Luin toisen osan Kiera Cassin Coroan kronikat -duologiasta. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan mietteeni niin ensimmäisestä osasta Kihlattu kuin juuri lukemastani päätösosasta Petetty.
lauantai 8. huhtikuuta 2023
sunnuntai 2. huhtikuuta 2023
Sarvijumala: Magdalena Hai
Sarvijumala: Magdalena Hai. Otava 2023
Hiipivää kauhua nuorille.
Lauri herää sairaalasta kohtalokkaan auto-onnettomuuden jälkeen, eikä muista sitä edeltävistä tapahtumista paljoakaan. Äiti on kuitenkin kuollut ja koko elämä nuljahtanut uomistaan.
Kun Lauri aloittaa hitaan toipumisen pikkukylässä tätinsä luona, hänellä on epämiellyttävä tunne, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Kuolleet eivät pysy kuolleina eikä naapurin kaunis Vilja-Maaria halua elää. Kun ikkunan taakse ilmestyy jättimäinen sarvipäinen hahmo, Lauri alkaa nähdä kiihdyttäviä ja kammottavia unia, jotka tuntuvat aivan liian todellisilta.
Palkitun kirjailijan hyytävä kauhuromaani." (Otava)
Kirjatraileri
Oma arvio:
Luotin ja uskoin siihen, että Magdalena Hai osaa kirjoittaa vetävän ja hyvän kauhuromaanin. Olen odottanut Sarvijumalaa todella innoissani, ja kun sain tiedon Otavan ankeasta arvostelukappalelinjauksesta, mieleni hetkeksi hyytyi. Onneksi sain tämän kirjan kirjastosta kuitenkin suhteellisen nopeaa. Karin Niemen kansi on upeine (ja karmeine) yksityiskohtineen ehkä paras tämänastisista, mitä minä olen päässyt ihastelemaan. Suorastaan karsean upea!
Lauri toipuu kohtalokkaasta auto-onnettomuudesta, jossa hän on menettänyt äitinsä - ja melkein isänsäkin, joka makaa koomassa sairaalassa. Vanessa-täti ja Niko-serkku ovat ensimmäiset vieraat sairaalassa, ja heidän mukaansa Lauri sitten viimein lähtee maalle, Raision seudulle toipumaan. Lauria innokkaasti fanittava kutosluokkalainen Tiuku eli Tikkeri on innoissaan vastassa. Vanessa ja Juho antavat surevalle ja toipuvalle Laurille tilaa, Niko yrittää piristää serkkuaan, minkä pystyy. Laurin mieleen putkahtaa välillä riita äidin kanssa ennen kolaria, itse kolari ja se, kun äidin ruumis makasi liikkumattomana maassa.
Kun mua leikataan autosta ulos, palavan metallin haju peittää alleen kaiken muun. Saha vonkuu ja vinkuu. Joku huutaa."Menkää vittu nyt kauemmas!" (s.10)
Kauhuelementit hiipivät kirjan muutenkin surumielisen tunnelman sekaan: sarvipäinen kahdella jalalla seisova hahmo näkyy ensin metsänlaidassa, sitten jo lähempänä Lauria. Pienellä tytöllä metsässä ei ole silmien kohdalla mitään. Lauri pelkää tulevansa hulluksi. Johtuuko harhat lääkityksestä? Vai ovatko ne harhoja? Niko alkaa houkutella Lauria ihmisten ilmoille ja näin Lauri tulee kohdanneeksi hiukan häntä vanhemman Vilja-Maarian. Joku tietää sanoa, että tällä on ollut jotain mielenterveysongelmia ja isäkin on fanaattinen sotahistorian tutkija - ja rasisti. Oudon aidontuntuiset seksiunet Vilja-Maariasta sekoittavat Laurin pään. Samalla Lauri yrittää olla ajattelematta koomassa makaavaa isäänsä, eikä haluaisi Vanessan houkutteluista huolimatta käydä tätä katsomassa.
Silmähomma...niin kuin sillä ei olisi ollut silmiä ollenkaan, pelkät tyhjät kuopat. Ruskeiksi kuihtuneet. (s. 23)
Pidän kovasti kirjan surun ja kauhun sekoittamasta tunnelmasta. Silti seassa on myös mukavaa maalaiskunnan nuorten elämän kuvausta (joku taisi verratakin Häräntappoaseeseen tätä.) Kirjan seksikohtaus saa myös kiitosta uskottavuudellaan ja suoralla kuvaustyylillään.
Vaikka kauhu kulkeutuu kirjan juonen mukana kuin hiipien, muuttuu se loppua kohti hyvin vallitsevaksi ja keholliseksi kauhuksi. Loppukohtaus, jota ei voi hengästymättä lukea, tuo minulle hiukan mieleeni Stranger Things -sarjan tapahtumat. Minä olen enemmänkin psykologisen kauhun ystävä enkä erityisesti nauti graafisista raakuuksista. Pidin kuitenkin niin paljon kirjan yleisestä tunnelmasta, ettei lopun okkultistiset menot verenvuodatuksineen vieneet ihan kaikelta pohjaa. Kirja jää sellaiseen kohtaan, että jatkoa todennäköisesti voisi olla tulossa.
Kirjassa sivutaan myös rasismia Laurin kokemusten pohjalta. Laurin isä on alkujaan amerikkalainen ja tummaihoinen, ja Laurin ihonväri tulee lähinnä esille siinä vaiheessa, kun Nikon ystävä Joona möläyttää rasistisia kommenttejaan kyydissä olevasta Laurista. Muutama muukin arjen rasismikokemus tulee kirjassa esiin. Ne ovat mielestäni tarpeellinen muistutus siitä, että rasismia on olemassa. Meilläkin.
Arvosanaksi annan 4
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Muualla:
Samantyylistä luettavaa:
sunnuntai 26. maaliskuuta 2023
LOVE-sarja: Tuhkimo tennareissa ja Pitkä ja komee
Otavalla alkoi tänä keväänä uusi nuorille suunnattu LOVE-sarja, joka tulee pitämään sisällään monenlaisia rakkaustarinoita, niin keveitä, hauskoja kuin koskettaviakin. Sarjassa julkaistaan niin kotimaisia kuin käännettyjäkin romaaneja. Romantiikan ystävänä olen tietysti innoissani, etenkin kun heti alkuun julkaistaan kaksi hyvää ja nopealukuista kotimaista. Nämä kaksi ekaa ovat ainakin sopivan ohuita yläkouluvinkkauksiin: molemmissa on vain reilut sata sivua. Postaan tästä sarjasta poikkeuksellisesti tällaisina yhteispostauksina jatkossakin, jos kirjat ilmestyvät suhteellisen lähekkäin.
*******
Tuhkimo tennareissa: Sari Luhtanen. Otava 2023 (LOVE-sarja)
"Moderni Tuhkimo-tarina kutkuttaa ja riemastuttaa huumorillaan.
Sini-Ella Tuhkalan tehtävälista ennen kesälomaa ja yläkoulun vikaa luokkaa: 1) hanki täydellinen kulmakynä, 2) hanki kesätyöpaikka, 3) hanki poikaystävä. Listan toteuttaminen osoittautuu odotettua hankalammaksi. Esteenä tuntuvat olevan niin kohtalo, onni, arki kuin perhekin, etenkin siskopuolet Late ja Pete.
Ykköspoikaystäväehdokas Joonas kyllä nappaa kädestä kiinni ja solmii Sini-Ellan tennarinnauhat, kun tämä on kaatua portaissa, mutta jatkon suhteen on haastavampaa. Elämän pitäisi olla kuin suoraan sadusta, mutta miksi se ei ole?
LOVE – rakkautta ensi sivulta." (Otava)
Oma arvio:
Tuhkimo tennareissa on ikään kuin teini-ikäisten oma Bridget Jones. Heti kirjan alkumetreillä päähenkilö, kesän jälkeen ysille menevä Sini-Ella muksahtaa koulun söpöimmän pojan syliin kiiruhtaessaan portaissa. Kun muuten vähäpuheinen, mutta oi-niin-söpö Joonas vielä sitoo Sini-Ellan kengännauhat, tyttö on sulaa vahaa. Sini-Ella on päättänyt hankkia poikaystävän ennen ysiä, joten Joonas täytyy nyt saada kiinnostumaan lisää. Hiukan kyllä harmittaa, että frenemy-Ilonakin tuntuu olevan kiinnostunut Joonaksesta. Josefiina-ystävä on hyvänä henkisenä tukena itseriittoisesti eteenpäin säheltävälle Sini-Ellalle. Hän ei nimittäin ole nyt sellainen ujo ja epävarma tyttö, jollaisia viime aikoina on paljon nuortenkirjoissa ollut. Sini-Ella uskaltaa mennä ja paukauttaa asiansa ilmoille suoraan, eikä jää miettimään, miten ja milloin.
Sini-Ellan uusperhe aiheuttaa tälle harmitusta. Uusi äitipuoli Katja on uskomattoman hyvä kokki, mutta Sini-Ella ei suostu syömään tämän ruokia - periaatesyistä. Muutenkaan hän ei halua päästää tätä naista lähelleen. Heillä oli iskän kanssa niin kivaa kahdestaan. Kaiken huipuksi Katjan mukana tulivat myös Sini-Ellaa hiukan nuoremmat kaksoset Petriina ja Lauriina, jotka lainaavat ilman lupaa hänen kulmakynäänsä ja ovat muutenkin tosi rasittavia.
Sini-Ella tulee huomaamaan, että vaikka Joonas on kuinka söpö ja ihana, ei heillä välttämättä ole juuri muuta yhteistä. Joonas ei juuri juttele, ei ota aina muita huomioon ja on äitinsä hemmottelema. Heidän pussatessa Sini-Ella ei tunne perhosia vatsassaan. Naapuriin muuttaneen Eeron kanssa taas on tosi kiva jutella ja hän tuntuu tajuavan asioita paremmin. Toisaalta, on kiva kun Ilona kiristelee hampaitaan Sini-Ellan napattua Joonaksen.
Tuhkimo tennareissa on hauska, höpsö ja välillä vähän ärsyttäväkin kirja. Päähenkilö Sini-Ella on vähän liiankin itsevarma minun makuuni. Tai ehkä en ole vain tottunut moiseen. Kirjassa mennään eikä meinata ja teini-ikäisen levoton ajattelumalli tulee hyvin esille Sini-Ellan käytöksessä.
Arvosanani 3,5
Lainasin tämän kirjan kirjastosta.
Muualla:
--
Samantyylistä luettavaa:
***********************************************
Pitkä ja komee: Tuula Kallioniemi. Otava 2023 (LOVE-sarja)
"Ilkikurisen ihana romaani kasiluokkalaisesta Vennusta, jonka sydämenasiat menevät solmuun.
Vennu ei todellakaan halua muuttaa iskän työn takia hikiseen satamakaupunkiin sellutehtaan varjoon. Siellä sanojakin väännellään ihan kummasti. Entisille kotikulmille pitää jättää rakas Viivi. Viivin silmät, kikatus ja pehmeys… Miten Vennun ja Viivin jutun käy?
Uusissa ympyröissä Vennun pasmat sekoittaa ensin kipakka luokkatoveri Viivi kakkonen, sitten Lola, Vennua melkein päätään pitempi tumma kaunotar. Pojan tunteet heittävät pahasti volttia. Miksi kaiken pitää olla niin mutkikasta!
LOVE – rakkautta ensi sivulta."(Otava)
Oma arvio:
Tuula Kallioniemen Pitkä ja komee ilahduttaa minua pöljällä huumorillaan ja aidon teini-ikäisesti ajattelevalla päähenkilöllään, kasiluokkalaisella Vennulla. Vennu kapinoi, kun heidän perhe joutuu muuttamaan uudelle paikkakunnalle isän uuden työn takia. He ovat seukanneet Viivin kanssa pian vuoden, ja muukin kaveriporukka jää entiselle paikkakunnalle. Ärsyttävä Noronen varmasti kyttää tilaisuutta napata nyt Viivin, kun Vennu ei ole enää maisemissa. Isosiskokin muuttaa Tampereelle opiskelemaan.
Uudella paikkakunnalla sanotaan "siä" ja "miä" eikä "sää" ja "mää". Siellä haisee pahalle, vaikka aikuisten mukaan se on raha, joka haisee. Äidin työ lähikaupassa ei ole ehkä ihan niin hulppeaa, kuin entinen myymälänhoitajan työ. Isäkin on kireänä, eli ilmeisesti hänenkään uusi työ sellutehtaalla ei ole niin mahtava, kuin piti olla. Vennu yrittää sopeutua uuteen kouluun, jossa tyypit tuntuu ihan erilaisilta kuin entisillä kotikulmilla. Hän tutustuu tyttöön, jonka nimi on myös Viivi. Hän nimeää tämän Viivi kakkoseksi, koska Viivi ykkönen on yhä kotikaupungissa. Vaikka Viivi kakkonenkin vaikuttaa päivä päivältä kiinnostavammalta. Vaikka hän tupakoi ja on muutenkin hiukan erikoinen.
Vennun mieli poukkoilee ihanan paljon suuntaan ja toiseen. Toisena päivänä hän kaipaa Viivi ykköstä ja viestittelee tälle maanisesti, toisena päivänä hän haaveilee Lolasta, joka seurustelee Viktorin kanssa. Mustasukkaisuus vaivaa ja välillä Vennu haluaa tehdä myös Viivi ykkösen mustikseksi. Lola hakee turvaa ja ystävyyttä Vennulta, kun asiat Viktorin kanssa menevät huonosti. Harmi, että Vennu on sellainen lyhyt puutarhatonttu. Voi, kun hän olisi pitkä ja komee, jotta Lolakin huomaisi hänet. Tai Viivi kakkonen.
Kaikki meinaa mennä vielä enemmän sekaisin, kun vanha jengi tulee Vennun luo yökylään. Vennu ei enää tiedä, onko hän jo vieraantunut vanhoista tyypeistä vai he hänestä. Välillä Viivi ykkönen on kuin ennenkin, mutta välillä hän on liikaa Norosen kyljessä.
Pitkä ja komee tuo Vennun sekavien ajatusten lisäksi sekaan tuoretta näkökulmaa rakkauteen. Viivi kakkonen edustaa näkemyksissään jotain sellaista, jota Vennun taas on hankala omaksua. Hän on ehkä vähän kaavoihin kangistunut, mutta yrittää toki ymmärtää. Pidän juuri erityisesti siitä sanomasta, että ei tarvitse lähteä mukaan sellaiseen, mikä ei itsestä tunnu hyvältä. Lisäksi kirjassa tuodaan esille poikien ulkonäköpaineita, koska Vennu kärsii muun muassa lyhyydestään. Uudessa kaupungissa kaikki tuntuu vielä pelaavan korista. Kirjan huumori on loistavaa - hörötin muun muassa ääneen Vennun uuden kotitalon stalkkerinoidalle.
Arvosanani 4
Lainasin tämän kirjan kirjastosta.
Muualla:
--
Samantyylistä luettavaa:
Neljä askelta murhaan: Karen M. McManus.
Neljä askelta murhaan: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2023
"Pidä ystävät lähelläsi… ja salaisuutesi ominasi. Aloitteleva true crime -toimittaja palaa entiseen kouluunsa ja alkaa tutkia vanhaa murhatapausta.
Neljä vuotta sitten Brynn Gallagherin koulun suosituin opettaja murhattiin. Tapauksen saamasta julkisuudesta huolimatta tekijää ei koskaan löydetty. Nyt Brynn palaa vanhaan kouluunsa ja on päättänyt saada selville, miksi opettaja Larkin murhattiin. Hän on saanut harjoittelupaikan true crime -podcastin taustatoimittajana ja saa huomata, että totuutta etsii moni taho, osa mitä raadollisimmin keinoin. McManus on kirjoittanut jälleen kerran YA-dekkarin, josta ei puutu mehukkaita vääriä johtolankoja, yllätyskäänteitä tai romanttista vipinää ja jossa jännitys säilyy viimeisille sivuille asti." (WSOY)
Oma arvio:
"Dekkarimestarin tähän mennessä paras kirja", luvataan McManusin kuudennen YA-jännärin takakannessa. Noinkohan? Tästä täytyy ottaa selvää. Ainakin eräs seiskaluokkalainen minulle tätä kehui kovasti tiedonhaun opetuksen yhteydessä.
Tässäkin kirjassa pysytellään lukiolaismaailmassa. Alkuasetelma on hyvin samantapainen kuin Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaoppaassa: neljä vuotta sitten on tapahtunut murha, jota lukiolaistyttö Brynn Gallagher alkaa selvittää osana harjoitteluaan true crime -podcastaajana. Näkökulmahenkilöitä on vain kaksi, joten McManus on alkanut ilmeisesti vähentää päähenkilöiden määrää kirja kirjalta. Hänen ensimmäisissä teoksissa kun keskeisiä henkilöitä oli jopa hiukan liikaa.
Brynn on juuri muuttanut Chigacosta takaisin synnyinkaupunkiinsa Sturgisiin ja on aloittamassa viimeistä lukiovuottaan Saint Ambrosessa. Häntä jäi vaivaamaan neljä vuotta sitten tapahtunut opettaja Larkinin murha, johon ei löydetty koskaan syyllistä. Kuitenkin kolme koulun oppilasta, Tripp, Charlotte ja Shane, löysivät opettajan tuolloin koulun takana olevasta metsästä, eikä ketään muita nähty tuolla main. Kuitenkin nuo rikkaista perheistä olevat nuoret pääsivät pälkähästä ja surmaajaksi epäiltiin kylillä tuohon aikaan nähtyä kulkuria. Brynn haluaa selvittää, kuka iski koulun mukavimman opettajan takaraivoon isolla kivellä niin, että tämä kuoli. Hän hakee työharjoitteluun suosittuun true crime -podcastiin Motiveen ja ehdottaa heti alkuun tapaus Larkinia. Motiven juontaja Carly Diaz innostuu heti ja palkkaa innokkaan lukiolaisen.
Me emme koskaan, ikinä, puhu siitä, mitä metsässä sinä päivänä tapahtui. (s.34)
Tripp ei ole ollut entisellään sen jälkeen, kun he löysivät neljä vuotta sitten Shanen ja Charlotten kanssa opettajan Larkinin ruumiin metsästä. Shane ja Tripp eivät tuolloin olleet ystäviä, vaan heidät ajoi metsään biologian tunnin lehtinäytteiden keruu. Shane ja Charlotte ovat seurustelleet tuosta saakka ja ovat erittäin läheisiä yhä. Tosin Charlotte tuntuu olevan liiankin ripustautunut Shaneen, joka kaipaisi välillä tilaa hengittää. Tripp työskentelee lukion ohella Brightside Bakery -leipomossa, jonka omistaja Regina on kuin oma äiti hänelle. Trippin ja hänen puuseppäisänsä välit ovat olleet hyvin etäiset ja oudot oikeastaan tuosta opettajan Larkinin surmayöstä alkaen. Suhde äitiin on vielä ongelmallisempi, sillä äiti on yksinkertaisesti häippäissyt Trippin ollessa pieni - ja yrittää nyt välillä tavata poikaansa, joka on yhä vihainen äidilleen.
Vaikka Tripp kuuluu koulun niin sanottuun eliittiporukkaan, hän ei tule kovin vakavaraisesta perheestä. Koska hänen täytyisi saada ehdottomasti tulevia jatko-opintoja ajatellen Kendrick-stipendi, Regina kehottaa tätä osallistumaan Larkinin muistopuutarhakomiteaan, jotta hänen mahdollisuutensa paranisivat. Tripp ei ole innostunut, sillä Larkinin muistelu toisi hänen mieleensä vain menneisyyden kauhut. Hän on joutunut kantamaan aika monta salaisuutta tuosta päivästä lähtien.
Viesti on tuntemattomasta numerosta ja koostuu yhdestä ainoasta sanasta.
Murhaaja. (s. 64)
Brynnillä ja Trippillä on yhteinen historia, sillä he olivat todella hyviä ystäviä vielä vähän ennen Larkinin surmayötä. Molemmat olivat myös ihastuneita toisiinsa, mutta kumpikaan ei tehnyt aloitetta. Sitten yhtäkkiä Tripp oli nolannut Brynnin liikkatunnilla kaikkien edessä väittäen tämän stalkkaavan tätä. Brynn oli ymmällään ystävänsä oudosta käänteestä ja toki hyvin loukkaantunut. Kun nyt sekä Tripp että Brynn osallistuvat opettaja Larkinin muistopuutarhakomiteaan, heidän pitää päästä tuon välikohtauksen ohi ja alkaa tehdä yhteistyötä. Sitä Tripp ei tiedä, että Brynn osallistui koko juttuun vain edistääkseen podcast-tutkimuksiaan. Itse asiassa kukaan Brynnin ystävistä ei tiedä, miksi hän on yhä niin kiinnostunut opettajan surmasta. Pikku hiljaa Brynnille alkaa selvitä, ettei opettaja Larkin välttämättä ollutkaan kaikkien mielestä niin mukava.
"Minun piti saada sinut vihaamaan minua." (s. 128)
Kyllähän tämä on tavattoman vetäväjuoninen ja viihdyttävä jännäri, kuten kaikki McManusit ovat tähän asti olleet. Jälleen kerran minun piti ahmia kirja nopeasti loppuun saakka, jotta saisin selvyyden Larkinin tapaukseen. Romantiikkaa on juuri sopivasti, niin ettei se kuitenkaan aja mysteerin selvittelyn edelle. Paljon kirjailijan kirjoja lukeneena alkaa toki huomata, että tietyt asiat toistuvat, kuten suvun ja perheen vaietut salaisuudet, eri taloudellisista taustoista tulevien oppilaiden luokkajaot lukiossa ja ongelmalliset perheolot, mutta toisaalta kaikissa hänen kirjoissaan on ollut oma uniikki mysteeri taustallaan.
Tarina, jonka neljä vuotta sitten kyhäsin kasaan, oli juuri sitä - pelkkä tarina. (s. 232)
Neljä askelta murhaan on minusta yksi parhaimmista McManusin kirjoista, mutta täyttä vitosta en anna arvosanaksi, sillä tunnelma hieman lässähti ennen viimeisiä loppurytinöitä, ja olin jopa hetken ennen loppukoitosta hiukan pitkästynyt. Lisäksi Trippin suhde sekoilevaan äitiin meni minusta hiukan epäuskottavan puolelle. Loppuratkaisu on toki ihan tyydyttävä ja hyvin rakennettu, enkä osannut kyllä arvata surmaajaa oikein. Siksi ja siitä huolimatta...
...annan arvosanaksi 4,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Muualla:
--
Samantyylistä luettavaa:
Karen M. McManusin aiemmat kirjat: Yksi meistä valehtelee, Yksi meistä on seuraava, Kaksi voi säilyttää salaisuuden, Kolme pahan perii ja You'll Be the Death of Me.
Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas
sunnuntai 19. maaliskuuta 2023
You'll be the death of me: Karen M. McManus
You'll be the death of me: Karen M. McManus. Penguin Books 2021
Kansi: Shutterstock
"Ivy, Mateo and Cal used to be close - best friends back in middle school. Now all they have in common is a bad day. So for old time's sake they skip school together - one last time. But when the trio spot Brian 'Boney' Mahoney ditching class too, they follow him - right into a murder scene. They all have a connection to the victim. And they're ALL hiding something. When their day of freedom turns deadly, it's only a matter of time before the truth comes out . . .
It's Ferris Bueller's Day Off with murder, perfect for fans of One Of Us Is Lying and A Good Girl's Guide To Murder. This explosive new thriller is impossible to put down."(Penguin Books)
Oma arvio:
Nappasin viime kesänä hetken mielijohteesta tämän McManusin kirjakaupasta mukaani, vaikka mielessä kävikin ajatus, että tämäkin varmasti suomennetaan seuraavaksi kevääksi. Aloitin joulukuussa tätä kiireesti lukemaan, että ehtisin ennen suomennoksen ilmestymistä (koska sen jälkeen olisin todennäköisesti lukenut pelkän suomennoksen, ja enkunkielinen versio olisi jäänyt hyllynlämmittäjäksi.) Mutta, mutta... yllätyksekseni huomasin, että keväällä ilmestyvä McManusin uusin suomennos ei edes ole tästä kirjasta! Niinpä oli ihan hyvä, että ostin ja luin tämän.
Tuttuun tapaan päähenkilöitä ja minäkertojia on useampia, tällä kertaa kolme. Ivy Sterling-Shepard on rikkaan perheen tytär, joka kirjan alussa tuskailee menetettyä Carlton High -koulun johtajaoppilaan asemaa tämänvuotisissa vaaleissa, jotka olivat hänen seniorivuotensa alussa viimeiset. Hän menetti statuksensa Brian "Boney" Mahoneylle, ja tämä ärsyttää Ivyä tosi paljon. Niin paljon, että hän harkitsee koulusta lintsaamista päivänä, jolloin uusi johtajaoppilas kruunataan. Isoveli Daniel ei auta asiaa kääntämällä veistä haavassa. Ivyn ja Danielin välit ovat viime aikoina olleet todella huonot, eivät todellakaan mitkään lämpöiset sisko-veli-välit.
"I'd give anything to get out of school today" (s. 30)
Mateo Wojcik asuu äitinsä ja serkkunsa Autumnin kanssa. Autumn ja Mateo tuntevat olevansa vastuussa vähävaraisen perheen elintasosta ja kumpikin työskentelevät ahkerasti koulun ohessa, sillä heidän äitinsä oma yritys, keilahalli Spare me meni konkurssiin puoli vuotta sitten siellä sattuneen onnettomuuden takia. Ivyn vaikutusvaltainen isä James Shepard osti Spare me:n kehittääkseen siitä vielä loistokkaamman paikan. Mateo on tästä yhä katkera: heidän koko perheen ylpeytensä meni. Mateo ja Ivy olivat aiemmin hyviä ystäviä, mutta eivät ole enää, johtuen ikävistä sattumuksista aiemmin, mutta myös Spare me:n konkurssi aiheutti särön heidän välilleen.
You could've fucking told me, Ivy. (s. 18)
Kahden isän sateenkaariperheessä asuva Calvin O'Shea-Wallace on seurustellut aiemmin useiden tyttöjen kanssa, mutta kaikki suhteet ovat lopahtaneet siihen, ettei Cal ole oikein tuntenut mitään näitä tyttöjä kohtaan. Nyt hänen nykyinen tyttöystävänsä Lara on toista maata, ja he ovat kiinnostuneita samoista asioista, kuten taiteesta ja sarjakuvista. He eivät ole vielä tosin määritelleet suhdettaan, ja Laralla tuntuu olevan monesti muuta menoa, jonka takia hän peruu sovittuja tapaamisia.
Something comes up a lot. (s. 24)
Sattuman kaupalla nämä kolme tapaavat koulun parkkiksella. Kaikilla heistä on syynsä jättää menemättä kouluun, joten he päättävät lintsata yhdessä vanhojen aikojen kunniaksi ja ajella Bostoniin. Cal, Mateo ja Ivy olivat siis aiemmin kaveruksia, kunnes välit alkoivat haaleta syistä jos toisesta. He hieraisevat silmiään hämmästyksestä, kun näkevät yhtäkkiä Ivyn kilpailijan Boneyn juoksevan Bostonin kadulla ja kiiruhtavaan sisään erääseen rakennukseen. Mitä ihmettä hän tekee siellä, kun hänellä olisi ollut tärkeä päivä koulun johtajaoppilaan kruunajaisissa? Sattumoisin Calilla onkin koodi kyseiseen rakennukseen, sillä se sattuu olemaan sama rakennus, jossa sijaitsevassa studiossa Lara käy tekemässä taidettaan. Niinpä kolmikko kiiruhtaa uteliaisuuttaan Boneyn perään, Ivy etunenässä.
He eivät olisi voineet kuvitellakaan, mihin he joutuvat kesken lintsauspäivän. Boneyn ruumis löytyy Laran vuokraamasta studiosta ja samassa alkaa kuulua poliisin sireenien ujellus. Mitä he voivat tehdä? Jonkun taskuun päätyy lattialta löytynyt matkapuhelin, ja kolmikko lähtee takaovesta karkumatkalle.
"Check it out.They're talking about you on TV." (s. 166)
Piileskellessään erinäisissä paikoissa, kuten Mateon työpaikalla, he näkevät uutisista, miten epäilyt kohdistuvat vaaleatukkaiseen tyttöön, jonka on nähty livahtavan rakennukseen. Eli melko epäilemättä Ivyyn. Koulun innokkaat podcastaajat Zack ja Ishaan spekuloivat samaan aikaan, miksi juuri Ivy, Mateo ja Cal ovat poissa koulusta juuri tänä aamuna, kun Ivyn kilpailijan ruumis löytyy. Kolmikolla on melkoinen setviminen, miten he pääsevät tästä sopasta irti. Miten Calin tyttöystävä Lara liittyy tähän? Missä hän oli juuri surmahetkellä? Mateo ja Ivy järkyttyvät, kun näkevät, kuka Lara on. Pikku hiljaa selviää, että myös Mateon serkku Autumn on sotkeutunut johonkin laittomaan.
Tuttuun McManusmaiseen tapaan kirjan tapahtumat etenevät hyvin jännärimäiseen tyyliin, sekoittaen pääkolmikon perhe- ja ihmissuhteet mukaan juonikuvioihin. Ivyn ja Mateon välit lämpenevät yhteisen ongelman äärellä, mutta konfliktejakin syntyy lisää, kun nuorten tunteet kuohuvat ja asioita menneisyydestä paljastuu. Kaikki he ovat tehneet virheitä, mutta pystyvätkö he antamaan anteeksi? Monet väärinkäsitykset oiotaan.
Cal and Ivy can both go to hell.And I hope she burns in there. (s. 215)
Tässä kirjassa on mukana myös opettajan ja oppilaan sopimaton suhde ja opioidikauppavyyhti, joihin Carlton high:n oppilaat ovat osin sekaantuneet. McManusin kirjoista tässä on kaikista rankimmat kuviot tässä verrattuna muihin kirjailijan jännäreihin. Lisäksi tässä on minusta kaikkien aikojen onnistunein ja hyytävin avoin loppu. Jää nähtäväksi, tuleeko tähän joskus toinen osa, vai jääkö lukijan mieli kaihertamaan ikuisesti tämän luettuaan. Romanssikuviot jäivät hyvin pliisuiksi, eli niistä en oikein saanut mitään.
Arvosanani 4+
Tämän kirjan olen ostanut itselleni.
Muualla:
Samantyylistä luettavaa:
Karen M. McManus; Kolme pahan perii, Kaksi voi säilyttää salaisuuden, Yksi meistä valehtelee ja YKsi meistä on seuraava,
sunnuntai 12. maaliskuuta 2023
Päivitys Kenties tapan sinut vielä -sarjaan
Luin J.S. Meresmaan jatko-osan Kenties tapan sinut vielä -kirjaan. Arvion Kunnes tapamme taas -kirjasta pääset lukemaan kansikuvaa klikkaamalla.
Nurinaa ja narinaa arvostelukappaleista
Korostan heti alkuun, että tämä nurinani ja pienoinen pettymykseni ei kohdistu lanu-kirjailijoihin, -kääntäjiin, -kuvittajiin ja muihin kirjan tekijöihin mitenkään. He eivät voi vaikuttaa tähän asiaan, sillä tämä on kustantamon oma linjaus.
 |
| Kuva: Pixabay |
Minulla on nuortenkirjabloggaajana ollut aina taustalla ylevä tavoite blogata niin kotimaisista kuin ulkomaisista uutuuksista ensimmäisten joukossa. Olen myös ajatellut, että blogipostaus somenostoineen toisi kirjoille mukavasti ansaitsemaansa näkyvyyttä. En koe olevani mikään suuri somevaikuttaja, Instassakin seuraajamääräni on vain vähän päälle tuhat, mutta jonkinlainen nuortenkirjallisuuden sanansaattaja olen pyrkinyt olemaan. Arvostelukappaleet ovat mahdollistaneet tämän, sillä vaikka olisi ihanaa ostaa kirjoja ja tukea näin sen tekijöitä, ei niin suuriin määriin ole mitenkään varaa, kuinka paljon bloggaan vuodessa. Kirjastosta en saa uutuuksia niin nopeaa kuin kustantajan kautta, sillä ainakin meidän kirjastossa kestää hiukan, ennen kuin uutuudet saadaan pitkistä jonoista kuvailtua ja laitettua lainauskuntoon ja kiertoon.
Mitään sopimuksia en ole koskaan solminut kustantajien kanssa, vaan kaikki on perustunut vapaaehtoiseen vastavuoroisuuteen: saan heiltä välineen eli kirjan tuoreeltaan, ja pyrin lukemaan ja kirjoittamaan siitä rehellisen arvion blogiini ja samalla tuomaan nuortenkirjoja kaikkien tietoisuuteen. Nyt Otava-kustantamo on kuitenkin linjannut, ettei arvostelukappaleiden suuren kysynnän ja kirjojen vähentyneen myynnin takia kirjoja lähetetä enää kuin sovituille yhteistyökumppaneille. Siksi minun blogissani tämä valitettavasti näkyy siinä, että Otavan ja Kariston uutuuksista ei tule postauksia kovin tuoreeltaan, jos ollenkaan, sillä en halua kasata pinoittain kirjastolainoja kotiini lojumaan ja odottelemaan vuoroaan. Arvostelukappaleet ovat lukulistoillani aina ensisijaisia, joten kirjastolainat voivat joutua odottelemaan, elleivät ne ole sellaisia, jotka minun on ihan polttava pakko lukea.
Olen hiukan surullinen ja pöyristynyt tästä, vaikka ymmärrän toki, mikä tämän taustalla on. Ymmärrän myös jotakin markkinoinnista ja siitä, että on toki kannattavampaa antaa kirjoja näkyville somepersoonille kuin pienille harrastelijabloggaajille. Tämä on myös asia, mikä voi aiheuttaa eriarvoisuuden tunteita kirjasomeyhteisössä, kun osa tuntuu saavan jopa yllätyskappaleita, kun taas pyytämällä pyytäneet eivät kirjaa ole samaa kirjaa saaneet. Kirjasomeyhteisöissä nimittäin keskustellaan paljon asioista, niin myös tästäkin. En ole siis ainut, joka on saanut kieltävän vastauksen pyyntöihin tänä keväänä, ja ymmärrän, ettei tämä maailma pyöri minun pienen vanhanaikaisen blogini ympärillä (joka on toiminut aktiivisesti kuitenkin jo vuodesta 2014), mutta ainahan hiukan nurista saa. Minun maailman napa tämä kuitenkin on.
Kaikesta huolimatta, ihanaa kirjakevättä kaikille!
sunnuntai 26. helmikuuta 2023
Saakeli-sarja: Mikko With
Saakelin sieppaus: Mikko With. Myllylahti 2023 (Saakeli #2)
"Saakelin sieppaus yhdistää jännityksen, huumorin ja samaistuttavat tunteet helppolukuiseksi nuortenromaaniksi. Pieneksi ilmiöksi nousseen saakelinmoisen kirjasarjan uusin osa tempaa mukaansa niin seikkailuihin ajautuvan Uunon kuin salaperäisen Heikkisen lukijafanit.
Uuno on 17-vuotias lukiolainen, jota ajatus tulevasta kesästä kotona pienellä paikkakunnalla ahdistaa, etenkin äidin uuden miesystävän ilmestyttyä kuvioihin. Onnekseen Uuno onnistuu saamaan kesätöitä Oulusta. Uusista kavereista numeroleikkejä rakastava Iiris saa aikaan sydämentykytyksiä, Hessu kuvaa kaiken nettiin ja Tuisku sekoilee.
Lupaavasti alkanut kesä rikkoutuu, kun Uunon täti alkaa käyttäytyä omituisesti. Tapahtuma seuraa toistaan, ja lopulta Uuno löytää itsensä istumassa vangittuna saunamökin lauteilta. Ovi on lukossa, kännykkä viety, eikä kukaan vastaa huutoihin. Onko Uunon parhaasta kaverista, salaperäisestä Heikkisestä, tilanteen pelastajaksi?
Saakelin sieppaus on itsenäinen jatko-osa Topelius-palkintoehdokkaana olleelle Saakelin sataselle. Sarjan avausteos on noussut laajalti lukulistoille ja saanut erinomaista palautetta niin juonestaan kuin henkilökuvauksestaan." (Myllylahti)
Oma arvio:
Minulla on yleensä tapana arvioida sarjat ilmestymisjärjestyksessä blogiini samaan postaukseen. Tällä kertaa teen poikkeuksen, sillä en ole tehnyt blogiarviota ollenkaan Mikko Within pari vuotta sitten ilmestyneestä kirjasta Saakelin satanen, vaikka olen lukenut sen ja vinkannut ahkeraan niin seiska- kuin kasiluokkalaisillekin. Saakelin sieppaus on itsenäinen jatko-osa, eli tämän voi toki lukea ilman, että olisi ensimmäinen osa tuttu. Kuitenkin, jos sinulla siis on lukematta sarjan avausosa ja haluat tietää siitä ensin jotakin, suosittelen etsimään siitä bloggauksia esimerkiksi näistä blogeista:
Siniset helmet
Kujerruksia
Lastenkirjahylly
Kirjakaapin avain
Saakelin sieppaus jatkaa Uuno Turhasen tarinaa. On vierähtänyt vuosi Saakelin satasen tapahtumista ja Uuno opiskelee nyt Pyhäharjun lukion ekalla vuosikurssilla. Kesäloma häämöttää edessä ja jotakin pitäisi keksiä: äidin uusi miesystävä Asko puujalkavitseineen ja yli-innokkaine aktiviteetteineen käy Uunon hermoon. Lisäksi rasittavan ja sikarikkaan Danielin Yhdysvaltoihin suuntaavat kesälomasuunnitelmat saavat Uunon miettimään, pitäisikö hänenkin kesäänsä kuulua jotain muuta kuin Heikkisen kanssa hengailua. Äiti ehdottelee Uunolle kesätyöpaikkaa läheiseen K-rautaan, jossa hän oli edellisenäkin kesänä, mutta Uunolla on vielä tuoreessa muistissa edelliskesän kammottavat tapahtumat, jotka saivat sieltä alkunsa.
Ajatus lauantaista Askon kanssa kalareissulla oli kuin karmeimmasta painajaisesta. (s. 11)
Uuno onnistuu saamaan kesätyöpaikan Oulusta, K-Supermarketista, ja saa luvan asua tätinsä Tanjan luona ainakin ensi alkuun. Äiti hykertelee innoissaan poikansa oma-aloitteisuudesta. Niin Uuno pääsee kauaksi käpykylästä ja viime kesän kamalien tapahtumien muistoista.
Oululaisena olen tietysti innoissani, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Ouluun ja tutut paikat vilistävät kirjansivuilla. Kerrankin! Tanja-täti asuu Myllytullissa, ja alkukankeuden jälkeen Uunolla ja tädillä menee ihan mukavasti saman katon alla. Pian alkaa kuitenkin ilmetä outoja asioita. Täti on ihmeen säikkynä ja saa outoja kirjeitä. Muutakin hämärää asunnossa tapahtuu. Pian Uuno huomaa olevansa taas keskellä hyvin jännittäviä tapahtumia, joita ei olisi osannut kuvitellakaan.
Avasin ryhmäämme tulleen viestin. Haukka on pesässään. Hömötiaisia ei näy. Badidi ei ole parkissa. 007 lähtölupa ok. (s. 148)
Outojen tapahtumien ohella Uuno käy töissä Toppilan K-Supermarketissa, tutustuu omalaatuiseen kesätyötoveriinsa Tuiskuun ja pääsee hänen kauttaan tutustumaan porukoihin. Bileissä hän tapaa ihastuttavan Iiriksen, joka Uunon tapaa ei tykkää kännätä, rakastaa sana-arvoituksia ja mangoja. Vai olikohan se mangaa. Iiriksen ja Uunon välillä on pientä ujoa kipinää, eikä kommelluksilta voida välttyä, kun ihastunut Uuno yrittää tehdä vaikutuksen Iirikseen. Välillä Uuno muistaa ystäväänsä Heikkistä, jota pyytää ajelemaan Ouluun vierailulle. Joko nyt selviää, mikä Heikkisen salaisuus on? Onko hänellä oikeasti lapsi, ja minkä ikäinen hän tosi asiassa onkaan? Ja missä hän edes asuu? Nämä asiat jäivät auki ensimmäisessä osassa.
"Ensi kerralla vähemmän heilumista ja tiukempi solmu pyyhkeeseen"--- (s. 172)
Viihdyin todellakin tämän kirjan parissa. Saakelin sieppaus on minusta jopa vetävämpi ja parempi kuin edeltäjänsä Saakelin satanen. Huumori oli osuvaa eikä väkisin väännettyä, ja Uunon ja kumppanien kohellukset saivat minut hymistelemään ääneen. Henkilöhahmot ovat sopivasti erilaisia. Tuiskun sukupuolta ei määritellä ollenkaan ja Heikkinen jää vielä osin arvoitukseksi, vaikka muutama asia hänestä paljastuukin.
Juoni vetää onnistuneesti mukanaan ja pikku hiljaa mukaan hiipivät jännityselementit ovat sopivalla tavalla uskottavia eivätkä todellakaan liian kesyjä. Kirosanoja ei ole alettu siistimään ja korvaamaan millään epäuskottavilla kehveleillä tai vitseillä. Pidän myös siitä, ettei kirjassa olla liian ehdottomia. Ensimmäisissä bileissä Uuno valitsee kokiksen juomakseen, koska ei pidä hirveästi humaltumisesta, mutta toisissa bileissä ei kieltäydy yhdestä alkoholipitoisesta juomasta, kun huomaa Iiriksenkin nauttivan sellaisen.
Olisikohan Uunon elämästä jatkoa vielä tulossa? Toivottavasti!
Arvosanani 4,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Saakelin sieppaus muualla:
Kirsin kirjanurkka
Mun Oulu
Saakelin syyllinen: Mikko With. Myllylahti 2025 (Saakeli #3)
"Saakelin syyllinen tempaisee lukijansa jännityksen, huumorin ja samaistuttavien tunteiden keskelle helppolukuisen nuortenromaanin muodossa. Ilmiömäistä suosiota saanut kirjasarja huipentuu, kun Uuno ja kaverit joutuvat törmäyskurssille kahden eri rikollisjengin kanssa.
Uuno on aloittanut lukion toisen luokan, ja arki pienen Pyhäharjun piireissä on, no, arkea. Siksi heti syysloman koittaessa suunta on kohti Oulua ja kesän aikana löydettyjä kavereita. Suhde tyttöystävä Iiriksen kanssa kutittelee kivasti, vaikka tämän vanhemmat saavatkin Uunon varpailleen. Hessun organisoima videokuvausprojekti nappaa mukaansa, ja lähestyvä 18-vuotissyntymäpäivä jännittää. Elämä on ainakin hetken vähemmän tylsää.
Sitten kahden edellisen kesän tapahtumien rikollisten haamut palaavat rytinällä Uunon elämään. Hän ajautuu umpikujaan, jossa on vain huonoja vaihtoehtoja. Syysloma päättyy siihen, kun Uuno pidätetään epäiltynä parhaan ystävänsä Heikkisen taposta.
Mitä täytyy uhrata, ja keneen voi luottaa, jotta pelastuu?" (Myllylahti)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Mitä ihmettä, miksi Uunoa syytetään hänen parhaan ystävänsä, tuon vähäpuheisen, isokokoisen mysteerimäisen Heikkisen taposta? Saakeli-trilogian päätösosa ei voisi dramaattisemmin alkaa. Tuleeko kaikille Heikkis-faneille näin suuri pettymys sarjan lopussa?
Palataan ajassa kymmenen vuorokautta taaksepäin. Uuno on lukion kakkosella, yrittää totutella ajatukseen, että ex-kiusaaja Daniel kuuluu nyt hänen kaveriporukkaansa ja Oulussa asuva Iiris on ollut hänen tyttöystävänsä jo kolme kuukautta. Uunolla onkin kovasti mielessä syysloma, jolloin hän matkustaisi Ouluun Iiriksen luo muutamaksi päiväksi, ja toisi hänet myös näytille loppuviikosta Pyhäharjulle. Vatsassa kutkuttaa kivasti Iiriksen näkeminen, mutta välillä siellä myös möngertää ikävät muistot edellisten kesien tapahtumista.
"Mä pelkään, että sä suutut, kun meillä on tuommoista ja iskä on yks vitun idiootti. Sen mielestä mä en saa päättää mistään, kun olen vielä alle kahdeksantoista." (s. 49)
Oulussa kitkaa aiheuttaa hiukan Iiriksen tiukkisisä, vaikka se ei Uunoa haittaa niin paljoa kuin Iiristä. Tämä näkyy Iiriksen käytöksessä. Uuno saakin kantapään kautta kokea, että kannattaa ottaa asioita puheeksi eikä vain olettaa. Yhteiset kuvausreissut ympäri Oulua Hessun ja viimekesäisen työkaveri Tuiskun saavat Uunon unohtamaan ikävät ajatukset, mutta kuinkas ollakaan, menneet tapahtumat alkavat taas piinata Uunoa: Hän tapaa miehen, joka väittää olevansa sen tyypin veli, jonka huumerahat Uuno nyysi viime osassa itselleen. Ja nyt tuo mies haluaa ne rahat, joita Uunolla ei tietenkään enää ole. Ups. Vaikeuksia tiedossa taas.
"Okei. Eli pankkiryöstö, murha tai poliisi. Ei pitäisi olla vaikea valinta." (s. 66)
Välillä Uuno käy tätinsä Tanjan luona, jonka syöpään sairastunut Simba-kissa vetelee viimeisiään. Luvassa onkin koskettavia hetkiä, jonka aikana Iiris ja Uuno lähentyvät entisestään. Minäkin jouduin hiukan pyyhkäisemään silmäkulmiani.
Pitäisikö Uunon kuitenkin pyytää ystäviensä apua vaikeassa tilanteessa. Heikkinen toki on tilanteen tasalla heti alusta alkaen, ja hänen vakaa päättäväisyytensä on Uunolle korvaamaton tuki, mutta voisivatko uudet ystävätkin auttaa Uunoa?
"Mua pelottaa sun puolesta. Lupaathan olla super varovainen?" Iiris kuiskasi ja halasi minua.Lupasin." (s. 150)
Hiukan pitkäveteisen alun jälkeen kirjassa alkaa taas tapahtua uskomattomia asioita. Hiukan epäuskottavaksihan nämä Uunon selkkaukset tahtovat aina mennä, mutta sitäkin viihdyttävämpää tätä oli lukea. Uunon ja Iiriksen kytevä romanssi ei saa liikaa tilaa, mikä voikin olla hyvä, jos lukijaa kiinnostaa enemmän kirjan jännärijuoni. Toiminnan sijaan keskitytään enemmän Uunon tunteisiin ja ekan seurustelusuhteen epävarmuuteen. Iiriksen viehtymys numeroihin ja erilaisten asioiden laskemiseen on hauska lisä. Isäpuoli Asko on yhä nolo itsensä, mutta onneksi ei ihan överiyteen asti. Äiti uppoutuu työhönsä enemmän kuin usein.
Kirjassa on paljon noloja tilanteita, joista parikin liittyy kokkailuun. Nämä eivät nyt suoranaisesti saaneet minua naureskelemaan, mutta ihan kivoja kevennyksiä, jottei kirja mene liian synkäksi muuten rankahkojen toimintakuvioiden tullessa mukaan. Kirjaan on mahdutettu aika paljon asioita, joita vain sivutaan nopeasti eikä käsitellä sen syvemmin, kuten Tanjan salaisuus, Uunon muistot edesmenneestä isästä, Heikkisen tausta jne. Ehkä vähemmälläkin olisi pärjännyt.
Tämä oli oikein hyvä lopetus Saakeli-trilogialle. Voin luvata, että Heikkis-fanitkin tämän uskaltavat lukea loppuun.
Annan arvosanaksi tälle 4
Kiitos arvostelukappaleesta.
Muualla:
---
Samantyylistä luettavaa:
Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
Marja-Leena Tiainen: Rakas Natasha
Hanna Kökkö: Rocky, Rauha ja rakkaus
sunnuntai 19. helmikuuta 2023
Freestyle: Dess Terentjeva.
Freestyle: Dess Terentjeva. WSOY 2023
Freestyle on palkitulla Ihana-romaanillaan valloittaneen Terentjevan odotettu uutuus. Katutanssin rytmeihin kirjoitettu säeromaani pohtii ystävyyden ja oman seksuaalisuuden etsimisen kysymyksiä.
Kai ja Mandi eivät muista aikaa ennen tanssia – tai ennen toisiaan. He ovat erottamattomat ystävät, joiden askelkuvioihin tulee yllättäen säröjä, kun Mandi ihastuu tanssikoulun tyttöön. Kai taas ei tiedä kiinnostaako häntä seurustelu ylipäänsä. Kai on kyllästynyt itseään koskeviin olettamuksiin, joiden muotteihin hän ei sovi. Hän on alkanut kuitenkin aavistaa, että hänellekin voisi olla olemassa oma lokero. Terentjeva kirjoittaa oivaltavasti ja sensitiivisesti aseksuaalisuudesta. Kirjailijan oma tanssitausta sykkii elävänä säeromaanin rytmeissä." (WSOY)
Oma arvio:
Ai että, miten suurta iloa minulle tuotti viime syksynä tieto tästä Dess Terentjevan säeromaanista Freestyle: harrastan nimittäin itsekin katutanssia, joten on aina ilahduttavaa lukea kirjaa, joka liittyy itselle tuttuun ja niin rakkaaseen lajiin. Lisäksi säeromaanien kasvava suosio on yläkouluvinkkarille oikein ilahduttava asia, sillä näitä on aina mukava vinkata paksuja ja runsastekstisiä romaaneja karttaville nuorille.
Freestyle on suuri tarina ystävyydestä, mutta myös oman identiteetin ja tyylin etsimisestä. Päähenkilö, lukion ekalla opiskeleva Kai, kokee itsensä erilaiseksi kuin muut. Hän ei koe kaipaavansa seurustelua ja seksiä, silti kaikki ovat yrittäneet naittaa häntä ja hänen bestistään Mandia yhteen. Kai ei koskaan käy suihkussa tanssitunnin pukkaritiloissa, eikä Mandikaan. Se ei vain tunnu luontevalta. Kai rakastaa katutanssia, sen rytmiä ja kehonkieltä, mutta viime aikoina hänellä on ollut hankaluuksia pysyä mukana koreografioissa. Keskittyminen herpaantuu, hän ei pysy mukana laskuissa, keho haluaisi tehdä omia liikkeitään. Freestyle on katutanssissa juuri nimenmukaisesti sitä, ettei noudata koreografiaa, vaan tekee liikeittä siinä ajassa ja hetkessä. Se ei auta, jos kevätnäytöksissä on osattava juuri tietty koreografia.
Sä et voi tietää ellet sä kysy,Kai kirjoittaaluulis et kaikista maailman ihmisistäSÄ et pakottais mua tämmöseen (s. 38)
Mandin ja Kain ystävyyden perusta on rakkaus tanssiin. Muutenkin he ovat samalla aaltopituudella, mutta viime aikoina heidän ystävyyteensä on tullut outoja sävyjä. Mandi näyttää ihastuneen kilparyhmässä tanssivaan Vilmaan. Kun Kai mainitsee siitä, Mandi ahdistuu ja väittää, ettei Kai nyt ymmärrä. Ei se ole niin helppoa, kun ei edes tiedä, tykkääkö toinen tytöistä. Mandi tuntuu olevan myös kunnianhimoisempi tanssija kuin Kai ja tähtää tosissaan syksyn aukkareihin, joissa valitaan uusia kilparyhmäläisiä. Kainkin on pakko hakea, sillä Mandi haluaa, että he menevät yhdessä. Sitä ennen on myös osattava voltti, sen Mandi on päättänyt.
Kesälomalla Mandi matkustaa maalle ja Kai ahdistuu yksin omista ajatuksistaan. Hänen on lopulta puhuttava äidilleen, mikä mieltä kaihertaa. Hän haluaa löytää oman paikkansa, oman lokeronsa, oman tyylinsä. Ehkä se on freestyle? Mandin somea seuratessaan Kai näkee Mandin ja Nian yhdessä: miten Kain ja Mandin ystävyyden käy, kun Mandilla on nyt tyttöystävä. Mitä jos Mandi pääsee kilparyhmään, mutta Kai ei? Yhdistääkö heitä enää mikään?
Kun edes aavistaa tietävänsä, kuka onKun tuntuu, että sopii jonnekin,että nyt on millilleen jalkaan sopivat tanssi-Vansit --- (s.56)
Kain identiteettipohdintaa käsitellään ovelasti vertaamalla sitä tanssiin. Kirjan nimi Freestyle voi siis tarkoittaa sekä tanssimaailmassa tuttua, vapaan improvisoivan tanssin tyyliä, kuin Kain elämässä tapahtumaa oman lokeron tai lokeroiden löytymistä. Aseksuaalisuutta on käsitelty myös hiljattain J.S. Meresmaan säeromaanissa Kerberos. Aromanttisuuteen en ole tainnut vielä törmätä tätä ennen missään nuortenkirjassa. Tämä onkin tärkeä aihe tuoda esiin, sillä aika usein oletetaan, että nuoren elämään kuuluu väistämättä ihastuminen ja seurustelu. Mitä jos ei vain tunne vetoa keneenkään?
Pidän siitä, miten hyvin Terentjeva kuvaa tanssin rytmiä säeromaanille ominaisin keinoin. On laskuja "ja-vii-ja-kuu-ja-see-ja-kuu-ja" ja rytmityksiä tyyliin "tan-tan-tan." Tanssia harrastaneet tietää, miten tärkeitä ovat myös ja-iskut. Kirjassa hyödynnetään myös paljon toistoa. Kain päässä kiertävät negatiiviset ajatukset on välillä pienenpienellä fontilla. Pystyn myös hyvin samaistumaan siihen tunteeseen, mikä on juuri ennen tanssiesitystä. Miten kokee suurta painetta siitä, ettei voi pettää ryhmää möhlimällä koreografiassa.
Kitalaki on rutikuivanyt vasemmalle, jää päkiälle jää päkiälleJÄÄ NYT HELVETTI PÄKIÄLLE- jätit sit painon väärälle jalalle - (s. 57)
Odotan aina säeromaaneilta voimakkaampaa tunnekokemusta kuin normiromaaneilta. Tekstin vähyys, väljyys ja asettelu antavat parhaimmillaan enemmän kuin tekstin paljous. En kokenut harmikseni kummempia tunnekuohuja Freestyleä lukiessani, vaikka muuten viihdyin kirjan parissa ja vaikutuin sen tyylistä ja sanomasta. En tiedä, miksi Kain ja Mandin kipuilut jäivät minulle kuitenkin hiukan etäisiksi. En kai löytänyt tarpeeksi samaistumispintaa. Samoin minulle kävi Terentjevan aiemman, paljon kehutun Ihana-säeromaanin kanssa: pidin, mutta en kuohahdellut tunteissani. Säeromaanin kiinnostava aihe, aitous ja taidokas teksti kuitenkin tekivät lukukokemuksestani mukavan. Ilahduttavaa, miten Terentjeva omistaa kirjan Suomen kirjagramille ja kiittää meitä myös loppukiitoksissaan.
Ehdottomasti aion vinkata tätä yläkoululaisille.
Arvosanani 4
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Freestyle muualla:
Samantyylistä luettavaa:
lauantai 11. helmikuuta 2023
Joka päivä laiturilla 5: Clare Pooley
Joka päivä laiturilla 5: Clare Pooley. Suomentanut Ulla Selkälä. WSOY 2023
"Kuinka monta tarinaa mahtuu yhteen junavaunuun?
Totuushaasteen kirjoittajan uusi hyvän mielen romaani, joka liikuttaa, naurattaa ja ihastuttaa!
Joka arkiaamu kello 8.05 Iona Iverson nousee samalta laiturilta samaan junaan. Joka aamu hän näkee junassa samat kanssamatkustajat ja huvittaa itseään arvailemalla heidän taustojaan, hän on jopa antanut jokaiselle lempinimen. Mutta sanaakaan he eivät ole vaihtaneet, tietenkään, eihän kukaan puhu junassa ventovieraille. Eräänä aamuna työmatkalaisten rauha rikkoutuu, kun yksi heistä on tukehtua viinirypäleeseen. Tapahtuma laukaisee ketjureaktion ja yhdistää monenkirjavan joukon ihmisiä. Onko heillä kenties muutakin yhteistä kuin sama työmatka?" (WSOY)
Oma arvio:
Jos ihmettelet, miksi blogiini tänä vuonna tupsahtelee välillä myös aikuisille suunnattua kirjallisuutta, selitys on tässä: olen päättänyt ottaa tänne valikoidusti minulle viime aikoina hyvin tärkeäksi muodostuneen genren edustajia, eli aikuisten romantiikka- ja viihdekirjallisuutta. Haluan nostaa kyseistä genreä omaan arvoonsa, ihan kuten YA-kirjojakin. Ja lisäksi siksi, koska rakastan niitä.
Kuuntelin viime vuonna Clare Pooleyn Totuushaasteen enkä ollut ihan vimpan päälle innostunut, vaikka ihan mukava hyvän mielen kirja se olikin. Niin on myös tämä Joka päivä laiturilla 5, joka ei ole varsinainen pakko-lukea-loppuun-nyt-heti-lukusukkula, mutta oikein viihdyttävä ja mukava kirja. Ja tällaisia mukavia kirjoja kaipaan enemmän.
Kirjassa on viisi näkökulmahenkilöä, jotka ovat kaikki hyvin erilaisia. Kaikkia heitä yhdistää sama lontoolainen junalinja Hampton Courtista London Waterloon asemalle. Alussa he eivät tunne lainkaan toisiaan, mutta erilaisten sattumusten kautta hitsautuvat tiiviiksi viisikoksi.
Iona on 57-vuotias nainen, joka herättää huomiota junassa niin ulkoisella olemuksellaan kuin vakiintuneilla tavoillaan: joka päivä hänellä on mukanaan ranskanbuldogginsa Lulu sekä teekattaus aamupäivälle, kuin myös gin tonic -drinkki kotimatkaa varten. Iona pitää ihmissuhdeneuvontapalstaa lehdessä, jossa kaikki muut työntekijät ovat nuoria ja trendikkäitä, ja viime aikoina Iona on kokenut, ettei hänen työtään enää arvosteta kuten ennen. Muut työntekijät tekevät pilkkaa hänestä ja pitävät häntä avoimesti vanhanaikaisena.
Sanjay on nuori sairaanhoitaja, joka on rakastunut samassa vaunussa matkustavaan Emmieen. Ujo Sanjay ei uskalla tehdä aloitetta, vaikka yrittää miettiä valmiiksi sopivat keskustelunavaukset esimerkiksi junassa Emmien lukemaan kirjaan liittyen. Sanjayn yli-innokas äiti yrittää naittaa tätä milloin kenellekin ystäviensä tyttärille ja hössöttää muutenkin Sanjayn mielestä liikaa. Vaikka Sanjay rakastaa työtään, hän on viime aikoina saanut paniikkikohtauksia ja kokenut ahdistusta henkisesti raskaassa työssään.
Miten ironista että Sanjay, joka sairaalassa jutteli sujuvasti kaikkien kanssa ja jonka sanottiin tekevän tuntemattomista ystäviä nopeammin kuin automaatista haki kupin teetä, ei Emmien seurassa saanut sanaa suustaan. (s. 126)
Emmie on nähnyt komean Sanjayn junassa, mutta on täysin tulevan kihlattunsa Tobyn lumoissa. Kaikki Tobyn kanssa on täydellistä: tämä on hyvin järjestelmällinen ja suunnitelmallinen mies, joka pitää kaikki ohjat käsissään ja palvoo Emmietä. Emmie työskentelee mainostoimistossa, ja kaipaisi joskus hieman merkityksellisempää työtä kuin hammastahnamainoksen suunnittelua. Lisäksi hän ei ole uskaltanut kertoa kenellekään, että saa kamalia viestejä tuntemattomasta numerosta.
OLET OLEVINASI NIIN FIKSU, MUTTA ME KAIKKI TIEDÄMME, ETTÄ OLET PELKKÄ TEESKENTELIJÄ. (s. 79)
Piers on tyylikäs liikemies, joka kulkee puku päällä töihin ja tekee junamatkat töitä kannettavallaan. Kerran hän meinaa tukehtua rypäleeseen työmatkallaan, mutta onneksi neuvokkaat Iona ja Emmie huomaavat tilanteen ja sairaanhoitaja Sanjay saapuu hätiin heimlich-otteineen. Toisena aamuna nuori tyttö oksentaa hänen läppärilleen, ja Piers saa moitteet Iona-rouvalta sättiessään tyttöä. Pikku hiljaa Piers alkaa tutustua junaystäviinsä ja lopulta he saavat myös tietoon hänen salaisuutensa, jota hän on pimittänyt myös arvonsa tuntevalta Candida-vaimoltaan.
Ja sitten siinä oli vielä yksi ylellisyys johon ei olisi varaa, jos vaihtaisi ammattia: hänen vaimonsa. (s. 61)
Martha on 15-vuotias tyttö, juuri se, joka hermostuksissaan oksentaa Piersin läppärille eräänä aamuna. Marthaa ahdistaa kouluun meno, sillä muut kiusaavat häntä eräästä hyvin nolosta ja intiimistä kuvasta, joka lähti leviämään koko koululle. Junaystäviensä kannustamana Martha hakee koulun näytelmään, jotta saisi kiusaajien huomion kiinnitettyä johonkin muuhun. Heidän avullaan Martha saa pääroolin ja apua vuorosanojen opetteluun.
Joka päivä laiturilla 5 esittelee viisi hyvin erilaista ihmistä, jotka yhdistävät lopulta voimansa ja auttavat toisiaan tavalla tai toisella. Se on tarina ystävyydestä, välittämisestä, auttamisesta ja salaisuuksista. Mitään mullistavaa tässä kirjassa ei ole, mutta se jättää hyvän mielen ja uskon ihmisyyteen. Muutamia hyvin liikuttaviakin kohtia tässä on, vaikka muuten tyyli on hyvin kevyt ja huoleton, hauskakin. Mukana on tärkeitä teemoja, kuten ikärasismi, yksityisyyden suoja, läheisen sairastuminen muistisairauteen, paniikkikohtaukset, manipuloiva suhde sekä irtisanomisen tuoma häpeä.
Arvosanani 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
sunnuntai 5. helmikuuta 2023
Miles Morales - Spider-man: Jason Reynolds.
Miles Morales - Spider-man: Jason Reynolds. Suomentanut Antti Hulkkonen. Tammi 2022.
"Miles Morales on tavallinen Brooklynissä asuva, puertoricolaistaustainen 16-vuotias teini – ja hän sattuu olemaan myös Spider-Man. Kirjan keskiössä on Miles, hänen jokapäiväinen elämänsä ja identiteettinsä: ystävä- ja perhesuhteet, ongelmat koulussa, öisin valvottavat painajaiset ja hänen supersankarikykynsä – onko niitä edes tarkoitettu hänen kaltaiselleen henkilölle? Ennen pitkää hänen pitää alkaa luottamaan superkykyynsä ja käyttää voimiaan pysäyttääkseen koko yhteisöä uhkaavan vaaran." (Tammi)
Oma arvio:
Marvel-supersankareista on totuttu näkemään kirjoja lähinnä lapsille ja alakoululaisille. Niinpä kiinnostukseni heräsi, kun näin tämän uuden sukupolven hämähäkkimies Miles Moralesesta kertovan, nuorille suunnatun kirjan. (Näitä Marvel Press Novel Series -sarjaan kuuluvia romaaneja on ilmestynyt englanniksi jo melkoinen määrä.) Kirjan kirjoittajalta Jason Reynoldsilta ilmestyi suomeksi vuonna 2021 vaikuttava nuorten aikuisten säeromaani Minuutin mittainen ikuisuus. Minulla jostain syystä venyi tämän Miles Morales -kirjan lukeminen, vaikka eihän tämä huono tai tylsä ollut. En vain aluksi päässyt kunnolla vauhtiin, ja kirja jämähti yöpöydälleni useaksi kuukaudeksi. Onneksi luin loppuun, sillä tämä oli varsin mukiinmenevä supersankarikirja.
Miles Morales on puertoricolaistaustainen 16-vuotias nuori mies, joka käy Brooklynissä lukiota, jakaa asuntolahuoneensa pelaamista rakastavan Ganken kanssa ja kantaa suurta salaisuutta. Hän on saanut kohtalokkaan pureman radioaktiiviselta hämähäkiltä ja on siksi supervoimilla varustettu Spider-man. Koulussa hän on vain tavallinen ruskea poika, joka salaa haaveilee santelipuun tuoksuisesta, Alicia-nimisestä runotytöstä, jolle ei kuitenkaan koskaan tunnu saavan sanotuksi mitään järkevää.
NIMETÖNEn tiedä, kirjoitetaanko enää rakkauskirjeitä,ja jos tämä on sellainen, kerron siinä kuitenkin vain,että tunsin heti, saman tien, santelipuun tuoksun. (s. 84)
Milesin pahamaineinen Aaron-setä on kuollut kolme vuotta sitten. Milesin isä on itsekin nuoruudessaan tehnyt hölmöyksiä, mutta toisin kuin veljensä, on hän tullut järkiinsä ja siirtynyt kaidalle polulle. Siksi Milesin vanhemmat eivät katsoneet hyvällä silmällä sitä, kun Miles vietti aikaansa setänsä kanssa vielä silloin, kun tämä oli elossa. Itse asiassa he eivät tienneet, kuinka paljon Miles olikaan tekemisissä Aaronin kanssa. He eivät myöskään tiedä, että Aaron-setä kuoli puolustaessaan Milesiä.
Kirjan alussa Milesin vanhemmat läksyttävät poikaansa, koska ovat saaneet jälleen kerran viestiä koulusta: Miles on lähtenyt jälleen kerran luokasta kesken oppitunnin. Miles ei kuitenkaan pysty vastustamaan hämähäkkivaistoaan, ja lisäksi hänellä on tullut erityisen voimakasta pahoinvointia lehtori Chamberlainin tunneilla.
Hänen päässään surisi.Voi ei. Ei taas. (s. 67)
Lehtori Chamberlain tuntuu ottaneen Milesin silmätikukseen. Lisäksi tämä alkaa esittää tunneilla hyvin rasistisia mielipiteitään, kuten esimerkiksi puolustelee orjuutta, ja saa tietysti oppilaat hämmentyneiksi ja pöyristyneiksi. Erityisesti ruskeat oppilaat, kuten Alicia ja Miles eivät voi hyväksyä kuulemaansa. Chamberlainin käytös muuttuu koko ajan rasistisemmaksi ja oudommaksi. Lisäksi Milesin pahoinvointikohtaukset vain pahenevat.
Spider-manilla riittää töitä, muun muassa kun katujengit varastelee merkkikenkiä suoraan ihmisten jaloista kaduilla. Milesin myyntivuorolla joku käy pöllimässä kampuksen marketista satsin tölkkinakkeja, joita juuri kukaan ei voi edes sietää. Syntipukiksi sälytetään tietysti Miles, joka on jättänyt kioskin hetkeksi vartioimatta, jotta voisi viedä Alicialle tekemänsä runon. Työ kaupassa oli tärkeä Milesille, sillä siitä saaduilla tuloilla hän pystyi kattamaan lukio-opintojaan. Miles alkaa tajuta, että jotain mätää on koulun sisällä, sillä hänen oudot kohtaukset eivät voi syntyä tyhjästä. Miles huomaa olevansa vaarassa, sillä joku ei tykkää hämähäkkimiehestä.
"Hämähäkkimies", vanhus lausui, ja hänen äänensä oli jäätävä ja hymynsä puistattava. "Et tunne minua, mutta minä tunnen sinut. Ja löydän sinut varmasti." (s. 174)
Eihän tämä ollut lainkaan mikään tyhjäpäinen supersankarikirja. Hyvin etenevän juonen lisäksi siihen on ujutettu rasismiteemaa, hiukan romantiikkaa sekaan, Milesin ja Gankesin hulvattomia pelailusessioita ja rikosmysteerin selvittelyä. Miles Morales ei ole mikään itsevarma supersankari, vaan siviilielämässään hiukan epävarma nuori. Silti häneltä löytyy yllättävää rohkeutta vastustaa mielivaltaista opettajaansa ja lopulta lähestyä ihailemaansa tyttöä, vaikka hän mokaileekin tämän edessä useaan kertaan. Samalla mukaan ujuttautuu Milesin puertoricolaisperheensä arkea.
Minä pidin tästä, kunhan pääsin alussa vauhtiin. Voisin hyvin kuvitella vinkkaavani tätä ainakin seiskaluokkalaisille.
Arvosanaksi annan 4
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
keskiviikko 1. helmikuuta 2023
Kisälli: Katinka Sarjanoja
Kisälli: Katinka Sarjanoja. Voikukka kustannus 2023.
"Syntymälahjaksi voi saada kirouksen tai siunauksen ilman omaa syytään tai ansiotaan, ja Corde uskoo varmasti tietävänsä, kumpi hänen kohdalleen on osunut. Nuorten vartijakisällien aloittaessa koulutuksensa Cordelle ja hänen tovereilleen selviää, että heillä on vastassaan taikuudella luotu uhka, joka voi tuhota koko kaupungin.
"Teemme niin kuin ihmiset aina tekevät: Yritämme päästä eroon itse aiheuttamastamme ongelmasta keksimällä ratkaisun, joka on entistä tuhoisampi. Pelastusta ei ole.
Katinka Sarjanojan uusi YA-fantasiaromaani sijoittuu ympäristöongelmien runtelemaan maailmaan, jossa Corde-niminen päähenkilö joutuu vasten tahtoaan liittymään kisällinä vartijoiksi kutsuttuun soturijärjestöön. Vartijat suojelevat ihmisyhteisöjä pelottavilta taikuudella luoduilta olennoilta, mutta koulutuksensa aikana Corde joutuu pohtimaan, ovatko nämä olennot oikeasti niin pahoja ja epäinhimillisiä, kuin hänelle on väitetty, ja mikä oikeus vartijoilla on käydä niitä vastaan." (Voikukka kustannus)
Oma arvio:
Vaikuttavalla Meri Mortin taiteilemalla pöllömäisellä kannella varustettu Kisälli saa kunnian olla ensimmäinen vuonna 2023 lukemani YA-kirja. Kirjoitin postauksen jo aiemmin, mutta julkaisu ajastui kirjan varsinaiselle julkaisupäivälle. Kirja on Katinka Sarjanojan ensimmäinen nuorten aikuisten kirja. Häneltä on ilmestynyt aiemmin fantasiatrilogia Korpinlaulu.
Kisälli alkaa lupaavan kiinnostavasti. Päähenkilö Corde on valmistumassa Teräksen ja Tulen yhteiskoulusta ystäviensä Amelan ja Lukan kanssa yhtä aikaa. Corde tietää, mitä se tarkoittaa: eroa ystävistä ja perheestä ehkä ikuisesti. Jokaisen paikka yhteiskunnassa on nimittäin määritetty tietynvärisellä neulalla jo syntymässä, ja Corden musta neula tarkoittaa sitä, että hänestä tulee vartijakokelas. Vartijat ovat pelättyjä, jotka näkyvät lähinnä erilaisissa tilausuukseissa mustissa kaavuissaan arvohenkilöiden vartijoina. Luka pääsee taas hopeisen neulansa ansiosta Johtajien akatemiaan.
"Me unohdamme viimeisenä ne, joita olemme rakastaneet eniten" (s. 148)
Sitten päästään seuraamaan Corden ensimmäisiä päiviä Sepän pajan kisällikokelaana. Sepän paja on sisältä isompi kuin miltä se ulospäin näyttää, ja sen ovet avautuvat ja sulkeutuvat mielivaltaisesti. Myös Sepän pajalla on hyvin erikoista henkilökuntaa. Pajalla ollessaan kokelaat huomaavat, että heidän muistonsa muista ihmisistä ja entisestä elämästään alkavat hälvetä. Jotain taikuutta Sepän pajassa on. Corden lisäksi muita kokelaita ei ole kuin kaksi muuta: Errca ja Jamman. Kouluttajina toimivat komea Roland, upea Doreste ja julma Xanata. Kisällikokelaat kouluttautuvat suurta Valintakoetta varten, jossa heistä otetaan todella mittaa. Siellä he saavat sitten myös oman mestarinsa, joka jatkaa oman kisällinsä kouluttamista.
"Kuolema työhaastattelussa onkin juuri jotain sellaista, mitä olen uraltani toivonut." (s. 39)
Valintakokeeseen valmistautumisen lomassa kokelaat pääsevät myös tosi tehtäviin. Cordelle ja muille kokelaille tulee yllätyksenä, mitä kaikkea uhkia metsässä onkaan. Vartijoiden tehtävä ei siis olekaan pelkästään pönöttää senaattoreiden ja muiden turvamiehinä. Tätä ei tiedä kaupungissa asuvat ihmisetkään, ja asian on pysyttävä salassa. Roland ja Corde alkavat harjoitella muutakin kuin taistelutaitoja, vaikka Corde ei saa silmiään irti myöskään upeasta Dorestesta, joka vierailee pajalla hiukan harvemmin.
Vaikka kirjaa luonnehditaan fantasiaksi, siinä on mielestäni paljon dystopian piirteitä: Maailma on pahoin saastunut, eikä esimerkiksi luonnonvesissä voi enää uida. Luonnonvaraisia eläimiä ei enää ole. Kukaan ei siis enää myöskään syö lihaa. Kaikesta tuntuu olevan pulaa, niin juomavedestä kuin ruoastakin.
Olin hyvin innoissani kirjan alkuasetelmasta, mutta innostukseni hieman hiipui juonen edetessä. Pidän kovasti kirjan dystopisista aineksista, yhteiskunnan rakenteesta ja ympäristön tilasta. Sitä puolta olisi saanut olla enemmän. Henkilöhahmoista en oikein saanut minkäänlaista otetta, ja Rolandin ja Corden suhteessa ei ollut kipinän kipinää. Olisin kaivannut jotain tuntemusten kuvausta heidän välilleen esimerkiksi heidän suudellessa. Corde ihailee Dorestea, mutta sitten ajautuu kuitenkin sekstailemaan Rolandin kanssa, koska tämä tuntuu hänestä järkevältä, ja sitten hän kuitenkin muistaa myös Lukan, jonka kohtaa myöhemmin uudelleen hämmentävässä yhteydessä. Henkilöhahmojen ulkonäön ja olemusten kuvausta olisin myös kaivannut kirjan alkumetreille.
"Osalla niistä on tarpeeksi ymmärrystä päässään pysyä kaukana meistä tai ainakin välttää taistelua, jos pystyvät. Osa on melko harmittomia, jos niitä ei ala tahallaan ärsyttämään. Mutta sitten on aina joukossa näitä, joiden mieli on vihan sumentama, joilla on pedon luonto ja ihmisen julmuus." (s. 72)
Metsässä piilevät vaarat eli taikuuden synnyttämät dryadit, eläimet ihmismäisillä piirteillä ja ihmisen tietoisuudella, eivät oikein vakuuttaneet minua. Toki ne tuovat toimivasti kirjan tarinaan esimerkkiä siitä, miten pieleen voi mennä ihmisten kokeilut jalostaa eläimiä ja puuttua muutenkin luonnon kiertokulkuun ja evoluutioon. Eläinten metsästys tuo myös moraalista pohdintaa kirjaan, koska etenkin Cordella on vaikeuksia niellä dryadien metsästystä. Kirja olisi toiminut mielestäni kuitenkin mainiosti ilman fantasiaelementtejä eli noita otuksia. En tiedä, ne olivat vain minulle liikaa.
Vartijoiden taistelu dryadeja vastaan toi minulle vahvasti mieleen Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan ja Varjometsästäjät-trilogian, jossa on samaan tapaan pitkiä taistelukohtauksia voimakkaiden, yliluonnollisten petojen kanssa. Vartijakoulutus Sepän pajalla taas tuo mieleeni lempidystopiani, Veronica Rothin Outolintu-trilogian. Dystopioita lukeneena lajityypille ominaista on lapsuudessa peritty ammatti tai muu asema yhteiskuntaluokassa, kuten tässäkin kirjassa se korostuu lapsena saatujen neulojen myötä.
Kirjan juoni on sinänsä kiintoisa ja mukaansatempaava, mutta olisin kaivannut jotain lisää, että olisin innostunut kaikista kirjan tapahtumista ja päässyt syvemmin henkilöiden ja kirjan maailman sisään. Kirja loppuu hämmentävästi ja monikin asia jää kesken, joten aavistelen jatkoa olevan tulossa. Muuten aika moni asia jää vielä selitystä vaille.
Arvosanani 3+
Kiitos kustantajalle ja kirjailijalle arvostelukappaleesta.
Kisälli muualla:
Samantyylistä luettavaa:
Tilaa:
Kommentit (Atom)