Kellopelisydän: Vehka Kurjenmiekka. Aula & Co 2023 (Merenkehrä #1)
" 'Herään kellopelisydämen tikitykseen rinnassani. Sen tasainen rytmi kaikuu kylkiluita vasten ja saa minut ajattelemaan oikeaa sydäntäni: sitä sydäntä, joka on jo varmaankin heitetty pois. En koskaan kysynyt Tiimalta, mitä sille tapahtuisi leikkauksen jälkeen. Ehkä on parempi, etten tiedä.'
Kellopelisydän kertoo salamurhaajista, joiden sydämen paikalla tikittää armottomasti aikaa mittaava kellokoneisto. Jos henkilö ei murhaa vähintään yhtä henkilöä vuoden aikana, mekaaninen sydän pysähtyy.
Samaan aikaan Karunkan Akatemiassa kudotaan harhoja ja kätketään totuuksia. Kaiken taustalla kuiskii meri, joka ei paljasta salaisuuksiaan, ja verkkaan vaihtuvat vuodenajat, joiden kielen voi oppia vain pysymällä vaiti.
Miten mahdoton muuttuu mahdolliseksi? Voiko väkivaltaan ja epäoikeudenmukaisuuteen vastata lempeydellä? Kellopelisydän on romaani muistamisesta, menneisyydestä sekä toivosta, joka sitoo ihmiset toisiinsa." (Aula & Co)
Oma arvio:
Vehka Kurjenmiekan esikoisteos Kellopelisydän on ollut teon alla huikaisevat kaksitoista vuotta. Hän on työstänyt kirjasarjan omintakeista maailmaa erilaisten verkossa olevien kirjoittajayhteisöjen tuella ja myös Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa. Tämän valtavan hionnan, vertaistuen ja työn määrän voi lukija hahmottaa saatuaan tämän Merenkehrä-trilogian avausosan kätösiinsä.
Kirjan maailmaan ei ole helppo päästä sisään, ainakaan minulla. Lukijalle esitellään kaksi porukkaa: karunkalaisessa kellotornissa lymyilevät kellopelimurhaajat, sekä Karunkan akatemiassa opiskelevat nuoret aikuiset, jotka opiskelevat mm. häivekudontaa. Kurjenmiekka on luonut maailmaansa myös omat kalenterisysteeminsä, mutta jokaisen luvun alussa olevista kuukaudennimistä voi toki hiukan päätellä, mikä vuodenaika voisi olla kyseessä: on huurrekuuta, hallakuuta, yrttikuuta, nietoskuuta jne.
Yksi kirjan keskeisimmistä hahmoista, Adele, saa kirjan alussa rintaansa kellopelisydämen. Näin hänestä tulee väistämättä murhaaja, sillä sydän vaatii pysyäkseen käynnissä yhden surman vuodessa. Sydämen kantaja voi itse päättää, tekeekö ensimmäisen murhan vaikka heti, vai viivytteleekö sitä vuoden loppuun. Jälkimmäinen kuulostaisi järkevämmältä, mutta silti muutamat kellotornissa piileskelevät tyypit saattavat surmata ihmisiä aikaisemminkin, osa omasta halustaan ja osa siksi, että he saavat toimeksiannon. Jokaisesta surmaamisesta on kirjoitettava tarina uhrikronikoihin ja surmatuille luetaan kuolinsanat teon jälkeen.
Muut kellopelimurhaajat puhuvat saalistamisesta, metsästämisestä ja jahdista. Kai se tekee kaikesta vähän helpompaa, mutta minä en aio siihen suostua. Murhaaminen on murhaamista, käyttipä siitä sitten millaisia sanoja tahansa. (s. 19)
Adelen tärkein tukija sydämensiirron jälkeen on Marras, porukan johtaja, joka hyräilee rauhoittavia säveliään, hurmaa ihmisiä komeudellaan ja karismallaan ja leipoo taivaallisen hyvää leipää. Adele on tuntenut Marraksen jo lapsesta saakka, eikä haluaisi unohtaa heidän yhteisiä ihania muistojaan, mutta kellopelisydämen siirron myötä pidetään myös nimihautajaiset, jossa vanha nimi unohtuu, uusi valitaan tilalle ja muistot imetään tyhjiin. Näin Adelestakin tulee Muisto.
"Mutta yhden lupauksen minä pidin, Adele. Sanoinhan, etten anna sydämen viedä minua sinulta kokonaan." (s. 68)
Akatemian opiskelijat kohtaavat suuren surun, kun yksi heidän jäsenistään löydetään surmattuna. Uhrin kädestä löytynyt hammasratas paljastaa surmaajaksi kellopelimurhaajan. Niiden ei sanota jäävän koskaan kiinni. Surmattu on yksi Muiston ensimmäisistä toimeksiannoista, jollaisia kellopelimurhaajien suurin johtaja, Sääntö, heille välillä tuo kellotorniin kirjemuodossa. Muisto epäonnistui ensimmäisessä murhayrityksessään, mutta Marras auttoi häntä saattamaan tämän toimeksiannon loppuun. Koska joskus se ensimmäinen surmatyö on tehtävä, ja se on aina vaikein.
Karunkan akatemian opiskelijoista tutuksi tulevat Helios ja hänen parantajasiskonsa Seleste, Helioksen paras ystävä Eeben sekä häivemestari Viita, jolla on loppua kohti aika merkitsevä rooli. Helioksen ja Eebenin tiet eroavat hetkeksi, sillä molemmat lähetetään osana noviisivuottaan muualle Merenkehrän valtakunnan alueille, Eeben Lasiaavikoille ja Helios pohjoiseen. Tämä retki muuttaa Heliosta, sillä hän oivaltaa jotain todella merkitsevää ajan kulusta ja etenkin vuodenaikojen vaihtelusta.
"Mitä siellä sanotaan talvesta? Maailmanhaavojen juurella?"Viidan silmissä välähtää talvisten tähtien kirkkaus. "Että pakkasessa valheet paleltuvat hengiltä, mutta totuus polttaa kahta kipeämmin." (s. 121)
Muuttaako kellopelisydän Adelea/Muistoa, kuten Marras pelkää tapahtuvan? Miksi ylipäänsä kellopelimurhaajat ovat olemassa? Mitä olennaista Helios tuo mukanaan Karunkaan palatessaan retkeltään?
Kellopelisydän on maailmaltaan uniikki ja kiehtova, eikä ihan helpoimmasta päästä. Pysyin vielä jokseenkin hyvin kärryillä niin kauan, kun tapahtumat sijoittuivat kellopelitornin ja Akatemian ympärille, mutta Helioksen ristiretket menivät hiukan yli hilseen. Ne eivät olleet minusta kovin kiehtovia, vaikka ymmärsin niiden tarkoituksen, ja laimensivat lukukokemustani. Kurjenmiekan kaunis, omaperäinen kirjoitustyyli tekee myös tästä nautittavan lukukokemuksen. Parasta kirjassa sen lisäksi on ehdottomasti kellopelisurmaajat ja niiden ympärille kietoutuva arvoitus, jännitys ja moraaliset ongelmat. Kellopelimurhaajat valitsevat yleensä uhreikseen pahoiksi määrittelemiään ihmisiä: alkoholisoituneita kalastajia, perheväkivaltaa harjoittavia isejä jne. Vaan onko sekään oikein?
Luin kirjaa siis haltioituneena ja innostuneena noin 2/3 kirjasta, mutta loppuosa ei ollut ihan sitä, mitä odotin. Tai en tiedä, odotinko mitään erityistä, mutta kirjan lopussa tahti kiihtyy liikaa ja loppuratkaisut vaikuttavat hätäisiltä. Nimet vaihtuvat osalla henkilöistä ja se aiheuttaa hieman sekaannusta. Parasta on kirjan alkupään levollinen, mystisyyden verhoon kietoutuva tunnelma, jossa saattaa suorastaan haistaa Marraksen leipoman tuoreen leivän ja aistia Adelen/Muiston ja hänen väliset lämpimät tunteet, ovat ne sitten ystävyyttä tai jotain muuta. Helios ja Eeben ovat myös mielenkiintoisia henkilöhahmoja, vaikka en oikein lämmennyt heidänkään loppuratkaisuihin.
Tarttuessani kirjaan mietin, olisiko tämä nuorten aikuisten vai aikuisten fantasiaa. Kallistuin samaan kuin kustantaja ja meidän kirjastomme, eli kyllä tämä on aikuisten, tai vähintäänkin new adult - kamaa murhakuvioidensa ja moniselitteisen maailmansa takia. Sen ei kuitenkaan tarvitse estää nuorta lukijaa tarttumasta tähän kirjaan.
Annan kirjalle arvosanaksi 4+
Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!
Muualla:
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti