Keskusteluja kukkasten kanssa: Siiri Enoranta. WSOY 2026
"Voiko rakkaus kasvaa jaettaessa?
Nuoret rakastavaiset joutuvat eroon toisistaan kauhean taian seurauksena. Siiri Enorannan kahdestoista romaani vie seikkailuun, lämmittää ja hykerryttää, ja pohtii, mitä tarkoittaa rakastaa rajattomasti.
Maagiset koruleeliat kukkivat Viisjoessa. Xaskia opiskelee kukkia hoitavaksi leelittareksi ja hänen heilansa Naum ylistää niitä tempuillaan. Kylään vasta muuttanut Sona ei ymmärrä leelioiden ihmeellisyyttä tai sitä, miksi hänen elämänsä pitää kietoutua kipakan Xaskian asioihin. Ja onko Naumin pakko olla niin hurmaava!
Xaskia joutuu satimeen loitsutodellisuuteen, jossa hänellä on seuranaan vain pörröiset, puhuvat sorkkaeläimet. Xaskian on tehtävä kaikkensa päästäkseen takaisin rakkaidensa luo, mutta voiko hän onnistua ennen kuin on liian myöhäistä?" (WSOY)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Olen joka kerta huikaistuneempi Siiri Enorannan kyvystä kirjoittaa. Hänen kirjojensa huikeisiin maailmoihin on jotenkin niin vaivatonta sukeltaa. Edelliseen, pari vuotta sitten ilmestyneeseen, aikuisille suunnattuun Keuhkopuiden uni -kirjaan suorastaan hullaannuin. Enorannan edellinen nuortenkirja Maailmantyttäret taas ei ollut minun makuuni ihan niin vaikuttava, mutta hienosti kirjoitettu utopistinen teos sekin. Aavistelin, että Keskusteluja kukkasten kanssa olisi hyvin paljon luontoyhteyttä korostava kuin Keuhkopuiden unikin, jossa ihmiset kytkeytyvät puihin.
Oikeassa olin. Kirjan keskeisessä roolissa ovat pinkkinä kukkivat koruleeliat, Viisjoen pyhät kasvit, joita varten hoitamaan koulutetaan nuorista tytöistä leelittaria. Nuori Xaskia on juuri tällainen, ja hoivaa mielellään omaa syrjässä kasvavaa koruleeliaansa, jotta se jaksaa kukkia aina kerran vuodessa. Leelittaret osaavat myös taikoa, johon he saavat voimansa näiltä ihmeellisiltä kasveilta. Jonkinlainen yhteys siis kasvien ja ihmisten välillä on tässäkin kirjassa.
Xaskia lähetti koruleelioille kiitoksensa. Niiden ja kaikkien niiden kasvi- ja sienisisarusten ansiosta maailma oli olemassa: lukemattomat eläimet, rakkaus, tanssi - oli olemassa ilma, suojeleva kerros elämää maan ympärillä. Ilman niitä ei olisi ollut mitään eikä ketään. (s. 8-9)
Kirjassa on koruleelioiden ohella hyvin isossa roolissa ihmissuhteet, joka kulminoituu Xaskian ja korukarjuihin kuuluvan Naumin väliseen syvään yhteyteen ja rakkauteen. Heidän suhteensa on luottavainen ja avoin, ja niinpä molempien sydämessä riittää tilaa ja uteliaisuutta olla myös muiden kanssa. Xaskia on viime aikoina tapaillut muun muassa Bon-nimistä nuorukaista, joka seurustelee Lianin kanssa. Kuten aavistella saattaa, Viisjoella tällainen polyamoria on tuiki tavallista. Sukupuolia on myös kolme, joista soljuiksi kutsutut ovat ehkäpä meidän maailmassa muunsukupuolisia. Naumin ja Xaskian päät pyörälle saakin muualta muuttanut solju Sona, jolla tulee olemaan hyvin vahva rooli näiden kahden välillä jatkossa.
Xaskia tunsi sen. Hän kuuli, kuinka häntä kaivattiin, mutta ei pystynyt löytämään niitä, jotka kaipasivat. Hän itki pudujen vaaleanpunaiseen turkkiin, kun ei ollut muitakaan keitä vasten itkeä. (s. 79)
Xaskian kimppuun nimittäin hyökkää muukalainen, pelättyyn kaktuskansaan kuuluva nuori tyttö, joka tulee loitsineeksi yhdessä Xaskian kanssa hänet toiseen todellisuuteen. Xaskia jää jumiin hyvin eriskummalliseen, oman mielikuvituksensa muokkaamaan loitsumaailmaan, jossa hänen seuranaan on pinkkejä sorkkaeläimiä puduja. Koska hän hiukan ennen loitsimista tuli ajatelleeksi Sonaa, hän pystyykin saamaan yhteyden tähän kiehtovaan soljuun. Niinpä Sona joutuu viestikapulaksi Naumin ja Xaskian, sekä myöhemmin myös muun Viisjoen yhteisön kanssa, jotka yrittävät saada Xaskian takaisin hinnalla millä hyvänsä. Esteenä toimii tosin kipakka leelittarien johtaja Mehina, joka aluksi luulee tytön menneen tahallaan Eritoteen, koruleelioiden tarjoamaan rinnakkaismaailmaan, jossa oleskelusta voi olla kohtalokkaita seurauksia. Esimerkkinä tästä on Kilvain, joka ei enää osaa toimia ihmisten maailmassa, vaan on yhteydessä enemmän kasvikunnan kanssa ja vaatii jatkuvaa holhousta.
Kaksi nuorta piti toisistaan kiinni ja yritti tarttua kolmanteen, joka lipsui heidän otteestaan. Taivas vuosi vettä ja kaikki kastui. (s. 273)
Sonan ja Naumin tunteet syvenevät, mutta niin myös erikoisessa yhteydessä olevien Sonan ja Xaskian. Vaikka Naumin ja Xaskian suhde on avoin, he haluavat kuitenkin keskustella aina toistensa kanssa, ennen kuin aloittavat jotakin uutta. Kontrastia tällaiseen vapaaseen suhdemuotoon tuo kaktuskansan nuori Ylanin, juuri tuo Xaskian kimppuun hyökännyt tyttö, jonka kotikonnuilla ei moista vapautta suhteissa ole. Hän on varastanut oman rakkaansa Jakimin Zaara-nimiseltä tytöltä, joka nyt on hyvin katkerana Ylaninille. Ylanin ei ole muutenkaan kovin pidetty kyseisessä kylässä, eikä hänen kitkerä luonteensa yhtään helpota asiaa. Kaiken huipuksi Xaskia ilmestyy hänellekin vaatimaan tätä palaamaan Jokimaahan vaarallisen suon yli, jotta loitsu voitaisiin purkaa. Suo on täynnä pelottavia sahaliskoja, joiden hampaista harva selviää hengissä. Leelittaret ja koko Jokimaan porukka on kuitenkin luvannut tukea Ylaninin suon ylitystä, jotta Xaskia saadaan takaisin.
"Haluan nähdä sinun naamasi ensimmäisenä kun herään, mutta nyt joudun vain joka aamu muistamaan, että et olekaan täällä! Se sattuu joka päivä uudestaan ihan perseen paljon!" (s. 156)
Naumin, Sonan ja Xaskian rakkaus ei ole täysin mutkatonta, vaan erilaisia epävarmuuksia ja mustasukkaisia ajatuksen riekaleita heilläkin välillä ilmenee. Kaiken perustana on kuitenkin syvä luottamus Naumin ja Xaskian välillä sekä rehellisyys ja avoimuus tunteista. Sonalle tällainen on vielä ihan uutta, mutta askel kerrallaan.
Viisjoen väki on utopistinen yhteisö. Ihmiset nukkuvat yhdessä teltoissa ja puissa, pojat ovat keskenään veljiä eli Korukarjuja, kaikki tehdään yhdessä, ruokavalio koostuu vain kasviksista eikä mitään elävää vahingoiteta, rakkaus ja sukupuolisuus on vapaata ja ainut vaara tuntuu olevan tuo pelottava suo, jossa hirmuiset sahaliskot vaanivat sekä sen takana asuva kansa. Jotakin hämärää paljastuu Viisjokilaiskansan ja kaktuskansan väliltä, eikä se välttämättä ole viisjokisten eduksi. Asia jää kuitenkin avoimeksi.
Kirjassa on aika paljon hahmoja, mutta keskiössä ovat tietysti tämä meidän kolmikko, heidän perheensä , Ylanin ja Jakim, ja Naumin veljet eli muut hurjapäiset Korukarjut. Jälkimmäiset jäivät minulle hiukan etäisiksi, niin kuin muutkin yhteisön jäsenet, koska heitä tosiaan oli nimettynä aika paljon. Naum on hahmoista sympaattisin, yltiöpäisen komea, mutta myös luonteeltaan täydellinen: hän ottaa aina kaikki muut huomioon, on huolehtivainen ja avoin. Xaskia on taas hiukan tuittupäinen, mutta Sona tasoittavan rauhallinen ja tyyni. Sitten mukaan sekoitetaan vielä räväkkä Ylanin.
Kirjan maailmaan ei ole välttämättä helppo solahtaa sellaisen nuoren lukijan, joka ei ole paljon lukenut ensinkään. Kirjassa on paljon erikoisesti nimettyjä hahmoja ja kirjoitustyyli on kaunista, mutta joillekin se voi olla vieraannuttavaa. Huvituin jonkun kommentista Goodreadsissa, jossa hän julisti, ettei halua olla mukana samassa tripissä näiden kirjan hahmojen kanssa. Kieltämättä kirjaa lukiessa tuntui välillä, että on itsekin jossakin sekavassa tilassa, niin erikoista kaikki on. Joskus tällainen todellisuuspako on kuitenkin ihan paikallaan, ja nautin kirjan erikoisesta maailmasta kovinkin paljon. Vinkkaisin tätä paljon lukevalle 15+ nuorelle, jota avoimesti kiinnostaa sateenkaarevat teemat.
Annan tälle arvosanaksi 4+
Kiitos arvostelukappaleesta!
Muualla:
Kaleva (maksullinen)
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti