Ihme: R.J. Palacio

Ihme: R. J. Palacio. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Wonder

"Hauska ja rohkaiseva romaani ennakkoluulojen kohtaamisesta.

"En aio kuvailla, miltä näytän. Kuvittelitte te mitä hyvänsä, minä näytän todennäköisesti pahemmalta."

August Pullmanin kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Kotikoulua tähän mennessä käynyt Auggie on nyt aloittamassa viidennen luokan oikeassa koulussa. Se kiehtoo ja pelottaa. Hän on ihan tavallinen nuori epätavallisten kasvojensa takana, mutta saako Auggie uudet koulukaverinsa uskomaan sen?

R. J. Palacio on kirjoittanut modernin klassikon - Ihme on hauska, rohkaiseva ja koskettava romaani, jota on vaikea päästää käsistään. Sen haluaa jakaa muiden kanssa ja sen tarina tarttuu syvälle lukijan mieleen. Monen kertojan äänellä etenevässä tarinassa on useita haavoittuneita henkilöitä, joiden taakka ei ole niin näkyvä kuin Auggien, mutta yhtä vaikea käsitellä. Heidän rinnallaan Auggiesta tulee helposti samaistuttava henkilö.(#kirja.)"

Oma arvio:

Kuten kirjan kannessa kehotettiin, tein itselleni palveluksen ja luin tämän kirjan (ja tein elämästäni paremman.) Ihme on lämminhenkinen, mukavalukuinen, suloinen, koskettava - todellakin ajatuksia herättävä ja ihmeellinen, kuten kirjan nimikin kertoo. Miten ihmeellisellä tavalla yhdysvaltalaiskirjailija Palacio on osannut asettua niin täydellisesti lapsen pään sisään, että osaa välittää hänen ajatuksensa todella aidosti tämän kirjan sivuille.

Äiti muuten on kaunis. Ja isä on komea. Via on nätti. Ihan siltä varalta, että olette ajatelleet asiaa. (s. 15.)

Kirjan kertojana on suurimmalti osin epämuodostuneena syntynyt ja monia korjausleikkauksia läpikäynyt Auggie, joka ajattelee juuri niin kuin lapsen kuuluukin ajatella. Välillä hän oikoo mutkat suoriksi, välillä jää pohtimaan asioita perusteellisemmin, mutta lapsen tavalla. Kertojasta ei siis paista aikuisen kirjailijan ääni läpi,   mikä on erittäin tärkeää kirjan uskottavuuden kannalla. Myös Auggien isosisko Vian näkökulma tulee esiin muutamassa omassa luvussaan. Lisäksi Auggien uusien ystävien Jackin ja Summerin, Vian ystävän Mirandan sekä Auggieta kiusaavan Justinin omat lukunsa tuovat esiin heidän näkökulmansa.

Niinpä minä menin istumaan hänen viereensä. Ei mikään iso juttu. Kunpa ihmiset lakkaisivat vääntämästä siitä jotakin paljon suurempaa.

Hän on pelkkä lapsi. Kummallisimman näköinen lapsi, mitä olen ikinä nähnyt, kyllä vain. Mutta pelkkä lapsi. (s. 136.)

Välillä tunnen syvää myötätuntua ja surua Viaa kohtaan, joka on Auggien syntymästä saakka jäänyt hiukkasen vaille vanhempiensa huomiota. Toisinaan minua ihan suututtaa, kun Via taas jälleen sivuutetaan. Siksi hänenkin näkökulmansa tarinassa on tärkeä.

Kirjan päähenkilö Auggie on opiskellut viidesluokkalaiseksi asti äitinsä kotikouluopetuksessa ja nyt hän siirtyy Beecher Prepin yläkouluun, osin äitinsä ja isänsä houkuttelemana. Auggien vanhemmilla ja siskolla on kova myös edessä kasvun paikka, kun Auggie siirtyy kodin turvasta muiden lasten joukkoon, jotka eivät ole - kuten arvataa saattaa - aina kovin kilttejä hänelle. Tarina opettaa kuitenkin, että vaikka typeryksiä ja ilkimyksiä riittää aina, muutama ystävällinen ihminen pitää pienen koululaisen itsetunnon (kutakuinkin) kasassa. Auggie huomaa koulutovereidensa pienimmätkin ilmeet, yökkäilyt, karttamiset, mutta hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää asian kanssa. Kun Justinin ja hänen kaveriensa kiusaaminen paisuu valtaviin mittoihin, Auggie huomaa, että hänellä on kuin onkin myös ystäviä. Hän saa tuta, että ystävätkin tekevät virheitä. Jack saa Auggielta anteeksi typerät tölväisynsä, jotka Auggie vahingossa saa kuulla.

Käytävillä, jotka olivat aina tupaten täynnä, naamani yllätti aina jonkun pahaa-aavistamattoman, joka ei ollut kuullut minusta. Tyyppi päästi silloin äänen, jonka ihminen päästää, kun hän pidättelee hengitystä ennen sukeltamista, pienen "ah!"-äänen. Ekojen viikkojen aikana näin kävi varmaan neljä viisi kertaa päivässä: portaissa, lokeroiden edessä, kirjastossa. Viisisataa oppilasta samassa koulussa: jokainen heistä näkisi vääjäämättä naamani jossakin vaiheessa. (s. 73.)

Kirjassa Auggie joutuu myös luopumaan rakkaasta koirastaan. En voi olla kyynelehtimättä, kun perheen koira Daisy sairastuu ja viedään lopetettavaksi. Koko perhe suree tuota ihanaa koiravanhusta ja tämä tilanne on kuvattu hellyyttävän aidonoloisesti.

Ihme on kustantajan mukaan sopiva kirja nuorille (suositusikä 12+), mutta mielestäni myös 10-12-vuotiaille tämä voisi sopia, jos yli 300 sivua ei säikäytä. Kappaleet ovat mukavan lyhyitä, joten se helpottaa pitkähkön kirjan lukemista varmasti. Auggie kavereineen ovat iältään noin 10-11-vuotiaita viidesluokkalaisia eli he ovat aloittaneet middle school -asteen (vrt. Suomen yläkoulu), jossa on oppilaat viidennestä kahdeksanteen luokkaan. Tarina opettaa nuorta ajattelemaan ulkonäön ja sisäisen kauneuden merkitystä, erilaisuuden sietämistä, ystävyyttä, perheen merkitystä, muutosta ja itsetuntoaan. Vaikka aihe on rankka, se käsitellään lapsekkaan kepeällä tavalla, mikä tekee lukukokemuksesta keveän ja jättää elämänmakuisen jälkimaun. Suosittelen tätä kirjaa tietenkin myös aikuisille!

Minusta Halloween on maailman paras juhla. Se päihittää jopa joulun. Saan pukeutua naamiaisasuun. Saan käyttää naamaria. Saan kulkea ympäriinsä ihan samanlaisena kuin muutkin naamioituneet lapset enkä minä ole kenenkään mielestä oudon näköinen. (s. 85.)

R. J. Palacio on tehnyt tähän kirjaan kytkeytyviä Ihme-tarinoita (Wonder-stories), kuten The Julian Chapter (2014),  Auggie & Me: Three Wonder Stories (2015), Pluto: A Wonder Story (2015). Syksyllä 2017 julkaistaan myös elokuva.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Ihme muissa blogeissa:

Kulttuuriblogi Kirjanvuoksi 


Samantyylistä luettavaa:

Dumplin: Julie Murphy 

____________________________________

Lisäsin tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

6. Kirjassa on monta kertojaa

Kirjassa on myös hyvin tärkeänä teemana ystävyys, joten lisään tämän BFF-lukuhaasteeseen myös.


Auggie ja minä - kolme Ihme-tarinaa: R.J. Palacio. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2018.

 Englanninkielinen alkuteos (2014-2015): Auggie & Me. Three Wonder Stories. Kannen suunnittelu: Ted Carpenter

"Auggie ja minä ei ole jatkoa Palacion esikoisteokselle vaan sen kertomukset ovat ajallisesti rinnakkaisia Ihmeen kanssa. Omalla äänellään tarinan kertovat Auggien kiusaaja Julian, vanhin ystävä Christopher sekä luokkakaveri Charlotte.

Auggie itse on vain sivuhenkilö tarinoissa, jotka herättävät ajatuksia, yllättävät, lämmittävät, särkevät sydäntä ja raivostuttavatkin - kirja on lahja kaikille Ihmeen lukijoille." (WSOY)

Oma arvio:

 

Onpas mukavaa, että tämä kolmen erillisen tarinan kokoelma on suomennettu. En varsinaisesti toivonutkaan jatkoa Auggien tarinalle, mutta halusin kuitenkin vielä palata niihin tapahtumiin, joita Ihme-kirjassa oli. 

Kirjassa Auggie ja minä lukija pääsee kurkistamaan kolmen mielenkiintoisen henkilöhahmon näkökulmaan. Ensimmäisessä tarinassa Auggien pahin kiusaaja, Julian, raottaa omaa, täydelliselta vaikuttavaa maailmaansa, jossa kuitenkin on  jotain pahasti pielessä. Julianin äiti luulee tekevänsä hyvää, kun siloittelee poikansa tekemisiä. Julianilla on pahoja pelkoja, ja kun Auggie ilmestyy kouluun, Julianin painajaisunet palaavat. Niinpä hänen äitinsä muun muassa photoshoppaa Auggien kuvan pois luokkakuvasta, ettei hänen poikaansa enää ahdistaisi.

 

Kuulkaa, en minä alkuun ollut ilkeä. En minä ole ilkeä tyyppi! Joskus minä tietenkin pilailen, mutta ne eivät ole ilkeitä piloja. Okei, ehkä vitsini ovat joskus vähän ilkeitä, mutta niitä minä kerron vaan ihmisten selän takana. (s.42)

Pidän kovasti siitä, miten Julianin ilkeydestä nähdään toinen puoli - miten kaiken takana onkin erilaisuuden pelko ja pojan väärin käyttäytyvät vanhemmat, tai lähinnä äiti, sillä hänen isänsä alkaa viimein kyseenalaistamaan koko homman. 

Pluto-tarinan päähenkilönä on Auggien vanhin ystävä, Christopher, joka on muuttanut eri paikkakunnalle. Hänellä ei ole aina ollut helppoa olla Auggien ystävä, sillä tämän seurassaan on joutunut usein hankaliin tilanteisiin ja tuijotuksen kohteeksi. Niinpä Chris on jopa hieman helpottunut siitä, että he ovat muuttaneet ja hän on saanut uusia kavereita. Kun Chrisin äiti kertoo Auggien rakkaan Daisy-koiran kuolemasta, Chris ei haluaisi soittaa ystävälleen, vaikka onkin pahoillaan.

Mutta silloinkin, kun mietin mitä kaikkea minun piti tänään tehdä, tiesin ettei Auggielle soittaminen kuuluisi niiden joukkoon. (s. 126)

Chrisin tarina on mielenkiintoinen lisä Auggien tarinaan ja hieno näkökulma siitä, millaista on olla hyvin erikoisen tyypin ystävä. Se ei ole aina helppoa, ja on ok joskus haluta myös välimatkaa. Chris tuntee myös hiukan kateellisuutta siitä, että hänen äitinsä on aina valmiina auttamaan Auggien perhettä. Kuitenkin äidille sattuva haaveri saa pojan miettimään asioita uudelta kantilta.

Shingaling-niminen tarina kertoo Charlotten tarinan. Hän on yksi niistä, joka esittelee Auggielle koulua hänen ensimmäisenä päivänä, ja joka pyrkii aina olemaan ystävällinen kaikille. Joidenkin mielestä se on teennäistä. Charlotte tutustuu suosittujen tyttöjen pöydässä istuvaan Ximenaan ja Auggien ystävään Summeriin, kun heidät valitaan tanssinäytöksen tähdiksi. 

 

Tiedän, että jotkut väittävät minua sievistelijäksi. Minulla ei ole hajuakaan, miksi he sanovat niin. Koska en minä oikeasti ole mikään sievistelijä. Mutta minä en myöskään ole sellainen tyyppi, joka on jollekulle ilkeä vain siksi, että joku toinen käskee minua olemaan hänelle ilkeä. (s. 208)

Charlotten tarina kertoo tyttöjen välisistä ystävyyssuhteista ja siitä kuinka häilyväisiä ne voivat välillä olla. Ennakkoluulot ovat voitettavissa ja koulun ylpeimmältä vaikuttava tyttökin voi olla kiva ja tavallinen, jolla on samanlailla myös huolia ja murheita.

Tämä kirja on mahtava lisä Auggien tarinaan ja suosittelen lukemaan tämän Ihmeen jatkoksi. Teemoiltaan tämä sopii niin alakoululaisille kuin yläkoululaisillekin lukijoille. Erityisesti minua sykähdyttää Charlotten tanssipainotteinen tarina.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

 

Kirjan vuoksi

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

 

Lisään tämän Nipvet-blogin novellihaasteeseen ja annan seuraavat peukutukset :

 

Julian:

 

Shingaling:

Joulukuun kymmenes: George Saunders

Joulukuun kymmenes: George Saunders. Suomentanut Markku Päkkilä. Novellikokoelma. Siltala 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2013): Tenth of December


"Amerikkalaisen nykykirjallisuuden omaperäisimmän tyyliniekan George Saundersin Joulukuun kymmenes on kokoelma satiirisia näkymiä amerikkalaislähiöiden rahvaasta. Saunders kirjoittaa järkyttävän hauskasti synkistä aiheistaan: sieppauksesta, raiskauksesta, itsemurhasta, sotatraumoista. Pikkuporvarillisen esikaupunkielämän kuvaus kääntyy salakavalasti dystopiaksi, jossa nurmipihojen koristeeksi aidataan kehitysmaiden köyhälistöä. Vankilan asukit ovat koekaniineita, joihin pumpataan mielialalääkkeitä ja joita pistetään parittelemaan ristiin rastiin. Teinipoika todistaa naapurintytön sieppausyritystä, sotaveteraani kamppailee sopeutuakseen siviiliin, syöpäpotilas vaeltaa talviseen metsään pakastuakseen hengiltä.

Saunders poukkoilee taiturimaisesti kielen eri rekistereissä ja sekoittaa henkilöhahmojen persoonalliseen puheeseen ajatuksia, haaveita ja päänsisäistä sekasotkua. Hän on julma ja brutaali moralisti, jonka polttoaine on eksistentialistinen pahoinvointi. Silti niminovellin pakkashuurut lämpenevät kirjan lopussa toiveikkuuteen. Kaiken yllä lepää satiirin huntu."

Oma arvio:  

 Mikä onni, että löysin tämän novellikokoelman luettavakseni! Tästä jäi jälkimauksi todella hyvä mieli, sillä niin hauskalla tavalla tässä käsiteltiin rankkojakin aiheita. Novellikokoelman novelleista monetkaan eivät edustaneet niitä tyylilajeja, joita nykyisin suosin, mutta se ei haitannut, vaan nautin lukemastani todella. Saundersin kirjoitustyyli puri minuun todella.

Lempinovellini olivat luonnollisestikin ne, jotka sisälsivät dystopian elementtejä. Pako hämähäkin sydämestä on hauskalla tavalla kuvattu, vaikkakin kammottava ote Jeff-nimisen vangin elämästä lääkekoekaniinina. Semplica-päiväkirjoissa ihmisten pihoille on viritelty ST-ripustuksia, jotka tarinan edetessä paljastuivat karmeiksi kehitysmaiden ihmisten (naisten) hyväksikäytöksi. Novellin kertojana toimii 40-vuotias perheenisä, joka yrittää pienituloisena pitää perheensä tyytyväisenä ja järjestää tyttärellensä elämänsä syntymäpäivät. Pidin myös kovasti nuoresta sotaveteraanista, Mikeystä, kertovasta novellista Kotiin, jossa asiat tuntuvat kääntyvän täysin päälaelleen hänen kotiinpaluunsa jälkeen. Jotain traumaattista hänelle on sattunut sotareissullaan, siitä tekstissä annetaan vihiä, mutta ei kuitenkaan paljasteta koskaan, mitä. Pidän tällaisista tarinoista, joissa lukija saa itse päätellä asioita.

George Saundersin novellikokoelma saa minulta arvosanakseen täydet 5.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Osallistuin tälle kokoelmalla Nettilukutoukkien novellihaasteeseen.

Kuulen laulun kaukaisen: Petri Laine ja Anne Leinonen

Kuulen laulun kaukaisen: Petri Laine ja Anne Leinonen. Novellikokoelma. Kuoriaiskirjat 2014.

"Sisältö:

• Tänään kosketin maailmaa (Portti 4/2001)
• Ässä (Spin 3/2005)
• Lumen kevät (Portti 4/2008)
• Kuvat eivät valehtele (Portti 2/2006)
• Kuulen laulun kaukaisen (Portti 2/2011)

”Yön puolella on niin kylmää, että huutokin on täynnä jäähileitä.”

Kansainvälisen avaruusaseman miehistö joutuu seuraamaan Maahan syöksyvän meteoriitin aiheuttamaa tuhoa. Jatkosodan lentäjä-ässää seuraa liiankin hyvä onni. Jääplaneetan tutkimusasemalla sattuu mystisiä kuolemantapauksia, eikä planeetta ole ollenkaan niin autio kuin aluksi vaikutti. Puolueen uskollinen pikkuvirkamies saa salaperäisen kirjeen ja päätyy tekemisiin salatun menneisyytensä kanssa. Rakastavaiset pakenevat kielletyn rakkautensa aiheuttamaa tuomiota ja löytävät kaukaiselta planeetalta yllättävän suojelijan.

Petri Laine ja Anne Leinonen ovat aiemmin julkaisseet tahoillaan novelleja niin lehdissä kuin kirjojen kansissa. Kuulen laulun kaukaisen on heidän ensimmäinen yhteinen kokoelmansa. Kokoelman tieteisnovellit vievät lukijansa niin vieraille planeetoille ja Maan kiertoradalle kuin voimansa päivien Neuvostoliiton byrokratiahelvettiin ja toisen maailmansodan ilmataistelujen pyörteisiin."

Oma arvio:

En ole juurikaan lukenut aikuisten scifiä, sillä olen pelännyt sen olevan liiankin tieteellistä makuuni. Pelko oli turha, ainakin tämän  novellikokoelman osalta. Kaikki viisi tarinaa olivat osaltaan hyvin erilaisia: 

Tänään kosketin maailmaa sijoittuu avaruuteen, ja muun muassa siksi pidin siitä eniten. Tarinasta välittyi avaruusasemalla työskentelevän Veran hiipivä pelko - ja lopulta kauhu - tuntematonta uhkaa kohtaan.

Ässä on tarina jatkosodan lentäjistä, pääasiassa minä-kertojasta ja hänen toveristaan Reinosta. Tässä tarinassa oli oikeastaan aika vähän scifi-elementtejä, mutta oli muuten mukava tarina.

Lumen kevät on kiehtova ja jännittävä tarina, jossa Faya törmää hyisellä tutkimusasemalla kuolleeseen kollegaansa. Tämä dystopian aineksia sisällään pitävä tarina sijoittuu jäiselle planeetalle ja sai selkäpiini karmimaan, sillä tunnelma oli pahaenteinen ja - hyytävän kylmä. Tämä tarina oli toinen suosikkini.

Kuvat eivät valehtele sijoittuu Venäjään ja on sekoitus dystopiaa ja yhteiskunnallista scifiä. Virkamies Vasilin elämä menee totaalisen sekaisin, kun hän löytää omituisen kirjeen. Tämä tarina piti hyvin otteessaan ja sai minulta pään pyörälle, niin yllättäviä asioita tarina tipautteli eteeni.

Kuulen laulun kaukaisen on sekoitus scifiä, fantasiaa ja avaruusoopperaa. Avaruuden asukkaat Kuulas ja Haalea eivät oikein saaneet minua innostumaan rakkaustarinallaan, eikä uuden planeetan jumalhahmo lisännyt innostustani. Tämän tarinan olisin voinut jättää lukematta, sillä se ei vain ollut minua varten.

Oikein viihdyttävä lukupaketti tämä oli, ja sai minut innostumaan novellikokoelmista, joten saatanpa lukea joitain muitakin kokoelmia. Arvosanaksi annan tälle kokoelmalle 4.

Osallistuin tällä kokoelmalla Nettilukutoukkien novellihaasteeseen.

Tämä kirjan lainasin kirjastosta.

Valkoiset varpaat - Kauhutarinoita: Anders Fager, Satu Grönroos, Marko Hautala (toim.), Sami Hilvo, Virpi Hämeen-Anttila, Essi Kummu ja Jaakko Yli-Juonikas

Valkoiset varpaat -  Kauhutarinoita: Anders Fager, Satu Grönroos, Marko Hautala (toim.), Sami Hilvo, Virpi Hämeen-Anttila, Essi Kummu ja Jaakko Yli-Juonikas. Haamu 2015.

”Valkoiset varpaat  kerää tarinoita taitavilta kertojilta, joista monet lähtevät tässä kokoelmassa ensimmäistä kertaa outouden ja kauhun maailmaan. 

Virpi Hämeen-Anttilan tarinassa kauhu hiipii uudistusten muodossa kirjastoon. 

Sami Hilvon tulevaisuudenkuvassa unet ovat kiellettyjä, mutta entä jos niitä silti näkee?

 Essi Kummun vinksahtaneessa rakkauskertomuksessa ruumiit leijuvat New Yorkin yllä. 

Anders Fager paljastaa Ruotsin sukellusveneskandaalien todelliset viholliset. 

Marko Hautalan tarinassa loma Etelä-Ranskassa vie pariskunnan muinaisiin luoliin, ehkä lopullisesti? 

Jaakko Yli-Juonikas johdattaa lukijan Suomen sisällissodan anatomiaan – kirjaimellisesti.

 Ja millaiseksi nuoren kotiapulaisen unelmatyö muuttuukaan Satu Grönroosin tarinassa."

Oma arvio: Enhän minä voi muuta kuin kehua ja suitsuttaa tätä monipuolista kauhutarinoiden kokoelmaa! Koin kirjan parissa niin hyytäviä kauhun väristyksiä, inhotusta, ahdistusta, ihmetystä kuin tympääntymistä. Kirjan toimittanut Hautala toteaakin johdannossaan, että kauhu on sekä lajityyppi että tunne. Hän myös painottaa, ettei kauhun ole välttämättä pakko pelottaa. Kauhu ei ole kirjallisuuden muotona ihan sitä ominta lajiani, mutta ehkä voisin useamminkin laajentaa lukemistoani tämänkin genren puolelle.

Omat suosikkini olivat Marko Hautalan hyytävän, iljettävän kammottava tarina Varpaat sekä Satu Grönroosin ahdistava kotiapulaisen tarina Älä yötä pelkää. Molempia lukiessani toivoin parasta, mutta pelkäsin pahinta. 

Kaikki tarinat eivät ihan avautuneet minulle, kuten Jaakko Yli-Juonikkaan Komentaja Kalm sekä Essi Kummun Vapaapäivä, mutta kokonaisuutena tämä on mahtama paketti. Annan Valkoiset varpaat -kokoelmalle arvosanan 4,5

Osallistuin tällä kokoelmalla Nettilukutoukkien Novellihaasteeseen.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!