sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Päivitys Kaksosauringot-trilogiaan

Luin päätökseen Erika Vikin Kaksosauringot-trilogian. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan mietteeni Nefrin tytär -teoksesta sekä muistakin trilogian osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/04/kaksosauringot-trilogia-erika-vik.html

tiistai 13. marraskuuta 2018

Päivitys Punaisen luostarin kronikoita -trilogiaan

Luin Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita -trilogian päätösosan Maresin voima. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan arvioni koko trilogiasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/10/punaisen-luostarin-kronikoita-sarja.html

tiistai 6. marraskuuta 2018

Sydänhengitystä: Anu Holopainen

Sydänhengitystä: Anu Holopainen. Karisto 2018

Kansi; Pirta Syrjänen. Kannen kuva: @Stephen Carroll/ Trevillion Images

"Sukellusta harrastava Tiira rakastaa merta enemmän kuin mitään muuta. Hänen suurin haaveensa on päästä lukion päätyttyä vapaaehtoistyöhön mertensuojeluprojektiin Filippiineillä, ja sen jälkeen kouluttautua meribiologiksi voidakseen tehdä jotakin konkreettista maailman merien hyväksi. Unelman ylle kohoaa kuitenkin uhkaava varjo: kaksi viivaa raskaustestissä. Tiira tietää heti, mitä on tehtävä - mutta kaikki hänen ympärillään eivät ole samaa mieltä." (Karisto)

Oma arvio:

Anu Holopainen on rohjennut kirjoittaa nuortenkirjan aiheesta, joka varmasti herättää ajatuksia. Kun kirjan keskiössä on abortti, ei voi lukija välttyä omien moraalisten arvojensa miettimiseltä, etenkään kun kirjan keskeiset henkilöt vuorottelevat minäkertojina, ja tuovat näin ollen jokainen omanlaisensa näkemyksen asiaan. Kenen puolelle sinä asetut?

Mulla on suunnitelmat valmiina, eikä niihin kuulu synnärit eikä supparit eikä epparit eikä tissittely eikä vaippailu. (s. 34)

Kirjan päähenkilö, raskaudestaan kauhuissaan oleva Tiira, ei koe vatsassaan olevaa solurypästä vielä elolliseksi olennoksi, eikä usko kokevansa minkäänlaisia tunnontuskia keskeyttäessään raskautensa. Tiiran ystävä Olivia, jolle äitiys on ollut pitkään haave, kokee epäreiluksi sen, että Tiira saisi kokea äitiyden, muttei halua. Tiiran äiti taas pitää tytärtään hirviönä, joka surmaa oman syntymättömän lapsensa ilman tunnontuskia. Tiiran siskolla Lilillä on itsellään kaksi lasta, mutta hän silti ymmärtää Tiiran valinnan täysin - tai juuri siksi. Henri on se, jonka kanssa raskaus sai alkunsa, ja joka ei oikein tiedä miten suhtautua, varsinkaan sen jälkeen, kun Tiiran äiti soittaa hänelle ja sekoittaa hänen päänsä. Sitten pitäisi vielä lukijana muodostaa oma kanta tähän asiaan. Se ei ole helppoa. Tämä yllättää minut itsenikin.

- Miten mikään voi olla tärkeämpää kuin oma lapsi? Anteeksi kun  oon tyhmä, mutta mä en vaan tajua. Enkä itse asiassa haluakaan tajuta. (s.131)

Minun on kamalan hankala pitää Tiirasta, saati samaistua häneen. Johtuuko tämä nyt sitten erilaisesta moraalikäsityksestämme? Ymmärrän toki sen, että Tiira ei ole vielä kypsä aikuinen, ja hänen tilanteensa on hyvin hankala ja tukala. Vaikka yritän ymmärtää hänen asemaansa ja ajatella itseäni 18-vuotiaana samanlaisessa tilanteessa, huomaan välillä Tiiran äidin ja Olivian näkemyksissä hyviä pointteja ja mietiskelen asiaa paljonkin. Voiko ajatella noin, että lapsi pilaa tarkkaan harkitut suunnitelmat, tässä tapauksessa Tiiran vapaaehtoistyön mertensuojeluprojektissa, vai voisiko ajatella, että lapsi toisi hänelle mukanaan jotain ihan erilaista, mutta paljon parempaa? Voiko 18-vuotiaana olla täysin varma, ettei ikinä, koskaan, missään tilanteessa halua saada lapsia? Moinen ehdottomuus kuuluu nuoruuteen, tosin joillakin se jatkuu koko elämän. Ihmisen elämässä on kuitenkin monenlaisia vaiheita, jolloin mielipiteet voivat muuttua tilanteen mukaan, ja myös lapsettomiksi vannoutuneet haluavatkin myöhemmin äidiksi.


Kirja pistää miettimään, onko äitiys  sisäänrakennettu ominaisuus, joka joko on tai ei ole ihmisessä, vai voiko sitä kaikki oppia tai kehittää? Vaikka ei 18-vuotiaana kokisi itseään äidilliseksi, tarkoittaako se, ettei olisi sitä koskaan? Täytyykö olla äidillinen sillä hetkellä, kun tulee raskaaksi? Onko alkio vain pelkkä solurypäs, kuten Tiira ajattelee, vai onko siinä jo ajatus ihmisestä, ja onko se siis jo ihminen, jonka pitäisi saada syntyä?

Miten voin vakuuttaa?
Miten osaan kertoa oikein?
Miten saan kuulemaan, ymmärtämään? 
Miten voin olla varma
että hän on varma 
ettei hän kadu
koskaan 
ettei hän vain uhmaa
vaan todella tietää?
Ja jos hän joskus katuu
miten voin kestää
hänen surunsa? (s. 41-42)

Tiiran äidin sanojen julmuus on ehkä viety piirun verran yli, mutta toisaalta hänen surunsa ja tuskansa tyttärensä päätöksestä on käsinkosketeltavaa. Se kätkeytyy juuri tuon kaiken vihapurkauksen taakse. Totta kai hän haluaisi saada lapsenlapsen, ja ajatus siitä, ettei Tiira halua suoda hänelle sitä, loukkaa. Tyttären moraalikäsitys on hänelle vieras, ja hän on takuuvarma siitä, että tytär tulee vielä katumaan päätöstään. Millaiseksi ihmiseksi hän on kasvattanut hänet, jos hän ei katuisi aborttiaan? Häntä pelottaa, että Tiira tekee kaiken vain uhmatakseen äitiään, ettei hän ole miettinyt asiaa kunnolla loppuun ja tulee kokemaan abortin jälkeen kovan surun, romahduksen. Miten äiti voi sitten olla tukena? Tiiran isosisko on Tiiran tukipylväs: hän ei moralisoi, hän ymmärtää, hän tukee siskonsa päätöstä, ja sanoo, että tekisi itsekin samoin, jos olisi Tiiran tilanteessa. Vaikka hän on itsekin äiti, häntä ei kauhistuta Tiiran aborttipäätös. Tiiran isä ei ota kovin syvällisesti asiaan kantaa, mutta tokaisee vain, että Tiira tekee niinkuin itse parhaiten haluaa.

En halua
en halua
En
vain 
HALUA!
EN! (s.76)

Kirja on kerronnaltaa melko suoraviivainen matka kohti Tiiran aborttia. Tiiran lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen vaiheet kuvaillaan hyvin tarkasti, ja myös siitä aiheutuvat kivut ja tuska on niin intensiivisesti kuvattuja, että lukijalle käy selväksi, ettei asia hoidu vain nielemällä pari tablettia. Kivutta ei selviä, päätti miten päin vaan. Pidän siitä, miten kirjan lukuja täydentää pienet runonpätkät eri osapuolien tuntemuksista. Kirjassa on useita näkökulmahenkilöitä, joten aiheen käsittely ei jää yksipuoliseksi, vaan pistää lukijan  miettimään oman puolensa. Puolta ei ole toki pakko valita, vaan se voi olla yhdistelmä eri näkemyksiä. 

Arvosanani 3+

Tämän kirjan olen ostanut omakseni.


lauantai 3. marraskuuta 2018

Näpit irti!: Jennifer Mathieu

Näpit irti!: Jennifer Mathieu. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2017): MOXIE. Kansi: Elisabeth H. Clark ja  Elnur / Shutterstock ja Dean Drobot/ Shutterstock

"Voimaa! Ylpeyttä! Asennetta! Yhden tytön rohkeus sytyttää kaikki koulun tytöt kapinaan ahdistelua ja syrjintää vastaan.

Yhtenä päivänä Viv päättää että nyt riittää. Miksi jalkapallojoukkueen poikien annetaan kouria tyttöjä koulun käytävillä ilman rangaistusta? Miksi heidän ällöttäviin kommentteihinsa ei puututa? Viv on kyllästynyt noudattamaan tyttöjä syrjiviä epäreiluja sääntöjä.

Vivin äiti oli 90-luvun punkkari, Riot Grrrl. Viv lainaa hänen asennettaan ja ryhtyy tekemään omaa lehteä, jota hän jakaa salaa tyttöjen vessassa. Hän kutsuu tyttöjä kapinaan, ja muut tytöt vastaavat.
Nämä tytöt eivät alistu vaan iskevät takaisin!"(Otava)

Oma arvio:

Juuri kun olen hyvästellyt haikein mielin Holly Bournen feministihenkisen Normaali-trilogian, ilmestyy  tämä mainio Jennifer Mathieun Näpit irti!, jossa tartutaan seksismiin  hiukan erilaisella otteella, vaikka samankaltaisuuksiakin toki aiemmin mainitsemaani kirjasarjaan on.

Kaikki alkaa siitä, kun luokan uusi tyttö, Lucy, saa vastatessaan opettajan kysymykseen luokan pojilta tyypillisen "painu ämmä keittiöön" -yskähdyksen (lausahdus kuulostaa suomennettuna hiukan tönköltä, ja olisi ollut ihan hyvä, jos tämä olisi jätetty englanninkieliseksi fraasiksi.) Lucy on tottunut aiemmassa koulussaan siihen, ettei moista käytöstä suvaita, ja on hyvin hämmentynyt siitä, ettei edes opettaja reagoi. Tämä saa sivusta seuranneen Vivianin heräämään. Miksi pojat saavat huudella tuollaisia seksistisiä älyvapauksia seuraamuksitta? 


Viv tietää, että hänen äitinsä on kuulunut 90-luvun punkkarijärjestöön nimeltä Riot Grrrl. Kuunnellessaan Bikini Girl yhtyeen kantaaottavia biisejä, saa hiljaisena ja myötäilevänä tunnettu Viv ajatuksen. Hän aikoo perustaa nimettömänä Puhtimuijat-nimisen yhteisön, painattaa kopioliikkeessä ensimmäiset Puhti-lehtiset eli -zinet ja jakaa niitä aamuvarhaisella koululle. Hän aikoo olla se, joka herättää keskustelun poikien käytöksestä. Ensimmäisessä zinessä hän pyytää kaikkia niitä, jotka haluavat kannattaa ajatusta, piirtää tiettynä päivänä käsiinsä sydämiä ja tähtiä. Viv jännittää ihan sikana, onko kenenkään kädessä kuvioita. Kannatus ei ole aluksi kovin suurta, mutta muutamakin kädessä nähty sydän tai tähti saa Vivin mielen kohenemaan.


"Se Vivian, jonka he tuntevat, ei ikinä tekisi tällaista." (s. 293) 

East Rockportin koulussa ei ole asiat oikein kohdallaan. Koulun rehtorin poika, Mitchell, on kaikista pahin tyttöjen ahdistelija, mutta häntä ei tietenkään kukaan uskalla ojentaa. Asiat menevät vielä äärimmäisemmiksi, kun koulussa aletaan tehdä tyttöjen pukeutumistarkastuksia. Tuossa nöyryyttävässä toimenpiteessä katsotaan luokkapistokokein, kenellä on esimerkiksi liian ohuet topin olkaimet tai tiukka paita, ja rangaistukseksi tyttö joutuu verhoutumaan loppupäiväksi esimerkiksi jättihuppariin. Lucy haukkoo henkeään pöyristyksestä, mutta Viv ja hänen ystävänsä Claudia vakuuttavat, että tämä on ihan normaali käytäntö heidän koulussaan. Tietenkään kukaan ei puutu Jasonin mauttomiin paitoihin, joissa lukee esimerkiksi: "KIVAT JALAT - MIHIN AIKAAN NE AVATAAN."

Vaatetarkastukset jatkuvat koko viikon, ja huomaan pukevani aamuisin ylleni löysimmät paitani ja nuhruisimmat farkkuni, jotta minua ei vain komennettaisi kaikkien tuijotettavaksi. Joka kerta kun joku tytöistä käsketään luokan eteen seisomaan, tunnen vajoavani syvemmälle omaan pulpettiini. (s. 93)

Viv kärsii tunnontuskia siitä, etteivät edes hänen ystävänsä tiedä hänen olevan Puhti-liikkeen takana. Claudia on melko varovainen Puhdin suhteen, mikä hiukan hiertää ystävysten välejä, kun taas uusi tyttö Lucy on aivan innoissaan. Myös koulun uusi poika, melkoisen söpö Seth Acosta, joka saa vahingossa tietää Vivin olevan Puhti-liikkeen takana, kannattaa tyttöjen toimia. Hän nimittäin haluaa todistaa, etteivät kaikki pojat ole kusipäitä. Viv on tästä melkoisen vakuuttunut, mutta ekojen melkein-treffien jälkeen hän ei enää olekaan varma. 

Rockportin koulussa alkaa tosissaan tapahtua ja Puhti-sanoma leviää yhä laajemmalle. Rehtori ei ole tästä lainkaan mielissään ja aikoo erottaa kaikki tytöt, jotka osallistuvat Puhti-kapinointiin. Pientä panikointia alkaa olla aistittavissa, kun rehtorin poikaa syytetään nimettömästi hyvin vakavasta teosta. Viv ei itsekään tiedä, kuka on tämän yhden Puhti-zinen takana. Viv alkaa saada uusia ystäviä koulusta, eikä ihonväri enää jaottele ruokalan tyttöporukoita omiksi ryhmikseen. Puhti luo tyttöjen välille voimaa ja oikeaa ryhmähenkeä. Myös Vivin vanhemmat ja isovanhemmat ovat ymmärtäväisiä, vaikka varoittelevat Viviä pilaamasta tulevaisuuttaan liikkeen takia. 

Kaikki hurraavat jälleen, ja sitten me kaikki tanssimme, koko iso tyttömassa juhlii ja pitää hauskaa. Kun katselen kuinka Lucy pyörähtelee tummat kiharat heiluen, ja kuuntelen kuinka Claudia nauraa ja laulaa mukana (nuotin vierestä), mieleeni tulee että tätä on olla feministi. Ei mikään humanisti eikä tasa-arvon kannattaja, vaan feministi. Se ei ole mikään kirosana. Tästä lähtien sen saattaa olla lempisanani. Sillä sehän tarkoittaa vain sitä, että tytöt tukevat toinen toisiaan tullakseen kohdelluksi ihmisinä, vaikka maailma yrittäisi viestiä että he ovat vähempiarvoisia. (s. 253)

Näpit irti! tarttuu hyvin tärkeään aiheeseen roisilla otteella. Pidän kovasti hiljaisena tunnetun Vivin kasvutarinasta kohti rohkeaa naisenalkua, joka haluaa kaikille tytöille oikeuden käydä koulua rauhassa ilman seksistisiä huutoja ja kourimisia. Vaikka tytöllä on välillä epätoivonkin hetkiä, hän nostaa päätään ja saa muiden tyttöjen tuella asiansa päätökseen. Mathieu ei kirjoita ihan niin humoristisella otteella kuin Bourne, mutta käsittelee feminismi-teemaa sopivalla intensiteetillä. Rockportin koulun vaatetarkastukset tuntuvat välillä hiukan äärimmäisiltä ja epäuskottavilta, mutta ehkä tämä johtuu siitä, ettei suomalaisena usko moiseen äärikonservatiivisten toimien olemassaoloon. Tiedä häntä, onko tuollaisia tarkastuksia oikeasti? Kirjan tarinassa havaitsen myös hiukan yhtäläisyyttä Jay Asherin Kolmetoista syytä -teokseen, jossa myös rehtorin poika on tarinan pahis.

Pidän erityisesti myös kirjan kannesta, joka on yhtäaikaa simppelin yksinkertainen, mutta huomiota herättävä.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Samantyylistä luettavaa:



keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Halloween-lukuhaasteen koonti

Yöpöydän kirjat -blogin jo perinteeksi muotoutunut Halloween-lukuhaaste kannusti lukemaan koko lokakuun ajan kaikenlaista kauhistuttavaa ja jännittävää. Minä luen muutenkin säännöllisin väliajoin kauhua ja jännitystä tihkuvia kirjoja, joten osallistuminen ei vaadi minulta suuria ponnisteluja.

Haasteeseen lukemani teokset:

Domowik: Ilkka Auer. Haamu 2018.

Kauhu/varhaisnuoret










Ruska: Elina Pitkäkangas (Kuura #3) Myllylahti 2018

Urbaani fantasia/paranormaali romantiikka/ nuoret aikuiset








Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myrin. Tammi 2018 (alkup. 1983) 

Rajatieto / nuoret








Leväluhta: Marko Hautala. Tammi 2018

Kauhu/ aikuiset









Hopeapoika: Kristina Ohlsson.(Lasilapset #2) Suomentanut Pekka Marjamäki. WSOY 2018.

Kauhu/ jännitys / varhaisnuoret









Aistienvartija - Väki 2: Elina Rouhiainen. Tammi 2018 

Urbaani fantasia / nuoret aikuiset










Kiitos Niinalle haasteen vetämisestä, ja oikein karmaisevaa Halloweenia kaikille!

tiistai 30. lokakuuta 2018

Domowik: Ilkka Auer

Domowik: Ilkka Auer. Haamu 2018

Kansi: Ilkka Auer

"Et ole koskaan liian vanha saduille.

Yllättävän testamentin myötä Vilma Sumeliuksen perhe muuttaa Hästebäckin kartanoon Raaseporin linnan tuntumaan. Edesmennyt isosetä on jättänyt Vilmalle kummia viestejä, joiden myötä uusi koti paljastaa salaisen puolensa. Käytävillä liikkuva aave on vain alkua . Domowik-kotihengen avulla Vilma tutustuu salaperäiseen maailmaan, josta tuntemamme sadut ovat peräisin.

Hän alkaa selvittää sukunsa arvoituksia. Ja kohtaa synkät salaisuudet silmästä silmään.

Ilkka Auerin ”Domowik” on täynnä talvisia huurrekuvia ikkunoissa, kutkuttavia arvoitusten ratkomisia, tutkimusretkiä oudossa kartanossa ja salaperäisiä välähdyksiä toisenlaiseen maailmaan, joka elää tavallisen maailmamme rinnalla. Tarina viehättää yhtä lailla nuoria kuin aikuisempiakin lukijoita." (Haamu)

Oma arvio:

 Tulet huomaamaan, että Hästebäck ei ole tavanomainen kartano, mutta uskon, että jo aavisteletkin jotain sen kaltaista. Nyt kun olet laittanut signeerauksesi sopimukseen ja vastaanottanut tämän kirjeen, olet sidoksissa kartanoon. (s. 34)

Domowik vaikuttaa ensi alkuun hyvin hyytävän pelottavalta kauhukirjalta, mutta sitä se ei varsinaisesti ole. Kun Vilman perhe saa perinnöksi Hästebäckin kartanon, aistii Vilma heti talossa jotain erikoista. Tarina ei juurikaan pidä lukijaa pitkään jännityksessä, vaan haamut ilmaantuvat melko luontevasti osaksi tarinaa, eikä Vilma tunnu olevan kovinkaan kauhistunut. Hän suhtautuu aaveisiin hyvin luontevasti, sillä hänellä on aina ollut hiukan yliluonnollisia aisteja. Hän tutustuu melko pian talon kotihenkeen, eräänlaiseen tontuun, joka tottelee nimeä Domowik. Tuo omalaatuinen pikku-ukkeli näyttäytyy vain Vilmalle, sillä aikuiset eivät näe mitään tuollaisia, ja neuvoo Vilmaa kartanon emännöinnissä. Näyttää siltä, että isosetä on jättänyt Vilmalle hyvin tärkeän tehtävän.

Nainen kumartui, ja Vilma tunsi hipaisun korvassaan. Hento kuiskaus pyyhkäisi korvalehden ihoa, ja ilma tuoksui omenoilta ja savulta, mutta Vilma ei kuullut sanaakaan.
Aaveiden puheita oli näemmä hyvin hankala kuulla. (s. 165)

Vilma huomaa pian, ettei kaikki aaveet ja haamut olekaan kovin kivoja. Ovella käy hyvin karmivan oloinen tyyppi, joka yrittää tunkea sisään väkisin. Kun Vilma käydessään Raaseporin linnassa näkee omituisen, vanhan maailman näyn, hän ei saa sitä mielestään. Miksi Vilman huoneessa vieraileva Gerdan aave on niin surullinen? Mikä on Musta sirkus ja miten sinne pääsee? Kuultuaan sukulaistensa surullisista kohtaloista  Vilma ei voi seistä tumput suorina. Domowik apunaan Vilma joutuu hyvin jännittäviin seikkailuihin Alismaassa, toisessa ulottuvuudessa. Kauhutarinaan sekoittuu  äkkiarvaamatta sirkusmaista fantasiaa ja satumaisuutta.

"Näin lähellä satua en ole koskaan ollut. Paitsi unessa!"
"Ei ihme, sillä täältä lähes kaikki sinun maailmasi sadut ovat peräisin." (s. 200)

Domowik on sopivaa luettavaa jo varhaisnuorille kauhun ja jännityksen ystäville. Mukavan talvinen ja jouluinen teema sopii loistavasti tähän vuodenaikaan. Tarina on sopivan pelottava nuorille lukijoille, kun taas minun makuuni se jäi vähän pliisuksi. Olisin nauttinut enemmän pelkistä hiipivistä kauhuelementeistä, koska hämmennyin hiukan fantasiamaisten sirkuskuvioiden ilmestyessä tarinaan. Vilma on mukavan reipas ja rohkea henkilöhahmo, kun taas hänen vanhempansa jäävät statistin rooliin tyttärensä seikkaillessa toisissa ulottuvuuksissa.

Kirjan tarinalla on selkeä viesti: vain lapset voivat nähdä satumaailman hahmoja, mutta jos aikuinen säilyttää lapsenmielisyytensä ja riisuu estonsa, voi hänkin nähdä pilkahduksen satumaailmasta.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa: 


Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.


lauantai 27. lokakuuta 2018

Päivitys Kuura-trilogiaan

Luin päätökseen Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogian. Pääset lukemaan mietteeni Ruskasta ja muistakin osista kansikuvaa klikkaamalla.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/04/kuura-elina-pitkakangas.html

maanantai 22. lokakuuta 2018

Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myring

Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita  ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myring. Kuvittaneet Derrick Brown, Oliver Frey, Terry Gabbey, Elaine Lee, Seonaid Mackenzie, Rob McCaig, Jenny Thorne, Ken Scott, Pat Thornton. Suomentanut Pirjo Helasti.  Tammi 2018 (Näköispainos, alkup. suomennettu painos ilmestynyt 1983)

Englanninkielinen alkuteos (1979): Usborne Guide to the Supernatural World: Vampires, Ghosts and Mysterious Powers

"Kulttiklassikon odotettu näköispainos!

Kuumeisesti odotettu näköispainos 1980-luvun lapsia ja herkkiä aikuisiakin kauhistuttaneesta kulttiklassikosta. Juuri sellaisena kuin et sitä uskaltanut lukea!

Noidan käsikirja viihdytti ja piinasi kokonaisia sukupolvia viime vuosituhannen lopulla. Noidista, vampyyreista, ihmissusista ja muista oudoista voimista kertova opas kurkistaa pitkälle hämärän tuolle puolen. Miten ihmissudeksi tullaan? Kuinka suojaudutaan vampyyreilta? Miten tunnistaa erilaiset aavelajit? Nämä ja lukuisat muut selkäpiitä karmivat vinkit opastavat taitavaksi noitatutkijaksi.

Noidan käsikirjasta on toivottu kuumeisesti uutta painosta vuodesta toiseen. Teos on noussut kulttiklassikon asemaan ja sille on perustettu jopa oma Facebook-ryhmä. Näköispainoksena ilmestyvä opas tulee viihdyttämään nuorena kirjan parissa jännittäneitä sekä aiheuttamaan teinikauhun väreitä uusissa lukijoissa."(Tammi)

Oma arvio: 

Monilla 80-90-luvun nuorilla tuntuu jääneen tästä klassikoksi muodostuneesta Noidan käsikirjasta jos monenlaisia traumoja, mitä olen somessa vallinneista keskusteluista päätellyt. Minä tartuin tähän kirjaan nyt ihan ensimmäistä kertaa, sillä ilmeisesti lapsuuteni kirjastossa on onnistuttu kätkemään tämä kirja minulta. Olin nimittäin lapsena todella kiinnostunut rajatiedosta ja luin kaikki kirjastomme aiheesta kertovat kirjat, mutta tähän en ole koskaan törmännyt. (Epäilen vahvasti kirjastomme syyllistyneen sensuuriin!)

Noidan käsikirja jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä käsitellään vampyyreihin, ihmissusiin ja paholaisiin liittyviä myyttejä. Kuvitukset ovat tyyliltään hyvin seitkytlukuhenkisiä, mutta yllättävän raakoja. Erittäin kattavasti käydään läpi erilaisia vampyyreihin liittyviä taruja ja uskomuksia ympäri Euroopan. Yllättäen myös Kiinassa on kerrottu useita vampyyritarinoita, joten ne eivät ole pelkästään itäeurooppalaisten myyttejä. Ihmisusimyyteistä käsitellään myös muun muassa ranskalainen ja amerikkalainen versio. Myös erilaiset paholaiset saavat kirjassa osansa. Lopuksi esitellään myös elokuvien hirviöitä ja osion päätteeksi voi testata oman tietämyksensä tietovisassa.

s. 17

Kirjan toinen osa on omistettu kummitustaloille, aaveille ja kummituksille. Siin esitellään kuuluisia kummitustaloja, poltergeisteja, monenmoisia taruja kummituksista, kuten myös eläinaaveista ja kummituslaivoista. Tässä kirjan osiossa on opas aaveiden karkottamiseen, tutkimiseen ja valokuvaamiseen. Myös aaveita ja niihin liittyviä myyttejä esitellään muualtakin kuin Euroopasta, kuten Australiasta ja Kiinasta. Myös oman aavetietämyksensä voi testata lopussa tietovisan avulla.

s. 81
Kolmannessa osassa on keskitytty outoihin voimiin ja selittämättömiin kykyihin. Osiossa käydään läpi hyvin  kattavasti hypnoosi, transsitilat, astraalimatkat, kaksoisolennot, levitaatiot, teleportaatiot, henkiparannukset ja kaivonkatsomiset. Lukija voi testa omaa ESP-kykyään, rakentaa oman paperisen pyramidin, opetella kaivonkatsomista taikavarvulla ja testata tuttuun tapaan tietonsa lopun testissä.

s. 161
Kirjan suomennettu nimi on hiukan harhaanjohtava, sillä noituutta kirja ei varsinaisesti käsittele, vaan ylilluonnollisia olentoja ja voimia, mihin paremmin kirjan alkuperäisnimi viittaakin. Kustantajan sivuilla kirjan ikäsuositus on 10+, enkä minäkään tätä nyt lähtisi kätkemään minnekään aikuisten hyllylle, vaikka jo kansikuva on melko kamala pääkallon verisine silmineen. Kirja käsittelee tärkeitä vanhoja kansanuskomuksia, jotka elävät yhä vieläkin kirjallisuudessa ja elokuvissa. Vampyyrit, ihmissudet ja aaveet ovat olleen selityksiä ihmisten tietämättömyydelle tuolloin, jolloin asioihin ei aina saatu järkeviä vastauksia. Tämän voi halutessaan selittää johdannoksi lapselle, joka haluaa lukea tätä kammottavaa kirjaa. Herkimmille tämä ei varmaankaan sovi. Monet tarinoista ovat kuvituksineen selkäpiitä karmivia, mutta lukijan mielikuvitusta ja pelkoja tekstissä kuitenkin hälvennetään välillä selittämällä asioiden järkiperäisyyttä.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen.


lauantai 20. lokakuuta 2018

Päivitys Caraval-trilogiaan

Luin Stephanie Garberin Caraval-trilogian toisen osan Valenda, jonka arvioon pääset kuvaa klikkaamalla.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/03/caraval-trilogia-stephanie-garber.html

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Leväluhta: Marko Hautala

Leväluhta: Marko Hautala. Tammi 2018.

Kansi: Mika Tuominen (iStockphoto)

"Tästä lähteestä tuli heidän hautansa.

Kauhuromaani suolla sijaitsevasta kalmistosta, joka houkuttelee ihmisiä oudolla tavalla luokseen.

"Se on saalistaja. Se syö sienten rihmastoa, itiöitä, bakteereita, leviä ja muita pieniä elollisia hiukkasia. Se kykenee jakaantumaan moneksi. Se on yksi olento ja silti monta, kuin verkkainen piraijaparvi tai susilauma. Se piirittää saaliinsa. Se sulkee sen sisälleen. Imee hitaasti kuiviin."

Meeri palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen. Keskellä puimattomia peltoja seisova talo on pysynyt entisellään, mutta kaikki sen sisällä on muuttunut: isä on kuollut hämärissä olosuhteissa, äidistä on tullut puhumaton hauras vanhus ja veli on suljettu psykiatriseen hoitolaitokseen.

Lisäksi on jotain muutakin: talon uumenista löytyvä outo esine, joka ei jätä Meeriä rauhaan, sekä Leväluhta, pellon toisella puolella siintävä soinen lähde, johon on aikoinaan upotettu kymmeniä ruumiita ja joka vetää ihmisiä yhä oudolla tavalla puoleensa" (Tammi)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=rkCC-E6Diu0

Oma arvio: 

Olen pitkään kaivannut sellaista kauhukirjaa, joka seisauttaisi vereni ja saisi minut hiukan säikkymään varjoani. Hautalan aiempi teos, Kuiskaava tyttö vakuutti minut siitä, etten ole vielä ihan niin turra, etteikö minua kunnon kauhuainekset kirjassa säikäyttäisi. Hautala osaa kirjoittaa sillä tavalla, että kauhun tunne hiipii kuin vaivihkaa lukijan mieleen, niin kirjan tunnelman kuin  yksittäisten tapahtumien kautta.

"Kun mä palaan, saat viestin, jossa sanotaan olen palannut matkoiltani." (s. 98)

Leväluhta alkaa karmivasti. Hyi olkoon. Omituiset, rahisevat puhelut Högholmin sairaalan yövuorolaisten kiusana saavat jo vereni hyytymään. Kun kirjan alku on näin onnistunut, ei voi enää mennä pahasti pieleen. Tai voi toki, mutta epäilen suuresti.

Meeri oli peittänyt oikean silmänsä sormillaan, mutta vasen tuijotti edelleen kättä, sen pintaa puhkovia mustia pisteitä, syvänteitä, joiden pohjalla kiilteli jotakin. Kuin pieniä reikiä todellisuudessa. (s. 172)

Elämäänsä äitinä ja aviovaimona kyllästynyt Meeri on suunnitellut lähtöä ja pitkään, sillä hänestä tuntuu, ettei hän vain enää jaksa. Hän etsii jotain merkkiä. Viimein hän päättää ottaa ja lähteä vanhan äitinsä luo Orismalaan ja kohdata menneisyyden peikot. Meerin ja hänen veljensä Larin äiti ei ollut mikään ihana pullantuoksuinen perusäiti, vaan ilkeä, pistelevä, onneton. Nyt kun Meeri kohtaa vanhan, riutuneen ja yksinäisen äitinsä, hän päättää jäädä joksikin aikaa. Samalla Meerin mieleen kumpuaa otteita lapsuudesta, siitä, kun hänen isänsä löytyi hukkuneena Leväluhdasta, kylän ainoasta nähtävyydestä, josta oli kaivettu muinaisjäännöksenä lasten ja naisten luita (huom! Leväluhta on ihan oikeasti olemassa.) Ja siitä, kuinka Lari teki nuorena miehenä jotain peruuttamatonta ja joutui vankimielisairaalaan. Tarinassa käydään läpi myös Larin näkökulmaa asiaan.

Kuva: Vesa Laulumaa (Finna.fi)

Oli syvyyksiä, joihin oli laskeuduttava yksin. (s. 131)

Meeri kohtaa kylällä vanhan tuttavansa menneisyydestä, Jyrin, jonka kohtalo on myös johdattanut kotitalolleen. Meeri ja Jyri juttelevat menneisyydestä ja tulevasta, ja kohtaavat sen haamuja yhdessä. Leväluhta paikkana on kummallisen kutsuva, mutta siihen liittyy liikaa pahoja muistoja. Mikä Leväluhta on? Onko se vain pelkkä soinen lätäkkö kuusen katveessa, vai onko se jotain enemmän. Miksi sieltä löydettiin vain naisten ja lasten luita? Miksi Meerin ja Jyrin on pitänyt palata kotiseuduilleen juuri nyt? Mikä Meerin äitiä vaivaa?

"En tiedä, miten täydellisesti se kykenee jäljittelemään ihmistä---"(s. 224)

Leväluhta on ihan pakko lukea hyvin tiiviissä tahdissa loppuun. Siinä on psykologisen kauhun lisäksi viitteitä uuskummasta, ja minulle tulee mieleen tarinasta Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia. Välillä koen inhon ja ällötyksen tunteita, välillä suoranaisia puistatuksia. Hyi. Lukija kokee henkilöhahmojen epätoivon siitä, ovatko he menettämässä järkensä vai eivät. Kauheammaksi tämän tekee se, että Leväluhta on olemassa oleva paikka. Suosittelen tätä ehdottomasti kauhun ystäville, sillä tämä on pelottavaa as hell.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Kirjataivas
Kirjamies
Kirjavinkit (Juha)


Samantyylistä luettavaa:

Kuiskaava tyttö: Marko Hautala
Eteläraja-trilogia: Jeff VanderMeer
Veri joka suonissasi virtaa: Tiina Raevaara
Verso: Tuomo Jäntti

Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Päivitys Lasilapset-trilogiaan

Luimme poikani kanssa Kristina Ohlssonin Lasilapset-trilogian toisen osan Hopeapoika. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arviomme.

https://adelheid79.blogspot.com/2018/02/lasilapset-sarja-kristina-ohlsson.html

tiistai 9. lokakuuta 2018

Päivitys Väki-trilogiaan

Luin Elina Rouhiaisen Väki-trilogian toisen osan Aistienvartija. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni tästä ja edellisestä osasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/08/vaki-trilogia-elina-rouhiainen.html