torstai 27. huhtikuuta 2017

Väkiveriset-sarja: Sini Helminen

Kaarnan kätkössä. Väkiveriset osa 1: Sini Helminen. Myllylahti 2017. (Väkiveriset #1)


Kansi: Karin Niemi

"Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.

Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjan niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitys ja romantiikka punoutuvat huumorin säikeisiin. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille." (Myllylahti)

Lukunäytehttps://issuu.com/myllylahti/docs/kaarnan_katkossa__lukunayte

Kirjatraileri:  https://youtu.be/bHRvZZ-Zd7o

Oma arvio:

"Jos mä olen hirviö, niin niin olet säkin." (s. 85)

Väkiveriset-sarjan aloitusosa Kaarnan kätkössä alkaa mukavan lupaavasti ja yllätyksellisesti: vaikka alussa juoni vaikuttaa hyvin tavalliselta teinidraamalta, alkaa tarinan sekaan ujuttautua suomalaiseen mytologiaan pohjautuvia elementtejä. Pian poikaystävänsä ja parhaan ystävänsä pettämäksi joutunut Pinja löytää itsensä hiidenhevosen selästä, Hiitolasta ruokkimasta kyitä ja Tapiolasta tapaamassa itse Tapiota. Nämä fantasia-ainekset on kuitenkin saatu solahtamaan muuten urbaaniin ympäristöön sijoittuvaan tarinaan melko luontevasti joukkoon.

 Pinja kokee olevansa erilainen kuin muut, sillä hänen selkänsä on ollut hänen syntyessään kaarnamainen. Hänen ymmärtämättömät vanhempansa ovat vieneet hänet leikkaukseen, jossa selän ihoa on koitettu korjata - lopputuloksena Pinjalle on jäänyt hyvin arpinen selkä, jota hän on aina hävennyt ja peitellyt. Eipä hän olisi osannut arvata, mikä hän oikeasti onkaan. Lapsuuden mielikuvitusystävän, Tuulian, ilmaantuminen hänelle on alkuun järkyttävä yllätys, mutta jossain vaiheessa hän osaa jo kaivata tuota höpsöä tyttöä avukseen.

Pinjan äiti alkaa olla huolissaan tyttärestään, joka juttelee huoneessaan yksinään (todellisuudessa hän siis juttelee sinipiika Tuulian kanssa.) Hän hommaa tytölleen kesätöitä kaupungin puutarhurin leivistä, jossa Pinja tutustuu leimuavasilmäiseen, punatukkaiseen Virveen.

Hänen läheisyytensä tuntuu juovuttavammalta kuin kuohuviini. Ihoni alla kihisee ja hänen pehmeytensä ja lämpönsä saavat minut toivomaan, ettei meidän tarvitsisi koskaan liikkua tästä mihinkään. Suljen silmäni. (s. 80)

Pinjan ja Virven välinen vetovoima on alusta asti hyvin vahva ja aistittavissa. Heidän tielleen tulee kuitenkin monenlaisia ongelmia niin väärinkäsitysten kuin muiden selkkausten vuoksi. Pinjan äidin on hyvin vaikea hyväksyä tyttöjen läheisiä välejä, ja niinpä hän lähettääkin tyttönsä hetkeksi mummolaan, jossa Pinja joutuu äkkiä melkoisiin vaikeuksiin tavattuaan karaokebaarissa ihmeellisen vetovoimaisen Marraksen.

Minulla on ikävä tunne, että jos otan vielä muutaman askelen ja annan portin sulkeutua takanani, en enää koskaan kulje siitä ulos. (s. 141)

Olenko jotenkin niin lukkiutunut ihmisusiin, langenneisiin enkeleisiin ja vampyyreihin kirjoissa, että yhtäkkinen hiisien, maahisten ja metsänneitojen ilmaantuminen juoneen mukaan tuntuu alussa hassulta ja vaikealta sulattaa. Aika äkkiä kuitenkin solahdan kuvitelmissani metsänneitojen ja maahisten joukkoon luonnon keskelle. Kuitenkin nämä myyttiset elementit tuovat kirjaan rutkasti omaleimaisuutta. Myöskin nuortenkirjoille tavanomaisesta heteronormatiivisuudesta poikkeaminen ja se, ettei kirjassa lokeroida ketään, on mukava asia.

