tiistai 23. helmikuuta 2021

Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus

 Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2021

Englanninkielinen alkuteos (2019): Two Can Keep the Secret. Kansi: Melissa Four, iStockphoto LP

"Rauhallinen pikkukaupunki on täydellinen piilopaikka salaisuuksille. Sellaisille, joiden suojelemiseksi joku on valmis tappamaan. Echo Ridgessä on tapahtunut aina omituisia asioita: 20 vuotta sitten nuori nainen katosi jäljettömiin, viisi vuotta sitten murhattiin koulun tanssiaiskuningatar. Nyt jälleen joku pilailee koko kaupungin kanssa – tai sitten murhaaja on palannut maisemiin. Hiljattain ystävystyneet Ellery ja Malcolm, joilla molemmilla on yhteys menneisyyden tapahtumiin, ajautuvat vastentahtoisesti salaisuuksien verkkoon." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Karen M. McManusin YA-jännärit ovat parin viime vuoden aikana ollut iloisia yllätyksiä minulle ja tuoneet kaivattua lisää nuorten aikuisten jännitysgenreen. Sopivasti jännitystä, draamaa ja romantiikkaa sekoittavat jännärit ovat tähän asti olleet ihanan viihdyttäviä, koukuttavia ja nopealukuisia. Oletin, että tämä uutukainen Kaksi voi säilyttää salaisuuden olisi ollut Yksi meistä valehtee -trilogian kolmososa, mutta tämä kirja  ei liitykään millään lailla kirjailijan kahteen aiempaan suomennokseen, vaan on ihan oma tarinansa niin tapahtumapaikaltaan kuin henkilöhahmoiltaan.

Kirjan alussa 16-vuotiaat kaksoset Ellery ja Ezra Corcoran ovat matkalla pikkukaupunkia nimeltä Echo Ridge, jossa heidän on määrä majoittua  mumminsa luokse asumaan heidän äitinsä Sadien toipuessa huumeaddiktiostaan ja mielenterveysongelmistaan eräässä hoitolassa. Kaksosilla on siis paljon uutta edessään: uusi kaupunki, uusi lukio, uudet ihmiset. Ja heti matkalla lentokentältä he joutuvat keskelle kammottavaa tapahtumaa, kun mummo on ajaa tiellä lojuvan ruumiin päälle. Kyseessä on koulun pidetty opettaja, jonka päälle joku on ajanut poistuen paikalta. 

Kaupungissa on tapahtunut vuosien varrella muitakin kauheuksia, ja pian Ellery ja Ezra joutuvat keskelle arvoituksia ja murhamysteerejä menneisyydestä. Kaupungissa tuntuu olevan liikkeellä sarjamurhaaja, joka on vuosien varrella surmannut ainoastaan nuoria naisia - kaikki nämä ovat olleet koulun tanssiaiskuningattaria eli homecoming queenejä. Parikymmentä vuotta sitten uhrina oli sisarusten äidin kaksoissisko Sarah, viisi vuotta sitten Lacey-niminen neitonen. Onko seuraava tanssiaiskuningatar vaarassa? Kaupungilla nimittäin alkaa näkyä erinäisissä paikoissa pelotteluviestejä, joiden uhriksi myös Ellery joutuu. Ei ihme, että kaikki ovat hiukan peloissaan ja varpaillaan.

TÄÄLLÄ TAAS

VALITSE KUNINGATTARESI, ECHO RIDGE

HAUSKAA HOMECOMINGIA (s. 57)

Kirjan toinen näkökulmahenkilö on niin ikään lukiolainen Malcolm Kelly, jonka isoveljeä Declania syytettiin aiemmin Laceyn surmasta, sillä hän oli tämän poikaystävä. Todisteiden uupuessa Declania ei kuitenkaan voitu koskaan todistaa syylliseksi ja kohun takia hän muutti pois kaupungista. Malcolm saa nyt tuntea nahoissaan veljensä jättämän perinnön. Hänen ihmetyksekseen Declan vierailee kaupungissa salamyhkäisesti juuri onnettomuusaikaan, eikä Malcolm tiedä mitä ajatella. Hänellä on myös kestämistä uudessa perheessään, sillä hänen äitinsä on avioitunut upporikkaan Peter Nilssonin kanssa, ja nyt Malcolmin on sopeuduttava asumaan hänen ja ylimielisen, hemmotellun siskopuolensa Katrinin kanssa saman katon alla. Onnekseen Malcolm tutustuu kaupungin uusiin nuoriin tulokkaisiin, joista söpö Ellery saa hänet mukavalla tavalla hermostuneeksi.

Echo Ridgessä on teemahuvipuisto, jonka nimi on ollut ennen osuvasti Murhamaa, mutta joka on muutettu hiljan Kauhufarmiksi. Ellery ja Ezra päättävät hakea puiston avauduttua sinne töihin. Heti ensimmäisellä käynnillään Ellery törmää siellä omituiseen mieheen, Vance Puckettiin, joka öykkäröi huvipuiston ampumaradalla. Ampumaradan hoitaja, Brooke, joka myöhemmin paljastuu Katrinin ja muiden suosittujen tyttöjen piiriin kuuluvaksi, ottaa Elleryn ystävällisesti vastaan ja lupaa suositella häntä huvipuiston johtajalle. Kauhuteemainen huvipuisto olisi mielestäni voinut olla enemmänkin kirjan tapahtumien keskipisteenä, mutta oikeastaan se ei kovin keskeiseksi jää. Toki eräs ratkaiseva johtolanka sieltä myöhemmin löytyy.

Pelottavat viestit saavat jo tarpeeksi kylvettyä kauhua kaupunkilaisiin -  ja sitten vielä yksi tyttö katoaa. True crimen suurkuluttaja ja murhamysteeriaddikti Ellery alkaa selvitellä johtolankoja ja esittelee teorioitaan myös Malcolmille. Mutta kenelle he kertoisivat epäilyistään, kun kylän poliiseissakin on jotain epäilyttävää? Miksi Declan oli kaupungissa juuri tytön katoamisaikaan? Miksi Katrin on käyttäytynyt oudosti, välillä jopa pelokkaasti? Tämän kaiken pyörittelyn lisäksi Ellery ja Ezra haluaisivat tietää, kuka kyläläisistä on heidän isänsä, ja millainen oli heidän tätinsä Sarah, josta heidän äitinsä ei juuri suostu puhumaan.

Juuri silloin minä tajuan, miksi minun on niin helppo puhua hänen kanssaan: me olemme saman kolikon kummatkin puolet. Meillä molemmilla on vahva yhteys johonkin Echo Ridgen ratkaisemattomista mysteereistä. Hänen perheensä menetti yhden jäsenensä, minun perheeseeni taas kuuluu murhaepäilty. (s. 90)

Kirjan juoni keksittyy minusta nyt kirjailijan aiempia kirjoja enemmän jännityselementteihin ihmissuhdedraamailun jäädessä sivuosaan. Henkilöhahmot jäävät tämän vuoksi hyvin etäisiksi, heidän henkilökohtaiset ongelmat eivät oikein kosketa millään lailla eikä etenkään romanttiset juonikuviot juuri sykähdytä minua. Kirja lähtee minusta muutenkin hiukan hitaasti käyntiin, joten tämä ei ollut sellainen lukusukkula kuin aiemmat. Jännäriksi tämä on kuitenkin oikein nerokas ja hyvin rakennettu, joka paranee loppua kohti, enkä minä ainakaan olisi osannut aavistaa juonenkäänteitä. 

Tässä kirjassa on ehkä hiukan aiempia teoksia rankemmat jännärikuviot, että ihan herkimmille yläkoulun seitsemäsluokkalaisille en tätä vinkkaisi, mutta sitten kasiluokkalaisista eteenpäin hyvinkin. Todella mukavaa, että tulee tällaisia oikeasti jännittäviä YA-kirjoja, joissa kaikkea ei selitetä parhain päin ja pehmennetä, vaan tämä tuntuu aikuiseen makuunkin uskottavalta, tosin hiukan kevennetyltä jännäriltä. 

Arvosanani 4+

Tämä kirjan on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Samantyylistä luettavaa:

Karen M.McManus: Yksi meistä valehtelee -duologia

Courtney Summers: Sadie 

 

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

Booklist Queen saa ruksin kohtaan: 

2021 new release 

Samoin Popsugar haaste kohtaan:

A Book that's published in 2021

 




Ei kommentteja: