Eteläraja-trilogia: Jeff VanderMeer

Hävitys. Eteläraja-trilogia 1: Jeff VanderMeer. Suomentanut Niko Aula. Like 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2014): Annihilation. Book 1 of the Southern Reach Trilogy.

"Alue X on joutunut vuosikymmeniä sitten tuntemattoman voiman eristämäksi. Sinne lähetetyille retkikunnille on aina käynyt huonosti. Nyt retkikunta 12 yrittää saada selvyyttä rajan takaisesta todellisuudesta. Alue ylittää kuitenkin heidän hurjimmatkin odotuksensa. Herää kysymys, onko retkikunnalle valehdeltu alusta lähtien.

Nebula-palkinto 2014. Locus-palkintoehdokas 2015 (koko trilogia), World Fantasy -palkintoehdokas 2015 (koko trilogia)."

Oma arvio:
Ihan ensimmäiseksi annan suuret taputukset kauniille, osin hohtavalle kannen kuviolle, joka ei pääse ihan tässä nettikuvassa oikeuksiinsa. Kannen kuvituksesta vastaa Eric Nyquist.  Jaksan aina jauhaa siitä, miten suuri merkitys minulle on kirjan kannella.

Mutta itse kirjaan: tämä nappasi minut mukaansa heti kirjan alkusivuilta lähtien. Kirja on kirjoitettu ikään kuin se olisi yhden retkikuntalaisen, naispuolisen biologin raportti hänen kokemuksistaan alue X:llä. Välillä hän ottaa lukijan osalliseksi puhuttelemalla tätä ja asettamalla tälle kysymyksiä tarinan kulusta. Sillä on melkoinen teho jännityksen määrään, ainakin minun kohdallani.

Se, ettei kenelläkään retkikunnassa ollut omia nimiä, vaan heitä puhuteltiin ammattiensa mukaan, toi toisaalta etäisyyttä henkilöihin. Oli biologia, maanmittaria, psykologia, kielitieteilijää. Päähenkilö kertoo välillä takaumia omasta elämästään ennen alueelle menoaan, mutta muuten kirjassa keskitytään seuraamaan jännityksestä pinkeänä, mitä on edessä tällä oudolla alueelle, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään.

Seuraava osa Hallinta ilmestynee suomeksi lokakuussa, joten jään nyt jännittyneenä odottamaan, miten tarina jatkuu. 

Arvosanani tälle 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitokset kustantajalle! 

Hallinta. Eteläraja-trilogia 2: Jeff VanderMeer. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2015.

 Englanninkielinen alkuteos (2014): Authority



" Alue X:n salaisuus raottuu

Etelärajaan, hallituksen salaiseen laitokseen, tuodaan pahamaineiselta Alue X:ltä palanneen retkikunnan selviytyjät. Laitosta johtava agentti kuulustelee heitä raottaakseen näkymättömän rajan taakse kätkeytyvän maailman mysteeriä. Hän kuulee pelkoa herättäviä, ristiriitaisia vihjailuja, että raja liikkuisi vääjäämättä kohti laitosta, mutta huomaa, ettei voi luottaa saamiinsa tietoihin. Sabotoiko joku hänen työtään peitelläkseen totuutta Alue X:n ja retkikuntien kohtalosta?"

Oma arvio:

Eteläraja-trilogian kakkososan kannessa hohtaa maanisen näköinen pupujussi ääriviivoiltaan kauniin sinisenä hehkuen. Maaninen pupu kuvastaakin kirjan tunnelmaan mainiosti: Hallinta on maanisen piinaava, arvuutteleva, omituinen, ahdistava, kauhunsekainen tarina.

Tällä kertaa alue X:n kanssa tekemisiin joutuu Controliksi nimetty John, joka nimetään Eteläraja-keskuksen johtajaksi edesmenneen, eli ensimmäisestä osasta tutuksi tulleen psykologin tilalle. Hän kohtaa tutkimuksissaan suoranaisen omituisuuksien vyyhdin. Lopulta hän alkaa nähdä asioiden todellisen laidan, menettää osin mielensä hallinnan ja  - järkyttyy. Niin myös lukijakin!

Välillä minua rupesi kyllästyttämään Controlin juupas-eipäs-pähkäilyt, kun tuntui, ettei tutkimukset tuottaneet tulosta eikä mitään suoranaisen jännittävää käännettä tapahtunut. Vaan auta armias, kun kirja lähenee loppuaan - Jeff VanderMeer loihtii sellaista psykologista kauhua, että minulla ihan selkäpiitä karmii. En taas tiedä yhtään, mitä tulee tapahtumaan sarjan kolmannessa osassa Hyväksyntä. Ei auta kuin odotella ensi vuoden puolelle...

Arvosanani tälle osalle 4,5

Tämäkin on arvostelukappale, kiitän! 

Hyväksyntä. Eteläraja-trilogia 3: Jeff VanderMeer. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2016.

 Englanninkielinen alkuteos (2014): Acceptance

"Salaisuudet paljastuvat

Alue X on haudannut alleen hallituksen salaisen Eteläraja-laitoksen. Ryhmä tuhosta selviytyneitä agentteja etsii totuutta mystisen alueen synnystä ja maailmaamme uhkaavasta laajentumisesta."

Oma arvio:

Näin tuli päätökseen tämäkin omalaatuinen scifitrilogia, ja tämän viimeisen osan myötä mieleni myllertää sekaisissa ja lähes pöllämystyneissä tunnelmissa. Miten joku kirja voikaan olla näin hämy? Jeff VanderMeer osaa pistää lukijansa pään pyörälle!

Hyväksyntä on mallikelpoinen trilogian päätösosa: siinä valotetaan nyt aikoja ennen trilogian ensimmäisen Hävitys-osan tapahtumia, ihan siitä ajasta kun Alue X:llä alkaa tapahtua kummia ja Henry ja Suzanne ("Valopääosasto", kuten majakanvartija-Saul on heidät nimennyt) saapuvat majakan läheisyyteen tutkimaan näitä kummallisuuksia. Pääsen tutustumaan silloisen majakanvartijan, Saulin, elämään, ja samalla selviää, kuinka tuhoisasti Alue X häneen vaikuttaa. Mukana tarinassa on myös majakalla viihtyvä Gloria, pieni näsäviisasteleva tyttö, josta tulee aikuisena Etelärajan johtaja, sama joka on myös mukana kahdennentoista retkikunnan psykologina. 

Myös ihmisruumiit saattoivat olla loistoja, Saul tiesi. Majakka oli kiinteä loisto, jolla oli määrätty tehtävä. Henkilö oli liikkuva loisto. Ihmiset kuitenkin hohtivat valoa omalla tavallaan, he loimottivat kilometrien päähän varoittavasti, kutsuvasti tai toimivat merkkivaloina ---

Kirjassa vuorottelevat  Majakanvartijan, Johtajan (joka on kahdennentoista retkikunnan psykologi, aiemmin Gloria, myöhemmin Cynthia), viimeisimmän Etelärajan johtajan Controlin ja Haamulinnun (joka on kahdennentoista retkikunnan biologin klooni) näkökulmat. Control ja Haamulintu palaavat yhdessä alue X:lle sen jälkeen, kun raja on alkanut levitä ja peittänyt alleen myös Eteläraja-rakennuksen. He löytävät alueelta monia kummallisuuksia, selityksiä mutta myös yllättävän henkilön. 

Haamulintu oli kieltäytynyt hengityssuojaimesta ja sen mukana ajatuksesta, että alue X esiintyi täällä tiivistyneessä muodossa, tässä ahtaassa tilassa, näillä portailla ja hohtavissa sanoissa, joista oli tullut hänelle turhan tuttuja. Alue X ympäröi heitä kaikkialla. Alue X ei tiivistynyt yhteen paikkaan eikä yhteen hahmoon- - -

Kirjassa saan selville, mitä tapahtuu psykologin ja Whitbyn salaisilla reissuilla Alue X:llä. Whitby, joka sekoaakin trilogian toisessa osassa Hallinta, ei koskaan toivu näkemästään. Psykologi saa todistaa omin silmin, mitä tapahtui majakanvartija Saulille. Tarinan myötä valkenee myös, kuinka häikäilemätön tyyppi Lowry on.

Kirja pyörittää ja sekoittaa päätäni niin, että jossain välissä meinaan väsyä siihen. Silti palan halusta lukea sen loppuun. Kirjan lopussa olen sekä pettynyt että tavallaan huojentunut - lopullista selvyyttä Alue X:n syntyyn ei anneta vieläkään, eikä Controlin ja Haamulinnun jatkosta ole mitään hajua.

Ai niin, ja tämä on ehdottomasti kaunein kirjan kansi ikinä! 

Arvosanani tälle myös 4,5

Tämä on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin, Sunnuntaisatuja, Kirjan vuoksi


 

MaddAddam-trilogia: Margaret Atwood

Oryx ja Crake: Margaret Atwood. Suomentanut Kristiina Drews. Otava 2003.

 Englanninkielinen alkuteos (2003): Oryx and Crake. Kansi: Michael Wildsmith

"Booker-palkitun tarinankertojan huikea kannanotto geeniteknologian vaaroista Kaksituhatluvun utopia siitä, mitä voi tapahtua, jos kehitys riistäytyy hallinnastamme.

Yksinäinen mies nimeltä Snowman harhailee meren rannalla. Hän on ehkä maailmanlopun ainoa eloonjäänyt, viimeinen ihminen maan päällä. Seuranaan hänellä on heimo ihmisennäköisiä olentoja, jotka pitävät häntä pyhänä miehenä. Nämä virheettömät vihreäsilmäiset kloonit ovat yksinkertaista väkeä, jotka syövät ruohoa ja parittelevat vain kiima-aikoina, ja heistä on hänelle hyvin vähän lohtua.

Kerran Snowmanin nimi oli Jimmy ja hän kuului luontoa muokkaavaan hyväosaiseen eliittiin ystävänsä Craken ja rakastettunsa Oryxin kanssa. Nyt hän koettaa selviytyä vihamielisen luonnon keskellä ja käy mielessään läpi mennyttä elämäänsä. Katastrofiin johtaneet tapahtumat avautuvat vähitellen, kun Snowman tekee vaarallisen matkan kohtalokkaan Paradiisi-projektin syntysijoille." (Otava)

Oma arvio:

Tätä kirjaa olen harkinnut pitkään, mutta aina se on vain jäänyt. Niinpä innostuin, kun Lukutoukat ja kirjanörtit -Facebook-ryhmässä sovittiin tämä kesäkuun kimppalukukirjaksi. Minähän olen aloittanut tämän MaddAddam-trilogian hassusti kolmannesta osasta Uusi maa, jonka arvion voit lukea tämän alapuolelta.

Lumimies avaa silmänsä, panee ne kiinni, avaa ne, jättää auki. Yö on ollut kaamea. Hän ei tiedä kumpi on pahempaa: menneisyys, jota hän ei saa takaisin, vai nykyisyys joka tuhoaa hänet, jos hän katsoo sitä liian tarkkaan. Lisäksi on vielä tulevaisuus. Pyörryttää ajatellakin. (s. 195)

Oryx ja Crake aloittaa kertomuksensa yksinäisestä Lumimiehestä, Jimmystä, joka yrittää selvitytyä päivästä toiseen postapokalyptisessä maailmassa, puussa asuen, löytämiään viinanjämiä juoden ja ruuanrippeitä syöden. Hän ei ole kuitenkaan varsinaisesti ihan yksin - hänen luonaan vierailee crakelaisia lapsia, jotka ovat geenimanipuloinnin tulosta ja hämmästyttävän tietämättömiä juuri mistään. Kirjan tarina alkaa pala palalta, takaumien kautta, paljastaa, miksi Jimmy ja crakelaiset vaikuttavat ainoilta eloonjääneiltä - geenimanipuloitujen Gemakkojen, koirasusien ja pesunäätien ynnä muiden erikoisten eläinristeytysten lisäksi.

Kuva: Pixabay

Lumimiehen selviytymiskamppailua ja postapokalyptisen maailman kuvausta on antoisaa lukea. Kehyskertomuksen ja takaumien kautta alkaa valottua, kuka on tuo mystinen Crake, jota Jimmy välillä manailee ja jota crakelaiset palvovat. Selviää myös, kuka on Oryx, jota Jimmy haikeasti lämmöllä muistelee. Kun Jimmyn on lähdettävä ruuanhakureissulle Paradiisiin, sinne mistä kaikki paha sai alkunsa, alkaa lukijalle raottua salaisuuksien verho.

Syrjästä, luultavasti sieltä missä teltat ja asuntovaunut ennen olivat, kuuluu naurua ja laulua, ihailevia ja kannustavia huutoja. Siellä on varmaan käynnissä parittelu, crakelaisille varsin harvinainen tapaus; Crake on tehnyt laskelmansa ja säätänyt, että kerran kolmessa vuodessa naista kohden riittää mainiosti. (s. 218)

Crakelaiset ovat kiehtovia ihmisiä, jotka vaikuttavat olevan älyllisesti eläimen tasolla. Koska hormonit ja seksiajatukset ovat koituneet ihmiskunnan kohtaloksi, on crakelaisista kehitetty tiettyjen kiima-aikojen varassa eläviä.  He syövät lehtiä ja omia umpisuolipapanoita, ja miespuoliset crakelaiset turvaavat alueen virtsaamalla voimakkaanhajuista virtsaansa yhteisön ympärille rengasmaiseksi vyöhykerajaksi. He luottavat Jimmyyn vain, koska tämä on sanonut olevansa Craken ja Oryxin, näiden jumalhahmojensa asialla.

Mutta oletetaan - vain oletuksen vuoksi, ajattelee Lumimies - ettei hän olekaan lajinsa viimeinen. Oletetaan että on muitakin. (s. 292)

Atwood on luonut niin karmivan, mutta todentuntuisen dystopian, ettei tätä voi laskea käsistään. Kirjassa välillä vilahtaa Herran tarhurit -niminen järjestö, josta ei kuitenkaan kerrota enempää. Seuraava osa on saman niminen, joten olen varma, että siinä asiaan saadaan selvyys. 

Arvosana 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin 
Taikakirjaimet
Kirjavinkit (Mikko)
Notko, se lukeva peikko
Ullan Luetut kirjat

Uusi maa: Margaret Atwood. Suomentanut Kristiina Drews. Otava 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2013): MaddAddam

"Palkitun kirjailijan pelottava, ajankohtainen tulevaisuuskuva on seikkailu ja rakkaustarina, kertomus uudesta elämästä ja ihmisyyden vaalimisesta tuhon raunioilla.

Rutto on pyyhkinyt yli maailman, mutta pieni joukko ihmisiä selviää, heidän ohellaan crakelaiset, lempeä jalostettu rotu, joka on kehitetty korvaamaan ihmiset.

Sivilisaatio on raunioina ja maailman ovat vallanneet kasvit ja eläimet. Uuden maan asukkaat yrittävät vaalia ihmisyyden rippeitä, mutta heitä vaanivat odottamattomat vaarat, pahantahtoiset ja älykkäät mutanttisiat sekä tappajiksi ryhtyneiden entisten vankien joukko."

Oma arvio: 

Kiinnostuin tästä kirjasta, kun luin Otavan kirjakatalogista kuvauksen: wau, dystopia aikuisille, jonka herkkuina olisi muun muassa muuntogeenisiä eläimiä ja kokonaan uusi ihmislaji, Crakelaiset. Minun oli pakko saada lukea tämä kirja,  vaikka huomasin myöhemmin, että tämä on MaddAddam-trilogian päätösosa, enkä yleensä ala lukea kirjasarjaa keskeltä - saati lopusta. Päätin tämän kerran tehdä poikkeuksen. Kirjassa oli onneksi lopussa lyhyet yhteenvedot aiemmista osista Oryx ja Crake (2003) sekä Herran tarhurit (2010). 

Minulla oli pieniä käynnistymisongelmia tarinan alussa, mutta luotin siihen, että tämä erikoinen tarina sieppaisi minut kyllä mukaansa, kunhan alkuhämmennyksestä pääsisin. Voi miten kiehtovan ja omituisen maailman Atwood on luonutkaan! Crakelaiset kaikessa yksinkertaisuudessaan saivat minut välillä raivon partaalle, mutta heistä eduksensa erosi pieni Mustaparta, joka ystävystyi Tobyn kanssa ja alkoi oppia kirjoitustaitoa. Kaikki muuntogeeniset eläinlajit, Gemakot ja Lempaat ja hassut Bioletit olivat tosi hauskoja ja kekseliäitä olentoja  tarinan lomassa. Inhimillisiä ominaisuuksia omaavat Gemakot saivatkin lopussa tärkeän roolin juonen kannalta. 

Tobyn ja Zebin rakkaustarina kulki taustalla mukana, muttei saanut liikaa huomiota. Kirjan parasta antia oli kuitenkin Zebin elämäntarina monine hauskoine ja raadollisine vaiheineen, joita seurattiin takaumana Zebin kertoman kautta. Niiden kautta pääsi parhaiten kurkistamaan Atwoodin luomaan, osin jopa hullunkuriseen dystopiseen yhteiskuntaan kaikkine herkkuineen. 

Pidin myös kirjan rakenteesta ja eri toten siitä, että kappaleet olivat sopivan lyhyitä ja napakoita. Tarina eteni mukavasti eteenpäin vuorotellen Zebin ja Tobyn tarinankerronnan mukana, sekä välillä Tobyn tuntemuksien lomassa. Hauskoja olivat Tobyn iltasadut, joita hän sepitteli yksinkertaisille Crakelaisille. 

Tämän kirjan innoittamana aion lukea trilogian kaksi ensimmäistä osaa myös, ehdottomasti! Arvosanaksi annan tälle loisteliaalle dystopialle 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Sain kirjankansibingooni lisäruksin, hienoa!