Kuva: Pixabay
Kaarnan kätkössä on raikas tuulahdus suomalaista metsää, vanhoja myyttejä ja nuorta rakkautta. En saanut kuitenkaan kirjan tarinasta niin suuria tunne-elämyksiä kuin olisin toivonut. Minun täytyy myöntää, että minua jotenkin myös inhottaa ajatuksena metsänneitojen kaarnaa kasvava selkä, joten se saattoi syödä lukutunnelmaani. (Luin juuri viimeksi Tuomo Jäntin dystopian Verso, jossa ihmisistä alkoi kasvaa kaikkea kasvikuntaan liittyvää, joten mielleyhtymä saattoi tulla siitäkin.)

Tunnen verivaahteran sykkivän rintaani vasten, mahlan kohisevan minussa vihreänä, kultaisena ja juovuttavana. Kaarna hyväilee minua, sulautuu minuun, enää ei ole minua vaan me, hengittämässä aurinkoa, juomassa sitä verenpunaisesta lehtien maljasta, yhtenä. (s. 184)

Luonto ja metsä vaikuttaa hyvin vahvana teemana läpi tarinan. Helminen kirjoittaa huolettomasti eteenpäin soljuvaa, kaunista tekstiä, jota on miellyttävä lukea. Hauska yksityiskohta on myös latinankielisten fraasien mukaan nimetyt luvut sekä tajuttaman kaunis kansikuva, joka on Karin Niemen luomus. Mielenkiinnolla jään odottamaan sarjan seuraavaa osaa.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Kaarnan kätkössä muissa blogeissa:



 Kiven sisässä. Väkiveriset osa 2: Sini Helminen. Myllylahti 2017. (Väkiveriset #2)


Kansi: Karin Niemi

"Suomalaista mytologiaa, jännitystä ja romantiikkaa yhdistelevä Väkiveriset-sarja punoutuu neljän teeman ympärille: metsän, vuoren, veden ja maan. Kirjavinkkarina ja nuorten kirjastonhoitajana toimivan kirjoittajan vahva tietämys kohderyhmänsä lukutottumuksista ja -toiveista yhdistettynä huikeaan tarinankerrontaan tekee sarjasta upean lukuelämyksen.

”Mä arvasin, että sun mummolta pöllittiin jotain. Sitä mä en kyllä osannu arvata, että ne on pölliny sydämen sen rinnasta.”

Nörttipoika Pekon tuttu ja turvallinen maailma muuttuu äkillisesti mummon kuollessa. Jo ennen hautajaisia perhe muuttaa maalta mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon. Taakse jäävät vanhat kaverit, edessä on uusi koulu ja uusi kotikaupunki, joka tuntuu oudolla tavalla tutulta. Eräänä iltana oven taakse pöllähtää vielä kummallinen naapuri, jonka hunnutetuilta kasvoilta pilkistävät kiehtovat silmät.

Koulussa Pekko tapaa erikoisen Tuulian, joka kiskoo hänet irti Minecraftin syövereistä keskelle todellista, hengenvaarallista peliä. Mummon kuolema ei ollutkaan onnettomuus vaan raaka murha. Ja tappaja on yhä vapaalla jalalla. Pekko joutuu huomaamaan kantavansa sisällään salaisuutta, josta moni on valmis maksamaan viattomien verellä.

Kiven sisässä on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaarnan kätkössä. Se jatkaa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitystä höystävät huumori ja ripaus romantiikkaa. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.(Myllylahti)

Kirjatraileri:  https://youtu.be/Xbuq5R0ole0

Lukunäyte: https://issuu.com/myllylahti/docs/helminen_lukunayte

Oma arvio:

Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan toinen osa sukeltaa nyt pelien maailmaan päähenkilön, Pekko-nimisen pojan matkassa. Pekko on maalta kaupunkiin, kuolleen mummonsa asuntoon muuttava poika, joka hämmästyksekseen muistaa kaupungissa paikkoja ja makuja, joista hänellä ei pitäisi olla mitään muistikuvia. Hänelle paljastuu salaisuus omasta alkuperästään ja olemuksestaan, joka sarjalle ominaiseen tapaan on ammennettu osin suomalaisesta mytologiasta. Myös mummon kuolemaan liittyy jotain hämärää, jota poika selvittelee erikoislaatuisen Tuulian kanssa. Pekko löytää itsestään hyvin erikoisia kykyjä.

Yhdessä liehuvien hippipaidanhelmojen hulmahduksessa yttö on pyörähtänyt ympäri ja marssii jo portaita ylös niin rivakasti, että hengästyn kiirehtiessäni hänen kannoilleen. En voi olla huomaamatta, että tytöllä on jalassa kevyet ballerinat, vaikka ulkona on lunta. Mikä sekopäiden koulu tämä oikein on? (s. 36)

Kiven sisässä toimii mainiosti itsenäisenä teoksena, ainoa viite edelliseen osaan Kaarnan kätkössä on sinipiika Tuulia, joka ilmestyy samaan tapaan mystisesti Pekon elämään kuin aiemman osan Pinjan elämään. Tuulia on kevyt ja hentoinen tuulahdus Pekon elämässä, hiukan ihastunut poikaan, mutta poika ei saa mielestään samassa talossa asuvaa, hassusti puhuvaa muslimityttö Gwiniä. Vai onko Gwin sittenkään muslimi, vai onko hänen hunnuttautumisellaan jokin muu merkitys?

Kuva: Pixabay
Pekko pelaa paljon Minecraft-peliä, mistä johtuen kirjan lukujen otsikot on  pelislangin mukaisia. Itselle Minecraft-pelimaailma on hyvin vieras, joten samaistuminen pojan peliin uppoutumiseen ei käy minulta kovin kepeästi, mutta uskoisin tämän kirjan tarjoavan enemmän samaistumispintaa pelimaailmaa tunteville nuorille. Pekon peliserverille on ilmaantunut huonosti kirjoittava tyttö, joka aluksi häiritsee pojan pelaamista, mutta jonka seurasta tämä alkaa pian jopa pitää. Oma veli Jouko ei tunnu enää olevan kiinnostunut pelaamisesta, mikä hiukan kaihertaa Pekkoa.

"Mä en oo koskaan kokenu olevani normaali" (s. 122) 

Kuva: Pixabay
Kuten kirjan nimi vihjaa, Pekon suvulle kivellä on hyvin tärkeä merkitys, ihan kuten Tuulialle ja Pinjalle puut ja metsä sarjan aiemmassa osassa. Pekon sukunimi Stenvall ei ole sattumaa, ja hän saa huomata, kuinka hienoja kivestä tehtyjä luomuksia ja asumuksia hänen sukulaisensa ovat pystyneet muovaamaan. Silti Pekon tarina jää minusta hiukan kesken: en tiedä, luinko jotenkin huolimattomasti vai miksei minulle täysin selvinnyt, mitä vuorelaiset tarkemmin ottaen ovat ja osaavat. Hänen ja Gwinin välinen suhde jää avoimeksi, ja toivonkin, että heihin palattaisiin seuraavissa osissa, mutta aavistelen sarjan seuraavan osan käsittelevän taas ihan jotain muuta.

"Mä en halua olla enää pimennossa. Mä haluan tietää kaiken. Mä haluan muistaa." (s. 127)

Kiven sisässä jatkaa mielenkiintoisella tavalla Väkiveriset-sarjaa. Kirjaa voisi suositella mainiosti myös pojille. Odotin ehkä hiukan enemmän pelimaailmasta. sillä oletin esittelytekstien perusteella, että tarina olisi kietotunut syvemmin virtuaalimaailman syövereihin. Kuitenkin virtuaalimaailma ja todellinen maailma ovat kirjassa täysin erillisiä, ja vertaus taitaa olla enemmän metaforinen.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Kiven sisässä muissa blogeissa:

Oksan hyllyltä
Yöpöydän kirjat
Kirjojen keskellä
Evarian kirjahylly

Veden vallassa. Väkiveriset osa 3: Sini Helminen. Myllylahti 2018. (Väkiveriset #3) 


Kansi: Karin Niemi

"Suomalaista mytologiaa, jännitystä ja romantiikkaa yhdistelevä suosittu Väkiveriset-sarja on edennyt metsän ja vuoren tarinoiden kautta kolmanteen teemaansa, veteen. Kirjavinkkarina ja nuorten kirjastonhoitajana toimivan kirjoittajan vahva tietämys kohderyhmänsä lukutottumuksista ja -toiveista yhdistettynä kiehtovaan tarinankerrontaan tekee sarjasta huikean lukuelämyksen.

”Aivan kuin suomut putoaisivat silmiltäni. Näen äkkiä edessäni olevan olennon sellaisena kuin se todella on: kädet ja jalat ovat räpyläiset, iho vihreä ja silmät tummat ja ilkeät.” 


Marin äiti on kadonnut vuosia sitten, ja isä on höyrähtänyt uskomaan Kalevalan kummajaisiin. Lapsuuden bestis Jessika ja hänen jenginsä tuntuvat vaistoavan Marin jokaisen kipukohdan. Jopa kännykän viestien ja koulun oven avaaminen vaativat rohkeutta. Pelonväreitä lietsoo myös yläkoulun nurkilla norkoileva vieras, vihreätukkainen nuorukainen, jolla on häiritsevä katse.

Kylvyssä Mari löytää ihostaan sileän suomun, mikä saa hänet tolaltaan. Kummallinen naapurintyttö Tuulia raottaa Marille maailmaa, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut aavistustakaan. Isä varoittaa Maria menemästä järveen, mutta jokin kutsuu aaltojen alta. Jokin, jota vääristyneessä vedenalaisessa maailmassa on vaikea tunnistaa vaaraksi." (Myllylahti)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=fptGNg6d3W4
Lukunäyte: https://issuu.com/myllylahti/docs/veden_vallassa 

Oma arvio:

Pidän siitä, miten Väkiveriset-sarjan jokainen osa on oma yksittäinen teoksensa, mutta kaikkia kirjoja kuitenkin yhdistää muutama punainen lanka. Näkyvin niistä on sinipiikatyttö Tuulia, joka jollain tavalla auttaa kunkin kirjan keskiössä olevaa henkilöä. Kaiken lisäksi jokaisesta henkilöstä paljastuu jokin salaisuus, joka on suoraan ammennettu suomalaisesta luontoon ja niiden voimiin liittyvistä mytologiasta.

"---Se on vain yksi puhallus, kuin suudelma, ja sen jälkeen ikiaikainen viisaus ja voima on sinun. Voit päästää irti itsestäsi. Mitä sinulla on menetettävää?---"(s.190)

Tällä kertaa lukija pääsee solahtamaan pinnan alle, kuten kirjan nimikin jo vihjaa. Veden vallassa -kirja kantaa  vedenalaiselämän lisäksi mukanaan hyvin rankkaa teemaa, nimittäin koulukiusaamista. Tässä tapauksessa kirjan päähenkilön, Marin, entinen paras ystävä on kääntynyt hänen pahimmaksi kiusaajakseen, eikä Marin elämää helpota sekään, että hän on toivottomasti ihastunut Jessikan poikaystävään Vilhoon. Vilho vaikuttaa ihan kivalta tyypiltä, joka alkaa tarinan edetessä kyseenalaistaa tyttöystävänsä käytöstä, mutta miksi ihmeessä kirjoissa ja leffoissa ne kivat pojat sitten alunperinkään seurustelee sen koulun ilkeimmän ja kamalimman bitchin kanssa? Tämä on ikuinen paradoksi, enkä pääse siitä koskaan rauhaan.

Mari huomaa järkytyksekseen, että sen jälkeen kun hänen kuukautisensa alkavat, hänen jalkoihinsa alkaa muodostua outoja ihomuutoksia, kuin suomuja, heti niiden kastuessa. Niinpä hänen on skipattava koulun uimatunnit. Jokin kiinnostus vetää tyttöä kuitenkin järvelle uimaan, vaikka hänen maahisiin sun muihin uskova isänsä kieltää tyttöään hysteerisesti menemästä lähellekään vettä - tytön äiti on menehtynyt hukkumalla järveen. Tuuliakin yrittää estää Maria menemästä järveen, sillä siellä vaanii ilkeä näkki. Mari nauraa moisille höpsöyksille, mutta pian huomaa, että kaikki ne mytologiat vedenneidoista, Ahdista ja Näkeistä ovat täyttä totta. Etenkin hänelle, sillä jalkojen ihomuutoksille on erittäin tärkeä syy.

Vedenalaiskansan elämä ei ole niin auvoisaa kuin voisi ajatella. Elämä järvellä on kaukana Disneyn Ariel-elokuvan riemukarkeloista. Ahti on pelottava, nuoria naisia katseleva ukko ja vedenalaiskansan elämä muutenkin uhattua monesta syystä. Kirjassa otetaan myös sivumennen kantaa vesistöjen saastumiseen.

Äkkiä vedenväen maailma, joka minun silmiini on näyttänyt hauskalta ja jännittävältä, muuttuu synkemmäksi ja julmemmaksi paikaksi. Minulle järvi on vapauden paikka, mutta toisille se saattaa olla myös hukuttava kalamalja, jonka hupenevat asukkaat eivät voi ottaa viikonloppuvapaata, eivät halutessaan palata puuduttavan turvalliseen kouluarkeen. (s. 155)

Veden vallassa alkaa mielestäni kiehtovasti, mutta jossain vaiheessa tapahtumat etenevät mielestäni turhan hengästyttävään tahtiin. Olisin toivonut yksityiskohtaisempia kuvailuja vedenalaisesta elämästä Marin silmin, jotta olisin itsekin kuvitellut olevani järven syvyyksissä. Nyt pysyttelin enimmäkseen pinnalla. Veden alla asuvan Kymin ja Marin välinen vetovoima jää minusta melko vaisuksi, ja muutamat kiihkeäksi tarkoitetut kohtaukset jäävät minusta töksähtäviksi - jotain jää puuttumaan. Tarinassa on hyvin paljon alastomuutta, mikä pitää yllä pientä seksuaalista vivahdetta. Marilla on huono itsetunto pienten rintojensa takia, ja hän vertaa vartaloaan väkisinkin uhkearintaiseen vedenneito Aavaan. Nuoren oma kehonkuva on myös hyvin tärkeä aihe ottaa esille, vaikka tässä kirjassa sitä ei sen syvällisemmin käsitellä.

"Mä en ollu tunnistaa sua vaatteet päällä." (s. 218)

Helminen kirjoittaa mukavasti soljuvaa ja huumorin pilkkeellä sävytettyä tekstiä, jossa henkilöiden vuoropuhelut tuntuvat uskottavilta asiayhteydestä huolimatta. Ilahdun kovasti, kun kirjan lopussa tarinaan tulee mukaan aiemmasta osasta tuttuja henkilöitä. Olisikohan neljännessä osassa mukana koko Väkiveristen henkilökavalkadi?

Suosittelen Veden vallassa -kirjaa yläasteikäisille nuorille, joita kiehtoo vanhat suomalaiset uskomusperinteet ja luonto.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (muu kuin minä itse ;) )

Lisäksi ruksaan YA-haasteesta kohdan:

Suomalainen kirjailija

Muissa blogeissa:

En vielä löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Ei kommentteja: