lauantai 15. kesäkuuta 2019

Rotukarja: Agustina Bazterrica

Rotukarja: Agustina Bazterrica. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2019

Espanjankielinen alkuteos  (2017): Cadáver Excuisito. Kansi:

"Armoton dystopia yhteiskunnasta, jossa ihmiset syövät toisiaan

Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan. Sen pysäyttämiseksi kaikki eläimet on tapettava ja niiden jäännökset hävitettävä. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Se laillistaa ihmislihan tuottamisen, teurastamisen ja prosessoinnin. Ihmiskunta jakautuu kahtia: niihin, jotka syövät, ja niihin, jotka syödään.

Marcos Tejo on Kriegin lihajalostamon päällikkö. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Tejo pitää lemmikistään hyvää huolta ja alkaa nähdä ympäröivän todellisuuden uudessa valossa. Kun houkutus sitten ajaa hänet umpikujaan, kaikki säännöt saavat unohtua."(Like)

Oma arvio:

Tämän kirjan luettuani on hiukkasen aikaa pöllämystynyt olo : "Mitä minä juuri luin?" - Kirjan, jossa ihmissyönti on täysin normaalia ja hyväksyttävää; jossa ihmisiä tehotuotetaan ruuaksi; jossa näitä ruuaksi kasvatettuja ihmisiä ei pidetä ihmisinä, vaan karjana, ja heistä puhutaan päinä; jossa syötävää ihmistä voidaan kasvattaa myös omassa kotikellarissa tietyin luvin. Tämän armottomampaa dystopiaa en ole koskaan lukenut, vaikka monenlaisia ihmiskokeita monessa onkin harjoitettu. Tässä kirjassa kaikki on viety astetta pidemmälle. Ihmiset ovat tässä sama kuin meidän nykyinen karjamme - naudat, siat ja kanat, jotka tehotuotantolaitoksissa elävät suuntanansa vain päätyä meidän lihansyöjien patoihin.

Hän ei kutsu sitä erikoislihaksi. Hän käyttää teknisiä  termejä, tekee selväksi, että kyseessä on ihminen, tosin ihminen, josta ei koskaan tule henkilöä vaan pelkkä tuote. Hän puhuu käsiteltävistä päistä, kuorman purkamisalueella odottavasta lihaerästä, tasaiseen tahtiin, säntillisesti toimivasta teurastuslinjasta, lannoitteeksi myytävistä ulosteista ja sisälmyssalista. Kukaan ei saa kutsua teurastettavia ihmisiksi, koska silloin ne voisi nähdä yksilöinä, sen sijaan ne ovat tuote, lihaa ja ravintoa. Tosin hän toivoo, ettei hänen tarvitsisi kutsua niitä millään nimellä. (s. 16)

Kirjan päähenkilö, lihajalostamon päällikkö Marcus Tejo kuljettaa lukijaa erilaisissa yksiköissä, kuten parkitsimossa, jossa tummaihoisen ihmisen nahkaa kaipaillaan eniten, kasvattamossa, jossa jalostetaan erinomaisinta lihakarjaa, lihanleikkaamossa, jonka hemaiseva lihanleikkaaja Spanel saa usein kyytiä Marcukselta, lihanjalostamossa, jossa kaksi uutta työntekijäehdokasta saa saman kierroksen tiloissa kuin lukijakin. Teurastusrituaalit saavat toisen hakijoista lähes pyörtymään, mutta toinen tuntuu nauttivan katselusta hiukan liikaakin. Marcus passittaa miehen heti matkoihinsa, sillä tietää tuollaiset tyypit. Lisäksi Marcus käy vierailulla ihmismetsästäjien luona, jotka siis tilaavat ihmiset omaan raakaan metsästyshuviinsa. Lisäksi lukija saa esimakua lihajalostamon pahimmista vihollisista, raadonsyöjistä, jotka ryöväävät yhden heidän lihankuljetusrekkansa.

Kuinka monta päätä heidän täytyy tappaa kuukaudessa, jotta hän saa isänsä hoidon maksettua? Montako ihmistä heidän pitää teurastaa ennen kuin hän unohtaa, kuinka tuuditti Leota kehdossa, puki pienokaisen,, lauloi tälle laulun ja seuraavana aamuna huomasi lapsensa kuolleen? Kuinka monta sydäntä heidän täytyy pakata laatikoihin ennen kuin tuska muuttuu joksikin muuksi? Hän kuitenkin aavistaa, että kärsimys on ainoa asia, joka pitää hänet kiinni elämässä.
Ilman surua hänellä ei ole mitään. (s. 86)

Marcus on asumuserossa vaimostaan, koska vaimo ei tahdo päästä yli heidän esikoislapsensa traagisesta kuolemasta. Yllättäen lihakasvattamon Gringo lähettää hänen kotiinsa lahjan, rotukarjaan kuuluvan naaraan, jonka Tejo kahlitsee alkuun autotalliinsa. Pikku hiljaa, kun elämän viimeisiä hetkiään viettävän isänsä ainoana välittävänä omaisena (siskoa ei juuri isän hoitokodissa näy) alkaa käydä kovin raskaaksi, Marcus alkaa lähentyä naaraan kanssa, vaikka tämä on ehdottomasti kiellettyä. Etenkin tästä lähtien Marcus alkaa yhä enemmän tuntea inhoa koko lihateollisuutta kohtaan, vaikka pitää sen melko visusti sisässään. Suurinta halveksuntaa hän kokee siskoansa kohtaan, joka raakalaismaisesti syö kotonaan kasvattamasta "päästä" lihapaloja tämän eläessä ja heittäytyy muutenkin pyhimykseksi isän kuoltua. Sanomattakin selvää, että Marcus Tejo itse on kasvissyöjä.

Niiltä poistetaan äänijänteet, jotta niitä on helpompi käsitellä. Kukaan ei halua niiden puhuvan, koska liha ei puhu. Ne kyllä viestivät, mutta vain alkeellisesti. Tiedämme, onko niillä kylmä tai kuuma, perusjutut. (s. 28)

Rotukarja saa vannoutuneenkin lihansyöjän miettimään nykymaailman lihateollisuuden järjettömyyttä. Kirjassa eläimiä vihataan yli kaiken ja ne on lähes tapettu sukupuuttoon niiden levittämän viruksen takia. Marcus Tejo ja moni muukin on kuitenkin sitä mieltä, ettei koko virusta ole koskaan ollutkaan, vaan virus on vain hallituksen keksintö saada ihmiset pelkäämään ja siirtymään ihmissyöntiin, jotta väestönkasvu pysyy aisoissa. Välillä mies käy tyhjässä eläintarhassa muistelemassa siellä käyntejä isänsä kanssa, ja hän vielä muistaa kaikki eläimet. Kohtaapa hän siellä myös villiintyneitä koiranpentuja, mutta niitä hän ei uskalla pelastaa. Tämä kaikki saa hänet kaipaamaan edesmennyttä rakasta koiraansa. Lintuja ei ole saatu tuhottua, ja niiltä kirjan ihmiset suojautuvat sateenvarjoin - mutta ei Marcus tietenkään.

Tämä kirja voi herättää herkemmissä inhoa ja pahoinvointia, mutta samalla se saa miettimään eläinsyönnin etiikkaa. Emmekö me ihmisetkin olla loppujen lopuksi eläimiä, tietoisia sellaisia...

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


Olen tällä kirjalla mukana Yöpöydän kirjat -blogin Scifi-lukuhaasteessa.

Lisää kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
 
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

Kirjankansibingosta ruksitan kohdan:

Nainen

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

31. A book written by an author from Asia, Africa or South America


maanantai 10. kesäkuuta 2019

Aurinko on tähti: Nicole Yoon

Aurinko on tähti: Nicola Yoon. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2019


Englanninkielinen alkuteos: The Sun is also a Star

"Tyttö, poika ja maailmankaikkeus

Natasha uskoo tieteeseen ja tosiasioihin. Ei kohtaloon eikä toteutumattomiin unelmiin. Kun hän tapaa New Yorkissa Danielin, hänen perhettään odottaa maasta karkotus samana iltana, eikä rakastuminen ole vaihtoehto. Daniel on ollut aina hyvä oppilas ja tehnyt mitä häneltä odotetaan. Hän ei ole ollut runoilija, saati unelmoija. Mutta kun hän näkee Natashan, kaikki muu unohtuu. Jokin tytössä saa Danielin uskomaan, että kohtalo tarjoaa heille kahdelle poikkeuksellista tarinaa. Jokainen elämän hetki on johtanut tähän yhteen tuokioon. Edessä on miljoona erilaista tulevaisuutta: mikä niistä toteutuu?" (Tammi)


Elokuvatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=3On0BXzGnuI

Oma arvio:

Nicola Yoonin aiempi teos, Kaikki kaikessa, sykähdytti minua niin kamalan paljon, että olen odottanut intopiukeana tätä hänen toista YA-romaaniaan Aurinko on tähti. Hiukan tätä on joutunut odottamaan, sillä julkaisua on siirretty muutamaan otteeseen, johtuen varmaankin siitä, että kirja on haluttu julkaista synkassa siitä tehdyn elokuvaensi-illan kanssa. Elokuvakannet herättävät monenlaisia mielipiteitä, ja itse asiassa minäkin olisin tykännyt ennakkotiedoissa vilahtaneesta mustapohjaisesta kannesta enemmän kuin tästä.

"Onko teillä aavistustakaan, millaista on kun ei kuulu mihinkään?" (s. 28-29)

Kirjan alku on töksähtelevä, jopa mielestäni tylsä. Kirjan päähenkilöiden, Natashan ja Danielin näkökulmat vuorottelevat niin tiuhaan, että heihin on hyvin hankala ja työläs päästä sisälle. Kaiken huipuksi väliin tunkeutuu random-tyyppien lyhyet näkökulmakappaleet, kuten maahanmuuttovirastossa työskentelevät Irenen, sekä soppaan sekaan heitettyjä hämmentäviä tietopläjäyksiä. Mutta ei hätää, onneksi en viskannut kirjaani mereen, sillä Natashan ja Danielin tarinaan pääsee kuin pääseekin alun sekavuuden jälkeen sisälle. 

Kirjan kuvio on siis seuraava: Natasha yrittää epätoivoisesti saada vielä kumottua maastakarkotuspäätöstään Jamaikalle, sillä hän kokee olevansa amerikkalainen eikä halua mihinkään kotimaastaan. Natashan isä on törttöilyillään aiheuttanut perheen karkotuksen, sillä tämä jäi vasta kiinni rattijuopumuksesta, ja paljasti samalla viranomaisille, että he ovat paperittomia ja laittomia siirtolaisia. Natasha ei voi antaa isälleen tätä anteeksi. Hänen kaikki tulevaisuudensuunnitelmansa liittyvät Amerikkaan, jossa hän on viettänyt suurimman osan elämästään.

Daniel elää tiukkakuristen amerikankorealaisten vanhempiensa puristuksessa, ja juuri nyt hänet on suorastaan pakotettu Yalen haastatteluun puku päällä ja kravatti kaulassa, sillä vanhemmat toivovat hänestä lääkäriä. Perheen vanhempi poika Charlie on aiheuttanut pettymyksen hankittuaan väliaikaisen erotuksen Harvardista. Daniel ei siis uskalla väittää vastaan vanhemmilleen, vaikka oikeasti hän ei halua lääkäriksi. Daniel tykkää kirjoittaa runoja ja uskoo kohtaloon. Nähdessään afrotukkaisen, kauniin Natashan kadulla luurit päässä ja DEUX EX MACHINA -takki päällään, hänen on pakko seurata tuota tyttöä levykauppaan.

Kukaan ei halua uskoa, että elämä on sattumanvaraista. (s. 40)

Natasha ei usko Danielin tavoin kohtaloon, vaan hän on puhtaasti tieteeseen perustava ihminen. Tai näin hän ainakin aluksi uskoo olevansa. Niinpä tyttö ei usko rakkauteenkaan tunteena, vaan ainoastaan kemiana. Daniel, ikuinen runoilija ja romantikko, asettaa tytölle haasteen ja saada hänet rakastumaan itsensä ennalta määritettyjen kysymysten avulla, samojen, joita on käytetty eräässä tutkimuksessa. Natasha jättää kertomatta, mihin hän on muutaman tunnin kuluttua menossa: erään asianajajan luo, joka saattaa ehkä pelastaa Natashan tulevaisuuden ja kumota maastakarkotuksen. Natasha siis antaa tuo jäljelläolevan ajan pojalle rakastumistutkimukseensa.

MEILLÄ ON HETKI, jollaista en kaipaa.
Kun ihmiset sanovat sydämen haluavan mitä se haluaa, he puhuvat runollisesta sydämestä - rakkauslaulujen ja monologien sydämestä, siitä joka voi särkyä kuin kaikkein haurain lasi. 
He eivät puhu oikeasta sydämestä, siitä joka ei tarvitse muuta kuin terveellistä ravintoa ja aerobista liikuntaa. (s. 110)

Alun tönkköytensä jälkeen kirjaa on oikein mukavaa ja suorastaan ahmittavaa lukea. Runopoika-Danielin ja tiedetyttö-Natashan hauskaa ja nokkelaa sanailua on nautinto lukea, ja samalla he tulevat paljastaneeksi paljon itsestään niin toisilleen kuin lukijallekin. Kirjan sivuhenkilötkin saavat jalansijansa tarinassa, osa jopa hyvin merkittävässä roolisssa. Kirjan loppu on sydäntäraastavan riipaiseva. Lopusta olisi vain voinut jättää Irenen näkökulmasta kerrotun epilogin pois, sillä se vähän pilaa dramaattista ja avointa loppua.

Kirjasta tehty elokuva vaikuttaa myös kivalta ja aionkin sen katsoa heti, kun se tulee DVD:lle.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Ei vielä löytynyt


Samantyylistä luettavaa:

Heittäydy jos uskallat: Estelle Maskame
It only Happens into Movies: Holly Bourne
Kaikki kaikessa: Nicola Yoon


Lisään kirjan Kirjankansibingon kohtaan:

Romantiikka

YA-haasteessa kirjan ruksaan kohtaan:

Kirjasta tullut elokuva

Helmet-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

6. Rakkausromaani

Kirja sopii mainiosti Popsugar-haasteen kohtaan:

 1. A book becoming a movie in 2019

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Keskusteluja ystävien kesken: Sally Rooney

Keskusteluja ystävien kesken: Sally Rooney. Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava 2019 

Englanninkielinen alkuteos (2017): Conversations With Friends. Kansi: Sharon and Vivien (yksityiskohta teoksesta) @Alex Katz

"Nokkela, kepeä ja kuolemanvakava romaani nuorten naisten mutkikkaasta suhteesta maailmaan ja toisiinsa on noussut kansainväliseksi kulttiteokseksi.

Yliopistossa opiskelevat Frances ja Bobbi liikkuvat erottamattomana kaksikkona Dublinin kirjallisten piirien laitamilla. Bobbi hurmaa ihmiset, Frances tekee heistä viiltäviä huomioita. Juhlissa he tutustuvat kuuluisaan valokuvaajaan Melissaan ja tämän puolisoon. Tuttavuus syvenee neliödraamaksi, jonka seuraukset uhkaavat Francesin koko elämän perustaa.

Palkittu irlantilaisromaani tavoittaa kivuliaan osuvasti lahjakkaiden nuorten aikuisten elämänpiirin: ironisen poseerauksen, haavoittuvan vilpittömyyden, lapsuuden taakasta irti rimpuilun." (Otava)

Oma arvio:

Keskusteluja ystävien kanssa aloittaa siitä, kun parikymppiset opiskelijaystävykset tutustuvat heitä vanhempaan naiseen, Melissaan. Tämä tuntuu niin kovin paljon hienommalta kuin he ovat hulppeine koteineen ja komeine aviomiehineen. Melissa haluaa tehdä runoesityksissä käyvistä ystävyksistä valokuvateoksen. Bobbi tuntuu heti alussa vähän ihastuneen Melissaan, mikä hiukan ärsyttää Francisia. Tytöt kun ovat tottuneet elämään symbioosissa keskenään.  Pian kuitenkin Francis huomaa nauttivansa Melissan miehen Nickin seurasta.

Mä tunnen vetoa runollisiin tyyppeihin. (s. 20)

Kirjan rakenne tuntuu alkuun hiukan oudoksuttavalta, sillä vuoropuheluita ei ole erotettu muusta kerronnasta mitenkään. Aika pian tähän kuitenkin tottuu ja alan jopa pitää tyylistä. Kirjassa on käsitelty taitavasti monenlaisia muitakin teemoja kuin romanssikuviot. Francisia on vaivannut järisyttävät kuukautiskrampit, jotka pahimmillaan ovat vieneet häneltä tajun, ja häntä jännittää tuleva ultraäänitutkimus, jossa saadaan lisätietoa siitä, mikä häntä vaivaa.

Kun avasin silmät, minusta tuntui, että olin ymmärtänyt jotain, että ruumiini soluihin oli syttynyt valo kuin miljooniin hehkuviin kosketuspisteisiin ja olin tietoinen jostain syvällisestä. Sitten nousin penkistä ja minulta meni taju. (s. 265)

Nick paljastaa Francisille kärsineensä viime aikoina masennusjaksoista, ja muun muassa sen takia hänen ja Melissan avioliitto on voinut viime aikoina huonosti. Se selittää  miehen hetkittäisen poissaolevan käytöksen myös Francisin kanssa ollessa. Parikymppinen Francis on kuin pelastava enkeli miehelle, ja kun totuus viimein paljastuu Melissalle, kaikkien ihmetykseksi tämä kiittääkin nuorta naista siitä, että on nostanut Nickin suosta. Toki luonnollisesti Melissan ensi reaktio on katkeruus.

Francisin isäsuhteessa on myös hiukan ongelmia, sillä tämän isä on pahasti alkoholisoitunut. Muualla asuva isä herättää huolta niin Francisissa kuin tämän äidissä, ja jossain vaiheessa tämä lopettaa Fracisisille niin kovin tärkeiden rahalähetysten laitonkin.

Ennen kaikkea tämä kirja on kuitenkin tarina ystävyydestä. Suurin särö Bobbin ja Francesin välille tulee novellista, jonka Frances saa julkaistua Melissan vanhan ystävän, Valencian avustamana. Bobbia loukkaa se, että Frances on kirjoittanut siinä suoraan ystävistään. Frances myös salailee viimeiseen asti ystävältään, että hänellä ja Nickillä on seksiä. Kaikki Melissan ystäväpiirissäkin vitsailevat siitä, miten Nick on rakastunut Francesiin, mutta kukaan heistä ei aavista, että näillä kahdella on ihan oikeasti suhde.

Sä olet vittu naimisissa, sanoin.
Joo, kiitti. Tuohan auttaa. Ilmeisesti sä saat kohdella mua miten
huvittaa siksi, että mä olen naimisissa.
Uskomatonta että sä yrität olla tässä se uhri. (s. 196)

Nickin ja Francisin suhde on melko lailla kirjan keskiössä. Minua ehkä jopa hiukan harmittaa tämä, sillä olisin kaivannut kirjalta muutakin kuin aviorikosdraamaa. Pariskunnan romanssi on kuitenkin kuvattu niin viattomalla ja rehdillä tavalla, ettei siitä jää likainen kuva. Bobbin häijyt kommentit Nickistä ja hänen kelvottomuudesta jopa hiukan ihmetyttävät minua (ihan kuten Francisiakin), sillä tarina voittaa minut hänen puolelleen. Kirjan loppu on melkoisen ennalta arvattu, mutta siitä huolimatta lohdullinen.

Kirjan nimi on osuva, sillä tässä todellakin käydään erilaisia keskusteluja ystävien kesken. Kirja on sen lisäksi kirja erilaisista tunteista; pelon, huolen, epätoivon, rakkauden, läheisyyden ja kateuden tunteista. Kirjan tarina parisuhde- ja ystävyyskiemuroineen on toisaalta tuttu, mutta toisaalta tässä kirjassa on jotain ominaisen mieleenpainuvaa. Kovin suuria tunnekuohuja en kuitenkaan kirjasta saanut. Suuret pointsit kirjalle annan endometrioosin käsittelystä, sillä enpä ole ennen tainnut lukeakaan tuosta vaivasta kertovaa fiktiota.

Tätä kirjaa suosittelisin aikuislukijoiden lisäksi noin 16+ ikäisille nuorille lukijoille, joita eivät enää nuortenkirjat niin kiinnosta, mutta jotka haluavat lukea vielä nuorten aikuisten näkökulmasta kirjoitettuja kirjoja.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjaluotsi 
Kirja vieköön!
Lumiomena
Maailmankirjat
Mitä luimme kerran

Lisään tämän Kirjankansibingossa kohtaan:

Piirroskuva

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin




sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Päivitys Nevermoor-sarjaan

Luin Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan toisen osan Meinioseppä - Morriganin kutsumus. Klikkaamalla kuvaa pääset lukemaan arvioni tästä ja sarjan aiemmasta osasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2018/05/nevermoor-sarja-jessica-townsend.html

lauantai 25. toukokuuta 2019

Sydänsurujen kääntöpuoli: Becky Albertalli

Sydänsurujen kääntöpuoli: Becky Albertalli. Suomentanut Peikko Pitkänen. Otava 2019

Englanninkielinen alkuteos (2017): The Upside of Unrequited. Käännöksen kansi: Johanna Junkala

"Lämpimän hauska romaani kasvukivuista ja siitä, miten tulla sinuiksi itsensä kanssa.

17-vuotiaalla Mollylla on ollut kymmeniä ihastuksia, mutta yhdellekään pojalle hän ei ole rohjennut ilmaista kiinnostustaan. Mollyn mielestä hänen kaltaisensa pulskan tytön on syytä varoa joutumasta naurunalaiseksi.

Kaveripiiriin ilmaantuu komea ja sulavakäytöksinen Will – täydellinen poikaystäväehdokas. Mutta miksi Mollyn ajatukset harhautuvat tämän tästä Reidiin, joka on Williin verrattuna tosi laimea tapaus?

Minä, Simon, Homo Sapiens -romaanin tekijän hurmaava uutuus."(Otava)

Oma arvio:

Rakastuin Becky Albertallin aiemmin suomennettuun kirjaan Minä, Simon, homo sapiens, joten tartuin hyvin odottavaisin mielin tähän uuteen suomennettuun kirjaan. Tällaisissa ennakko-odotuksissa on vaaransa, ja niinhän siinä kävikin, että tämä kirja ei kolahtanut niin kovasti.

"Mun suhteen sä saat kuvitella liikoja---saat kuvitella ihan mitä vain." (s. 233)

Kirjan pääosassa on 17-vuotias Molly, joka on hyvin kokematon poikien suhteen, kun taas hänen kaksoissiskonsa Cassie on hyvinkin kokenut. Muutenkin siskokset ovat kuin yö ja päivä; Molly on lihava, kun taas Cassie hoikka ja häikäisevä. Molly pitää pojista, Cassie tytöistä. Molly on arkaileva, Cassie tarttuu toimeen. Kirjan avauskappaleessa Molly törmää vessassa upeaan Minaan, jonka uskoo sopivan hyvin siskolleen, ja päättää saattaa tytöt yhteen. Ja niinhän siinä käy, että Minalla ja Cassiella alkaa synkata heti. Mollylle yritetään suositella taas Will-nimistä tosi coolia tyyppiä, Minan ystävää, jota Molly kutsuu hipsteri-Williksi. Mollya ujostuttaa kuitenkin ja hiukan myös ärsyttää muiden patistelu ja hänen asioiden hoitaminen.

Koska lihavilla tytöillä ei ole kundikaveria, saati seksiä. Ei edes elokuvissa, paitsi ehkä huumorimielessä. Enkä minä tahdo olla mikään kävelevä vitsi. (s. 153)

Molly aloittaa kesätyönsä tavaratalossa, ja tutustuu omistajien poikaan, nörttimäiseen Reidiin. Työparilla synkkaa heti hyvin ja pikku hiljaa he viettävät aikaa välillä työajan ulkopuolellakin. Cassie on ymmällään: mikä on Reidin ja Mollyn suhde, ja miksei Molly anna Willille mahdollisuutta. Samalla Molly tuntee, kuinka sisko alkaa vaikuttaa etäisemmältä eikä kerrokaan hänelle kaikkea, kuten sitä, miten hänen ja Minan juttu etenee. Molly tuntee itsensä syrjäytetyksi. Siskosten välit alkavat rakoilla.

Cassie ei kertonut minulle. Cassie seurustelee Minan kanssa, eikä hän kertonut siitä minulle. Sain lukea siitä Facebookista.
Olen Cassien kaksoissisko, mutta hänen Facebook-kaverinsa saivat tietää hänen ja Minan suhteesta ennen minua. (s. 85)

Kirja on sinänsä tosi hauskaa ja viihdyttävää luettavaa, mutta siinä on paljon häiritseviä tekijöitä, jotta olisin tästä kovin riemuissani. Jotenkin tässä on liikaa yritystä poiketa "normeista", liikaa kaikkea: on pullea päähenkilö, jolla on mielialalääkitys, tytöistä pitävä sisko, hipsteripoika versus nörttipoika ja sateenkaariperhe (Mollyllä ja Cassiella on kaksi äitiä, joista toinen on lisäksi tummaihoinen). Jää sellainen olo, että on keräämällä kerätty vähän kaikkea mukaan erikoisuudentavoittelussaan. Lisäksi Mollyn itsetunto tuntuu olevan vain kiinni siitä, pitääkö pojat hänestä vai eivät. Teini-ikäisestä se tietenkin voi tuntuakin siltä, että suosio poikien keskuudessa korreloi sitä, kuinka hyvä on, mutta tässä tarinassa se erityisesti korostuu. 

Pidän kyllä kaikesta huolimatta Mollyn henkilöhahmosta, kun taas Cassien persoona on ärsyttävä. Minä samaistun Mollyyn, joka on tykännyt aina etäisesti ihastella poikia tekemättä asialle mitään, ja joka hämmentyy, kun muut yrittävät hoitaa asioita hänen puolestaan. Minä olin teininä samanlainen epävarma haikailija ja salaa-ihastuja, mutta olin ihan tyytyväinen, vaikkei asiat koskaan edenneetkään. Ajattelin, että kyllä kohtalo johdattaa asiat oikein. (Ja niin minunkin kohdallani on käynyt.)

Molly on todella taitava askartelija, ja hänen vastuullaan onkin äitien Nadinen ja Pattyn tulevien häiden koristelut, ja tyttö ottaakin tehtävän tosissaan. Mollyllä on myös hulvaton ystävä Abby, joka on tällä hetkellä etäystävä, koska opiskelee muualla. Abby pitää ihanasti ystävänsä puolia.

Kirjassa sivutaan suvaitsemattomuutta, joka ilmenee esimerkiksi vanhakantaisesti ajattelevan, töksäyttelevän mummin kommenteissa hänen nähdessään amerikankorealaisen Minan ensimmäistä kertaa. Toisaalta mummo on hyvin sinut tyttärensä ja tyttärentyttärensä homoseksuaalisuuden kanssa, ja toteaakin vain, että "rakkaus on rakkautta." Kuitenkin mummon kommentit Mollyn kiloista ovat todella tympeitä ja ajattelemattomia. Lisäksi Karen-täti kieltäytyy tulemasta Nadinen ja Pattyn häihin, koska ei hyväksy heidän suhdettaan.

Sydänsurujen kääntöpuoli on hauska ja viihdyttävä kuvaus nuoren tytön epävarmuudesta. Suosittelen tätä yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille lukijoille, jotka ovat kyllästyneet täydellisiin päähenkilöihin ja tykkäävät huumorista ja romantiikasta. Kun Albertallin aiempi kirja aiheuttaa lukijalleen Oreo-keksihimoa, tällä kertaa kannattaa varata minisuklaamunia ja keksitaikinaa käden ulottuville.

Arvosanani 3+

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muissa blogeissa ja vlogeissa:

Kalenterikarju (Mikon ja Miken kirjakerho)
Kirjojen keskellä

Samantyylistä luettavaa:

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli 
Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos: Heidi Silvan
Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 

 17. Kirjassa on kaksoset

lauantai 18. toukokuuta 2019

Blogini 5-vuotisarvonta!

Arvon blogini viisivuotisen uran kunniaksi Nicole Yoonin uutukaisen YA-kirjan Aurinko on tähti. Arvontaan voit osallistua Instagramin kautta (@adelheid79), blogini Facebooksivuilla tai kommentoimalla tähän julkaisuun. Arvonnan suoritan 31.5.2019 klo 18.00. 0nnea!

Päivitys Taikuri ja taskuvaras -trilogiaan

Luin Anniina Mikaman kirjoittaman teoksen Huijarin oppipoika, joka on Taikuri ja taskuvaras -trilogian toinen osa. Kuvaa klikkaamalle pääset blogipostaukseen, jossa jutustelen molemmista kirjoista.

https://adelheid79.blogspot.com/2019/03/taikuri-ja-taskuvaras-trilogia-anniina.html

lauantai 11. toukokuuta 2019

Pojille, joita joskus rakastin -trilogia: Jenny Han

Pojille, joita joskus rakastin: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. Sanoma 2018 (Pojille, joita joskus rakastin #1)

 Englanninkielinen alkuteos (2014): To All the Boys I've Loved Before


"Kuusitoistavuotias Lara Jean Song säilyttää kirjoittamiaan rakkauskirjeitä äidiltä saadussa hatturasiassa. Yksi jokaiselle pojalle, johon Lara on elämänsä aikana ihastunut. Viisi Kirjettä, joihin Lara on vuodattanut kaikki tunteensa. Kirjeitä ei ole tarkoitettu kenenkään silmille, mutta eräänä päivänä joku lähettää ne eteenpäin. Yhtäkkiä Laran rakkauselämä ei olekaan enää mielikuvitusta vaan pelkkää sotkua."

Oma arvio:

Katsoin tähän kirjaan pohjautuvan elokuvan ennen kuin tiesin, että tästä on myös suomennettu kirja viime vuonna. Aivan ehdottomasti halusin lukea tämän, sillä tykästyin kovasti leffaan.


Josh Sanderson, minä ihastuin sinuun ensin. Kuuluit oikeasti minulle. Ja jos kyse olisi ollut minusta, olisin pakannut sinut matkalaukkuun ja vienyt mukanani, tai arvaa mitä, en olisi lähtenyt minnekään. En olisi hylännyt sinua, en milloinkaan enkä mistään hinnasta. (s. 67)

Kirjan päähenkilö, Lara Jean on jotenkin niin sympaattinen, ettei hänestä voi olla pitämättä. Hän on  ollut salaisesti ihastunut rakkaan isosiskonsa Margotin poikaystävään Joshiin, johon hän tutustui ennen siskoaan. Naapurissa asuva Josh on kuitenkin koko perheen poikaystävä, sillä hän viettää paljon aikaa Songien luona. Myös sisaruskolmikon nuorin, Kitty, on palavan rakastunut Joshiin. Niinpä Lara Jean ei voi olla järkyttymättä, kun isosisko kertoo päättäneensä seurustelusuhteen Joshiin, sillä hän on lähdössä opiskelemaan muualle, eikä halua etäsuhdetta. Kaiken huipuksi Margot kieltää siskoaan kertomasta vielä muille asiasta.


"Et tunne jokaista ajatustani, Lara Jean." (s. 292)

Jotenkin kummallisesti Lara Jeanin salaiset rakkauskirjeet päätyvät kohteilleen - ne kirjeet, joita Lara Jean ei missään tapauksessa ole aikonut koskaan lähettää. Kun komea pelaajapoika Peter Kavinsky tulee juttelemaan omituisia Lara Jeanille, tämä kauhukseen alkaa tajuta, että hänen kirjeensä ovat päätyneet vääriin käsiin. Tyttö haluaa tietenkin korjata väärinkäsitykset. Onnekseen he huomaavatkin Kavinskyn kanssa, että voivat käyttää tilaisuutta hyväkseen ja feikata seurustelevansa.  Nimittäin myös Josh on saanut oman rakkauskirjeensä, ja Lara Jean haluaa uskotella tälle, ettei missään nimessä ole enää ihastunut häneen, vaan feikkipoikkikseensa Kavinskyyn. Myös Kavinskyllä on oma lehmänsä ojassa, sillä hän haluaa saada ex-tyttöystävänsä takaisin. Lara Jean ja Kavinsky sopivat yhdessä feikkisuhteensa säännöt, jotka tietenkin hieman elävät ja muokkautuvat ajan saatossa. Ihana soppa on valmis!


Makaan sängylläni tyyny naaman päällä ja mietin kaameaa kesken jäänyttä pusuamme. Koetan sulkea sen mielestäni, mutta näen hetken yhä uudestaan ja uudestaan. (s. 123)

Kuten arvata saattaa, Lara Jean alkaa mietiskellä, pitääkö hän ihan oikeasti Kavinskystä. Ja vaikka Joshin kanssa tapahtuukin jotain säpinää, Lara Jean ei enää tiedä, onko Josh sittenkään se oikea ihastuksen kohde. Kunnon kolmiodraama on valmis. Draamailun ohessa Lara Jean kipuilee myös ikävänsä kanssa: isosisko on ollut heidän äitinsä kuoleman jälkeen se, joka on huolehtinut perheestä isän kanssa. Nyt kun sisko on poissa, Lara Jean yrittää ottaa vastuuta perheestään. Margot alkaa tuntua koko ajan etäisemmältä. Pikkusisko vinkuu ja rukoilee omaa koiraa, ja isä on oma höppänä itsensä, jonka kokkailut ovat yleensä melko - hmmm  - erikoisia.

Minä todella viihdyin tämän kepeän, hauskan, romanttisen mutta hyviä teemoja sisältävän kirjan parissa. Sen verran jäi vaivaamaan tarinan jatko, että tilasin jo seuraavan osan englanninkielisenä. Toivottavasti sarjan muutkin osat suomennetteisiin. Kirja on soppeli yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille tytöille, mutta uskaltaisin vinkata tätä myös kuutosluokkalaisillekin.


Arvosanani 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Kirjojen keskellä
Kirjanmerkkinä lentolippu
Tylypahkan kirjasto

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

28. A book with “love” in the title

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Mikael Gabriel - Alasti: Anton Vanha-Majamaa ja Laura Friman

Mikael Gabriel - Alasti: Anton Vanha-Majamaa ja Laura Friman.  WSOY 2019

Suojapäällisen kuva: Janita Autio. Kansi ja ulkoasu: Tuukka Koivisto (Kobra). Kirjan kuvat Janita Autio ja Mikael Gabrielin kuva-arkisto.

" 'En ole kertonut teille vielä mitään.'

Avoin elämäkerta huippusuositun ja ristiriitaisen artistin tiestä kasvatuskotiin ja sieltä kuuntelijoiden sydämiin.

Mikael Gabriel on toisaalta maailman sympaattisin ihminen toisaalta kipakka tuittupää. Hän on musiikillaan menestynyt tähti, jonka teini-ikä oli kaikkea muuta kuin ruusuinen. Miten menestys on muuttanut häntä ihmisenä? Näkyykö rujo tausta seestyneen elämän takana?

Ollessaan 14-vuotias Mikael Gabriel passitettiin kasvatuskotiin Hyrynsalmelle. Takana oli pitkään jatkunut kipuilu ja kapinointi, joka ilmeni pienempien kolttosten lisäksi myös päihteidenkäyttönä ja autovarkauksina. Isä istui vankilassa, eikä äiti kovista otteistaan huolimatta saanut poikaansa kuriin. Aika lastenkodissa oli vaikeaa ja jatkui yli neljä vuotta, mutta lopulta Helsinkiin palasi muuttunut nuorukainen. Mikael Gabriel oli alkanut kirjoittaa tuskaansa biiseiksi ja haaveili räppärin urasta. Loppu on suomalaista musiikkihistoriaa.

Lukuisten listahittien, loppuunmyytyjen keikkojen, Vain elämää -menestyksen, leffaroolien, oman levy-yhtiön perustamisen ja X-Factor-tuomaroinnin jälkeen on aika kertoa Mikael Gabrielin koko tarina. Anton Vanha-Majamaan ja Laura Frimanin kirjoittama Mikael Gabriel - Alasti on sukellus ainutlaatuisen suomalaisen artistin elämään ja sisimpään. 

'Kirja tulee järkyttämään ihmisiä, mutta toivottavasti myös avaamaan persoonaani enemmän sellaisille, jotka eivät ole minuun vielä tutustuneet.'  Mikael Gabriel" (WSOY)


Oma arvio: 

Minulle on tullut tavaksi sepostaa elämäkerta-arvioiden alussa, mikä on minun suhteeni kyseisessä kirjassa pääosassa olevaan henkilöön. Elämäkerrat kun ei kuulu varsinaisesti minun perus lukemistooni, mutta teen poikkeuksia tietyistä syistä. Nyt syynä on luonnollisesti artisti nimeltä Mikael Gabriel, tai nuori mies nimeltä Mikael Sohlman, jonka elämänvaiheet kiinnostavat minua niin paljon, että ostin Laura Frimanin ja Anton Vanha-Majamaan kirjoittaman kirjan hänestä. MG:n musiikki on minulle tuttua, sillä kuuntelin muutamia vuosia sitten hänen biisejään paljonkin. Viimeisen kerran ja Älä herätä mua unesta taisivat olla ne, joka kolahtivat minuun kovimmin - rakastan niiden sydäntäriipaisevan traagisia sanoituksia. Raahasin myös perheeni paikallisen kauppakeskuksen avajaisiin, jossa MG esiintyi, jossa hämmästelin ja ihailin hänen rentoa tapaansa ottaa yleisö haltuun, varsinkin eturivissä kiljuvat ja huutelevat tytöt. Olen myös fiilistellyt artistilta yhden festarisetin.

Kolmen kuukauden eristys tuntui keskitysleiriltä ja on yhä Mikaelin elämän vaikein kokemus. Mikael tärisi raivosta, jota voinut purkaa muuhun kuin itseensä - ja huoneen seiniin. (s. 55)

Kirja käy läpi Mikaelin elämän alkuvuosista kohti nykyistä menestyksen aikaa, joka on johtanut uupumukseen ja tauon paikkaan. Lukija saa kahlata  mukana yksinhuoltajaäidin vilkkaan ja urheilullisen pojan mukana kohti rötöstelevää lähiöelämää ja vaikeuksia, jotka johtavat nuoren pojan huostaanottoon. Tuomas-koti Hyrynsalmella toimii Mikaelin tukikohtana seuraavat vuodet, jolloin hän myös alkaa kirjoittaa riipaisevia ja suoria tekstejään ja räppäämään koko kansalle - tai ainakin aluksi pienelle osalle sitä, niille onnekkaille, jotka hänet ovat keksineet.

Visio alkoi kirkastua ja ala-astevuosien poikabändihaaveet sekä Eminem-unelmat saada uutta muotoa. Mikael oli entistä varmempi siitä, että hän halusi viihdyttää ihmisiä ja olla ihan oikea artisti. (s. 71)

Kirjassa ei jää epäselväksi Mikaelin ystävien merkitys. He ovat muutakin kuin tuplaajia keikoilla, he ovat hänen tärkeimpiään, joista hän ei suostu luopumaan. Myös Mikaelin tyttöystävä Triana ja koira Biggie pääsevät kirjan sivuille, mutta ensin mainitusta Mikael kertoo melko varovaisesti. Se käy ilmi kuitenkin, ettei Mikaelin äiti ole oikein koskaan oppinut pitämään hänestä.

"Miklu antaa koiralleen sellaista hoivaa, jota hän olisi itse kaivannut ja jota jokin osa hänessä yhä tarvitsee." (s. 223)

Kuten hyvässä elämäkerrassa, ääneen päästetään myös Mikaelin läheiset, kuten äiti, isäpuoli, tyttöystävä, artistikollegat, levy-yhtiön ihmiset ja manageri Peppi Puljujärvi, joka vaikuttaa olevan perfect match Miklun manageriksi. Hän sanoo aina totuuden ja tuntuu pitävän Mikaelista hyvää huolta. Muutenkin on aina hyvä kuulla asioista ja tapahtumista toinen tai useampikin näkökulma. Pidän erityisesti Puljujärven ja kollegoiden, kuten VilleGallen, Cheekin ja Uniikin näkemyksistä, jotka tuovat hieman kontrastia kirjaan.

Kuvat on lomitettu tasaisesti lukujen väliin ja ovat mukavan monipuolisesti niin Miklun lapsuudesta kuin muusikkoelämästäkin kertovia. Mustanpuhuvan kansikuvan suojapaperin alta paljastuu sympaattinen, pikku-Mikaelin nauravainen kuva.


Mikaelin persoona, joka on välillä valtamerialuksen kokoinen, ei jää kirjan lukijalle juurikaan hämärän peittoon. Mikaelista saa kirjan perusteella toisaalta kypsän ja avoimen, toisaalta herkän ja hiukan lapsenmielisen kuvan. Hän vaikuttaa hyvin ristiriitaiselta. Mikaelin läheiset ja yhteistyökumppanit puistelevat välillä päätään nuoren miehen egolle ja tempauksille, mutta tuntuvat vilpittömästi kunnioittavan tätä, kaikista oikuista huolimatta. Minä saan vahvistusta kirjan myötä siihen, että tämä nuori mies on paitsi lahjakas, myös hyvin viisas ja sympaattinen. Hän ei ole aina tehnyt kovin fiksuja valintoja, mutta kelläpä meistä ei olisi luurankoja kaapissa. (Ja kaikkia asioita elämässäänhän ei voi todellakaan valita itse!) Mikael vaikuttaa olevan myös hyvin herkkä, kuten yleensä hyvin menestyvän taiteilijan kuuluukin olla. Se on yhtä aikaa heikkous ja vahvuus. Mikaelin taipumus syvällisiin pohdintoihin ilmenee muun muassa kautena, jolloin hän on todella kiinnostunut kaikenlaisista salaliittoteorioista.

Mikael Gabriel - Alasti on hyvin tyhjentävä nuoren miehen kasvu- ja menestyskertomus, joka valottaa myös suomalaista rapmusiikkimaailmaa. Mikaelin lapsuus- ja varhaisnuoruusajan asiat ovat välillä hyvin järisyttäviäkin, mutta kirjassa kuplii kuitenkin Mikaelin elämänilo ja into, joten synkäksi ei lukukokemus jää. Joistakin asioita täytyy lueskella läpi sormien hymähdellen, kuten artistin suhteettomasta materialismista ja naisseikkailuista, jotka toisaalta ovat niitä odotetuimpia hihhopkulttuurin kliseitä.

Suosittelen lukemaan myös Mikko Aaltosen JHT - Musta lammas, joka kertoo rap-artisti Cheekin tarinan, sekä 7 veljestä - 20 vuotta Rähinää, jossa käydään Rähinä Recordsin jäsenten historiikkiä. Janita Aution kanssa Mikael Gabriel on myös tehnyt valokuvateoksen Himmee samannimisestä kiertueestaan.

Arvosana 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja verkkojulkaisuissa:

Klangi 
Luettua ja maistettua 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

 23. Muistelmateos tai elämäkerta

lauantai 4. toukokuuta 2019

Päivitys Tuhat kerrosta -trilogiaan

Luin Katharine McGeen Tuhat kerrosta -trilogian viimeisen osan Tuhat kerrosta - korkeuksiin. Kansikuvaa klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni tästä ja aiemmista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/11/tuhat-kerrosta-trilogia-katharine-mcgee.html

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Lintuhäkin muotoinen soittorasia: J.S. Meresmaa

Lintuhäkin muotoinen soittorasia: J.S. Meresmaa. Osuuskumma 2019

Kansi: J.S. Meresmaa

"Tuhdolla istuu nainen. Runsas, valkoinen mekko verhoaa häntä. Korvan takaa pilkottaa suopursun kukka. Harso piilottaa kasvot, jotka kuvittelen suloisiksi.

Sirot kädet pitelevät airoja. Lapa puhkoo harvakseltaan veden pintaa. Pyörteet kieppuvat, katoavat. Hän tulee vain, kun on tyyntä. Hän tulee hämärän hetkellä, vuosi toisensa jälkeen.

Varjovaimo pitää puolisolle seuraa vaimon työmatkan ajan. Omenan siemenet kertovat elinpäivien määrän. Uudet kengät keventävät askelta enemmän kuin ostaja kuvittelikaan. Hunnutettu morsian soutaa noutamaan uutta sulhasta joka vuosi. Kaksi tusinaa outoja pikkutarinoita, jotka on punottu unista - joskus painajaisista.

J.S. Meresmaa on tamperelainen kirjailija, joka lumoutuu kaiken kokoisista tarinoista. (Osuuskumma)"

Oma arvio:

Ihastelin ja kummastelin tovin tätä pikkuruista, kämmenelle mahtuvaa novellikokoelmaa heti sen saatuani. Tämähän on mukava ottaa vaikka taskuun mukaan ja lueskella heti, kun tulee sopiva hetki. J.S. Meresmaan kirjoittamat uuskummalliset novellit ovat mukavan lyhykäisiä ja saavat mielikuvituksen lentämään: kun tarinat on supistettu tiivistettyyn muotoon, jää lukijalle paljon tilaa täydentää puuttuvat osat.  

Ensi silmäyksestä hän halusi ne. Kengät  kaupan näyteikkunassa. Sirot ja hurjat, sellaiset jotka väriensä puolesta sopivat vain rohkeimmille. (Kengät, s.9)

Minikokoisessa novellikokoelmassa on kaikkinensa 24 novellia, joissa on aineksia niin fantasiasta, kauhusta kuin uuskummastakin. Pidän lähes kaikista novelleista, mutta eniten mieleeni jäivät seuraavat novellit: Ohuet seinät, jossa viimeinen lause jättää lukijan kammotuksen ja ihmetyksen valtaan; Kengät, jossa on kuumottava kauhufantasian sekainen loppu; Yksinäisyyden loppu, joka on yhtä aikaa hauska että kammottava sekä Peilit, joka piti lukea moneen kertaan, että oivalsi jotain.

Vauva itkee naapurissa. Tätä on jatkunut jo kolmatta päivää. En tiedä mitä tehdä. (Ohuet seinät, s.20)

Lintuhäkin muotoinen rasia on mukava välipala novellien ystävälle, ja lisäksi tämä on mainio lahjaidea, jonka voi helposti sujauttaa onnittelukortin väliin tai lähettää kirjeessä ystävälle. 

Arvosanani on 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

47. Kirjassa on alle 100 sivua

 

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos: Heidi Silvan

Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos: Heidi Silvan. Myllylahti 2019

Kansi: Karin Niemi

"Tyttökirjallisuutta varhaisnuorille! Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos on kepeä ja kevyt, vaikka mukana on tunteiden koko skaala – aivan kuten tyttöjen elämässä oikeastikin on.

Seiskaluokkalainen Tytti Seckelin on kuin kuka tahansa, mitä nyt jännittää asteen verran tavanomaista enemmän. Hän unelmoi, on epävarma, tykkää, ihastuu, epäilee ja on nolo – ja kuitenkin myös oman elämänsä sankari, joka tilanteessa.

Tytti haaveilee oman kirjan kirjoittamisesta. Yksityinen salaisuus tulee koko koulun tietoon, kun oppilaiden aamunavauksessa luetaan otteita Tytti Seckelinin menestysromaanista – tekstistä, jota ei pitänyt olla luettavissa vielä missään. Tytin muistitikku on joutunut vääriin käsiin, ja asian selvittely vaatii some-tilien avaamista, muihin ihmisiin luottamista ja rohkeutta nousta esiin ja tehdä ennen näkemättömiä tekoja.

Kuka nöyryyttämisyritysten takana on? Ketkä ovat Tytin puolella ja ketkä vastaan? Ja ennen kaikkea: onko Koistinen, tuo kirjallisuuden hurmaava roisto, sittenkään syyllinen Tytin ahdinkoon?

Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos on kevyttä tyttökirjallisuutta varhaisnuorille. Vakavatkin asiat saavat kuorrutteekseen Tytti Seckelinin omintakeiset kommentit huumorikäsittelyllä." (Myllylahti)


Oma arvio: 

On mukavaa, että Heidi Silvan on löytänyt oman, tyttökirjamaisen linjansa. Jo hänen ensimmäinen, viime vuonna ilmestynyt John Lennon minussa, toi oman persoonallisen säväyksensä nuortenkirjallisuuteen, ja samaa linjaa jatkaa hän tässä toisessa kirjassaan, jonka nimikin on ihanan vanhahtavan tyttökirjamainen. Karin Niemen kansikuvien väritys on minusta herkullisen pirteä, vaikka olenkin kuullut sen vieraannuttavan nuoria lukijoita.

Äiti on aina iloinen, se on  hänen erityiskykynsä, ja hän toivoo, että minäkin olisin. Hän toivoo myös, että muuttuisin taikaiskusta sosiaalisemmaksi ja että saisin yhtäkkiä liudan ystäviä. (s. 17)

Kirjan päähenkilö Tytti on introvertti tyttö, joka jännittää liikaa muiden mielestä tavanomaisia asioita (teini-ikäinen minäni samaistuu!), pitää seurasta mutta väsyy helposti ihmisiin (introvertti-minäni samaistuu!), janoaa tietoa tietyistä asioista ja rakastaa kirjoittamista. Kun koulun kiusanhenkipojat, Kossu ja Koistinen, päättävät yllättää koko koulun lukemalla Tytin kirjoittamaa kertomusta, tytön elämästä tulee hankalaa.Tytti kun on onnettomuudekseen hukannut muistitikkunsa, ja tietysti se on joutunut vääriin käsiin. Tytti on vajota maan alle häpeästä, eikä vähään aikaan halua jatkaa koko kertomustaan. Sitten Facebookiin ilmestyy vielä feikki-kirjailijasivut Tytin nimellä. Onko tämä jo kiusaamista?

Saana, joka ei ole huomannut Tyttiä aikoihin, osoittaa kiinnostusta hänen kirjoittamisharrastukseensa ja kehottaa Tyttiä jatkamaan kirjoittamista. Hän jopa haluaa lukea uusia tekstejä. Samaan aikaan naapurinpoika Tomi, jota Tytti on aina ajatellut vain kivana naapurinpoikana, alkaa käyttäytyä omituisesti - ihan kun hän tykkäisi Tytistä. Ja sitten toinen aamunavaustempauksen järjestäneistä pojista, Koistinen, pyytää Tyttiä koulun discoon. Kyseessä ei ole kuitenkaan treffit, vai onko? Ja entäs sitten Tomi, joka pyytää myös Tyttiä kanssaan discoon. Ei ihme, että tytön pää on ihan pyörällä kaikesta.

Jos olisin poika, tietäisin täsmälleen, kuinka tyttöjä tulee kohdella. Harmi vain, että olen tyttö, enkä tiedä yhtään, kuinka minun tulisi olla. (s. 115)

Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos esittelee erilaisen, ei aina niin sanavalmiin ja nokkelan tyttösankarin. Kirjassa mietitään kiusaamista ja sen rajoja, sitä, kehen voi luottaa ja kehen ei, ihastumisen alkutaipaleita (mutta vain sivuroolissa) ja sitä, ettei kaikki ole ihmisten kanssa aina niin mustavalkoista. Sosiaalinen media on ajanmukaisesti suuressa roolissa. Tytti joutuu opettelemaan somen käyttöä, sillä hän ei ole koskaan oikein tuntenut sitä omakseen, ja saa kuulla siitä esimerkiksi Saanalta. Kirja herätteleekin miettimään somen hyviä ja huonoja puolia.

Pidän kovasti kirjan kepeästä, humoristisesta ja lukijaa huomioivasta tyylistä, vaikka välillä Tytin ajatukset ja sanailut tuntuvat tätimäisen laskelmoiduilta. Henkilöt puhuvat kotoisasti mää-muodossa, mutta kuten aiemmassakin Silvanin kirjassa, murteellisuutta ei ole tungettu liikaa mukaan. Tytin romantiikkakuviot on sopivassa roolissa ja saavat kyllä aikaan lämpöisiä tunteita lukijassa. Kiusaamiseen on suhtauduttu sopivan järkeilevällä tavalla tekemättä kärpäsestä härkästä. Kirjaa suosittelisin 11-14-vuotiaille.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly


Samantyylistä luettavaa:

John Lennon minussa: Heidi Silvan
Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

Kirja sijoittuu Popsugar-haasteen kohtaan:

 6. A book with a plant on the cover




lauantai 20. huhtikuuta 2019

Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys: Ville Hytönen & Marjo Nygård

Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys: Ville Hytönen & Marjo Nygård. Haamu 2019


"Professori Pistrihi on hassu mies. Sininen rusetti, raidalliset sukat ja samettitakki. Hän hääräilee koneidensa kimpussa, nostaa välillä hitsauslasejaan ja kurkistaa ympäröivään maailmaan. Sitten hän jälleen laskee lasit kasvoilleen, sekoittaa asetyleeniä happeen ja hitsaa peltilevyjä toisiinsa kiinni. Millainen maailma professorin työpajassa syntyy? Siinä on sähköä, höyrypunkkia, mielikuvitusta ja tilkkanen dieseliä." (Haamu)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=npx5BzVEuaE


Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä 9-vuotiaan poikani kanssa.

Lapsille ei juurikaan steampunkkia tehdä, oikeastaan tämä taitaa olla laatujaan ensimmäinen. Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys on luokiteltu lasten kuvakirjoihin, mutta minä laittaisin tämän kyllä lastenkertomuksiin, niin kuin se onkin meidän kirjastossa luokiteltu.  Tarinat ovat sen verran psykedeelisiä, etteivät alle kouluikäiset näistä välttämättä perusta, veikkaisin. Itsekin olin välillä ihan ulalla.

Kirjan ideana on siis hieman vinksahtaneen professorin luoma miniatyyrimaailma, jossa asuu hyvin eriskummallisia otuksia. Kirja koostuu useista tarinoista, joissa pääsosassa on vuoroin eri asukas: viemäriputkissa vipeltävät roottorilapset, jättimäinen, romuista rakennettu robotti Hernhutti, Hullumasiinasta huolta pitävä Kolbarek, hurjat rälläkkäkarhut, tehdaskombinaatin kammottavat hyönteiset, kosmonautti Viiksi-Vitali, jolla kasvaa poskesta pitkä karva, maailman rikolliset Roiberit, kihisemällä nauravat klovnimuorit, kaasuvalojen kummitukset ja patterimopolla ajava Pontus-poika. Kirjan nimihahmo Pistrihin jää siis oikeastaan pelkäksi taustahenkilöksi, pelkäksi kaiken luojaksi.

Hullumasiinan äärelle ei uskaltanut mennä - se ei ollut pelkästään pelottavan näköinen vaan sillä oli paha sielu, sanottiin. (s. 20)

Kirjan tarinat ovat keskimäärin neljä sivua pitkiä, joista yksi sivu on kuvitusta. Nygårdin kuvat ovat kirjan henkeen sopivan vinksahtaneita, mutta olisin kaivannut musta-valko-keltaisen värimaailman lisäksi enemmän värikkyyttä. Tarinat ovat sopivan hassuja, vähän kauhistuttaviakin, mutta tarinoita yhdistää yhteinen tarinalinja.

Tältä näyttävät kähähtelevät klovnimuorit Marjo Nygårdin musta-valko-keltaisissa kuvituksissa.
Poikani sanoo kirjasta seuraavaa: Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys on hauska, hupsu ja kiinnostava kirja. Mielenkiintoisin hahmo on hullumasiinan hoitaja Kolbarek, koska hän on niin hassu. Kirjassa on sopivasti kuvia, jotka ovat hauskoja ja kiinnostavia. Hauskin tapahtuma kirjassa on, kun Viiksi-Vitalilta nyppäistään poskikarva pois. Kirja olisi saanut olla hieman pidempi. Kirjan loppuratkaisu on hyvä, mutta Viiksi-Vitalille olisi voinut kasvaa uusi karva poskeen. Suosittelen tätä omanikäisilleni (9) tytöille ja pojille. En aio itse lukea tätä uudelleen.

Pojan arvosana: 5
Minun arvosanani: 3,5
Yhteisarvosana: 4+

 Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa.

Muissa blogeissa: 

Joukon taideblogi
Kirjan vuoksi

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

37. Pienkustantamon julkaisu

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Päivitys Lasilapset-trilogiaan

Luin Kristina Ohlssonin Lasilapset-trilogian päätösosan Kivienkelit. Klikkaa kuvaa, niin pääset lukemaan arvioni tästä ja kahdesta aiemmasta osasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2018/02/lasilapset-sarja-kristina-ohlsson.html

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Päivitys DIMILY-trilogiaan

Luin Estelle Maskamen DIMILY-trilogiaa jatkavan osan Älä kerro kenellekään - Tylerin tarina. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni tästä ja aiemmista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/02/dimily-trilogia-estelle-maskame.html

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Taikuri ja taskuvaras -trilogia: Anniina Mikama

Taikuri ja taskuvaras: Anniina Mikama. WSOY 2018. (Taikuri ja taskuvaras #1)

Kansi: Sami Saramäki

"Vakuutan teille, että teitä vedetään nenästä ihan koko rahan edestä!

Taikuri ja taskuvaras aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta.

Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Tom on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890 ja Mina on pian osa show'ta, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon, liikkumaan ja puhumaan.Nuoret huomaavat olevansa toisilleen enemmän kuin ystävät, mutta kummankin menneisyydessä on pahoja, selvittämättömiä asioita. He joutuvat juonittelun pyörteeseen ja ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla - muutama taikatemppu hihassaan." (WSOY)

Oma arvio:

Olen pyöritellyt tätä kauniskantista kirjaa käsissäni siitä asti, kun se vuosi sitten ilmestyi, mutten jostain syystä saanut luettua Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvarasta kuin vasta nyt. Viime vuoden Hel-YA:n yleisöäänesyksessä kirjan päähenkilöt, Mina ja Tom, voittivat parhaan YA-kirjaparin palkinnon, samaten kun graafikko Sami Saramäen taiteilema kansi voitti samassa äänestyksessä parhaan YA-kirjakannen palkinnon. Lisäksi kirja voitti vuoden 2018 Topelius-palkinnon.

Kirjan päähenkilö, 16-vuotias Mina, on tottunut elämään köyhyydessä ja kurjuudessa sen jälkeen, kun hän menetti vanhempansa traagisessa onnettomuudessa. Mina elättää nyt itsensä taskuvarkaana, ja asuu vuotavassa ladossa 1800-luvun lopun Helsingissä. Kun Mina huomaa nuoren, komean miehen sujauttavan hienon kellon taskuunsa, Mina huomaa jälleen kerran tilaisuutensa koittaneen. Varkaus onnistuu loistavasti, mutta kotivajalleen päästyään Mina huomaa, ettei hänen varastamansa esine näytäkään kellolta. Ja sitten oven takana jo huhuileekin tuo sama nuorimies, joka pyytääkin poliisien kutsumisen sijaan Minan kahville kanssaan ja tekee ehdotuksen, joka muuttaa täysin Minan elämän. Näin Mina muuttaa Tomin hienoon kartanoon, alkaa pitää seuraa erityisen kärttyiselle ja hankalalle professorille. Lisäksi hän saa auttaa muissakin talon askareissa.

Se oli taidetta ja todellista magiaa, ja katsomon pimeydessä Mina tunsi, kuinka kaikki hänen ympärillään olivat unen kaltaisesssa tilassa, johon taikuri oli heidät vaivuttanut ja piti heitä nyt täysin vallassaan. (s. 117)

Tomasz Alexander on niin ammatiltaan kuin elämäntavaltaan taikuri, mutta myös keksijä. Hänen talonsa pursuaa hänen ihmeellisiä mekaanisia keksintöjä, jotka tuntuvat sen ajan ihmisiltä ihmeellisiltä. Aidon oloiset lentävät linnut, ihmeellinen sisälle rakennettu puutarha eläimineen ja ihmeelliset illuusioshowt hämmästyttävät ihmisiä. Mina katselee lumoutuneena, kuinka Tom osaa flirttailla yleisölle ja tietysti ihastuu nuoreen mieheen välittömästi. Vapaa-ajalla Tom käyttäytyy kuitenkin oudon muodollisesti ja kohteliaasti. Yksi Tomin ihmeellisimmistä keksinnöistä on tismalleen Tomilta näyttävä humanoidirobotti, jota kutsutaan Sotamieheksi. Sotamiehen aivot koostuvat ihmeellisistä virtapiireistä, ja robotti onkin hyvin oppivainen ja eläväisen oloinen ihme. Mutta mitä ihmettä Tom tuntuu koko ajan salailevan menneisyydestään, ja miksei hän voi osoittaa Minaa kohtaan kiintymyksen merkkejä, vaikka selvästi pitää tästä kovasti. Professori väittää löytäneensä Tomin aikoinaan tajuttomana kadulta.

- Miksi valitsit juuri minut? hän kysyi.
- Kuinka niin? kysyi Tom. - Minä kun luulin, että sinä valitsit minut.
- Sinä olit vain...väärässä paikassa väärään aikaan.
- Oletko varma? Ehkäpä minä olinkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan?
- En tiedä.
- Ei se mitään. Entä voisitko uskoa, että jokainen on ansainnut uuden tilaisuuden,vaikka olisikin tehnyt jotakin väärin?
Mina nyökkäsi hitaasti.
- Siihen minä voisin uskoa, hän sanoi. (s.56)

Kirjan juoni kietoutuu jännittäväksi vyyhdeksi, kun rikas herra Morton kutsuu Tomin esiintymään suuren tavaratalonsa avajaisiin, ja vanhan miehen nuori rouva Cecilia ihastuu Tomiin kovasti. Mina joutuu todistamaan kauheuksia vakoillessan epäilyttävän naisen touhuja, ja pääsee myös vihille siitä, mitä hänen vanhemmilleen mahdollisesti on tapahtunut.

Minulla oli hyvin toisenlainen käsitys kirjasta etukäteen. Odotin todella hykerryttävää romantiikkaa - sitä ei ollut. Odotin enemmän magiaa ja taikuutta - se jäi muutamaan esitykseen. Olin koko kirjan ajan ihmeissään sen kohderyhmästä: Minan näkökulmakerronta on kovin lapsekasta ja kirjan romanttinen osuuskin jää niin kesyksi, että kirja olisi mielestäni enemmän jo varhaisnuorille sopivaa, kun taas jotkut juonikuviot menevät melko raadollisiksi. Tomin jäyhyyteen annetaan loppuvaiheilla selitys, joka mullistaa koko kirjan, mutta olisin kaivannut silti jotain hieman enemmän. Tunnetta, kuohua. Mina on jotenkin turhan laimea henkilöhahmo. Tomin luona asuvan 14-vuotiaan Joelin ja Minan ystävyys ja siitä syvenevä Joelin ihastuminen jää myös melko turhaksi ja laimeaksi tapahtumaksi muun myllerryksen keskellä.

- Siinä on jotakin peräti luonnonvastaista, mies sanoi. -Sanalla sanoen kammottavaa. Ajatelkaa, jos tuon kaltaisia olisi enemmän, ja eräänä päivänä ne päättäisivät hyökätä ihmisten kimppuun. (s. 206)

Kirjassa parasta on steampunk-henkisyys, Tomin mekaaniset keksinnöt ja yllättävä, scifihenkinen käänne kirjan lopulla. Minun suuria lempielokuvia on Terminator 2 - Tuomion päivä, jossa koneet ottavat vallan ja Terminator-niminen androidi lähetetään tulevaisuudesta pelastamaan Sarah Connor ja hänen poikansa. Kirjassa on hiukan samaa henkeä. Pidän muös kovasti viittauksista satuun Vakaa tinasotamies, joka on yksi lempisaduistani. Kirjan kansikin tuo mieleen kovasti sadun.

Kirjan seuraava osa, Huijarin oppipoika, odotteleekin minulla jo lukemistaan.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Luetaanko tämä?
Todella vaiheessa
Unelmien aika
Kirjojen keskellä
Kirjasähkökäyrä



Helmet-haasteeseen sijoitan kirjan kohtaan:

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

24. A debut novel

Huijarin oppipoika: Anniina Mikama. WSOY 2019 (Taikuri ja taskuvaras #2)

Kansi: Sami Saramäki
 "Lumoavaa tunnelmaa ja jännitystä

Viime vuoden arvostelumenestys, lukijoiden rakastama Taikuri ja taskuvaras saa jatkoa. Taikuri ja taskuvaras -teoksessa esitellyn taikuri Tomin menneisyys avautuu lukijalle. Tarina on täynnä yllättäviä käänteitä, täpäriä tilanteita ja salaisuuksia.

Krakova 1824. Wiktor on kellosepän oppipoika, joka haaveilee seikkailuista ja on korviaan myöten ihastunut kauniiseen Zofiaan. Kun Wiktor joutuu onnettomuuteen oudon taivaankappaleen räjähtäessä joenrannassa, hänen elämänsä muuttuu. Wiktorin hengen pelastaa salaperäinen Tom - vaikka on itsekin vaarassa. Apuun tulee kelloseppä Seweryn, joka tuntuu tietävän kellojen korjaamisen ohella yhtä ja toista myös taikuudesta. Huijarin menneisyys seuraa Seweryniä ja pian koko kolmikko tempautuu mukaan mutkikkaisiin juonitteluihin. Wiktor saa huomata, että jos aikoo taikuriksi, on opittava improvisoimaan tiukan paikan tullen.Tom ja Wiktor ovat Taikuri ja taskuvaras -teoksesta tuttu silmänkääntäjäkaksikko. Huijarin oppipoika kertoo heidän ensimmäisestä yhteisestä seikkailustaan, josta ei puutu yllättäviä käänteitä, täpäriä tilanteita ja salaisuuksia." (WSOY)

Oma arvio:

Vaikka toisaalta olisin kauheasti kaivannut, että seuraava Taikuri ja taskuvaras -trilogian osa olisi jatkanut Minan tarinaa, aikahyppy taaksepäin osoittautuikin erittäin kiehtovaksi ratkaisuksi. Ensimmäistä osaa lukiessa kun paloin halusta tietää, mistä ja miten androidi Tom putkahti Wiktorin elämään.

Kun Wiktor kohottautui käsiensä varaan ja yritti nousta, hän tunsi selässään hirvittävän kivun leimahduksen, ja siinä samassa maailma pimeni. (s. 54)

Huijarin oppipoika on tarina Wiktorista, hänen samalla onnestaan ja epäonnestaan kohdatessaan Tomin ensimmäistä kertaa. Tom pelastaa Wiktorin hengen hänen avaruusaluksensa räjähtäessä, mutta Wiktorin halvaantuu alaruumistaan loppuelämäkseen. Muun kulkuri Seweryn sattuu paikalle ja vie onnettoman Wiktorin kotiinsa, yksinhuoltajaäitinsä luo.

Alkaa pojan hidas toipuminen ja henkinen kamppailu, eikä pojan kiukulta säästy ihana Zofiakaan, joka tuntuu löytäneen seuraa komeasta Rufus-pojasta. Kynsin hampain Wiktorin äiti lupaa Sewerynin jäädä apulaiseksi heidän taloonsa, tosin hän joutuu oleskelemaan ulkovajassa. Seweryn alkaakin tehdä erilaisia kellosepän töitä ja opettaa myös Wiktorille tätä tarkkaa työtä. Kaikilta salassa he kuitekin korjaavat taivaalta pudonnutta, räjähdyksessä hajonnutta miestä, joka ei kuitenkaan ole kuten ihmiset. Tom on saatava "henkiin", ja Sewerynillä ja Wiktorilla on siihen suunnitelmansa.


Kirjassa on kiehtovia ja yllättäviä juonenkäänteitä, mutta muutenkin se on tasaisen viihdyttävää luettavaa. 1800-luvun Krakova on hurmaava miljöö tälle uskomattomalle tarinalle, joka selittää ja taustoittaa sarjan alkuosaa.

- Haluaisin sanoa sinulle jotain kaunista, hän aloitti. - Halusin sanoa ja aiemmin. En vain tiedä, miten sanoisin sen.Ehkä minun pitäisi kirjoittaa se, mutta sanat eivät riitä kuvaamaan, miten kaunis sinä mielestäni olet. Sinä olet niitä ihmisiä, jotka tekevät kaikesta kaunista. (s. 399)

Mikaman luomissa henkilöhahmoissa on ihanaa epätäydellisyyttä, kuten Wiktor osoittaa lapsellisella kiukuttelullaan ja epävarmuudellaan Zofiaa kohtaan. Olisin ehkä kaivannut hieman rohkeampaa romantiikkaa heidän välilleen, kun se nyt jää hyvin araksi tunnusteluksi. Kolmiodraama Zofian, Rufuksen ja Wiktorin välillä on ratkaistu hyvin kypsän haikealla tavalla.

- Minun kaltaiseni lähetettiin pahimpiin paikkoihin, hän sanoi. - Sinne, minne ihmissotilaat eivät voineet mennä. Ja ennen kaikkea sinne, minne ihmissotilaat kieltäytyivät menemästä. Meidät lähetettiin tuhoamaan, ja me olimme siinä työssä tehokkaampia kuin mikään muu sotakone konsanaan. Mutta minä olen saanut siitä tarpeekseni. (s. 150)

Kiehtovinta kirjassa on se, kuinka Tom opettelee ihmismäisyyttä matkimalla ja tarkkailemalla ihmisiä. Hän on ollut tulevaisuuden avaruussiirtokunnassa taistelurobottina, mutta vastoin ohjelmointeja halunnut lopettaa tappamisen ja matkannut näin 1800-luvun Krakovaan. Tom ei halua tappaa enää ketään, ja siitä hän pitää kiinni. On kiehtovaa ajatella, että tekoälyllekin voisi kehittyä moraalinen ajattelukyky. Tomin saapuminen tulevaisuudesta tuo taas mieleeni yksi lempielokuvistani, Terminator 2 - Tuomion päivä, sillä asetelmassa on hyvin paljon samaa. Tästä mainitsinkin jo ensimmäisen osan arviossani.

- Suru on tunne, joka on vain ihmiselle tuttu. Mutta uskon tietäväni siitä jotakin. Se on kuin virhe, jota ei voi korjata, ja se muistuttaa minua itsestään joka hetki. (s. 178)

Huijarin oppipoika sopii hyvin myös sellaisille, jotka eivät ole lukeneet sarjan ensimmäistä osaa. Suosittelen kuitenkin lukemaan sarjan oikeassa järjestyksessä, että ensimmäisen osan yllättävyys säilyisi. 

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Samantyylistä luettavaa:

Stephanie Garber: Caraval-trilogia 
Kerstin Gier: Rakkaus ei katso aikaa -trilogia

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Päivitys Väkiveriset -sarjaan

Luin päätökseen Sini Helmisen neliosaisen Väkiveriset-sarjan. Kansikuvaa klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni tästä Maan povessa -osasta ja aiemmistakin sarjan osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/04/vakiveriset-sarja-sini-helminen.html

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Päivitys Throne of Glass -sarjaan

Luin Sarah J. Maasin Throne of Glass -sarjan neljännen osan Varjojen kuningatar. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan, mitä mieltä olen tästä ja kolmesta aiemmasta osasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/08/throne-of-glass-sarja-sarah-j-maas.html

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Minna Canth -lukuhaaste ~ Ihmisen kuvia - novelleja: Minna Canth

Ihmisen kuvia - novelleja: Minna Canth. Toim. Minna Maijala. Gummerus 2019. 

 Kannen suunnittelu: Saana-Reeta Meilahti

"Juhlavuottaan viettävä Minna Canth koki kirjailijanroolinsa itselleen kaikkein tärkeimmäksi. Sitä kunnioittaen julkaisemme kirjallisuudentutkija Minna Maijalan toimittaman kokoelman Canthin tuntemattomampia novelleja, jotka kirkastavat hänen kirjailijakuvaansa ja riisuvat hänen päältään 175 vuoden pönäkkyyden.

Maijala kertoo kokoelman esipuheessa, kuinka Canthin kertomukset kärsimyksestä pyrkivät tarkoituksellisesti synnyttämään lukijoissa sokkivaikutuksen, jotta he ryhtyisivät vaatimaan yhteiskunnallista muutosta.

Canthin novellit kuvaavat tavallisen ihmisen arkea aikana, jolloin normeista poikkeaminen johti usein lääketieteelliseen diagnoosiin. Muotidiagnooseja olivat muun muassa melankolia, hysteria ja hermoheikkous. Canth piti aikansa hermostuneisuuden syynä modernin ajan liian nopeaa kehitystä, joka vaati ihmisiltä jatkuvaa olemassaolon kamppailua. Olemmeko vieläkään oppineet hiljentämään tahtia?" (Gummerus)

Sisältää novellit:
Kuoleva lapsi (1887)
Epäluulo (1891)
Lääkäri (1891-92)
Ystävykset (1890)
Agnes (1892)
Kauppias Roller (1887)
Missä onni? (1895)
Hullu-suutari (ajoittamaton)
Eräänä sunnuntaina (1888)

Oma arvio:

Ihan ensimmäiseksi oikein hyvää  Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! Teen tämän postauksen Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteen innoittamana. Tänäö keväänä ilmestyneessä Ihmisen kuvia -novellikokoelmassa on minulle ennestään tuntemattomia novelleja, paitsi aiemmin bloggaamani Agnes, jonka siis jätin tällä kertaa lukematta. 
Kuva: Niina T. / Yöpöydän kirjat
 "Luulen että heistä kovin moni kärsii siveellistä mielivikaisuutta siinä määrässä, ettei heitä voi pitää edesvastauksen alaisina töistään."
"Vaikka ajatuksen juoksussa ei mitään tuntuvaa sekaannusta ilmestyisikään?" (Lääkäri: s.94)

Heti muutaman novellin luettuani minulle kävi selväksi, että mielenterveys on hyvin vahva teema tässä kokoelmassa. Se kulminoituu erityisesti novellissa Lääkäri, jossa tohtori Hammar uskaltaa esittää väitteen, että moni rikollisista kuuluisi ennemmin mielisairaalaan kuin vankilaan. Että joskus rikoksentekijästä ei hetimmiten näe päälle päin, että hän olisi mieleltään sairas, ja olisi sen tähden tehnyt tekonsa. Onko siis oikein vangita tällainen henkilö? Hammar alkaa jopa menettää potilaitaan näiden väitteiden vuoksi. Eräs tapaus häntä erityisesti kiinnostaa: Sohvi Rantala, joka tuomittiin isäntäväeltä varastelusta ja lopulta tuhopoltosta. Sohvi ei osoittanut minkäänlaista katumusta, ja Hammar haluaisi vakuuttua siitä, että Sohvi on mieleltään sairas. Hankala on kuitenkin saada muut sitä uskomaan, sillä mielenterveyden ongelmat ja niiden tunnistaminen ovat vielä tuolloin niin lapsenkengissä. Tämä novelli on mielestäni oivallista pohdintaa siitä, voiko rikoksentekijän todistaa syyntakeettomaksi henkisen vakautensa perusteella.

Missä oli hänen sielunsa? Oliko se lähtenyt pois hänen ruumiistaan?
 Hän oli ilman sielua. Tiesikö kukaan ihminen, kuinka onnetonta oli sieluton elämä?
Saisiko hän koskaan sielunsa takaisin? (Epäluulo: s. 75)

Sairaalloisesta mustasukkaisuudesta kertovat novellit Epäluulo ja Ystävykset. Ensimmäisessä kauppiaan vaimo Elli menee vainoharhaisuudessaan niin pitkälle, että hänen henkinen terveytensä järkkyy ja hän päätyy traagisiin tekoihin ja lopulliseen ratkaisuun. Jälkimmäisessä taas on kyseessä ystävien keskeinen solidaarisuus ja mustasukkaisuus, kun toinen rakastuukin mieheen ja jättää toisen kolmanneksi pyöräksi. Tässä novellissa on kuitenkin ihastuttavan onnellinen loppu.

Ulkona oli pimeätä kuin säkissä, ei nähnyt kämmenen vertaa eteensä.Siinä kävellessä tuntui Rollerista juuri kuin olisi jotain pudonnut hänessä alas ja vajonnut yhä syvemmälle. Päästä se alkoi ja tuntui sydämmeen asti. Siellä ahdisti ja painoi, jäykistyi ja puuttui. Niin raskaaksi koko olento kävi ja elottomaksi kuin kivi. (Kauppias Roller: s. 249)

Lyhyehkö novelli Kauppias Roller on traaginen tarina siitä, miten miehen mielen täyttää tylsämielisyys ja lopulta elämänhaluttomuus. Hänen vaimollaan tuntuu olevan ystäviä ja huvituksia, mutta kauppiasta itseään ei huvita mikään. Loppu on Canthin tyyliin traaginen. Missä Onni? -novellissa pohdiskellaan nimensä mukaisesti onnea ja etenkin sitä, tuoko yltäkylläisyys onnen. Esimerkkitapauksessa kertojan tuntema Hilma pääsee varakkaisiin naimisiin Tampereelle, mutta masentuu juhlavassa elämässään täysin, Myöhemmin, miehensä konkurssin jälkeen Hilma joutuu  elämään köyhästi ja sairaskin hän on, mutta kertojan ihmetykseksi nainen onkin onnellisempi kuin koskaan.

Koko perhe nukkui, yksi ainoa oli, joka ei silmiään ummistanut nyt enemmän kuin ennenkään. Kätkyessä hän makasi ja katseli taivaan tuikkivia tähtiä pienestä lähellä olevasta ikkunasta, jonka alemmat ruudut olivat osaksi päreillä paikatut, osaksi rievulla tukitut. --- Eikä tuntunut yö pitkältä, vaikka nukkuivat kaikki muut, hän yksin valvoi. (Kuoleva lapsi: s. 42)

Loppupään novellit Hullu-suutari ja Eräänä sunnuntaina jäivät minulle vähän vaisummiksi lukukokemuksiksi. Kokoelman avausnovelli Kuoleva lapsi on riipaiseva mutta myös kaunis tarina seitsenvuotiaasta, kuolemansairaasta Eevistä, joka sängyssään odottaa kivun lakkaamista. Sitä odottaa myös hänen äitinsä, jonka sydän on särkyä lapsensa sairastelusta. Minunkin sydämeni särkyy novellin lopussa.

Ihmisen kuvia tarjoaa mukavan valikoiman tuntemattomampia Canthin novelleja. Omia suosikkejani on Lääkäri, Kuoleva lapsi ja Ystävykset. Laajassa esipuheessa kirjan toimittanut Minna Maijala avaa novellien taustoja, se kannattaa myös lukea. Pidän erityisesti myös kirjan hempeäsävyisestä ulkoasusta, joka on Sanna-Reeta Meilahden käsialaa.

Arvosana 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta

Muissa blogeissa:

Tuijata. Kulttuuripohdintoja


Lisää Minna Canthia blogissani:

Sylvi
Agnes

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

19. Novellikokoelma