Mopoautolla mun prinssini saapuu: Tuula Kallioniemi

 Mopoautolla mun prinssini saapuu: Tuula Kallioniemi. Otava 2021

Kansi: Päivi Puustinen

"Rakkaus on kuin kutina, joka ei lähde raapimalla! Hulvaton romaani 16-vuotiaiden kesälomakuvioista.

Sekopäinen kesä. Riipovien tunteiden kesä. Ella alkaa tapailla Tonia, joka on saanut hänen polvensa notkahtamaan jo seiskalla. Ellan molemmat bestikset Pilvi ja Iiris säheltävät tahoillaan, samoin pikkuveli Veeti. Ihan puskista äiti esittelee jonkun Martin, vaikka on ikäloppu yksinhuoltaja. Kaiken huipuksi Ella kuulee vahingossa kipeän perhesalaisuuden.

Ella rakastaa piirtämistä kuten Toni, joka aikoo kuvataiteilijaksi. Mummon antama taiteilijaelämäkerta herättää Ellankin taiteilijahaaveet – ainakin hetkeksi. Mutta kaikki ei suju piirustusten mukaan. Miksei elämä voi olla kuin elokuva!"(Otava)

Oma arvio: 

Olipas mukavaa lukea välillä tämmöinen mukavan keveä, romanttinen ja höpsö nuortenkirja. Mitä muutakaan voisi olla kirja, jonka nimi on niin hulvaton kuin Mopoautolla mun prinssini saapuu. Lisäksi kirjan kaunis, raikas väriläiskäinen kansi, joka on Päivi Puustisen käsialaa, suorastaan kutsuu tarttumaan. Tämä kirja on kiva piristys kaikkien näiden mielenterveysteemaisten kirjojen välissä, joita minulla on tullut viime aikoina luettua. Tuula Kallioniemi on kirjoittanut paljon muitakin ohuehkoja nuortenkirjoja (mm. Pako, Risteys, Villi viikko, Verkot ja Kaksoisolennot), joihin saattaisi nuorilla olla pienempi kynnys tarttua. Tämä uusin on nyt kuitenkin selkeästi suunnattu vanhemmille kuin aiemmat, jotka ovat olleet enemmälti varhaisteinikamaa. 

Mitä on tapahtumassa? mietin kuumissani.

Olipa mitä tahansa, en halunnut sen loppuvan. (s. 88)

Kirjan päähenkilö on helposti samaistuttava, yläkoulun viimeisen vuoden jälkeistä kesää viettävä Ella, joka on hiukan epävarma omista taiteilijan kyvyistään ja vetovoimastaan erästä rastatukkaista Tonia kohtaan. Tonista Ella on haaveillut pitkään: heillä on yhteinen intohimo taiteeseen. Ella haaveileekin taiteilijan urasta, mutta kokee itsensä mangan piirtäjänä epävarmaksi. Lukija kokee heti Ellan kanssa bridgetjonesmaisen hauskoja hetkiä, kun jätskikioskille Tonia katsomaan tullut tyttö sotkeentuu äidiltä lainaamaansa hameeseen ja pyöräilee jätskikioskin seinään pahki. Ellaa vain riepoo se, että hänen ystävänsä Iiris taitaa olla jo kietonut Tonin pauloihinsa. Vai onko sittenkään?

Ei mun sisällä asunut pientä eikä isoa taiteilijaa. Ei revenneen punaisen mekon eikä iskän kauluspaidan ja solmion alla. Mitä mä oikein sekoilin. (S. 58)

Tässä hauskasti ja lennokkaasti etenevässä kirjassa sattuu ja tapahtuu paljon, mutta lukijan mieli pysyy kepeänä. Ella on hauska persoona, joka värjää hiuksensa lilaksi, pukeutuu isävainaan puvuntakkiin ja krakaan, kokeilee somepaastoa ja vähän puhepaastoakin eikä aina osaa sanoa niitä sanoja, mitä pitäisi. Ella ihailee Tonia, kaikkea mitä hän sanoo eikä osaa oikein ilmaista, mitä hän itse tahtoo ja mistä hän pitää, koska on niin epävarma. Ellan jääkiekkoa harrastava Veeti-pikkuveli on yhtä aikaa siunaus ja kirous siskolleen; hämmennystä aiheuttaa se, että Veeti ja Ellan ystävä Pilvi alkavat seurustella. Miten siihen muka voisi suhtautua? Mutta kun Ellan ja Tonin juttu sittenkin etenee seurusteluksi, he voivat viettää aikaa myös nelistään.

Me kaaduttiin mun sängylle.

Kaikki oli ihan liian pelottavaa. (s. 66)

Tokihan tässäkin tarinassa on synkkiäkin teemoja mukana, mutta ne eivät tukahduta lukijaansa. Ellan isä on kuollut tämän ollessa pieni, eikä äiti suostu puhumaan asiasta. Lisäksi äiti alkaa tapailla rasittavaa Marttia. Ellaa vaivaa eräs asia tosi paljon, josta hän ei voi puhua äidille, joten hän menee mummon luokse yökylään. Mummolle Ella kertoo kaiken, lähentyy tämän kanssa ja saa kuulla hämmentävän salaisuuden isästään. Mummo rohkaisee myös Ellaa toteuttamaan taiteilijahaaveitaan, onhan tämä itsekin ollut lahjakas taiteilija. Ella saa siis lopulta roiman annoksen itsevarmuutta, kunhan löytyy oikean rohkaisijan elämäänsä.

Kai minun olisi pitänyt halata sitä. Kai minun olisi pitänyt pystyä sanomaan, että se oli maailman paras mutsi. Sanoisen sen heti, kun osasin. Varmaan jo huomenna... (s. 129)

Mopoautolla mun prinssini saapuu on minusta ihanan herttainen, hauska ja vetävä kirja. Uskoisin, että tämä voisi olla seuraava yläkouluvinkkausten hitti jo senkin takia, että sivuja ei ole paljon (142 sivua) sekä romantiikan ja huumorin suhde kirjassa on toimiva. Tykkäsin tästä, tämä sai mut hyvälle mielelle. (Vaikkakaan tässä ei mun pettymyksekseni ajettu mopoautolla metriäkään.)

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen