Teeskentelyä: Holly Bourne

 Teeskentelyä: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus 2021

Englanninkielinen alkuteos (2020): Pretending. Kansi: Bore Tekogul (kuvitus & suunnittelu), Erin Graig (art direction)

"Miksi olla oma itsensä, kun voi olla täydellinen?

April, kolmekymppinen lontoolaisnainen, on kiva, nätti ja hyvä keskustelija, mutta deittailu on hänelle yhtä pettymysten, sydänsurujen ja raivon sekaista sotkua. Ehkä jos April olisi enemmän Gretelin kaltainen, hän saisi haaveilemansa parisuhteen... Gretel kun on juuri sitä mitä miehet haluavat: itsenäinen, hurmaavan hauska ja rento. Gretel ei ylitulkitse, ei ole koskaan vähän liikaa. Ongelma tässä on se, että Gretel on mielikuvitusolento – ja että April teeskentelee nyt olevansa Gretel.

Deittailu Gretelinä on paljon hauskempaa – etenkin, kun koukkuun tarttuu pahaa-aavistamaton Joshua. Viimeinkin April on niskan päällä, mutta pystyykö hän kontrolloimaan omia tunteitaan? Ja kun hänestä ja Joshuasta tulee läheisempiä, kauanko teeskentelyä voi jatkaa? "(Gummerus)

Oma arvio:

Nonnih, ei pitäisi antaa tuomiota kirjalle, ennen kuin sen on lukenut loppuun. Minä nimittäin en ollut alkuun kovinkaan vakuuttunut tästä Holly Bournen uusimmasta aikuisten romaanista, sillä sen vihainen feministisyys puski niin voimalla iholle heti kirjan ensi sivuilta. Mitä odotuksia tuleekaan kirjasta, joka alkaa lauseella: "Minä vihaan miehiä"? Tiesin toki, ettei tuohon lauseeseen tule takertua, vaikka se alkoi toistua kirjan sivuilla yhä uudelleen ja uudelleen, sillä luotin siihen, ettei Bourne vie ihan kaikkea toivoa, vaikka käsitteleekin hyvin rankkoja aiheita, jotka usein ovat vain naisille tuttuja -  ja joiden aiheuttajia ovat miehet. Lisäksi tuntui, että kirjailijan kevyt ja huoleton tyyli kirjoittaa ei nyt ollenkaan istunut tähän "aikuistenoikeesti"-romaaniin, kun olen tottunut lukemaan samalla tyylillä kirjoitettuja YA-romaaneja, joita rakastan. Mutta minä muutin mieleni. Kerron kohta, miksi.

Kaikkiin elämäni yksinäisimpiin hetkiin kuuluu mies, joka nukkuu vaikka tietää, että minä todennäköisesti itken. (s. 52)

Kirjan päähenkilö April, joka julistaa vihaavansa miehiä, on 33-vuotias lontoolaisnainen, joka työskentelee vapaaehtoisjärjestössä "We are here" vastaamassa ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin. Aina kun Aprilille sattuu kysymys, jossa joku nainen epäilee tulleensa poikaystävänsä raiskaamaksi, hänen läheiset työkaverinsa Matt ja Katy tarjoutuvat vastaamaan hänen puolestaan, sillä he tietävät, että kyseiset tapaukset voivat käydä Aprilin tunteisiin. 

Niinpä minä makaan 33-vuotiaassa kropassani, joka ei tästä nuorene, ja ajattelen kaikkia kamalia asioita, joita miehet ovat tehneet minulle ja täysin avonaiselle sydämelleni. (s. 77-78)

April on nimittäin joutunut nuorempana miesystävänsä Ryanin raiskaamaksi, ja hänellä on yhä asia käsittelemättä kunnolla. Tämä trauma on seurannut häntä parisuhteesta toiseen, ja tietyt tilanteet ja asiat saattavat yhä triggeröidä hänelle posttraumaattisen stressireaktion. Viimeisin sattui hänen tämänhetkisen miehensä Simonin kanssa, kun tämä halusi harrastaa seksiä takaapäin, eikä mies yrittänytkään ymmärtää Aprilin reaktiota tähän. Siihen päättyi sekin suhde, ja April tulee taas siihen johtopäätökseen, ettei miehiin voi koskaan luottaa, eikä hän kelpaa heille vikoineen päivineen.

Niinpä April tulee kehittäneeksi Gretelin, alter egon, joka on kaikin puolin täydellinen miesten silmissä. Hän laatii ohjeita, miten Gretel käyttäytyy kussakin tilanteessa, ja miten hän ei MISSÄÄN NIMESSÄ käyttäydy: Gretel ei paljasta traumojaan miehelle, ettei tämä kiusaannu, Gretel ei nalkuta, Gretel on aina huoleton, pitää miehen vähän varpaillaan myöhästymällä tapaamisista, ei halua määritellä suhdetta, ettei mies tunne itseään ahdistuneeksi, harrastaa seksiä kuten mies haluaa, koska Gretelillä ei ole mitään menneisyyden traumoja siihen liittyen - ja saa tietenkin aina orgasmin, mutta ei liian äänekästä, ettei vaikuta liian lutkamaiselta. April lähtee treffeille mukavalta vaikuttavan Joshuan kanssa, jolle hän esittäytyy Gretelinä. Ja kuin taikaiskusta Gretel saa kiedottua Joshuan sormensa ympärille ja tunteet syvenevät. April itse ei olisi tietenkään tähän pystynyt!

- - - Tietenkin sinun täytyy nähdä vaivaa ulkonäkösi eteen, mutta älä näytä siltä, että olet nähnyt liikaa vaivaa. Ei liian seksikäs, ei liian siveä. Muista - kanavoi Kultakutria. Pysy seksikkyysasteikon keskivaiheilla. Ole niin vitun mitäänsanomaton kuin vain voit, jotta saat hänet huiputettua haluaamaan viettää lisää aikaa kanssasi. - - -  (s. 135)

Voiko teeskentelyä kuitenkaan jatkaa loputtomiin, etenkin kun April huomaa, että Joshua alkaa tuntua yhä tärkeämmältä. Voisiko olla niin, ettei hän olekaan niinkuin kaikki muut miehet hänen elämässään? Aprilin on kuitenkin yhä vaikea luottaa siihen, että Joshua voisi pitää hänestä omana itsenään. Hänhän rakastui Greteliin. April alkaa oireilla töissä ja hänet passitetaan viikon lomalle hänen vastattuaan hyvin epäasiallisesti eräälle miehelle, joka kyseli, miksei tyttöystävä ilahtunut siitä, että tämä yritti harrastaa seksiä tämän nukkuessa. Tämän jälkeen työnohjaaja neuvoo Aprilille nyrkkeilyryhmän, joka on tarkoitettu hänenlaisilleen naisille. Tästä ryhmästä April alkaa saada voimaa ja rohkeutta kohdata omat kipukohtansa ja sen, että hän todellakin tarvitsee apua.

Hän raahaa asunnon kaikki peitot sohvalle, järjestää ne ympärilleen kuin  hattarapilven ja katsoo Dawson's Creekiä matkien Joey Potterin arvaamattomia suunliikkeitä. (s. 85)

Hauska yksityiskohta on se, että April ja hänen kämppiksensä Megan rakastavat katsoa ja ruotia Dawson's Creek -sarjaa, jota juuri itsekin katson ties monennettako kertaa. Kyseinen sarjahan on paras teinisarja kautta aikojen ja on edelleen tajuttoman hyvä (kaikkine korneine juttuineen.) Olen saanut myös mieheni koukutettua sarjaan! Mutta öh, nyt meni vähän off-topic. Todellakin, kirjassa on monia Dawson's Creek -viittauksia, he käyttävät sarjaa lohtukatsomisena ja onpa jopa heidän seinällään kehystetty kuva itkevästä Dawsonista, joka on iskostunut varmasti monen sarveiskalvolle somessa kiertävänä itkumeeminä. Aivan mahtavaa! Samaistun ajatuksiin nimihenkilö Dawsonin ärsyttävyydestä ja kuulun Aprilin ja Meganin tavoin Team Paceyhin. Lisäksi kirjasta bongasin myös yhden Frendit-viittauksen.

"Voitko nyt vain pokata jonkun nopeasti, että pääsen kotiin katsomaan Dawson's Creekiä?"(s. 167)

Tälle kirjalle siis todellakin piti antaa mahdollisuus. Alun miesvihaisuuden tuuttaaminen saa selityksensä tarinan edetessä ja muuttaa pian sävyään ymmärtävämpään ja kyseenalaistavampaan suuntaan. Kevyt kirjoitustyyli ja huumori mukana keventää muuten niin rankkaa aihetta. Aprilin ja Joshuan romanssi on Bournemaiseen tyyliin hyvin realistisesti kuvattu, eikä romanssi ole silti kirjan pääpainotuksena, vaan päähenkilön hidas eheytyminen. Toki kirjan agendana on myös tuoda esille naisiin kohdistuva väkivalta parisuhteessa.

Kuinka voin olla raiskauksen uhri, kun raiskaus oli äänetön ja sen teki ihminen, jonka tunnen. Ehkä olenkin vain ylireagoinut? Kuinka voin olla raiskauksen uhri, kun minua ei raahattu pimeälle kujalle? Kuinka voin olla raiskauksen uhri, jos haluan seksiä edelleen? Sehän tekee koko raiskauksen tyhjäksi? Enkö minä vain riistä raiskaus-sanan joltakulta, joka ansaitsee sen paremmin? (s. 206)

Kirja ei tarjoa valmista parantumista lopussa vaan ainoastaan toivon pilkahduksen siitä, että April tulee pärjäämään. Koska joistakin asioista ei kai voi kokonaan "parantua." Naisena on hyvin helppo samaistua moneen Aprilin ajatukseen, vaikka välillä feministiset ajatukset tuntuvat melko tutuilta Bournen aiemmista kirjoista. Hieman siis hän jo toistaa itseään. Kirja kyllä pistää ajattelemaan ja kertoo sellaisesta aiheesta, josta en ole aiemmin lukenut. Jossain vaiheessa kun raiskaus parisuhteessa oli vielä täysi myytti.

VIHAAN SINUA VITUN RYAN NIIN VITUSTI SENKIN VITUN MULKKU. PILASIT VITTU ELÄMÄNI EIKÄ SIITÄ SEURANNUT SINULLE MITÄÄN PAHAA. ELÄMÄNI ON PILALLA JA MINÄ EN OLE KOSKAAN MINÄ JA SILTI SINÄ SAAT JATKAA OMAA VITUN ELÄMÄÄSI - - - (s. 250)

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Katsokaa kuinka onnellinen olen: Holly Bourne 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Booklist Queen saa ruksin kohtaan:

A book that makes you think

Vahvat naiset -lukuhaasteessa ruksaan kohdan:

Kirja ei läpäise käänteistä Bechdel-testiä

Popsugar haasteessa kirja loksahtaa kohtaan:

A book about forgetting

Lisäksi kirjassa on pinkit kannet, joten se sijoituu työkaverini kanssa keksimään Värihaasteeseen 2021 ja josta käytän somessa hästägiä #luepinkkejäkirjoja. (Työkaverini väri on violetti)

Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus

 Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2021

Englanninkielinen alkuteos (2019): Two Can Keep the Secret. Kansi: Melissa Four, iStockphoto LP

"Rauhallinen pikkukaupunki on täydellinen piilopaikka salaisuuksille. Sellaisille, joiden suojelemiseksi joku on valmis tappamaan. Echo Ridgessä on tapahtunut aina omituisia asioita: 20 vuotta sitten nuori nainen katosi jäljettömiin, viisi vuotta sitten murhattiin koulun tanssiaiskuningatar. Nyt jälleen joku pilailee koko kaupungin kanssa – tai sitten murhaaja on palannut maisemiin. Hiljattain ystävystyneet Ellery ja Malcolm, joilla molemmilla on yhteys menneisyyden tapahtumiin, ajautuvat vastentahtoisesti salaisuuksien verkkoon." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Karen M. McManusin YA-jännärit ovat parin viime vuoden aikana ollut iloisia yllätyksiä minulle ja tuoneet kaivattua lisää nuorten aikuisten jännitysgenreen. Sopivasti jännitystä, draamaa ja romantiikkaa sekoittavat jännärit ovat tähän asti olleet ihanan viihdyttäviä, koukuttavia ja nopealukuisia. Oletin, että tämä uutukainen Kaksi voi säilyttää salaisuuden olisi ollut Yksi meistä valehtee -trilogian kolmososa, mutta tämä kirja  ei liitykään millään lailla kirjailijan kahteen aiempaan suomennokseen, vaan on ihan oma tarinansa niin tapahtumapaikaltaan kuin henkilöhahmoiltaan.

Kirjan alussa 16-vuotiaat kaksoset Ellery ja Ezra Corcoran ovat matkalla pikkukaupunkia nimeltä Echo Ridge, jossa heidän on määrä majoittua  mumminsa luokse asumaan heidän äitinsä Sadien toipuessa huumeaddiktiostaan ja mielenterveysongelmistaan eräässä hoitolassa. Kaksosilla on siis paljon uutta edessään: uusi kaupunki, uusi lukio, uudet ihmiset. Ja heti matkalla lentokentältä he joutuvat keskelle kammottavaa tapahtumaa, kun mummo on ajaa tiellä lojuvan ruumiin päälle. Kyseessä on koulun pidetty opettaja, jonka päälle joku on ajanut poistuen paikalta. 

Kaupungissa on tapahtunut vuosien varrella muitakin kauheuksia, ja pian Ellery ja Ezra joutuvat keskelle arvoituksia ja murhamysteerejä menneisyydestä. Kaupungissa tuntuu olevan liikkeellä sarjamurhaaja, joka on vuosien varrella surmannut ainoastaan nuoria naisia - kaikki nämä ovat olleet koulun tanssiaiskuningattaria eli homecoming queenejä. Parikymmentä vuotta sitten uhrina oli sisarusten äidin kaksoissisko Sarah, viisi vuotta sitten Lacey-niminen neitonen. Onko seuraava tanssiaiskuningatar vaarassa? Kaupungilla nimittäin alkaa näkyä erinäisissä paikoissa pelotteluviestejä, joiden uhriksi myös Ellery joutuu. Ei ihme, että kaikki ovat hiukan peloissaan ja varpaillaan.

TÄÄLLÄ TAAS

VALITSE KUNINGATTARESI, ECHO RIDGE

HAUSKAA HOMECOMINGIA (s. 57)

Kirjan toinen näkökulmahenkilö on niin ikään lukiolainen Malcolm Kelly, jonka isoveljeä Declania syytettiin aiemmin Laceyn surmasta, sillä hän oli tämän poikaystävä. Todisteiden uupuessa Declania ei kuitenkaan voitu koskaan todistaa syylliseksi ja kohun takia hän muutti pois kaupungista. Malcolm saa nyt tuntea nahoissaan veljensä jättämän perinnön. Hänen ihmetyksekseen Declan vierailee kaupungissa salamyhkäisesti juuri onnettomuusaikaan, eikä Malcolm tiedä mitä ajatella. Hänellä on myös kestämistä uudessa perheessään, sillä hänen äitinsä on avioitunut upporikkaan Peter Nilssonin kanssa, ja nyt Malcolmin on sopeuduttava asumaan hänen ja ylimielisen, hemmotellun siskopuolensa Katrinin kanssa saman katon alla. Onnekseen Malcolm tutustuu kaupungin uusiin nuoriin tulokkaisiin, joista söpö Ellery saa hänet mukavalla tavalla hermostuneeksi.

Echo Ridgessä on teemahuvipuisto, jonka nimi on ollut ennen osuvasti Murhamaa, mutta joka on muutettu hiljan Kauhufarmiksi. Ellery ja Ezra päättävät hakea puiston avauduttua sinne töihin. Heti ensimmäisellä käynnillään Ellery törmää siellä omituiseen mieheen, Vance Puckettiin, joka öykkäröi huvipuiston ampumaradalla. Ampumaradan hoitaja, Brooke, joka myöhemmin paljastuu Katrinin ja muiden suosittujen tyttöjen piiriin kuuluvaksi, ottaa Elleryn ystävällisesti vastaan ja lupaa suositella häntä huvipuiston johtajalle. Kauhuteemainen huvipuisto olisi mielestäni voinut olla enemmänkin kirjan tapahtumien keskipisteenä, mutta oikeastaan se ei kovin keskeiseksi jää. Toki eräs ratkaiseva johtolanka sieltä myöhemmin löytyy.

Pelottavat viestit saavat jo tarpeeksi kylvettyä kauhua kaupunkilaisiin -  ja sitten vielä yksi tyttö katoaa. True crimen suurkuluttaja ja murhamysteeriaddikti Ellery alkaa selvitellä johtolankoja ja esittelee teorioitaan myös Malcolmille. Mutta kenelle he kertoisivat epäilyistään, kun kylän poliiseissakin on jotain epäilyttävää? Miksi Declan oli kaupungissa juuri tytön katoamisaikaan? Miksi Katrin on käyttäytynyt oudosti, välillä jopa pelokkaasti? Tämän kaiken pyörittelyn lisäksi Ellery ja Ezra haluaisivat tietää, kuka kyläläisistä on heidän isänsä, ja millainen oli heidän tätinsä Sarah, josta heidän äitinsä ei juuri suostu puhumaan.

Juuri silloin minä tajuan, miksi minun on niin helppo puhua hänen kanssaan: me olemme saman kolikon kummatkin puolet. Meillä molemmilla on vahva yhteys johonkin Echo Ridgen ratkaisemattomista mysteereistä. Hänen perheensä menetti yhden jäsenensä, minun perheeseeni taas kuuluu murhaepäilty. (s. 90)

Kirjan juoni keksittyy minusta nyt kirjailijan aiempia kirjoja enemmän jännityselementteihin ihmissuhdedraamailun jäädessä sivuosaan. Henkilöhahmot jäävät tämän vuoksi hyvin etäisiksi, heidän henkilökohtaiset ongelmat eivät oikein kosketa millään lailla eikä etenkään romanttiset juonikuviot juuri sykähdytä minua. Kirja lähtee minusta muutenkin hiukan hitaasti käyntiin, joten tämä ei ollut sellainen lukusukkula kuin aiemmat. Jännäriksi tämä on kuitenkin oikein nerokas ja hyvin rakennettu, joka paranee loppua kohti, enkä minä ainakaan olisi osannut aavistaa juonenkäänteitä. 

Tässä kirjassa on ehkä hiukan aiempia teoksia rankemmat jännärikuviot, että ihan herkimmille yläkoulun seitsemäsluokkalaisille en tätä vinkkaisi, mutta sitten kasiluokkalaisista eteenpäin hyvinkin. Todella mukavaa, että tulee tällaisia oikeasti jännittäviä YA-kirjoja, joissa kaikkea ei selitetä parhain päin ja pehmennetä, vaan tämä tuntuu aikuiseen makuunkin uskottavalta, tosin hiukan kevennetyltä jännäriltä. 

Arvosanani 4+

Tämä kirjan on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Samantyylistä luettavaa:

Karen M.McManus: Yksi meistä valehtelee -duologia

Courtney Summers: Sadie 

 

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

Booklist Queen saa ruksin kohtaan: 

2021 new release 

Samoin Popsugar haaste kohtaan:

A Book that's published in 2021

 

Ihana tyttö: Elina Kilkku

 Ihana tyttö: Elina Kilkku. Bazar 2020.

Kansi: Satu Kontinen

"Jos se tuntuu oikealta, voiko se olla väärin?

Elina Kilkun nuortenromaani Ihana tyttö on tarina salatusta suhteesta #metoon hengessä.

Viisitoistavuotias Reetta on seitsemännessä taivaassa. Hänen teatteriunelmansa ovat toteutumassa, onhan hän saanut pääosan musikaalista, jonka muut näyttelijät ovat lukiolaisia ja jonka ohjaa oikea ammattilaisohjaaja. Tästä tulisi parasta ikinä.

Ohjaaja on nelikymppinen Jarmo, kokenut teatteritaiteen konkari. Hän edustaa kaikkea sitä, mitä Reetta kaipaa, ja suhtautuu Reettaan kuin aikuiseen. Reetta tahtoo olla Jarmon silmissä mielenkiintoinen keskustelija ja vakavasti otettava näyttelijälupaus. Ohjaajan katseen valokeilassa hän haluaa loistaa ja antaa kaikkensa. Ihan mitä vain.

Ihana tyttö on nuortenromaani, joka vie #metoon askelta pidemmälle. Se kertoo kielletystä suhteesta, jossa toisella osapuolella on kaikki valta ja toiselta puuttuu todellinen mahdollisuus sanoa ei."(Bazar)

 Oma arvio: 

Tämä kirja meni minulta alkuun totaalisesti ohi. Kiinnostuin kirjasta, kun kuuntelin Elina Kilkkua virtuaalisilla Helsingin kirjamessuilla. Kirjan aihe on melkoisen rankka, ja tuo mieleeni toisen viime vuonna ilmestyneistä #metoo-romaaneista, nimittäin Kate Elizabeth Russellin aikuisille suunnattu romaani Vanessa, jonka kuuntelin äänikirjana.

***SPOILERIVAROITUS***

Kirjan päähenkilön, Reetan, epävarmuus tulee esille heti kirjan alussa, kun hän yrittää selvityä ainoan ystävänsä muutosta ja yksinäisyydestä yläkoulussa. Siksipä ilmoitus musikaalista paikallisessa teatterissa tulee Reetalle kuin tilauksesta. Hän menee koe-esiintymistilaisuuteen ennen muita ja tapaa mukavan ohjaajan, Jarmon, joka kohtelee Reettaa kuin vertaistaan. Muiden tyttöjen tultua Reetalle kuitenkin iskee epävarmuus: he ovat jo lukiolaisia ja heillä on niin huolettoman rennot vaatteetkin. Jarmo häikäistyy Reetan taidoista, mutta sitten kun Reetan ikä tulee ilmi, hänen menestyksensä musikaalitähtenä meinaa kariutua siihen. Reetta saa kuitenkin vakuutettua valitsijat, että hän pärjää siinä missä lukiolaisetkin ja sitoutuu sataprosenttisesti. Koska hän haluaa tätä enemmän kuin kukaan muu.

Miksi me antaisimme ympäröivän yhteisön määritellä meidän ystävyytemme säännöt? Yhteisön, joka on vihamielinen, kateellinen ja katkera. Näillä sanoilla Jarmo houkutteli mut takaisin. (s. 234)

Reetta ja Jarmo alkavat viihtyä toistensa seurassa ennen ja jälkeen harjoitusten. Jarmo saa pönkitettyä epävarman tytön itsetuntoa kehumalla ja ylistämällä tätä maasta taivaisiin, kun muut musikaalin tyypit suhtautuvat hiukan ynseästi Jarmon lellikkiin. Äiti alkaa hiukan ihmetellä, miten Reetalla menee niin hirveänä aikaa harjoituksissa. Pian Jarmo tekee Reettaa varten oman harjoitteluohjelman, jolla hänen äitiään voi huijata. Hän tarjoaa Reetalle alkoholia, että saa tämän rennommaksi ja etenee varovaisin askelin. Reetalle hän vakuuttaa, että hehän ovat ystäviä: voivat he vähän halata ja ehkä jopa suudellakin. Kyllähän Reetta välillä miettii, kuinka vanha Jarmo on ja kuinka noloa olisi esimerkiksi kävellä hänen kanssaan käsi kädessä. Sitä paitsi selviää, että Jarmo on naimisissa!

Useimmiten kun mä olen sun kanssa, mä kyllä unohdan, että sä olet noin nuori. En mä osaa ajatella sitä. Mä en oikeasti ole koskaan tavannut sellaista ihmistä kuin sä. Sä olet valtavan lahjakas näyttelijä, uskomattoman älykäs ja kaunis. Sä olet valovuosia edellä muita sun ikäisiä. (s. 87)

Reetta tutustuu myös muihin musikaaliin osallistuviin, kuten kokeneeseen Jonnaan ja rempseään Annukkaan. Hän ei tietenkään uskalla kertoa Jarmosta heille mitään, mutta jossain vaiheessa tytöt alkavat aavistaa jotain. Myös Rasmus-niminen poika kiinnostuu Reetasta, mutta Reetta ei halua tämän kanssa mitään, vaan haluaa miellyttää Jarmoa. Hän ostaa seksikkäitä alusvaatteita ja muuttaa tyyliään räväkämmäksi. Sitten tulee seksi mukaan kuvioihin. Se ei ole sellaista, mitä Reetta on kuvitellut sen olevan. Heillä tulee kuitenkin tästä lähin olemaan seksisuhde, koska hänellä ei ole mahdollisuutta sanoa ei. 

Isä asui viiden minuutin pyöräilymatkan päässä meidän talosta, mutta yhtä hyvin se olisi voinut asua Kiinassa. Tai Marsissa. (s. 37)

Kirjassa edetään hyvin kronologisesti eteenpäin ja välillä kerronnasta tulee hieman raportoivan oloista. Vaikka suhde teatteriohjaajan kanssa on kirjan keskeisin teema, käsitellään siinä myös uusperhekuvioita, kun Reetta vierailee välillä isänsä ja tämän uuden perheen luona. Syntyypä isälle ja Matleenalle toinen vauvakin Eetun lisäksi.

Kirjassa on kaksi erilaista loppua: se väärä ja se oikea. Ensimmäinen loppu saa minut haukkomaan raivosta henkeäni, mutta sitten tulee se onnellisempi, oikealta tuntuva loppu. Mikä on kaikista kamalinta, kirja perustuu teatteritaustaisen Kilkun omiin kokemuksiin. Tuolloin asia ei tullut julki, mutta #metoo-liikkeen ansiosta Kilkku uskaltautui kertaamaan oman tarinansa fiktiivisen nuortenkirjan keinoin.

Kirjan aihe on hyvin tärkeä, vaikkakin välillä tuntui, että liiankin rankka. Kerrontatyylin vuoksi en antanut kirjalle arvosanaksi enempää kuin 3,5.

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Marjatan kirjat ja mietteet

Kirjarikas elämäni

Kirjavinkit

Lukufiilis

Aina joku kesken

Kirjakko ruispellossa

Samantyylistä luettavaa:

Kate Elizabeth Russell: Vanessa 

Juno Dawson: Mallikappale

 

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin 

Booklist Queen lukuhaaste saa ruksin kohtaan:

Borrowed from the library

Vahvat naiset -lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan: 

Kirjan nimessä naista tarkoittava sana

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A Book that discusses body positivity

Blogistanian kirjallisuuspalkinto 2020 -ääneni

Jälleen on koittanut aika jännittävin: saan antaa omat ääneni bloggaajien, instagrammaajien ja vloggaajien omassa kirjallisuuspalkintogaalassa! Annan ääneni kolmessa kategoriassa; Blogistanian Kuopus, Blogistanian Finlandia ja Blogistanian Globalia. 

Blogistanian Kuopus 2020 (Yöpöydän kirjat -blogi)

 

3 pistettä: 

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär. Suom: Mika Kivimäki. Karisto 2020.

"Kirjojen tytär on jotenkin vain täydellinen paketti niin juoneltaan, maailmaltaan ja henkilöhahmoiltaan."

 

 

 

 

2 pistettä:

Juno Dawson: Mallikappale. Suom: Aura Nurmi. Gummerus 2020.

"Mallikappale tempaa mukaansa mallimaailman pyörteisiin, niin hyvässä kuin pahassakin."

 

 

 

 

1 piste:

Sarah Crossan: Kuunnousu. Suom: Kaisa Kattelus. S&S 2020.

"Kuunnousu ei ehkä heti alussa herättänyt minussa suuria tunteita, mutta tarinan edetessä pakahduttava suru ryöpsähti kirjan sivuilta ja kuten jo alussa sanoin, lopun luin kyynelverhon läpi."

 

Blogistanian Globalia 2020 (Kirjamies-blogi)

3 pistettä:

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä. Suom: Kaijamari Sivill. Otava 2020.

"Ohhoh. Huh huh. Olipas tämä hämmästyttävä kirja. Tarina meni totisesti ihon alle."

 

 

 

 

2 pistettä:

Margaret Atwood: Viimeisenä pettää sydän. Suom: Hilkka Pennanen. Otava 2020.

"Aina kun saa käsiinsä Atwoodin tuotantoa, voi olla varma, että luvassa on jotakin hyvin tavatonta, absurdia, mutta uskomattoman viihdyttävää luettavaa."

 

 

 

 

1 piste:

Ruth Ware: Lukitut ovet. Suom: Antti Saarilahti. (Äänikirjan lukija: Karoliina Niskanen) Otava 2020.

"Tämä on mielestäni paras Ruth Waren tähänastisista!"

 

 

 

 

 

Blogistanian Finlandia 2020 ( Kirsin Book Club -blogi)

3 pistettä:

Antti Holma: Kaikki elämästä. (Äänikirjan lukija; Antti Holma) Otava 2020

"Ei mikään tavanomainen elämäkerta. Ei elämäkerta alkuunkaan. Pidän kovasti Holman sarkastisesta ja itseironisesta tyylistä. Toimi erinomaisesti äänikirjana, etenkin hänen itsensä lukemana."

2 pistettä:

Marko Hautala: Pimeän arkkitehti. Tammi 2020

"Jälleen kerran Hautala on onnistunut kirjoittamaan oikeasti kauhean kirjan, joka sai ainakin minut hytisemään kauhusta. "

 

 

 

 

1 piste:

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet. Teos 2020

"Tämä kirja hämmästytti ja huikaisi minut kiehtovalla avaruusmaailmallaan, sillä olen suuri avaruusfani. Itäranta kirjoittaa myös niin huolellisen kaunista ja eteenpäin soljuvaa tekstiä, että sitä on aina ilo lukea. Kerrassaan mieleenpainuva lukukokemus!"
 

Homma hallussa, Keiko Carter: Debbi Michiko Florence

 Homma hallussa, Keiko Carter: Debbi Michiko Florence. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2021.

Englanninkielinen alkuteos (2020): Keep it together, Keiko Carter. Kansi: Riikka Turkulainen

"Lukuelämys Girl Onlinen ja Jenny Hanin kirjojen hengessä

Keiko, Audrey ja Jenna ovat olleet tiivis ystäväkolmikko jo alaluokilta asti. Yläkouluun menoa edeltävän kesäloman aikana he tuntuvat kasvaneen vastakkaisiin suuntiin, mutta Keiko on päättänyt pitää ystävät yhdessä. Kaakaokuppien, konvehtien ja koirahaaveiden keskellä puidaan niin ystävyyskriisiä ja perhepulmia kuin ensirakkauksien mukanaan tuomia kysymyksiä. (WSOY)" 

Lukunäyte

Oma arvio:

Koska pidän ihan hirveänä Jenny Hanin kirjoista, halusin ehdottomasti ottaa lukuuni tämän kirjan, jota hänen kirjoihin kovasti verrataan. Toisin kuin Pojille, joita joskus rakastin -trilogia on ehdottomasti yläkouluikäisten kamaa, tämä on suunnattu varhaisnuorille. 

Kirjan päähenkilön, 12-vuotiaan japaninamerikkalaisen Keikon vahvin luonteenpiirre on miellyttämisenhalu, ja tämä meinaa saada hänen elämänsä melkoiseen solmuun. Sillä pöhkömpikin tietää, ettei kaikki voi miellyttää, ja lopulta täytyy keskittyä siihen mikä on itselle parasta. Keiko joutuu kokemaan tämän kantapään kautta.

Keiko ja hänen parhaat ystävänsä Audrey ja Jenna ovat siirtymässä seitsemännelle luokalle ja tämä tuo muutoksia heidän elämäänsä. Audrey on sitä mieltä, että heidän ensimmäinen tavoitteensa on saada kaikille poikaystävät, joiden kanssa mennä koulun tanssiaiseen. Vaitonainen Jenna, joka on viettänyt kesän isänsä luona Teksasissa, ei heti kehtaa kertoa Audreylle, että on itse asiassa tekstaillut koko kesän yhden pojan kanssa. Ja tämä poika sattuu olemaan juuri hän, jonka Audrey haluaisi poikaystäväkseen. Tällainen asia helpostikin aiheuttaa suuren särön ystävyyteen, varsinkin kun Audrey on hyvin joustamaton ja anteeksiantamaton luonne. Keiko-raukka yrittää olla molempien ystävä ja saada asiat rullaamaan, mutta kolmikko on auttamattomasti hajonnut, kun totuus paljastuu.

Pystyisin silti korjaamaan tilanteen. Tekisin sovinnon Audrey kanssa. Audrey tekisi sovinnon Jennan kanssa.

Sitten kaikki olisi taas täydellistä. (s. 176)

Keiko ei ole niin innostunut poikaystäväasiasta, mutta kun koulun uusi oppilas, supersöpö Gregor lyöttäytyy Keikon seuraan, hän tulee toisiin ajatuksiin. Samaan aikaan Audreyn ärsyttävä kiusaajaisoveli Conner yhtäkkiä tulee hieromaan sovintoa Keikon kanssa, ottaa tämän korisporukkaansa ja auttaa toteuttamaan Keikon suurinta haavetta eli hankkimaan oman koiran. Rescuekoira Yuki, joka tarkoittaa japaniksi lunta, yhdistää Conneria ja Keikoa yhä enemmän, sillä myös Connerilla on rescuekoira nimeltä Möykky. Valitettavasti Audrey ei ole Keikon ja Connerin ystävyydestä mielissään, vaan pakottaa Keikon valitsemaan jomman kumman. Aivan kuten hän on tehnyt aikaisemmin, ja sillä kertaa Keiko valitsi Audreyn. Kumman hän nyt valitsee?

"Mitä tapahtui? Me oltiin ennen kavereita." (s. 69)

Keikolla on myös muita huolia, sillä heidän äitinsä on ollut hirveän etäinen viime aikoina ja paljon pois kotoa, vaikka aiemmin he ovat olleet tosi tiivis perhe. Pikkusisko Macylla on myös omat salaisuutensa, joskin niiden paljastuttua Keiko ei voi kuin olla ylpeä pikkusiskostaan. Lopulta äidin käytökseenkin saadaan selitys. 

"Sinä olet ollut niin pystyvä ja luotettava, että minä unohdan aina välillä, että sinä olet vielä lapsi."(s.165)

Homma hallussa, Keiko Carter on juuri kohderyhmälleen, noin alakoulun 5-6-luokkalaisille (tytöille) sopivaa luettavaa. Monimutkaiset ja (yli)dramaattiset ystäväkuviot, ihastumiset ja ensimmäiset poikakuviot on kuvattu sopivan kepeällä ja naiivilla tavalla. Itse pyörittelin välillä silmiäni henkilöhahmojen lapsellisuudelle, mutta minä en olekaan kirjan otollisinta kohderyhmää. Keiko on kiltti ja miellyttämisenhaluinen tyttö, joka kuitenkin oppii kirjan edetessä ottamaan huomioon myös omat tunteensa. Koirakuvioiden lisäksi myös suklaa on hyvin vahvasti mukana tarinassa, sillä herkkusuu Keiko rakastaa maistella erilaisia suklaita. Mukava, höpsö varhaisnuorten kirja tämä. Bechdel-testiä tämä ei kyllä läpäise, mutta tarviiko kaikkien?

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin -trilogia

Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi

 

Booklist Queen -haaste saa kirjan kohtaan:

Coming of Age Story

 

Popsugar haasteessa kirja solahtaa kohtaan:

A Book that has a heart, diamond, club, or spade on the cover

The Upside of Falling: Alex Light

 The Upside of Falling: Alex Light. HarperTeen 2020.

Kansi: Jordi Labanda ja Corina Lupp (suunnittelu)

"A fun, flirty teen debut from Wattpad phenom Alex Light about a fake relationship and real love.

It’s been years since seventeen-year-old Becca Hart believed in true love. But when her former best friend teases her for not having had a boyfriend, Becca impulsively pretends she’s been secretly seeing someone.

Brett Wells has it all. As captain of the football team and one of the most popular guys in his school, he should have no problem finding someone to date, but he’s always been more focused on his future than who to bring to prom.

When he overhears Becca’s lie, Brett decides to step in and be the mystery guy. It’s the perfect solution: he gets people off his back for not having a meaningful relationship and she can keep up the ruse that she’s got a boyfriend.

Acting like the perfect couple isn’t easy, though, especially when you barely know the other person. But with Becca still picking up the pieces from when her world was blown apart years ago and Brett just barely holding his together now, they begin to realize they have more in common than they ever could have imagined.

When the line between what is pretend and what is real begins to blur, they're forced to answer the question: Is this fake romance the realest thing in either of their lives? (HarperCollins)

Lukunäyte: https://preview.aer.io/The_Upside_of_Falling-MjQyODI1?social=1&retail=1&emailcap=0

Oma arvio:

Päätin taas aktivoitua enkunkielisissä lukemisissani ja laitoin varauslistalleni useampia uudehkoja kirjastomme enkunkielisiä YA-kirjoja. Tämä Alex Lightin kirja kiinnitti huomiota hauskalla kansikuvallaan ja lupauksella romanttisista käänteistä, joten päätin lukaista tämän heti tämän vuoden alkuun. Olipa hyvä, että aloitin tästä - Tämä osoittautui nimittäin kliseisestä alkuasetelmastaan huolimatta aivan ihanaksi!

Feikkisuhde, jotka muuttuu ajan myötä oikeaksi rakkaudeksi, on käytetty teema niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin. Esimerkiksi Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -kirja pohjautuu tähän ideaan, ja myös juuri ilmestyneessä Julia Quinnin romanttisessa kirjasarjan avausosassa Bridgerton - salainen sopimus (Tammi 2021) on sama kuvio. Molemmista on myös Netflix-elokuva tai sarja olemassa. 

The Upside of Falling esittelee kaksi näkökulmahenkilöä, 17-vuotiaat lukiolaiset Beccan ja Brettin. Alussa heitä ei yhdistä mikään muu kuin muutamat yhteiset kurssit: Becca on lukutoukka, introvertti tyttö, joka viettää ruokatuntinsa mieluiten ulkona kirjan kanssa, kun taas suosittu jalkapalloilija Brett syö ruokalassa isossa kaveriporukassa. Becca viihtyy mielellään yksinään eikä ole itse huolissaan siitä, ettei hänellä ole koskaan ollut poikakaveria. Hän ei nimittäin usko rakkauteen. Kun äidinkielentunnilla käsitellään Shakespearea (aivan, mikä klisee!), Beccan kyyniset kommentit rakkaudesta kirvoittavat keskustelua luokassa. Beccan entinen bestis Jenny töksäyttää tälle ikävästi siitä, miten Becca on aika jäävi kommentoimaan rakkaudesta, koska hänellä ei ole siitä kokemusta. Brett päättää tulla pelastamaan tytön ja täräyttää olevansa tämän poikaystävä. Pikainen, yllättävä suudelma ällistyneen Jennyn edessä lienee vakuuttaa tytön lopullisesti. Vai riittääkö tämä?

It was kind of like getting the best of both worlds: a relationship without the risk of heartbreak. (s.  43)

Brett Wells on koulun tavoiteltuimpia urheilijapoikia, mutta tämä itse ei ole antanut sen nousta hattuun. Itse asiassa Brett samaistuu aika paljon Beccan ajatuksiin seurustelusta, eikä hänellä ole hirveää hinkua olla kenenkään kanssa. Brettillä on kuitenkin valtava tarve miellyttää isäänsä, joka on suurin syy sille, miksi poika jaksaa pelata koulun joukkueessa. Olisiko feikkityttöystävä hyvä lisä siihen, että Brett olisi isän mielessä ihannepoika?  

I'm not a mystery," he said "people just make assumptions and no one bothers to find out the truth. That's it." (s. 65)

Brettin korkeassa asemassa työskentelevä ja sen takia paljon reissaava isä ei ole koskaan ollut pois pojan peleistä, mutta sitten eräänä päivänä häntä ei näykään katsomossa. Äiti ja isä käyvät salaisia, riitaisia keskustelujaan, ja Brett yllättää yhä useammin äitinsä itkemässä, kun isä on lähtenyt työmatkalle - tai palannut sieltä.

Becca asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Isä on jättänyt heidät Beccan ollessa 12-vuotias, ja nyt tämä asuu muutamien kortteleiden päässä raskaana olevan vaimonsa kanssa. Isä ei ole pitänyt mitään yhteyttä Beccaan tämän jälkeen ja se tietenkin on aiheuttanut ison särön Beccan sydämeen - ja syönyt uskon rakkauteen. Becca käy kuitenkin välillä salaa hiippailemassa isän kotitalon lähellä, että näkisi edes vilauksen hänen uudesta elämästään.

My heart was beginning to hurt, the same way it did the day he left. It was slow at first, a subtle burn. And then the flames began to grow, devouring everything in their path. So I did the only thing I could  think of. I grapped a book. Any book. (s. 95)

Feikkisuhde tulee siis oikeastaan molemmille kuin tilauksesta. Heillä onkin yllättävän paljon yhteistä: kipuilua isäsuhteessa, jossa kumpikin pakenee kipua johonkin toimintoon: Brett urheiluun  ja Becca kirjojen maailmaan. Brett ja Becca sopivat säännöt siitä, miten he toimivat erilaisissa tilanteissa. Melko pian he alkavat tutustua toisiinsa ja viihtyä toistensa seurassa oikeasti. Tässä ei siis ole sellaista haters-to-be-lovers-asetelmaa, vaan Brett ja Becca mätsäävät melko heti alusta saakka yhteen hyvin. Becca sattuu olemaan mukana, kun Brett näkee isänsä yllättävässä paikassa jonkun naisen kanssa, joka ei ole hänen äitinsä. Tästä alkaa kivulias prosessi, etenkin kun selviää, että äiti on tiennyt tästä jo kauemmin. Brett on loukattu, vihainen, tuskainen, petetty - ja Becca tukee ihanasti uutta ystäväänsä. Joka alkaa tuntua pian olevan jopa vähän enemmän kuin ystävä. Becca saa myös tukea yllättävältä ihmiseltä, jonka luuli jo poistuneen elämästään. 

"Just because we were pretending doesn't mean it wasn't real,"(s. 175)

The Upside of Falling on erittäin toimiva, mukava ja herttainen kirja, joka ei kliseisestä ideastaan huolimatta tunnu minusta kliseiseltä. Beccan ja Brettin ystävyyden syventyminen rakkaudeksi on ilmiselvää, mutta ihanan uskottavasti kuvattu. Vaikka poikapäähenkilönä on melkoinen urheilijakomistus, hänestä ei ole tehty itseriittoista assholea. Hänen suosionsa perustuu yksinkertaisesti siihen, että hän on mukava. Becca on ihana lukutoukka, joka rauhoittaa Brettin eräässä hämmentävässä tilanteessa lukemalla tälle ääneen. Yksi ihanimmista kohtauksista kirjassa on, kun Brett vie Beccan yllätystreffeille tämän mielipaikkaansa, kirjakauppaan. Beccan äiti omistaa leipomon ja siksi kirjassa myös herkutellaan paljon kuppikakuilla ja jelly bellseillä, eräänlaisilla munkintapaisilla leivonnaisilla. 

Kirjassa käsitellään  isä-poika ja isä-tytär -suhdetta hieman eri lähtökohdista ja näkökulmista. Vaikeista aiheista huolimatta tämä on oikea hyvän mielen kirja, joka antaa toivoa siitä, että vaikeillakin asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella, varsinkin jos oppii antamaan anteeksi.

Arvosanani täydet 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

Book Binge

Star-Crossed Book Blog 

Colline's Blog 

Words of Hannah Kay 

 

Samantyylistä luettavaa:

Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit 

Estelle Maskame: Oikealla tavalla vääränlainen 

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri 

 

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A book about a subject you are passionate about

 

Päivitys Night School -sarjaan

 Luin päätökseen C.J. Daughertyn Night School -sarjan. Voit lukea arvioni viidennestä osasta Endgame ja samalla aiemmista osista kansikuvaa klikkaamalla.

Kaunein YA-kansi 2020 - äänestyksen voittajat / YA-kirjapaketin arvonnan voittaja

 

 

Olen hykerrellyt itsekseni tässä keskiviikosta asti, kun järjestämäni Kaunein YA-kansi 2020 voittajat alkoi olla selvillä. Nyt olen laskenut äänet vielä varmistukseksi uudelleen. Julkaisen samalla kaikki kommentit äänestyspostaukseen saman tien, kun olen julkaissut tämän. Viimeisenä on myös minun omat ääneni.

Aivan ihanan paljon teitä osallistui tähän äänestykseen! Ääniä kansille antoi (minut mukaan lukien) 34 innokasta äänestäjää. Äänet jakautuivat yllättävän tasaisesti kaikkien 43 ehdolla olleen kannen kesken, mutta toki kaikille ei ääniä riittänyt: 26 kantta sai vähintään yhden äänen, kun taas 17 kantta jäi ilman äänen ääntä. Ne kannet, jotka jäivät äänittä, olivat suurimmalti osin tummanpuhuvia väritykseltään, aika monessa oli pelkästään tekstiä tai kasvokuva. Ilokseni voin siis sanoa, että piirroskannet miellyttävät eniten. Voittajakaksikko erottui kuitenkin pisteryöpyllään muista.

Harmikseni muutama aivan ihana kansi jäi vaille pisteitä, ja osasyynä voi olla se, etteivät ne pääseet oikeuksiinsa kuvakavalkadissani. Esimerkiksi Juno Dawsonin Mallikappale täytyy nähdä omin silmin, sillä siinä on tosi kauniisti kimaltavat hopeiset kirjaimet. Toisaalta taas hämmästyin siitä, miten muutama omasta mielestä ei-niin-kaunis kansi saikin pisteitä. Näinhän se on, että kauneus on katsojan silmässä.

*************

Lupasin arpoa äänestäjien kesken YA-kirjapaketin. Onnettareni (poikani) onki arvontasokerikosta seuraavan onnekkaan nimen: "Salli M" . Onnea Salli sinulle kovasti, laitan sinulle sähköpostia piakkoin! 

*************

Haluatte varmaankin tietää äänestyksen tulokset? Luettelen kymmenen kauneinta  YA-kantta (osa jaetulla sijalla) pisteineen käänteisessä järjestyksessä:

10. sija: Elizabeth Acevedo: Kaikilla Mausteilla. (10 pistettä) 

Kannen tekijät:

Erin Fitzsimmons & Erick Davila

 

 

 

 

9. sija: Sally Green: Savuvarkaat. (11 pistettä).

Kannen tekijät:

Ei tiedossani

 

8. sija: Salla Simukka: Lukitut (12 pistettä)

Kannen tekijä: Laura Lyytinen / iStockphoto

7. sija: J.S. Meresmaa: Dodo (13 pistettä)

Kannen tekijä: Karin Niemi

6. sija: Elina Rouhiainen: Väki 3 - Unienpunoja (14 pistettä)

Kannen tekijä: Laura Lyytinen / iStockphoto

Jaettu 5. sija: 

Meri Luttinen: Myrskynsilmä (15 pistettä)

Kannen tekijä: Riikka Turkulainen

Anniina Mikama: Tinasotamiehet (15 pistettä)

Kannen tekijä: Sami Saramäki

 

 

 

 Jaettu 4. sija:  

Siiri Enoranta: Kesämyrsky (16 pistettä)

Kannen tekijä: Riikka Turkulainen / iStockphoto

Kim Liggett: Armonvuosi. (16 pistettä)

Kannen tekijät: Kerri Resnick (suunnittelu), Hsiao Ron Cheng (kuvitus), Galyna Gryshchenko/Shutterstock.com (kukat)

 

Katharine McGee: Amerikan kuninkaalliset (16 pistettä)

Kannen tekijä: Johanna Junkala 

 3 sija: Holly Bourne: Syitä itkeä julkisesti (17 pistettä)

Kannen tekijä: Jan Pielecki @Usborne Publishing

 2. sija: Margaret Rogerson: Kirjojen tytär. (31 pistettä)

Kannen tekijät: Sonia Chaghatzbanian (suunnittelu), Charlie Bowater (kuvat)

 

1. sija eli VOITTAJA KAUNEIN YA-KANSI 2020 äänestyksessä on: 

Anne Maija Aalto: Korento (61 pistettä)

Kannen tekijä: Johanna Junkala.

***************************

Oikein paljon onnea voittajakansille ja niiden tekijöille! On ihana huomata, että kärkisijoille pääsi paljon suomalaisten kansitaitureiden taidonnäytteitä: Johanna Junkala, Riikka Turkulainen, Sami Saramäki, Karin Niemi ja Laura Lyytinen ovat loihtineet toinen toistaan hienompia kansia jo usemman vuoden ajan.

Kärkisijojen kansista voisi myös päätellä, että värikkäät, piirretyt ja kimaltavat kannet miellyttävät silmää eniten. Kannessa voi olla myös joku kiva jippo, kuten Syitä itkeä julkisesti -kirjakannen valuva teksti tai Lukitut-kirjakannen särkyvä L-kirjain. 

Kiitos vielä kerran kaikille äänestäneille. Tämä äänestys oli tosi mukava järjestää. Uskonpa, että tänä vuonnakin ilmestyy paljon kirjoja, joiden kannet herättävät ihastusta. Ehkäpä siis järjestän uuden kirjankansiäänestyksen taas loppuvuodesta 2021.

Kirjapöllön huhuiluja -blogin vuosi 2020 paketissa

 

Kirjapöllön huhuiluja tulee kouluikään

Blogini vietti viime vuoden helmikuussa 6-vuotissynttäreitään, eli oli jo eskari-ikäinen. Tänä vuonna 2021 blogini saavuttaa jo siis kouluiän! Olen ylpeä siitä, että olen saanut pidettyä blogin aktiivisena jo näin monta vuotta ja pidettyä oman linjani, eli keskityttyä nuortenkirjallisuuteen. Koska se on edelleen se kirjallisuudenlaji, jota rakastan.

Suuria muutoksia ei blogissani viime vuosina tapahtunut. Instagramin puolella olin hiukan aiempaa aktiivisempi, ja saatoinpa tehdä sinne muutaman kirja-arvion, joita ei blogin puolelle tullut ollenkaan. Tänä vuonna olen ajatellut tehdä uuden logon blogilleni sekä tehdä jonkinlaista ulkosivuremonttia, mutta se jää vielä harkintaan. Toisaalta niin pidän blogini harmaanpuhuvasta värimaailmasta.

Tänä koronavuonna ei kirjallisuustapahtumia järjestetty, mutta pääsin osallistumaan Helsingin kirjamessuille verkossa, mikä olikin oikein mukava ja kiehtova (ja halpa) vaihtoehto. Ennen maaliskuun koronahässäköitä sain myös työni puolesta esitellä  nuorten scifiä, jännitystä ja kauhua Oulun kaupunginkirjaston Kirjasaaressa, jossa kirjailijavieraana oli Riina Mattila, sekä aikuisten tietokirjallisuutta Kirjastosadossa, jossa kirjailijavieraana oli Koko Hubara.

Statistiikkaa

Blogini seuraajia on tällä hetkellä 128 eli ainoastaan 2 enemmän kuin edellisenä vuonna. Bloggerin seuraajamäärä ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä blogin katselijoita on taatusti sellaisiakin, jotka eivät ole rekistyröityneet seuraajaksi. Instagramin puolella seuraajia on huimat 723, Twitterissä 523 ja Facebookissa 192. Kaikissa on siis tullut lisää seuraajia, mikä on aina kiva juttu. Tervetuloa, kaikki uudet tyypit!

 

 

Kirjoitin viime vuonna yhteensä 66 postausta, 59 oli kirja-arvioita, 1 TV-sarja-arvio ja loput 6 arvonta-, koonti- tai haastepostauksia. Hiukan siis postausten tahti edelliseen vuoteen verrattuna oli vähentynyt. Kirja-arvioista 13 edustaa aikuisten kirjallisuutta, 3 lastenkirjoja ja loput 43 nuorten- ja nuorten aikuisten kirjoja. Eniten katselukertoja sai Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä (1383), Kim Liggettin Armonvuosi (570) ja Anne-Maija Aallon Korento (536).

Luin Goodreadsin mukaan 91 kirjaa ja 27 439 sivua. Äänikirjoina näistä kuuntelin 9, sarjakuvia tai mangaa oli näistä 10 ja tietokirjoja tai elämäkertoja 6. Pisin kirja oli 900-sivuinen Cassandra Claren Pimeyden kuningatar, ja lyhin John Steinbeckin 108-sivuinen klassikko Punainen poni. Tuttuun tapaan arvosanojen keskiarvoni on 4.0 ja keskimääräinen kirjan pituus 301 sivua.

Lukuhaasteita

Päätin tietoisesti vähentää lukuhaasteisiin osallistumista, mutta tietyt haasteet on ja pysyy.

 Helmet-lukuhaasteesta sain nyt suoritettua  40/50 kohtaa, eli 3 enemmän kuin edellisenä vuonna. Nyt hiukan harmittaa, sillä monet suorittamatta jääneet olisi ollut helppo toteuttaa, mutta en ole hirveänä jaksanut taktikoida ja stressata haasteesta, joten menköön nyt näin.

 

Pohjoinen lukuhaaste meni aika heikosti, siitä sain vain 14/25. Kalle Päätalon kirjakin jäi lukematta, vaikka itselleni varta vasten ostin Ihmisiä telineillä synttärilahjaksi.

 

Popsugar Reading Challengesta suoritin 22/50 kohtaa. 

 

 

 

 

 

 

Prideviikon lukuhaasteeseen osallistuin yhdellä kirjalla, Johanna Sinisalon kauhuteoksella Vieraat.

 

 

 

 

Halloween lukuhaasteeseen luin kolme teosta: Mikko Toiviaisen Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita, Marko Hautalan Pimeän arkkitehti ja Anne-Maija Aallon Korento.

 

 

 

Annoin jälleen myös ääneni Blogistania kirjallisuuspalkintoehdokkaille.. 

Pykäsin vuoden lopuksi vielä Kirjabloggaajien joulukalenterin 22. luukun, jossa julkistin Kaunein YA-kansi 2020 - äänestyksen ja kirjapaketin arvonnan. Äänestys on muuten käynnissä vielä 5.1. klo 24.00 asti, joten osallistuhan sinäkin!

Kirjapöllön Top-viitoset 2020

 

 

Perinteisesti olen listannut vuoden parhaimmat lukukokemukseni tähän vuosikoosteen loppuun. Ette siis tule nytkään pettymään.

YA TOP 5

 

Anne-Maija Aalto: Korento

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär

Holly Bourne: Syitä itkeä julkisesti

Sarah Crossan: Kuunnousu

Juno Dawson: Mallikappale

AIKUISET TOP 5

 

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika

Marko Hautala: Pimeän arkkitehti

Margaret Atwood: Viimeisenä pettää sydän

Haruki Murakami: Norwegian wood

 

ÄÄNIKIRJAT TOP 5 

 

Ruth Ware: Lukitut ovet

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

Lucy Foley: Jahti

Beth O'Leary: Kimppakämppä

Joanne Harris: Mansikkavaras

 

Lastenkirjoista ja tietokirjoista en tee TOP 5 listoja, sillä luin niitä niin vähän viime vuonna. En ole merkinnyt Goodreadsiin kaikkia töissä selaamiani kuvakirjoja tai lastenkertomuksia, vaan sellaiset, mitkä olen kotona kunnolla lukenut. Lapsille tulee luettua harvemmin, ja en jaksa omalla ajallani lukea kertomuksia saati kuvakirjoja. Tietokirjallisuutta selaan paljon, mutta en viitsi laittaa luetuksi sellaista, jota en ole lukenut kannesta kanteen kokonaan. Se tuntuisi huijaukselta.

Suunnitelmia vuodelle 2021

 

Mitä tuo vuosi 2021 tullessaan? Lukuhaasteita otan kiusakseni ainakin kokonaiset neljä: Helmet-lukuhaasteen (50 kohtaa), Popsugar Raeding Challengen (50 kohtaa) ja uusina Booklist Queen challengen (50 kohtaa) ja Vahvat naiset lukuhaasteen (bingoruudukko, 25 kohtaa). Todennäköisesti olen mukana jälleen myös Blogistanian kirjallisuuspalkintoraadissa, Pride lukuhaasteessa ja Halloween lukuhaasteessa. Jos jotain mukavaa sattuu vielä matkan varrelle, saatan hypätä mukaan.

Kaukaisena haaveena olisi osallistua syksyllä kirjallisuustapahtumiin, ehkäpä Turun kirjamessuille, jos koronan kakkiainen olisi jo selätetty. 

Ensi vuonna julkaistaan taas monta kiintoistaa YA-kirjaa, joita odotan sormet syyhyten. Voit kurkata tuohon blogin vasempaan sivupalkkiin (selainversiossa), mitä kirjoja aion lukea ja blogissani esitellä ensi keväänä. Odotan eniten teoksia Elisabeth Acevedon Maata jalkojen alle, Siri Pettersenin Rautasusi ja Karen M McManusin Kaksi voi säilyttää salaisuuden, joka on kolmas osa Yksi meistä valehtelee -jännärisarjaan. Aikuisten kirjoista odotan eniten Josh Malermanin jatko-osaa teokselle Lintuhäkki: Malorie - Älä katso, älä kosketa sekä Emma Jane Unsworthin teosta Aikuiset.

Toivotan oikein hyvää kirjavuotta 2021! Pysykää terveinä ja blogini matkassa.

Myrskynsilmä: Meri Luttinen

Myrskynsilmä: Meri Luttinen. WSOY 2020

 

Kansi: Riikka Turkulainen

"Kaunis historiallinen fantasiaromaani esikoistekijältä

16-vuotias Kainu joutuu luopumaan entisestä elämästään ja tulevaisuuden haaveistaan, kun hänelle lankeaa suuren tietäjän rooli. Muinaissuomalaiseen fantasiamaailmaan sijoittuva seikkailu kertoo koskettavasti nuoren aikuisen oman paikan etsimisestä ja löytämisestä.

Keskikesän yöttömänä yönä Kainu seisoo punamultakehien reunalla. Nuoret tytöt löytävät riitissä paikkansa emännyyden, äitiyden tai käsityöläisyyden kehistä. Sisimpänä on viisi tietiän kehää, joista voimallisimpaan kukaan ei ole päässyt satoihin vuosiin. Kun Kainu astuu keskimmäiseen kehään, hänen osakseen lankeaa suuri tehtävä – eikä hän ole enää sama. Kainu joutuu lähtemään hurjalle ja pitkälle matkalle, jonka aikana hänen on myös selvitettävä, kuka hän itse on."(WSOY)

 Oma arvio:

Tämä(kin) kirja on sellainen, jota en oikeastaan aikonut lukea. Toisena syynä oli viimeaikainen fantasiaan kyllästyminen, toisena... niin, no, kansikuvalla ON väliä minulle! Jostain syystä kirjan kansikuva ei miellytä silmääni, sen värit on ankeat ja tyyli sellainen, että ajattelin kirjan olevan satufantasiamainen teos enemmänkin alakouluikäisille. Ei minun pirtaani tällä hetkellä sovi sellaiset. 

Kuitenkin tämä kirja osattiin vakuuttaa minulle, sillä niin muutamat työkaverit kuin kirjabloggaajatkin kehuivat kirjaa kovasti ja ajattelin sittenkin antaa tälle mahdollisuuden. Ei ole kirjaa kansiin katsominen, ajattelin. 

Kirjassa  alussa seurataan 16-vuotiaan Kainun aikuistumisriittiä kuvitteellisessa Kolmen kuninkaan kaupungissa, jossa eletään kuten muinaissuomessa. Tietiän riitissä kaikki nuoret naiset saavat tietää nyt kymmenen erilaisen kehän avulla tulevan tehtävänsä ja arvonsa kyläyhteisössä. Tulevaisuus määrittyy sen mukaan, pääseekö vaikkapa äitiyden, käsityön, emännyyden kehään vai johonkin viidestä tietiän kehistä. Kainu pääsee yllätyksekseen kymmenenteen tietiän kehään, joka on kehistä kaikkein arvovaltaisin. Riitin valmistanut kylän Tietiä vannottaa muita tyttöjä olemaan vielä vaiti Kainun kehästä, sillä sisimpään kehään pääseminen on todella harvinaista. Kainun elämä muuttuu nyt totaalisesti, sillä hän muuttaa Tietiän luo oppiin saavuttamaan parantamisen taidot.

- Näkijällä on vastuu. Näkemällä väärin voi vahingoittaa. Ja näkemällä oikein voi parantaa. (s. 53)

Kainu saa huomata, että kyläläiset suhtautuvat häneen oudoksuvasti siitä pitäen, kun tämä on aloittanut Tietiän opissa. Ystävät Hopea ja Miela alkavat etääntyä hänestä päivä päivältä enemmän. Kainulle mieheksi suunniteltu Vaito naitetaankin Hopealle siinä vaiheessa, kun Kainu löytää metsästä valkoisen suden, Viiman, joka on määrätty hänen voimaeläimekseen. Kainua susineen pidetään liian erikoisena, joten tämän on viisainta lähteä muualle, viereiseen Hohkalinnan kaupunkiin. Mukaansa Kainu saa Tietiän kaulassa riippuneen salaperäisen riipuksen. Taakse jää suru isosiskon kohtalosta, menetetyistä ystävistä ja sulhasesta. Arvostettaisiinko Kainua uudessa kaupungissa enemmän?

- Sen nimi on Myrskynsilmä. Ja se on voimakas. Muuta en tiedä.

Kainu toisti nimen hiljaa mielessään. Se kuulosti liian mahtavalta niin yksinkertaiselle esineelle. Kylmä metalli kihelmöi ihoa vasten, kun hän sujautti korun paidan alle. Osa tuntemuksesta oli jännitystä ja uteliaisuutta. (s. 95)

Hohkalinnassa Kainu törmää kuitenkin vielä isompiin ongelmiin, sillä kyläläiset kärsivät nälkää ja kurjuutta mielivaltaisesti käyttäytyvän Linnanherran takia. Yhdessä uuden ystävänsä Otavan avulla Kainu tajuaa riipuksensa, Myrskynsilmän, voiman, kunhan vain riipuksen toinen puoli on löydetty. Kainun on myös tehtävä matka salaiseen kolmanteen kaupunkiin, Sarajalaan, jonka olemassaolosta on kiistelty, mukanaan sinne kuuluva Myrskynsilmä. Matkalla Kainu oivaltaa hyvin olennaisia asioita siitä, mikä on tärkeää. Hän tutustuu nuoreen Oraan, joka auttaa Kainua tutkimaan Myrskynsilmän arvoitusta. Hän on vaikean valinnan edessä: jäädäkö turvalliseen ja täydelliseen Sarajalaan, jossa Oran silmät polttavat katseellaan, vai lähteäkö takaisin Hohkalinnaan tuhoamaan peili, joka on saattanut koko kaupungin asukkaat ahdinkoon.

- Ei kai mikään paikka - tai kukaan ihminen - ole täydellinen, vaikka haluaisi siltä vaikuttaa. (s. 281)

Kirjan muinaissuomalainen maailma kyläyhteisöineen ja parantajineen tuo minulle vahvasti mieleen viime vuosina ilmestyneet fantasiakirjat Maresin voima (Maria Turtschaninoff) ja Sinisen talon noita (Maria Carole). Kirjan alun aikuistumisriitti on myös hyvin tyypillinen monissa viime vuosina ilmestyneissä fantasioissa ja dystopioissa, esimerkkinä mainittakoon Kim Liggettin Armonvuosi ja Veronica Rothin Outolintu.

Myrskynsilmä on tasaisesti viihdyttävä fantasia, jossa on hiukan satufantasian piirteitäkin. Vaikka kirja sijoittuu kuvitteelliseen fantasiamaailmaan, tulee vaikutelma, kuin lukisi jotain muinaissuomalaista historiallista romaania. Esikoiskirja on saanut jo tunnustusta osakseen, sillä se on sekä Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia - että Topelius-palkintoehdokas vuodelle 2020.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa/vlogeissa:

Lastenkirjahylly

Ruusun nimi

Siniset helmet

Kirjafile (Youtube)

Nörttitytöt (Katinka Sarjanoja) 

Kirjahilla

 

Samantyylistä luettavaa:

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Maria Carole: Sinisen talon noita 

 

Lisään kirjan seuraaviin 2021 lukuhaasteisiin:

 

Helmet:

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

Popsugar:

A book set mostly or entirely outdoors

Vahvat naiset -lukuhaaste:

Nainen joka ei ole 2000-luvulta

Booklist Queen:

Recommended by a colleague