Fourth Wing: Rebecca Yarros. Piatkus 2023 (Empyrean #1)
"Welcome to the brutal and elite world of Basgiath War College . . .
Twenty-year-old Violet Sorrengail was supposed to enter the Scribe Quadrant, living a quiet life among books and history. Now, the commanding general – also known as her tough-as-talons mother – has ordered Violet to join the hundreds of candidates striving to become the elite of Navarre: dragon riders.
But when you’re smaller than everyone else and your body is brittle, death is only a heartbeat away . . . because dragons don’t bond to ‘fragile’ humans. They incinerate them.
With fewer dragons willing to bond than cadets, most would kill Violet to better their own chances of success. The rest would kill her just for being her mother’s daughter – like Xaden Riorson, the most powerful and ruthless wingleader in the Riders Quadrant.
She’ll need every edge her wits can give her just to see the next sunrise.
Yet, with every day that passes, the war outside grows more deadly, the kingdom’s protective wards are failing, and the death toll continues to rise. Even worse, Violet begins to suspect leadership is hiding a terrible secret.
Everyone at Basgiath has an agenda, and every night could be your last. So, sleep with one eye open because once you enter, there are only two ways out: graduate or die."(Piatkus)
Oma arvio:
Huh, nyt se on viimein luettu. Ostin nimittäin itselleni joululahjaksi tämän paljon puhutun ja kohutun, Goodreads-palvelussa parhaaksi vuoden 2023 romantasiaksi äänestetyn Rebecca Yarrosin Fourth wingin, koska olin tyystin unohtanut, että kirjasta olisi tulosssa tämän vuoden kesäkuussa suomennettu versio Siivenisku WSOY:n kustantamana. Eihän siinä mitään, enkuksi lukeminenkin minulta sujuu, mutta sanotaanko, että fantasian lukeminen on hiukan haastavampaa kuin esimerkiksi jonkin realistisen YA-romaanin lukeminen. Minä olen tahkonnut tätä kirjaa nyt kevään ja onneksi sain nyt kesälomani alkupuolella tämän selätettyä. Kuulostaa kamalalle, sillä eihän kirja itsessään ole ollenkaan huono, vaan minun väsyneet aivoni huonot ymmärtämään enkunkielisiä fantasiamaailman termejä.
Postaukseni tueksi otin Bookbeat-palvelusta esille Laura Haaviston suomentaman version Siivenisku, jotta tietyt asiat tulevat minulta suomeksi oikein. (Vaikka en ymmärrä, miksi suomennoksessa puhutaan lohikäärmelentäjistä ratsastajien sijaan. Etenkin, kun alkuteoksessa loppupuolella, kun mukaan kuvioihin tulevat aarnikotkat ratsastajineen, ja niiden kohdalla korjataan, että he ovat aarnikotkalentäjiä, eivät ratsastajia. flyers, not riders.)
"We've been sent here to die."(s. 450)
Violet Sorrengailin vaikutusvaltainen kenraaliäiti on päättänyt, että hänen 20-vuotiaan kuopuksensa on lähdettävä Basgiathin sotakorkeakoulun palvelukseenastumispäivänään opiskelemaan huimapäiseksi lohikäärmelentäjäksi isosiskonsa Miran ja edesmenneen isoveljensä Brennanin vanavedessä. Violetia on koulutettu pienestä asti kirjurin rooliin, ihan kuten hänen isänsäkin on ollut, mutta isän kuoleman jälkeen Violetin äidillä on uudet suunnitelmat. Violet on ihan yhtä varma kuin isosiskonsa Mirakin, ettei hän tule selviämään hengissä vaativasta lohikäärmelentäjien koulutuksesta. Ja vaikka hän selviäisikin, ensimmäisestä vuodesta tulisi tajuttoman rankka. Jo ensimmäinen koettelemus, korkean Vallisillan ylitys tulisi karsimaan ison osan kokelaista. Onneksi isosiskon hyvät neuvot ovat kuitenkin Violetin apuna, kun taas kaikilla ei sitä etua ole. Mira neuvoo siskoaan myös etsimään heti käsiinsä Dain Aetos -nimisen toisen vuoden opiskelijan, joka on Violetin lapsuudenystävä ja hänelle hyvin tärkeä tyyppi - onpa Violet viime vuosina ollut melko ihastunut komeaan Dainiin.
Ensimmäisen koettemuksen jälkeen Violet on kohdannut opinahjonsa raadollisuuden, sillä iso osa Vallisillalta tippuneista on menetettyjä tapauksia, eivätkä he suinkaan tule olemaan ainoita. Hän saa itselleen ystävän, Briannonin, jota hän auttaa Vallisillan ylittämisessä, mutta sukunimensä puolesta myös vihamiehiä, sillä kenraali Sorrengailin teot aiheuttavat monissa kostohaluja tämän tyttärelleen. Violet ei saa harmikseen silmiään irti raamikkaasta ja superkuumasta Xaden Riorsonista, jonka isän teloitusta Violetin äiti on ollut toimeenpanemassa. Violetin on siis vahdittava jatkuvasti selustaansa, koska useampi tyyppi Xadenin lisäksi haluaisi tappaa nuoren Sorrengailin ja kostaa näin tämän äidilleen. Koodeksin velvoittamana oman lentueen jäsenet eivät saa tappaa omia jäseniään, mutta juonen edetessä säännöt saa heittää romukoppaan.
Onneksi Dain on kuitenkin Violetin turvana, vaikkakin hänen holhoamisensa saa Violetin pikku hiljaa ärsyyntymään. Dain on nimittäin heti alusta saakka sen kannalla, että heikko ja voimaton Violet on saatava pois lohikäärmelentäjäkoulutuksesta ja siirrettävä heti kirjureihin, mutta ei tajua sitä, ettei kenraali Sorrengailin tahtoa voi uhmata. Vaikka Violet onkin ihastunut Dainiin, häntä hermostuttaa sen jatkuva hössötys, varsinkin kun jossakin vaiheessa Violet huomaa viihtyvänsä rankassa ja vaarallisessa koulutuksessaan.
To approach a green dragon, lower your eyes in supplication and wait for their approval. That's what I read, right?I drop my gaze as one chuffs another breath at me. It's hot and appallingly wet, but I'm not dead yet, so that's a plus. (s. 152)
Alkaa ensimmäisen vuoden opiskelijoiden rankat harjoitukset, jotka koostuvat kamppailusta ja erilaisista vaarallisista kokeista, joissa menetetään aina muutamia henkiä - ne eivät vaikuta tuntuvan missään. Lentoharjoitukset alkavat siinä vaiheessa, kun kaikki kokelaat ovat saaneet oman lohikäärmeensä vaarallisessa tilaisuudessa, jossa lohikäärmeet itse valitsevat lentäjänsä. Siinä voi helposti tulla lohikäärmeen käräyttämäksi. Suurta kuohuntaa aiheuttaa Violetin lohikäärme - tai itseasissa hän saa niitä kaksi! Lentoharjoituksissa hänellä on suuria ongelmia pysyä satulassa heikkojen lihastensa takia, mutta Xaden lupautuu myöhemmin treenaamaan tämän kanssa, koska hänen lohikäärmeensä on sidoksissa Violetin lohikäärmeeseen, ja Violetin kuolema saattaisi olla myös Xadenin loppu. Lohikäärmeet kommunikoivat lentäjiensä kanssa päänsisäisesti, ja he ovat myös lentäjiensä suojelijoita. Lentäjät tulevat myös saamaan lohikäärmeiden kanavoimaa energiaa vahvistamaan heidän omaa sinettivoimaansa, joka kehittyy jossakin vaiheessa koulutusta. Violetilla tämä kyky odotuttaa tavallista pidempään, ja tämä turhauttaa niin häntä itseään kuin kylmänkalseaa äitiään.
"Now get in the seat and actually hold on this time, or no one is going to believe that I've actually chosen you," he growls. (s. 172)
Violetin ja Xadenin, joka toimii myös Violetin siivenkomentajana, haters-to-lovers-tyylinen suhde kulkee muun juonen mukana. Luvassa on mm. hyvin kuumia lähitaisteluharjoituksia heidän välillään. Kolmiodraamaa mukaan tuo Violetin ja Dainin ihastuksen tunteet, joskin ne eivät kanna kovin pitkälle, koska Dain ei luota Violetin kykyihin selvitä missään vaiheessa, eikä osoittaudu luottamuksen arvoiseksi. Dain osoittautuu suoranaisesti suureksi paskiaiseksi, jos minulta kysytään. Hän jaksaa jankuttaa Violetille perääntymistä vielä siinäkin vaiheessa, kun kaikki muut alkavat uskoa häneen. Violet tulee myös huomaamaan, millaista on, kun tuntee ihan oikeaa fyysistä vetoa jotakin kohtaan. Xadenin ja Violetin suhde perustuukin aika vankasti pelkästään fyysiselle vetovoimalle ja toisen ulkoisten ominaisuuksien ihailuun, vaikka toki syvälllisempiäkin tunteita tulee mukaan myöhemmässä vaiheessa. Aika monta kertaa saa lukea Xadenin lihaksikkaasta ylävartalosta ja kultahippuisista silmistä.
Gods, is there any part of my body that doesn't physically react to the sight of him? (s. 199)
Fourth Wing on loppua kohti hyvin kuumaa kamaa, sillä sen seksikohtaukset eivät ole todellakaan mitään kevyttä sarjaa, vaan kirjaimellisesti salamoiden räiskettä, peräkkäisiä nautinnon huippuja ja rikkoutuneita huonekaluja. Pikkuisen voisi jopa sanoa, että hiukan överiksi on vedetty. Silti nämä räiskyvät kohtaukset jotenkin istuvat tämän kirjan henkeen kuin nenä päähän. Kaikki muukin kun on tässä kirjassa on hiukan överiyden rajoilla: heikko ja voimaton, monen vihaama Violet, joka saa kaikkien vahvimman lohikäärmeen ja uskomattomimman sinettivoiman, komea, mörököllimäinen Xaden (mainitsinko jo ne ylävartalon lihakset ja miten lentäjien nahkahousut istuvat hänelle?), joka ei pysty pitämään näppejään irti Violetista, vaikka muka vihaa tätä, ylihuolehtivainen ja komea lapsuudenystävä Dain, joka on loppujen lopuksi aika kujalla, hyytävän kylmä ja kammottava äiti Sorrengail, joka ei ole oppinut mitään poikansa Brennanin kuolemasta, vitsailevat ja sarkastiset lohikäärmeet, joiden äänen Violet kuulee päänsä sisällä. Kirjan lopussa juoni kääntyy ihan päälaelleen ja lukija pääsee keskelle tositaistelua. Siellä lohikäärmeet eivät ole edes niitä kummallisimpia olentoja.
I'm shamelessly wondering how his skin would feel under my fingertips, how my body would react to having every ounce of thet intense focus on me. Heat races through my veins and stings my cheeks. (s. 266-267)
Tottahan tämä kuitenkin koukutti minut sen verran, että aion lukea seuraavan osan Rautaliekki suomeksi tämän vuoden lopussa. Ei tämä minusta kuitenkaan mitenkään mieltäräjäyttävän hyvä ollut, saati kovin uniikki, sillä tässä oli aika paljon samankaltaisuuksia monien muiden lukemieni fantasia- tai dystopiakirjojen kanssa. Parhaiten tämä voikin toimia sellaiselle lukijalle, joka ei ole kahlannut läpi tunnetuimpia samantyyppisiä eeppisiä spefikirjoja. Sellainen perusviihdyttävä pläjäys, varsinkin kun ei lukenut ihan vakavalla mielellä eli ei yrittänytkään löytää mitään syvällisempiä tunteita tästä päähenkilön kautta.
Arvosanaksi annan tälle 3,5
Tämän kirjan olen ostanut itselleni.
Muualla:
Samantyylistä luettavaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti