maanantai 22. heinäkuuta 2019

Maailman parhaan kaverin päiväkirja - Kirjoittanut Rowley Jefferson: Jeff Kinney

Maailman parhaan kaverin päiväkirja - Kirjoittanut Rowley Jefferson: Jeff Kinney. Suomentanut Marja Helanen. WSOY 2019

Englanninkielinen alkuteos (2018): Diary of an Awesome Friendly Kid

"Neropatti Rowleyn silmin

Supersuosioon noussut Neropatti-sarja laajenee odottamattomalla tavalla: ääneen pääsee nyt Gregin paras ystävä Rowley!

Greg Heffley on tarinoinut nuoruusvuosistaan jo kolmentoista Neropatin päiväkirjan verran. Nyt on korkea aika tutustua myös hänen parhaan kaverinsa Rowley Jeffersonin näkökulmaan. Maailman parhaan kaverin päiväkirjassa Rowley ryhtyy Gregin elämäkerturiksi – mutta päätyykin kertomaan enemmän itsestään kuin ystävästään.

Maailman parhaan kaverin päiväkirjassa on yli 350 piirroskuvaa. Ikärajat ylittävää huumoria kaikille Neropatin ystäville! (WSOY)"

Oma arvio:

Olemme lukeneet 9-vuotiaan poikani kanssa koko Jeff Kinneyn hervottoman  13-osaisen Neropatin päiväkirja -sarjan läpi, muutaman kirjan niistä useaankin otteeseen. Nämä päiväkirjamaiset, tikku-ukkomaisesti kuvitetut ja hersyvää, välillä kyseenalaistakin huumoria sisältävät kirjat vievät mukanaan ja ovat saaneet kirjoja kaihtavat teinipojatkin lukemaan satunnaisten hörähtelyjen saattelemana. 

Jotkut aikuiset ja etenkin kirjallisuudesta perehtyneet saattavat hiukan paheksua näitä kirjoja, eikä näitä juuri suositella vinkattavaksikaan, sillä kirjat tuntuvat olevan jotakin välttämätöntä pahaa, josta pitää siirtyä kohti "oikeita" lasten- ja nuortenkirjoja. Kielikään ei kirjoissa ole ihan oikeaoppista ja puhdasta, ja kirjan päähenkilön Gregin jatkuva kiusanteko etenkin kaveriaan Rowleytä kohtaan ei ole aina kovin nuorille lukijoille moraalisesti esikuvallista. Silti, minä ja poikani rakastamme näitä! Ja niin rakastavat monet muutkin, sillä nämä taitavat olla Harry Pottereiden ohella kirjaston kysytyimpiä ja nopeimmin loppuunkulutettuja nuortenkirjoja.

Maailman parhaan kaverin päiväkirja ei jatka varsinaisesti Neropatin päiväkirja -sarjaa, vaan on lisäosa siihen. Kuten nimikin kertoo, nyt pääosassa on Greg Heffleyn paras kaveri Rowley, joka päättää hänkin alkaa pitää päiväkirjaa. Mutta kun Greg saa kuulla tästä, hän syyttää Rowleytä matkimisesta, ja niinpä aina niin helposti periksi antava ja (ärsyttävän) mukautuva Rowley päättää kirjoitta kaikista hänen ja Grefin yhteisistä sattumuksista ja ristiriidoista. Eli käytännöllisesti katsoen nyt lukijalle selviää, miten manipuloiva, rasittava ja kiusaava "ystävä" Greg oikeastaan Rowleylle on. Minä saatoin ehkä jopa hiukan hiiltyä tämän kirjan luettuamme, kun sain Rowleyn näkökulman asiaan. Minulla ei ollutkaan enää niin hauskaa kuin aiemmin höröttäessäni Gregin edesottamuksille. Kirja tuntuu olevan pelkästään kooste Gregin kiusaamistarinoita, joita hölmön hyväntahtoinen Rowley erehtyy luulemaan ystävyydeksi. Alan samaistua Rowleyn vanhempiin, jotka useaan otteeseen kieltävät Rowleytä leikkimästä Gregin kanssa. 

Sanoin Gregille että nyt taisi nuljahtaa nilkka mutta häntä kiinnosti paljon enemmän se kivi kuin minun vammani. (s. 32)

Kerrottakoon vielä, että koska kyseessä on Rowleyn päiväkirja, piirrosjälki eroaa hiukan Neropatin päiväkirjan tyylistä: Rowleyn pää ei ole neliö vaan soikio ja Greg kuten muutkin henkilöt näyttävät hiukan erilaisesta. Tämä meinasi alkuun olla pettymys pojalleni, mutta hän toipui tästä nopeaa. Kun juttelin kirjan luettuamme pojalleni siitä, kiusaako Greg hänen mielestään Rowleytä liikaa, tämä totesi, että vaikka Gregin monet jutut on aika ilkeitä, ne ovat hänestä hauskoja, koska hän ei ajattele niiden olevan totta, eivätkä hahmot ole oikeita ihmisiä. Poikani on hyvin fiksu! Nielen siis ärtymykseni ja totean vain, että kirjaa kannattaa lukea vain sellaisen lapsen kanssa, joka osaa erottaa faktan ja fiktion toisistaan. Varhaisnuorillehan (9+) nämä kirjat onkin suunnattu, eli ei ehkä kannata ihan eskari-ikäisestä vielä aloittaa.

Poikani mielestä Greg on kirjan paras hahmo, eli Rowley ei nyt valitettavasti noussut kirjan päähahmoksi hänen mielestään. Hassuin tapahtuma on se, kun Rowley putoaa herhiläispesään Tevin Larkinin synttäreillä. Tämä Tevin Larkin onkin kirjassa poikani inhokkihahmo. Välillä poikaani surettaa Rowley, etenkin silloin, kun Greg ei anna tämän päntätä rauhassa kokeisiin vaan häiritsee koko ajan. Myös esimerkiksi Gregin keksimä palkintojärjestelmä Rowleylle on kuulemma tosi epäreilu, koska niissä "reilun jäbän palkinnoissa" ei ollut mitään järkeä. Poikani toivoisi, että tulisi vielä toinen Rowleyn oma kirja, jossa Greg pakottaisi Rowleyn kiipeämään puuhun ja sahaisi sitten puun poikki (moraalijupinoilleni sain saman selityksen kuin aiemmin mainitsin: eivät ne ole oikeita ihmisiä.) Kirjaa hän suosittelee kaiken ikäisille, ehkä kuitenkin enemmän pojille kuin tytöille. 

Neropatin päiväkirja -sarja jatkuu iloksemme syksyllä 2019 14. osalla.

Poikani arvosana kirjalle 5, minun arvosanani 3,5

Yhteensä 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Samantyylistä luettavaa:

Onks noloo? Leirikoulussa: Ronja Salmi


Rastitan Kirjankansibingosta kohdan:

Hauska kansi

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

14. Sarjakuvaromaani

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Naistenviikko kirjablogeissa ~ Rouva C: Minna Rytisalo

Rouva C: Minna Rytisalo. Gummerus 2018.


Kansi: Jenni Noponen (Soutworth & Hawesen, the Metropolitan Museum of Art ja Alex Malikov, Shutterstock)

" 'Ehkä sellainen on avioliitto, Minna ajattelee, kahdella sanalla pikaisesti solmittu mutta hitaasti kasvava.'

Harjun juurella järvikaupungissa on harmaa talo, jossa on kahdeksan kamaria, kuusi lasta sekä lehtori ja hänen rouvansa. Rouvan sisällä myrsky katkoo oksia eikä hiljene. Keittiössä kakut palavat tai jäävät raaoiksi, eikä rouvalle vieläkään riitä se, mikä riittää muille. Hänessä on voima, joka etsii pääsyä ulos, kasvaa ja riepottelee, kyseenalaistaa luonnonlait ja saa välillä vaipumaan melankoliaan.

Rouva C. kuvaa erään avioliiton tarinan ja näyttää, millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas. Piian ja pumpulikauppiaan tytär päätyy naimisiin opettajansa kanssa ja huomaa olevansa aina raskaana. Perhe kasvaa, mutta samalla kasvaa halu tehdä kodin ulkopuolella paljon enemmän. Rouva C. on rakkaustarina ja ystävyyden kuvaus. Vaikka aika on eri, kysymys on sama: missä kulkevat yksilön rajat? Romaani on myös voimakas, kaunokirjallinen kannanotto tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta." (Gummerus)

Oma arvio:


Oikein hyvää naistenviikkoa! Osallistun tällä bloggauksella Tuijata.kulttuuripohdintoja-blogin jokavuosittaiseen Naistenviikkohaasteeseen, sillä mikäpä voisi olla osuvampi kirja tähän haasteeseen kuin Rouva C: kaunista kieltä kirjoittavan Minna Rytisalon fiktiivinen teos kaikkien aikojen naisasianaisesta, Minna Canthista.

Hän oli pohtinut, että sellaista ei ole kuin ihminen. On miehiä ja sitten tyttöjä ja naisia, ja näiden kahden maailmat eivät koskaan kohtaa, ja jos niin käy, valta on aina miehellä, valta ja väkivallan uhka. (s. 102)


Olen taas hiukan myöhässä, sillä Rouva C julkaistiin jo viime syksyn (2018) alussa ja siitä on jo kohistu ja blogattu tuutin täydeltä viime vuoden ajan. Olen aikonut lukea kirjan siitä asti, kun näin viime keväänä sen syksyn uutuusluetteloissa, mutta aikatauluni ja miljoonat muut kirjat ajoivat ylitse ja ohitse tämän aikeeni. Ostin kirjan itselleni tänä keväänä palkinnoksi jostakin, en nyt muista mistä. Ja nyt, viimein, kesälomaviikkoseni alkaessa, nappasin tämän kirjan kirjahyllyäni koristamasta ja otin luettavakseni. Ihmettelen kovasti, miksi annoin tämän helmen roikkua niin kauan to-read-listallani.

Kuten jo takakansitekstistä ja lukuisista bloggauksista voi päätellä, kirja on Minna ja Ferdinand Canthin rakkaustarina. Rytisalo on kokeillut mennä tämän kovasti naisten oikeuksista taistelleen naisen nahkoihin ja kuvitella, millaista hänen elämänsä on ollut nuorena opettajaseminaarin opiskelijana, myöhemmin Ferdinandin vaimona, suurperheen äitinä ja aikaansa nähden mullistavia ajatuksia täynnä olevana naisena. Lopputulos vaikuttaa uskottavalta ja ihmeellisen herkältä ja puhuttelevalta.

---ja nyt, nyt, hetkinen, jääatomit sulivat vedeksi lämmön voimasta, pieni hetkinen, seis, mitä ihmettä nyt tapahtui, sillä tämä kaikki oli uutta ja tämä hetki olisi pitänyt pysäyttää. (s. 112)

Pidän kovasti siitä, miten tämä kirja ei ole pelkkä selonteko Minnan saavutuksista, sillä niistä on saatavilla tietokirjallisuutta, vaan inhimillinen, lämmin ja haikea kertomus nuoren naisen elämästä ja sen sattumuksista kohti seitsemän lapsen äidin elämää - ja myöhemmin kirjallisista saavutuksistaan tunnettua naista. Rytisalon kaunis kieli lumosi minut jo kuunnellessani äänikirjana hänen esikoisteoksensa Lempi, ja nyt makustelin mielelläni Rouva C:n kauniita lauseita ja hengästyttäviä sanarimpsuja. Vaikka kieli on tyyliteltyä, se ei etäännytä lukijaa liikaa, vaan kuljettaa kauniisti tarinan mukana.

Tällainen on avioliitto, tällainenkin: toinen tietää mitä toinen haluaa ja antaa sen hänelle, joskus tietää paremmin kuin itse tietäisi, ja niin kauan kuin niin on, käsi ojentuu kättä kohti ja ihminen toista. Tämän he tiesivät, ja että kuin sattuman oikusta heille oli käynyt hyvin. (s. 254)

Ferdinand Canthin ja Minna Johnsonin rakkaustarina on kuvattu kauniiksi ja kiihkeäksi. Ferdinand on sinnikäs ihailija, joka ei jätä nuorta Minnaa rauhaan, vaan päättää saada tämän vaimokseen. Hän tukee myöhemmin vaimoaan, joka kärsii välillä masennusjaksoista, välillä taas riehaantuu lähes maaniseksi jonkin uuden asiansa äärellä. Minna kipuilee välillä omien ajatustensa kanssa -  tai lähinnä sen kanssa, miten saisi kaikki muutkin tajuamaan niiden tärkeyden. Hän haluaa, että tyttäretkin saavat hyvän koulutuksen, että he saavat oppia talousasioihin, terveyteen ja kodinhoitoon liittyen. Minnan opiskeluaikainen ystävä Flora (joka on täysin fiktiivinen hahmo) edustaa sitä naistyyppiä, jonka mielestä naisen ei kuulu sotkeutua miesten asioihin, kuten talousasioihin. Minna ei voi olla tukahduttamatta sanojaan ystävänsä seurassa, minkä vuoksi heidän välinsä viilenevät viilenemistään.

Minna olisi halunnut jatkaa, kysyä: Etkö koskaan kaipaa muuta, ajattelua, haastetta, mielen virkeyttä, omaa aikaa, omaa järkeilyä, omia ajatuksia ja oman pään sisäistä maailmaa, riittääkö sinulle se että istut lapsi sylissä pää tyhjänä väsymyksestä ja turtumuksesta, etkö kaipaa suuria aatteita, omaa tehtävää ja paikkaa maailmassa, muutakin kuin olla syli? (s. 227)

Minna saa tukea mieheltään, joka yhä vuosienkin jälkeen palvoo ja rakastaa tätä, mutta tärkeä tuki on myös taloudenhoitaja Riika. Lopuksi tämä huolehtii lähes täysin Minnan seitsemännestä lapsesta, jota hän ei halua lähelleenkään, koska on masentunut Ferdinandin poismenosta. Kirjan loppu on liikuttavan lohdullinen. 

Minua hieman epäilyttää tarinassa Ferdinandin hyveellisyys ja pyyteetön rakkaus vaimoaan kohtaan. Fiktiivisessä tarinassa se toki menee läpi, mutta jos pitäisi kuvitella se aikaansa sidottun faktana, se tuntuu hyvin epäuskottavalta. Käsittääkseni Minnan kirjallinen ura on lähtenyt kunnolla käyntiin vasta lehtori Canthin kuoleman jälkeen, niinkuin kirjan tarinassakin on kuvailtu, ja syynä siihen voisi hyvinkin olla, ettei Ferdinand ihan aina ole ollut tukemassa vaimonsa kirjoitelmia. Tiedä häntä, en ole lukenut Minna Canthista kirjotettuja faktoja, vaan tämä perustuu vain minun omiin päätelmiini. Mutta kuten tiedämme, Rouva C on enimmäkseen fiktiota, ja siinä lajissa Rytisalo on onnistunut luomaan  sykähdyttävän ahmittavan ja mielenkiintoisen tarinan.

Minna Rytisalo kertoi teoksestaan Rouva C Oulun kaupunginkirjaston Kirjastosatoa-tapahtumassa, josta tein bloggauksen.

Arvosanani 5-

Tämän kirjan olen ostanut itselleni.

Muissa blogeissa:

Kirsin Book Club 
Luettua elämää 
Kirja vieköön!
Kirjanmerkkinä lentolippu
Kulttuuri kukoistaa
Kirjaluotsi
Tuijata.Kulttuuripohdintoja


Ruksaan Kirjankansibingosta kohdan:

Kaunis vaate

Helmet-lukuhaasteessa tähän sopii kohta:

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Popsugar-haaste saa merkinnän kohtaan:
 
36. A novel based on a true story
 

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Osasto 23: Eva Frantz

Osasto 23: Eva Frantz. Suomentanut Anu Koivunen. S&S 2019

Ruotsinkielinen alkuteos (2018): Hallonbacken. Kansi: Anders Carpelan

"Piinaavan jännittävä kauhutarina
 
Autiolla maaseudulla, Vadelmarinteen keuhkoparantolassa, hoidetaan köyhiä kaupunkilaislapsia. Raikkaan ulkoilman uskotaan olevan hyödyksi yskiville lapsille. Stinalle laitos on pikemminkin kuin kartano, mutta hän kaipaa kotiin viiden siskonsa luo, ahtaan makuuhuoneen kerrossänkyyn.

Salaperäinen potilas Ruben auttaa Stinaa sopeutumaan, ja yhdessä he vaeltavat öisin parantolan tyhjillä käytävillä.

Ruben kertoo myös oudosta tulipalosta itäsiivessä. Stina havaitsee, että osastolla on käynnissä jotakin merkillistä lääkärien käytös alkaa kummastuttaa. Pian Stina ymmärtää, että hän on itsekin suuressa vaarassa. 

Osasto 23 on palkitun dekkaristin ensimmäinen lastenromaani. Se palkittiin Runeberg Junior -palkinnolla 2019. Aiemmin Eva Frantzilta on ilmestynyt suomeksi Anna Glad -rikosromaanisarjan kaksi osaa, Sininen huvila (2017) ja Kahdeksas neito (2018), joka voitti Vuoden Johtolanka -palkinnon 2019. (S&S)

Oma arvio:

Tämä Eva Frantzin varhaisnuorille suunnattu, 139-sivuinen jännityskirja Osasto 23 on mukavan jännittävä välipala paksumpien järkälekirjojen välissä. Kirjan kansi ja takakansiteksti lupailee kauhumaista tunnelmaa, mutta kirjan yleissävy on enemmänkin surumielinen, toki myös pahaenteinen ja lopussa kauhumainenkin.

Toisinaan näen unta, että pystyn juoksemaan vähääkään väsymättä vaikka kuinka nopeasti ja pitkälle. Mutta sitten herään aina ja olen sama heikko Stiina, joka hädin tuskin pystyy kävelemään hengästymättä. (s.123)

Kirjan päähenkilö Stiina on herttainen tyttö (olisikohan noin 11-vuotias, en hoksannut ainakaan tarkkaa ikää missään mainittavan), joka on sairastunut tuberkuloosiin ja on jo sinut ajatuksen kanssa, että tulisi kuolemaan pian. Hän hämmästyykin, kun hänet lähetetään yleensä rikkaille lapsille tarkoitettuun keuhkoparantolaan, Vadelmarinteelle, jossa hän saa oikein hyvää kohtelua. Tosin jotkut hoitajat ovat hiukan pelottavia, kuten kylmäkiskoinen sisar Emerentia. Lisäksi tuntuu, ettei parantolassa ole juuri muita lapsipotilaita. Stiina saa kuitenkin uuden ystävän, kun osastolla 23 asusteleva Ruben tulee häntä aina salaa tapaamaan. Mutta sitten Stiina saa kuulla, että osasto 23 on palanut aiemmin, eikä siellä siis asusta ketään. Pelottava, valkosilmäinen vanhus pelottelee Stiinaa ulkona, ja muutenkin parantolassa on paljon omituisuuksia. Kauheuksia on luvassa kirjan loppuvaiheilla, kun asiat alkavat paljastua Stiinalle.

Kuu paistoi sisään ikkunasta, valo osui suoraan kasvoihin, mutta en kääntänyt päätäni. Sama se, koska en kuitenkaan saisi nukuttua. Minusta tuntui, että tämä saattoi olla viimeinen yöni elossa, enkä halunnut tuhlata sitä nukkumiseen. (s. 108)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vanhaan aikaan, ja se näkyy ihanasti Stiinan ajatuksissa, kirjan sanavalinnoissa (automobiili jne.) ja hoitohenkilökunnan kolmannen persoonan puhutteluissa. Stiina kaipaa perhettään, mutta ei saa vastakaikua kirjeilleen. Lopulta hän ajattelee, että ehkä onkin hyvä niin, että hän kuolee sairauteensa. Eihän häntä kukaan edes kaipaa. Kirjassa onkin haikea ja surullinen sävy, koska Stiinan kuoleman mahdollisuus on koko ajan läsnä. Kirjan loppu on kuitenkin lohdullinen. Stiina saa lohtua rakkaimmasta esineestään, Robinson Crusoe -kirjastaan, jonka sai isoveljeltään Ollilta. Hän myös ajattelee rakkaita sisaruksiaan paljon ja tämä lämmittää hänen mieltään.

On kai ihan hyvä, että he tottuvat poissaolooni, koska sellaista se sitten on kun olen kuollut. (s. 14)

Suosittelen kirjaa noin 10-12-vuotiaille jännityksen ja kauhun ystäville.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjasähkökäyrä
Anun ihmeelliset matkat


Samantyylistä luettavaa:

Satu Mattila-Laine: Parantola

Ruksaan kirjankansibingosta kohdan: 

Kirja


lauantai 6. heinäkuuta 2019

Päivitys Pojille, joita joskus rakastin -trilogiaan

Luin Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -trilogian toisen osan P.S. I Still love you. Kuvaa klikkaamalle pääset lukemaan ajatuksiani tästä ja aiemmasta osasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2019/05/pojille-joita-joskus-rakastin-trilogia.html

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Loppu: Mats Strandberg

Loppu: Mats Strandberg. Suomentanut Sirje Niitepõld. Like 2019

 Ruotsinkielinen alkuteos (2018): Slutet

"Olet seitsemäntoistavuotias. On kaunis kesä. Mutta tiedät, että syksyllä kaikki on ohi. Tulee maailmanloppu. Miten kokonaisen elämän ehtii elää yhdessä ainoassa kesässä? 

Nuortenromaani Loppu törmäyttää paitsi asteroidin ja maapallon, myös aikuisten ja nuorten maailmat."(Like)

Oma arvio: 

Kauhukirjailijana tunnettu (Risteily, Hoivakoti) ruotsalainen Mats Strandberg on kirjoittanut ilokseni taas nuortenkirjan. Pidin kovasti hänen nuorille suunnatusta Engelsfors-fantasiasarjasta, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Sara B. Elfgrenin kanssa. Olen lukenut myös toisen hänen kauhukirjoistaan, Risteilyn, jossa pidin kovasti hänen monipuolisista ihmissuhdekuvauksistaan.

Loppu on nimensä mukaisesti tarina siitä, mitä tehdä, kun tietää lopun häämöttävän nurkan takana. Foxworthiksi nimetty komeetta on lähestymässä maata, eikä maailmanloppua voida enää estää. Ihmisille on annettu tarkka päivämäärä, milloin tämä kauheus tapahtuu: loppuun on aikaa 4 viikkoa ja 5 päivää, ja luvut etenevät kirjassa päivä kerrallaan.

Se on jossain tuolla. (s. 6)

Meneekö koko maailma sekasortoon tiedosta, vai elävätkö ihmiset normaalia elämäänsä loppuun saakka? Sekä että. Lääkärit jatkavat työtään ja lapset pakotetaan kouluun. Kuitenkin loppuun valmistaudutaan vääjäämättä: raha menettää merkityksensä ja suunnitellaan suurta viimeistä maailmanluokan konserttia. Syntyy myös vastarintaliikkeitä, jotka eivät usko maailmanloppuun. Uusia uskonnollisia lahkoja perustetaan, kuten Totuuden kirkko. Osa kirjoittaa omia kokemuksiaan muistiin TellUs-sovellukseen, jonka on tarkoitus tallentaa viimeisten ihmisten tekstejä satelliitteihin.

Jos millään ei ole väliä, kaikesta tulee merkityksetöntä. (s. 384)

Kirjan päähenkilö ja toinen näkökulmahenkilöistä on 17-vuotias Simon, joka on suunnitellut viettävänsä viimeiset hetkensä ihanan tyttöystävänsä Tildan kanssa. Tilda alkaa käyttäytyä kuitenkin kummallisesti ja kaiken huipuksi jättää Simonin. Simon ei meinaa päästä yli Tildasta, joka ärsyyntyy pojan kyttäämisestä. Hän haluaa elää loppuelämänsä täysillä ja on alkanut käyttää huumeita. Yllättäin Tilda löydetään kuolleena kadulta erään suuren jalkapallotapahtuman jälkeen, ja Simonia aletaan syyttää tytön surmaamisesta. Simon saa viimein tukea Tildan entiseltä bestikseltä Lucindalta, joka syöpään sairastettuaan on katkaissut välinsä kaikkiin ikätovereihinsa. Lucinda on myös toinen näkökulmahenkilöistä - hänen näkemyksensä tulevat esille hänen TellUs-kirjoitusten muodossa. Yhdessä nuoret lähtevät selvittämään sitä, mitä Tildalle tapahtui. He saavat esimerkiksi kuulla, että Tildan isä Klas on liittynyt Totuuden kirkkoon.

Simon on asunut viime ajat yhdessä äitinsä Judetten kanssa, mutta hänen toinen äitinsä Stina muuttaa takaisin kotiin asumuserosta huolimatta, jotta he saavat viettää viime hetkensä yhdessä. Äitejä ärsyttää se, ettei Simon tunnu viihtyvän kotona, vaan on aina jossain muualla. He kuitenkin tukevat poikaansa täysillä, kun Tilda-tapaus tulee julki. Kaikki Simonin kaveripiiristä eivät ole niinkään lojaaleja, vaan osa jopa alkaa uskoa tosissaan Simonin murhanneet Tildan. Ainoa ystävistä, joka uskoo Simonin syyttömyyteen, on Johannes, joka tulee tunnustamaan Simonille uskomattoman asian ja muuttaa Tukholmaan. Simonilla ei ole oikein enää ketään muuta kuin Lucinda ja äidit.

"Itse asiassa ihmiset ei halua puhua kuolemasta niin paljon kuin voisi kuvitella. Me puhutaan enemmänkin elämästä, ja siitä, miten näille viimeisille viikoille löytäisi merkityksen."(s. 170)

Olisin kaivannut kirjasta enemmän dystopiahenkistä, kun nyt asteroidi on vain taustalla häilyvä uhka itse ihmissuhdekiemuroiden ja murhamysteerin selvittelyn taustalla. En genrettäisi kirjaa ehkä ollenkaan dystopiaksi. Pidän kuitenkin kovasti kirjan henkilöistä ja etenkin Simonin ja Lucindan näkökulmien dynamiikasta. Maailmanlopulla olisi voinut kuitenkin mässäillä enemmänkin. Intertekstuaaliset viittaukset katastrofielokuvaan Armageddon ja animaatioelokuvaan/lastenkirjaan Muumipeikko ja pyrstötähti ovat hauska lisä. Osittain kirjan  tarina on turhan tylsä ja pitkäveteinen ja liika kristillisyys lopussa ei myöskään saa minua puolelleen, vaikka se osin selittyy sillä, että Stina on ammatiltaan pappi ja pitää viimeisen jumalanpalveluksen.

Kirjassa on kuitenkin yksi hyvä pääpointti, josta pidän erityisesti: se, miten merkityksettömiä me loppujen lopuksi ollaan koko universumissa. Miten kannattaisi elää koko ajan tätä päivää kuin viimeistään, koska joku päivä loppu voi tulla äkimpää kuin arvaatkaan.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Samantyylistä luettavaa:

Lisään kirjan YA-lukuhaasteen kohtaan:

Pohjoismainen kirjalija (ei Suomi)

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Prideviikon lukuhaaste 2019: Isadella - Sydän kylmänä

Isadella - Sydän kylmänä: Sari Luhtanen. Otava 2019. (Isadella #1)

 Kansi: Johanna Junkala
 
"Täräyttävän hauska sarja kaikille, joiden elämä ei todellakaan ole vaahtokarkkia.
Isadellalla on kolme äitiä, eikä se suinkaan ole erikoisin asia hänen perheessään. Jälleen kerran on aika vaihtaa maisemaa. On varottava tekemästä mitään, mikä kiinnittäisi huomiota ja saisi jonkun kiinnostuksen heräämään. Ja jälleen Isadellalla on sama strategia: pitää matalaa profiilia eikä juuri hankkia kavereita.

Mutta sitten uuden koulun kuviksen tunnilla eteen osuu Minna, joka rupeaa heti hanakasti tekemään tuttavuutta. Ja reksin kanslian edessä Fairuz, joka saa miettimään, miten on mahdollista, että jonkun hymy on yhtä aikaa niin sairaan ärsyttävä ja jotenkin… ihana?"(Otava)

Oma arvio:

Prideviikon lukuhaasteen -korvilla sattui sopivasti ilmestymään Otavalta tämä uuden nuortensarjan avaus, Isadella - Sydän kylmänä.

Tämä nopsalukuinen ja hauska kirja esittelee mustiin pukeutuvan, omaa tietään kulkevan yläkouluikäisen tytön, jolla on kolme polyamorisessa suhteessa elävää äitiä. Kaiken lisäksi Isadellan äidit ovat vampyyrejä, joilla on oma vartiointifirma. Isadella on joutunut muuttamaan äitiensä erikoislaatuisuuden vuoksi useita kertoja, ja nykyisessä kaupungissa hän on ehtinyt olla vasta pari kuukautta. Isadella pukeutuu mustiin, verhoutuu jättisuureen mustaan nahkatakkiin ja joutuu usein ongelmiin koulussa kovaluonteisuutensa vuoksi. Kuten heti kirjan alussa, kun hän on vahingossa sytyttänyt fysiikantunnilla rakkaan nahkatakkinsa tuleen. Onnekseen Isadella tapaa kansliassa tosi söpön, vinohymyisen (kyllä vain) Fairuzin, jonka kanssa läppä lentää hyvin lennokkaasti.

Musta tunnusvärini suojeli minua ja muita. En halunnut olla helposti lähetyttävä, en viehättävä, en hauska tai seurallinen. Olin mieluummin kuin muuri, jota mikään ei heilauttanut, johon kilpistyivät kaikki yritykset tehdä tuttavuutta. Päällä vielä piikkilankaa ja lasinsirpaleita. (s. 15)

Isadella on erittäin taitava kuvaamataidossa, ja tämän taidot huomaa myös Minna-niminen tyttö, joka hyvin kiihkeästi haluaa tutustua Isadellaan. Isadella on hyvin otettu ja huomaa, että Minnan seurassa on hyvin kuumottavaa olla. Fairuzin seurassakin Isadella viihtyy, mutta Minna tuntuu olevan mustasukkainen. Isadellaa varoitetaan Minnasta, mutta hän työntää varoitukset syrjään. Hänellä on viimeinkin ystävä, ja vieläpä tosi cool sellainen! Minna käytös alkaa kuitenkin jossain vaiheessa epäilyttää Isadellaa, mutta Minna onnistuu aina jotenkin manipuloimaan hänet puolelleen.

- Sinä olit niin erilainen. Tiesin heti kun tulin luoksesi, ettei sinussa ole mitään tavallista, Minna sanoi.
Hän ei voinut tietää, millainen sinfonia alkoi soida sisälläni. Minä inhosin, vihasin kaikkea tavallista ja arkista. Pelkäsinkin sitä. Kun joku näki, että olin erilainen sisimmässäni - en vain pintapuolisesti pukemalla päälleni jotain poikkeavaa tai käyttäytymällä erikoisesti - olin onnesta mykkänä. (s. 104)


Isadellalla on mielen päällä monenlaisia ajatuksia. Se askarruttaa häntä eniten, kuka kolmesta on hänen oikea äitinsä: ylihuolehtiva Susie, suorasukainen Vanessa vai järkeilevä Kersti. Toinen asia, joka häntä kalvaa, on se, milloin hänestäkin tulee vampyyri. Tyttö etsiikin merkkejä muutoksista kaikkialta. Äidit ovat kuitenkin ihmeen vaitonaisia näistä asioista, ja lopussa tähän selviääkin syy, joka ei ole lainkaan Isadellan mieleen.


Fairuzin ja Isadellan romanssin tielle asettuvat yllättäen Isadellan hyvää tarkoittavat äidit. Minnan käytös menee koko ajan oudommaksi, ja minulla on monenlaisia spekulaatioita hänen kohdallaan, mutta lopputulos on melko tylsä. Johtuneeko siitä, että kirjaan on lätkäisty nämä vampyyriäidit, että yritän etsiä fantasia-aineksia muistakin henkilöistä ja tapahtumista - turhaan. Mitään muuta spefiä kirjassa ei ole kuin väläyksenomaisesti esitellyt vampyyriäidit. Minusta kirja olisi ehkä toiminut paremmin, jos tämä äitien ominaisuus olisi jätetty kokonaan pois.  Kolmen äidin perhe sinällään on ihan erikoinen ja kiehtova osa kirjan tarinaa. Polyamoriaan en olekaan ennen kirjallisuudessa törmännyt, saati nuortenkirjallisuudessa.

Kirja on minusta ihan ok, vaikka alussa Isadellan kapinahenkisyys meinaa pursuta jo yli äyräidensä. Hänestä muovautuu kuitenkin ihan siedettävä nuori nainen, joka on hiukan eksyksissä identiteettinsä kanssa. Isadellan ja Fairuzin romanssia on mukava seurata, vaikkakin Isadellan suhtautuminen Fairuzin opiskelusuunnitelmiin on itsekäs ja hämmentävä - toisaalta kapinallisluoteiselta teinitytöltä hyvin odotettavissa oleva. Odotan mieluusti jatkoa sarjaan nähdäkseni, mihin suuntaan Isadella kehittyy.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen

Lisään kirjan YA-haasteen kohtaan:

Kotimainen kirja


maanantai 24. kesäkuuta 2019

Prideviikon lukuhaaste 2019: Kolme on parillinen luku

Kolme on parillinen luku: Nic Stone. Suomentanut Peikko Pitkänen. WSOY 2019

Englanninkielinen alkuteos: Odd one out. Kansi: Riikka Turkulainen (iStockphoto)

"Rakkaudessa, vetovoimassa ja suhteissa mikään ei ole yksinkertaista.

Kolme on parillinen luku on kuin raikas tilannekomedia, joka uhkaa kääntyä hehkuvaksi kolmiodraamaksi, kun kaikki haluavat jotakuta toista jonkun toisen ohitse.

Courtney "Coop" Cooper on koristähti, joka on rakastunut parhaaseen ystäväänsä Jupiteriin. Siksi hänen seurustelusuhteensa eivät kestä, ja kaikki tietävät sen - paitsi Jupiter. Mutta Jup tarjoaa maailman parasta lohtua, ja siksi Coop eroaa usein. Rae Evelyn Chin on uusi oppilas, joka lumoutuu sekä Jupiterista että Coopista. Ja se hämmentää Raeta. Jupiter Charity-Sanchez on koulun - kaupungin - universumin seksikkäin tyttö ja yhteiskunta-aktivisti, joka on pienestä asti tiennyt rakastavansa naisia. Hän on kärsivällisesti odottanut "sitä oikeaa": voisiko se olla Rae? Vai... Yksi tarina. Tarinassa kolme kertojaa. Ei helppoja ratkaisuja. Kun kyse on rakkaudesta, vetovoimasta ja suhteista, mikään ei ole yksinkertaista." (WSOY)

Oma arvio:

Osallistun nyt kolmatta vuotta peräkkäin Pride-viikon lukuhaasteeseen, jota pitää tuttuun tapaansa Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Kolme on parillinen luku on ensimmäinen haasteeseen lukemani kirja. 

En oikeastaan tiennyt yhtään, mitä odottaa tältä kirjalta, vaikka olen sitä odotellutkin ilmestyväksi jo viime vuoden lopusta asti. Kirjan takakansiteksti (joka on siis eri, kuin yllä oleva kustantajan sivuilla oleva teksti) on hyvin sekavan oloinen. Kansi antaa pientä vihiä, että kolmiodraamaa saattaisi olla luvassa. Noh, sitä ainakin piisaa, voin luvata.

"Tekee pahaa katsella, kun noin komea ja lahjakas kundi on jämähtänyt muijaan, jota se ei voi koskaan saada." (s. 25)

Kirjassa on kolmen eri henkilön näkökulmat tapahtumiin. Ensimmäiseksi lukijalle esittäytyy Courtney Cooper, tuttavallisemmin Coop, joka harrastaa koulunsa joukkueessa Cheerleadingiä ja on tavattoman rakastunut parhaaseen ystäväänsä Jupeen. Niin rakastunut, ettei voi olla tuijottamatta tämän uhkeita muotoja ja saamatta armotonta jöpötystä siitä. Asiassa on vain parikin ongelmaa: ensiksikin, Jupe on lesbo, ja toiseksikin, Coop ei saa koskaan rohkeutta tunnustaa tunteitaan Jupea kohtaan, toisin kuin kamuilleen Gollylle ja Britainille. Nämä puistelevat päätään kaverinsa epätoivolle. Jupe ja Coop nukkuvat usein sylikkäin (he ovat naapuruksia) ja ovat muutenkin hyvin fyysisesti läheisiä. Ystävyksille on tullut tavaksi, että aina kun Coopin seurustelusuhde johonkin tyttöön päättyy (ja näin käy usein), he pitävät jamit yhdessä ja sitten Jupe lohduttaa Coop-ressukkaa sylissään. Tämä kaikki on pojasta oikein ihanaa, mutta toisaalta kamalaa. Koska jöpötys.

"Sä olet mun tuki ja turva." (s. 63)

Toisessa osassa ääneen pääsee Rae, koulun uusi upea tyttö, joka on heti alusta alkaen lyöttäytynyt ystäväksi Jupen kanssa. Rae on tosi ihastunut uhkeaan Jupeen, mutta sitten myös tummasilmäinen Coop aiheuttaa tytölle kummia tuntemuksia. Coop ja Rae jakavat yhteisen muiston, mikä liittyy Coopin isän kuolemaan ja aiemmin kiertävää tivolia pyörittäneeseen Karuselli-Carliin, joka mystisesti katosi samoihin aikoihin. Rae on myös ilmiömäisen taitava cheerleadingissa ja pääsee tietenkin samaan joukkueeseen Coopin, Britainin ja Gollyn kanssa. Raen erikoisuus on sanat: hän rakastaa opetella erilaisia sanoja ja niiden merkityksiä. Tämä näkyy hänen näkökulmaosiossaan hauskoina otsikoina, joissa esitellään erilaisia sanoja merkityksineen.

"Kiitti, kun sä olet niin rento ja mutkaton", Jupiter sanoo. "Vähemmän heteroiden tyttöjen kanssa tällainen ei välttämättä onnistuisi." (s. 158)

Kolmannessa osassa kertojana toimii Jupiter Charity-Sanchez, joka rakastaa Freddie Mercurya, vapaaehtoistyötä ja parasta ystäväänsä Coopia (vain platonisesti?) Hän on ystävystynyt itseään vanhemman Breannan kanssa, joka johdattaa Jupen lesbouden maailmaan ja hienoihin bileisiin ja toitottaa, etteivät bi-seksuaalit ole mistään kotoisin. Coop luulee, että Jupe on rakastunut Breannaan.

Jupe ärsyyntyy kovasti, kun heterona itseään pitänyt Rae yllättäen suutelee häntä. Jupiter ei halua olla mikään heteron lesbokokeilu. Hän ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö hänellä olisi tunteita Raeta kohtaan. Mutta miksi hän sitten tuntee yllättäin ei-niin-kaverillista vetovoimaa myös Coopia kohtaan? Hänhän on lesbo, ei mikään bi. Vai onko seksuaalinen identiteetti sittenkään niin kovin yksioikoista? Onko pakko määritellä ja tehdä valinta, mihin kuuluu? Tätä joutuu hämmentynyt Jupiter miettimään tosissaan.

Kirjan alku on melkoista kiimailua Coopin jöpötyksineen, mutta tarina paranee, kunhan pahimmista stondiskuvailuista päästään. Ne ovat kyllä minusta hyvin hauskasti kuvattuja, eipä sillä. Hyvin seksijännitteinen kirja on yleisesti ottaenkin, mutta tarjoaa myös muita tasoja nuorille lukijoille. Kaikista eniten esiin nousee nimenomaan seksuaali-identiteetin pohdinta. Seksuaalisuus ei voi tietenkään olla niin mustavalkoisesti rajattua, kuin yleisesti yritetään normittaa. Jupiterin vakaa päättäväisyys määritellä itsensä lesboksi meinaa aiheuttaa hänelle suuren kriisin, kun hän huomaakin tuntevansa vetoa myös miespuoliseen ystäväänsä.

"Olenko mä sekä homo että hetero? Onko mahdollista olla lesbo ja silti demiseksuaali, joka on kallellaan heteroihin? Tekeekö se musta homojoustavan?" Mitä helvettiä mulle on oikein tapahtumassa?! (s. 272)

Kirjailija Nic Stone kertoo loppusanoissaan, että on itsekin pähkäillyt seksuaali-identiteettinsä kanssa ja kirjoittaneensa kirjan juuri siitä syystä. Hän on ollut aviossa miehensä kanssa, kun on viimein tajunnut tuntevansa vetoa myös naisiin.

Vaikka kirja vaikuttaa varmasti selostukseni perusteella sekavalta, pidän tästä kovasti juuri kaiken siinä tapahtuvan sekoilun takia. Juoni etenee kuitenkin tasaisesti eteenpäin kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua, joka pistää alkuasetelman ihan uusiksi. Pidän siitä, ettei kirjassa ajatella mustavalkoisesti joko-tai. Onko kaikelle pakko aina olla määritelmät?

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa:

Mirror, mirror: Cara Delevingne & Rowan Coleman
Välimatkoja: Nina LaCour

Ruksitan YA-haasteesta kohdan:

LGBTQ+ aihe

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

18. A book told from multiple character POV’s

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Matka nuorten kirjametrolla - lukuhaaste 2019

Matka nuorten kirjametrolla - lukuhaaste 2019

Huomio kaikki lukuhaasteita ja lukuvinkkejä rakastavat nuortenkirjojen ystävät, niin nuoret kuin aikuisetkin. Oulun kaupunginkirjasto on lanseerannut tänä vuonna aiempien Kirjametron ja Sarjakuvametron innoittamana Nuorten kirjametron, jossa on esikuviensa tapaan samanlainen periaate: voit valita joko tietyn metrolinjan ja käydä sen kirjat läpi, poiketa risteyksissä eri linjoille tai ihan vain oman tyylin mukaan poimia lukuvinkkejä. Nuorten kirjametro on osa Oulun kaupungin yhteistä koko vuoden 2019 kestävää Oulu lukee! -kampanjaa.

Kirjametro-juliste: @Oulun kaupunginkirjasto


Tähän liittyen haluankin nyt aloittaa bloggaajien kesken Matka nuorten kirjametrolla -lukuhaasteen, johon toivoisin mukaan mahdollisimman paljon osallistujia. Haasteen säännöt ovat yksinkertaiset:

1. Lue yksi tai useampi linja Oulun kaupunginkirjaston Nuorten kirjametrosta. Voit mennä joko uskollisesti yhtä linjaa pitkin koko matkan, tai poiketa risteyksissä eri linjoille.

2. Jos olet lukenut jo jonkin linjalla vastaan tulevista kirjoista, voit joko hypätä kohdan yli tai lukea kirjan uudestaan.

3. Voit myös keskeyttää linjan halutessasi, se ei ole vakavaa. Kunhan osallistut!

4. Bloggaa matkastasi valitsemallasi tyylillä. Voit joko vain listata lukemasi kirjat samaan postaukseen, sen lisäksi sanoa jokaisesta sanasen, tai kirjoittaa omat kokonaiset bloggaukset jokaisesta kirjasta.

5. Voit olla lapsi, nuori tai aikuinen - ei väliä, kunhan nautit nuortenkirjojen lukemisesta ja lähdet matkaan avoimin mielin.

6. Somessa voit käyttää hästägiä #nuortenkirjametro, joka on siis Oulun kaupunginkirjaston Nuorten kirjametron virallinen hästäg. En tee myöskään erillistä haastekuvaa blogini lukuhaasteelle. Oulun kaupunginkirjaston Nuorten kirjametro -sivulta voi vapaasti ladata alla olevan bannerin.

7. Blogini haastte alkaa 22.6.2019 ja  kestää vuoden 2019 loppuun, 31.12.2019, saakka. Voit linkittää tällöin tekemäsi haastekoonnin joulukuussa julkaisemaani postaukseen.

8. Ilmoitathan osallisuudestasi tämän postauksen kommentteihin. Haasteen lopuksi arvon kaikkien osallistujien kesken jonkin myöhemmin ilmoittamani nuortenkirjauutuuden. 

Oulun kaupunginkirjasto ei ole mukana blogini lukuhaasteessa.


Banneri: @Oulun kaupunginkirjasto https://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/nuorten-kirjametro

Nuorten kirjametro - esitteen voit hakea kaikista Oulun kirjastoista tai ladata koneellesi/tulostaa sen myös täältä:

 https://www.ouka.fi/documents/78400/596635/nuortenkirjametroesite_A4_3-osainen.pdf/4f55e45f-3f47-447f-9290-5fc0c34923b9

Nuorten kirjametro -julisteen voit ladata tästä:

https://www.ouka.fi/documents/78400/596635/nuortenkirjametro_tummatausta.pdf/2092653f-3a17-4d12-8eb1-15a4feef6cd2

Nuorten kirjametron linjat kirjoineen ovat tässä (linkit vievät omiin postauksiini kirjasta):

Omien keskellä
Esko-Pekka Tiitinen: Neljän tuulen paita
Jenny Jägerfeld: Oli kerran äiti joka katosi
Angie Thomas: Viha jonka kylvät 
Risteää linjalle Kova maailma
Henning Mankell: Tulen salaisuus
Risteää linjalle Kova maailma
Holly Goldberg Sloan: Näkymätön poika
Risteää linjalle Tien päällä
Sarah Crossan: Yksi
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nadja Sumanen: Rambo
Reija Kaskiaho: Rastas
Risteää linjalle Rakasta minua
Kate Thompson: Yön eläjä
Eija Lappalainen: Routasisarukset
Risteää linjalle Tuntematon tulevaisuus
Kerstin Gier: Rubiininpuna
Risteää linjalle Matka ajassa
Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt
Risteää linjalle Matka ajassa


Tien päällä
Sari Peltoniemi: Hämärän renki
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
Risteää linjalle Sateenkaari
Risteää linjalle Rakasta minua
Annika Luther: Kodittomien kaupunki
Risteää linjalle Tuntematon tulevaisuus
Risteää linjalle Vihreän vetovoima
K.K. Alongi: Kevätuhrit
Risteää linjalle Tuntematon tulevaisuus
Holly Goldberg Sloan: Näkymätön poika
Risteää linjalle Omien keskellä
Tuija Lehtinen: Roskisprinssi
Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Risteää linjalle Taikapiiri
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Risteää linjalle Taikapiiri
Seita Vuorela: Lumi
Annika Thor: Saari meren keskellä
Risteää linjalle Kova maailma
Risteää linjalle Matka ajassa
Jukka-Pekka Palviainen: Perjantai on hyvä päivä lähteä
Ansu Kivekäs: Täysillä metsään


Tuntematon tulevaisuus
Suzanne Collins: Nälkäpeli
Salla Simukka: Jäljellä
Annika Luther: Kodittomien kaupunki
Risteää linjalle Tien päällä
Risteää linjalle Vihreän vetovoima

K.K. Alongi: Kevätuhrit
Risteää linjalle Tien päällä
Kat Falls: Veden alla
Veronica Roth: Outolintu
Anu Holopainen: Ihon alaiset
Cecelia Ahern: Viallinen
Risteää linjalle Aatteen puolesta
Anders Vacklin: Beta
Lauren Oliver: Delirium
Risteää linjalle Rakasta minua
Eija Lappalainen: Routasisarukset
Risteää linjalle Omien keskellä
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Risteää linjalle Sateenkaari



Vihreän vetovoima
Enid Blyton: Seikkailujen joki
Tuomo Kuitunen: Kaakkurin huuto
Annika Luther: Kodittomien kaupunki
Risteää linjalle Tien päällä
Risteää linjalle Tuntematon tulevaisuus
Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon
Risteää linjalle Taikapiiri
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
Risteää linjalle Taikapiiri
Timothée de Fombelle: Tobi Lolness
Risteää linjalle Taikapiiri
Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
Risteää linjalle Matka ajassa
Michelle Paver: Delfiinin saari
Risteää linjalle Matka ajassa
Jorma Kurvinen: Pako
Risteää linjalle Kova maailma
Anu Ojala: Pommi
Risteää linjalle Aatteen puolesta
Marja-Leena Tiainen: Päin mäntyä
Risteää linjalle Aatteen puolesta
Jakob Wegelius: Merten gorilla
Colin Meloy: Sysimetsä




Kova maailma
John Boyne: Poika vuoren huipulla
Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Risteää linjalle Omien keskellä
Henning Mankell: Tulen salaisuus
Risteää linjalle Omien keskellä
Terhi Rannela: Taivaan tuuliin
Risteää linjalle Aatteen puolesta
Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö
Risteää linjalle Rakasta minua
Annina Holmberg: Punainen kyynel
Risteää linjalle Rakasta minua
Mikael Niemi: Aivot pellolle
Jorma Kurvinen: Pako
Risteää linjalle Vihreän vetovoima
Annika Thor: Saari meren keskellä
Risteää linjalle Tien päällä
Risteää linjalle Matka ajassa

Silvia Rannamaa: Kadrin päiväkirja



Rakasta minua
Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
Risteää linjalle Sateenkaari
Risteää linjalle Tien päällä

Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
Risteää linjalle Sateenkaari
Laura Lähteenmäki: Iskelmiä
Julie Berry: Kunnes kerron totuuden
Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö
Risteää linjalle Kova maailma
Annina Holmberg: Punainen kyynel
Risteää linjalle Kova maailma
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Reija Kaskiaho: Rastas
Risteää linjalle Omien keskellä
Estelle Maskame: Heittäydy, jos uskallat
Lauren Oliver: Delirium
Risteää linjalle Tuntematon tulevaisuus
Anna Hallava: Sammakkoprinsessa
Risteää linjalle Taikapiiri
Maria Turtschaninoff: Arra
Risteää linjalle Taikapiiri



Taikapiiri
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon
Risteää linjalle Vihreän vetovoima
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
Risteää linjalle Vihreän vetovoima
Timothée de Fombelle: Tobi Lolness
Risteää linjalle Vihreän vetovoima
Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Risteää linjalle Tien päällä
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Risteää linjalle Tien päällä
Janne Kukkonen: Voro (sarjakuva)
Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
Risteää linjalle Sateenkaari
Anna Hallava: Sammakkoprinsessa
Risteää linjalle Rakasta minua
Maria Turtschaninoff: Arra
Risteää linjalle Rakasta minua



Sateenkaari
Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
Risteää linjalle Rakasta minua
Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
Risteää linjalle Rakasta minua
Hellevi Salminen: Hello, I love you
Meredith Russo: Tyttösi sun
Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
Risteää linjalle Matka ajassa
Reija Kaskiaho: Nikottelua
Henrik Wilenius: Saranapuolelta
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
Risteää linjalle Taikapiiri
Marja Björk: Poika
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Risteää linjalle Tuntematon tulevaisuus
Tiitu Takalo: Kehä (sarjakuva)



Matka ajassa
Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta
Satu Mattila-Laine: Parantola
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
Risteää linjalle Aatteen puolesta
Ritva Toivola: Tuomas Karhumieli
Alex Scarrow: Time riders
Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
Risteää linjalle Sateenkaari
Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
Risteää linjalle Vihreän vetovoima
Michelle Paver: Delfiinin saari
Risteää linjalle Vihreän vetovoima
Raili Mikkanen: Kahdentoista vala
Annika Thor: Saari meren keskellä
Risteää linjalle Tien päällä
Risteää linjalle Kova maailma

Geraldine McCaughrean: Juna seis!
Kerstin Gier: Rubiininpuna
Risteää linjalle Omien keskellä
Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt
Risteää linjalle Omien keskellä



Aatteen puolesta
Esko-Pekka Tiitinen: Villapäät
Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä?
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
Risteää linjalle Matka ajassa
Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen?
Terhi Rannela: Taivaan tuuliin
Risteää linjalle Kova maailma
Mika Wickström: Vastakarvaan
Cecelia Ahern: Viallinen
Risteää linjalle Tuntematon tulevaisuus
Jussi Siirilä: Barrikadikesä
Anu Ojala: Pommi
Risteää linjalle Vihreän vetovoima
Marja-Leena Tiainen: Päin mäntyä
Risteää linjalle Vihreän vetovoima
Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky (sarjakuva)

(Oulun kaupunginkirjasto: https://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/nuorten-kirjametro)

Olen erittäin kiinnostunut näkemään muiden bloggaajien valitsemia metroreittejä ja matkan varrella kokemia asioita ja ajatuksia. Itse ajattelin matkustaa Sateenkaari-linjaa pitkin sen kunniaksi, että ensi viikolla on Helsinki Pride-viikko (24.- 30.6.) Suuren osan linjan kirjoista olen jo lukenutkin, mutta onneksi sieltä löytyy vielä lukemattomia kirjoja minulle.

Haasteessa mukana olevat blogit:

Kirjapöllön huhuiluja
Limalepakon kirjablogi 
Musteen jäljet
Oksan hyllyltä
Yöpöydän kirjat

Mukavaa nuortenmetromatkaa, päätepysäkillä tavataan!

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Rotukarja: Agustina Bazterrica

Rotukarja: Agustina Bazterrica. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2019

Espanjankielinen alkuteos  (2017): Cadáver Excuisito. Kansi:

"Armoton dystopia yhteiskunnasta, jossa ihmiset syövät toisiaan

Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan. Sen pysäyttämiseksi kaikki eläimet on tapettava ja niiden jäännökset hävitettävä. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Se laillistaa ihmislihan tuottamisen, teurastamisen ja prosessoinnin. Ihmiskunta jakautuu kahtia: niihin, jotka syövät, ja niihin, jotka syödään.

Marcos Tejo on Kriegin lihajalostamon päällikkö. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Tejo pitää lemmikistään hyvää huolta ja alkaa nähdä ympäröivän todellisuuden uudessa valossa. Kun houkutus sitten ajaa hänet umpikujaan, kaikki säännöt saavat unohtua."(Like)

Oma arvio:

Tämän kirjan luettuani on hiukkasen aikaa pöllämystynyt olo : "Mitä minä juuri luin?" - Kirjan, jossa ihmissyönti on täysin normaalia ja hyväksyttävää; jossa ihmisiä tehotuotetaan ruuaksi; jossa näitä ruuaksi kasvatettuja ihmisiä ei pidetä ihmisinä, vaan karjana, ja heistä puhutaan päinä; jossa syötävää ihmistä voidaan kasvattaa myös omassa kotikellarissa tietyin luvin. Tämän armottomampaa dystopiaa en ole koskaan lukenut, vaikka monenlaisia ihmiskokeita monessa onkin harjoitettu. Tässä kirjassa kaikki on viety astetta pidemmälle. Ihmiset ovat tässä sama kuin meidän nykyinen karjamme - naudat, siat ja kanat, jotka tehotuotantolaitoksissa elävät suuntanansa vain päätyä meidän lihansyöjien patoihin.

Hän ei kutsu sitä erikoislihaksi. Hän käyttää teknisiä  termejä, tekee selväksi, että kyseessä on ihminen, tosin ihminen, josta ei koskaan tule henkilöä vaan pelkkä tuote. Hän puhuu käsiteltävistä päistä, kuorman purkamisalueella odottavasta lihaerästä, tasaiseen tahtiin, säntillisesti toimivasta teurastuslinjasta, lannoitteeksi myytävistä ulosteista ja sisälmyssalista. Kukaan ei saa kutsua teurastettavia ihmisiksi, koska silloin ne voisi nähdä yksilöinä, sen sijaan ne ovat tuote, lihaa ja ravintoa. Tosin hän toivoo, ettei hänen tarvitsisi kutsua niitä millään nimellä. (s. 16)

Kirjan päähenkilö, lihajalostamon päällikkö Marcus Tejo kuljettaa lukijaa erilaisissa yksiköissä, kuten parkitsimossa, jossa tummaihoisen ihmisen nahkaa kaipaillaan eniten, kasvattamossa, jossa jalostetaan erinomaisinta lihakarjaa, lihanleikkaamossa, jonka hemaiseva lihanleikkaaja Spanel saa usein kyytiä Marcukselta, lihanjalostamossa, jossa kaksi uutta työntekijäehdokasta saa saman kierroksen tiloissa kuin lukijakin. Teurastusrituaalit saavat toisen hakijoista lähes pyörtymään, mutta toinen tuntuu nauttivan katselusta hiukan liikaakin. Marcus passittaa miehen heti matkoihinsa, sillä tietää tuollaiset tyypit. Lisäksi Marcus käy vierailulla ihmismetsästäjien luona, jotka siis tilaavat ihmiset omaan raakaan metsästyshuviinsa. Lisäksi lukija saa esimakua lihajalostamon pahimmista vihollisista, raadonsyöjistä, jotka ryöväävät yhden heidän lihankuljetusrekkansa.

Kuinka monta päätä heidän täytyy tappaa kuukaudessa, jotta hän saa isänsä hoidon maksettua? Montako ihmistä heidän pitää teurastaa ennen kuin hän unohtaa, kuinka tuuditti Leota kehdossa, puki pienokaisen,, lauloi tälle laulun ja seuraavana aamuna huomasi lapsensa kuolleen? Kuinka monta sydäntä heidän täytyy pakata laatikoihin ennen kuin tuska muuttuu joksikin muuksi? Hän kuitenkin aavistaa, että kärsimys on ainoa asia, joka pitää hänet kiinni elämässä.
Ilman surua hänellä ei ole mitään. (s. 86)

Marcus on asumuserossa vaimostaan, koska vaimo ei tahdo päästä yli heidän esikoislapsensa traagisesta kuolemasta. Yllättäen lihakasvattamon Gringo lähettää hänen kotiinsa lahjan, rotukarjaan kuuluvan naaraan, jonka Tejo kahlitsee alkuun autotalliinsa. Pikku hiljaa, kun elämän viimeisiä hetkiään viettävän isänsä ainoana välittävänä omaisena (siskoa ei juuri isän hoitokodissa näy) alkaa käydä kovin raskaaksi, Marcus alkaa lähentyä naaraan kanssa, vaikka tämä on ehdottomasti kiellettyä. Etenkin tästä lähtien Marcus alkaa yhä enemmän tuntea inhoa koko lihateollisuutta kohtaan, vaikka pitää sen melko visusti sisässään. Suurinta halveksuntaa hän kokee siskoansa kohtaan, joka raakalaismaisesti syö kotonaan kasvattamasta "päästä" lihapaloja tämän eläessä ja heittäytyy muutenkin pyhimykseksi isän kuoltua. Sanomattakin selvää, että Marcus Tejo itse on kasvissyöjä.

Niiltä poistetaan äänijänteet, jotta niitä on helpompi käsitellä. Kukaan ei halua niiden puhuvan, koska liha ei puhu. Ne kyllä viestivät, mutta vain alkeellisesti. Tiedämme, onko niillä kylmä tai kuuma, perusjutut. (s. 28)

Rotukarja saa vannoutuneenkin lihansyöjän miettimään nykymaailman lihateollisuuden järjettömyyttä. Kirjassa eläimiä vihataan yli kaiken ja ne on lähes tapettu sukupuuttoon niiden levittämän viruksen takia. Marcus Tejo ja moni muukin on kuitenkin sitä mieltä, ettei koko virusta ole koskaan ollutkaan, vaan virus on vain hallituksen keksintö saada ihmiset pelkäämään ja siirtymään ihmissyöntiin, jotta väestönkasvu pysyy aisoissa. Välillä mies käy tyhjässä eläintarhassa muistelemassa siellä käyntejä isänsä kanssa, ja hän vielä muistaa kaikki eläimet. Kohtaapa hän siellä myös villiintyneitä koiranpentuja, mutta niitä hän ei uskalla pelastaa. Tämä kaikki saa hänet kaipaamaan edesmennyttä rakasta koiraansa. Lintuja ei ole saatu tuhottua, ja niiltä kirjan ihmiset suojautuvat sateenvarjoin - mutta ei Marcus tietenkään.

Tämä kirja voi herättää herkemmissä inhoa ja pahoinvointia, mutta samalla se saa miettimään eläinsyönnin etiikkaa. Emmekö me ihmisetkin olla loppujen lopuksi eläimiä, tietoisia sellaisia...

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


Olen tällä kirjalla mukana Yöpöydän kirjat -blogin Scifi-lukuhaasteessa.

Lisää kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
 
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

Kirjankansibingosta ruksitan kohdan:

Nainen

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

31. A book written by an author from Asia, Africa or South America


maanantai 10. kesäkuuta 2019

Aurinko on tähti: Nicole Yoon

Aurinko on tähti: Nicola Yoon. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2019


Englanninkielinen alkuteos: The Sun is also a Star

"Tyttö, poika ja maailmankaikkeus

Natasha uskoo tieteeseen ja tosiasioihin. Ei kohtaloon eikä toteutumattomiin unelmiin. Kun hän tapaa New Yorkissa Danielin, hänen perhettään odottaa maasta karkotus samana iltana, eikä rakastuminen ole vaihtoehto. Daniel on ollut aina hyvä oppilas ja tehnyt mitä häneltä odotetaan. Hän ei ole ollut runoilija, saati unelmoija. Mutta kun hän näkee Natashan, kaikki muu unohtuu. Jokin tytössä saa Danielin uskomaan, että kohtalo tarjoaa heille kahdelle poikkeuksellista tarinaa. Jokainen elämän hetki on johtanut tähän yhteen tuokioon. Edessä on miljoona erilaista tulevaisuutta: mikä niistä toteutuu?" (Tammi)


Elokuvatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=3On0BXzGnuI

Oma arvio:

Nicola Yoonin aiempi teos, Kaikki kaikessa, sykähdytti minua niin kamalan paljon, että olen odottanut intopiukeana tätä hänen toista YA-romaaniaan Aurinko on tähti. Hiukan tätä on joutunut odottamaan, sillä julkaisua on siirretty muutamaan otteeseen, johtuen varmaankin siitä, että kirja on haluttu julkaista synkassa siitä tehdyn elokuvaensi-illan kanssa. Elokuvakannet herättävät monenlaisia mielipiteitä, ja itse asiassa minäkin olisin tykännyt ennakkotiedoissa vilahtaneesta mustapohjaisesta kannesta enemmän kuin tästä.

"Onko teillä aavistustakaan, millaista on kun ei kuulu mihinkään?" (s. 28-29)

Kirjan alku on töksähtelevä, jopa mielestäni tylsä. Kirjan päähenkilöiden, Natashan ja Danielin näkökulmat vuorottelevat niin tiuhaan, että heihin on hyvin hankala ja työläs päästä sisälle. Kaiken huipuksi väliin tunkeutuu random-tyyppien lyhyet näkökulmakappaleet, kuten maahanmuuttovirastossa työskentelevät Irenen, sekä soppaan sekaan heitettyjä hämmentäviä tietopläjäyksiä. Mutta ei hätää, onneksi en viskannut kirjaani mereen, sillä Natashan ja Danielin tarinaan pääsee kuin pääseekin alun sekavuuden jälkeen sisälle. 

Kirjan kuvio on siis seuraava: Natasha yrittää epätoivoisesti saada vielä kumottua maastakarkotuspäätöstään Jamaikalle, sillä hän kokee olevansa amerikkalainen eikä halua mihinkään kotimaastaan. Natashan isä on törttöilyillään aiheuttanut perheen karkotuksen, sillä tämä jäi vasta kiinni rattijuopumuksesta, ja paljasti samalla viranomaisille, että he ovat paperittomia ja laittomia siirtolaisia. Natasha ei voi antaa isälleen tätä anteeksi. Hänen kaikki tulevaisuudensuunnitelmansa liittyvät Amerikkaan, jossa hän on viettänyt suurimman osan elämästään.

Daniel elää tiukkakuristen amerikankorealaisten vanhempiensa puristuksessa, ja juuri nyt hänet on suorastaan pakotettu Yalen haastatteluun puku päällä ja kravatti kaulassa, sillä vanhemmat toivovat hänestä lääkäriä. Perheen vanhempi poika Charlie on aiheuttanut pettymyksen hankittuaan väliaikaisen erotuksen Harvardista. Daniel ei siis uskalla väittää vastaan vanhemmilleen, vaikka oikeasti hän ei halua lääkäriksi. Daniel tykkää kirjoittaa runoja ja uskoo kohtaloon. Nähdessään afrotukkaisen, kauniin Natashan kadulla luurit päässä ja DEUX EX MACHINA -takki päällään, hänen on pakko seurata tuota tyttöä levykauppaan.

Kukaan ei halua uskoa, että elämä on sattumanvaraista. (s. 40)

Natasha ei usko Danielin tavoin kohtaloon, vaan hän on puhtaasti tieteeseen perustava ihminen. Tai näin hän ainakin aluksi uskoo olevansa. Niinpä tyttö ei usko rakkauteenkaan tunteena, vaan ainoastaan kemiana. Daniel, ikuinen runoilija ja romantikko, asettaa tytölle haasteen ja saada hänet rakastumaan itsensä ennalta määritettyjen kysymysten avulla, samojen, joita on käytetty eräässä tutkimuksessa. Natasha jättää kertomatta, mihin hän on muutaman tunnin kuluttua menossa: erään asianajajan luo, joka saattaa ehkä pelastaa Natashan tulevaisuuden ja kumota maastakarkotuksen. Natasha siis antaa tuo jäljelläolevan ajan pojalle rakastumistutkimukseensa.

MEILLÄ ON HETKI, jollaista en kaipaa.
Kun ihmiset sanovat sydämen haluavan mitä se haluaa, he puhuvat runollisesta sydämestä - rakkauslaulujen ja monologien sydämestä, siitä joka voi särkyä kuin kaikkein haurain lasi. 
He eivät puhu oikeasta sydämestä, siitä joka ei tarvitse muuta kuin terveellistä ravintoa ja aerobista liikuntaa. (s. 110)

Alun tönkköytensä jälkeen kirjaa on oikein mukavaa ja suorastaan ahmittavaa lukea. Runopoika-Danielin ja tiedetyttö-Natashan hauskaa ja nokkelaa sanailua on nautinto lukea, ja samalla he tulevat paljastaneeksi paljon itsestään niin toisilleen kuin lukijallekin. Kirjan sivuhenkilötkin saavat jalansijansa tarinassa, osa jopa hyvin merkittävässä roolisssa. Kirjan loppu on sydäntäraastavan riipaiseva. Lopusta olisi vain voinut jättää Irenen näkökulmasta kerrotun epilogin pois, sillä se vähän pilaa dramaattista ja avointa loppua.

Kirjasta tehty elokuva vaikuttaa myös kivalta ja aionkin sen katsoa heti, kun se tulee DVD:lle.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Ei vielä löytynyt


Samantyylistä luettavaa:

Heittäydy jos uskallat: Estelle Maskame
It only Happens into Movies: Holly Bourne
Kaikki kaikessa: Nicola Yoon


Lisään kirjan Kirjankansibingon kohtaan:

Romantiikka

YA-haasteessa kirjan ruksaan kohtaan:

Kirjasta tullut elokuva

Helmet-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

6. Rakkausromaani

Kirja sopii mainiosti Popsugar-haasteen kohtaan:

 1. A book becoming a movie in 2019

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Keskusteluja ystävien kesken: Sally Rooney

Keskusteluja ystävien kesken: Sally Rooney. Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava 2019 

Englanninkielinen alkuteos (2017): Conversations With Friends. Kansi: Sharon and Vivien (yksityiskohta teoksesta) @Alex Katz

"Nokkela, kepeä ja kuolemanvakava romaani nuorten naisten mutkikkaasta suhteesta maailmaan ja toisiinsa on noussut kansainväliseksi kulttiteokseksi.

Yliopistossa opiskelevat Frances ja Bobbi liikkuvat erottamattomana kaksikkona Dublinin kirjallisten piirien laitamilla. Bobbi hurmaa ihmiset, Frances tekee heistä viiltäviä huomioita. Juhlissa he tutustuvat kuuluisaan valokuvaajaan Melissaan ja tämän puolisoon. Tuttavuus syvenee neliödraamaksi, jonka seuraukset uhkaavat Francesin koko elämän perustaa.

Palkittu irlantilaisromaani tavoittaa kivuliaan osuvasti lahjakkaiden nuorten aikuisten elämänpiirin: ironisen poseerauksen, haavoittuvan vilpittömyyden, lapsuuden taakasta irti rimpuilun." (Otava)

Oma arvio:

Keskusteluja ystävien kanssa aloittaa siitä, kun parikymppiset opiskelijaystävykset tutustuvat heitä vanhempaan naiseen, Melissaan. Tämä tuntuu niin kovin paljon hienommalta kuin he ovat hulppeine koteineen ja komeine aviomiehineen. Melissa haluaa tehdä runoesityksissä käyvistä ystävyksistä valokuvateoksen. Bobbi tuntuu heti alussa vähän ihastuneen Melissaan, mikä hiukan ärsyttää Francisia. Tytöt kun ovat tottuneet elämään symbioosissa keskenään.  Pian kuitenkin Francis huomaa nauttivansa Melissan miehen Nickin seurasta.

Mä tunnen vetoa runollisiin tyyppeihin. (s. 20)

Kirjan rakenne tuntuu alkuun hiukan oudoksuttavalta, sillä vuoropuheluita ei ole erotettu muusta kerronnasta mitenkään. Aika pian tähän kuitenkin tottuu ja alan jopa pitää tyylistä. Kirjassa on käsitelty taitavasti monenlaisia muitakin teemoja kuin romanssikuviot. Francisia on vaivannut järisyttävät kuukautiskrampit, jotka pahimmillaan ovat vieneet häneltä tajun, ja häntä jännittää tuleva ultraäänitutkimus, jossa saadaan lisätietoa siitä, mikä häntä vaivaa.

Kun avasin silmät, minusta tuntui, että olin ymmärtänyt jotain, että ruumiini soluihin oli syttynyt valo kuin miljooniin hehkuviin kosketuspisteisiin ja olin tietoinen jostain syvällisestä. Sitten nousin penkistä ja minulta meni taju. (s. 265)

Nick paljastaa Francisille kärsineensä viime aikoina masennusjaksoista, ja muun muassa sen takia hänen ja Melissan avioliitto on voinut viime aikoina huonosti. Se selittää  miehen hetkittäisen poissaolevan käytöksen myös Francisin kanssa ollessa. Parikymppinen Francis on kuin pelastava enkeli miehelle, ja kun totuus viimein paljastuu Melissalle, kaikkien ihmetykseksi tämä kiittääkin nuorta naista siitä, että on nostanut Nickin suosta. Toki luonnollisesti Melissan ensi reaktio on katkeruus.

Francisin isäsuhteessa on myös hiukan ongelmia, sillä tämän isä on pahasti alkoholisoitunut. Muualla asuva isä herättää huolta niin Francisissa kuin tämän äidissä, ja jossain vaiheessa tämä lopettaa Fracisisille niin kovin tärkeiden rahalähetysten laitonkin.

Ennen kaikkea tämä kirja on kuitenkin tarina ystävyydestä. Suurin särö Bobbin ja Francesin välille tulee novellista, jonka Frances saa julkaistua Melissan vanhan ystävän, Valencian avustamana. Bobbia loukkaa se, että Frances on kirjoittanut siinä suoraan ystävistään. Frances myös salailee viimeiseen asti ystävältään, että hänellä ja Nickillä on seksiä. Kaikki Melissan ystäväpiirissäkin vitsailevat siitä, miten Nick on rakastunut Francesiin, mutta kukaan heistä ei aavista, että näillä kahdella on ihan oikeasti suhde.

Sä olet vittu naimisissa, sanoin.
Joo, kiitti. Tuohan auttaa. Ilmeisesti sä saat kohdella mua miten
huvittaa siksi, että mä olen naimisissa.
Uskomatonta että sä yrität olla tässä se uhri. (s. 196)

Nickin ja Francisin suhde on melko lailla kirjan keskiössä. Minua ehkä jopa hiukan harmittaa tämä, sillä olisin kaivannut kirjalta muutakin kuin aviorikosdraamaa. Pariskunnan romanssi on kuitenkin kuvattu niin viattomalla ja rehdillä tavalla, ettei siitä jää likainen kuva. Bobbin häijyt kommentit Nickistä ja hänen kelvottomuudesta jopa hiukan ihmetyttävät minua (ihan kuten Francisiakin), sillä tarina voittaa minut hänen puolelleen. Kirjan loppu on melkoisen ennalta arvattu, mutta siitä huolimatta lohdullinen.

Kirjan nimi on osuva, sillä tässä todellakin käydään erilaisia keskusteluja ystävien kesken. Kirja on sen lisäksi kirja erilaisista tunteista; pelon, huolen, epätoivon, rakkauden, läheisyyden ja kateuden tunteista. Kirjan tarina parisuhde- ja ystävyyskiemuroineen on toisaalta tuttu, mutta toisaalta tässä kirjassa on jotain ominaisen mieleenpainuvaa. Kovin suuria tunnekuohuja en kuitenkaan kirjasta saanut. Suuret pointsit kirjalle annan endometrioosin käsittelystä, sillä enpä ole ennen tainnut lukeakaan tuosta vaivasta kertovaa fiktiota.

Tätä kirjaa suosittelisin aikuislukijoiden lisäksi noin 16+ ikäisille nuorille lukijoille, joita eivät enää nuortenkirjat niin kiinnosta, mutta jotka haluavat lukea vielä nuorten aikuisten näkökulmasta kirjoitettuja kirjoja.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjaluotsi 
Kirja vieköön!
Lumiomena
Maailmankirjat
Mitä luimme kerran

Lisään tämän Kirjankansibingossa kohtaan:

Piirroskuva

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin




sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Päivitys Nevermoor-sarjaan

Luin Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan toisen osan Meinioseppä - Morriganin kutsumus. Klikkaamalla kuvaa pääset lukemaan arvioni tästä ja sarjan aiemmasta osasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2018/05/nevermoor-sarja-jessica-townsend.html