilöihin, vaikka enimmäkseen vihaan heitä, ja ähkin lukiessani tuskaani siitä, miten turhauttavaa sitä on lukea sen epämääräisyyden takia, mutta miten koukuttava se siitä huolimatta tai juuri sen takia on, arvosana olisi yläkantissa. Mutta sitten taas, tässä kirjassa oli paljon asioita, joiden takia en haluaisi antaa huippupisteitä. Mutta miksi tämä kuohutti minua niin paljon?

Otin tämän Jenni Toivoniemen esikoisteoksen Valtakausi blogiini esiteltäväksi, koska ajattelin tämän olevan sitä vähän harvinaisempaa new adult -kamaa, mitä ei hirveänä julkaista. Olen pitänyt kovasti lukemistani Sally Rooneyn teoksista, ja uskoin tässä olevan samaa henkeä. Päähenkilöt ovat aikuisuuden kynnyksellä eläviä, 17-19-vuotiaita taidelukiolaisia tai korkeakouluopiskelijoita, joiden elämän suunta on vielä hakusessa. Suurin osa heistä on vielä vakiintumattomia, ja kaikille tärkeintä on ystävät, hauskanpito, hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen, mutta myös selviäminen oman itsensä ja sekasortoisten ajatustensa kanssa. Olen itse elänyt nuoruuteni 1990-luvulla, jota kirjassakin eletään, joten olin innoissani, jotta pääsisin samaistumaan tähän aikakauteen. Toki löysin yhtymäkohtia omaan nuoruuteeni, mutta kyllä minun elämäni 1990-luvun pohjoispohjanmaalaisessa pikkukunnassa oli hyvin, hyvin erilaista kuin kirjan keskeisten henkilöiden,  kalliolaisen taidelukion ja taideteollisen korkeakoulun opiskelijoilla. 

Kirjassa on ennätysmäärä näkökulmahenkilöitä, mikä oli minulle varsinkin alkuun melkoinen kauhistus. Kymmenen henkilöä vuorottelevat lyhyehköissä näkökulmakappaleissaan koko kirjan ajan, joista 5-6 on valta-asemassa muiden vieraillessa hiukan harvemmin. Huhhuh, minulla kesti aikaa päästä selville, kuka nyt oikein oli kuka ja kenen kanssa. Käy melko pian selväksi, kenen ympärillä kaikki tapahtumat kuitenkin pyörivät: 17-vuotias Bambi, oikealta nimeltään Pamela Punahilkka (niinpä, aivan...) opiskelee viimeistä vuottaan Kallion ilmaisutaidon lukiossa, on saanut muuttaa alaikäisenä omaan asuntoon ja kietonut saman tien pikkurillinsä ympärille joukon ihmisiä, joista tulee hänen perheensä. Hän on tuntenut suurimman osan perheestään jo parisen vuotta. 

Helena on tajuttoman kaunis tyttö Bambin lukiosta, Laura on Bambin ystävä, Sonia on Lauran ystävä, Mikko samasta lukiosta, Mila Helenan ynseä kämppis, Antti on sivarissa oleva naistenmies sekä Sonian ex, Kai on taideteollisessa opiskeleva taiteilijalupaus ja rakastunut Bambiin, Petteri on Helenan veli ja rakastunut Bambiin, Johannes on Mikon serkku. Tässä henkilöt lyhykäisyydessään. 

Bambi, Bambi, Bambi. Mitä kaikki siinä näkevät. Kyllä minä tiedän, se on jotain karismaa tai vetovoimaa, mutta mistä se koostuu? Eivätkö muut näe tuota julmuutta, vai eivätkö vain välitä? (Mila, s. 181)

Bambi tutustuu kuvataidelukiossa Helenaan ja välttelee alkuun esittelemästä tätä muulle "perheelleen", sillä hän sanoo haluavansa pitää tämän itsellään. Tosi asiassa Bambi taitaa hiukan pelätä Helenan vetovoimaa, sillä hän on tottunut olemaan aina se koko joukon keskipiste. Bambi on se, jonka luo kaikki menevät suruineen ja iloineen, mutta jota kukaan ei halua tyttöystäväkseen. Antti yöpyy usein tämän luona yrittäessään toipua erostaan Sonian kanssa, mutta Bambin ja Antin suhde on täysin platoninen. Kailla ei ole asuntoa, joten hän punkkaa myös usein Bambilla. Monet epäilevätkin, että Kailla ja Bambilla on jotain meneillään, ja tämä herättää kauhean mustasukkaisia ajatuksia Antissa, joka itse kuitenkin sekstailee ympäri kaupunkia kaikkien kanssa. 

Mä otan sitä kädestä, kun en osaa muutakaan tehdä. Sen silmiin tulvahtaa kyyneleitä ja se näyttää lapselta. En ole nähnyt Bambin itkevän montaa kertaa, se ei ole niitä tyttöjä, jotka itkevät, kun eivät saa mitä haluavat.Mutta ei se ensimmäistä kertaa itke mun käytöksen vuoksi. (Kai, s. 245)

Johannes on porukan rikkain ja musikaalisin: hänellä on oma bändi. Johannes ja Laura tutustuvat ja alkavat tapailla, Kai luo kaihoisia katseita Helenan suuntaan, mikä ärsyttää Bambia. Helenan veli Petterikin soluttuu porukkaan ja Johanneksen bändikuvioihin mukaan. Helena pääsee myös bändiin duetoimaan, saa bändin poikien päät sekaisin ja Johanneksen kiristelemään hampaitaa. Petteri on rakastunut Bambiin heti siitä hetkestä, kun tämä vieraili Helenan kanssa heillä kotona. Mutta tuntuu, että Bambi ei ole kenenkään, mutta kuitenkin kaikkien oma.

Miksi te pojat kuvittelette, että haluan kuulla olevani erilainen kuin muut tytöt? Minä haluan tulla katsotuksi niin kuin te katsotte tyttöjä. Ja minä haluan, että te lopetatte sellaisen katsomisen kokonaan ja alatte nähdä meidät ihmisinä. (Bambi, s. 71)

Yhtä lailla kuin Bambikin, on Helena hyvin keskeinen henkilö. Hän tulee uskovaisesta perheestä, mutta soluttuu yllättävän hyvin viinan- ja ruohonhuuruiseen bile-elämään eikä alussa tajua omaa seksikkyttään, mutta oppii aika pian käyttämään sitä hyväksi. Hänen ja Bambin välille tulee kilpa-asetelma, jossa he pyörittävät samoja poikia ja testaavat vetovoimaansa perheen poikiin. Tämä  kaikki  jää kuitenkin enimmäkseen keimailun ja flirttailun, eräänlaisen valtapelin tasolle, ainakin aluksi. Myös Helenan ja Bambin välillä on oma jännitteensä.

"Tajuutteks te, että me ollaan ollaan tän kaupungin... tän maan parhaat tyypit. Ne parhaat tyypit! Me ei tarvita ketään muuta. Ei oo ketään muita! Me tunnetaan jo kaikki." (Sonia, s. 123)

Kaikki nämä nuoret ovat siinä vaiheessa, että ovat aikuistumassa ja itsenäistymässä, mutta lapsuuskodin haamut seuraavat vielä liian kipeinä. Kaikilla tuntuu olevan jotain hankaluuksia lapsuudenkodeissaan. Itsetuntoa pönkitetään hiukan kyseenalaisin keinoin, päihteistä haetaan hetkellistä helpotusta ja ystävät ovat lähes symbioottisen lähellä. Tulevaisuus on tuolla jossain. Yhden vuoden aikana nämä nuoret aikuiset kokevat ystävyyttä, rakkautta, pettymystä, kateutta, epätoivoa, surua. Nuorten sekoilu kulminoituu ikävään tragediaan, joka muuttaa kaikkien välit joksikin aikaa. Itse jotenkin jopa hätkähdin tätä lopun tapahtumaa, koska olin jo kirjaa lukiessa tottunut sen tasaisena soljuvaan etenemiseen, etten uskonut mitään mullistavia yllätyksiä juonessa olevan tulossa.

Ahaa, tätä se on. hymyilen takaisin ja näen, miten hänen polvensa notkahtavat, niin helppoa se on. Jos vielä luon katseeni alas näin ja katson sitten ripsien alta, vaikutus on aina sama. (Helena, s. 184)

Mietin, miten kuvailisin tämän romaanin rakennetta, joka on yhtä aikaa tosi sekava vaihtuvine näkökulmahenkilöineen, mutta toisaalta kokonaisuutena hyvin eheä usean nuoren kasvukertomus. Kirjassa ei harrasteta maalailevaa miljöönkuvausta eikä juuri muutenkaan tunteiden syvällistä vatvomista, vaan asiat etenevät henkilöidensä raportoimana eteenpäin. Minulle tuli jopa fiilis, ihan kuin katsoisin tosi-TV:tä. Onko vielä lanseerattu tyylilajia fiktiivinen tosi-TV-kirjallisuus? Jos ei ole, lanseeraan sen nyt.

Typerät pojat. Miten teidän kanssanne voi koskaan elää, kun te olette noin heikkoja? Minä en koskaan päästä ketään noin lähelle itseäni. Ehkä joskus, kun olen vanhempi ja pojat ovat viisaampia. ( Bambi, s. 68)

Valtakausi on hirveän viihdyttävää ja mukaansatempaavaa luettavaa, vaikka alussa henkilöiden määrä voi pyörryttää ja sekoittaa lukijan päätä. Toisaalta se tekee lukemisesta hyvin etenevää, koska näkökulmahenkilöiden luvut ovat keskimäärin kolmen-kuuden sivun mittaisia. Välillä nuorten sekoilun (ja päihteiden) määrä alkaa jo hermostuttaa, kun ei enää tiedä, kenen kanssa Antti seuraavaksi bylsii ja kelle kaunis Helena flirttailee. Raivostuttavin hahmo kaikista on kyllä ehdottomasti päättämätön Antti, mutta myös keskeisin henkilö Bambi ottaa minua jostain syystä ihan hirveänä pattiin. Hän on jotenkin sellainen kaikkien pitämä peikkotyttö, joka tajuaa ja ei tajua omaa valta-asemaansa. Yritin kovasti myös löytää ysäritunnelmaa kirjasta, mutta se ei oikein välittynyt minulle, sillä välillä jopa hiukan hätkähdin, miksi ihmeessä tyypit kuuntelee C-kasettia tai soittaa lankapuhelimella. 

Koska Toivoniemi on myös elokuvantekijä ja käsikirjoittaja, mietin, olisiko tästä suunnitteilla vielä elokuvaa tai tv-sarjaa? Näkisin hyvin tämän 2020-luvun uutena "Levottomat"-leffana.

Valtakausi edustaa nykyromaanin rakenteita ja tuo kovasti mieleen esimerkiksi Sally Rooneyn ja Emma Jane Unsworthin vanhemmille nuorille aikuisille (18-30) suunnatut romaanit. Voisin hyvinkin vinkata tätä toisen asteen opiskelijoille.

Päädyin lopulta arvosanaan 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

-

Samantyylistä luettavaa:

Emma Jane Unsworth: Aikuiset

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä

Booklist Queen: A 2022 new release

Seinäjoen kirjasto: 29. Kirjassa ollaan ravintolassa tai baarissa

Popsugar: A Book about a band or musical group

Lisäksi kirja tulee omaan #luekeltaisiakirjoja lukuhaasteeseen.

Salasana: rakkaus: Eppu Nuotio, Sanna Pelliccioni ja Maami Snellman.

Salasana: rakkaus: Eppu Nuotio (teksti), Sanna Pelliccioni (kuvitus) ja Maami Snellman (teksti.) Lasten keskus & Kirjapaja 2019.

 Kansi: Sanna Pelliccioni

"Tiedätkö sen tunteen, että leijut maanpinnan yläpuolella onnen heliumin kannattelemana ja tajuat, että kaikki on ihan hullun hyvin. Sä vaan kuplit ja susta tuntuu, että kaikki on mahdollista, tiedät sä sen?

Salasana: Rakkaus on pieniä rakkauskertomuksia nuorille. Niille jotka kaipaavat rakkautta, niille, jotka eivät usko rakkauteen, niille jotka uskaltavat rakastaa vain kaukaa, niille, jotka ovat rakastuneet väärään ihmiseen, niille joiden sydän on ensimmäistä kertaa murskana, niille joiden elämään ensirakkaus tuli ryminällä, niille jotka leijuvat juuri nyt rakkauden pumpulipilvessä, niille, jotka eivät usko rakkauteen ja niille, jotka ovat saaneet maistaa mustasukkaisuuden myrkkyä. Niille, jotka luulevat, ettei heitä voi kukaan rakastaa.

Kirpaisevan ihanat ja elämänmakuiset novellit, tekstiviestit, chättitekstit, kirjeet, runot ja päiväkirjamerkinnät ravisuttavat ja kihelmöivät. Taitavan tekijäryhmän tekstit osuvat suoraan nuoren iholle ja sydämen syövereihin kirjassa, josta jokainen löytää sanan, lauseen, sivun juuri itselleen. Rakkaus kantaa, yllättää, loppuu, alkaa, kestää." (Kirjapaja/ Lasten keskus)

Oma arvio:

Kolmikko Nuotio-Pelliccioni-Snellman on tullut tunnetuksi erilaisista sanataiteeseen kannustavista lastenkirjoistaan: Maami mustikka (Bazar) on suunnattu 4-8-vuotiaille, Karhu ja kaverit (Bazar) 8-11-vuotiaille ja nyt viimein on tullut myös nuorille suunnattu sanataidetehtäviä sisältävä tarinakokoelma Salasana: rakkaus. 

Samassa se katsoo mua, katsoo pitkään suoraan silmiin. Vatsassa nipistää. (s. 18)

Kirjassa on monipuolisesti erilaisia parin-kolmen sivun mittaisia tarinoita ihastumisesta, rakastumisesta, seukkaamisesta, treffeistä, ensisuudelmasta, sateenkaarirakkaudesta, pettymyksestä, mustasukkaisuudesta, kaukorakkaudesta... Mukaan on saatu mahtavan laaja skaala erilaisia tarinoita nuoresta rakkaudesta ja siihen kuuluvista lieveilmiöistä. Kutakin tarinaa seuraa sivun mittainen ystäväkirjatyylinen esittely kirjoittajasta sekä muutamia tehtäviä liittyen tekstiin. 

Mä tein itselleni listan asioista, jotka auttaa unohtamaan. Siinä on kymmenen asiaa. (Tehtäviä: s.55) 

Pidän kovasti kirjan päiväkirjamaisista tarinoista, jotka palauttavat väkisinkin mieleen oman teini-iän ihastumiset ja niihin liittyvät epävarmuuden tunteet. Sanna Pelliccionin kuvitukset ovat mainioita ja rakastan erityisesti kansikuvaa. Suosittelisin tätä noin 12-15-vuotiaille.

Sinä sulatat minut sata kertaa päivässä, se supisi korvaani. (s. 47)

Suosikkini näistä tarinoista on Ensisuudelma ja Me sovimme toisillemme.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa: 

Karhu ja kaverit - tarinoita ja tehtäviä: Eppu Nuotio, Sanna Pelliccioni ja Maami Snellman 

Minna Canth -lukuhaaste ~ Ihmisen kuvia - novelleja: Minna Canth

Ihmisen kuvia - novelleja: Minna Canth. Toim. Minna Maijala. Gummerus 2019. 

 Kannen suunnittelu: Saana-Reeta Meilahti

"Juhlavuottaan viettävä Minna Canth koki kirjailijanroolinsa itselleen kaikkein tärkeimmäksi. Sitä kunnioittaen julkaisemme kirjallisuudentutkija Minna Maijalan toimittaman kokoelman Canthin tuntemattomampia novelleja, jotka kirkastavat hänen kirjailijakuvaansa ja riisuvat hänen päältään 175 vuoden pönäkkyyden.

Maijala kertoo kokoelman esipuheessa, kuinka Canthin kertomukset kärsimyksestä pyrkivät tarkoituksellisesti synnyttämään lukijoissa sokkivaikutuksen, jotta he ryhtyisivät vaatimaan yhteiskunnallista muutosta.

Canthin novellit kuvaavat tavallisen ihmisen arkea aikana, jolloin normeista poikkeaminen johti usein lääketieteelliseen diagnoosiin. Muotidiagnooseja olivat muun muassa melankolia, hysteria ja hermoheikkous. Canth piti aikansa hermostuneisuuden syynä modernin ajan liian nopeaa kehitystä, joka vaati ihmisiltä jatkuvaa olemassaolon kamppailua. Olemmeko vieläkään oppineet hiljentämään tahtia?" (Gummerus)

Sisältää novellit:

Kuoleva lapsi (1887)

Epäluulo (1891)

Lääkäri (1891-92)

Ystävykset (1890)

Agnes (1892)

Kauppias Roller (1887)

Missä onni? (1895)

Hullu-suutari (ajoittamaton)

Eräänä sunnuntaina (1888)

Oma arvio:

Ihan ensimmäiseksi oikein hyvää  Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! Teen tämän postauksen Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteen innoittamana. Tänäö keväänä ilmestyneessä Ihmisen kuvia -novellikokoelmassa on minulle ennestään tuntemattomia novelleja, paitsi aiemmin bloggaamani Agnes, jonka siis jätin tällä kertaa lukematta. 

Kuva: Niina T. / Yöpöydän kirjat

 "Luulen että heistä kovin moni kärsii siveellistä mielivikaisuutta siinä määrässä, ettei heitä voi pitää edesvastauksen alaisina töistään."

"Vaikka ajatuksen juoksussa ei mitään tuntuvaa sekaannusta ilmestyisikään?" (Lääkäri: s.94)

Heti muutaman novellin luettuani minulle kävi selväksi, että mielenterveys on hyvin vahva teema tässä kokoelmassa. Se kulminoituu erityisesti novellissa Lääkäri, jossa tohtori Hammar uskaltaa esittää väitteen, että moni rikollisista kuuluisi ennemmin mielisairaalaan kuin vankilaan. Että joskus rikoksentekijästä ei hetimmiten näe päälle päin, että hän olisi mieleltään sairas, ja olisi sen tähden tehnyt tekonsa. Onko siis oikein vangita tällainen henkilö? Hammar alkaa jopa menettää potilaitaan näiden väitteiden vuoksi. Eräs tapaus häntä erityisesti kiinnostaa: Sohvi Rantala, joka tuomittiin isäntäväeltä varastelusta ja lopulta tuhopoltosta. Sohvi ei osoittanut minkäänlaista katumusta, ja Hammar haluaisi vakuuttua siitä, että Sohvi on mieleltään sairas. Hankala on kuitenkin saada muut sitä uskomaan, sillä mielenterveyden ongelmat ja niiden tunnistaminen ovat vielä tuolloin niin lapsenkengissä. Tämä novelli on mielestäni oivallista pohdintaa siitä, voiko rikoksentekijän todistaa syyntakeettomaksi henkisen vakautensa perusteella.

Missä oli hänen sielunsa? Oliko se lähtenyt pois hänen ruumiistaan?

 Hän oli ilman sielua. Tiesikö kukaan ihminen, kuinka onnetonta oli sieluton elämä?

Saisiko hän koskaan sielunsa takaisin? (Epäluulo: s. 75)

Sairaalloisesta mustasukkaisuudesta kertovat novellit Epäluulo ja Ystävykset. Ensimmäisessä kauppiaan vaimo Elli menee vainoharhaisuudessaan niin pitkälle, että hänen henkinen terveytensä järkkyy ja hän päätyy traagisiin tekoihin ja lopulliseen ratkaisuun. Jälkimmäisessä taas on kyseessä ystävien keskeinen solidaarisuus ja mustasukkaisuus, kun toinen rakastuukin mieheen ja jättää toisen kolmanneksi pyöräksi. Tässä novellissa on kuitenkin ihastuttavan onnellinen loppu.

Ulkona oli pimeätä kuin säkissä, ei nähnyt kämmenen vertaa eteensä.Siinä kävellessä tuntui Rollerista juuri kuin olisi jotain pudonnut hänessä alas ja vajonnut yhä syvemmälle. Päästä se alkoi ja tuntui sydämmeen asti. Siellä ahdisti ja painoi, jäykistyi ja puuttui. Niin raskaaksi koko olento kävi ja elottomaksi kuin kivi. (Kauppias Roller: s. 249)

Lyhyehkö novelli Kauppias Roller on traaginen tarina siitä, miten miehen mielen täyttää tylsämielisyys ja lopulta elämänhaluttomuus. Hänen vaimollaan tuntuu olevan ystäviä ja huvituksia, mutta kauppiasta itseään ei huvita mikään. Loppu on Canthin tyyliin traaginen. Missä Onni? -novellissa pohdiskellaan nimensä mukaisesti onnea ja etenkin sitä, tuoko yltäkylläisyys onnen. Esimerkkitapauksessa kertojan tuntema Hilma pääsee varakkaisiin naimisiin Tampereelle, mutta masentuu juhlavassa elämässään täysin, Myöhemmin, miehensä konkurssin jälkeen Hilma joutuu  elämään köyhästi ja sairaskin hän on, mutta kertojan ihmetykseksi nainen onkin onnellisempi kuin koskaan.

Koko perhe nukkui, yksi ainoa oli, joka ei silmiään ummistanut nyt enemmän kuin ennenkään. Kätkyessä hän makasi ja katseli taivaan tuikkivia tähtiä pienestä lähellä olevasta ikkunasta, jonka alemmat ruudut olivat osaksi päreillä paikatut, osaksi rievulla tukitut. --- Eikä tuntunut yö pitkältä, vaikka nukkuivat kaikki muut, hän yksin valvoi. (Kuoleva lapsi: s. 42)

Loppupään novellit Hullu-suutari ja Eräänä sunnuntaina jäivät minulle vähän vaisummiksi lukukokemuksiksi. Kokoelman avausnovelli Kuoleva lapsi on riipaiseva mutta myös kaunis tarina seitsenvuotiaasta, kuolemansairaasta Eevistä, joka sängyssään odottaa kivun lakkaamista. Sitä odottaa myös hänen äitinsä, jonka sydän on särkyä lapsensa sairastelusta. Minunkin sydämeni särkyy novellin lopussa.

Ihmisen kuvia tarjoaa mukavan valikoiman tuntemattomampia Canthin novelleja. Omia suosikkejani on Lääkäri, Kuoleva lapsi ja Ystävykset. Laajassa esipuheessa kirjan toimittanut Minna Maijala avaa novellien taustoja, se kannattaa myös lukea. Pidän erityisesti myös kirjan hempeäsävyisestä ulkoasusta, joka on Sanna-Reeta Meilahden käsialaa.

Arvosana 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta

Muissa blogeissa:

Tuijata. Kulttuuripohdintoja


Lisää Minna Canthia blogissani:

Sylvi
Agnes

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

19. Novellikokoelma

The Girl Who Fell: S. M. Parker

The Girl Who Fell: S. M. Parker. Simon Pulse 2016. Ei suomennettu.

 Kannen suunnittelu: Regina Flath

"His obsession.
Her fall.

Zephyr Doyle is focused. Focused on leading her team to the field hockey state championship and leaving her small town for her dream school, Boston College.

But love has a way of changing things.

Enter the new boy in school: the hockey team’s starting goaltender, Alec. He’s cute, charming, and most important, Alec doesn’t judge Zephyr. He understands her fears and insecurities—he even shares them. Soon, their relationship becomes something bigger than Zephyr, something she can’t control, something she doesn’t want to control.

Zephyr swears it must be love. Because love is powerful, and overwhelming, and…terrifying?

But love shouldn’t make you abandon your dreams, or push your friends away. And love shouldn’t make you feel guilty—or worse, ashamed.

So when Zephyr finally begins to see Alec for who he really is, she knows it’s time to take back control of her life.

If she waits any longer, it may be too late. "(Simon Pulse)

Oma arvio:

Minä en lukenut kirjan takakansitekstistä kuin alun, joten ajattelin alkuun tämän kertovan vain lähinnä hyvin intensiivisestä rakkaudesta. Yllätyksekseni intohimoa ja pakahduttavaa rakastumisen tunnetta tihkuva kirja alkoi loppua kohti muuttua raastavaksi psykologiseksi jännitykseksi, ja sydämeni meinasi hyppiä toiseksi viimeisessä luvussa ihan turhan nopeaa, niin karmeaksi tapahtumat kääntyivät. Huh.

The Girl Who Fell alkaa napakalla prologilla, joka on otsikoitu The End. Tämä ennakoitu luku antaa vihiä, että kirjan juoni tiivistyy loppua kohti hyvin hyytäviin tunnelmiin. Siksipä minulla kyllä oli lukiessa aavistus takaraivossa, ettei tämä kirja ole ihan pelkkää rakkautta. 

Kirjan päähenkilö on viimeistä lukiovuottaan opiskeleva Zephyr Doyle, maahockeyjoukkueen johtaja, jolla on kaksi ihanaa ystävää: Lizzie ja jääkiekkoilija Gregg. Zephyrillä on ihana juristiäiti, mutta hänen perheeseensä liittyy iso kipupiste, joka vallitsee koko kirjan ajan: hänen isänsä on lähtenyt pois pari vuotta sitten, jättäen vain kirjelapun pöydälle. Zephyr tuntee monenlaisia tunteita tähän liittyen, vaihdellen syyllisyydestä vihaan, itseinhosta raivoon, surusta toivottomuuteen. Eräänä päivänä Zephyrin äidillä on ilmoitusasiaa, kun hän kertoo isän palanneen kaupunkiin ja tavanneensa tätä muutaman kerran. Zephyr on raivoissaan, eikä tiedä miten sulatella tätä asiaa.

I never imagined I'd be this girl. (s.131)

Kun Gregg esittelee koulun uuden oppilaan, jääkiekkomaalivahti Alecin, Zephyrin sydän heittää volttia - vaikka hän on juuri vannonut Lizzielle, ettei aio olla se tyttö, joka lankeaa poikaan seniorivuotenaan. Se aiheuttaisi vain monimutkaisuutta juuri, kun pitäisi valmistautua collegevuoteen Bostonissa, josta Zephyr odottelee kuumeisesti hyväksymiskirjettä. Alec tuntuu kuitenkin yhtäkkiä niin vetovoimaiselta, tutulta, houkuttelevalta, vaikka Zephyr yrittää vastustella. Asiaa hämmentää myös Greggin humalainen suudelma bileissä, joka yhtäkkiä hiertää lapsuudesta asti ystävinä pysyneen parin välejä. Zephyr ei osaa ajatella Greggiä kuin veljenään, kun taas Gregg tuntee kovasti vetovoimaa lapsuudenystäväänsä kohtaan. Tilanne tulehtuu hetkellisesti, kun Gregg näkee Zephyrin suutelevan Alecia jääkiekkokaukalolla. 

"---I'm sorry that kissing you is something I've been thinking about since we were twelve years old and we found that rope swing by the quarry." (s. 71)

Alecin ja Zephyrin salamarakkaus alkaa hiukan samaan tyyliin kuin Bellan ja Edwardin suhde Twilight-sarjan alussa, mutta sillä erotuksella, että huomaan Alecissa heti sellaisia piirteitä, joita kavahdan. Hän haluaa olla Zephyrin kanssa koko ajan - tarkoitan siis KOKO AJAN. Vaikka he ovat vasta eronneet, pian Alec on tekstailemassa Zephyrille, missä tämä on ja kenen kanssa. Hän vaatii kaiken ajan itselleen. Zephyr jättää tärkeitä tilaisuuksia väliin, kun Alec mankuu tämän viettävän ajan mielellään hänen kanssaan. Hän perustelee sen sillä, että ei vain voi olla ilman tätä. Itsetunnon kohautusta kaipaava Zephyr on tietenkin imarreltu siitä, että toinen tahtoo häntä noin paljon, mutta minä ärsyynnyn heti alussa Alecin marinasta ja tuntuu, etten pysy ärsytyksessäni nahoissani. 

"I want u all 2 myself this weekend."(s.153)

Aika pian Alec alkaa käyttää Zephyriin ilmiselviä manipuloinnin keinoja: "Etkö sinä rakastakaan minua?" "Minua surettaa, kun sinä et selvästikään tunne yhtä vahvasti kuin minä?" "Onko se tilaisuus sinulle tärkeämpi kuin minä?" Ärsytykseni kasvaa, kun Zephyr ei näytä tajuavan, ettei tuollainen ole normaalia. Pian Zephyrin haave Bostonin yliopistosta tulee puheeksi, ja Alec alkaa vihjailla, ettei etäsuhde tulisi kysymykseenkään, sillä hän on menossa Michiganiin. Alec on myös todella mustasukkainen Greggistä, etenkin kun kuulee suudelmasta, ja alkaa vaatia, ettei Zephyr saa enää tavata tätä. Zephyr on ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä hän kaipaa rakkaiden ystäviensä seuraa, ja haluaisi pitää unelmistaan kiinni, mutta Alecin manipulointi alkaa horjuttaa hänen itseluottamustaan. Miten hän voisi olla täydellinen tyttöystävä? Eikö hänen pitäisi asettaa Alec aina etusijalle? 

Kuva: Pixabay

Kirjaa oli piinallisen ärsyttävä lukea, kun halusin niin kovasti auttaa Zephyriä. Jos hän olisi ärsyttävä henkilöhahmo, en ottaisi tätä näin tunteella, mutta kun hän on minusta mukava, fiksu ja miellyttävä tyttö, jonka sydän on vain särkynyt isän hylätessä hänet ja äitinsä. Siksipä ilahdun siitä, että Zephyr alkaa pikkuhiljaa hyväksyä ajatuksen siitä, että antaisi isälleen edes pienen mahdollisuuden. Hänellä on satoja kysymyksiä esitettävänä isälleen, mutta tärkein niistä on tämä: "Miksi sinä teit sen? Miksi jätit meidät?" 'Miksi'-kysymyksiin on kuitenkin harvoin kunnollista vastausta.

"I would never hurt you."

"But don't you see that's the problem? I'm scared you can hurt me without even knowing it"

Sickness swirls my middle. (s. 120)

Alec osaa olla ihastuttava ja romanttinen, minkä takia Zephyrin on tietenkin hankala uskoa tästä mitään negatiivista. Jotain hämärää liittyy myös siihen, miksi Alec joutui vaihtamaan koulua niin nopeaa. Hänen omien sanojensa mukaan hän pelasti kämppäkaverinsa valehtelemalla, että huoneessa ollut tyttö oli hänen kanssaan. Hän osaa selittää asiat aina parhain päin ja omaksi edukseen, ja saa toisen tuntemaan syyllisyyttä.  

I wanted Alec so much, the rest didn't matter.

And it is this realization that collapses me against the wall, sinks me into a blurred heap because I can't separate what is real and what is Alec and what is me. (s. 288)

S.M. Parker kirjoittaa kirjan lopussa haastatelleensa kirjaa varten lukuisia teini-ikäisiä, jotka ovat joutuneet kontrolloinnin ja väkivallan kohteeksi parisuhteessaan. Hän haluaisi lukijoiden saavan voimaa Zephyrin tarinasta ja hankkimaan apua, jos on itse vastaavanlaisessa parisuhteessa. Kirjan tarinaan toiveikkuutta tuovat Zephyrin tukijoukot: tarkkasilmäinen ja järkkymätön Lizzie, turvallinen ja uskollinen Gregg, ymmärtäväinen äiti ja isä. Zephyr myös käy usein juoksemassa pois sekavat ajatuksensa.  

Parker on kirjoittanut todella upean ja ajatuksia herättävän esikoisromaanin tärkeästä aiheesta. Pidän siitä trendistä, että nykyään nuorille aikuisille tarjotaan kirjoja hyvin hankalistakin teemoista, kuten mielenterveyden ongelmista, itsemurhasta ja hankalista parisuhteista.

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa ja verkkojulkaisuissa:

The Guardian
School Library Journal
Pretty Deadly Reviews
Publishers Weekly
The Soul Sisters
The YA Shelf

Samantyylistä luettavaa:

Ester & Isak: Jessica Schiefauer

Naistenviikkohaaste ~ Agnes: Minna Canth

Agnes: Minna Canth. Teoksessa Kodin suuret klassikot - Minna Canth 2: Ilpo Tiitinen (toim.). Weilin+Göös 1990 (1. painos 1987) 

 Julkaistu ensimmäisen kerran teoksessa Novelleja II, Otava 1892.

"Minna Canthin aikaisemmista naistyypeistä Agnes poikkeaa varsin paljon. Agnes on ensimmäisiä Canthin tuotannon itsenäisiä, miehen yläpuolelle asettuvia naisia. Näin siitä huolimatta että novellin loppu on tavanomainen ja sovinnainen. (s. 369)"

Oma arvio:

Näin valikoitui naistenviikon viimeisimmäksi luettavakseni suomalaisen naisasianaisen, Minna Canthin novelli Agnes, johon en ole aiemmin tutustunut. 

Aiemmin olen lukenut häneltä novellit/näytelmät Työmiehen vaimo, Papin perhe, Anna Liisa ja Hanna.

Novellin nimihenkilö Agnes ei ole tarinan minäkertoja, vaan se on Liisi, joka tarinan alussa on viisitoistavuotias, vallaton neiti. Hän ihailee suunnattomasti luokkatoveriaan Agnesta, joka on kaikin tavoin kauniimpi ja ylväämpi kuin muut tytöt. Koulussa supistaan, kenet Agnes mahtaakaan huolia miehekseen, niin muita ylempänä hän on. Myöhemmin  juorutaan hänen matkanneen Pietariin seuranaiseksi ruhtinattarelle.

- Rakastuukohan Agnes milloinkaan? tuumailimme useasti keskenämme. Ja kehen? Kuka on se onnellinen? Löytyykö yhtä ainoata miestä, joka olisi kyllin arvokas hänelle? (s. 134)

Tarina jatkuu siitä, kun Liisi on ollut jo viisi vuotta naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Hänen miehensä Antti on talonpoika, tavallinen suomalainen, hiukan juro mies, joka kuitenkin osoittaa hellyyttä ja rakkauttaan vaimolleen. Kun Agnes saapuu yllättäin vierailulle, koko kylän miehet ja naisetkin sekoavat tuohon ylevään maailmannaiseen, joka tuntuu vähättelevän paikallista väkeä. Hänen mielestään he ovat nurkkapatriootteja, naiiveja isänmaallisuudessaan ja vailla tietoa paremmasta.

Kuva: Pixabay

Teki masentavan vaikutuksen, kun käänsi silmänsä Agnesista meihin muihin. En vielä milloinkaan ollut huomannut, kuinka kömpelöitä ja tympeitä me todellakin olemme. Ja kuinka tarantekoisia meidän vaatteemme, kuinka mauttomia! (Liisi, s. 150)

Liisin jurona tunnettu Antti-mies muuttuu yhtäkkiä vallan kohteliaaksi ja huomaavaiseksi lupautuessaan näyttämään Liisin ystävälle seudun nähtävyyksiä. Liisi huomaa mustasukkaisuuden kasvavan itsessään, vaikka aluksi ei sitä myönnäkään. Hänen mustasukkaisuuden tunteet on kuvattu hyvin vaikuttavasti, niin että jopa minun korvistani meinasi ruveta nousemaan savu Liisin puolesta.

Tunsin äkkinäistä, kauheata vihaa Anttia kohtaan. Olisin tahtonut repiä hänet tuhansiksi palasiksi, ruhjoa, musertaa...

Miksi ei ollut minulla asetta kädessä. Olisin ampunut hänet lävitse. Hänet ensin, sitten tuon toisen, tuon - (s. 164)

Novelli päättyy ihan erilailla kuin minä ajattelin. Agnes osoittautuu entistä ylpeämmäksi puheissaan, mutta ei saa Liisin elämänasennetta muutettua.

 - Jos kehitys vie meitä elämän kyllästymiseen, on onnellisempaa pysyä kehittymättömänä. (Liisi Agnesille, s.178)

Agnes on talonpoikaisvaimo Liisin silmiin hyvin erikoinen ja lähes pöyristyttävä: hän osaa ratsastaa hevosella, hän polttaa savuketta  eikä hän ole naimisissa. Agnes paheksuu Liisiä ja pitää tätä naiivina: kuinka hän liikuttuu isänmaallisista lauluista kevätjuhlassa, kuinka hän luottaa sokeasti mieheensä Anttiin, kuinka hänelle riittää vaatimaton elämä, suomalainen musiikki ja kristinuskon opit.

- --- Pohjoismaiden naiset ovat hiljaisia, uskollisia, nöyriä, kärsivällisiä, miehensä ja lastensa kuuliaisia palvelijoita - tiedätkö, mistä syystä?

- Siitä syystä, että pitävät sen velvollisuutenaan.

- Eikös mitä! Siitä syystä vaan, että he ovat heikkoja raukkoja ja typeriä. He eivät kykene olemaan muuta - siinä koko asia. (Agnes Liisille, s.161-162)

Agnes on tarina siitä, kuinka yksi nainen voi sekoittaa kokonaisen pikkukaupungin tuodessaan sinne jotain sellaista, mitä kukaan ei ole koskaan osannut kaivata. Se kertoo myös mustasukkaisuudesta ja , kotiseuturakkaudesta ja omien periaatteiden tärkeydestä.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Kirjavaras Rere
Kirjojen kamari 
Maailman ääreen

Osallistun tällä kirjalla Naistenviikkohaasteen (Tuijata.kulttuuripohdintoja) lisäksi Novellihaasteeseen (Nipvet). 

Agnes ansaitsee myös Novellihaasteen mukaisen peukutuksen:

"Konflikti: Novellissakin juoni syntyy konfliktista: jokin tai joku estää jotakuta saamasta sitä, mitä hän haluaa. Konflikti voi asettaa vastakkain ihmisiä toisiaan, yhteisöään, itseään tai luonnonvoimia vastaan. Konflikteja voi olla samanaikaisesti useita."(Nipvet)





Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 3. Suomalainen klassikkokirja

Onks noloo? Leirikoulussa: Ronja Salmi

Onks noloo? Leirikoulussa: Ronja Salmi. Kuvittanut Jami Nurminen.  Lasten Keskus 2017.

"Elämä kuudesluokkalaisena on täynnä noloja tilanteita. Joskus pienikin julkinen moka tuntuu maailmanlopulta. Varmin paikka ajautua noloihin tilanteisiin on tietenkin alakoulumokailujen klassikko, leirikoulu!

Kierrokset kiihtyvät, kun Korpikylän koulun nuoret valmistautuvat leirikouluun. Ainekset vuosisadan mokalle ovat valmiina jo siinä vaiheessa, kun luokka saa myytäväkseen laatikkotolkulla pikkuleipiä. Mutta entä hössöttävät vanhemmat?

Onks noloo jos ei löydä paikkaansa bussissa? Tai jos laulaa leirinuotiolla antaumuksella kun kaikki muut ovat jo lopettaneet? Erityisesti noloutta pohtii Petja, jonka paras ystävä Toni viihtyy nykyään paremmin reippaan Malikin seurassa.(Lasten Keskus)

Aiemmin ilmestynyt:
Onks noloo? 2016

Oma arvio:

Luin ja arvioin kirjan yhdessä 9-vuotiaan tyttäreni kanssa.

Kirjan alussa Korpikylän kutosluokka valmistelee leirikouluun lähtöä, ja heidän täytyy myydä pikkuleipiä. Onks pikkuleipien myyminen noloo? No ainakin kirjan päähenkilöille Petjalle ja Tonille, jotka arastelevat ja kinastelevat ovien takana, kumpi hoitaa puhepuolen. Kaikista jännittävintä on yrittää myydä keksejä kerrostalon kyylämummolle, josta tuleekin kuitenkin heidän tyytyväisin asiakkaansa. Tyttäreni mielestä tämä oli kirjan hauskin kohta, sillä kun mummo kysyi heiltä: "Paljonkos maksaa?" vastasivat pojat: "Ai me?"

Onks hössöttävä isä nolo? Petjan isä puuttuu poikansa pakkaamiseen ja hössöttää muutenkin niin, että ihan lukijaakin alkaa nolottaa. Leirikoulubussissa Petja saa ikäväkseen huomata, että hänen paikkansa Tonin vieressä on varattu. Siinä istuu Malik, jonka seurassa Toni tuntuu viihtyvän yllättävän hyvin. Tästä seuraakin sitten koko lopputarinan ajan Petjan mustasukkaisuutta, mutta toki leirikoulussa tapahtuu monenlaisia muitakin kommelluksia ja jäyniä. Lopussa käy kuitenkin hyvin ja Petja tajuaa, ettei hänen ystäväänsä voi kukaan viedä.

En ole lukenut Ronja Salmen aiempaa sarjan kirjaa, mutta pidän tämän kirjan ideasta: mitä kaikkea nolottavaa voi varhaisnuoren elämässä tapahtuakaan, ja miten näistä nolouksista selvitään. En silti kuitenkaan hirveästi nauti tämäntyylisestä kirjallisuudesta, jossa koko ajan tapahtuu jotakin hassua ja hullunkurista. Harmikseni myös kirjassa tytöillä tuntuu olevan statistin rooli. Uskon kuitenkin, että tällainen uppoaa juuri 4-6-luokkalaisille pojille, miksei toki tytöillekin. Tyttäreni suosittelisi kirjaa sekä tytöille että pojille ikähaarukassa 9-14.

Kirjassa on hauska ja runsas mustavalkokuvitus, joka ei kuitenkaan ollut tyttäreni mieleen. Myöskään kirjan nimeen hän ei ollut tyytyväinen. Hän piti kuitenkin Petjasta, koska se oli hänen mielestään niin mukava. Koko kirjaa hän luonnehtii yhdellä sanalla hauskaksi ja tarinan loppu oli kuulemma onnistunut. Hän aikoo ehkä vielä lukea kirjan joskus itse uudelleen.

Tyttäreni arvosana 2,5

Minun arvosana 3,5

Yhteisarvosana 3

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa. 

Onks noloo? Leirikoulussa muissa blogeissa:

Riikan blogi

Pienten taikapiiri

Project mama