Jumalainen vastustaja: Rebecca Ross. Suomentanut Nana Sironen. WSOY 2025 (Lumotut kirjeet #1)
"Salaperäisiä juonitteluja, historian lehtien havinaa ja riipaiseva rakkaustarina.
Rebecca Rossin omintakeisen menestysduologian aloitusosa on kertomus lumotuista kirjoituskoneista, rakkaudesta sodan varjossa ja toivosta, joka ei sammu koskaan.
Muinaisten jumalien sota raivoaa Cambriassa. Kahdeksantoistavuotias toimittaja Iris Winnow hyvästelee rintamalle lähtevän veljensä ja joutuu huolehtimaan yksin perheensä toimeentulosta. Toiveissaan hänellä on oma palsta sanomalehdestä.
Kun Irisin veljelleen kirjoittamat kirjeet joutuvat vääriin käsiin – komealle, rikkaalle ja tylylle Roman Kittille, joka on Irisin pahin kilpailija saman lehden toimituksessa – Irisin ja Romanin välille syntyy maaginen yhteys.
Veljensä löytääkseen Iris pestautuu sotakirjeenvaihtajaksi kauas kotoaan. Turvanaan hänellä on kirjoituskoneensa ja tuntematon kirjeystävänsä, johon hän on alkanut auttamattomasti rakastua…" (WSOY)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale *** JUONIPALJASTUKSIA***
Tämä kirjapari on ollut minun yksi odotetuimmista syksyn kirjoista, vaikka en ole etukäteen tiennyt tästä juurikaan mitään kuin takakannen tekstin verran. Mikä parasta, duologian molemmat osat ilmestyvät tämän syksyn aikana. Kirjan kansikuvakin on oikein vetoava.
Minun täytyy mennä, Pikkukukka, Forest oli sanonut ja koskettanut hänen hiuksiaan. Minun on vastattava kutsuun. (s. 68)
Kirjan alussa seurataan Oathissa asuvan Iriksen arkea sanomalehti Cazetten toimituksessa. Hänen isoveljensä Forest on ollut sotatantereella jo viisi kuukautta, ja sinä aikana Iris on lopettanut koulunsa kesken ja hankkinut työpaikan Cazettesta toiveenaan saada sieltä vielä joskus kolumnistin paikan. Irisilla on huoli sotivan isoveljensä lisäksi alkoholisoituneesta äidistään, josta ei ole perheen elättäjäksi. Konttorilla häntä taas kiusaa hänen pahin vastustajansa, kiusallisen komea ja rikas Roman Kitt, joka havittelee yhtä lailla kolumnistin paikkaa.
Iris on perinyt mummoltaan kirjoituskoneen, jota hän säilyttää piilossa äidiltään sänkynsä alla. Sillä hän iltaisin kirjoittaa kolumniehdotuksia pomolleen Zebille, mutta myös kirjeitä veljelleen Forestille. Kirjeet hän on sujauttanut vaatehuoneen oven alta, ja ne ovat kadonneet siitä mystisesti. Iris ei ole uskoa silmiään, kun eräänä päivänä oven alta sujahtaa hänelle osoitettu kirje. Ensin hän luulee Forestin vastanneen hänelle, mutta pian kirjeiden kirjoittaja paljastaa, ettei ole Forest. Kuka tämä mystinen kirjekaveri on? Lukijalle paljastuu heti alussa, että hän on Roman Kitt, joka on alkanut tuntea kiinnostusta pisamanenäistä kilpakumppaniaan kohtaan, varsinkin luettuaan hänen kirjeitään. Hän ei kuitenkaan saa kerrottua kirjeissään todellista henkilöllisyyttään.
Pieneen hetkeen Iris ei pysty liikkumaan. Se naamio joka Romanin kasvoilla oli ollut kaikkien muiden edessä - hymy, iloiset silmät ja punehtuneet posket - putosi, ja Iris näki miten uupunut ja surullinen hän oli. (s. 98)
Kun Iris menettää äitinsä, Roman on ainoa, joka huolehtii tytön voinnista. Irisin on hankala paljastaa sisintään kenellekään, sillä hän kaipaa vähiten kenenkään sääliä. Hän kuitenkin hiukan lämpenee Romanille ja lupaa auttaa tätä artikkelin kirjoittamisessa. Romanin kihlaus neiti Elinorin kanssa tulee Irikselle puun takaa ja kirpaisee kummasti, vaikka eihän se hänelle kuulu. Roman ei todellakaan ole menossa naimisiin ynseän Elinorin kanssa vapaasta tahdostaan, vaan molempien vanhempien junailujen seurauksena. Onko hänellä pakotietä pakkoavioliitosta?
Tuntuu hyvältä tietää, etten ole tänä iltana yksin, vaikka istun hiljaa pimeässä. (s. 107)
Iris päättää lähteä kilpailevan lehden sotakirjeenvaihtajaksi keskelle sota-aluetta hävittyään Romanille kolumnistipaikan lehdessä. Hän voisi näin löytää ehkä veljensäkin. Hänet majoittaa majataloonsa reilu kolmikymppinen Marisol, ja Iris saa seuraa samanikäisestä sotakirjeenvaihtaja Attiesta. Myöhemmin majataloon tulee vielä kolmaskin sotakirjeenvaihtaja, joka pistää pakan sekaisin - ainakin Irikseltä. Sotakirjeenvaihtajille tulee sodan julmuus ja raakuus konkreettisesti silmille heidän avustaessa sotasairaalassa Marisolin mukana sekä päästessä mukaan rintamalle juoksuhautoihin ja bunkkereihin. Kolmenlaiset sireenihälytykset pitävät majatalon asukkaat valppaana: milloin pitää vetäytyä pimeään kotiin piiloon Hurtilta, milloin Dacre-jumalan lähettämiltä kyliä pommittavilta etyyreiltä ja milloin pitää evakuoitua lopullisesti kylästä.
Mikä tämä sota oikein on? Tässä sodassa taistelevat toisiaan vastaan maailmaa vallitsevat jumalat, Dacre ja Enva. Enva on hyvis, taivaallinen jumala, kun taas Dacre se maanalinen pahis, joka suuttui aikoinaan Envalle pahasti tämän hylätessä hänet. Forest taistelee jossakin Envan puolella, ja Iris on huolissaan siitä, onko tämä enää elossa. Dacre vaikuttaa olevan pahasti voitolla, sillä hänellä on järeämmät aseet käytössään.
Tästä jumalten sodasta ja Iriksen ja Romanin maagisesta kirjeenvaihdosta sekä muutamista satunnaisista maagisista esineistä tai taloista, jotka sivumennen mainitaan, koostuu oikeastaan kirjan ainoat fantasiaelementit. Kustantajan mukaan tämä on dystopiaa, mikä hämmentää vielä entisestään. Itse laittaisin tämän maagiseen realismiin hyvin vähäisten fantasiaelementtiensä vuoksi, mutta voisi tämä olla kevyttä fantasiaakin.
"---Ei ilo ole mikään rikos, vaikka ympärillä olisi toivottomuutta. Iris, katso minua. Sinä ansaitset kaiken onnen maailmassa. Ja minä aion pitää huolen, että sinä saat nauttia siitä." (s. 331)
Romantiikkapuoli tässä on hyvin vahvasti keskiössä, ja se on ihan mukavasti kirjoitettu. Iris ja Roman lähentyvät kivasti kirjeenvaihtonsa kautta. Hiukan turhauttaa se, kun Iris ei voi antaa tunteilleen valtaa Romanin kanssa, koska haluaa olla kirjeiden kirjoittelijalle, jolle Roman on siis antanut toisen nimensä Carver, uskollinen. Onneksi asiat alkavat paljastua. Loppuun on säästetty totinen tujaus sodan traagisuutta ja käänteentekeviä juonikuvioita. Pakkohan se on lukea jatko-osa tähän heti, kun se ilmestyy.
Pidin oikein paljon kirjan ideasta, maagisesta kirjeenvaihdosta, sotateemasta, joka oli kevennetty jumalten väliseksi sodaksi ja Iriksen ja Romanin ihanasta haters/enemies-to-lovers- suhteesta. Jossain vaiheessa kirjaa minun innostus hiukan laski, siksi ei tämä kuitenkaan päässyt minun huippuarvosanoilleni. Ehkä olisin toivonut hiukan lisää maagisia elementtejä tähän kirjaan, ja lisäksi Iriksen ja Romanin suhteen välistä jännitettä olisi voinut ehkä vielä hiukan kasvattaa. Oikein ihana romanttinen sotaromaani ripauksella maagisuutta, voisi olla minun kuvailuni tälle kirjalle kiteytettynä.
Annan arvosanaksi 4+
Kiitos arvostelukappaleesta.
Muualla:
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti