Joka päivä laiturilla 5: Clare Pooley. Suomentanut Ulla Selkälä. WSOY 2023
"Kuinka monta tarinaa mahtuu yhteen junavaunuun?
Totuushaasteen kirjoittajan uusi hyvän mielen romaani, joka liikuttaa, naurattaa ja ihastuttaa!
Joka arkiaamu kello 8.05 Iona Iverson nousee samalta laiturilta samaan junaan. Joka aamu hän näkee junassa samat kanssamatkustajat ja huvittaa itseään arvailemalla heidän taustojaan, hän on jopa antanut jokaiselle lempinimen. Mutta sanaakaan he eivät ole vaihtaneet, tietenkään, eihän kukaan puhu junassa ventovieraille. Eräänä aamuna työmatkalaisten rauha rikkoutuu, kun yksi heistä on tukehtua viinirypäleeseen. Tapahtuma laukaisee ketjureaktion ja yhdistää monenkirjavan joukon ihmisiä. Onko heillä kenties muutakin yhteistä kuin sama työmatka?" (WSOY)
Oma arvio:
Jos ihmettelet, miksi blogiini tänä vuonna tupsahtelee välillä myös aikuisille suunnattua kirjallisuutta, selitys on tässä: olen päättänyt ottaa tänne valikoidusti minulle viime aikoina hyvin tärkeäksi muodostuneen genren edustajia, eli aikuisten romantiikka- ja viihdekirjallisuutta. Haluan nostaa kyseistä genreä omaan arvoonsa, ihan kuten YA-kirjojakin. Ja lisäksi siksi, koska rakastan niitä.
Kuuntelin viime vuonna Clare Pooleyn Totuushaasteen enkä ollut ihan vimpan päälle innostunut, vaikka ihan mukava hyvän mielen kirja se olikin. Niin on myös tämä Joka päivä laiturilla 5, joka ei ole varsinainen pakko-lukea-loppuun-nyt-heti-lukusukkula, mutta oikein viihdyttävä ja mukava kirja. Ja tällaisia mukavia kirjoja kaipaan enemmän.
Kirjassa on viisi näkökulmahenkilöä, jotka ovat kaikki hyvin erilaisia. Kaikkia heitä yhdistää sama lontoolainen junalinja Hampton Courtista London Waterloon asemalle. Alussa he eivät tunne lainkaan toisiaan, mutta erilaisten sattumusten kautta hitsautuvat tiiviiksi viisikoksi.
Iona on 57-vuotias nainen, joka herättää huomiota junassa niin ulkoisella olemuksellaan kuin vakiintuneilla tavoillaan: joka päivä hänellä on mukanaan ranskanbuldogginsa Lulu sekä teekattaus aamupäivälle, kuin myös gin tonic -drinkki kotimatkaa varten. Iona pitää ihmissuhdeneuvontapalstaa lehdessä, jossa kaikki muut työntekijät ovat nuoria ja trendikkäitä, ja viime aikoina Iona on kokenut, ettei hänen työtään enää arvosteta kuten ennen. Muut työntekijät tekevät pilkkaa hänestä ja pitävät häntä avoimesti vanhanaikaisena.
Sanjay on nuori sairaanhoitaja, joka on rakastunut samassa vaunussa matkustavaan Emmieen. Ujo Sanjay ei uskalla tehdä aloitetta, vaikka yrittää miettiä valmiiksi sopivat keskustelunavaukset esimerkiksi junassa Emmien lukemaan kirjaan liittyen. Sanjayn yli-innokas äiti yrittää naittaa tätä milloin kenellekin ystäviensä tyttärille ja hössöttää muutenkin Sanjayn mielestä liikaa. Vaikka Sanjay rakastaa työtään, hän on viime aikoina saanut paniikkikohtauksia ja kokenut ahdistusta henkisesti raskaassa työssään.
Miten ironista että Sanjay, joka sairaalassa jutteli sujuvasti kaikkien kanssa ja jonka sanottiin tekevän tuntemattomista ystäviä nopeammin kuin automaatista haki kupin teetä, ei Emmien seurassa saanut sanaa suustaan. (s. 126)
Emmie on nähnyt komean Sanjayn junassa, mutta on täysin tulevan kihlattunsa Tobyn lumoissa. Kaikki Tobyn kanssa on täydellistä: tämä on hyvin järjestelmällinen ja suunnitelmallinen mies, joka pitää kaikki ohjat käsissään ja palvoo Emmietä. Emmie työskentelee mainostoimistossa, ja kaipaisi joskus hieman merkityksellisempää työtä kuin hammastahnamainoksen suunnittelua. Lisäksi hän ei ole uskaltanut kertoa kenellekään, että saa kamalia viestejä tuntemattomasta numerosta.
OLET OLEVINASI NIIN FIKSU, MUTTA ME KAIKKI TIEDÄMME, ETTÄ OLET PELKKÄ TEESKENTELIJÄ. (s. 79)
Piers on tyylikäs liikemies, joka kulkee puku päällä töihin ja tekee junamatkat töitä kannettavallaan. Kerran hän meinaa tukehtua rypäleeseen työmatkallaan, mutta onneksi neuvokkaat Iona ja Emmie huomaavat tilanteen ja sairaanhoitaja Sanjay saapuu hätiin heimlich-otteineen. Toisena aamuna nuori tyttö oksentaa hänen läppärilleen, ja Piers saa moitteet Iona-rouvalta sättiessään tyttöä. Pikku hiljaa Piers alkaa tutustua junaystäviinsä ja lopulta he saavat myös tietoon hänen salaisuutensa, jota hän on pimittänyt myös arvonsa tuntevalta Candida-vaimoltaan.
Ja sitten siinä oli vielä yksi ylellisyys johon ei olisi varaa, jos vaihtaisi ammattia: hänen vaimonsa. (s. 61)
Martha on 15-vuotias tyttö, juuri se, joka hermostuksissaan oksentaa Piersin läppärille eräänä aamuna. Marthaa ahdistaa kouluun meno, sillä muut kiusaavat häntä eräästä hyvin nolosta ja intiimistä kuvasta, joka lähti leviämään koko koululle. Junaystäviensä kannustamana Martha hakee koulun näytelmään, jotta saisi kiusaajien huomion kiinnitettyä johonkin muuhun. Heidän avullaan Martha saa pääroolin ja apua vuorosanojen opetteluun.
Joka päivä laiturilla 5 esittelee viisi hyvin erilaista ihmistä, jotka yhdistävät lopulta voimansa ja auttavat toisiaan tavalla tai toisella. Se on tarina ystävyydestä, välittämisestä, auttamisesta ja salaisuuksista. Mitään mullistavaa tässä kirjassa ei ole, mutta se jättää hyvän mielen ja uskon ihmisyyteen. Muutamia hyvin liikuttaviakin kohtia tässä on, vaikka muuten tyyli on hyvin kevyt ja huoleton, hauskakin. Mukana on tärkeitä teemoja, kuten ikärasismi, yksityisyyden suoja, läheisen sairastuminen muistisairauteen, paniikkikohtaukset, manipuloiva suhde sekä irtisanomisen tuoma häpeä.
Arvosanani 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
2 kommenttia:
Viime aikoina olen jotenkin kaipaillut hieman kevyempää kirjallisuutta ja varsinkin sellaista, josta voi ammentaa uskoa ihmisyyteen. Tämä voisi hyvin vastata kaipuuseeni. Kiitän siis vinkistä!
Ole hyvä 🙂 tämä sopii varmasti siis sulle
Lähetä kommentti