Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Halloween-lukuhaasteen koonti

Yöpöydän kirjat -blogin jo perinteeksi muotoutunut Halloween-lukuhaaste kannusti lukemaan koko lokakuun ajan kaikenlaista kauhistuttavaa ja jännittävää. Minä luen muutenkin säännöllisin väliajoin kauhua ja jännitystä tihkuvia kirjoja, joten osallistuminen ei vaadi minulta suuria ponnisteluja.

Haasteeseen lukemani teokset:

Domowik: Ilkka Auer. Haamu 2018.

Kauhu/varhaisnuoret










Ruska: Elina Pitkäkangas (Kuura #3) Myllylahti 2018

Urbaani fantasia/paranormaali romantiikka/ nuoret aikuiset








Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myrin. Tammi 2018 (alkup. 1983) 

Rajatieto / nuoret








Leväluhta: Marko Hautala. Tammi 2018

Kauhu/ aikuiset









Hopeapoika: Kristina Ohlsson.(Lasilapset #2) Suomentanut Pekka Marjamäki. WSOY 2018.

Kauhu/ jännitys / varhaisnuoret









Aistienvartija - Väki 2: Elina Rouhiainen. Tammi 2018 

Urbaani fantasia / nuoret aikuiset










Kiitos Niinalle haasteen vetämisestä, ja oikein karmaisevaa Halloweenia kaikille!

tiistai 30. lokakuuta 2018

Domowik: Ilkka Auer

Domowik: Ilkka Auer. Haamu 2018

Kansi: Ilkka Auer

"Et ole koskaan liian vanha saduille.

Yllättävän testamentin myötä Vilma Sumeliuksen perhe muuttaa Hästebäckin kartanoon Raaseporin linnan tuntumaan. Edesmennyt isosetä on jättänyt Vilmalle kummia viestejä, joiden myötä uusi koti paljastaa salaisen puolensa. Käytävillä liikkuva aave on vain alkua . Domowik-kotihengen avulla Vilma tutustuu salaperäiseen maailmaan, josta tuntemamme sadut ovat peräisin.

Hän alkaa selvittää sukunsa arvoituksia. Ja kohtaa synkät salaisuudet silmästä silmään.

Ilkka Auerin ”Domowik” on täynnä talvisia huurrekuvia ikkunoissa, kutkuttavia arvoitusten ratkomisia, tutkimusretkiä oudossa kartanossa ja salaperäisiä välähdyksiä toisenlaiseen maailmaan, joka elää tavallisen maailmamme rinnalla. Tarina viehättää yhtä lailla nuoria kuin aikuisempiakin lukijoita." (Haamu)

Oma arvio:

 Tulet huomaamaan, että Hästebäck ei ole tavanomainen kartano, mutta uskon, että jo aavisteletkin jotain sen kaltaista. Nyt kun olet laittanut signeerauksesi sopimukseen ja vastaanottanut tämän kirjeen, olet sidoksissa kartanoon. (s. 34)

Domowik vaikuttaa ensi alkuun hyvin hyytävän pelottavalta kauhukirjalta, mutta sitä se ei varsinaisesti ole. Kun Vilman perhe saa perinnöksi Hästebäckin kartanon, aistii Vilma heti talossa jotain erikoista. Tarina ei juurikaan pidä lukijaa pitkään jännityksessä, vaan haamut ilmaantuvat melko luontevasti osaksi tarinaa, eikä Vilma tunnu olevan kovinkaan kauhistunut. Hän suhtautuu aaveisiin hyvin luontevasti, sillä hänellä on aina ollut hiukan yliluonnollisia aisteja. Hän tutustuu melko pian talon kotihenkeen, eräänlaiseen tontuun, joka tottelee nimeä Domowik. Tuo omalaatuinen pikku-ukkeli näyttäytyy vain Vilmalle, sillä aikuiset eivät näe mitään tuollaisia, ja neuvoo Vilmaa kartanon emännöinnissä. Näyttää siltä, että isosetä on jättänyt Vilmalle hyvin tärkeän tehtävän.

Nainen kumartui, ja Vilma tunsi hipaisun korvassaan. Hento kuiskaus pyyhkäisi korvalehden ihoa, ja ilma tuoksui omenoilta ja savulta, mutta Vilma ei kuullut sanaakaan.
Aaveiden puheita oli näemmä hyvin hankala kuulla. (s. 165)

Vilma huomaa pian, ettei kaikki aaveet ja haamut olekaan kovin kivoja. Ovella käy hyvin karmivan oloinen tyyppi, joka yrittää tunkea sisään väkisin. Kun Vilma käydessään Raaseporin linnassa näkee omituisen, vanhan maailman näyn, hän ei saa sitä mielestään. Miksi Vilman huoneessa vieraileva Gerdan aave on niin surullinen? Mikä on Musta sirkus ja miten sinne pääsee? Kuultuaan sukulaistensa surullisista kohtaloista  Vilma ei voi seistä tumput suorina. Domowik apunaan Vilma joutuu hyvin jännittäviin seikkailuihin Alismaassa, toisessa ulottuvuudessa. Kauhutarinaan sekoittuu  äkkiarvaamatta sirkusmaista fantasiaa ja satumaisuutta.

"Näin lähellä satua en ole koskaan ollut. Paitsi unessa!"
"Ei ihme, sillä täältä lähes kaikki sinun maailmasi sadut ovat peräisin." (s. 200)

Domowik on sopivaa luettavaa jo varhaisnuorille kauhun ja jännityksen ystäville. Mukavan talvinen ja jouluinen teema sopii loistavasti tähän vuodenaikaan. Tarina on sopivan pelottava nuorille lukijoille, kun taas minun makuuni se jäi vähän pliisuksi. Olisin nauttinut enemmän pelkistä hiipivistä kauhuelementeistä, koska hämmennyin hiukan fantasiamaisten sirkuskuvioiden ilmestyessä tarinaan. Vilma on mukavan reipas ja rohkea henkilöhahmo, kun taas hänen vanhempansa jäävät statistin rooliin tyttärensä seikkaillessa toisissa ulottuvuuksissa.

Kirjan tarinalla on selkeä viesti: vain lapset voivat nähdä satumaailman hahmoja, mutta jos aikuinen säilyttää lapsenmielisyytensä ja riisuu estonsa, voi hänkin nähdä pilkahduksen satumaailmasta.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa: 


Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.


lauantai 27. lokakuuta 2018

Päivitys Kuura-trilogiaan

Luin päätökseen Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogian. Pääset lukemaan mietteeni Ruskasta ja muistakin osista kansikuvaa klikkaamalla.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/04/kuura-elina-pitkakangas.html

maanantai 22. lokakuuta 2018

Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myring

Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita  ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myring. Kuvittaneet Derrick Brown, Oliver Frey, Terry Gabbey, Elaine Lee, Seonaid Mackenzie, Rob McCaig, Jenny Thorne, Ken Scott, Pat Thornton. Suomentanut Pirjo Helasti.  Tammi 2018 (Näköispainos, alkup. suomennettu painos ilmestynyt 1983)

Englanninkielinen alkuteos (1979): Usborne Guide to the Supernatural World: Vampires, Ghosts and Mysterious Powers

"Kulttiklassikon odotettu näköispainos!

Kuumeisesti odotettu näköispainos 1980-luvun lapsia ja herkkiä aikuisiakin kauhistuttaneesta kulttiklassikosta. Juuri sellaisena kuin et sitä uskaltanut lukea!

Noidan käsikirja viihdytti ja piinasi kokonaisia sukupolvia viime vuosituhannen lopulla. Noidista, vampyyreista, ihmissusista ja muista oudoista voimista kertova opas kurkistaa pitkälle hämärän tuolle puolen. Miten ihmissudeksi tullaan? Kuinka suojaudutaan vampyyreilta? Miten tunnistaa erilaiset aavelajit? Nämä ja lukuisat muut selkäpiitä karmivat vinkit opastavat taitavaksi noitatutkijaksi.

Noidan käsikirjasta on toivottu kuumeisesti uutta painosta vuodesta toiseen. Teos on noussut kulttiklassikon asemaan ja sille on perustettu jopa oma Facebook-ryhmä. Näköispainoksena ilmestyvä opas tulee viihdyttämään nuorena kirjan parissa jännittäneitä sekä aiheuttamaan teinikauhun väreitä uusissa lukijoissa."(Tammi)

Oma arvio: 

Monilla 80-90-luvun nuorilla tuntuu jääneen tästä klassikoksi muodostuneesta Noidan käsikirjasta jos monenlaisia traumoja, mitä olen somessa vallinneista keskusteluista päätellyt. Minä tartuin tähän kirjaan nyt ihan ensimmäistä kertaa, sillä ilmeisesti lapsuuteni kirjastossa on onnistuttu kätkemään tämä kirja minulta. Olin nimittäin lapsena todella kiinnostunut rajatiedosta ja luin kaikki kirjastomme aiheesta kertovat kirjat, mutta tähän en ole koskaan törmännyt. (Epäilen vahvasti kirjastomme syyllistyneen sensuuriin!)

Noidan käsikirja jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä käsitellään vampyyreihin, ihmissusiin ja paholaisiin liittyviä myyttejä. Kuvitukset ovat tyyliltään hyvin seitkytlukuhenkisiä, mutta yllättävän raakoja. Erittäin kattavasti käydään läpi erilaisia vampyyreihin liittyviä taruja ja uskomuksia ympäri Euroopan. Yllättäen myös Kiinassa on kerrottu useita vampyyritarinoita, joten ne eivät ole pelkästään itäeurooppalaisten myyttejä. Ihmisusimyyteistä käsitellään myös muun muassa ranskalainen ja amerikkalainen versio. Myös erilaiset paholaiset saavat kirjassa osansa. Lopuksi esitellään myös elokuvien hirviöitä ja osion päätteeksi voi testata oman tietämyksensä tietovisassa.

s. 17

Kirjan toinen osa on omistettu kummitustaloille, aaveille ja kummituksille. Siin esitellään kuuluisia kummitustaloja, poltergeisteja, monenmoisia taruja kummituksista, kuten myös eläinaaveista ja kummituslaivoista. Tässä kirjan osiossa on opas aaveiden karkottamiseen, tutkimiseen ja valokuvaamiseen. Myös aaveita ja niihin liittyviä myyttejä esitellään muualtakin kuin Euroopasta, kuten Australiasta ja Kiinasta. Myös oman aavetietämyksensä voi testata lopussa tietovisan avulla.

s. 81
Kolmannessa osassa on keskitytty outoihin voimiin ja selittämättömiin kykyihin. Osiossa käydään läpi hyvin  kattavasti hypnoosi, transsitilat, astraalimatkat, kaksoisolennot, levitaatiot, teleportaatiot, henkiparannukset ja kaivonkatsomiset. Lukija voi testa omaa ESP-kykyään, rakentaa oman paperisen pyramidin, opetella kaivonkatsomista taikavarvulla ja testata tuttuun tapaan tietonsa lopun testissä.

s. 161
Kirjan suomennettu nimi on hiukan harhaanjohtava, sillä noituutta kirja ei varsinaisesti käsittele, vaan ylilluonnollisia olentoja ja voimia, mihin paremmin kirjan alkuperäisnimi viittaakin. Kustantajan sivuilla kirjan ikäsuositus on 10+, enkä minäkään tätä nyt lähtisi kätkemään minnekään aikuisten hyllylle, vaikka jo kansikuva on melko kamala pääkallon verisine silmineen. Kirja käsittelee tärkeitä vanhoja kansanuskomuksia, jotka elävät yhä vieläkin kirjallisuudessa ja elokuvissa. Vampyyrit, ihmissudet ja aaveet ovat olleen selityksiä ihmisten tietämättömyydelle tuolloin, jolloin asioihin ei aina saatu järkeviä vastauksia. Tämän voi halutessaan selittää johdannoksi lapselle, joka haluaa lukea tätä kammottavaa kirjaa. Herkimmille tämä ei varmaankaan sovi. Monet tarinoista ovat kuvituksineen selkäpiitä karmivia, mutta lukijan mielikuvitusta ja pelkoja tekstissä kuitenkin hälvennetään välillä selittämällä asioiden järkiperäisyyttä.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen.


lauantai 20. lokakuuta 2018

Päivitys Caraval-trilogiaan

Luin Stephanie Garberin Caraval-trilogian toisen osan Valenda, jonka arvioon pääset kuvaa klikkaamalla.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/03/caraval-trilogia-stephanie-garber.html

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Leväluhta: Marko Hautala

Leväluhta: Marko Hautala. Tammi 2018.

