Syntykeho - eli miten juosta pakoon ilman jalkoja: Reetta Vuokko-Syrjänen

 Syntykeho - eli miten juosta pakoon ilman jalkoja: Reetta Vuokko-Syrjänen. Osuuskumma 2022

Kansi; Kaj Syrjänen

"Mitä olisit valmis tekemään tunteaksesi auringon ihollasi? Kip Markham on virunut kehottomana sosiaaliserverillä vuosia, kunnes vihdoin saa tilaisuuden paeta Artistin, salaperäisen kehonmuokkaajan, luo. Kipin matka kohti syntykehoaan nivoutuu lopulta tarinaksi hauraasta luottamuksesta ja identiteetin rakentumisesta transhumanistisessa maailmassa.

Reetta Vuokko-Syrjänen on Atorox-palkittu tamperelainen lyhytprosaisti. Syntykeho, eli miten juosta pakoon ilman jalkoja on hänen esikoisromaaninsa. Vuokko-Syrjänen pitää sinisestä taivaasta ja pysähtyy mielellään tuijottamaan fraktaaleja."(Osuuskumma)

Oma arvio:

Huh. Nyt on koottava hiukan ajatuksiani ja tunteitani, etten suolla tänne ihan mitä sattuu. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun kirjan maailma nappaa sinut ihan täysin sisäänsä, ja kirjan loputtua hyppäät ikään kuin tyhjän päälle. Toivottavasti tiedätte, sillä silloin olette lukeneet kirjan, jonka maailma on rakennettu juuri sinua varten. 

Täytyy myöntää, että minua pelotti tarttua tähän kirjaan. Sain tämän sympaattiselta kirjailijalta itseltään omistuskirjoituksen kera Helsingin kirjamessuilla. Valitsin ihan itse juuri  tämän kirjan mukaani, koska minua on vaivannut jo tovin dystopisten kirjojen puutostila. Silti jännitti: mitä jos en pidäkään tästä? Mitä, jos en nyt jaksakaan arjen lomassa lukea tätä liki 500-sivuista scifikirjaa?

Pelkoni oli täysin turha. Pienen alkukankeuden jälkeen olin ihan kirjan dystopiamaailmoissa ja janosin vain lisää ja lisää tätä uskomatonta maailmaa ja sen persoonallisia henkilöhahmoja. Kipin ja Artistin välinen kemia on erittäin hienotunteisesti, muttei huumoria ja elämänmakua unohtamatta rakennettu. Kuten kirjan lopussa sanotaan, tässä on rakkaustarina, vaikkei sanaa 'rakkaus' käytetä kertaakaan. Eikä sitä tarvita, sillä kirjahan suorastaan huokuu rakkautta, etenkin loppupuoliskollaan. Rakkaus on tekoja, valintoja, sitähän se. Ja tämä kirja sen hyvin osoittaa.

Mitä tehdä vapaudella, jos vankilani on paras paikka, jossa olen koskaan ollut? (s. 350)

Uskomattoman kiehtovaa tässä kirjassa on kaikki, mikä liittyy ihmiskehoihin. Vuonna 2466 oma keho ei enää ole itsestäänselvyys. Kaikkien kansalaisten on luovutettava viisi vuotta täytettyään oma kehonsa yhteiskunnalle. Valtaosalla perheistä on käytössä vain yksi keho, jota he vuorottelevat. Muutoin ihmiset tai heidän tietoisuutensa on ladattuna servereille. Vain kaikista rikkaimmilla on keho, tai yleensä heillä on niitä useita. Myös kehonmuokkaus on suosittua, vaikkakin laitonta.

Kirjan toinen päähenkilöistä, nuori Kip Markham, on ladattuna sosiaaliserverille, sillä hänellä ei ole varaa omaan kehoon eikä hänellä ole työpaikkaa, jossa sellaisen saisi käyttöönsä. Kirjan alussa hän joutuu keskelle ystävänsä Adin murhaoikeudenkäyntiä. Vastakkain olevat laiton kehonvälittäjä Fixpatrick ja kansallisen kehontuotantolaitoksen, Doryfo oyj:n johtaja, joka on nimetty nykivän kätensä vuoksi Elohiireksi, tarjoavat kumpikin yllättäen Kipille sopimusta, joka voisi tuoda tälle vapauden...ja kehon. Kumman tarjouksen hän valitsisi? 

Näin Kip päätyy kuuluisan kehonmuokkaajan, Artistin leiviin. Toinen toistaan erikoisimmissa kehoissa viihtyvä, omalaatuisesti käyttäytyvä ja oman arvonsa tunteva Artisti palkkaa Kipin kiiturilentäjäkseen toimittamaan kehoja ympäri maailmaa. Artistin hulppeassa talossa Kip saa totutella yhtäkylläiseen elämään, Artistin ylimielisen palvelijaan Shabariin ja ylipäänsä ihmiskehossa elämiseen. Nukkuminen kehossa on alkuun pelottavaa, koska Kip on tehnyt sitä viimeksi alle 5-vuotiaana omassa syntykehossaan. Kip on suututtanut Elohiiren, joten hän ei saa missään nimessä latautua servereille. Kipillä on kuitenkin huoli viihdeohjelmiin koukuttuneesta äidistään ja sosiaaliserveriaikojensa kämppiksistä, Laurasta ja Jamista. Kipillä on suuri haave: löytää vielä oma syntykehonsa ja paeta sen avulla Ykseys-nimiseen paikkaan, joka on kuuleman mukaan kuin paratiisi. Sinne hänen ja Adin olisi pitänyt yhdessä mennä, ellei Adi olisi nyt kuollut. Kip on hieman katkera ystävälleen.

Vankila on edelleen vankila, vaikka saisinkin itse valita verhojen värin. Yritän haaveilla tomaateista, ja Ykseydestä. Mutta joka kerran kun ummistan silmäni, muhkura patjassa painaa selkääni ja peitot kuristavat kehoani. (s. 173)

Voisin selostaa toki koko kirjan juonen, niin kiehtova se on, mutta joudun nyt pidättäytymään. En juuri kokenut tylsää hetkeä tämän kirjan parissa, vaan juoni tarjosi koko ajan yllätyksiä, sydämentykytyksiä ja suorastaan elämyksiä. On mielenkiintoista lukea Artistin työstä erilaisten kehojen muokkaajana. Hän itse viihtyy usein sulkamaisessa, lintumaisessa kehossa, mutta on hänellä myös käytössä esimerkiksi suomuisia kehoja. Pikku hiljaa hän ottaa myös Kipin mukaan suunnitteluun, ja myös tälle hän tarjoaa erilaisia kehoja eri tilanteiden mukaan. Susimainen keho on tarkoitettu keikoille, joissa Kip näyttelee Artistin henkivartijaa. Kuten jo arvata voi, Artisti hyödyntää kehoissa eläinmaailman ominaisuuksia. Viimeisin luomus esikuvanaan valkoinen Naali tulee suositulle Edita-artistille, joka on Artistin vakioasiakas.

"Maailma on perustavanlaatuisen epäreilu. En ole koskaan väittänyt muuta." (s. 179)

Mutta kuka Artisti oikein on? Mistä hän tulee, mikä hänen oikea nimensä on ja mistä hän unelmoi? Kip pääsee viimein näkemään tämän kovan kuoren taakse. Artisti taas opettaa Kipille, miten luotetaan toiseen ihmiseen ja miten otetaan kosketus vastaan. Myös Shabarin ja Artistin välinen kiinteä yhteys saa lopulla merkityksensä.

Ja sitten hän on lähellä, niin lähellä että tiedän käden kohta osuvan kasvoihini. Suljen silmäni ja jännitän kaikki lihakseni ottaakseni iskun vastaan.

Jokin lämmin hipaisee poskeani. Se liikkuu kohti ohimoitani ja ylemmäs, seuraa sitä linjaa, jossa ne mursivat kalloni. Odotan kipua, mutta se ei koskaan tule.--- (s.147)

Pidän siitä, miten kirjassa kuin vaivihkaa sukupuoli menettää merkityksensä. Välillä pysähdyin ajattelemaan, kumpaa sukupuolta Kip tai Artisti edustaa, mutta sitten havahduin ja tajusin, että ei sillä ole mitään merkitystä. Vain sillä, mitä he ovat sisältä, mitä he ajattelevat ja tuntevat, on merkitystä. Miten hienosti tämä on saatu tuotua tähän kirjaan alleviivailematta mitään. Romantiikka on hyvin luontevaa, eikä sillä jäädä mässäilemään. Vaikka kehollisuus on hyvin tärkeässä osassa kirjan tematiikkaa, romanttisissa kuviossa se ei nouse esille kuin kosketusten ja läheisyyden kautta.

Jos luet elämässäsi yhden ainoan scifikirjan, lue Syntykeho. Tämä Reetta Vuokko-Syrjäsen ansiokas esikoisteos osoittaa sen, miten asiansa osaava kirjailija voi vakuuttaa lukijansa uskomaan todeksi mitä uskomattomampia maailmoja ja tapahtumia, kun on taitava kirjoittaja. Uskottavuutta ja lisäinfoa kirjan maailmaan tuovat jokaisen luvun alussa olevat katkelmat  tieteellisistä teoksista, uutisista jne, joissa käsitellään esimerkiksi kehopolitiikkaa ja yhteiskuntaa.

 Ilmeisesti kirjaan on tulossa jatkoa, joka on ehdottomasti hieno uutinen.

Arvosanani 4,5

Kiitos kirjailijalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:

Jaakko-Markus Seppälä: Lemen