Kansi: Karin Niemi
"Dodo on nuorille suunnattu säeromaani, joka tihkuu vimmaa ja kesän loputonta valoa.
Sitten äiti pakottaa Iinan kesäksi isän luokse maalle. Isän, joka valitsi mieluummin viinan kuin Iinan, ja jota Iina ei ole nähnyt vuosiin. Että sellainen unelmien kesä edessä.
Elämä: hold my beer" (Myllylahti)
Oma arvio:
Tuukka on toukkamoodissa.
Iinan ja isän suhde on saanut säröjä monestakin asiasta. Isän alkoholismi ja vanhempien ero, sekä se, ettei isä ole juurikaan ottanut Iinaan yhteyttä, pitää Iinan hyvin varautuneena isän kanssa. Pikku hiljaa Iina joutuu kuitenkin huomaamaan, että ihmiset voivat muuttua: isä ei enää juo ja hänen seurassaan on ihan mukavaa. Vannoutunut lihansyöjäisä suostuu jopa syömään Iinan vegaaniruokia. Isälläkin on lemmikki: sika nimeltä Kalervo.
Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:
46. Kirjassa on sauna
Khimaira: J.S. Meresmaa. Myllylahti 2021 (Dodo #2)
Kansi: Karin Niemi
"Khimaira on nuorista kertova säeromaani, joka viiltää ja vangitsee rakkauden voimalla.
19-vuotiaalla suomenvenäläisellä Saralla on intohimona valokuvaaminen ja Anna Ahmatovan runot, allaan vintage-moottoripyörä ja takana lääkiksen pääsykokeet. Käsipuolessa Saralla keikkuu uusi tyttöystävä Iina, joka on myös Saran ex-poikaystävän tyttöystävä – yhteisestä sopimuksesta. Monimutkaistako? Ehkä vähän, mutta milloin elämä ei sitä olisi.
Lisämutkia matkaan tuo se, ettei Sara ole kertonut vanhoillisille vanhemmilleen lesboudestaan saati monisuhdejärjestelyistä. Hänellä on jo jalka oven välissä omaan, itsenäiseen elämään. Ja vaikka kotitalo on komea, sen sisällä kaikuu tyhjyys, joka valtaa tilaa Saran sisältä päivä päivältä enemmän. Hän tuntee seisovansa kuilun reunalla. Mitä paljastuu, kun hiljaisuus lopulta rikkoutuu?" (Myllylahti)
Oma arvio:
Pidin ihan hirmuisesti viime vuonna ilmestyneestä J.S. Meresmaan säeromaanista Dodo. En tiennytkään etukäteen, että tänä syksynä julkaistu Khimaira on jatkoa Dodosta tutuksi tulleiden Iinan, Tuukan ja Saran elämään - ja heidän polyamorisen suhteen alkutaipaleeseen. Nyt näkökulmahenkilö vain vaihtuu, eli Iinan hyvä ystävä ja sittemmin tyttöystävä Sara saa nyt äänensä kuuluviin.
Pahempaa kuin kuolla
on tulla
kielletyksi
hylätyksi
hävetyksi.
Jos en kelpaa mun perheelle,
kuinka voisin kelvata kenellekään toiselle? (s. 73)
Huomasin nyt vain heti alussa, että tämän säeromaanin muoto ei ole minulle täysin mieluinen: säkeissä on välillä loppusointuisuutta, mihin en ole oikein säeromaaneissa tottunut enkä mieltynyt. Runot ovat asia erikseen. Kaiken huipuksi loppusoinnut tulevat ja menevät aina sattumanvaraisesti,mikä on jostain syystä kamalan häiritsevää. En muistele Dodossa olleen juurikaan loppusointuja missään vaiheessa, vaikka toki muuta kielellä leikittelyä, kuten toisteisuutta siinäkin on, eikä se sellainen minua häiritse. Olisiko tähän syynä sitten päähenkilön mieltyminen Anna Ahmatovan runouteen, jonka takia hänen ajatuksiaan välillä runollistetaan loppusoinnuilla? Toisaalta seuraaava lainaus voikin selventää tämän valinnan:
Venäjän kielessä loppusointu
asuu luontevasti kuin sielu ruumiissa.
Suomen kielessä se on pahimmillaan pakkopaita
tai norsu korsetissa. (s. 61)
Khimaira on painottunut vahvasti päähenkilön, Saran, identiteetti-pohdintoihin: hän miettii juuriaan, jotka ovat suomenvenäläiset, ja sukupuoli-identiteettiään, josta hänen vanhoillisilla vanhemmillaan ei ole aavistustakaan. Perheen odotukset ovat korkealla, mutta Sara ei tunnusta niitä omikseen. Hän ei kuitenkaan uskalla uhmata Kuningatarta, joksi hän omaa äitiään etäännyttävästi kutsuu. Sara ei ole siis tullut kaapista ulos vanhemmilleen, ja tämä kalvaa niin häntä kuin Iinaakin, jota Sara suorastaan palvoo. Sara miettii myös heidän polyamorista suhdettaan, joka tuntuu ulkopuolisista olevan pelkkää ryhmäseksisessiota, vaikka Sara ei edes seurustele Tuukan kanssa. Tuukka ja Iina ovat yhdessä, mutta niin myös Sara ja Iina. Ja he haluavat saada tämän combon toimimaan.
Me ollaan kimeeri.
Me ollaan hirviö.
Me ollaan taruolento.
Ja silti me ollaan totta. (s. 10)
Sara haluaa ilmoittaa vanhemmilleen lesboudestaan ja suhteestaan Iinaan kirjeitse, mutta jotakin menee auttamattomasti pieleen, ja Sara romahtaa täysin. Hän huolestuttaa rakkaansa katoamalla hetkeksi teilleen, hyljättynä ja pettyneenä. Voiko hän tulla koskaan hyväksytyksi perheessään omana itsenään?
Tiedän rikkovani niiltä kuvajaisen
jonkin tärkeän, jonkin tulevaisuuden.
Mutta onko sekään oikein,
ettei ne tiedä kuka olen.
Ettei ne tunne omaa tytärtään.
vaan pelkän kuvitelman hänestä.
Mä haluan, että ne näkee tosiminän
minut
vaikka Kuningattaren katse olis jäätä. (s.37)
Saran elämään mahtuu surua, josta hän ei ole Iinallekaan kertonut. Rakkaan mummon eli babushkan kuolema, siskon kehitysvammaisuus ja kuolema, nämä kaikki kulkevat hänen mukanaan. Hänen on vain oltava valmis jakamaan surunsa Iinan kanssa, jotta he voivat olla vahvoina yhdessä.
Primus tarkoittaa ensimmäistä.
Vera oli meidän perheen esikko.
Ensimmäinen joka syntyi,
ensimmäinen joka kuihtui. (s.139)
Khimaira ei valitettavasti koskettanut minua niin kovasti kuin sen itsenäinen alkuosa Dodo.
Säeromaani on traaginen kaapistatuloromaani, mutta myös tarina surusta,
odotuksista ja tietysti rakkaudesta. On hienoa, että tuodaan myös
ei-niin-tavallinen suhdemuoto, polyamoria, hyvin luontevasti esille. Meresmaa
taitaa myös kauniin kielellisen leikittelyn taidon, mikä toimii
erityisesti säeromaaneissa, vaikka en nyt niistä muutamista
loppusoinnuista innostunutkaan.
Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti