tiistai 15. tammikuuta 2019

Päivitys Huimaa-sarjaan

Luimme tyttäreni kanssa Vuokko Hurmeen Huimaa-sarjan toisen osan Kaipaus. Kuvaa klikkaamalle pääset lukemaan arviomme molemmista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/09/huimaa-sarja-vuokko-hurme.html

lauantai 12. tammikuuta 2019

Mortal engines - Kävelevät koneet: Philip Reeve

Mortal engines - Kävelevät koneet: Philip Reeve. suomentanut Tero Kuittinen. Karisto 2018 (1. painos suomennettu 2004)



 Englanninkielinen alkuteos(2001): Mortal engines

"Luonnonkatastrofi on runnellut maan, jossa valtavat kaupungit liikkuvat moottorien ja telaketjujen varassa kuivunutta merenpohjaa pitkin toisiaan saalistaen. Nuori museoharjoittelija Tom Natsworthy asuu Lontoon alimmissa kerroksissa. Joutuessaan todistamaan murhayritystä, jonka kohteena on hänen idolinsa keksijäinsinööri Valentine, Tom tempautuu mukaan hurjaan seikkailuun, joka saattaa maksaa hänen henkensä. Hän yhdistää voimansa vihollisia pakenevan, arpikasvoisen Hester Shaw’n kanssa: nuoret tarpovat kulkukaupunkien mylläämässä maastossa ja eksyvät villeihin merirosvokaupunkeihin. Lopulta he liittyvät kapinallisjoukkoon, joka pyrkii suojelemaan maapallon viimeisiä luonnonvaroja tuhoyrityksiltä.

Philip Reeven huikean suosion saavuttanut esikoisteos on voittanut Gold Nestle Smarties Awardin ja ollut ehdokkaana useille muille kirjapalkinnoille. Tämän omaperäisen, jännittävän scifiseikkailun johtoteemoja ovat ystävyys, moraali ja uskollisuus ihanteille." (Karisto)

Oma arvio:

Karisto julkaisi tästä kirjasta uuden elokuvakannellisen pokkariversion, kun elokuva Mortal engines tuli vuoden 2018 lopussa leffateattereihin. Tänä vuonna onkin tullut jo kaksi elokuvaversiota nuorten klassikkoscifikirjoista, kun myös Madeleine L'englen Hyppy tuntemattomaan -kirja sai myös oman elokuvansa keväällä 2018.

Monta tylsää vuotta hän oli haaveillut seikkailuista, ja nyt hän yhtäkkiä oli mukana sellaisessa! Hän oli pelastanut herra Valentinen hengen! Hän oli sankari! (s.35)

Kirjassa eletään postapokalyptisessä, dystopisessa maailmassa, jossa kaupungit ovat pyörien päällä liikkuvia, massiivisia kulkukaupunkeja. Kaupungit ovat jatkuvassa sodassa keskenään, ja etenkin isommat kaupungit syövät pienempiä jatkuvasti. Kirjan päähenkilö, 15-vuotias Tom on kolmannen luokan museoharjoittelija Lontoo-nimisessä kaupungissa, jonka johtajaa Valentinea hän pitää suurena sankarinaan – ja jonka kauniiseen tyttäreen Katherineen hän on rakastunut. Kun kaupunkiin tunkeutuu huiviin verhoutunut tyttö, Hester, yrittäen surmata Valentinen, Tom päättää leikkiä sankaria ja napata tunkeilijan. Lopulta käykin niin, että Valentinen mielestä hänen pelastajansa on kuullut ihan liikaa ja pudottaa Tomin yhdessä Hesterin kanssa ulos kaupungista, keskelle mutaista ja aavikoitunutta maata.

Tutustuttuaan tuittupäiseen Hesteriin Tom joutuu muuttamaan käsityksiään ihailemastaan valtionmiehestä: tämä on surmannut Hesterin vanhemmat hänen ollessa pieni ja viiltänyt myös tytön kasvot niin, että ne ovat ihan arpien peittämät. Yhdessä Lontoosta pudonneet joutuvat etsimään lähimpiä kaupunkeja, meinaavat joutua orjiksi merirosvokaupunkiin, mutta pelastuvat ihmeesti ilmalaiva Jenny Haniverilla kulkevan neiti Fangin ansiosta. Kuten jo kuvailustani saa selvän, kirjan maailma on hyvin Steampunk-henkinen ilmalaivoineen, höyrykoneineen ja keksintöineen.


”Äitini tapasi haukkua kulkukaupunkeja typeriksi. Hänen mukaansa niitä oli järkevää käyttää tuhat vuotta sitten, kun ihmisten elämää vaikeuttivat kaiken maailman maanjäristykset, tulivuoret ja etelään työntyvät jäätiköt. Nyt ne vain rullaavat sinne tänne ja syövät toisiaan, koska ihmiset ovat niin typeriä, etteivät tajua pysäyttää niitä.”(s. 55)


Pidän kovasti kirjan seikkailuhenkisestä juonesta ja kaupungeista, jotka liikkuvat paikasta toiseen höyryvoimalla. Kuten aina dystopioissa, myös tässä on myös kapinahenkisiä. Heitä kutsutaan liikkumisenvastaisisiksi ja he ovat perustaneet paikalleen juurtuneet kaupunkinsa syrjään. Tom paheksuu pitkään liikkumisenvastaisia, sillä hän on tottunut ajattelemaan niin liikkuvassa kotikaupungissaan. Hän huomaa kuitenkin kiintyneensä kovasti arpikasvoiseen Hesteriin, ja ajattelevansa Katherinea yhä vähemmän. Pian Tom tajuaa, ettei hänen Lontoo-kaupunkinsa menettelytavat olekaan kovin rehtejä.


Kirjassa kerrotaan myös Valentinen viisitoistavuotiaan ottotyttären, Katherinen näkökulma. Tytär on tottunut pysyttelemään poissa isänsä asioista, mutta häntä alkaa kiinnostaa se, mitä kuuli Hesterin sanoneen ennen putoamistaan. Hän luulee, että Tom putosi vahingossa, eikä voisikaan aluksi uskoa isästään mitään pahaa, mutta myöhemmin hänen käsityksensä isää kohtaan muuttuu. Hester käy juttelemassa alimmissa kerroksissa, Sisuksessa työskentelevän harjoittelija Bevisin Podin kanssa, jolta hän saa tietää tapahtumien oikean laidan. Bevisistä tulee Katherinen apulainen, ja myös ystävä, ja yhdessä he alkavat selvittää kaupungin pahiksen, Quirken luotsaaman MEDUUSAn tarkoitusperiä. Käy ilmi, että MEDUUSA on eräänlainen tuhoase, jolla Lontoo pystyy valloittamaan yhdellä napin painalluksessa kaikki kaupungit, myös itseään isommat. Katherine uskoo, että Tomin ajojahtiin Kolmannentoista kerroksen hissillä (aluksen nimi) matkustanut Valentine-isä ei tiedä MEDUUSAN käyttötarkoitusta, koska haluaa uskoa isästään vain hyvää. Kun Katherinen maailma murtuu, hän saa lohtua Bevisiltä. Parin rakkaustarina saa lohduttoman päätöksen. 


Kirjan todellisia pahiksia ovat pelätyt Marssijat, jotka ovat siis kuolleista ihmisistä henkiin herätetyt, tunteettomat tappajat. Hester ja Tom saavat yhden Marssijan peräänsä, ja käy ilmi, että Hester on tuntenut tämän Shrike-nimisen miehen tämän vielä eläessään. Vaikka Shrike vielä muistaa Hesterin, hänet on määrätty tappamaan tyttö, joten Hesterin on tehtävä moraalisia valintoja – tappaako entinen ystävänsä, tai sen mitä hänestä on jäljellä, vai antaako tämän surmata itsensä ja tehdä hänestäkin tunteeton Marssija. Onko Hesterillä enää mitään jäljellä tässä maailmassa? Tom alkaa kyllä tuntua hyvin läheiseltä…


Hän tarttui huiviin ja sitoi sen huolellisesti Hesterin kaulan ympärille, mutta kuten hän osasi odottaa, Hester veti huivin heti ylemmäksi ja peitti sillä suunsa ja nenänsä. Tomille tuli kumma kyllä surullinen olo: hän oli tottunut Hesterin kasvoihin, ja hän arveli kaipaavansa tämän vinoa hymyä. (s. 238)


Mortal engines – liikkuvat koneet on hyvin toiminnallinen ja kiehtova sarjan aloitus. Kirjasta tulee jossain määrin mieleen James Hashnerin Maze Runner –trilogia. Aion ostaa leffan itselleni, kunhan se on saatavilla, sillä olen kuullut siitä kehuja, ja sarjan jatko-osan Kadotettu manner olenkin jo lainannut kirjastosta valmiiksi.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


********

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

Popsugar-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:
 

10. A book with an item of clothing or accessory on the cover

torstai 3. tammikuuta 2019

Sirkus synkkä: J.S. Meresmaa, Teresa Myllymäki ja M.A. Tyrskyluoto (toim.)

Sirkus synkkä: J.S. Meresmaa, Teresa Myllymäki ja M.A. Tyrskyluoto (toim.) Osuuskumma 2018

Kansi: J.S. Meresmaa

"Klovnin sormi piirtää piirtää, kiiltäviä kuvioita toisensa perään. Sen kasvomaali valuu railoina, kerääntyy ihon taitteisiin, muuttaa klovninkasvot irvokkaaksi kuvaksi ihmisestä. Miksi me oikeastaan nauramme sille?

Magdalena Hai: Klovneria 

Sirkus on hymyä, naurua ja henkeäsalpaavia temppuja. Vai sittenkin jotakin aivan muuta? Kun huvitusten synkempi puoli paljastuu, saattaa kuolevaisen hymynkare vääntyä irvistykseksi ja jännityksenkiljahdus kauhunhuudoksi. Sirkus Synkkä haastaa lukijan osallistumaan näytökseen, jonka esitysten loppuhuipennuksia ei kukaan uskalla ennustaa.

Novelliantologian jokainen novelli kertoo oman jännittävän tarinansa sirkusten, huvipuistojen ja tivoleiden riemukkaiden kulissien takaa.

Kirjoittajat:

Maija Haavisto, Magdalena Hai, Saara Henriksson, Artemis Kelosaari, Anne Leinonen, J.S. Meresmaa, Hanna Morre, Mia Myllymäki, Teresa Myllymäki, Heikki Nevala, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, M.A. Tyrskyluoto" (Osuuskumma)

Oma arvio:

Sirkuksessa on minusta aina ollut jotain kammottavaa: jo itse sirkusteltta näyttää uhkaavalta, saati mahtipontinen musiikki, ylimielinen tirehtööri, viekas taikuri pelottavine temppuineen ja kammottavat klovnit, ennustajaeukot ja puujaloilla kävelevät hassuttelijat (tämä vastaa siis mielikuvaani perinteisestä sirkuksesta, mutta ei toki täysin vastaa nykyaikaa.) Sama pätee tivoleihin: musiikki pauhaa, laitteet kieppuu, valot räiskyy ja ihmiset kirkuu - milloin riemu saavuttaa rajansa? Siitä tässä Osuuskumman novelliantologiassa Sirkus synkkä on saatu hyvin kiinni, ja sirkukseen ja tivoliin liittyvät kauhukuvat heräävät henkiin.


Sirkus synkkä pitää sisällään 12 novellia ja yhden runon. Suosikeiksini nousevat Mia Myllymäen aavemainen, huvipuistoon sijoittuva novelli Musiikki varttia vaille, jossa uusi työntekijä joutuu todistamaan mitä merkillisintä haamunäytelmää yövuorossaan; Magdalena Hain dystopiamainen, kammottava Klovneria, jossa muualta avaruudesta palannut kehittyneempi ihmiskunta on alistanut Maan ihmiset omiksi orjikseen, ja joista klovnina toiminut Binbill-3-Dea on kuulusteltavana surmasta; sekä Anne Leinosen tieteisfantasiamainen, sadunomainen ja omalla tavallaan ahdistava Nokkion laulu, jossa osista rakennettu Ria toivoisi pääsevänsä lauluesityksensä avulla vapauteen pieneltä alukseltaan ja rakentajansa Oishin vallasta.  

Täytyy myöntää, että pidän silti ihan jokaisesta antologian novellista, tavalla tai toisella. Tasoltaan antologia on siis minusta hyvin tasalaatuisen laadukas:

Maija Haaviston Silmänkääntäjä -niminen runo aloittaa antologian ansiokkaasti.  

Heikki Nevalan Grande Finale on lyhyehkö, mutta hyvin tiivistunnelmainen novelli sirkuksen trapetsitaiteilijan viimeisestä esityksestä, joka on tuomittu tuhoon.

 J.S. Meresmaan novelli kertoo sisarusten, Raunin ja Tuovin tarinan, joka kytkeytyy karmaisevalla tavalla tivolin karuselliin. Opetuksena on, ettei mitään saa ilmaiseksi. 

Sama opetus on myös Hanna Morren Tivoli Tuska -novellissa, joka on yhtä aikaa eroottinen ja kauhuntäyteinen fantasiatarina. Siinä piikana työskennellyt Hawa ajautuu läheisen Tivolin houkutukseen - ja löytää sieltä itsensä yhä uudelleen ja uudelleen, osin rintaan pistettävän taikaviitan ja osin Lamia-nimisen naisen lumoamana. Novelli on saanut innoituksensa vanhasta sadusta Kulunut kultaviitta.  

Mikko Rauhalan novellissa Väliajalla sirkuksen onnettomuuksien uhreilla näyttää olevan sijaiskärsijät, ja tämän saa pariskunta Tim ja Maddie karusti huomata. 

Artemis Kelosaaren alkuun dekkarimainenkin novelli Viattomat esittelee rikostutkija Dante Armytagen, joka saa tutkittavakseen Cottingleyn huvipuistossa tapahtuneen armottoman verityön. Teon taustalla on ailuriaanit, ihmismäistä älykkyyttä saavuttaneet kissamaiset eläimet, jotka ovat nousseet kapinaan vangitsijoitaan vastaan.

Anni Nupposen kauhusävyisessä novellissa Sinun kanssani, ikuisesti lukija saa tavata sirkuksia kiertävän esiintyjäparin, leijonan ja naisen, jotka eivät olekaan ihan sitä miltä näyttävät.



Teresa Myllymäen Tulenpuhaltajat on dystopiahenkinen tarina Milasta, joka asuu tarkasti suljetussa sirkusyhteisössä Saaressa, joka erottaa heidät pelätyistä, mantereella elävistä Toisista. Mila saa tietää totuuden tulenpuhaltajakyvyistään ja lopulta noista Toisista. Novellin loppu on hyvin fantasiamainen.

Saara Henriksson kirjoittaa sirkuksen delfiinin mysteerimurhasta novellissa Herra Jack ei hyppää enää. 

Antologian päättää kiintoisasti M.A. Tyrskyluodon dystopinen Apokalyptos, jossa nuori Armo-niminen poika joutuu kokemuskaupan lumoihin eikä äitinsä kielloista huolimatta malta olla palaamatta kokemuksia myyvään liikkeeseen, josta avautuu pojalle portti toiseen ulottuvuuteen.

Suosittelen Sirkus synkkää sellaiselle lukijalle, jolle liiallinen riemu, värikkyys ja iloisuus on aina ollut hiukan pahaenteistä ja epäilyttävää.  Joille klovnit eivät välttämättä edusta hauskuutta, taikurit puhdasta ihmettelyä eivätkä tirehtöörit tervetullutta oloa sirkukseen. Riemulla on rajansa!

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa:

Caraval & Valenda: Stephanie Garber






keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Are We All Lemmings & Snowflakes: Holly Bourne

Are We All Lemmings & Snowflakes: Holly Bourne. Usborne 2018. (Ei suomennettu)



"Welcome to Camp Reset, a summer camp with a difference. A place offering a shot at “normality” for Olive, a girl on the edge, and for the new friends she never expected to make – who each have their own reasons for being there. Luckily Olive has a plan to solve all their problems. But how do you fix the world when you can’t fix yourself?" (Usborne)

Lukunäyte: https://usborne.com/browse-books/catalogue/product/1/13441/are-we-all-lemmings-and-snowflakes/#free-chapter-modal

Oma arvio:

Kylläpäs yllätyin iloisesti, kun löysin tämän Holly Bournen uutukaisen YA-kirjan  jo keikkuvan kirjastomme kokoelmissa. En ole vielä koskaan joutunut pettymään Bournen kirjoihin, enkä pettynyt tälläkään kertaa. Hän vain yksinkertaisesti osaa!

"Whatever is happening right now, don't let it win. Okay, darling? Come on, get up. You were fine last week."
I can't have been fine last week.
I can't remember what last week feels like. (s.9)

Are we All Lemmings & Snowflakes kertoo mielenterveysongelmista kärsivän Oliven tarinan. Tapahtumat vyöryvät käyntiin, kun isänsä syntymäpäiväjuhlien aikaan kaikki äänet tuntuvat vyöryvän Oliven päälle, kunnes tilanne menee niin sietämättömäksi, että hän juoksee ulos ja saa kasvihuoneessa käsittämätöntä tuhoa aikaan. Olive itse ei kunnolla edes muista jälkeenpäin, mitä on tapahtunut, mutta yhdestä asiasta hän on varma: hän ei yrittänyt itsemurhaa. Oliven perhe ja perheen lääkäri on kuitenkin eri mieltä, niinpä Olive päätetään suostutella nuorten mielenterveyskuntoutukseen, leirille nimeltä Camp Reset, jossa hänelle luvataan apua hänen ongelmiinsa.

I ruin everything.
Because I'm a bad person. (s. 117)

Camp Resetissä Olive tutustuu heti aluksi Jamie-nimiseen komistukseen, jonka kanssa hän vannottaa säätävänsä mitään. Ei ihan kuitenkaan onnistu, mutta sinnikkäästi Olive yrittää. Nuorten väliset suhteet ovat muutenkin leirillä ei-toivottuja. Aluksi Olivella tuntuu myös synkkaavan kahden tytön, Hannahin ja Sophien kanssa, jotka molemmat sairastavat OCD:tä. Kaikki menee kuitenkin pieleen siinä vaiheessa, kun Olive paljastaa, ettei ole koskaan halunnut kuulla omaa diagnoosiansa, joten hän ei voi sitä muillekaan kertoa. Hänen mielestään diagnoosi ei saa määrittää ihmistä, ja tästä Hannah loukkaantuu ja uskottelee myös Sophielle, että Olive kuvittelee olevansa muiden yläpuolella. Tytöt alkavat nyrpistellä Olivelle, joka tietenkin soimaa itseään, kun  on taas onnistunut pilaamaan kaiken.

I write:
Algorithm to sanity?
Maths to mental health?
Is there a formula?
Then I write:
Find Lewis... (s. 138)

Onneksi Olive löytää seuraa matikkanero Lewisistä, jonka kanssa he alkavat kehitellä omaa ideaansa: täytyy olla oma algoritmi sille, miten mielenterveysongelmista voi parantua. Heidän rannekkeistakin kun voidaan päätellä algoritmien kautta, milloin he ovat itsemurhariskialttiita. Oliven on helppo ottaa ujo, mutta tyttöön hiukan ihastunut poika mukaan pähkähullulta vaikuttavaan ideaansa, sillä hän rakastaa matemaattista pähkäilyä - ja nyt vielä nätti tyttö pyytää häneltä sitä. Yksityisistunnoilla terapeutti on kuitenkin huolissaan Olivesta, joka ei tunnu  nukkuvan, syövän, käyvän enää yhteisissä terapiaistunnoissa, ja joka vaikuttaa siis hyvin maaniselta. Vieraileva psykiatri järkyttää Olivea lipsauttamalla tämän diagnoosin ilmoille. Lukijana olen jo oikeastaan diagnosoinut Oliven itse melko varhaisessa vaiheessa. Olive kieltää kuitenkin sinnikkäästi olevansa maaninen, ja vakuuttaa olevansa aidosti oma, onnellinen itsensä.


Kirjan hauska nimi tulee Lewisin pohdinnoista, joissa hän tuumii ihmisten olevan yhtä lailla sekä laumasieluisia sopuleita (lemmings) (joiden uskotaan virheellisesti syöksyvän yhdessä joukkotuhoon) että uniikkeja kuten lumihiutaleet (snowflakes). Olive on hyvin innostunut tästä ajatuksesta, ja hän kehittelee onnen algoritmi -ajatustaan uudelle tasolle kutsuen mukaan porukkaan myös Hannahin, Sophien, Jamien ja ailahtelevaisen ja äänekkään Gabriellan. Yhdessä he kehittelevät keinon, jolla he voisivat vaikuttaa muihin ihmisiin ja näin ollen ehkäistä mielenterveysongelmat.  Terapeutti pelkää Oliven romahtavan hetkenä minä hyvänsä. Lukijana seuraan hengästyneenä Oliven vouhotusta ja pelkään samaa kuin terapeuttikin.

"I've ruined their lives because I'm a terrible person."(s. 123)

Tämä kirja on takuulla puhutteleva, koskettava ja hetkessä ahmittava. Olive on kertakaikkisen ihastuttava persoona, joka itsekin aavistelee rajojensa tulevan vastaan, mutta sinnittelee silti. Olive uskoo Camp Resetille mennessään olevansa paha ihminen, aiheuttaneensa itse kaikki ongelmavyyhtinsä, mutta myöntää leirin loppuvaihella sen, että hänen sairautensa on tehnyt ne asiat, ei Olive itse. On yksi ihminen, josta Olive on alkanut välittää liikaa, jotta voisi säätää hänen kanssaan yhtään. On toinen ihminen, jonka kanssa Olive voi säätää ihan vapaasti, koska hänestä vain tuntuu siltä. Olive tajuaa viimein, ettei hän voi vain sivuuttaa dianoosiaan ja sairauteensa tarjottua apua, vaan hänen on hellitettävä.

Holly Bourne osaa taas tuttuun tapaan käsitellä vakavaa aihetta rennolla ja helposti lähetyttävällä otteella. Kirjan henkilöhahmojen, etenkin Lewisin ja Oliven oivallukset koskettavat meitä kaikkia. Heidän tempauksensa on ajatuksena kaunis, vaikka onkin hankala toteuttaa käytännössä.

Toivottavasti tämä(kin) helmi suomennetaan ensi vuoden puolella!

Arvosanani 5+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Never judge book by it's cover 
The Heir of Ink and Magic
Yes Whale
A Thousand words a Million Books
The Royal Polar Bear Reads

Samantyylistä luettavaa:

Oonko ihan normaali?: Holly Bourne (Normaali #1)
Fangirl: Rainbow Rowell
Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven



tiistai 1. tammikuuta 2019

Kirjapöllön huhuiluja -blogin vuosi 2018

Oikein hyvää vuoden 2019 ensimmäistä päivää, rakkaat lukijat!


On aika blogini vuosikatsauksen. Käyn läpi tässä lyhykäisesti blogini vuoden 2018 kohokohdat.

Lukuhaasteet 2018

Osallistuin  tänä vuonna kolmeentoista lukuhaasteeseen, joista Kirjabloggaajien klassikko -haasteeseen kahteen kertaan (tammikuussa ja heinäkuussa) ja toimin myös tammikuun haasteessa ensimmäistä kertaa itse blogiemäntänä. Suureellisin lukuhaasteeni oli jälleen kerran Helmet-lukuhaaste, jota suorittelin tuttuun tapaan rennolla otteella: ne, mitkä sain ruksittua, sain ruksittua, mutta mitään en alkanut haastetta varten väkisillä lukemaan. Suorittamatta minulla jäi 50-kohtaisesta haasteesta ainoastaan seuraavat kuusi kohtaa:

8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
45. Palkittu tietokirja

Kaikki vuoden 2018 lukuhaasteeni näet tästä.

Lisäksi tutustuin sarjakuviin Oulun kaupunginkirjaston ja Oulun sarjakuvakeskuksen Sarjakuvametron avulla, josta minulla jäi yhtä kirjaa vaille suorittamatta Linja länteen. Tästä innostuneena päätin tutustua manga-sarjakuviin, joista romanttinen Aoha ride -sarja nappasi minut niin mukaansa, että olen tilannut itselleni puuttuvan kymmenennen osan sekä sarjasta tehdyn animaation.

Neljävuotias taaperoblogi

Dysphoria-nimellä aikoinaan aloittanut blogini täytti helmikuussa neljä vuotta. Olen ylpeä siitä, että olen jaksanut kirjoittaa blogiani säännöllisesti, vaikka työelämä välillä vaatii veronsa. Blogini on pitänyt suuntansa samana, eli olen edelleen painottanut nuortenkirjallisuutta, mutta lukenut välillä toki myös aikuisempia kirjoja. Olen blogannut välillä myös tasapuolisesti runoista, novelleista, tietokirjallisuudesta, selkokirjastakin ja lastenkirjallisuudesta. Lastenkirjojen osuus on kuitenkin vähentynyt roimasti edellisestä.

Goodreadsin laskujen mukaan luin tänä vuonna yhteensä 115 kirjaa, joista ihan kaikista en ole blogannut. Tämä lukuhan ei ole ihan realistinen, sillä ihan kaikkia lukemiani kirjoja (esimerkiksi lasten kuvakirjoja ja tietokirjoja) en ole välttämättä merkinnyt Goodreadsin listoille. 

Goodreadsin mukaan olen lukenut 31 615 sivua ja lyhyin lukemani kirja on ollut 36-sivuinen, pisin taas 750-sivuinen. Suosituin kirja, jonka olen lukenut, on Orwellin klassikko Vuonna 1982, kun taas Tarita Ikosen runokirjan Kylmyyden monologi on lukenut lisäkseni vain kaksi muuta. Tuttuun tapaan tähdityksieni keskiarvo on 3.9 eli melkein neljä, eikä tämä yllättänyt minua. Ilokseni huomasin, että Elina Pitkäkankaan Ruska on Goodreadsin parhaiten tähditetty kirja lukemistani!

 Hel-YA ja videobloggaamista

Vuoden kohokohdista suurin oli tietenkin jo toinen reissuni nuorten aikuisten kirjallisuustapahtumaan Hel-YA:han Helsinkiin syksyllä. Tapasin bloggaajia, kuuntelin kiintoisia paneeleita ja näin lempikirjailijoitani. Mukaan lähti signeerattu kirja sekä paljon hyvää mieltä.

Kirjabloggaajien kesken perustimme syksyllä 2018 oman Youtube-kanavan Kirjakultti, johon uskaltauduin tekemään jouluisen kirjavinkkausvideon sekä muutamia pätkiä yhteisille videoille. Minulta vaatii suurta rohkeutta näyttää naamani videoissa, sillä olen tottunut toimimaan vain ruudun takana piilossa. Minun on myöskin helpompaa ilmaista itseäni kirjallisesti kuin suullisesti, mutta harjoitus tekee varmasti mestarin. Lisää videoita on vielä tulossa, jahka toivun edellisistä.


Vuoden parhaat 

Perinteisesti olen vuoden loppuun listannut minua eniten sykähdyttäneet kirjat. Tässä tulee top listani:

Kirjapöllön Top 5 YA-kirjat 2018 

Yksi: Sarah Crossan




Kirjapöllön TOP 3 aikuisten kaunokirjat 2018 

Kirjapöllön TOP 5 lasten/varhaisnuorten kirjat 2018:

Siri Pettersen: Kupla


Arja ja Emma Puikkonen: Äänihäkki

Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset

Veera Salmi: Saari


Merja ja Marvi Jalo: Olivia ja onnentähti (Onnenkepparit #1)


 Uusia (luku)haasteita vuodelle 2019


Ensi vuonna blogini täyttää huimat viisi vuotta, ja sen kunniaksia aion järjestää perinteisesti kirja-arvonnan blogissani. Muita uudistuksia en ole vielä miettinyt, mutta todennäköisesti ulkoasu tulee ainakin pysymään samana. Blogini kirjahyllyt kaipaavat vielä hiontaa: teema-hyllyt alkavat olla kunnossa, mutta genrehyllyni ovat vielä kesken. Näin tietyntyyppisten kirjojen etsintä blogissani helpottuu, vaikka toki tunnisteilla niitä voi myös haeskella.

 Osallistun jälleen kerran Helmet-lukuhaasteeseen, mutta tänä vuonna uutena myös Popsugar-lukuhaasteeseen. Ihan pian on taas Blogistanian kirjallisuuspalkintoäänestyksen aika, ja myös tämän kuun lopussa 31.1.2019 olisi aika taas blogata jostain klassikosta, kun Kirjabloggaajien klassikkohaaste päättyy. Apua, en ole vielä edes miettinyt valmiiksi klassikkoani! 

Muita lukuhaasteita yritän ottaa itselleni aiempaa hillitymmin, sillä nolottaa viimevuotiset alisuoriutumiseni joissain haasteissa. Tietyt samat kuitenkin on ja pysyy (jos niille löytyy yhä vetäjiä): Naistenviikon haaste, Prideviikon haaste ja Halloween haaste. Nämä on aina olleet minulle mieluisia.

Goodreadsissa asetan taas itselleni vuositavoitteen, joka tulee olemaan sama 100 kirjaa kuin viime vuonnakin. Se on sopivan realistinen tavoite, joka kuitenkin ylittyi tänä vuonnakin. 

Toivon mukaan saisimme järjestetty bloggaajatapaamisia täällä Oulun seudulla tänä vuonna. Toivoisin muutenkin voivani osallistua kirjallisiin tapahtumiin, jotka minua kiinnostavat. Harmikseni niitä on vain kovin vähän täällä Pohjois-Pohjanmaan perukoilla, mutta ainakin Hel-YA-tapahtuma kutsunee minua taas ensi syksyllä. Haaveenani olisi myös käydä joko Turun tai Helsingin kirjamessuilla. Nähtäväksi jää!

****************

Mukavaa, että olette jaksaneet blogini matkassa kaikki te 123 seuraajaa (sekä Twitterin 404 ja Facebookin 120 seuraajaa.) Toivottavasti pysytte matkassa jatkossakin! Mukavaa uutta vuotta 2019, luvassa on varmasti taas hieno kirjavuosi!

Mitä kirjaa/kirjoja sinä odotat eniten ensi vuonna ilmestyväksi? 

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Royaumen aikakirjat -sarja: Magdalena Hai

Kolmas sisar. Royaumen aikakirjat 1: Magdalena Hai. Otava 2018. (Royamen aikakirjat #1)

Kansi:  Nina von Rüdiger

"Onko uusi suurnoita vihdoin syntynyt? Upea mangahenkinen seikkailu aloittaa sarjan.

Lune, mustan noidan tytär, valmistautuu juhlimaan ystäväänsä Cieliä, joka on saamassa laulunsa, noitaluontonsa. Ciel paljastuu kuitenkin lauluttomaksi, sanchantiksi, ja kaikki ovat kauhuissaan. Edellinen sanchante oli tuhota valtakunnan.

Tyttöjen on paettava kotoa. He päätyvät Maahan, missä heitä odottaa Rehtoriksi kutsutun olennon johtama koulu ja sen toismaailmalliset asukit. Varsinkin yksi heistä, Niemann, horjuttaa Lunen tasapainoa. Kuka Niemann on, miksi Lune ei voi vastustaa häntä?

Royamessa valkoinen noita tekee kaikkensa löytääkseen tyttärensä Cielin. Valtakunnan kohtalo on jälleen vaakalaudalla."(Otava)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=YS2oGdg7Swk

Oma arvio: 

Otava lähetti ystävällisesti tämän kirjan minulle yllärinä viime kesänä, mutta en saanut tartuttua kirjaan tosissani vasta kuin vuoden lopussa. Siihen kannustimena toimi työkaverini Mintun erittäin innostava esittely Oulun kaupunginkirjaston tilaisuudessa, jossa toimme esille kaikki vuoden 2018 Lasten- ja nuorten Finlandiakirjallisuuspalkintoehdokkaat kirjaston väen kanssa. Tässä taas tuli todistetuksi oikean, innostavan kirjavinkkauksen voima!

Kun aiemmin syksyllä tartuin ensimmäisen kerran tähän kirjaan, alun hyvin mahtipontisen fantasiamainen maailma vieraannutti minua ja koin kirjan liian vaikeaksi. (Tämä on tosin hyvin monessa fantasiakirjan alussa sama haaste, eli kestää aikaa ja sinnikkyyttä päästä kirjan fantasiamaailmaan mukaan.) Sinnikkyys ja ahkera keskittyminen kuitenkin palkitaan. Tässä kirjassa tapahtumat muuttuvat kuitenkin hyvin helposti omaksuttaviksi, kunhan alun suuret kuviot on ohitettu. Tarina nappasi minut hyvin äkkiä mukaansa.

Seremonian jälkeen kaikki olisi erilaista. Ciel ja hän olisivat molemmat täysi-ikäisiä ja saaneet laulunsa. Laulujen myötä he aloittaisivat aikuisen elämänsä osana noitien yhteisöä. Erossa toisistaan. (s. 17)

Kirjan päähenkilöinä on kaksi Royamen valtakunnassa asuvaa nuorta noitaa, jotka ovat olleet aina sielunsisaria. Tummanpuhuva, valkoripsinen Lune on Mustan noidan Minuitin tytär, räiskyvätukkainen Ciel taas Valkoisen noidan Auben tytär. Kirjan tapahtumat alkavat suuresta noitien sielulaulun rituaalista, jossa tällä kertaa Cielin on tarkoitus saada tietää oma laulunsa. Royamen noidila on tällainen riitti, jossa sielupeiliin katsomalla nuori noita saa tietää oman laulunsa eli mahtinsa. Lune on aimmin saanut tyytyä peiliin katsottuaan vähänoidan asemaan, mutta hän on varma, että Cielin laulu on todella vahva. Niinpä kaikki meneekin mönkään, kun Cielin peilissä ei näykään mitään! Noitien maailmassa lauluton noita on hylkiö, arvoton ja pelättykim sanschant, ja tämän kohtalona on joutua ikuisuuksiksi vankilaan Oublianttiin.


Noidat menivät ihmisestä. Erot olivat pieniä. Heidän korvansa malli oli kulmikkaampi ja vailla selv'sti erottuvaa korvanlehteä. Tolkienilainen. Toinen asia, joka selvästi erotti heidät ihmisestä, olivat heidän kulmahampaansa, jotka olivat terävät ja muuta riviä pidemmät, niin kuin kissoilla. (s. 152)


Lunen äidillä Minuitilla on kuitenkin suunnitelma, ja hän lähettää Cielin turvaan yhdessä tyttärensä kanssa eri ulottuvuuten, Maahan, jossa toimii ajasta ja paikasta toiseen liikkuva koulu, Lyceum. Turvaksi tyttärelleen Minuit lähettää kissan hahmoon naamioidun demonin nimeltä Loiri. Tähän ajanjaksoon suurin osa kirjan tapahtumista sijoittuu: "tavanomaiseen" kouluelämään erikoisessa, elävässä Lyceumissa, jonka rehtori, eräänlainen parvimainen Paimen, aiheuttaa järkyttäviä hylkimisoireita Cielille, mutta jota Lune sietää yllättävän hyvin. Koululla noidat tutustuvat veljeskolmikkoon, jonka vanhin Adam on samalla rehtorin assistentti, keskimmäinen Niemann kiehtoo Lunea hyvin voimakkaasti ja nuorimmaisen Karlon kohtalona on tulla Cielin familiariseksi, halusi tämä tai ei.

"Lyceum on siis paimenen suojeluksessa elävä pandimensionaalinen eläin. Ulkoisesti se on koulu" (s. 101)

Vaikka kirjan alussa mainitaan noitien panseksuaalisuus luonnollisena osana heidän kulttuuriaan, tämä ei oikeastaan näy myöhemmässä vaiheessa tarinaa mitenkään. Lunen ja Cielin mieltymykset suuntautuvat Lyceumissa hyvin heteronormatiivisesti Quinnen veljeksiin. Kirjassa on kuvattu hyvin intensitiivisesti seksiä etenkin Lunen ja Niemannin välillä. Heidän suhteensa on kuitenkin hyvin häilyvä, etenkin kun Lune saa tietää, kuka Niemann oikeasti on...tai mikä. Tarinan eri aikaulottuvuudet tuo kiehtovasti lisää tarinalle, ja monet aiemmat tapahtumat selittyvät.

Lune vastasi suudelmaan, painautui pojan kämmeniä vasten ja antoi tämän kannattaa koko painonsa. Hän maistoi metsän. Vaahteran syksyllä, kun sen lehdet olivat pudonneet, ja villivadelmat, joita kulkija löysi retkillään. Poika maistui kärpässienille, kävyille, palavalle ruoholle. Lune vajosi polvilleen. (s. 340)

Kirjan kehystarina perustuu kolmeen sisarukseen, joista siis Aube ja Minuit edustaa Valkoista ja Mustaa, ja kolmas sisar on Punainen Soleil, joka aikoinaan oli myös sanchant ja vei Royamen auringonkin kadotessaan mukanaan. Takaumat paljastavat, että Minuitilla ja Soleililla oli aikoinaan romanttinen suhde, josta kukaan muu kuin Aube ei tiedä mitään. Missä Soleil on nyt? Kirja päättyy hyvin voimakkaaseen taistoon, jossa noitien mahdit valjastuvat ja Lunenkin vähänoidan arvo paljastuu suuremmaksi kuin oli luultu. Valkoinen ei olekaan välttämättä hyvä ja Musta paha, vaan asetelmat käännähtää toisin päin.

Kolmas sisar on erittäin nautittava ja viihdyttävä kirja, johon odotan kieli pitkällä jatkoa. Mangahenkisyys tulee esille paitsi tietenkin kannesta, mutta myös Lyceumin kouluelämän kuvauksesta romanttisine kiemuroineen ja koulupukuineen. Olen viime aikoina opetellut lukemaan mangaa, joten kyllä minä tunnistin pienet mangavibat tarinasta. Vaikka kehystarinan kuviot ovat hyvin suureelliset ja monimutkaiset, ne selkiytyivät loppua kohti, niin että pysyin jopa jotenkuten kärryillä kaiken tarkoituksesta.

Kirjassa on monenlaisia suuria teemoja: ystävyys, rakkaus, hyvän ja pahan taistelu, erilaisuus. Kissaihmisenä ilahdun siitä, miten kissat ovat vahvasti mukana koko tarinassa: niin erikoisina hybridieläiminä Royamessa kuin noitien kulmahampaissa, että suojelijademoni Loirin ulkomuodossa.

Kolmas sisar on yksi Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaehdokkaista 2018.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Nörttitytöt (Elisa Wiik)
Kirjat kertovat
Amman lukuhetki
Minun mielessä
Kirjakko ruispellossa
Kirjojen keskellä


Samantyylistä luettavaa:

Kirjanoita-sarja: Anne Leinonen
Tuhatkuolevan kirous: Siiri Enoranta

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Hyppy ajassa: Madeleine L'engle

Hyppy ajassa: Madeleine L'engle. Suomentanut Katri Yliviikari. WSOY 2018 (Ensimmäinen painos Lasten Keskus 1986) 

 Englanninkielinen alkuteos (1962) : A Wrinkle in Time. Kannen suunnittelu: Riikka Turkulainen


"Madeleine L'Englen Hyppy ajassa on Newbery-mitalilla palkittu fantasiapitoinen avaruusseikkailu, nyt myös Oprah Winfreyn tähdittämänä elokuvana.

Meg Murry ja hänen pikkuveljensä Charles Wallace nauttivat äitinsä kanssa yöpalaa myrsky-yönä, kun outo muukalainen ilmaantuu heidän ovelleen. Nainen sanoo eksyneensä reitiltään ja kertoo ohimennen, että tesserakti – eli hyppy ajassa – on muuten täyttä totta. Ja juuri aikamatkustusta Megin fyysikkoisä tutki, kun hän katosi salaperäisesti…

Meg, Charles Wallace ja heidän ystävänsä Calvin huomaavat pian sinkoutuneensa ajan ja avaruuden syövereihin. Onnistuvatko he päihittämään pahuuden väkevät voimat ja löytämään kadonneen isän? "(WSOY)

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789510432556_lukun.pdf 

Oma arvio:

Tieteisfantasiaklassikko Hyppy ajassa on julkaistu alkujaan 1986 Lasten keskuksen kustantamana, mutta tänä vuonna WSOY teki siitä uusintapainoksen Riikka Turkulaisen suunnittelemalla elokuvakannella. (En kyllä suosittele alkuperäistä kantta kenellekään, aivan kammottavin kansi ikinä!) Disneyn tuottama elokuva ilmestyi keväällä 2018.

Tarinan päähenkilönä on 13-vuotias Margaret Murry eli Meg, jonka perheeseen kuuluu äiti, 10-vuotiaat kaksoset Sandy ja Dennys, 5-vuotias pikkuveli Charles Wallace ja koira Fortinbras. Isän olinpaikkaa Meg ei tiedä, vain sen, että hän on kadonnut ja äiti ikävöi häntä jatkuvasti. Megiä ja Charlesia on pidetty aina hiukan vähä-älyisinä: Charles oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana, mutta muuten hän on ikäistään älykkäämpi ja hän aavistaa tulevia asioita. Meg taas saa itsensä ongelmiin hermostumalla koulussa, vaikka on muuten hyvin älykäs tyttö. Hän on aina kuitenkin kokenut olevansa erilainen kuin muut, ja lisäksi ihmiset kiusaavat Megiä kyselemällä hänen isästään ja levittelemällä typeriä juoruja hänen katoamisensa syistä.

”Oletko sinä samanlainen kuin Charles Wallace?”

”Minäkö? Enhän toki. Olen keskinkertaista älykkäämpi, ja minulle on suotu enemmän mahdollisuuksia kuin ihmisille yleensä, mutta ei minussa mitään tavallisuudesta poikkeavaa ole.”

”Mitä nyt ulkonäkösi.” (s. 68)


Eräänä myrskyisenä yönä erikoinen rouva Kummoinen hakee suojaa Murryn talosta. Megiä ärsyttää tuo outo nainen, ja vielä enemmän ihmetyttää se, että miksi hän puhuu jostain tesseroimisesta ja tesseraktista äidille. (Ja miksi äiti järkyttyy tuosta niin kovasti?) Lasten isä on nimittäin fyysikko, joka on tutkinut tesseroimisen mahdollisuutta ennen katoamistaan, vaan sitä eivät lapset tienneet.

”Löytyisiköhän tästä talosta vielä lisää näitä pöhköjä?” Calvin oli huvittunut. ”Mikäli löytyy, niin minun pitäisi tavata heidätkin.” (s. 62)

Meg ja Charles päättävät vierailla Rouva Kummoisen ja hänen outojen ystäviensä luona, jotta heille selviäisi, mitä tämä tarkoitti puhuessaan tesseraktista. Meg ja Charles törmäävät  matkallaan 14-vuotiaaseen, koulun suosittuun poikaan Calviniin, joka on yhtä kiinnostunut kummitustalosta kuin Murryn lapsetkin. Talossa asuvat rouva Ken ja Kumpainen ovat vähintäänkin yhtä outoja kuin Kummoinenkin. Pian lapsille selviää, että Rouva Kummoinen on selvillä siitä, missä Murryjen isä on. Hän lupaa tesseroida eli siirtää ajassa lapset omalle planeetalleen, missä paljastuu hänen oikea olemuksensa. Hänestä tulee ikään kuin kentaurimainen hahmo siipineen kaikkineen, mutta hyvin taianomainen.

Ulkomuodoltaan rouva Kummoinen ei ollut enää rouva Kummoinen. Hän oli muuttunut marmorinvalkoiseksi olennoksi, jolla oli ylväät kupeet, ikään kuin hevoseksi eikä kuitenkaan alkuunkaan hevosen kaltaiseksi, sillä komea selkä kaartui uljasmuotoiseksi ihmisvartaloksi.- - - Hartioista aukenivat hitaasti siivet, siivet, jotka loistivat kuin sateenkaari, vedenpintaan heijastuva valo, kuin runo. (s. 90)

Hänen kotiplaneettansakin on kuin paratiisi, jossa taivaalliset laulut raikuvat. Uskonsävytteiset laulut minua hiukan huvittavat hurskaudessaan. Kummoinen kertoo lapsille, että musta varjo on ottanut valtaansa useita planeettoja, ja heidän isänsä on yhdellä tällaisella planeetalla. Sinne siis. Samalla Calvinin ja Megin ihastus syvenee.

”Tiedätkö, sinulla on unelmasilmät”, Calvin sanoi. ”Pidä vain silmälaseja. Eivätpähän sitten ketkään muut saa tietää, miten upeat silmät sinulla on.” (s. 76)

Camazotzin planeetta on kurinalaisuuden ja yhteisen sykkeen planeetta. Poikkeuksia ei sallita, joten lapsetkin pompottelevat palloaan samaan tahtiin. Mistä tuo syke tulee, ja missä isä on? Vastaus löytyy KESKUStiedustelukeskuksesta, jossa isä löytyy yhdestä vankityrmästä. Kaikki puhuvat SIITÄ, jonka vallassa kaikki ovat. SE on pelkät aivot, jotka imaisevat kaiken tottelemaan omaa tahtoaan. Charles Wallace hyväuskoisena joutuu ensimmäisenä sen valtaan, ja Meg, Calvin ja isä taistelevat kaikin keinoin sitä vastaan. Lopulta heillä ei ole muuta keinoa kuin tesseroitua eri planeetalle turvaan, sillä Meg alkaa menettää otettaan. Paraneeko Meg koskaan? Minkälaisia asukkeja seuraavalla planeetalla onkaan?


Meg saa lopulta sankarittaren roolin, sillä hänen tehtävänään on palata Camazotzille ja pelastaa Charles SEN vallasta. Kummoinen antaa Megille aseeksi jotain, mitä SILLÄ ei ole. Megin on selvitettävä tuo jotain itse. Mitähän se voisi olla? 

Tesserointi on kirjan kiehtovimpia asioita, ja sitä käsitelläänkin kirjassa kiitettävästi. Camazotzin pelottava valtias SE on melkoinen diktaattori, jonka mukaan kaiken pitää olla kotiplaneetalla samanlaista. Kun yksi poika pompottaa palloa eri tahtiin, hänet prosessoidaan uudelleen. SE on kuitenkin pelkkä koneälyn tapainen, tunteekon aivokasa keskellä huonetta. Megin salainen ase saa sen murtumaan.

”Olen kerran joutunut uudelleen prosessoiduksi, ja siinä oli enemmän kuin tarpeeksi. Enkä halua joutua passitetuksi SEN luo. Minua ei ole koskaan passitettu SEN luo, enkä halua joutua siihen vaaraan nytkään.” (s. 163)

Uskonnollisuus etenkin kirjan loppuvaiheilla vaivaa hieman lukukokemustani, mutta muuten tarina pitää kohtuu mukavasti otteessaan. Hyppy ajassa on sekoitus fantasiaa, scifiä ja seikkailua. Pientä romanttista sivujuonnettakin on mukana Megin ja Calvinin ihastuessa. Megin perhe on kerrassaan sympaattinen: Meg rempseä tyttö ja asperger-piirteinen Charles on ihana näsäviisastelija. Suosittelisin tätä kirjaa noin 10-13-vuotiaille varhaisnuorille. Sarjaan on tehty kolme jatko-osaa, joita ei kuitenkaan ole tietääkseni suomennettu.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


perjantai 21. joulukuuta 2018

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 21: Kirjapöllön 15 kovaa kotimaista - viime hetken joululahjavinkit nuorelle

Minkä kirjan ostaisit joululahjaksi nuorelle, kun oma nuortenkirjatuntemuksesi ei ole vahvimpia alueitasi ja lehtien vinkkilistoilla keikkuvat lähinnä aikuisten ja alakouluikäisten lasten kirjalahjasuosituksia? Kun ne, joilta vinkkejä kysyt, ehdottavat omien nuoruusaikojen suosikkejaan eivätkä tunne tämän päivän nuortenkirjallisuutta? 

Unohda nyt jo ne Viisikot ja Tarzanit! Hienoja klassikkokirjoja ne toki ovat, mutta tänä(kin) vuonna on julkaistu huima määrä laadukasta ja kiehtovaa kotimaista kirjallisuutta noin yläasteikäisille nuorille. Nappaa tästä Kirjapöllön suosituksia lähinnä tämän vuoden kovista kotimaisista kirjoista!

Ikävä kyllä minun piti rajata pois valtava määrä hienoja kotimaisia listan ulkopuolelle, mutta voit selailla sopivia kirjoja lisää myös blogissani. Kotimaisia suosittelen mielelläni, mutta toki myös käännöskirjoissakin on laatuluettavaa.


Tämä bloggaus on samalla Kirjabloggaajien yhteisen joulukalenterin 21. luukku. Eilisen luukun takana bloggaa Niina T Yöpöydän kirjat -blogissa ja huomenna voit kurkata seuraavan luukun Sannabananan Pinon päällimmäinen -blogista.

Mutta ei muuta kuin listan kimppuun!

Kirjapöllön 15 kovaa kotimaista - viime hetken joululahjavinkit nuorelle



Rohkealle, avoimelle nuorelle (tai rohkaisua kaipaavalle):

Riina Mattila: Järistyksiä
(WSOY 2018, 151 sivua)

Kirja kertoo muunsukupuolisen Eelian (16-vuotias) tarinan ajatuksia herättävällä tavalla. Kertoo rakastumisesta, ystävyydestä, identiteetin etsimisestä ja hyväksytyksi tulemisen kaipuusta. Jos on tykännyt Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin -kirjasta, tämäkin voi iskeä.  Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun kakkonen sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaehdokas 2018. Ikäsuositus 13+






Huumoria ja kevyttä, tyttömäistä luettavaa kaipaavalle:

Satu Mattila: Pese hampaat ennen kuin pussaat
(Otava 2018, 256 sivua)

Päiväkirjamainen, huumoria ja romantiikkaa hersyvä chick lit -tyylinen kirja. Päähenkilö on 14-vuotias Sofia, joka asuu kahdestaan äitinsä (ja myöhemmin mummonsa) kanssa. Mukana kuvioissa myös hulvaton, räiskyvä täti. Melko suoraa puhetta, mutta muuten melko kesy (ei seksikuvauksia). Jos on pitänyt Zoe Suggin Girl online -sarjasta, tämä iskee varmasti. Ikäsuositus 12-15

Erityisesti tytöille



Pelimaailmassa viihtyvälle:

Aki Parhamaa & Anders Vacklin: Beta - Sensored reality 1
(Tammi 2018, 322 sivua)


Tulevaisuuden Helsinkiin sijouttuva seikkailullinen tarina. Päähenkilö on rohkea 16-vuotias Bug-niminen tyttö, joka pelaa suurimman osan ajastaan. Hän joutuu virtuaalipelimaailman syövereihin, ehkä vähän liiankin syvälle. Kirjaan on tulossa jatko-osa Glitch keväällä 2019. Ikäsuositus 13-15

Erityisesti pojille




Noitamaiseen fantasiamaailmaan mielellään uppoutuvalle:

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
(WSOY 2018, 443 sivua)

Maaginen tarina 14-vuotiaasta Pau-tytöstä, joka pääsee opiskelemaan magia-akatemiaan. Seikkailullinen fantasiatarina sopii mainiosti myös pojille. Jos on pitänyt Harry Pottereista, tämäkin saattaa kiinnostaa. Kirjassa on kuvattu myös seksiä, joten ihan alakoululaisille en ehkä suosittelisi. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiavoittaja 2018. Ikäsuositus 12-15





Jännittävien fantasiatarinoiden ystävälle:

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
(Otava 2018, 336 sivua)


Jännittävä tarina vankeudessa elävästä, 15-vuotiaasta Aaronista, joka pyrkii ystävineen vapauteen Loukku-nimisestä paikasta hirveiden Tomujen hallinnasta. Jos on pitänyt Nälkäpelistä tai Maze Runner -Labyrintistä, saattaa pitää myös tästä. Sarjaan on tulossa jatko-osa Tomupoika keväällä 2019.  Ikäsuositus 13+

Erityisesti pojille


Kantaaottavista runoista pitävälle:

Kaisa Happonen & Karri Miettinen: Revi se 
(WSOY 2018; 120 sivua)

Muun muassa leikkaa-liimaa tekniikalla toteutettuja runoja vahvoista aiheista, mutta kepeällä otteella. Voi kannustaa nuorta itseäkin kokeilemaan uusia runotekniikoita. Ikäsuositus 13+






Lyhyiden (kauhistuttavienkin) tarinoiden ystäville:

Salla Simukka: Sammuta valot!/ Sytytä valot!
(Tammi 2018, 144 sivua, novellit)

Kääntökirja lyhyempien tarinoiden ystävälle. Sammuta valot -puolella tarinoissa on ripaus kauhua ja scifiä, Sytytä valot -puolella muun muassa fantasiaa, dystopiaa, seksikkäitä tarinoita ja  sateenkaariteemaa. Kääntöpuolien tarinat kytkeytyvät hauskasti tavalla tai toisella toisiinsa. Ikäsuositus 14+




 
Paksuja kirjoja ja mangamaailmaa rakastavalle:

Magdalena Hai: Kolmas sisar - Royamen aikakirjat 1 
 (Otava 2018, 557 sivua)

Tuhti paketti viihdyttävää ja romanttistakin fantasiaa mangahenkeen. Tarinassa on noitia, eri ulottuvuuksia ja erikoisia voimia. Kirjassa on myös seksiä. Vaativalle ja kokeneelle nuorelle lukijalle. Lasten- ja nuorten Finlandiaehdokas 2018. Ikäsuositus 14+





Twilightista seuraavaan tasoon hapuilevalle:

Elina Pitkäkangas: Kuura
(Myllylahti 2016; 353 sivua)



Seksikäs, jännittävä, viihdyttävä, dramaattinen ihmisusitarina nuorille aikuisille. Päähenkilönä 18-vuotias Inka, joka asuu aidatussa Kuurankerossa ihmissusilta suojattuna. Mutta mitä jos sudet kiinnostavat liikaa? Kirjoissa on myös poikia näkökulmahenkilöinä, kuten Inkan ystävä Aaron ja 15-vuotias veli Tuukka, joten pojillekin tämä sopii. Jos on pitänyt Stephenie Meyerin Twilight-vampyyrisarjasta tai Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjasta, voi pitää myös tästä. Tähän perään voi lukea jatko-osat Kajo (2017) ja Ruska (2018). Tämä vie mennessään! Ikäsuositus 15+


Uskontoteemaisesta nuoren naisen kasvutarinasta nauttivalle:


Essi Ihonen: Ainoa taivas
( WSOY 2018; 239 sivua)


Ainon tarina koskettaa ja laittaa miettimään. Tiukassa uskonnollisessa yhteisössä kasvanut 17-vuotias Aino alkaa kyseenalaistaa ympäröivää arvomaailmaa, tukenaan isoveli Valo. Kirja on mukavalukuinen ja kepeä vakavasta aiheesta huolimatta. Ikäsuositus 13+

Erityisesti tytöille



Lukivaikeuksista kärsivälle:

Tuija Takala: Lauralle oikea 
(Avain 2018, 80 sivua, selkokirja)

Selkokirjassa lauseet ovat lyhyitä, sanat helppoja ja kappaleet lyhyitä kokonaisuuksia. Lukihäiriöisten, kehitysvammaisten ja suomea opettelevien on helppoa lukea selkokirjaa niin rakenteensa kuin selkeytensä vuoksi. Lauralle oikea on chick lit -tyylinen hauska  tarina aikuistuvasta ja itsetuntoaan etsivästä, 25-vuotiaasta Laurasta. Ikäsuositus 15-30

Erityisesti tytöille


Suorasukaisesta puheesta ja ohuen uhuista kirjoista haaveilevalle:

Jyri Paretskoi: K15 
(Otava 2018, 80 sivua)


Näissä kirjoissa puhutaan suoraan asioista eivätkä ne ole paksuudella pilattu. Näillä voi houkutella poikaa lukemaan! Pääosassa on pian 15-vuotias Roni, joka haluaa tietää kaiken isästään ja menettää poikuutensa ihanalle Saralle. Huumori on hersyvää! Jos on pitänyt Kaj Korkea-Ahon ja Ted Forsströmin Zoo-sarjasta, pitää takuulla tästä. Myös jatko-osa K15 - salaisuuksia kannattaa hankkia sekä keväällä 2019 ilmestyvä K15 - vahinkoja. Ikäsuositus 13-15

Erityisesti pojille


Voimakkaiden tarinoiden lukijalle:

Maria Turtschaninoff: Maresin voima
(Suomentanut Marja Kyrö, Tammi 2018, 385 sivua)


Tämä on oikeasti trilogian päätösosa, mutta kirjan voi mainiosti lukea, vaikkei olisi aiempiin tarttunut. Maresin voima on huikea tarina nuoren naisen voimasta, selviytymisestä, sopeutumisesta ja tietenkin rakkaudesta. Todella viihdyttävä kirja, jossa myös ripaus fantasiaa. Suosittelen myös sarjan aiempia osia Maresi (2014) ja Naondel (2016). Ikäsuositus 14+

Erityisesti tytöille


Suomen historiasta kiinnostuneelle:


Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
(WSOY 2018, 163 sivua)


Suomen sisällissotaan sijoittuva tarina, jossa keskiössä viisi punaisiin kuuluvaa nuorta tyttöä. Ystävyys, pelko, perääantamattomuus ovat vahvoja teemoja. Kirjan paksuuskaan ei pelota. Ikäsuositus 14+


Erityisesti tytöille


Kauhua kaipaavalle:

Ilkka Auer: Anastasia
(Haamu 2017,  245 sivua)

Kauhua rakastava, yläkouluikäinen Kristian joutuu itse keskelle kauhutapahtumia, kun hän menee kesäksi isovanhempiensa luokse. Menossa mukana myös ystävät Matias ja Elsa, johon Kristian on vähän ihastunut. Kirja tarjoaa tiiviiseen tahtiin hyytävää kauhua. Ikäsuositus 13-15

Erityisesti pojille


***********


Toivottavasti jokin näistä tarttui syöttiin. Kirjalahja on hyvin arvokas lahja, vaalikaamme siis sitä. Antamani ikäsuositukset ovat vain suuntaa antavia, sillä on hyvin vaihtelevaa, millä lukemisen tasolla kukin nuori on. Samoin sukupuolisuosituksiani ei tarvitse tuijottaa tunnontarkasti, ne ovat vain viitteellisiä.  Voit hiukan kysellä nuorelta itseltään, mistä kirjasta hän on viimeksi pitänyt. Jotkut nuoret taas haluavat lukea jo aikuisille suunnattua kaunokirjallisuutta, ja se sallittakoon. Kommenteissa voi myös kysyä minulta neuvoa, jos vielä kirjalahja askarruttaa. Yritän ehtiä vastata!



Kirjapöllön huhuiluja toivottaa kaikille oikein mukavaa joulun odotusta!

Kohta se tulee...











tiistai 18. joulukuuta 2018

Ole minun: Josie Silver

Ole minun: Josie Silver. Suomentanut Satu Leveelahti. Otava 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2017): One Day in December.

"Yksi katse muutti kaiken. Täydellisen vastustamaton rakkaustarina on talven sydämenlämmittäjä.

Laurie ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä. Kunnes eräänä joulukuisena päivänä hän näkee bussinikkunasta miehen, jonka silmistä hän ei pysty irrottamaan katsettaan. Laurie ei voi tunteilleen mitään, vaikka hän tietää, ettei ehkä koskaan näkisi miestä uudelleen. Vuotta myöhemmin hänen ystävänsä esittelee joulupirskeissä uuden rakkaansa: saman miehen, jota Laurie ei ole vieläkään saanut mielestään." (Otava)

Oma arvio:

Esittelin tämän kirjan Kirjakultti-Youtube-kanavan vinkkausvideollani joulukirjana, ja joulukirja tämä nimenomaan onkin. Englanninkielisen painoksen kannessa se tulee vielä paremmin ilmi kannen alkuperäisestä fraasista: "Two people. Ten Christmases. One unforgettable love story." Kirjassa edetään vuoden sykleissä, joissa joululla on usein suuri merkitys. Romantiikka sopiikin mielestäni jouluun paremmin kuin mihinkään muuhun juhlapäivään.

Parikymppiset ystävykset Laurie ja Sarah asuvat kimppakämpässä Lontoon keskustassa, etsiskelevät itseään opintojen jo päätyttyä ja yrittävät toteuttaa unelmiaan journalistiikan alalla. Laurie työskentelee kuitenkin vastoin tahtoaan hotellin vastaanotossa, sillä oman alan töitä ei ole vielä ilmaantunut. Kirjan tapahtumat ovat selvästi saaneet inspiraatiota Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjoista, ja siihen on jopa suoranaisia viittauksia, kuten että ystävysten kimppakämppä muistuttaa juuri Bridgetin asuntoa. Lisäksi vuoden alussa Laurie listaa aina omat uudenvuodenlupauksensa, jotka liittyy niin omaan uraan, parisuhteisiin ja sosiaaliseen elämään. Juhlimiseen ja painontarkkailuun ne eivät kuitenkaan onneksi keskity.

Ole kiltti ja nouse bussiin. Hän havahtuu, tekee nopean päätöksen, paiskaa kirjansa kiinni ja työntää sen jalkojensa välissä olevaan reppuun. Hän lähtee kävelemään, ja minä pidätän hengitystäni ja painan kämmeneni ikkunalasia vasten, kehotan mielessäni häntä pitämään kiirettä, kun jo kuulen ovien sihisevän inhottavasti kiinni ja käsijarrun kirskahduksen, kun se vapautetaan. (s. 13)

Tarina alkaa bussikohtauksella, joka määrittelee oikeastaan koko kirjan tarkoituksen. Kun nuoren Laurien ja Jackin katseet kohtaavat tuona kohtalokkaana päivänä, heidän kohtalonsa ikään kuin sinetöityvät yhteen. Vuoden verran Laurie etsii tuota bussikatoksen alla istunutta miestä, kunnes tämä tupsahtaa hänen eteensä hankalassa yhteydessä - Sarah esittelee Jackin Laurielle uutena poikaystävänään. Eihän siinä mitään, jos Jack ei olisi tosissaan Sarahin kanssa, mutta kun hänkin vaikuttaa hyvin rakastuneelta räiskyvään Sarahiin. Tarinassa tulee onneksi esille vuorostaan myös Jackin näkökulma, joka on ihan yhtä hämillään nähtyään bussissa vuosi sitten istuneen tytön, jonka luo hän yritti mennä, mutta bussi ehti lähteä liikkeelle. Jack yrittää varovasti kysellä Laurielta tilaisuuden tullen, muistaako tämä tuota hetkeä, mutta itseään suojellakseen Laurie esittää Jackille täysin tietämätöntä. Sisällään hän riutuu, sillä hän huomaa olevansa rakastunut Jackiin, joka osoittautuu erittäin miellyttäväksi mieheksi. 

Sinänsä tarina vaikuttaa ensiajatukselta epäuskottavalta ja naiivilta: kuka jaksaisi etsiä vuoden ajan jotain miestä, jonka kanssa on pelkästään saanut pikaisen katsekontaktin? Toisaalta, Laurie oli jo hiukan luopunutkin jo ajatuksesta löytää "bussipojan", ennen kuin hän sitten Jackin kohtasi ystävänsä esittelemänä. Ihastuminen syntyi sitten tutustumisen pohjalta. Uskottavammaksi tarinan tekee kuitenkin se, että Laurie kuitenkin elää elämäänsä eteenpäin, kohtaa ihanan miehen Oscarin Thaimaan reissullaan ja on onnellinen tämän kanssa.

"Tärkeintä ovat valinnat, jotka teemme, kun meitä koetellaan. Avioliitto ei ole pelkkä laillisesti sitova sopimus, se on valinta. Se tarkoittaa sitä, että olen valinnut sinut. Joka ikinen päivä herään ja valitsen sinut. Minä valitsen sinut, Oscar." (s. 360)

Myös Jack ja Sarah rakastavat aidosti toisiaan, mutta toki Jackin takaraivossa jyskyttää varastettu, tunnepitoinen suudelma Laurien kanssa. Molemmat kuitenkin osoittavat aikuisuutta pitämällä asian omallatunnollaan, jatkamalla eteenpäin omaa elämäänsä ja olemalla kuitenkin ystäviä. Jack on jopa myöhemmin Laurien ja Oscarin häissä, vaikka ei oikein tule toimeen varakkaan suvun vesan kanssa. Mutta missä Sarah on? Niin, Lauriella ja Sarahilla on hyvin ikävä välikohtaus juuri ennen hääseremoniaa, jonka vuoksi Sarah lähtee lätkimään. Salaisuudet alkavat paljastua.

Me istumme ulkona vielä hetken yhteen painautuneina ja katsomme, kun ensimmäiset lumihiutaleet putoavat keskiyön taivaalta. Meillä ei ole sormuksia, joita antaa takaisin,  ei omaisuutta, josta riidellä, ei lapsia, jotka otamme omaan autoomme myrskyisellä parkkipaikalla. Olemme vain kaksi ihmistä, jotka ovat lähtemässä eri suuntaan. (s. 238)

Kirjan lukijaa tietenkin jännittää, saavatko Jack ja Laurie koskaan toisiaan. Toisaalta, tapahtumien edetessä alan kyseenalaistaa sitä, tarvitseeko heidän saadakaan. Onko heillä liikaa painolastia takanaan, ja riittäisikö heille vain muistot muutamasta varastetusta hetkestä. Ovatko he edes "ansainneet" toisiaan?

Ehkä meidän olisi aika oppia seisomaan omilla jaloillamme eikä enää nojautua toisiimme. (s. 246)

Ole minun on täydellistä luettavaa joulun alla tai joulunpyhien aikaan, ja minusta tämä sopii myös nuorille lukijoille (16+). Tarina vie helposti mennessään ja on viihdyttävää luettavaa. Suosittelen vaikkapa pukinkonttiin sellaiselle, jonka tietää pitävän esimerkiksi Bridget Jonesista tai Rakkautta vain (Love Actually) -elokuvasta.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rautalinnun räpiköönnit