Syntykeho - eli miten juosta pakoon ilman jalkoja: Reetta Vuokko-Syrjänen

 Syntykeho - eli miten juosta pakoon ilman jalkoja: Reetta Vuokko-Syrjänen. Osuuskumma 2022 (Syntykeho #1)

Kansi; Kaj Syrjänen

"Mitä olisit valmis tekemään tunteaksesi auringon ihollasi? Kip Markham on virunut kehottomana sosiaaliserverillä vuosia, kunnes vihdoin saa tilaisuuden paeta Artistin, salaperäisen kehonmuokkaajan, luo. Kipin matka kohti syntykehoaan nivoutuu lopulta tarinaksi hauraasta luottamuksesta ja identiteetin rakentumisesta transhumanistisessa maailmassa.

Reetta Vuokko-Syrjänen on Atorox-palkittu tamperelainen lyhytprosaisti. Syntykeho, eli miten juosta pakoon ilman jalkoja on hänen esikoisromaaninsa. Vuokko-Syrjänen pitää sinisestä taivaasta ja pysähtyy mielellään tuijottamaan fraktaaleja."(Osuuskumma)

Oma arvio:

Huh. Nyt on koottava hiukan ajatuksiani ja tunteitani, etten suolla tänne ihan mitä sattuu. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun kirjan maailma nappaa sinut ihan täysin sisäänsä, ja kirjan loputtua hyppäät ikään kuin tyhjän päälle. Toivottavasti tiedätte, sillä silloin olette lukeneet kirjan, jonka maailma on rakennettu juuri sinua varten. 

Täytyy myöntää, että minua pelotti tarttua tähän kirjaan. Sain tämän sympaattiselta kirjailijalta itseltään omistuskirjoituksen kera Helsingin kirjamessuilla. Valitsin ihan itse juuri  tämän kirjan mukaani, koska minua on vaivannut jo tovin dystopisten kirjojen puutostila. Silti jännitti: mitä jos en pidäkään tästä? Mitä, jos en nyt jaksakaan arjen lomassa lukea tätä liki 500-sivuista scifikirjaa?

Pelkoni oli täysin turha. Pienen alkukankeuden jälkeen olin ihan kirjan dystopiamaailmoissa ja janosin vain lisää ja lisää tätä uskomatonta maailmaa ja sen persoonallisia henkilöhahmoja. Kipin ja Artistin välinen kemia on erittäin hienotunteisesti, muttei huumoria ja elämänmakua unohtamatta rakennettu. Kuten kirjan lopussa sanotaan, tässä on rakkaustarina, vaikkei sanaa 'rakkaus' käytetä kertaakaan. Eikä sitä tarvita, sillä kirjahan suorastaan huokuu rakkautta, etenkin loppupuoliskollaan. Rakkaus on tekoja, valintoja, sitähän se. Ja tämä kirja sen hyvin osoittaa.

Mitä tehdä vapaudella, jos vankilani on paras paikka, jossa olen koskaan ollut? (s. 350)

Uskomattoman kiehtovaa tässä kirjassa on kaikki, mikä liittyy ihmiskehoihin. Vuonna 2466 oma keho ei enää ole itsestäänselvyys. Kaikkien kansalaisten on luovutettava viisi vuotta täytettyään oma kehonsa yhteiskunnalle. Valtaosalla perheistä on käytössä vain yksi keho, jota he vuorottelevat. Muutoin ihmiset tai heidän tietoisuutensa on ladattuna servereille. Vain kaikista rikkaimmilla on keho, tai yleensä heillä on niitä useita. Myös kehonmuokkaus on suosittua, vaikkakin laitonta.

Kirjan toinen päähenkilöistä, nuori Kip Markham, on ladattuna sosiaaliserverille, sillä hänellä ei ole varaa omaan kehoon eikä hänellä ole työpaikkaa, jossa sellaisen saisi käyttöönsä. Kirjan alussa hän joutuu keskelle ystävänsä Adin murhaoikeudenkäyntiä. Vastakkain olevat laiton kehonvälittäjä Fixpatrick ja kansallisen kehontuotantolaitoksen, Doryfo oyj:n johtaja, joka on nimetty nykivän kätensä vuoksi Elohiireksi, tarjoavat kumpikin yllättäen Kipille sopimusta, joka voisi tuoda tälle vapauden...ja kehon. Kumman tarjouksen hän valitsisi? 

Näin Kip päätyy kuuluisan kehonmuokkaajan, Artistin leiviin. Toinen toistaan erikoisimmissa kehoissa viihtyvä, omalaatuisesti käyttäytyvä ja oman arvonsa tunteva Artisti palkkaa Kipin kiiturilentäjäkseen toimittamaan kehoja ympäri maailmaa. Artistin hulppeassa talossa Kip saa totutella yhtäkylläiseen elämään, Artistin ylimielisen palvelijaan Shabariin ja ylipäänsä ihmiskehossa elämiseen. Nukkuminen kehossa on alkuun pelottavaa, koska Kip on tehnyt sitä viimeksi alle 5-vuotiaana omassa syntykehossaan. Kip on suututtanut Elohiiren, joten hän ei saa missään nimessä latautua servereille. Kipillä on kuitenkin huoli viihdeohjelmiin koukuttuneesta äidistään ja sosiaaliserveriaikojensa kämppiksistä, Laurasta ja Jamista. Kipillä on suuri haave: löytää vielä oma syntykehonsa ja paeta sen avulla Ykseys-nimiseen paikkaan, joka on kuuleman mukaan kuin paratiisi. Sinne hänen ja Adin olisi pitänyt yhdessä mennä, ellei Adi olisi nyt kuollut. Kip on hieman katkera ystävälleen.

Vankila on edelleen vankila, vaikka saisinkin itse valita verhojen värin. Yritän haaveilla tomaateista, ja Ykseydestä. Mutta joka kerran kun ummistan silmäni, muhkura patjassa painaa selkääni ja peitot kuristavat kehoani. (s. 173)

Voisin selostaa toki koko kirjan juonen, niin kiehtova se on, mutta joudun nyt pidättäytymään. En juuri kokenut tylsää hetkeä tämän kirjan parissa, vaan juoni tarjosi koko ajan yllätyksiä, sydämentykytyksiä ja suorastaan elämyksiä. On mielenkiintoista lukea Artistin työstä erilaisten kehojen muokkaajana. Hän itse viihtyy usein sulkamaisessa, lintumaisessa kehossa, mutta on hänellä myös käytössä esimerkiksi suomuisia kehoja. Pikku hiljaa hän ottaa myös Kipin mukaan suunnitteluun, ja myös tälle hän tarjoaa erilaisia kehoja eri tilanteiden mukaan. Susimainen keho on tarkoitettu keikoille, joissa Kip näyttelee Artistin henkivartijaa. Kuten jo arvata voi, Artisti hyödyntää kehoissa eläinmaailman ominaisuuksia. Viimeisin luomus esikuvanaan valkoinen Naali tulee suositulle Edita-artistille, joka on Artistin vakioasiakas.

"Maailma on perustavanlaatuisen epäreilu. En ole koskaan väittänyt muuta." (s. 179)

Mutta kuka Artisti oikein on? Mistä hän tulee, mikä hänen oikea nimensä on ja mistä hän unelmoi? Kip pääsee viimein näkemään tämän kovan kuoren taakse. Artisti taas opettaa Kipille, miten luotetaan toiseen ihmiseen ja miten otetaan kosketus vastaan. Myös Shabarin ja Artistin välinen kiinteä yhteys saa lopulla merkityksensä.

Ja sitten hän on lähellä, niin lähellä että tiedän käden kohta osuvan kasvoihini. Suljen silmäni ja jännitän kaikki lihakseni ottaakseni iskun vastaan.

Jokin lämmin hipaisee poskeani. Se liikkuu kohti ohimoitani ja ylemmäs, seuraa sitä linjaa, jossa ne mursivat kalloni. Odotan kipua, mutta se ei koskaan tule.--- (s.147)

Pidän siitä, miten kirjassa kuin vaivihkaa sukupuoli menettää merkityksensä. Välillä pysähdyin ajattelemaan, kumpaa sukupuolta Kip tai Artisti edustaa, mutta sitten havahduin ja tajusin, että ei sillä ole mitään merkitystä. Vain sillä, mitä he ovat sisältä, mitä he ajattelevat ja tuntevat, on merkitystä. Miten hienosti tämä on saatu tuotua tähän kirjaan alleviivailematta mitään. Romantiikka on hyvin luontevaa, eikä sillä jäädä mässäilemään. Vaikka kehollisuus on hyvin tärkeässä osassa kirjan tematiikkaa, romanttisissa kuviossa se ei nouse esille kuin kosketusten ja läheisyyden kautta.

Jos luet elämässäsi yhden ainoan scifikirjan, lue Syntykeho. Tämä Reetta Vuokko-Syrjäsen ansiokas esikoisteos osoittaa sen, miten asiansa osaava kirjailija voi vakuuttaa lukijansa uskomaan todeksi mitä uskomattomampia maailmoja ja tapahtumia, kun on taitava kirjoittaja. Uskottavuutta ja lisäinfoa kirjan maailmaan tuovat jokaisen luvun alussa olevat katkelmat  tieteellisistä teoksista, uutisista jne, joissa käsitellään esimerkiksi kehopolitiikkaa ja yhteiskuntaa.

 Ilmeisesti kirjaan on tulossa jatkoa, joka on ehdottomasti hieno uutinen.

Arvosanani 4,5

Kiitos kirjailijalle arvostelukappaleesta.

Mahdottomien kukkien puutarha: Reetta Vuokko-Syrjänen. Osuuskumma 2023 (Syntykeho #2)

Kansi: Kaj Syrjänen

"Tänään, Miguelito, minä kerron sinulle Neljännestä porsaasta. Olet viimein tarpeeksi iso kuulemaan kunnon tarinan, todellisen tarinan.

Väestöräjähdys sekä elinkelpoisen pinta-alan väheneminen ilmastonmuutoksen seurauksena pakottavat ihmiskunnan siirtymään vaihe vaiheelta virtuaaliseen. Mahdottomien kukkien puutarhan transhumanistiset tieteisnovellit näyttävät seitsemän murrospistettä matkalta kohti kehottomuutta.

Voiko kehottomana kasvanut lapsenlapsi koskaan ymmärtää kehosta luopuneita isovanhempiaan? Miten käy näyttelijälle, joka vaihtaa kehosta toiseen jokaisen roolinsa mukana? Entä jos koulutyttö joutuu viettämään vähän kehoaikansa keski-ikäisen miehen ruumiissa?

Mahdottomien kukkien puutarhan novellit tutkivat kehollisen itsemääräämisoikeuden ja selviytymisen mielekkyyden teemoja. Samalla kaikkien novellien alla kasvaa toivon siemen katastrofin jälkeisestä tulevaisuudesta." (Osuuskumma)

Oma arvio:

Kuten aiemmasta postauksestani voi lukea, olin hyvin vaikuttunut luettuani Reetta Vuokko-Syrjäsen romaanin Syntykeho , eli miten juosta pakoon ilman jalkoja, ja onnekseni ja ilokseni samaan pikselien, tekoälyn, fraktaalien, muokattujen kehojen ja servereiden kyllästämään dystopiseen maailmaan ilmestyi tämä jatko-osa. Mahdottomien kukkien puutarha sisältää seitsemän novellia, joissa edetään vuodesta 2237 vuoteen 2466. Viimeisessä novellissa Mahdottomien kukkien puutarha minut päästetään viimein piinasta (vaikka toki nautin kaikkien novellien lukemisesta yhtä lailla) ja saan tavata Syntykehosta tutut Kipin ja Artistin. Novelleja yhdistää kehystarina, jossa tutkija Yakubo on pyytänyt lupaa päästä Hyvinvointilautakunnan keskusarkiston asiakirjoihin, sillä hän haluaa selvittää ja todistaa, miten kaukaisetkin tapahtumat ovat johtaneet toukokuun 30. päivän levottomuuksiin. Kehyskertomuksessa eletään vuotta 2468.

On erittäin kiehtovaa sukeltaa takaisin Vuokko-Syrjäsen luomaan uskomattomaan maailmaan, ja päästä lisäksi kaiken sen alkulähteille, miten ihmisten omista kehoista tuli ylellisyys.

Emma Halmin vaihtoehdot kuolemalle (vuosi 2237) alkaa oikeudenkäynnistä, jossa nuorta Emmaa syytetään edesmenneen Johannes Uusmaan ruumiin varastamisesta. Mitä oikein tapahtui? Takana onkin suuri rakkaustarina, jossa itsemurhaa suunnitteleva Emma törmää sattumoisin (?) sekavia puhuvaan nuoreen mieheen, jonka tämä nimittää Polvisukiksi erikoisen pukeutumistyylinsä takia ja haalaa omaan asuntoonsa, koska on hänestä huolissaan. Emma ei tiedä vielä läheskään kaikkea tästä miehestä, joka on siirretty edesmenneen Johannes Uusmaan ruumiiseen. Emma ei osaa aavistaa myöskään sitä, kuinka tärkeä tuosta miehestä hänelle tuleekaan. Miehestä, joka pelasti hänen henkensä maailmassa, jossa yhteiskunnalla ei ole enää resursseja auttaa.

Miksipä surra, jos maailmansa pystyi täyttämään avaruusvadelmilla? (Emma Halmin vaihtoehdot kuolemalle, s. 31)

Luovutusvoitto (2347-2411) kertoo eräästä perheestä, joka viettää lähes koko elämänsä sosiaaliservereillä. Perheen isovanhemmat kuuluvat ensimmäisiin luovuttajiin, jotka möivät syntykehonsa pois. Nyt elossa on enää isoisä Pekka, joka asuu samalla serverillä poikansa Laihon sekä tämän tyttären Piin kanssa. Novellissa käydään läpi eri sukupolvien välisiä kuiluja: Pii on mukana nuorten keho-oikeusaktivistien ryhmässä, jossa luovuttajia pidetään kaiken pahan alkuna. Syvällisemmät keskustelut Pekka-isoisän kanssa auttavat kapinallista Piitä kuitenkin ymmärtämään niitä syitä, miksi isovanhemmat muinoin päättivät luopua kehoistaan.

Ehkä asiat ovat totta, vaikkei niitä voikaan koskettaa. (Luovutusvoitto,s. 101)

Jäässä heijastuvat kuvat (2428) esittelee salapoliisina toimivan Jaak Korjuksen, joka tavataan myöhemmin myös novellissa Anna itse kolmantena. Jaak saa tehtäväkseen tutkia kuuluisan holotaivaan tähden Ava Marcourin murhaa - mikä siis kohdistui hänen yhteen kehoistansa hänen ollessa onneksi ladattuna sillä hetkellä eri kehoon. Jaak pääsee matkustamaan rikkaiden suosimaan jääkaupunkiin, San Antarcticaan, jossa Ava Marcourin asumus sijaitsee. Novelli on ehta dekkari epäiltyjen listoineen ja yllättävine juonenkäänteineen. Rakkauttakin mahtuu mukaan, samalla kun Jaak Korjus käy läpi omaa hankalaa elämäntilannettaan häikäilemättömän Niklaksen alaisuudessa - saman, joka vei häneltä Merja-rakkaan. Tulevaisuuskaan ei säästy sairauksilta ja vitsauksilta: rikkaiden runsaasta kehojenvaihtelusta aiheutunut multikorporeaalinen dissosiaatio alkaa olla todellinen, joskin vaiettu ongelma.

Niin alkaa uusi elämäni. Lasin takana. Seuraan Avan elämää värikkäinä kuvina - kaikki valo on ikkunoiden sisäpuolella. ( Jäässä heijastuvat kuvat, s. 125)

Seuraava novelli nimeltä Neljäs porsas sijoittuu (Etelä-)Amerikkaan ja siinä eletään samoja aikoja kuin edellisessä. Amparo on selvittämässä, mitä tapahtui hänen pikkuveljelleen Manuelille, josta ei ole kuulunut mitään viimeisen viestinsä jälkeen. Toiset veljistä, Ricardo ja Javier, ovat jossain maan alla. Yksin selviytyvä Amparo luovii tietään vaarallisella La Manzanan alueella ja saa tietää raadollisen totuuden veljensä kohtalosta. Hänen on nyt lähdettävä selvittämään, missä piileksii Javier. Novellia taustoittaa kivasti Amparon isoäidin kertoma satu kolmesta pienestä porsaasta. Tosin mummon sadussa on myös neljäs porsas.

"Odottakaa vain, lobot. Nyt saatte tietää, millaista on olla jahdattavana." (Neljäs porsas, s. 160)

Anna itse kolmantena (2434) sijoittuu hyvin mielenkiintoiseen paikkaan, nimittäin nunnaluostariin, johon tuttu Jaak Korjus hälytetään jälleen työtehtäviin. Luostarin pyhää Annaa esittävä patsas on alkanut itkeä verta. Luostarin abbedissa on huolissaan, että tämä ilmiö houkuttelee heidän pyhäkköönsä turisteja sankoin joukoin. Jaak pääsee peitetehtäviin, eli hänestä tulee tutkimusten ajaksi aspirantti Gertrude. Jaak solahtaa yllättävän helposti luostarin säännönmukaiseen ja rauhaisaan elämään, vaikka heidän eloaan järkyttävätkin uudet vitsaukset. Tekeekö joku luostarin sisäpuolelta ilkeyttä ja miksi?

"Herra on vihastunut meille", Faustina nyyhkyttää. "Lopun ajat ovat käsillä." (Anna itse kolmantena, s. 196)

Sitten hypätään vuoteen 2445 ja nuoren koululaistytön Lauran nahkoihin - tai mieleen pikemminkin - novellissa Sovitusmatka. Lauralla on hyvin ongelmallinen ystävyys suositun Jeminan kanssa, joka itse asiassa käyttää Lauraa hyväkseen kehonryöstökeikoillaan. Kyllä vain, tytöillä on hyvin riskialtis harrastus, jossa he Lauran perheen työläismiehen Rolle-kehoa avuksi käyttäen ryöstävät ostoskeskuksessa sopivia kehoja, tai lihoiksi he niitä nimittävät, ja kuljettavat ne salaiseen turvahuoneeseen kaupattavaksi Andrus-nimiselle ostajalle. Tytöillä on tarkoitus saada niin paljon rahaa kasaan, että saavat tilattua Andrukselta itselleen täydelliset kehot. Mutta kun Lauralle alkaa selvitä Jeminan itsekkäät ja petolliset aikeet, hän onkin ovelampi tapaus.

Tänään Jemina on mun. Me tehdään yhdessä keikka ja kohta Jemina taas katsoo mua niin. (Sovitusmatka, s. 241)

Ja niin päästään vuoteen 2466 ja Kipin ja Artistin seuraan novellissa Mahdottomien kukkien puutarha. Tällä kertaa Artistilla on Kipille erikoinen pyyntö: hänen on päästävä käsiksi sukupuuttoon kuolleen Luurankokukan siemeniin, sillä hänellä on suunnitteilla täysin kasvipohjainen, väriä vaihtava keho, johon kastuessaan lasimaiseksi muuttuva Luurankokukka on täydellinen. Ongelma vain on siinä, että kukan siemeniä on enää parhaiten vartioidussa geenipankissa. Kipillä on kuitenkin keinonsa, sillä mitäpä hän ei tekisi Artistin eteen. Hän hyödyntää Svalbardin virtuaalista opetuspuutarhaa, jota on vartioimassa tekoäly. Hänen tarvitsee vain hiukan huijata tehtäväänsä suorittavaa tekoälyä, syöttää sinne sadun lomassa omat koodinsa haittaohjelmana ja antaa tekoälylle näin ollen omat ohjeensa. Jotain menee kuitenkin pahasti pieleen...

Nyt on minun vuoroni pelastaa meidät. Ohjelmoidessa minäkin osaan lentää. (Mahdottomien kukkien puutarha, s. 297)

Olen nauttinut suuresti matkastani näissä huikeissa tulevaisuuden maailmoissa. Vuokko-Syrjänen osaa totisesti kirjoittaa scifitarinoita, jotka vievät mennessään. Lempinovellejani näistä ovat ehdottomasti Jaak Korjuksen dekkarimaiset novellit Jäässä heijastuvat kuvat sekä Anna itse kolmantena. Mahdottomien kukkien puutarha on myös huikea seikkailu virtuaalisen puutarhan ja satumaailman syövereissä, mutta en nyt ehkä ihan täysin saavuttanut sitä tunnetta, kuin Syntykehoa lukiessani. Pidin myös kovasti rakkaustarinan omaisesta novellista Emma Halmin vaihtoehdot kuolemalle sekä koululaistytön näkökulmasta novellissa Sovitusmatka, ja erityisesti novellin loppuratkaisu oli huikean nerokas. Että oikeastaan vain pari novellia näistä jäi minulle hiukan laimeammaksi lukukokemukseksi, muista nautin täysin.

Arvosanaksi annan tälle 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:

Jaakko-Markus Seppälä: Lemen