Osallistuin viime keväänä
Yöpöydän kirjat -blogin Niina T:n vetämään
Roald Dahl -lukuhaasteeseen tavoitteenani saada luetuksi edes yhdestä kolmeen kirjaa.
Roald Dahlin syntymästä tulee kuluneeksi tänä syksynä sata vuotta, joten on nyt viimeistään korkea aika tutustua tämän mestarillisen, lastenkirjallisuuden rajoja rikkovan brittiläiskirjailijan tuotantoon.
Luimme kesän aikana lasteni kanssa kirjan
Iso kiltti jätti, jonka arvion voit lukea
tästä. Sen jälkeen ehdimme lukea yhdessä vielä kirjat
Ilmarin ihmelääke ja
Kekseliäs kettu, ja itsekseni luin kirjat
Nilviöt sekä
Jali ja suklaatehdas.
*************************
Ilmarin ihmelääke: Roald Dahl. Suomentaneet Asser Korhonen ja Antti Mäkinen. Kuvittanut Quentin Blake. Seitsemäs painos. Art House 2005. 119 sivua. Lastenkertomus.
Englanninkielinen alkuteos (1981):
George's Marvellous Medicine
"Ilmarin on yksinkertaisesti tehtävä jotain kamalalle isoäidilleen, jolla on maailman kuvottavimmat syömätottumukset. Yleensähän isoäidit ovat herttaisia ja syövät kermakakkuja, mutta Ilmarin isoäidin lempiruokaa ovat tuhatjalkaiset, etanat kaalin kera ja pihtihännät.
Ilmari harkitsee erilaisia mukavia tapoja laittaa isoäiti kuriin; hän haluaisi tiputtaa käärmeitä tämän kaula-aukosta ja laittaa pommeja tämän tuolin alle. Mutta kaikki nämä sinällään käyttökelpoiset ideat saavat väistyä, kun hän päättää tehdä lääkkeen, joka muuttaa isoäidin kiltiksi vanhaksi rouvaksi tai saa tämän häviämään kokonaan. Ilmarin ihmelääkkeessä on aineksia karvanpoistoaineesta pakkasnesteeseen ja se saakin aikaan melkoisen mielenkiintoisia tuloksia."
Oma arvio:
Ilmarin isoäiti osaa kyllä olla niin paha suustaan, ettemme yhtään asettaneet kyseenalaiseksi Ilmarin toivetta paremmasta mummosta - saati hänen lääkkeenvalmistustaan melkoisista aineksista. Poikani sanoikin, ettei mummo ollut oikein kiva. Tytön mielestä mummo oli niin tympeä, että oli jopa hauska.
"Kaalimadot kasvattavat älyä", Mummo jatkoi.
" Äiti huuhtoo kaalimadot aina viemäriin", Ilmari sanoi.
"Äitisi on yhtä tyhmä kuin sinäkin", Mummo sanoi. "Kaali ei maistu juuri miltään, jollei siinä ole höysteenä muutama keitetty kaalimato. Etanoista nyt puhumattakaan."
Ymmärrän kyllä, että lapsille pitäisi opettaa, ettei edes ilkeille ihmisille saisi toivoa saati tehdä pahaa, mutta onhan se niin kutkuttava ajatus, että voisi tehdä oikein tympeälle ihmiselle ihmelääkkeen, jolla se muuttuisi ehkä mukavammaksi. Ilmarin lähtökohta lääkkeen teolle on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä. Pidimme kauhesti kirjan osasta, jossa luetellaan, mitä kaikkea Ilmari lääkkeeseen pistikään. Tuli ihan jano lukea lisää...mitä vielä? ja vielä... ja vielä!
Suurta hilpeyttä herätti meissä myös lääkkeen vaikutus mummoon, saati sitten maatilan eläimiin. Tosin tyttäreni mielestä se ei ollut hauskaa, kun lääkettä annettiin eläimille. Pojan mielestä hauskin hahmo on Ilmarin isä, herra Intomieli, joka on nimensä mukaan yli-innokas ja innostuu yhä vain lisää, kun saa kuulla Ilmarin kehittelemästä lääkkeestä. Hänkin on saanut anopistaan jo tarpeekseen. Ilmarin äiti taas on tasaisempi luonne, joka yrittää toppuutella miehensä innokkuutta.
Tyttäreni mielestä kirja oli hiukan liian lyhyt, mutta pojan mielestä sopiva,
Quentin Blaken kuvat miellyttävät yhä heidän silmäänsä, vaikkeivät ne ole kauhean tarkkarajaisia saati väritettyjä.
Molempien mielipide kirjasta:
Minun arvosanani 4-
Tämä kirja on lainattu kirjastosta.
Ilmarin ihmelääke muissa blogeissa:
Kirjavinkit (Sonja)
Kirjojen keskellä
Oksan hyllyltä
Sininen keskitie
Yöpöydän kirjat
************************
Nilviöt: Roald Dahl. Suomentanut Sami Parkkinen. Kuvittanut Quentin Blake. Otava 2009. 95 sivua. Lastenkertomus.
Englanninkielinen alkuteos (1980):
The Twits
"Herra ja rouva Nilviö ovat inhottavia. He oikein kilpailevat keskenään siitä, kumpi osaa keksiä keljumpia jekkuja. Mutta koittaa päivä, jolloin ilkeydet osuvatkin Nilviöiden omaan nilkkaan! Kukas sitten saakaan nauraa..."
Oma arvio:
Oi kauhea, miten inhottaviksi ihmisiksi herra ja rouva Nilviö kuvataan. Minua meinasi heti alussa ällöttää, miten herran Nilviön pesemätöntä partanaamaa kuvaillaan ja eri toten sitä, miten hän saattoi saada itsensä kylläiseksi nuolaisemalla parrastaan vanhoja, homeisia ruuantähteitä. Yöks. Rouva Nilviö on taas kuvailtu järkyttävän rumaksi ämmäksi, joka on toki ollut nuorempana vallan kaunis, mutta vuosikausia rumia ajatuksia kantaneena hänen rumuutensa on päässyt valloilleen. Sinänsä oivallinen ajatus, että rumat ajatukset rumentaa ihmisen, kauniit kaunistaa.
Ihminen, jolla on hyviä ajatuksia, ei voi koskaan tulla rumaksi. Sinulla voi olla väärä nenä ja kiero suu ja kaksoisleuka ja ulkonevat hampaat, mutta jos sinulla on hyviä ajatuksia, ne loistavat kasvoiltasi kuin auringon säteet, ja näytät aina ihastuttavalta.
Minä tykästyin hirveänä kirjan älyttömyyteen. Janosin vain lisää, mitä ilkeyksiä tuo kamala pariskunta toisilleen keksikään. Loppujen lopuksi he kuitenkin halusivat puhaltaa yhteen hiileen, kun heidän hulvattomat sirkusapinansa päättivät ruveta vastarintaan ja pelastaa pihan linnut kohtaloltaan joutua herran Nilviön lintupiirakkaan. Nilviöt lähtevät yhdessä ostamaan haulikkoja, jotta he pääsisivät listimään linnut, mutta kokevatkin kotiin tullessaan karmean kohtalon - yhdessä.
Kirjan todelliseksi tähdeksi nousee Mukkelis-Makkelis niminen apina perheineen. Herra Nilviö on päättänyt kouluttaa apinoistaan sirkusapinoita, jotka tekevät aina kaiken nurinkurin pää alaspäin. Neuvokas Mukkelis-Makkelis ryhtyy toimiin pelastaakseen linnut sekä vapautuakseen Nilviön koulutuksesta. Pariskunta saa lopuksi maistaa omaa lääkettään.
Tämä tarina on niin karmean hirveän ilkeän ihana, että aion lukea vielä tämän lapsilleni ääneen, sillä uskon heidän rakastuvan tähän. Sopivan outoa huumoria minun makuuni.
Arvosanani 5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Nilviöt muissa blogeissa:
Kirjavinkit (Sonja)
Kirjojen keskellä
Luetut kirjat
Yöpöydän kirjat
Kirjanainen
Tuntematon lukija
Osallistun tällä kirjalla samalla
Apinan vuosi -lukuhaasteeseen, joka on
Evarian kirjahylly -blogin emännöimä.
***********************
Kekseliäs kettu: Roald Dahl. Suomentanut Panu Pekkanen. Kuvittanut Quentin Blake. WSOY 1999. 2. laitos (1. laitos ilmestynyt 1978.) 81 sivua. Lastenkertomus.
Englanninkielinen alkuteos (1970,1998):
Fantastic Mr Fox
"Olipa kerran laakso, jossa asui kolme häijyä tilanomistajaa: Pösö, Pärskä ja Papu.
Pösö on suunnattoman lihava kanankasvattaja, joka syö kolme keitettyä kanaa ja kasoittain perunapyöryköitä niin aamiaiseksi ja lounaaksi kuin illalliseksikin.
Pärskä on ankkoja ja hanhia kasvattava pömppömahainen kääpiö, jonka ruokavalio koostuu pelkistä munkeista ja hanhenmaksasta.
Papu on laiha kuin lyijykynä, eikä hän koskaan syö mitään, juo vain litrakaupalla valmistamaansa vahvaa omenaviiniä.
Tilanomistajien mailla asuu kettuperhe, jonka isä pihistelee kanoja, hanhia ja ankkoja ruoaksi perheelleen, ja sekös Pösöä, Pärskää ja Papua harmittaa. Yhdessä he tekevät katalan suunnitelman saadakseen ketut hengiltä. Mutta tällä kertaa he ovat tekemisissä itseään ovelamman vastustajan kanssa."
Oma arvio:
Harvoinpa ääneni kestää lukea lapsille 80-sivuista iltasatua. Niin siinä vain kävi, etteivät he antaneet minulle armoa, vaan minun oli pakko lukea tämä tarina loppuun. Aivan mainiohan tämä oli, ehkä nyt sitä lempeämpää
Roald Dahlin tuotantoa aiempiin lukemiimme verrattuna.
Kekseliäs kettu muistuttaa rakenteeltaan ja aiheeltaan klassisia eläinsatuja, joissa kettu on totuttu näkemään ovelana ketkuna ja rotat epäkohteliaina ja törkyisinä tyyppeinä. Kirjassa seurataan tarinaa vuoroin kettuperheen ja vuoroin kolmen tilanomistajan näkökulmasta. Mukana seikkailee myös herra Mäyrä perheineen sekä omenaviinikellarissa asustava, juoppo ja epäkohtelias Rotta.
Tilanomistajat Pösö, Pärskä ja Papu on kuvattu - roalddahlimaiseen tapaan - hyvin epämiellyttäviksi, häikäilemättömiksi ja hiukkasen tyhmiksikin tyypeiksi. Pösö on lihava ja ahmii liikaa, Pärskä on isomahainen kääpiö, joka syö ällöttäviä, hanhenmaksalla täytettyjä munkkeja ja Papu on pahanhajuinen, honkkelomainen ukko, joka juo ihan liikaa omenaviiniä. Nämä kolme ovat päättäneet tehdä lopun ketusta, joka varastaa heidän kanojaan, ankkojaan ja kalkkunoitaan harva se päivä.
"Me emme saa liioitella", se sanoi. "Emme saa paljastaa tilannetta. Emme saa antaa ihmisten tietää mitä meillä on tekeillä. Meidän täytyy toimia siististi ja varovasti ja ottaa vain muutamia parhaita paloja. Niinpä me otamme alkajaisiksi neljä lihavaa nuorta ankkaa."
Kettuperheen isä on tavattoman kekseliäs, eivätkä tilanomistajat pärjää hänelle oveluudessa. Lopulta kettu saa niin oivallisen idean, että se pelastaa koko heidän loppuelämänsä - ja samalla hän tarjoaa pelastuksen kaikille metsän eläimille. Pösö, Pärskä ja Papu kompastuvat omaan nokkeluuteensa, kun eivät osaa jääräpäisyydessään luovuttaa.
Tyttäreni mielestä kirjan paras kohta on se, kun ketut lähtevät kaivamaan luolastoa kohti tilanomistajien ruokavarastoja. Hänestä taas ei ollut yhtään kivaa, kun tilanomistajat yrittivät saada kettuperheen hengiltä. Huomasin, miten myös poikaa meinasi välillä surettaa kettujen kohtalo.
Tässä kirjassa on meidän iloksemme
Quentin Blaken värikuvitus.
Pientä miinusta annan kirjan (liian) monista lyöntivirheistä. Pari sellaista vielä menettelee, mutta jos niitä alkaa olla useita, alkavat ne jo tympiä.
Lasteni arviot kirjasta:
Poika:
Tyttö:
Minun arvosanani 3,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Kekseliäs kettu muissa blogeissa:
Kirjavinkit (Hannu)
Ei vain mustaa valkoisella
Hurja Hassu Lukija
Kirjojen keskellä
**************************************
Jali ja suklaatehdas: Roald Dahl. Aila Nissisen suomennoksen muokannut Nina Pitkänen. Otava 2005 (Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 1971). 137 sivua. Lastenkertomus.
Englanninkielinen alkuteos (1964):
Charlie and the Chokolate Factory
"Rutiköyhä Jali asuu perheineen suuren suklaatehtaan vieressä ja kuulee usein tarinoita suklaatehtailija Villi Vonkasta ja hänen ihmeellisistä tempauksistaan. Eräänä päivänä Villi Vonkka julistaa, että suklaalevyihin kätkettyjen kultaisten pääsylippujen löytäjät pääsevät vierailulle tehtaaseen, jonka ovet ovat olleet suljettuna vuosikausia. Jalilla on onnea: hän löytää kuin löytääkin kultaisen pääsylipun.
Ja niin aukeavat ovet Vonkan suklaatehtaaseen, jollaista ei ole koko maailmassa toista. Lapset ja heidän vanhempansa näkevät suklaavirran ja syötävän ruohikon, kurkkivat karkit, ihmeellisen purukumikoneen ja tehtaan polvenkorkuiset työntekijät Umppa-Lumpat, jotka rakastavat kaakaopapuja ja laulamista. Ja lopulta Villi Vonkka paljastaa tutustumisretken tarkoituksen… "
Oma arvio:
Aiemmin, kun en vielä tuntenut
Roald Dahlin tuotantoa, oli
Jali ja suklaatehdas ainoa, josta olin joskus kuullut jotain. Lähinnä nimi toi minulle mieleen elokuvan, jota tähdittää
Johnny Depp. Ja ei, en ole ikinä katsonut kyseistä elokuvaa muuta kuin sivusilmällä.
Olen yllättynyt, kuinka pidin kirjan opettavaisesta tarinasta. Koska Jali osaa olla kärsivällinen ja tottelee erikoislaatuisen Villi Vonkan sääntöjä tehdaskierroksellaan, hänet palkittaan ruhtinaallisesti. Kirjan muut lapsihahmot ovat hyvin karikatyyrisiä ja kompastuvat omiin heikkouksiinsa: karkkeja ahmiva Aukusti Lihavisto kompastuu ahneuteensa, hemmoteltu Marina Hillo omaan kyltymättömyyteensä, purukumia jauhava Orvokki Jauhiainen omaan purkkahimoonsa ja telkkarinorja Ari Telkkari - noh, tietenkin omaan telkkarinorjuuteensa. Kierroksen loputtua jäljellä on enää Jali ja hänen isoisänsä Justus.
Kummalliset, tehtaassa työskentelevät Umppa-Lumpat ovat mielestäni melko kammottavia. He naureskelevat syyttä suotta ja laulavat pilkkaavia laulujaan lapsista. Mitä ihmeitä he oikein ovat?
Ystävät, kyllä kai teistäkin
olio mitä inhottavin
on varmaan hän, joka leuoissaan
purukumia jauhaa jauhamistaan?
Niin, kyllä varmaan tuo tapa on
ruma ja aivan tarpeeton
ja purija muuttuu taatusti
itsekin tahmean tyhmäksi.
---
Villi Vonkka on hyvin mielenkiintoinen hahmo. Pidän hänen ikinuoresta, lähes lapsellisesta olemuksestaan ja sarkastisista huomautuksistaan. Vaikka alkuun ajattelin hänen olevan kamalan häijy ihminen, joka naureskelee pulaan joutuville lapsille, tajusin, että loppujen lopuksi hän on melko sympaattinen miekkonen, joka haluaa vain antaa lapsille opetuksen. (No okei, ja ehkä ihan pikkaisen häijy.)
"Minun vasen korvani on hiukan kuuro", sanoi herra Vonkka. "Annathan anteeksi jollen minä kuule kaikkea mitä sinä pälpätät."
Jali ja suklaatehdas on karkinmakuinen, keksintöjä pullollaan oleva ja lämminhenkinen (omalla kierolla tavallaan) tarina, jossa Jalin köyhää perhettä onnistaa enemmän kuin he olisivat osanneet toivoakaan. Tarinaan on olemassa jatko-osa,
Jali ja lasihissi, jossa Villi Vonkkan suklaatehtaan erityinen lasihissi pääsee pääosaan.
Arvosanani 4+
Tämän kirjan nappasin lapsuudenkotini kirjahyllystä.
Jali ja suklaatehdas muissa blogeissa:
Kirjavinkit (Veera)
Lukujonossa
Villasukka kirjahyllyssä
Kirjojen keskellä
Illuusioita
Yöpöydän kirjat
Hurja Hassu Lukija
********************
Olen yllättynyt, että ehdinkin lukea haasteeseen viisi kirjaa ja saavuttaa täten arvonimen
Ylinoita. Kiitos
Niina haasteesta, nyt olen tutustunut ja ihastunut
Dahlin kirjoihin, eikä nämä takuulla jää ainoiksi, joita hänen tuotannostaan luen.
Lopuksi vielä listaan kaikki luetut kirjat suosituimmuusjärjestyksessä:
1.
Nilviöt
2.
Iso Kiltti Jätti
3.
Jali ja suklaatehdas
4.
Ilmarin ihmelääke
5.
Kekseliäs kettu
