Minne katosit, Monday?: Tiffany D. Jackson. Suomentanut Susanna Sjöman. Karisto 2023
"New York Times -bestselleristin raadollinen jännäri kadonneen tytön etsinnästä.
Claudia ja Monday ovat aina olleet erottamattomat, pikemminkin siskokset kuin ystävät. Kun Monday ei palaa loman jälkeen kouluun, Claudia tietää jonkin olevan vialla. Kukaan muu ei kuitenkaan huomaa Mondayn kadonneen.
Claudia tarvitsee ystäväänsä enemmän kuin koskaan, mutta Mondayn äiti ei anna suoria vastauksia ja tämän siskosta on vielä vähemmän apua. Kun Claudia tutkii ystävänsä katoamista, käy ilmi, ettei kukaan muista, milloin oli viimeksi nähnyt Mondayn. Kuinka teinityttö voi vain kadota kenenkään huomaamatta?" (Karisto)
Oma arvio:
Viime vuonna ilmestynyt Tiffany D. Jacksonin Rajaton oli varustettu sisältövaroituksilla, mutta tämä hänen jo viitisen vuotta sitten alkukielellä ilmestynyt, mutta vasta nyt tänä syksynä suomennettu Minne katosit, Monday? ei sisällä varoituksia. Ehkä niistä luovuttiin kokeilun jälkeen (parissa kirjassa niitä vilahteli viime vuonna), koska tämä jos mikä sisältää rankkoja teemoja ja tekoja. Toisaalta, tämänkin kirjan tapauksessa moiset varoitukset olisivat spoilanneet aika paljon kirjan loppuosan tapahtumia. Minä yritän kertoa tästä nyt varovaisesti, etten paljasta liikaa. Sen verran voin kuitenkin sisältövaroitella, että tämä kirja ei sovi kovin herkille nuorille eli ehdottomasti on YA-kamaa. Kyllä vain, vaikka päähenkilö ja hänen kadonnut ystävänsä ovat tässä 13-14-vuotiaita.
Jos Monday olisi väri, hän olisi punainen. Raikas, upea, eloisa. Häntä ei voinut olla huomaamatta. Hän oli huoneen keskipiste, rätisevä liekki.(s. 39)
Claudia aloittaa kertomalla siitä, kuinka hänen paras ystävänsä Monday katosi erään kesän aikana. Kun Claudia palaa kesälomaltaan mummolasta, hänellä on ensimmäisenä huoli ystävästään, joka ei ole vastannut koko kesänä hänen kirjeisiinsä. Mondayn perheen puhelimeen ei saada yhteyttä, eikä tämä ilmesty kouluun ensimmäisenä koulupäivänä. On alkamassa viimeinen vuosi ennen lukiota (johon amerikkalaisen koulujärjestelmän mukaan mennään 14-vuotiaana), ja Monday ja Claudia ovat päättäneet hakea yhdessä yhteen parhaimmista lukioista. Monday on menestynyt koulussa aina tosi hyvin, mutta Claudia tarvitsee todella paljon ystävänsä apua selvitäkseen koulusta hyvin arvosanoin.
Mutta nyt Monday ei tule kouluun. Ei eka päivänä, ei koko viikolla. Opettajat eivät tunnu tietävän mitään, eikä Claudian vanhemmat ota asiaa vakavasti. Claudian äiti ei halua tyttärensä menevän tämän kotiin, sillä alue on tosi pahamaineinen. Claudian luvattomasti tehty vierailu Mondayn kotiin päättyy ikävästi, sillä Mondayn äiti ajaa tämän vihamielisesti pois ovelta ja on muutenkin todella omituinen.
Kirjassa hypellään aikatasosta toiseen. Välillä Claudia kertoo tapahtumista tämän kaiken jälkeen. Hän on aloittanut balettikoulussa edistyneempien ryhmässä, ja vaikka hän rakastaa tanssia yli kaiken, hänellä on hankalaa nauttia siitä täysillä. Muut tytöt ovat kilttejä hänelle, vaikka supattelevatkin hänen selän takanaan. Vapaa-ajallaan Claudia värittelee värityskirjojaan ja kirjoittaa välillä päiväkirjaansa viestejä Mondaylle, vaikka tietää, ettei hän välttämättä lue niitä ehkä ikinä.
Ja niin vain yhtäkkiä hän käyttäytyi täysin normaalisti, vaikka hänen selkänsä näytti siltä kuin peikkojen armeija olisi hakannut sitä pesäpallomailalla. Miten ihmeessä en olisi uskonut hänen sanojaan? Hän oli paras ystäväni. Mikäli hän valehteli minulle, syy oli varmasti hyvä.Eikö niin?(s. 63)
Välillä kirjassa taas hypätään katoamista aiempiin tapahtumiin, jolloin Monday ja Claudia olivat vielä erottamattomat ystävät. Olihan Mondayn kotioloissa jotain outoa, sillä Claudia ei saanut koskaan mennä heille sisälle, ja Mondaylla oli outoja jälkiä kehossaan. Niinpä Monday viettikin aikaa tosi paljon Claudian kotona ja oli kuin hänen siskonsa. Monday sai usein Claudialta vaatteita ja hän söi heillä. Yhdessä he puhuivat pojista, ensisuudelmista ja harjoittelivat twerkkaamista. Koulussa he joutuivat kiusaaamisen kohteeksi ja heitä nimiteltiin lesboiksi. Pahimpia olivat jotkut koulun pojat. Nykyhetkessä, Mondayn katoamisen jälkeen, Claudialla ei ole ketään. Kiusaaminen yhä vain jatkuu, mutta Claudian vanhemmat eivät tunnun ymmärtävän, kun Claudia sanoo olevan ilman ystäviä.
Claudian perhe on hyvin vahvasti kristitty ja äiti maanittelee tyttöään seurakunnan tilaisuuksiin. Siellä tämä tutustuu, osin äitinsä junailemana, mukavaan pari vuotta vanhempaan Michaeliin. Michael on Claudian tukena, vaikka tyttö on ymmärrettävästi välillä melkoisen ailahteleva käytökseltään. Claudia yrittää saada luotettavia opettajia ja terveydenhoitajaa tuekseen Mondayn etsinnässä, sillä hän alkaa aavistaa, että kaikki ei ole nyt hyvin. Joku väittää Mondayn olevan isällään Baltimoressa, joku taas kotonaan, joku taas tädillään. April-isosisko välttelee Claudiaa ja Tuesday-pikkusisko haisee pissalle ja väittää Mondayn olleen komerossa piilossa. Onko Monday vaarassa? Vai eikö hön vain halua enää tavata Claudiaa? Oliko Monday yhtään sellainen, joksi Claudia hänet kuvitteli? Miksei kukaan ota Claudiaa todesta?
Jos Monday palaa...Jos hän palaisi, voisimme työstää esseetäni yhdessä. Voisimme korjata tehtäväni, keksiä uusia liikkeitä tanssisoolooni. Minun ei tarvitsisi käydä oppimiskeskuksessa. Yhdessä saisimme kaiken sujumaan taas parhain päin. Minun oli pakko löytää Monday.(s. 139)
En alussa ollut ihan vakuuttunut tästä kirjasta ja aikatasohyppelyn takia juoneen oli hankala päästä sisään. Mutta sitten kun kirja imaisi minut pyörteisiinsä, olin vaikuttunut. Ja järkyttynyt. Mondayn tarina ei ole mitenkään kevyimmästä päästä ja jäi minunkin, aikuislukijan, mieleen pitkäksi aikaa kaihertamaan. Tosi ovelasti rakennettu mysteeri ja ystävyyden kuvaus, joka käsittelee myös tärkeitä teemoja, kuten lukivaikeuksia, koulukiusaamista ja perheväkivaltaa karmeimmassa muodossaan.
Kirjan minäkertoja, Claudia, tekee ikänsä tasoisia havaintoja, joista huokuu vielä lapsellisuus. Toisaalta hän on toki aidosti huolissaan ystävästään, mutta myös omasta koulumenestyksestään, joka nyt kärsii, kun Monday ei auta häntä tehtävissä. Loppuosan totaalikäänne ei ollut mitenkään arvattavissa. Tämä oli kaikessa karmeudessaan yksi tämän vuoden parhaista YA-kirjoista. Claudian kiinnostus tanssiin ja väreihin tuo myös oman kiinnostavan lisäyksensä kirjaan. Vaikka Claudian perhe on harras kristitty, ei uskonnollisuus näy kirjassa juuri muuten kuin yhteisöllisyyden kautta.
Arvosanaksi annan 5-
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Muualla:
--
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti