Pohjoinen lukuhaaste 2020 - etenemiseni haasteessa




1.   Esseekokoelma
2.   Filosofinen kirja
3.   Kalle Päätalon kirjoittama kirja
4.   Kirja, jonka kannessa on lempiväriäsi
Juno Dawson: Mallikappale
5.   Kirja, johon tarttumista olet suunnitellut jo pitkään
6.   Kirja, joka kertoo kirjailijasta
Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää
7.   Kirja, joka liittyy talviseen harrastukseen
8.   Kirja, joka on julkaistu ennen syntymävuottani
John Steinbeck: Punainen poni
9.   Kirja, jonka käsikirjoituksen kirjailija todennäköisesti on kirjoittanut mustekynällä paperille
Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
10. Kirja, jonka muistan lapsuudesta
11. Kirja, jonka nimessä mainitaan lumi tai jää
12. Kirja, jonka olen bongannut somesta, blogista tai lehdestä
Beth O'Leary: Kimppakämppä
13. Kirja, jossa käydään kirjastossa, antikvariaatissa tai kirjakaupassa
Haruki Murakami: Norwegian wood
14. Kirja, jossa muutetaan tai matkustetaan pohjoiseen
Elina Pitkäkangas: Hukan perimät
15. Kirja, jossa on kansalaisaktivismia
16. Kirja, josta minulla on ennakkokäsitys, millainen se tulee olemaan
Magdalena Hai: Kuolleiden kirja - paluu Uhriniituntakaiseen
17. Pohjois-Suomeen sijoittuva dekkari
18. Pohjois-Suomen historiaan sijoittuva kirja
19. Pohjoissuomalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
20. Pohjoista luontoa kuvaava kirja
Seita Rönkä: Loitsun voima
21. Romaani, joka sijoittuu Kainuuseen
Helena Waris: Saari
22. Suomalainen kirja, joka on käännetty useammalle kielelle
Tuutikki Tolonen: Mörköviesti
23. Tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja tai ehdokas
24. Vieraskielinen kirja, lue tai ainakin selaile
Sarah Crossan: Toffee
25. Viime vuosina julkaistu runokokoelma




Ei kommentteja: