lauantai 19. lokakuuta 2019

Veren ja luun lapset -sarja: Tomi Adeyemi

Veren ja luun lapset: Tomi Adeyemi. Suomentanut Outi Järvinen. Otava 2019. (Veren ja luun lapset #1)

Englanninkielinen alkuteos (2018): Children of Blood and Bone. 

 Järisyttävä tarina vastarinnasta, uskollisuudesta ja rajat rikkovasta rakkaudesta.

”He tappoivat äitini. He riistivät magiamme. He yrittivät haudata meidät. Nyt me nousemme.”

Zélie muistaa, kuinka Orïshan maat humisivat magiaa, ja äiti kutsui koolle henkiä. Kaikki muuttui, kun magia katosi.

Nyt Zéliellä on mahdollisuus tuoda magia takaisin. Karanneen prinsessan avulla hänen on voitettava prinssi, joka haluaa tuhota magian lopullisesti. Pian Zélie huomaa, että hänellä on erityinen yhteys prinssiin. Orïshan maat ovat täynnä vaaroja, mutta suurin vaara piilee Zéliessä itsessään. (Otava)

Oma arvio:

Olen kuullut paljon tästä kirjasta, ennen kuin suomentamisesta on saatu vihiäkään. Kirjan on sanottu tuovan jotain uutta ja erilaista YA-genreen. Etninen kansikuva antaa viitteitä siihen, että kirjan henkilöhahmot poikkeavat YA-kirjojen stereotypiasta.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvittteelliseen Orïshan valtakuntaan, jossa valkotukkaiset divînit, rumemmalta nimeltään matoset, ovat alempaa kastia valtaväestön silmissä. Divînien joukosta erottuvilla majeilla on ollut aiemmin erityiskykyjä, jotka ovat kadonneet magian hävitessä maailmasta. Tässä kadotuksessa kirjan päähenkilö, kuolonnäkijä-maji Zélie on menettänyt äitinsä ja näkee tästä yhä painajaisia. Onneksi hänellä on isoveli Tzain sekä Baba, josta Zèlien on veljensä kanssa huolehdittava, sillä tämä alkaa olla vanhuudenhöperö. Mama Agba on Zélien äitihahmo, ja hän myös kouluttaa nuoria divînejä taistelemaan. Heidän elämänsä on jatkuvaa raatamista kuningaskunnan hyväksi, ja ankarat verotukset syöksevät kyliä perikatoon.

Muserran sisimmässäni syttyneen kipinän ennen kuin se kasvaa toivoksi. Jos magia on palannut, aivan kaikki muuttuu. (s. 91)

Toisaalla kuninkaanlinnassa prinsessa Amari joutuu todistamaan rakkaan palvelijattarensa Bintan surmaa, sillä kuningas on saanut käsiinsä magian palauttavan käärön ja testaa tätä Bintalla, joka on siis divîni hänkin. Kun kuningas näkee palvelijattaren hehkun kääröä pitäessä, hän surmauttaa naisen oitis. Binta on ollut Amarille rakas ystävä ja luotettu, joten prinsessa järkyttyy näkemästään, hiipii salaa isänsä huoneeseen, varastaa mystisen käärön ja pakenee kuninkaanlinnasta. Kylällä hän törmää kalanmyyntiretkellään olleeseen Zélieen ja rukoilee tätä auttamaan  kylästä pakenemisessa. 

Amarin veli Inan lähetetään siskonsa perään. Isänsä käskystä nuori mies polttaa koko Zélien kotikylän, ja ihmisiä menehtyy. Zélie, Binta ja Tzain lähtevät käärö mukanaan etsimään Pyhää temppeliä, jossa Zélie voisi tehdä magian palauttamiseen tarvittavan rituaalin. Matka temppelille ei ole tietenkään mutkaton, ja nuoret joutuvat monenlaisiin seikkailuihin, jotta he löytävät rituaaliin tarvittavat esineet ja pääsevät perille. Ehkä kummallisin koettelemus näistä on jättiläismäisellä vesitaisteluareenalla käytävä verinen sotalaivataistelu, jonka palkintona on Babalúayén reliikki, aurinkokivi, joka antaa kuolemattomuuden ja on ratkaiseva rituaalin onnistumisessa.  Zélie oppii taikakäärön avulla käyttämään voimiaan ja valjastamaan kuolleet apuun laivanupotustaistelussa.

Kiepun vesivirrassa, kun viereinen alus uppoaa. Ruumiita ja laudankappaleita paiskautuu pohjaan, ja vesi värjäytyy punaiseksi. Verinen ruumis on vajotessaan vähällä osua minuun. (s. 257)

Kirjassa on tietenkin YA-lle ominaiseen tapaan parikin romanttista sivujuonnetta. Tzainin ja prinsessa Amarin välit ovat lämpimät jo matkan alusta asti, mikä aluksi ärsyttää Zélietä. Zélien mielessä taas on nuorukainen, johon hän alussa pääsee tutustumaan vain unimaisemiensa kautta. Tämä nuori mies on divîni, joka on kolmikon perässä, nimittäin Amarin veli Inan. Kukaan muu kuin Zélie ei tiedä Inanin olevan divîni. Inanin on määrä tappaa siskonsa ja samalla muut seurueen jäsenet. Tehtävän epäonnistuttua hän joutuukin pelastamaan Zélien täpärästi kuolemalta ja lyöttäytymään tytön liittolaiseksi. Samalla heidän tunteensa toisiaan kohtaan pääsevät pikku hiljaa roihuamaan. Näiden nuorten välillä on yhteys, joka ei ole tavanomainen, sillä Inan pääsee kirjaimellisesti sisään Zélien muistoihin ja oppii näin tuntemaan tämän nuoren naisen tavallista nopeammin. Lisäksi unimaailmassa he voivat tehdä mitä he haluavat, vaikka olisivat toisistaan erossa.

Näen sen. Maailman, jonka minun isäni loi.
 Tuskan, joka hänen on pakko kantaa.
"Mama!"
Zèlie kirkuu. Hänen äänensä ei kuulosta enää ihmisen ääneltä. (s. 301)

Fantasiatarinoille tyypillisesti kirjassa on myös mystisiä eläinhahmoja, kuten panttenaareja ja leijonaareja, jollaisella myös nämä nuoret seikkailijat ratsastavat. Leijonaari Nailah on yhtäaikaa lemmikki ja myös apu taisteluissa, sillä tämä suojelee aina isäntäväkeään.

Kirjan vahvaksi teemaksi nousee taistelu eriarvoisuutta ja rasismia vastaan. Tämän kirjailija itsekin allekirjoittaa jälkikirjoituksessaan, jossa hän viittaa Yhdysvalloissa sattuneisiin poliisien rasistisiin tekoihin.

Puhuttelevuudestaan ja erilaisuudestaan huolimatta en ihan täysin rakastunut kirjaan, ja alussa koin tarinan melko tylsäksikin. Tasalaatuista fantasiaviihdettä Veren ja luun lapset tarjoaa sitä kaipaaville, mutta minä en kokenut isoja tunnekuohuja kirjaa lukiessa, enkä jäänyt juuri kaipaamaan jatkoa tarinalle.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Tuhatkuolevan kirous: Siiri Enoranta
Throne of Glass -sarja: Sarah J. Maas
Savuvarkaat: Sally Green

Ruksaan YA-lukuhaasteesta kohdan:

Kirja listalta TOP 100 YA books

Ei kommentteja: