Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KauneinYAkansi2022. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KauneinYAkansi2022. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Kaunein YA-kansi 2022 äänestyksen sekä kirjapaketin arvonnan tulokset!

Järjestyksessään kolmas Kaunein YA-kansiäänestys on nyt ohitse ja minulla on ilo ja kunnia julkistaa tulokset. Äänestysaika alkoi viime viikon lauantaina ja päättyi eilen, lauantaina 7.1.2023 klo 20.00. Arvoin jo lauantai-iltana kaikkien äänestäneiden kesken kirjapaketin voittajan, jolle olen jo ilmoittanut henkilökohtaisesti. Onnea kovasti, @artfrommiia!


Äänestäjiä oli tänä vuonna huikea määrä, jopa 76. Wau! Kiitos kaikille osallistuneille. Muutama ääni minun piti valitettavasti hylätä, sillä kyseiset äänestäjät olivat käsittäneet ohjeet hiukan väärin. Onneksi näitä ei ollut kuin kahden äänestäjän tapauksessa.

Tuttuun tapaan julkaisen kärkikymmenikön tässä blogipostauksessani, ja tämän lisäksi somekanavilla (IG & Facebook) esiin pääsevät kärkinelikko. 

62:sta kannesta 46 sai ääniä. Voittaja  sai 16 % kaikista äänistä ja 15 kertaa täydet 5 pistettä. Toiseksi tullut sai 8 % äänistä ja kuudelta äänestäjältä täydet 5 pistettä. Kolmanneksi tullut sai 6 % äänistä ja täydet 5 pistettä kolmelta äänestäjältä. Äänet siis jakautuivat melko laajasti eri kansille, mutta voittaja erottui tekemästäni excel-taulukosta jo heti silmämääräisesti pisteillään.

Kuten ennenkin, kauniit piirroskannet saivat eniten ääniä. Myös värityksellä oli väliä, eli joko kirkkaat tai pastelliset värit saivat enemmän ääniä osakseen kuin muut. Myös selkeät värit mustalla pohjalla ovat selvästi silmää miellyttäviä. Valokuvakannet, eli joissa on kuva oikeista ihmisistä, eivät edelleenkään innosta antamaan ääniä. Silti pelkkä piirroskuvakaan ei riitä, vaan kannessa täytyy olla se "jokin."

Esittelen nyt äänestyksen kärkikymmenikön pistemäärineen käänteisessä järjestyksessä, eli sijasta 10 alkaen:

10. sija (19 pistettä):

Stephanie Garber: Olipa kerran särkynyt sydän. Suom. Kaisa Kattelus. Kansi: Erin Fitzsimmons. WSOY



jaettu 9. sija ( 23 pistettä):

Sini Helminen: Sysi. Kansi: Karin Niemi. Myllylahti


Veera Salmi: Oboin kirja. Kansi: Nelli Långstedt. Otava




8. sija (24 pistettä):

Sinikka Koyama: Joka kurjen laulua kuuntelee. Kansi: Sinikka Koyama. Basam Books.













1. sija eli KAUNEIN YA-KANSI 2022 VOITTAJA (95 pistettä):

Elina Pitkäkangas: Sang. Kansi: Kaisu Sandberg.WSOY.



Onnea voittajakannelle sekä koko kärkikymmenikölle! Kiitokset ja onnittelut kuuluvat loistaville kansitaiteilijoille, joista useat ovat menestyneet aiemmissakin äänestyksissä. Onnea myös kirjan kirjoittaneille, kääntäjille ja kustantajille.

Voittajakansi, Elina Pitkäkankaan Sang, jonka kannen on taiteillut Kaisu Sandberg, voitti ylivoimaisesti 95 pisteellä. Enkä ihmettele, sillä kansi on aivan uskomattoman kaunis ja onnistuu kuvaamaan sitä maailmaa, mitä kirja pitää sisällään. Upea tumma haukkasiluetti, jonka sisältä voi kurkata kirjan sateiseen, fusangilaiseen maailmaan, ja kuvaa täydentävät kauniit punaiset kiehkurat ja veriroiskeet tekevät kannesta todellisen kirjahyllyn koristuksen.  Koristeellinen fontti kirjan nimessä täydentää  kannen. Sandbergin suunnittelema kansi menestyi myös vuoden 2021 äänestyksessä, kun Emma Luoman Perhosten aika kansikuva tuli jaetulle 9. sijalle. 

Toiselle sijalle tullut kansi tuli hyvin sinnikkäästi Sangin perässä 46 pisteellä. Elina Rouhiaisen Tuntematon taivas on kanneltaan herkkä, kaunis ja tunnelmallinen. Laura Lyytisen taiteilemassa, maalauksellisessa kannessa pastellinpinkit pilvet kumpuavat sinistä taivasta vasten allaan kullankeltainen viljapelto ja hulmuavahameinen tyttö katsomassa koiransa kanssa siperialaista vuoristomaisemaa. Kansi ei voisi olla onnistuneempi kuvaamaan kirjan maailmaa. Fyysisessä kannessa on myös kultaisia tähtiä, jotka eivät erotu niin hyvin näytöllä. Lyytisen suunnittelemista kansista on menestyneet aiemmin  Salla Simukka ja Siri Kolu (toim.): Satalatva - Kalevala uusin silmin (2021, jaettu 9. sija) sekä vuonna 2020 Salla Simukka: Lukitut (8. sija) ja Elina Rouhiainen: Väki 3 - Unienpunoja (6. sija.)

Kolmanneksi tulleen Eli Brownin Kummat (suom. Kaisa Kattelus) kansi on oikea seikkailu, kun sitä alkaa tiirailla lähempää. (On tosin makuasia, onko kirja YA:ta, mutta mukaan äänestykseen se nyt minun mielivaltaisella päätöksellään tuli.) Kaunis ruskeapohjainen kansi, joka väritykseltään henkii western-tunnelmaa, joka on Erin Rytterin käsialaa. Kansi on koristeltu valkoisin, yksityiskohtaisin kuvin kirjan taikaesineistä ja keskeisistä henkilöistä. Kirjan nimi hohtaa kauniin kultaisena. Kirjan kuviointi on silmiä hivelevää ja ehdottomasti lukemaan houkuttelevaa.

Katsoessani kärkikymmenikköä, voin yhtyä yleiseen mielipiteeseen siitä, kuinka näyttäviä ja kauniita kansia näissä kirjoissa on. Mukavaa huomata, että paljon kotimaisia kansikuvia menestyi jälleen kerran. Kaunis kansikuva kruunaa ja viimeistelee kirjan ja houkuttelee lukijaa tarttumaan siihen. Siksi kansikuvaan panostaminen ei ole lainkaan turhaa. Makuja on kuitenkin (onneksi) monenlaisia, kuten huomasin äänestystuloksiakin katsoessa, sillä ääniä jakaantui yllättävän tasaisesti lähes jokaiselle kansikuvalle. Niinpä varmasti jokaiselle löytyy se silmää miellyttävä kansikuva. 

Seuraava äänestys on sitten taas tämän vuoden lopussa, eli pysykää kuulolla, sillä tottahan me äänestämme taas vuoden 2023 kauneimman YA-kannen myös.

lauantai 31. joulukuuta 2022

Kaunein YA-kansi 2022 ~ äänestä ja osallistu kirjapaketin arvontaan!

Ihanaa uutta vuotta 2023! Jo kolmatta vuotta peräkkäin järjestän blogissani kauneimman YA-kannen äänestyksen. Tällä kertaa sain kootuksi huikeat 62 kirjankantta, joten pyydän kärsivällisyyttä selatessani niitä ja niistä kauneimpia etsiessänne.


Tässä vielä kahden edellisen äänestyksen tulokset:

Kaunein YA-kansi 2020

Kaunein YA-kansi 2021

Toisin kuin edellisinä vuosina, äänestys tapahtuu nyt tällä Google Forms -alustalla, joten ethän äänestä tämän postauksen kommenteissa. Linkki äänestykseen löytyy myös sääntöjen lopusta.

Luethan ensin läpi äänestyksen säännöt. Ne löytyvät myös äänestyslomakkeelta.

Äänestyksen ja kirjapaketin arvonnan säännöt

  • Anna ääniä kolmelle mielestäsi kauneimmalle kannelle: kauneimmalle 5 pistettä, toiseksi kauneimmalle 3 pistettä ja kolmanneksi kauneimmalle 1 piste.
  • Kansikuvia on yhteensä 62, ne on numeroitu ja jaettu käytännön syistä kuuden kuvan sarjoihin. Kirjoita pistemäärä aina sen kuvasarjan alla olevaan kommenttikenttään, jossa kyseinen kansikuva tai kansikuvat ovat. 

  •         Esim. "5 pistettä kannelle nro X, 3 pistettä kannelle nro X"

    Voit halutessasi perustella valintojasi.
  • Ethän anna enempää pisteitä kuin nämä määritetyt.  Annat siis pisteitä enintään kolmelle kansikuvalle. Voit toki antaa pisteitä vain yhdelle tai kahdelle kannelle.
  • Sähköpostiosoitteesi vaaditaan sen varmistamiseksi, että jokainen vastaa vain kerran. Lisäksi se helpottaa ja nopeuttaa minua yhteydenotossa mahdollisen arvontavoiton sattuessa kohdallesi.
  • Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan kirjapaketti, jossa on kolme tänä vuonna ilmestynyttä, kotimaista YA-kirjaa:
        Mila Teräs: Yökirjeitä
        Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
        Reija Kaskiaho: Maantiekiitäjä


    Jos et halua osallistua kirjapaketin arvontaan, voit ilmoittaa siitä täppäämällä ensimmäisessä      kohdassa: "osallistun vain äänestykseen, en kirjapaketin arvontaan."


***** Kaunein YA-kansi on Kirjapöllön huhuiluja -blogin oma leikkimielinen äänestys kirjasomettajille, eli mikään muu taho ei ole mukana järjestämässä sitä. Olen pyrkinyt listaamaan mukaan kaikki vuoden 2022 ilmestyneet YA:kirjat, mutta pahoittelen, jos joku on unohtunut, tai jos joku ei miellä listaamaani kirjaa YA-kirjana. Voittaneiden kansikuvien kuvittajat (sikäli jos ne on tiedossani) saavat onnittelut blogissa ja sen somekanavissa. Arvottavan kirjapaketin kirjat on kertaalleen luettuja, uudenveroisia kustantajilta saatuja arvostelukappaleita. *****
  • Äänestys- ja arvonta-aika alkaa lauantaina 31.12.2022 klo 10.00 ja päättyy lauantaina 7.1.2023 klo 20.00, jonka jälkeen tulleita ääniä ei enää lasketa. Pyrin ilmoittamaan arvonnan ja äänestyksen tulokset blogissa ja sen sometileillä sunnuntaina 8.1.2023. Kirjapaketin voittajalle ilmoitan välittömästi sähköpostitse.




Kansikuvat 1-6:

1. Ashley Elston: 10 totuutta ja yksi tehtävä. Suom. Inka Parpola. Kansi: Riikka Turkulainen / iStockphoto
2. Riikka Smolander-Slotte: Armoton unelma. Kansi: Emmi Kyytsönen
3. Dhonielle Clayton, Tiffany D Jackson, Nic Stone, Angie Thomas ja Ashley Woodfolk: Blackout. Suom. Outi Järvinen. Kansi: ?
4: Alice Oseman: Heartstopper osa 1. Suom.Oona Juutinen. Kansi: Alice Oseman.
5. Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän. Kansi: Riikka Turkulainen, iStockphoto / Mlenny, Pxhere
6. Hanna van der Steen: Hylätyt. Kansi: Michael Kingdom.


Kansikuvat 7-12:

7. Estelle Maskame: Joku sinun kaltaisesi. Suom. Maija van de Pavert. Kansi: Whittakerbookdesign.com
8. A.R.S. Horkka: Jäätävää. Kansi: ?
9. Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu. Kansi: Sami Saramäki.
10. A.R.S. Horkka: Kellopelikuiskaaja. Kansi: ?
11. J.S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä. Kansi: Saana Nyqvist
12. J.S. Meresmaa: Kerberos. Kansi: Karin Niemi


Kansikuvat 13-18:

13. Jenny Han: Kesä, jolloin minusta tuli kaunis. Suom. Antti Hulkkonen. Kansi: Amazon Content Services LLC ja Wiip Productions, LLC (kuva), Thunderwing (suunnittelu)
14: Kiera Cass: Kihlattu. Suom. Laura Haavisto. Kansi: Gustavo Marx
15. Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas. Suom. Leena Ojalatva. Kansi: Christine Blackburne (kuvat), Casey Moses (suunnittelu)
16. Katherine Rider: Kiss me - Rakkautta Mykonoksella. Suom.Terhi Leskinen. Kansi: ?
17. Katherine Rider: Kiss me - Rakkautta New Yorkissa. Suom.Terhi Leskinen. Kansi: Päivi Puustinen / Stock.Adobe.com
18. Laura Suomela: Kiss my juhannus. Kansi: Saara Helkala


Kansikuvat 19-24:

19. Karen M. McManus: Kolme pahan perii. Suom. Inka Parpola. Kansi: Melissa Four.
20. Leigh Bardugo: Korppien kehä. Suom. Meri Kapari. Kansi: ? 
21. A.R.S. Horkka: Korvaaja. Kansi: ?
22. Eli Brown: Kummat. Suom. Kaisa Kattelus. Kansi: Erin Rytter
23. Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio. Kansi: Iida Pohjolainen.
24. Katri Kauppinen: Laakson linnut, aavan laulut. Kansi: Tuuli Juusela


Kansikuvat 25-30:

25. Siiri Enoranta: Maailmantyttäret. Kansi: Riikka Turkulainen.
26. Reija Kaskiaho: Maantiekiitäjä. Kansi: Kaisu Sandberg
27. Heidi Silvan: Nollasummapeli. Kansi: Karin Niemi.
28. Veera Salmi: Oboin kirja. Kansi: Nelli Långstedt
29. Stephanie Garber: Olipa kerran särkynyt sydän. Suom. Kaisa Kattelus. Kansi: Erin Fitzsimmons.
30. Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet. Kansi: Emmi Kyytsönen.


Kansikuvat 31-36:

31. Niklas Ahnberg: Poika joka käveli vetten päällä. Kansi: Vesa Lehtimäki.
32. Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.
33. Hanna van der Steen: Punapipoinen poika. Kansi: ?
34. Ansu Kivekäs: Raakaversio. Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto
35. Tiffany D. Jackson: Rajaton. Suom. Peikko Pitkänen. Kansi: Rachelle Baker (kuva), Erin Fitzsimmons (suunnittelu)
36. Nicola Yoon: Rakkauden askelkuviot. Suom. Helene Bützow. Kansi: Renike, Jyotirmayee Patra.


Kansikuvat 37-42:

37. Annukka Salama: Ripley - Nopea yhteys. Kansi: Annukka ja Tommi Salama / Shutterstock
38. Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug: Royalteen - Puoli valtakuntaa. Suom. Kati Valli. Kansi: Kaisu Sandberg (suunnittelu) ja Hilla Semeri (kuvitus)
39. Elina Pitkäkangas: Sang. Kansi: Kaisu Sandberg.
40. Katy Birchall: Sex education - Tien päällä. Suom. Peikko Pitkänen. Kansi: @Netflix, Sex Education 
41. Katariina Romppainen: Sydämenmuotoinen kesä. Kansi: Michael Kingdom
42. Sini Helminen: Sysi. Kansi: Karin Niemi.


Kansikuvat 43-48:

43. Emiko Jean: Tokion prinsessa - Suuria unelmia. Suom. Susanna Sjöman. Kansi: ?
44. Elina Rouhiainen: Tuntematon taivas. Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto
45. E. Lockhart: Valehtelijoiden saari. Suom. Riina Vuokko. Kansi: Shutterstock & Getty images
46. Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys. Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto
47. Mila Teräs: Yökirjeitä. Kansi: Tuuli Juusela, Getty Images / Secret Agent Mike
48. Terhi Rannela: Yöuinti - ja muita novelleja. Kansi: Timo Numminen / Stocksy 


Kansikuvat 49-54:

49. Jason Reynolds: Miles Morales - Spider-Man. Suom. Antti Hulkkonen. Kansi: Antti Hulkkonen.
50. Veera Milja: Supersalanen tyttöpäiväkirja. Kansi: Bifu
51. Liz Braswell: Toinen tähti oikealla. Suom. Susanna Hirvikorpi. Kansi: ?
52. Sinikka Koyama: Joka kurjen laulua kuuntelee. Kansi: Sinikka Koyama.
53. Harri Istvan Mäki: Sekunti ilman sinua. Kansi: ?
54. Kuura Juntunen: Mähän tiesin ettei täällä ole mitään. Kansi: Viivi Kulmala.


Kansikuvat 55-60:

55. Alice Oseman: Heartstopper osa 2. Suom. Oona Juutinen. Kansi: Alice Oseman.
56. Ellen Strömberg: Mehän vaan mennään siitä ohi. Suom. Eeva Laakso. Kansi: Sara Edström
57. Hanna Gustavsson: Iggy 4-ever. Suom. Elias Lahtinen. Kansi: Hanna Gustavsson.
58. Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä. Kansi: Jussi Kaakinen.
59. Jani Pösö ja Teemu Nikki: Sekasin - Tervetuloa Suomeen. Kansi: ?
60. Victoria Aveyard: Miekan murtaja. Suom. Jussi Korhonen. Kansi:  Vesa Lehtimäki.



Kansikuvat 61-62:

61. Sarah J. Maas: Tuhkan valtiatar osa 1. Suom.Sarianna Silvonen. Kansi: Talexi / Shutterstock
62. Sarah J. Maas: Tuhkan valtiatar osa 2. Suom.Sarianna Silvonen. Kansi: Talexi / Shutterstock