Kansi: Mika Tuominen (iStockphoto)

"Tästä lähteestä tuli heidän hautansa.

Kauhuromaani suolla sijaitsevasta kalmistosta, joka houkuttelee ihmisiä oudolla tavalla luokseen.

"Se on saalistaja. Se syö sienten rihmastoa, itiöitä, bakteereita, leviä ja muita pieniä elollisia hiukkasia. Se kykenee jakaantumaan moneksi. Se on yksi olento ja silti monta, kuin verkkainen piraijaparvi tai susilauma. Se piirittää saaliinsa. Se sulkee sen sisälleen. Imee hitaasti kuiviin."

Meeri palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen. Keskellä puimattomia peltoja seisova talo on pysynyt entisellään, mutta kaikki sen sisällä on muuttunut: isä on kuollut hämärissä olosuhteissa, äidistä on tullut puhumaton hauras vanhus ja veli on suljettu psykiatriseen hoitolaitokseen.

Lisäksi on jotain muutakin: talon uumenista löytyvä outo esine, joka ei jätä Meeriä rauhaan, sekä Leväluhta, pellon toisella puolella siintävä soinen lähde, johon on aikoinaan upotettu kymmeniä ruumiita ja joka vetää ihmisiä yhä oudolla tavalla puoleensa" (Tammi)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=rkCC-E6Diu0

Oma arvio: 

Olen pitkään kaivannut sellaista kauhukirjaa, joka seisauttaisi vereni ja saisi minut hiukan säikkymään varjoani. Hautalan aiempi teos, Kuiskaava tyttö vakuutti minut siitä, etten ole vielä ihan niin turra, etteikö minua kunnon kauhuainekset kirjassa säikäyttäisi. Hautala osaa kirjoittaa sillä tavalla, että kauhun tunne hiipii kuin vaivihkaa lukijan mieleen, niin kirjan tunnelman kuin  yksittäisten tapahtumien kautta.

"Kun mä palaan, saat viestin, jossa sanotaan olen palannut matkoiltani." (s. 98)

Leväluhta alkaa karmivasti. Hyi olkoon. Omituiset, rahisevat puhelut Högholmin sairaalan yövuorolaisten kiusana saavat jo vereni hyytymään. Kun kirjan alku on näin onnistunut, ei voi enää mennä pahasti pieleen. Tai voi toki, mutta epäilen suuresti.

Meeri oli peittänyt oikean silmänsä sormillaan, mutta vasen tuijotti edelleen kättä, sen pintaa puhkovia mustia pisteitä, syvänteitä, joiden pohjalla kiilteli jotakin. Kuin pieniä reikiä todellisuudessa. (s. 172)

Elämäänsä äitinä ja aviovaimona kyllästynyt Meeri on suunnitellut lähtöä ja pitkään, sillä hänestä tuntuu, ettei hän vain enää jaksa. Hän etsii jotain merkkiä. Viimein hän päättää ottaa ja lähteä vanhan äitinsä luo Orismalaan ja kohdata menneisyyden peikot. Meerin ja hänen veljensä Larin äiti ei ollut mikään ihana pullantuoksuinen perusäiti, vaan ilkeä, pistelevä, onneton. Nyt kun Meeri kohtaa vanhan, riutuneen ja yksinäisen äitinsä, hän päättää jäädä joksikin aikaa. Samalla Meerin mieleen kumpuaa otteita lapsuudesta, siitä, kun hänen isänsä löytyi hukkuneena Leväluhdasta, kylän ainoasta nähtävyydestä, josta oli kaivettu muinaisjäännöksenä lasten ja naisten luita (huom! Leväluhta on ihan oikeasti olemassa.) Ja siitä, kuinka Lari teki nuorena miehenä jotain peruuttamatonta ja joutui vankimielisairaalaan. Tarinassa käydään läpi myös Larin näkökulmaa asiaan.

Kuva: Vesa Laulumaa (Finna.fi)

Oli syvyyksiä, joihin oli laskeuduttava yksin. (s. 131)

Meeri kohtaa kylällä vanhan tuttavansa menneisyydestä, Jyrin, jonka kohtalo on myös johdattanut kotitalolleen. Meeri ja Jyri juttelevat menneisyydestä ja tulevasta, ja kohtaavat sen haamuja yhdessä. Leväluhta paikkana on kummallisen kutsuva, mutta siihen liittyy liikaa pahoja muistoja. Mikä Leväluhta on? Onko se vain pelkkä soinen lätäkkö kuusen katveessa, vai onko se jotain enemmän. Miksi sieltä löydettiin vain naisten ja lasten luita? Miksi Meerin ja Jyrin on pitänyt palata kotiseuduilleen juuri nyt? Mikä Meerin äitiä vaivaa?

"En tiedä, miten täydellisesti se kykenee jäljittelemään ihmistä---"(s. 224)

Leväluhta on ihan pakko lukea hyvin tiiviissä tahdissa loppuun. Siinä on psykologisen kauhun lisäksi viitteitä uuskummasta, ja minulle tulee mieleen tarinasta Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia. Välillä koen inhon ja ällötyksen tunteita, välillä suoranaisia puistatuksia. Hyi. Lukija kokee henkilöhahmojen epätoivon siitä, ovatko he menettämässä järkensä vai eivät. Kauheammaksi tämän tekee se, että Leväluhta on olemassa oleva paikka. Suosittelen tätä ehdottomasti kauhun ystäville, sillä tämä on pelottavaa as hell.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Kirjataivas
Kirjamies
Kirjavinkit (Juha)


Samantyylistä luettavaa:

Kuiskaava tyttö: Marko Hautala
Eteläraja-trilogia: Jeff VanderMeer
Veri joka suonissasi virtaa: Tiina Raevaara
Verso: Tuomo Jäntti

Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Päivitys Lasilapset-trilogiaan

Luimme poikani kanssa Kristina Ohlssonin Lasilapset-trilogian toisen osan Hopeapoika. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arviomme.

https://adelheid79.blogspot.com/2018/02/lasilapset-sarja-kristina-ohlsson.html

tiistai 9. lokakuuta 2018

Päivitys Väki-trilogiaan

Luin Elina Rouhiaisen Väki-trilogian toisen osan Aistienvartija. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni tästä ja edellisestä osasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/08/vaki-trilogia-elina-rouhiainen.html

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Päivitys Normaali-trilogiaan

Luin Holly Bournen Normaali-trilogian erikoisosan ...Ja onnellista uuttavuotta? Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni tästä sekä kaikista muistakin sarjan osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/02/normaali-trilogia-holly-bourne.html



keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Hel-YA 2018: Kaikkea lisää nuorille!


Osallistuin viime viikonloppuna nuorten aikuisten kirjallisuuden huipputapahtumaan, Hel-YA:han toista kertaa. Hel-YA vol. 2 järjestettiin tänä vuonna Helsingin Gloriassa 29. syyskuuta, ja otin kiitollisena vastaan tarjotun kutsuvieraslipun. Olimme tavanneet muutaman bloggaajan kanssa aiemmin lounaalla, ja saavumme yhdessä paikalle. Heti ovella saan tervetuliaiskassin, joka sisältää ennakkokappaleen Jennifer Mathieun kirjasta Näpit irti! sekä Nelli Hietalan kirjasta Kenen joukossa seisot, Miia Martikainen? Molemmat tulevat takuulla luettua, ja ensiksi mainittu on ollut muutenkin lukulistallani.


 Vapaus & vastarinta: Dystopia. Nyt.

Hel-YA:n ohjelma on jälleen hyvin tiivistahtinen, mutta onneksi usempi tauko on nyt järjestetty paneelien väliin. Ohjelma alkaa dystopia-aiheisella keskustelulla, jossa mukana ovat kirjailijat Nonna Wasiljeff (esikoisteos Loukkupoika ilmestyi tämän vuoden alussa), Helena Waris (Linnunsitoja-trilogian toinen osa Vedenkehrääjä ilmestyi tänä syksynä) ja K.K. Alongi, jonka Kevätuhrit-trilogia päättyi viime keväänä osalla Pakenijat.

Koneiden hallitsema maailma - ei kaukaa haettua

Kirjailijat kertovat ensin teostensa taustoista ja siitä, määrittelevätkö he ne dystopiaksi. Alongi tuumaa, että hänen Kevätuhrit-trilogiansa kirjoista puuttuu dystopioille ominainen yhteiskunnallinen alistaminen, joten jos sitä käyttää dystopian määritelmänä, ne eivät ole dystopiaa. Minä taas käsitän dystopian kaikkena tulevaisuuden uhkakuvina, joten itse miellän Alongin kirjat dystopia-genren piiriin.Waris paljastaa, että hänen Linnunsitoja-trilogian kirjoista piti tulla alkuperäisen idean mukaan utopioita, ja onhan toki hänen kehittelemässään konehallinnossa paljon hyvääkin, mutta asiat eivät ole kuitenkaan niin yksinkertaisia. Olisi ihanteellista, jos olisi olemassa kone, joka säätelisi ilmastoa, mutta lopulta ihminen kuitenkin aina luulee tietävänsä paremmin kuin kone. "Kaikki menee lopulta pieleen, tietäähän sen", Waris nauraa. Waris sai idean konehallintoon kännyköistä ja riippuvuudesta niihin, sillä tavallaanhan me jo elämme koneyhteiskunnassa. Ilmastonmuutos on jo näkyvissä, ja Wariksesta on surullista, kuinka yhdentekevää nämä ympäristöasiat ovat monille ihmisille.

Wasiljeff ei niinkään miellä esikoiskirjaansa Loukkupoikaa dystopiaksi, ja teosta onkin markkinoitu  fantasiana, mutta minusta kirja on hyvin hankala lokeroida mihinkään. Dystopian aineksiakin mielestäni löytyy, etenkin kirjan alkuasetelmassa.

"Kaikki menee lopulta pieleen, tietäähän sen", Waris (kesk.) nauraa. Kuvassa myös K.K. Alongi (vas.) Haastattelijana toimii Otavan kustannustoimittaja Marjo Lemponen (oik.).
 Voiko täydellistä vapautta saavuttaa?

Mitä sitten on täydellinen vapaus? Vapautta koneista? Tätä paneelin jäsenet pohtivat kuumeisesti. Alongi selventää, että hänen kirjasarjassaan on taustalla hiukan sama ajatus kuin Wariksen, mutta suunta on täysin päinvastainen, sillä Kevätuhrit-sarjassa ihmiset ovat täysin vapautuneet koneista. Alongi tuumiskee, että voiko kirjassa olla koskaan onnellista loppua, jos kaikki muut ovat kuolleet? Ovatko he silloinkaan vapaita? Tätä hän on pyöritellyt päässään, kun on miettinyt mahdollista jatko-osaa trilogiaansa. Hän myös tuumiskelee, onko vapautta se, että pystyy rikkomaan moraalin rajat. Haluaako kukaan sellaista?

Wasiljeffin Loukkupoika-teoksessa yksi ryhmä vangitsee ihmisiä, jotta he olisivat turvassa. "Aina kuitenkin vangit tahtovat paeta", Wasiljeff kiteyttää. Hän halusi tehdä Aaronista minäkertojan, jotta hän toisi Loukun arkea lähemmäs ja lukija kokisi, miten Aaronin käsitys omasta vapaudesta alkaisi muuttua. Alun perin vankeja hallitsevat tyypit olisivat olleet robotteja, ja Tomut olisivat olleet jossakin kauempana, mutta Wasiljeffin mielestä se ei olisi ollut tarpeeksi pelottavaa, ja hän päätti tuoda Tomut lähemmäs. Toimiva ratkaisu minunkin mielestäni.

Wasiljeffin (vas.) mielestä toivo on aina olemassa, myös dystopioissa, mutta korostaa, ettei se aina ole sitä odotettua. K.K. Alongi (oik.) nyökyttelee.
Maailmanloppukeskusteluja aamukahvipöydässä

Miten kirjailijat ovat päätyneet kirjoittamaan dystopiaa? Alongi paljastaa, että idea kirjasarjaan syntyi häneltä ikään kuin vahingossa, erään ystävien kanssa käydyn  maailmanloppukeskustelun virittämänä. Wasiljeff taas kertoo aina pitäneensä synkistä ja ahdistavista aiheista. Hän kieltää kuitenkin yrittävänsä parantaa maailmaa. Waris muistuttaa tehneensä ensimmäisen dystopia-tyyppisen romaaninsa Entropia yhdessä miehensä Janne Nykäsen kanssa vuonna 2015 (lisäsin kirjan heti lukulistalleni!) "Meille on hyvin luontevaa keskustella maailmanloppuasioista aamukahvipöydässä", hän nauraa. 

Seuraavaksi panelistit miettivät sitä, voiko dystopiassa olla toivoa. Alongi vakuuttaa näkevänsä sitä ainakin lukijana. Hän tykkää erityisesti avoimista lopuista, jotka mahdollistavat toivon, ja nauraa, että monet hänen kirjoja lukeneista ovat varmaankin jo huomanneet tämän. Kyllä vain, Kevätuhrit-trilogian päätösosa Pakenijat loppuu hyvin (häiritsevän) avoimesti. Myös Waris allekirjoittaa suosivansa avoimia loppuja. Hmm, tarkoittaako tämä sitä, että Linnunsitoja-trilogian päätösosa jättää paljon tulkinnan varaa lukijalle? Myös Wasiljeffin mielestä toivo on aina olemassa, myös dystopioissa, mutta korostaa, ettei se aina ole sitä odotettua. 

Feminismi 1918/2018: Mikä muuttui sadassa vuodessa?

Seuraavaan keskusteluun saapuvat Laura Lähteenmäki (uusin romaani Yksi kevät ilmestyi tänä keväänä) ja Anu Holopainen (Sydänhengitystä julkaistiin tapahtumaa varten.) Ikävä kyllä Ainoa taivas -esikoisromaanin kirjoittanut Essi Ihonen ei päässyt paikalle. 

Kirjailijat pohtivat, mitä feminismi merkitsee kirjailijoille. Holopainen vakuuttaa sen olevan yleinen ihmisten välinen tasa-arvo, vaikka toki sanasta tulee ensimmäisenä mieleen naiset. Hän pyrkii kirjailijana tuomaan esiin ymmärtäväistä näkökulmaa feminismiin. Lähteenmäki komppaa feminismin olevan kaikenkattava ja tärkeä asia, ja tämä on hänelle tärkeää sekä kirjailijana että yksityiselämässäkin. Hänen  1800-luvulle sijoittuvassa romaanissa Yksi kevät tämä ajatus näkyy, sillä hän halusi nostaa esille erityisesti köyhien työläistyttöjen tarinan.  

Jos feminismi olisi ollut tunnettua romaanin ajankohdan aikaan, ehkä yksi keskeinen henkilö olisi liittynyt naisasialiikkeeseen, Lähteenmäki (kesk.) aprikoi. Holopainen (oik.) tunnustaa kirjansa päähenkilön Tiiran olevan ekofeministi. Kirjailijoita haastattelee Kaiken entertainmentin toimituspäällikkö Laura Andersson (vas.)


Holopaisen uunituoreessa Sydänhengitystä-romaanissa aiheena taas on nuoren naisen raskaus ja abortti, ja teoksen julkaisu sattuikin hyvään saumaan, kun mediassa on juuri käyty aiheesta kiivasta keskustelua. Holopainen on ihmetellyt sitä, miten kykenemättömiä ihmiset ovat usein tunnistamaan toisen tunteita tällaisissa kuumissa keskusteluissa. Hän sai idean romaaniin miettiessään vahinkoraskauden huonoja puolia, joita monestikaan elokuvissa ja kirjoissa ei tuoda esille, vaan lähes poikkeuksetta nainen lopulta pitää lapsen, oli olosuhteet kuinka huonot tahansa. "Joillekin abortti voi olla hyvä asia", Holopainen korostaa. Lähteenmäki huomauttaa, että hänen romaaninsa maailmassa taas on hyvin luontevaa tulla raskaaksi ja pitää lapsi olosuhteista huolimatta. Yksi kevät-teoksen keskeisistä henkilöistä tulee raskaaksi, joten samoja teemoja kirjoissa käsitellään, mutta eri näkökulmasta. Myös Ihosen Ainoa taivas otetaan puheeksi keskustelussa, mutta voi mikä harmi, ettei itse kirjailija ole paikalla. Minä oikeastaan toivoin juuri eniten hänen näkemistään. 

Kiinnostun kovasti Holopaisen uudesta teoksesta Sydänhengitystä, joka on meinannut mennä minulta täysin ohi, ja niinpä kipaisen tauolla ostamaan sen itselleni ja haen mukavanoloiselta kirjailijalta signeerauksen kirjaan. Olen lukenut Holopaisen aiemmasta tuotannosta Ihon alaiset ja Molemmin jaloin.


"Tästä tulis hyvä leffa!": Kirjasta sarjaksi/leffaksi/näytelmäksi


Niin monet kerrat minäkin olen huokaissut tuon otsikon lausahduksen, eli toivonut kiinnostavasta kirjasta näkeväni joskus elokuva- tai TV-sarja-adaptaation. Paljon niitä on tehtykin, ja osa on ollut toiveideni mukaisia, mutta osaan olen pettynyt kovasti. Rakastan kuitenkin katsoa kirjoihin perustuvia leffoja, olivatpa ne onnistuneita tai eivät.

Tästä aiheesta keskustelevat myös Elina Rouhiainen, jonka Väki-trilogian toisen osan, Aistienvartijan, julkistamistilaisuutta vietetään Hel-YA:ssa, ja Emmi Itäranta, jonka viimeisin teos Kudottujen kujien kaupunki ilmestyi 2015. Aleksi Delikouras on valitettavasti estynyt saapumasta paikalle. Viisiosainen Nörtti-sarja on hänen viimeisimpänsä.

Elina Rouhiaisen Väki TV-sarjaksi, Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta elokuva

Rouhiaisen Väki-sarjan TV-oikeudet on ostettu, ja kirjailija kertoo olevansa hyvin hämmentyneissä ja jännittyneissä tunnelmissa. Hän kertoo kohdistavansa suurimmat odotuksensa (ja pelkonsa) näyttelijävalintoihin - löytyyköhän varmasti sellaiset näyttelijät, jotka voivat välittää henkilöhahmoista juuri sen, mitä Rouhiainen on ajatellut. Juonenmuutokset eivät häntä niinkään pelota, sillä hän luottaa TV-sarjan tekijöiden ammattitaitoon. Koska yliluonnollisuudet hänen kirjoissaan ovat enemmänkin päänsisäisiä, hän uskoo niiden olevan helposti toteutettavissa.  Rouhiainen ei tunnusta miettivänsä kirjoittaessaan kirjan maailmaa TV-sarjana, koska se alue on hänelle niin vierasta. Hän kuitenkin tunnustaa ajattelevansa jotkut kirjan kohtauksista ikään kuin ulkopuolisen silmin. 

Kirjailijan ei pitäisi päsmäröidä elokuvan teossa, Itäranta (vas.) painottaa. Rouhiainen (oik.) odottaa oman kirjasarjansa TV-adaptaatiota hämmentynein ja jännittynein tunnelmin.


Itärannalla on jo vankempaa kokemusta kirjan adaptaatioista, sillä hänen menestysromaanistaan Teemestarin kirjasta on tehty kolme teatteriversiota, radiokuunnelma ja myös elokuvaoptio on varattuna. Kirjailija kertoo pitävänsä näistä kaikista, vaikka ne ovat hyvin erilaisia. Hän tähdentääkin, että pitää aina muistaa se, että kyseessä on tulkinta kirjasta. Hänelle itselleen objektiivinen suhtautuminen kirjaan on hankalaa, joten hän on tietoisesti luottanut tekijöiden ammattitaitoon eikä ole ollut mukana päsmäröimässä. Hän on aina kuitenkin tunnistanut oman työnsä tulkintojen takaa. Itäranta uskoo, että koska Teemestarin kirja on pienimuotoista scifiä, siitä kiinnostuttiin elokuvapiireissä. Suurin haaste on varmasti se, miten kirjan maailman kokonaisuus saadaan uskottavaksi. Kirjailija tunnustautuu olevansa elokuvallinen kirjoittaja, eli hän näkee kohtaukset hyvin vahvasti visuaalisina kuvina

Kaikkea lisää nuorille!

Kun kirjailijoilta kysytään omia lempiadaptaatioita, Rouhiainen mainitsee Twilight-elokuvat, joita hän pitää jopa onnistuneempana kuin itse Stephenie Meyerin kirjat. Minä sain kyllä saman tunnelman kirjoistakin, mutta olen samaa mieltä, että elokuvat siitä ovat täydellisen onnistuneita. Myös Nälkäpeli-elokuvat kolahtivat hänelle. Yleensä ottaen Rouhiainen pitää kuitenkin kirjaversioista enemmän, luonnollisesti. Hän huomauttaa, että viime vuosina YA-kirjojen leffaversiot ovat epäonnistuneet pahasti, ja hän epäilee syyksi tuotantoyhtiöiden ylimielisyyden, joka jäi päälle tiettyjen leffojen menestyksestä (Twilight, Nälkäpeli jne.) Olen samaa mieltä. Veronica Rothin Outolintu-kirjaan perustuva leffa on vielä hyvä, mutta sen jatko-osat floppasivat pahasti. Rouhiainen miettiikin, yritetäänkö leffoista tehdä liikaa kompromissejä, että ne sopisivat laajemmalle yleisölle. Havaittavissa on, että henkilöhahmoja siloitellaan, ja tästä olen ihan samaa mieltä. Itäranta huomauttaa, että TV-muoto on aina parempi kirjojen adaptaatioksi, koska se mahdollistaa henkilöhahmojen ja juonen kehittymisen laajemmin. Elokuvassa tarina tahtoo jäädä liian typistetyksi.

Lopuksi kirjailijat purnaavat siitä, miten vähän nuorille tehdään mitään Suomessa. Kun he yrittävät muistella suomalaisia kirjoista tehtyjä leffoja, ei mieleen viriä yhtään. Heidän viestinsä onkin painava: Sovittakaa nuortenkirjoja elokuviin/teatteriin/telkkariin lisää! Kaikkea lisää nuorille! 

Demin kirjoituskilpailun palkintojenjako + YA-palkintojen julkistus 

Seuraavaksi Karri miettinen ja Kaisa Happonen, jotka pitivät aulassa edellisen paneelin aikana myös runotyöpajaa, jakavat Demi-lehden kirjoituskilpailun voittajille palkinnot. Kilpailun teemana oli "Mikä ottaa päähän?" Miettinen lausuu myös oman runonsa, jonka hän on koonnut kollaasimaisesti työpajassa. Miettiseltä ja Happoselta on juuri tänä syksynä ilmestynyt nuorille suunnattu runoteos Revi se.

Karri Miettinen (vas.) väittää runossaan olevansa vanhus. Happonen (oik.) on myös yksi palkintojenjakajista.
Demi-kirjoituskilpailun voittaja on Kaisa Mälkki (15) kirjoituksellaan Manifesti nuoruuden kaunistelua vastaan, josta tuomaristo sanoo muun muassa näin: "Teksti alkaa niin vahvasti, että lukijan kulmakarvat pomppaavat hiusrajan yläpuolelle." Muut kolmanneksi  parhaiden joukkoon päässeet ovat 17-vuotiaat Nanna Numento ja Jenny Myllynen. Lisäksi palkittiin kaksi kirjallisuusaiheisen erikoiskategorian parasta,  Maiju Koivula (15) ja Riina Niskanen (15). Koivulan ja Niskasen kirjoitukset on luettavissa Demi.fi-sivulla, Mälkin, Numenton ja Myllysen kirjoitukset taas Demin numerossa 10/2018.

 Kuvassa Demi-kirjoituskilpailun palkitut: vas. Nanna Numento, Maiju Koivula, Riina Niskanen, Jenny Myllynen ja Kaisa Mälkki.  Palkinnot jakoi Karri Miettinen (2.oik) ja Kaisa Happonen (oik.)

Samalla paljastetaan vielä Hel-YA:n järjestämän oman äänestyksen tulokset, jossa yleisö on saanut äänestää kotimaisia YA-kirjoja neljässä eri kategoriassa. Minäkin annoin omat ääneni ja mainostin äänestystä täällä blogissani. 

Vuoden YA-hahmo: Corildon (Erika Vik: Kaksosauringot-trilogia)

Corildon kiittää kovasti palkinnosta, valitettavasti hän ei päässyt paikalle, Erika Vik vitsailee.
Vuoden paras YA-kirjan aloitus: Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Väki 1)

Elina Rouhiainen on kiitollinen palkinnosta.

Vuoden paras YA-kirjan pari: Mina & Tom (Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras)

Anniina Mikamalla on hymy herkässä palkinnon saatuaan.
Vuoden paras YA-kirjan kansi: Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras (Graafikko: Sami Saramäki)

Taikuri ja taskuvaras -kirjan kannen taiteillut Graafikko Sami Saramäki (oik.) on hyvillään saamastaan tunnustuksesta. Palkinnon jakoi Laura Andersson (vas.) Anniina Mikaman (kesk.) teos sai äänestyksessä kaksi palkintoa.


Minun  äänistäni ei ollut tällä kertaa hyötyä, mutta iloitsen toki voittajien puolesta. Corildon parhaana hahmona ja Muistojenlukijan aloitus oli myös minulla mietinnässä, mutta päätin  tällä kertaa toisin. Olen ollut erittäin kiinnostunut Mikaman Taikuri ja taskuvaras -kirjasta, jota olen lukematta suositellutkin jo työssäni nuorille lukijoille, mutta nyt viimeinkin aion myös lukea kyseisen kirjan. Onnea vielä kerran niin Demin kirjoituskilpailun kuin  YA-äänestyksen voittajille!

Mikä (kaikki) ottaa päähän nuortenkirjakeskustelussa? 

Seuraava paneelikeskustelu on kokoonpanoltaan erittäin mielenkiintoinen: nuortenkirjakeskustelusta ja sen ärsyttävyydestä ovat keskustelemassa kirjailija ja kirjastonhoitaja Sini Helminen , jonka fantasiahenkisen Väkiveriset-sarjan kolmas osa Veden vallassa ilmestyi keväällä, Bookishteaparty-blogin kirjoittaja Katri, tubettaja Kalenterikarju eli Mikko Toiviainen sekä Demi-kirjoituskilpailussa palkittu Maiju Koivula

Ensimmäinen ärsytyksen kohde keskustelijoiden mielestä on YA-kirjojen näkymättömyys Suomessa. Kirjakeskustelua kyllä on, mutta ne tapahtuvat omissa kuplissamme. Koivula on sitä mieltä, etteivät hänen ikäisensä juuri lue blogeja, vaan he toivoisivat tietoa YA-kirjoista Youtubeen ja Instagramiin. Minä osittain nyökyttelen, mutta kavahdan sitä väitettä, että bloggaaminen olisi jotenkin out. Katri tunnustaa itsekin siirtyneensä enemmän Instagramin puolelle. Minua ajatus karmii, että minun  pitäisi typistää kirja-ajatukseni lyhyeen Insta-postaukseen. Olen kuitenkin samaa mieltä, että esimerkiksi Youtube-vinkkaukset voisivat tavoittaa nuoria paremmin. Ehkäpä Kirjapöllökin huhuilee joku päivä Youtubessa?

"Kivittäkää minut vain, mutta minusta nuortenkirjojen kannet ovat usein kauhean rumia", Kalenterikarju aka Mikko Toiviainen(kesk.) uskaltaa väittää. Kuvassa vas. Maiju Koivula, oik. Sini Helminen ja 2.oik. Bookisteaparty-blogin Katri.

Toiviainen miettii sitä, pitäisikö YA-kirjat olla paremmin esillä kirjakaupoissa. Koivula komppaa, että kirjakauppojen kyltti nuoret karkottaa hänet, sillä hän ajattelee sen alla olevan paljon nuoremmille sopivia kirjoja kuin hän on. Niinpä hän suuntaa aikuisten kirjojen puolelle. Helminen valottaa nuortenkirjallisuuden käsitteen olevan todella laaja, jonka ääripäässä on esimerkiksi Jukka Behmin viime vuonna ilmestynyt Pehmolelutyttö, joka ei oikein sovi vielä alakouluikäiselle lukijalle. Koivula huomauttaa, että auttaisi, jos nuortenkirjat eivät olisi kirjastossakaan sullottu jonnekin peränurkkaan. Tunnen piston sydämessäni. Voisikohan nuortenkirjallisuutta nostaa paremmin esille niin kirjastoissa kuin kirjakaupoissakin? Nimenomaan tarvitsisi erottaa YA-kirjallisuus  omaksi lajikseen muista, enemmän varhaisnuorille sopivista kirjoista. Tämä vaatii sitten jo todellista tuntemusta ja ammattitaitoa niin kirjaston kuin kirjakaupankin työntekijältä. Oman kaupunkini kirjastossa on 15+ hyllyjä, mutta minä en oikein pidä tuosta ikäjaottelusta. Olen vinkannut kuitenkin 13-vuotiaillekin tuosta hyllystä.

YA-kirjoille lisää arvostusta

Katri perää yhteiskunnallisten teemojen perään nuortenkirjallisuudessa. Hänen mielestään se lisäisi kirjojen kiinnostavuutta nuorten keskuudessa. Keskustelu sivuaa myös lukuintoa, joka erään yleisössä olleen opettajan mielestä kouluissa vaihtuu seiskaluokan jälkeen siihen, että aletaan vaahdota lukemisen hyödyllisyydestä. Eihän nuoria kiinnosta hyödylliset asiat! Helminen toivoo, että puhuttaisiin enemmän tarinoista eikä lukemisesta itsestään. Panelistien ja yleisön mielestä lukuinto on se tärkein, ja koulussa oppilaiden tulisi saada valita luettavansa.

Toiviainen tuumailee myös sitä, jumitutaanko liikaa siihen, että kirjan pitäisi aina olla se painettu opus. Hän painottaa e-kirjojen ja äänikirjojen tärkeyttä. Hän uskaltaa myös väittää, että kotimaisissa kirjoissa on yleensä hirveän rumat kannet, jotka eivät houkuttele lukemaan. Helminen toteaa, että joskus välillä ysärihenki tupsahtaa kirjankansiin takaisin, mutta näin ei aina ole. Minä osaan kyllä ainakin nimetä paljon kauniisti kansikuvitettuja suomalaisia kirjoja. Onko piirroskuva parempi kuin valokuva oikeista ihmisistä? Koivula sanoo pitävänsä valokuvakansista, kun taas Katri ajattelee päinvastoin. Olen samaa mieltä Katrin kanssa: oikein kauniisti tehdyt piirroskuvat ovat mielestäni houkuttelevampia ja persoonallisempia.

Sankaripoikia ja vahvoja naishahmoja

Lopuksi keskustellaan vielä YA-kirjojen henkilöistä ja erityisesti siitä, pitäisikö päähenkilöinä olla enemmän poikia. Kirjoihin tarvittaisiin uudenlaisia poikahahmoja. Helminen peräänkuuluttaa  vässyköiden perään, eli ettei aina tarvisi olla sankareita kirjan suuressa roolissa. Koivula sanoo, ettei sillä ole oikeastaan hänelle väliä, onko kirjan henkilö poika vai tyttö, kunhan vain kirja on hyvä. Entä sitten nämä "vahvat naishahmot", jotka potkivat kaikkea tielleen osuvaa? Sellaiseen on Katrin mielestä hankala samaistua. Lopuksi mietittiin vielä sitä, miksei voisi hyödyntää eri adaptaatioita, kuten Ready Player One -leffan yhteydessä mainostettaisiin ja myytäisiin Ernest Clinen samannimistä kirjaa. Mielestäni tätä on jonkin verran tehtykin, esimerkiksi minulle tarjottiin Minä, Simon, homo sapiens -elokuvan julkistusaikaan samannimistä Becky Albertallin kirjaa elokuvayhtiön puolesta. Noh, minä en ole kuitenkaan nuori, jota pitäisi innostaa lukemaan.

Ohjelma jatkuu, Kirjapöllö liihottelee junalle 

Valitettavasti minun Hel-YA:ni päättyy tähän, sillä minun täytyy rientää juna-asemalle. Harmikseni minulta jää ohitse Erika Vikin (Kaksosauringot-trilogia), Elina Pitkäkankaan (Kuura-trilogia) ja Magdalena Hain (Kolmas sisar) fantasia-aiheinen keskustelu, aulassa käyty peliaiheinen keskustelu (Anders Vacklin, Aki Parhamaa (Beta-trilogia) ja Sami Järvi) sekä Salla Simukan (Sytytä valot!/Sammuta valot!) ja Siri Kolun (Kesän jälkeen kaikki on toisin) kohuttu keskustelu, jossa he etukäteen uhkasivat kysyä toisiltaan sellaista, mitä muut eivät uskalla. Saan toki myöhemmin tietää, että Kolu ja Simukka paljastivat tilaisuudessa kirjoittavansa yhteistä kirjaa, joka ilmestyy ensi keväänä. Mahtava uutinen! Tiedän myös, että Elina Pitkäkankaan nimmarijono oli järisyttävän pitkä ja Rouhiaisen Aistienvartija-kirjan kappaleet myytiin loppuun. 

Nämä rintamerkit teetin itselleni ennen reissua.

Ehdin käydä myös tsekkaamassa Helmet-kirjaston pisteet, joissa sai tehdä muun muassa rintamerkkejä, sekä Vantaan kirjaston virtuaalivinkkauspisteen. Tapahtumassa näin myös tauoilla ulkomaisten YA-kirjailijoiden videoterveisiä. Max Seeck oli mukana kokoamassa live-tarinaa yleisön Twitter-viestien pohjalta, ja muutenkin yleisöä osallistettiin mainiosti joka ikisessä keskustelussa ja pisteessä. Siitä iso kiitos.  Kaiken kaikkiaan Hel-YA oli siis monipuolinen, osallistava, lämminhenkinen, pirteä, asiantunteva ja tarpeellinen tapahtuma. Erityisen ilahtunut olin siitä, miten paljon yleisössä oli nuoria. Kirjapöllö kiittää, ja jää odottelemaan ensi vuotta ja uutta Hel-YA:ta, sillä en ole koskaan liian vanha lukemaan nuortenkirjoja.

Juna vie kohti Oulua.
Bloggauksessa mainitsemani kirjat tai kirjasarjat (linkki vie bloggaukseeni, tai jos en ole blogannut, kustantajan esittelyyn):


Ainoa taivas: Essi Ihonen
Entropia: Helena Waris & Janne Nykänen 
Ihon alaiset: Anu Holopainen
Kaksosauringot-trilogia: Erika Vik
Kenen joukossa seisot, Miia Martikainen?: Nelli Hietala
Kesän jälkeen kaikki on toisin: Siri Kolu
Kevätuhrit-trilogia: K.K. Alongi
Kolmas sisar: Magdalena Hai
Kudottujen kujien kaupunki: Emmi Itäranta 
Kuura-trilogia: Elina Pitkäkangas
Linnunsitoja-trilogia: Helena Waris
Loukkupoika: Nonna Wasiljeff
Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli 
Molemmin jaloin: Anu Holopainen
Nörtti-sarja: Aleksi Delikouras
Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins 
Näpit irti!: Jennifer Mathieu
Outolintu-trilogia: Veronica Roth
Pehmolelutyttö: Jukka Behm
Ready Player One: Ernest Cline
Revi se: Karri "Paleface" Miettinen ja Kaisa Happonen
Sensored reality -trilogia: Anders Vacklin ja Sami Parhamaa
Sydänhengitystä: Anu Holopainen 
Sytytä valot!/Sammuta valot!: Salla Simukka
Taikuri ja taskuvaras: Anniina Mikama
Teemestarin kirja: Emmi Itäranta
Twilight-sarja: Stephenie Meyer
Väki-trilogia: Elina Rouhiainen
Väkiveriset-sarja: Sini Helminen
Yksi kevät: Laura Lähteenmäki

Myös muut ovat bloganneet Hel-YA:sta:

Lukeva peikko
Teatterinna
Keijumetsästä
Bibbidi Bobbidi Book