lauantai 16. marraskuuta 2019

Sadie: Courney Summers

Sadie: Courtney Summers. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2019.

Englanninkielinen  alkuteos (2018): Sadie. Kansi: Tiia Javanainen/ Purotie Design & iStock/ LightFieldStudios

"Cold Creekin pienessä kaupungissa 19-vuotias Sadie voi luottaa vain itseensä. Hänen äitinsä jätti Sadien ja tämän pikkusiskon Mattien omilleen, kun tytöt olivat pieniä. Kun Mattie löytyy murhattuna, Sadien koko maailma romahtaa. Poliisilla ei ole epäiltyjä, mutta Sadie on vakuuttunut, että hän tietää tappajan henkilöllisyyden. Nyt hän ei voi levätä ennen kuin on kostanut sisarensa kohtalon. Hinnalla millä hyvänsä.

Radiotoimittaja West McCray omistaa uuden podcastinsa Sadien tarinalle ja yrittää selvittää, mitä oikeastaan tapahtui. Tunsiko Sadie murhaajan? Saiko hän ikinä syyllisen kiinni?"(Karisto)

Oma arvio: 

*Spoiler alert*

"Kuten niin monet tarinat, tämäkin alkaa kuolleesta tytöstä."  Näin lukee kirjan takakannessa verenpunaisin kirjaimin. Kirjan aihe, valkopohjainen kansi ja punainen fontti kirjan nimessä tuo mieleen viime vuonna julkaistun, niin ikään YA-jännärin Yksi meistä valehtelee, joka sai minut janoamaan lisää nuorille aikuisille suunnattuja jännäreitä. Kuitenkin tuo Karen McManusin kirja on sivujuonineen viihteellisempi kuin Sadie, jota voisin jopa kuvailla surullisen raadolliseksi ja omalla tavallaan kammottavaksi. 

Kirjassa vuorottelee West McGrayn juontama Tytöt-podcastin ja Sadien oma näkökulma ajasta ennen Podcastin julkaisemista - ja Sadien mystistä katoamista. Vaihe vaiheelta lukija saa kulkea epätoivoisen 19-vuotiaan nuoren naisen matkassa, alkaen pakoauton ostamisesta ja päättyen todelliseen arvoitukseen. Matkallaan Sadie valottaa meille hänen lapsuuttaan, jota ei juurikaan ole ollut. Huumeriippuvainen äiti Claire asui tyttöjensä Sadien ja Mattien kanssa asuntovaunualueella ja toi kotiin isäpuoliehdokkaita, eikä tyttöjen oikeasta isästä ikinä puhuttu. 

Yksi isäpuolista on kirjan juonen ja tapahtumien kannalta merkityksellinen, nimittäin Keith, josta asuntovaunualueen omistaja ja lopulta Clairen kadottua myös tyttöjen äidinkorvike May Beth Foster pitää eniten, sillä tämä hurmaa ihmiset käytöksellään ja "huolehtii" tytöistä Clairen ollessa yötöissä. Sadie vihaa tuota miestä, sillä tämä ei ole niin puhtoinen kuin luulisi. Häntä Sadie lähtee jäljittämään yksinäisellä road tripillään. Lukijalle ei käy epäselväksi nuoren, katkeran ja surunmurtaman tytön aikeet, sillä hän pakkaa mukaan taittoveitsen ja kuvan Keithistä. Clairen 13-vuotias pikkusisko Mattie on löytynyt murhattuna nurmikentältä, ja Sadie tietää, kuka hänen surmasi. Hän aikoo ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Kolmetoista, Mattie.
Pidin sinut hengissä kolmetoista vuotta.
Herätin hänet aamuisin, laitoin ruoat, saatoin hänet koulubussille, olin pysäkillä vastassa, kun koulupäivä oli ohitse, raadoin niska limassa, jotta pysyisimme elämän syrjässä kiinni. (s. 113)

West McGray on alkanut selvittää podcastissaan kadonneen Sadien tapausta lähinnä May Beth Fosterin pyynnöstä. Sadien oma äiti Claire on jättänyt tytöt oman onnensa nojaan, mutta ilmestyy kirjan loppuvaiheilla kuvioihin. Tytöt-podcastissa haastatellaan Sadien matkallaan kohtaamia ihmisiä, kuten liftarina kyydissä matkannutta Cat Matheria. 

Montgomeryssä Sadie on tutustunut paikallisiin nuoriin sillä tekosyyllä, että yksi heistä on Silas Baker -nimisen miehen tytär. Kuka on tuo sliipattu, vaikutusvaltainen Baker ja mitä Sadie hänestä haluaa? Hänellä on sama likainen harrastus kuin Keithillä, jota Sadie nyt etsii nimellä Darren Marshall. Murjottuna Sadie jatkaa matkaansa Langfordiin, jossa Darren nimisen miehen sanotaan majailevan eräässä motellissa. Matkaan nousee aiemmin mainittu liftari Cat, joka kuitenkin häippäsee kesken matkan säikähdettyään Sadien taittoveistä. Motellilla Sadie huomaa olevansa jo lähempänä Darrenia, mutta ei kuitenkaan tavoita tätä. Lopulta hän kuitenkin saa tietää miehen lopullisen sijainnin, mutta koituuko tämä hänen kohtalokseen.

May Beth sanoi usein, että on väärin vihata ihmisiä vain siksi, että he ovat parempiosaisia. Hän sanoi, etten voi vihata ketään sellaisen vuoksi, mutta hän on vaarassa. Kyllä minä voin. Ja vihaankin. Vihasta tulee oiva muuri minun ja sen nälkäisen kaipauksen väliin, joka myrkyttää sisuskalut ja vääntää ne nurin. (s. 111) 

Olen jättänyt tarkoituksella mainitsematta tähän asti Sadien änkytyksen. Se kulkee mukana Sadien repliikeissä, ja on takuulla lukijalle yhtä hämmentävää kuin kirjan sivuhenkilöillekin. Sadien änkytys pahenee hänen ollessa hermostunut tai jännittynyt, ja hän on myös oppinut huijaamaan välillä änkytystään. Hän on myös tottunut ihmisten reaktioihin, jotka vaihtelevat kiusaantuneisuudesta sääliin. Osa tuntuu ajattelevan automaattisesti, että änkyttävä Sadie on vähäjärkinen. Näinhän ei tietenkään ole, ja änkytyksen syyt ovat edelleen epäselviä. (Lisätietoa änkyttämisestä löytää muun muassa Suomen änkytysyhdistys ry:n sivuilta.)

"Kun isoisäni oli nuori, nunnat uskoivat, että tuo paranee piiskaamalla."
Mies nauraa. Hän puhuu änkytyksestäni. Tuijotan häntä niin kauan, että hän punastuu ja alkaa takellella, muttei saa peruttua sanojansa. (s. 210)

Kirjan loppu jättää minut hoomoilaseksi ja suorastaan epätoivoisen ahdistuneeksi. Mitä, miksi, miten, MISSÄ? Lopetus on siis jännäriin täydellisen epämääräinen ja kysymyksiä ilmaan heittävä. Kirjan päähenkilö on kasannut sisälleen suuren määrän vihaa, eikä ole saanut sitä määrää rakkautta, kuin olisi ansainnut. Lisäksi Sadie muistaa jatkuvasti Keithin, sen, miten tämä tuli hänen huoneeseensa äidin ollessa töissä, tai kylpyhuoneeseen tämän ollessa pesulle, tai... Hänen äitinsä Claire on sanoin ja teoin osoittanut, että rakastaa Mattieta enemmän kuin Sadieta, ja tämä on jättänyt suuren haavan nuoren naisen sydämeen. Niinpä ei ole ihme, kun hän hämmentyy kovasti, kun Montgomeryssä yksi paikallisista nuorista, Javi, kiinnostuu hänestä aidosti. Sadie jopa hetken miettii, kuinka helppoa olisi vain jäädä Javin luo ja ottaa tämän rakkaus vastaan. Mutta ei, Sadie kulkee määrätietoisesti kohti päämääräänsä.

Aion tappaa miehen.
"Mä teen sen", kuiskaan hiekkaiseen maahan kerran toisensa jälkeen.
Teen, teen, teen. 
Minun on pakko.
Aion tappaa miehen, joka tappoi siskoni. (s. 253)

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa: 

Yksi meistä valehtelee: Karen M. McManus

Courtney Summers kertoo Sadien kirjoittamisesta ja siitä, miksi aikuisten tulisi lukea kirja:


Ei kommentteja: