torstai 13. helmikuuta 2014

Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins.

Nälkäpeli: Suzanne Collins. Suomentanut Helene Bützow. WSOY 2009. (Nälkäpeli #1)

Englanninkielinen alkuteos (2008): The Hunger Games

"Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun.

Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Jokaisen sektorin on arvottava yksi poika ja tyttö osallistumaan kisaan. Nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja.Nälkäpeli on vuotuinen tapahtuma ja koko maassa näytettävä tosi-TV-ohjelma. 

Trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katnissin kyvyt joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa."

Oma arvio: Nälkäpelistä sain kipinän lukea lisää dystopisia nuortenkirjoja. Olin katsonut tästä kirjasta tehdyn elokuvan ennen kirjan lukemista, enkä ensimmäisen katselukerran jälkeen ollut kauhean vaikuttunut. Toisen katselun jälkeen aloin jo ymmärtää tarinaa ja sain siitä kimmokkeen lukea koko trilogian kirjana.

Nälkäpeli-kirjan myötä avautuikin moni elokuvassa epäselväksi jäänyt seikka ja en voi muuta kuin ihailla, kuinka mahtasti Collins on osannut luoda tämän jännittävän seikkailuhenkisen tarinan mahtavine henkilöhahmoineen. 

Katniss on henkilönä ihastuttavan sydämellinen, mutta rohkea ja kova tarpeen vaatiessa. Peetan ja Katnissin välillä tapahtunut pieni romantiikan kipinä antaa toiveita tulevasta romanssista, mutta se ei arvatenkaan tule olemaan tämän trilogian pääteema, vaan kapina ja jännittävät tapahtumat kantavat tätä trilogiaa.  

Arvosanani tälle 4,5.

Nälkäpeli - Vihan liekit: Suzanne Collins. Suomentanut Helene Bützow. WSOY 2010. (Nälkäpeli #2)

Englanninkielinen alkuteos (2009): Catching Fire


 "Nälkäpeli on ohi, mutta kärsimys ei. Juuri ennen koko maan kattavaa voitonkiertuetta, jolle voittajapari pakotetaan, presidentti Snow tekee epämiellyttävän vierailun Katnissin kotiin. Hän syyttää tyttöä siitä, että hänen käytöksensä pelissä yllyttää ihmisiä kapinaan. Lisäksi hän on saanut vihiä, että Katnissin ja Peetan lemmensuhde olikin tekaistu! 

Katnissin ja Peetan kihlautuminen yleisön edessä ei voi enää pelastaa tilannetta. Kansannousut vyöhykkeillä on kukistettava. Jotta pääkaupunki Capitol ja presidentti Snow voisivat osoittaa voimansa, järjestetään nälkäpelin 75-vuotisjuhlan kunniaksi varsinainen peli: osallistujat arvotaan kaikkien jo kertaalleen voittaneiden joukosta muistuttamaan kapinallisia siitä, ettei vahvinkaan voi voittaa Capitolin valtaa. Katniss ja Peeta joutuvat jälleen taistelemaan hengestään"

Oma arvio

Kakkososan alkupuoliskolla keskitytään kytevän kansannousun aiheuttamaan jännitteeseen. Peetan ja Katnissin valeromanssi on minusta kiusallinen, sillä jo ensimmäistä osaa lukiessani ikuisena romantikkona toivoin, että heidän välilleen tulisi jotain aitoa ja pysyvää. Jotain sellaista taustalla ehkä onkin, mutta en oikein saanut täysin selkoa heidän suhteestaan. 

Toinen Nälkäpeli-kisailu oli minusta kekseliäämpi kuin ensimmäinen ja loppuratkaisu ällistyttävän ennalta-arvaamaton.

Arvosana 4+

Nälkäpeli - Matkijanärhi: Suzanne Collins. Suomentanut Helene Bützow. WSOY 2010.(Nälkäpeli #3)

Englanninkielinen alkuteos (2010): The Mockinjay

"Sarjan odotetussa päätösosassa vaakalaudalla ovat sekä Panemin valtakunnan kohtalo että Katnissin oma tulevaisuus. Kapinallisten pelastama Katniss kohtaa vaikeita valintoja: onko hänestä Capitolia uhmaavan kapinaliikkeen johtajaksi? Ja kuinka kipeitä ovat uhraukset, joita hirmuvallan kukistaminen vaatii? 

Paitsi loistava ja lennokas jännitysromaani, Matkijanärhi on myös ajatuksia ravisteleva kertomus elämän ja kuoleman epäoikeudenmukaisuudesta. Se on yhtä aikaa hyytävä vertauskuva loppuun asti viedystä kilpailuyhteiskunnasta ja inhimillisen herkkä tarina nuoresta rakkaudesta."

Oma arvio:  

Nälkäpeli-trilogian päätösosassa Matkijanärhi jännitystä riitti kynsien pureskeluun asti ja Collins on jaksanut hienosti kantaa tarinan loppuun asti. 

Arvosana 4. 

Tämä trilogia minulta löytyy yhteisniteenä kirjahyllystäni, kiitos ystäväni, joka lahjoitti minulle omansa! 

Nälkäpeli - Balladi laululinnuista ja käärmeistä: Suzanne Collins. Suomentanut Helene Bützow. WSOY 2020 (Nälkäpeli #0)

Englanninkielinen alkuteos: The Ballad of Songbirds and Snakes. Kansi: Tim O'Brien

"Kunnianhimo ruokkii häntä.

Kilpailu kannustaa häntä.

Mutta vallalla on hintansa.

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon?

Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen – jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan… ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.(WSOY)"


Oma arvio: 

Uusi osa menestystrilogiaan piiiitkän tauon jälkeen. Uhka vai mahdollisuus? Tätä jäin miettimään, kun olin päässyt yli alkuinnostuksestani nähtyäni tämän Nälkäpeli-trilogian uuden osan kustantajan kevään uutuusluettelossa. Jatkaisiko Balladi laululinnuista ja käärmeistä Katnissin ja Peetan elämää, vai kertoisiko se jostain sarjan sivuhenkilöistä? Noh, Katniss ja Peeta ei tässä kirjassa esiinny, sillä tämä kirja on Nälkäpeli-trilogian esiosa, jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan kymmeniä vuosia ennen trilogian tapahtumia. Ja kirjan päähenkilönä on hyvin keskeinen henkilö, eli itse trilogian pääpahis, presidentti Snow.

Coriolanus Snow ei toki ole vielä presidentti, vaan nuori 18-vuotias miehenalku, joka on saanut 24:n muun opiskelijan tavoin kunnian toimia pelinohjaajana kymmenennessä verisessä Nälkäpelissä. Coriolanus ei asu yltäkylläisyydessä, vaan päinvastoin - vanhempansa menettänyt nuorukainen asuu perimässään huoneistossa serkkunsa Tigrisin ja isoäitinsä kanssa ja joutuu kituuttelemaan elannon vuoksi. Koulun rehtori Highbottom tuntuu jostain syystä vihaavan häntä. Coriolanus asettaa toivonsa Nälkäpeliin ja sen voittoon, joka varmasti takaisi hänelle stipendin yliopisto-opistoon ja sitä kautta paremman elintason.

Kohtalo ei näytä kuitenkaan hyvältä, sillä Coriolanus saa ohjattavakseen tytön kaikista köyhimmältä vyöhykkeeltä, nimittäin samalta vyöhyke kahdeltatoista, mistä Katniss Everdeen myöhemmin nousee koko Panemin pelastajaksi. Tyttö on kiertävässä yhtyeessä kiertävä laulaja, Lucy Gray Baird, joka jo elonkorjuussa osoittaa oman erikoisuutensa ja kieroutensa pudottamalla myrkkykäärmeen pormestarin tyttären paidan sisään ja esittämällä oman laulunumeronsa. Eikä Coriolanus saa irti tuosta erikoisesta, keikistelevästä, kauniisti laulavasta neitosesta. Mutta voiko Coriolanus voittaa tytön avulla?

"Aloita ajattelemalla, että minä voin todella voittaa." (s. 182)

Tuohon aikaan Nälkäpeli on ihan jotain toista kuin myöhempinä aikoina. Peli järjestetään vuodesta toiseen tylsässä areenalla, jossa katsojat, pääosin Capitolilaiset seuraavat verilöylyä suorana katsomossa. Areenalla ei ole totuttu näkemään mitään erikoisia koettelemuksia, vaan kisaajat saavat teurastaa toisensa yleisön edessä. Muilla vyöhykkeillä ei juuri nälkäpeliä seurailla, vaan ihmiset jatkavat elämäänsä ja töitänsä normaaliin tapaan, kaksi lasta köyhempinä. Nälkäpelin voitto ei juuri tuo mitään vyöhykkeille, joten he eivät juuri panosta tribuuttien valintaan. Nuori Coriolanus on kuitenkin ideoita täynnä, ja hän yhdessä opiskelutoverinsa Sejanus Plinthin kanssa pohtivat, mitä uutta tylsään teurastusspektaakkeliin voisi tuoda. Ensimmäisenä he keksivät vedonlyönnin, joka toisi lisäjännitystä yleisölle, ja toinen hyvä lisäuudistus on sponsorit, jotka varmistavat sen, etteivät tribuutit heti näänny janoon ja nälkään areenalle. Se olisi kovin tylsää katsottavaa.

Coriolanus tajuaa heti, ettei voi voittaa tribuuttinsa fyysisellä voimalla, joten hän haluaa hyödyntää tytön muita lahjoja. Niinpä he yhdessä Lucy Grayn kanssa suunnittelevat laulunumeroita esitettäväksi, jotta ihmiset ihastuksissaan sponsoroisivat häntä. Myös oveluudella voi voittaa, ja Coriolanuksen täytyykin hieman käyttää vilppiä, jotta saa Lucy Graylle paremmat mahdollisuudet. Tämä ei ehkä ole kauhean hyvä ratkaisu myöhempää ajatellen, mutta auttaa paria pääsemään tavoitteeseensa. Sanomattakin selvää, että monenlaisia tunteita herää tämän valmentaja-valmennettava parin välille jo ennen itse peliä.

Niinpä Coriolanuksella oli aikaa miettiä sitä, mitä rehtori Highbottom oli sanonut vyöhykkeiden asukkaista. Että he olivat pohjimmiltaan samanlaisia kuin Capitolin kansalaiset, mutta vain aineellisesti huonommassa asemassa. Ajatus oli vallankumouksellinen etenkin rehtorin suusta kuultuna. (s. 236-237)

Vaikka kirja on hyvin vetävä ja seikkailupainotteinen, ei se herätä minussa suurempaa WAU-efektiä. Nuoreen Coriolanukseen on mukava tutustua ja todeta, ettei hän aina ole ollut niin paha kuin luulisi, mutta kyllä jo heti kirjan alussa on aistittavissa, miten päämäärätietoisesti nuori mies alkaa käyttää kyseenalaisia keinoja saavuttaakseen unelmiansa. Hän perustelee itselleen monetkin moraalittomat tekonsa hyviksi, vaikka niitä ne eivät aina ole.  Rakkaus Lucy Grayhin olettaisi pehmentävän nuorukaista, mutta lopussa Snow tekee hyvin äkkipikaisen ja omaa etuaan tavoittelevan ratkaisun.

Kuten koin jo Nälkäpeli-trilogiaa lukiessani, eivät tunteet juuri kuohahtele tämänkään kirjan henkilöissä niin voimakkaasti, että lukija niistä saisi otetta. Lucyn ja Coriolanuksen romanssi jää laimeaksi. Parasta kirjassa on omituinen professori Gaul, joka kehittelee geenimanipulointilaboratoriossaan tappavia käärmeitä sun muita otuksia, jotka tulevat tutuksi myöhemmissä Nälkäpeli-spektaakkeleissa. Kirjassa esitellään myös matkijänärhien synty, kun armeijan käyttöön suunnitellut kantelunärhet ja luonnonvaraiset matkijalinnut pääsevät risteytymään keskenään. Kantelunärhellä on iso rooli kirjan juonen kannalta, sillä Coriolanus käyttää sellaista tuhotessaan erään ystävänsä tulevaisuuden.

Hän ei inhonnut kantelunärhiä - niillä saattoi olla käyttöä armeijalle - mutta matkijanärhet herättivät hänessä syvää vastenmielisyyttä. Niiden spontaani synty oli arveluttava. Luonnon amokjuoksua. Matkijanärhien pitäisi kuolla sukupuuttuun ja mieluiten nopeasti. (s. 483)

Kirjassa on vähän väliä myös Lucy Grayn ja hänen yhtyeensä Coveyn esittämien laulujen lyriikoita, joista suuri osa on Lucyn käsialaa. Myös Nälkäpeli-trilogiasta tuttu Hirttopuu-biisi ja Katnissin Ruelle hyräilemä tuutulaulu esiintyvät kirjan sivuilla. Mieleeni virisi lukuprosessin aikana ajatus, että onkohan tästäkin suunnitteilla elokuva. Osa minusta toivoo sitä, sillä näen paljon potentiaalia musiikkinumeroineen kaikkineen, mutta osa taas pelkää sitä. Pikaisella googlettelulla sain vahvistuksen: Lionsgate on vahvistanut, että elokuva on suunnitteilla Francis Lawrencen ohjaamana (Digital Spy). Jäämme siis odottelemaan, mitä tuleman pitää. Kirja loppuu myös melko epämääräisen avoimesti, joten jäin uumoilemaan, josko tälle Nälkäpeli-trilogian esiosalle on suunnitteilla jatko-osa.

Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Sonja Arstio

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan: 

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A Book published the month of your birthday

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Odotinkin että missä on Nälkäpeli-arvio ja sieltähän se tuli :) Mites nämä sijoittuu sun top-listalla vai sijoittuuko yksikään? Ykkösosa oli mieleenpainuva mutta minusta näistä jännin oli kakkososa - rakastan yllätyskäänteitä! Kolmasosa oli hyvä päätös, vaikka sen alku tuntui välillä puuduttavalta toimintaa odotellessa. Loppu sitten olikin sellaista rymistelyä, että välillä putosin toiminnan kärryiltä. Kiinnostaa nähdä elokuvana että miltä monsut näyttää ja mitä siinä takaa-ajossa oikein tapahtuikaan.

Hellu

Heidi P kirjoitti...

Säästin tämän viimeiseksi :) Tosiaan, vaikka tästä trilogiasta tykkään, sen osista yksikään ei kuitenkaan yltänyt mun top ysiin. Olen samaa mieltä, että ykkönen jäi eniten mieleen mutta kakkonen oli jännittävämpi!