Julma prinssi: Holly Black. Suomentanut Suvi Kauppila. Karisto 2024 (Ilman väki #1)
Englanninkielinen alkuteos (2018): The Cruel Prince. Kansi: Sean Freeman (kuvat), Karina Granda (suunnittelu), Hachette Book Group, Inc.
"Viettelevä menestysteos täynnä juonittelua, romantiikkaa ja hengenvaarallisia keijuja.
Kun Jude oli 7-vuotias, hänen vanhempansa murhattiin ja hänet siskoineen kaapattiin keijujen valtakuntaan. Vielä vuosikymmenen kuluttuakaan Jude ei kuulu joukkoon. Keijut nimittäin halveksivat kuolevaisia, erityisesti prinssi Cardan, armottomin suurkuninkaan pojista.
Ansaitakseen aseman hovissa Juden täytyy nousta Cardania vastaan ja voittaa prinssi tämän omassa pelissä. Kun sisällissota uhkaa hukuttaa keijujen valtakunnan vereen, kaikki muuttuu ja Juden on laitettava henkensä alttiiksi pelastaakseen sisarensa sekä maailmansa." (Karisto)
Oma arvio:
Yritin lukea tätä Holly Blackin Julmaa prinssiä alkukielellä englanniksi ilmestymisvuonnaan, mutta tämä jäi kesken, koska koin sen fantasiamaailmaan uppoutumisen hankalaksi. Olikin kiva yllätys, että näin monen vuoden jälkeen tästä tuli kuin tulikin suomennos. Mukavaa, että myös alkuperäinen kansi on säilytetty, sillä onhan tämä järjettömän hieno ulkoasultaan!
Kirja alkaa yhtä raa'an väkivaltaisesti ja samankaltaisesti kuin toinen vasta ilmestynyt romantasia, Victor Dixenin Pimeyden hovi: päähenkilö joutuu todistamaan seitsemänvuotiaana vanhempiensa veristä surmaa ja muuttamaan tämän jälkeen ihan vieraaseen ympäristöön itselleen tuntemattomien tyyppien luo. Jude ja hänen siskonsa Taryn ja Vivienne jäävät hetkessä orvoksi, kun pelottava mies ilmestyy heidän ovelleen ja surmaa hetken mielijohteesta heidän vanhempansa. Kaiken huipuksi tämä mies väittää olevansa Viviennen biologinen isä ja kaappaavansa tämän keijujen valtakuntaan. Vastuuntuntoisena miehenä hän ottaa myös tämän nuoremmat sisaruksensa mukaansa. Sillä tämä mies on keijujen suurkuninkaan suosiossa oleva Madoc, jonka vaimo aikoinaan karkasi keijumaasta puoliverinen vauva mukanaan - tuo vauva oli tietystikin Vivienne. Muut perheenjäsenet ovat toki tienneet, että Vivienne ei ole ihan tavallinen ihminen suippoine korvineen ja erikoisine kykyineen, mutta kaikki muu on ollut salaisuus lapsille tähän saakka.
Hypätään ajassa kymmenen vuotta eteenpäin, jolloin Jude ja Taryn ovat keijumaahan väen keskelle enemmän tai vähemmän sopeutuneita teinejä ja Vivienne kapinallinen nuori aikuinen. Madocilla on uusi vaimo Oriana, joka ei ole miehensä lapsista kovinkaan innoissaan, sekä heillä pikkuinen poika Oak. Judella on suuri haave päästä keijujen hovin ritariksi, mutta Madoc on tätä vastaan. Hänestä Jude ei ole tappaja. Pian olisi tulossa turnajaiset, jossa Jude pääsisi näyttämään taitojaan - ja saisi ehkä myös hyväksynnän keijujen parissa, sillä he ovat siskonsa kanssa tunteneet olonsa vieraiksi kaikki nämä vuodet. Ihmisiä käytetään keijumaassa lähinnä lumottuina palvelijoina, joten Taryn ja Jude ovat Madocin suojeluksessa poikkeusihmisiä Väen keskellä.
"Mitä onnea teillä on? Parittelu ja lisääntyminen. Tulisitte hulluiksi, jos hyväksyisitte totuuden siitä, mitä olette. Ette ole mitään. Olette hädin tuskin olemassa. Ainoa tarkoituksenne on jatkaa lajianne, kunnes teitä odottaa tyhjänpäiväinen ja piinallinen kuolema." (s. 156)
Keijumaassa valmistaudutaan suuriin kruunajaisiin, sillä hallitsija Eldred tulee kruunaamaan uudeksi kuninkaaksi poikansa prinssi Dain. Tämä aiheuttaa hieman närää joissakin, koska Eldredin toinen poika Balekin haluaisi kruunun veljensä sijasta. Tämä asetelma tulee aiheuttamaan kirjan suurimmat juonittelut ja kieroilut, joihin myös Jude joutuu osalliseksi.
He eivät ymmärrä. Kyllä, he pelottavat minua, mutta olen ollut peloissani siitä päivästä lähtien, kun saavuin tänne. Minut kasvatti vanhempieni murhaaja hirviöiden maassa. Elän pelon kanssa, annan sen upota luihini ja jätän sen huomiotta. (s. 39-40)
Juden ja Tarynin suurimmaksi kiusaksi ovat osoittautuneet samoilla oppitunneilla käyvät keijunuoret, jotka säännöllisesti keksivät ilkeitä asioita tyttöjen päänmenoksi. Pahin kiusaajista on prinssi Cardan, joka on nuorin istuvan kuninkaan pojista, ja hänen erityisenä silmätikkunaan on siskoksista Jude. Cardanin hännystelijöinä toimivat myös muut arvostetussa asemassa olevat keijut Locke, Nicasia ja Valerian. Jude pistää kuitenkin kampoihin kovasti ja pääsee näpäyttämään Cardanille tämän ilkeilyjä. Tämä aiheuttaa kitkaa Juden ja Tarynin välille, sillä Tarynin mielestä Juden pitäisi vain antaa olla. Hän vain pahentaa tilannetta. Kaiken lisäksi yksi keijupojista, Locke, alkaa kiinnostua Judesta muussakin kuin kiusaamismielessä.
Vivi, jonka luulisi puoliverisenä keijuna sopeutuvan keijumaahan siskojaan paremmin, ei voisi vähempää kiinnostua keijuista. Hän kaipaa jatkuvasti ihmisten maailmaan ja vieraileekin siellä säännöllisesti ottaen välillä pikkusiskonsa mukaansa. Pian paljastuukin, että hänellä on ihmisten maailmassa tyttöystävä, Heather.
Pidän kovasti kirjan juonittelukuvioista, jotka astuvat mukaan kuvioihin aika pian. Kuninkaalliset valta-asetelmat ja niihin liittyvät kieroilut vetoavat aina minuun. Keijumaassa vallitsee hyvin erikoinen tunnelma, ja siellä vilisee erilaista väkeä mm. palvelijoina: on menninkäisiä, hiisiä, peikkoja, haltioita jne. Jude pakotetaan syömään huumaavaa keijuhedelmää ja se saa hänet nolaamaan itsensä. Tanssin pyörteistä voi olla hankalaa irrottautua, mutta onneksi Vivienne on Juden ja Tarynin pelastaja tanssiaisissa. Keijut voivat myös lumota ihmisen tekemään mitä hyvänsä, mutta Jude saa yllättäen suojauksen eli geasin, joka säästää myöhemmin hänen henkensä. Jude alkaa myös siedättää itseänsä keijujen myrkyille syömällä niitä pieniä annoksia kerrallaan.
"Kaikkein eniten vihaan sinua siksi, että ajattelen sinua. Usein. Se on inhottavaa, enkä pysty lopettamaan."(s. 297)
Harmikseni romantiikkakuviot alkavat kehittyä vasta ihan kirjan loppumetreillä ja jäävät muutenkin melko kesyiksi. Tässä pedataan selvästi haters-to-lovers-troopin mukaista asetelmaa. Muuten kirjassa on melkoista menoa: päihdytään milloin mistäkin, puukotetaan, myrkytetään ja surmataan tyyppejä (ja haudataan ne sitten tunteettomasti) ja petetään luottamuksia ja kieroillaan. 15+ YA-kamaa siis selkeästi.
Mietin alkuun tälle arvosanaksi 4,5, mutta laskin sen sittenkin neloseen. Ehkä intouduin ensin niin kovasti lopun nerokkaista juonittelukuvioista ja loppua kohti todella vetävästä juonesta ylipäänsä, mutta kun aloin miettiä kokonaisuutta, se sai arvosanani hiukan laskemaan. Alussa oli ehkä hiukan sekavuutta ja henkilöhahmot jäivät kokonaisuudessaan turhan pintapuolisiksi. Toivottavasti romantiikkaa olisi hiukkasen enemmän seuraavissa osissa. Kirja loppui sellaiseen kohtaan, että ehdottomasti minun on luettava jatko-osat tietääkseni, miten tässä käy. Kaikin puolin tämä on perus viihdyttävää fantasiaa ja sivut kääntyilivät kohtalaisen nopeaa.
Arvosanaksi annan 4
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Muualla:
Langennut kuningas: Holly Black. Suomentanut Suvi Kauppila. Karisto 2024 (Ilman väki #2)
Lapsena keijujen valtakuntaan kaapattu Jude on huijannut prinssi Cardanin valtaistuimelle ja sitonut heidän kohtalonsa yhteen vuodeksi ja yhdeksi päiväksi. Cardan tekee kaikkensa nöyryyttääkseen ja horjuttaakseen häntä, vaikka heidän välillään hehkuu ja säkenöi. Juden on taisteltava henkensä ja rakkaittensa puolesta ja yritettävä taltuttaa tunteensa Cardania kohtaan. Siihen ei vuosi ja yksi päivä tule riittämään...
New York Times -bestseller, myyntimenestys ja some-sensaatio tempaa suurien tunteiden ja kylmäverisen juonittelun valtakuntaan." (Karisto)
Oma arvio:
Suhtaudun hieman epäilyksellä (karvaiden kokemusteni siivittämänä) kirjoihin, joita hehkutetaan somesensaatioiksi, tiktoksuosikeiksi ja mitänäitänytonkaan. Alan nimittäin olla sitä mieltä, että tuon epämääräisen joukon nimeltä some kirjamaku on hyvinkin erikoinen. Monesti nostaisin esiin sellaisia kirjoja, jotka eivät somehehkutusta ole saaneet. Ja puhun nyt nimenomaan YA-kirjallisuudesta ja aikuisten viihdekirjallisuudesta, jotka usein hehkutusta ovat saaneet.
Asiaan: odottelin innoissani Holly Blackin Ilman väki -trilogian ensimmäisen osan suomennosta, mutta hiukan petyin sen sekavuuteen. Sama ongelma toistuu tämän jatko-osan kanssa, ja minun oli jotenkin todella hankala päästä kirjan imuun tämän takia. Nautittaviakin hetkiä kirjan parissa lopuksi koin, mutta yleisvaikutelma jäi kuitenkin hiukan vaisuksi.
Julman prinssin dramaattisten loppukäänteiden johdosta Juden vihaama prinssi Cardan on nyt kruunattu keijumaan uudeksi Suurkuninkaaksi Juden pikkuveljen Oakin sijaan. Oak on lähetetty turvaan ihmisten maailmaan Vivianin ja hänen tyttöystävänsä Heatherin luo, joka ei vieläkään tiedä, ettei hänen rakkaansa ole ihminen. Jude on Cardanin neuvonantaja ja Cardanin on noudatettava hänen käskyjään. Hän ei tiedä Juden biasista, jonka edesmennyt veljensä prinssi Dain asetti hänelle, jotta häntä ei voisi lumota. Kolmas Cardanin veljistä, kieroutuneisuutensa edellisessä osassa paljastanut prinssi Balekin on vangittuna.
Hetken tunnen kostonhimon nousevan. Kerran hän nauroi nöyryytykselleni. Nyt voisin hekumoida hänen nöyryytyksellään.Tältä tuntuu valta, puhdas, kahlitsematon valta. Se on mahtavaa. (s. 59)
Kuten edellisessä osassa uumoilinkin, Cardanin ja Juden välit on rakennettu haters-to-lovers-troopin mukaisesti - kirjaimellisesti he vihaavat toisiaan, ja Juden vihantunnustukset saa Cardanin kuumaksi. Locke nöyryytti Judea aiemmin suudelmillaan, sillä pojan liehittelyn jälkeen Jude sai tietää sisarensa Tarynin menevät tämän kanssa naimisiin. Jude on kuitenkin antanut anteeksi Tarynille, vaikka onkin vielä hiukan nihkeä sisartaan kohtaan. Locke taas ei taida ansaita hänen anteeksiantoaan, sillä jatkaa outoa kieroiluaan, joka on viedä Juden hengen.
Pidän kovasti siitä, mihin Cardanin ja Juden välinen vetovoima kehittyy. Kirjan juonittelukuviot tempaavat myös hyvin nopeaa mukaansa, kun kerronnan sekavuus on selätetty. Päästäänpä tässä osassa myös veden alle merenneitojen ja selkieiden maailmaan, kun kaikki eivät ilahdu Cardanin ja Juden välisestä suhteesta. Joku haluaisi Cardanin kovasti omakseen ja tekee häikäilemättömiä tekoja sen eteen.
"Minä vihaan sinua", sanon. Ja sanat ovat kuin hyväily Toistan ne uudelleen ja uudelleen.Laulun. Lumouksen. Suojaloitsun sitä vastaan, mitä todella tunnen. "Vihaan sinua. Vihaan sinua. Vihaan sinua."Hän suutelee minua rajummin. (s. 142-143.)
Keijumaassa siis valmistaudutaan suuriin hääjuhliin, joihin myös Keijumaasta lähtenyt Vivian aikoo osallistua ihmistyttöystävänsä ja pikku-Oakin kanssa. Onko Oakin turvallista tulla vielä Keijumaahan? Hänestä aiotaan kruunata myöhemmin varsinainen Suurkuningas, sillä Cardanin kruunaus oli pelkkä juonittelun lopputuloksena tullut harhautus. Juden kylmähkö isä Madoc vakuuttaa kuitenkin, että Oakin on turvallista tulla hääjuhlaan. Ja miten Heather suhtautuu siihen, että Vivian ei olekaan ihminen ja hän on yhtäkkiä keskellä taikojen valtakuntaa?
Langennut kuningas on melkoista juonittelua, kuumaa romantiikkaa ja dramaattisia käänteitä pursuava jatko-osa. Kirjan maailma on todella kiehtova, kunhan siihen pääsee sisään. Jos ei välitä siitä, että henkilöhahmot jäävät jotenkin pinnallisiksi, on tämä oivaa luettavaa korkean fantasian ystäville. Tottahan toki odottelen innolla jo tänä syksynä ilmestyvää kolmatta osaa Kuningatar vailla valtakuntaa.
Annan arvosanaksi tälle 3,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti