"Ihmeellinen tarina herättää henkiin joulun taian.
Jouluaatto lähestyy, mutta Aaton kotona ei ole otettu
esiin edes kynttilöitä, puhumattakaan muista koristeista. Aatolle joulu
on erityisen tärkeä, sillä se on hänen syntymäpäivänsä: hän täyttää 11
vuotta. Näyttää vain siltä, että tänä vuonna joulua ei tule. Äiti ja isä
ovat vain varjoja itsestään, surullisia ja poissaolevia. Pikkusiskokin
yrittää olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton.
Aatto pakenee kodin ikävää tunnelmaa uimahalliin. Eräänä päivänä hän kohtaa uimahallin ulkopuolella saman ikäisen tytön, jonka ilo ja innostus ovat tarttuvaa laatua. Erikoisesti puhuva ja nauravainen Heta asuu ihmeellisessä talossa, jonka jokainen huone on täynnä joulun tunnelmaa. On kuin talo olisi lumottu. Entä kuka on synkkä mies, joka kiertelee talon lähistöllä? (S&S)
Oma arvio:
Kustantaja lähetti minulle iloisena yllärinä tämän kirjan, jonka ajattelin kauniin kantensa perusteella olevan iloinen, jouluinen kuvakirja. Joulunpunainen kansikuva kätkee kuitenkin sisälleen hyvin surullisen, mutta kauniin tarinan. Lisa Aisaton kauniit kuvitukset mykistävät minut.
Kirjan päähenkilö, pian 11-vuotias Aatto on ystävänsä Jonin kanssa uimahallissa, kun hän huomaa ikkunan takana leveästi hymyilevän tytön, joka myöhemmin esittäytyy Hetaksi. Heta on kaikkea sitä, mitä Aaton ystävä Joni ei ole: puhelias, utelias, hymyilevä, suorastaan välillä energiasyöppö. Heta vie Jonin kotiinsa kaakaolle ja leikkimään piilosta. Jonilla ei heti alussa herää epäilykset, kun talossa ei tunnu koskaan näkyvän aikuisia, mutta jotain hämärää hän huomaa heti ensimmäisellä käynnillään: yhdessä huoneessa oleva soutotuoli näkyy välähdyksen ajan vanhana, pölyisenä ja harmaantuneena.
"Tervetuloa Villa Kuistiin", Heta sanoi. "Tämä on maailman paras paikka." (s. 23)
Aattoa huolettaa, onko hänen kotiinsa tulossa tänä vuonna joulua ollenkaan. Äiti ja isä haahuilevat talossa kuin haamut, eivätkö tunnu kuulevan Aaton kysymyksiä adventtikynttilöistä. Miksi Aaton kotona sitten on niin synkkää? Aatto paljastaa tämän perhettä kohdanneen suuren surun tarinan edetessä: isosisko Suvi on menehtynyt kesän alussa. Aaton kertomana Suvi oli ensin tosi surullinen, sitten hän alkoi laihtua ja kuihtua, joutui sairaalaan ja menehtyi siellä keuhkokuumeeseen. Suvin sairautta ei selitetä aikuisten sanoittamana, vain tämä Aaton kertoma kuvaus selvästikin masennuksesta ja syömishäiriöstä annetaan lukijalle.
Onneksi Aatolla on 5-vuotias pikkusisko Vilja, josta hän haluaa huolehtia. Juuri Viljan vuoksi Aatto tahtoisi joulun kotiinsa.
"Minä ajattelen joulua", hän sanoi.
"Ajatteletko?" kysyin.
"Että joulua ei tule", hän sanoi. "Ilman Suvia."
"Ahaa", sanoin. "Niin minäkin."
"Voinko nukkua vieressäsi?" Vilja kysyi.
"Totta kai voit." (s. 144)
Lumisisko on vaikuttavan tarinansa lisäksi joulukalenterikirja, sillä se jakautuu sopivasta kahteenkymmeneenneljään lukuun. Itse en malttanut lukea lukua päivässä, vaan hurautin kirjan parissa päivässä. Kirjan tarinassa käsitellään surua lapsen näkökulmasta, mutta myös ystävyyttä, sisarusrakkautta ja erilaisuutta. Kirjan alussa Aattoa toteaa hänen ja uimahalliystävänsä Jonin välien olevan melko vaisut, sillä he eivät juuri juttele tai tee muuta yhdessä kuin ui, mutta myöhemmin, kun Hetan salaisuus paljastuu, Aatto päättää yrittää Jonin kanssa uudestaan ja löytää tämän kanssa yhteisen sävelen.
Kaikesta surumielisyydestä huolimatta kirjan loppu on vapauttavan toiveikas ja onnellinen. Kaikki järjestyy, on kirjan opetus. Kirja sopisi mielestäni luettavaksi noin 7-10-vuotiaille, eli ihan alle kouluikäisten kirja tämä ei välttämättä ole. Suosittelen ääneen luettavaksi, jotta hankalista asioista voi sitten keskustella aikuisen lukijan kanssa.
Arvosanani kirjalle täydet 5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti