Hel-YA 2018: Kaikkea lisää nuorille!

Osallistuin viime viikonloppuna nuorten aikuisten kirjallisuuden huipputapahtumaan, Hel-YA:han toista kertaa. Hel-YA vol. 2 järjestettiin tänä vuonna Helsingin Gloriassa 29. syyskuuta, ja otin kiitollisena vastaan tarjotun kutsuvieraslipun. Olimme tavanneet muutaman bloggaajan kanssa aiemmin lounaalla, ja saavumme yhdessä paikalle. Heti ovella saan tervetuliaiskassin, joka sisältää ennakkokappaleen Jennifer Mathieun kirjasta Näpit irti! sekä Nelli Hietalan kirjasta Kenen joukossa seisot, Miia Martikainen? Molemmat tulevat takuulla luettua, ja ensiksi mainittu on ollut muutenkin lukulistallani.

 Vapaus & vastarinta: Dystopia. Nyt.

Hel-YA:n ohjelma on jälleen hyvin tiivistahtinen, mutta onneksi usempi tauko on nyt järjestetty paneelien väliin. Ohjelma alkaa dystopia-aiheisella keskustelulla, jossa mukana ovat kirjailijat Nonna Wasiljeff (esikoisteos Loukkupoika ilmestyi tämän vuoden alussa), Helena Waris (Linnunsitoja-trilogian toinen osa Vedenkehrääjä ilmestyi tänä syksynä) ja K.K. Alongi, jonka Kevätuhrit-trilogia päättyi viime keväänä osalla Pakenijat.

Koneiden hallitsema maailma - ei kaukaa haettua

Kirjailijat kertovat ensin teostensa taustoista ja siitä, määrittelevätkö he ne dystopiaksi. Alongi tuumaa, että hänen Kevätuhrit-trilogiansa kirjoista puuttuu dystopioille ominainen yhteiskunnallinen alistaminen, joten jos sitä käyttää dystopian määritelmänä, ne eivät ole dystopiaa. Minä taas käsitän dystopian kaikkena tulevaisuuden uhkakuvina, joten itse miellän Alongin kirjat dystopia-genren piiriin.Waris paljastaa, että hänen Linnunsitoja-trilogian kirjoista piti tulla alkuperäisen idean mukaan utopioita, ja onhan toki hänen kehittelemässään konehallinnossa paljon hyvääkin, mutta asiat eivät ole kuitenkaan niin yksinkertaisia. Olisi ihanteellista, jos olisi olemassa kone, joka säätelisi ilmastoa, mutta lopulta ihminen kuitenkin aina luulee tietävänsä paremmin kuin kone. "Kaikki menee lopulta pieleen, tietäähän sen", Waris nauraa. Waris sai idean konehallintoon kännyköistä ja riippuvuudesta niihin, sillä tavallaanhan me jo elämme koneyhteiskunnassa. Ilmastonmuutos on jo näkyvissä, ja Wariksesta on surullista, kuinka yhdentekevää nämä ympäristöasiat ovat monille ihmisille.

Wasiljeff ei niinkään miellä esikoiskirjaansa Loukkupoikaa dystopiaksi, ja teosta onkin markkinoitu  fantasiana, mutta minusta kirja on hyvin hankala lokeroida mihinkään. Dystopian aineksiakin mielestäni löytyy, etenkin kirjan alkuasetelmassa.

"Kaikki menee lopulta pieleen, tietäähän sen", Waris (kesk.) nauraa. Kuvassa myös K.K. Alongi (vas.) Haastattelijana toimii Otavan kustannustoimittaja Marjo Lemponen (oik.).

 Voiko täydellistä vapautta saavuttaa?

Mitä sitten on täydellinen vapaus? Vapautta koneista? Tätä paneelin jäsenet pohtivat kuumeisesti. Alongi selventää, että hänen kirjasarjassaan on taustalla hiukan sama ajatus kuin Wariksen, mutta suunta on täysin päinvastainen, sillä Kevätuhrit-sarjassa ihmiset ovat täysin vapautuneet koneista. Alongi tuumiskee, että voiko kirjassa olla koskaan onnellista loppua, jos kaikki muut ovat kuolleet? Ovatko he silloinkaan vapaita? Tätä hän on pyöritellyt päässään, kun on miettinyt mahdollista jatko-osaa trilogiaansa. Hän myös tuumiskelee, onko vapautta se, että pystyy rikkomaan moraalin rajat. Haluaako kukaan sellaista?

Wasiljeffin Loukkupoika-teoksessa yksi ryhmä vangitsee ihmisiä, jotta he olisivat turvassa. "Aina kuitenkin vangit tahtovat paeta", Wasiljeff kiteyttää. Hän halusi tehdä Aaronista minäkertojan, jotta hän toisi Loukun arkea lähemmäs ja lukija kokisi, miten Aaronin käsitys omasta vapaudesta alkaisi muuttua. Alun perin vankeja hallitsevat tyypit olisivat olleet robotteja, ja Tomut olisivat olleet jossakin kauempana, mutta Wasiljeffin mielestä se ei olisi ollut tarpeeksi pelottavaa, ja hän päätti tuoda Tomut lähemmäs. Toimiva ratkaisu minunkin mielestäni.

Wasiljeffin (vas.) mielestä toivo on aina olemassa, myös dystopioissa, mutta korostaa, ettei se aina ole sitä odotettua. K.K. Alongi (oik.) nyökyttelee.

Maailmanloppukeskusteluja aamukahvipöydässä

Miten kirjailijat ovat päätyneet kirjoittamaan dystopiaa? Alongi paljastaa, että idea kirjasarjaan syntyi häneltä ikään kuin vahingossa, erään ystävien kanssa käydyn  maailmanloppukeskustelun virittämänä. Wasiljeff taas kertoo aina pitäneensä synkistä ja ahdistavista aiheista. Hän kieltää kuitenkin yrittävänsä parantaa maailmaa. Waris muistuttaa tehneensä ensimmäisen dystopia-tyyppisen romaaninsa Entropia yhdessä miehensä Janne Nykäsen kanssa vuonna 2015 (lisäsin kirjan heti lukulistalleni!) "Meille on hyvin luontevaa keskustella maailmanloppuasioista aamukahvipöydässä", hän nauraa. 

Seuraavaksi panelistit miettivät sitä, voiko dystopiassa olla toivoa. Alongi vakuuttaa näkevänsä sitä ainakin lukijana. Hän tykkää erityisesti avoimista lopuista, jotka mahdollistavat toivon, ja nauraa, että monet hänen kirjoja lukeneista ovat varmaankin jo huomanneet tämän. Kyllä vain, Kevätuhrit-trilogian päätösosa Pakenijat loppuu hyvin (häiritsevän) avoimesti. Myös Waris allekirjoittaa suosivansa avoimia loppuja. Hmm, tarkoittaako tämä sitä, että Linnunsitoja-trilogian päätösosa jättää paljon tulkinnan varaa lukijalle? Myös Wasiljeffin mielestä toivo on aina olemassa, myös dystopioissa, mutta korostaa, ettei se aina ole sitä odotettua. 

Feminismi 1918/2018: Mikä muuttui sadassa vuodessa?

Seuraavaan keskusteluun saapuvat Laura Lähteenmäki (uusin romaani Yksi kevät ilmestyi tänä keväänä) ja Anu Holopainen (Sydänhengitystä julkaistiin tapahtumaa varten.) Ikävä kyllä Ainoa taivas -esikoisromaanin kirjoittanut Essi Ihonen ei päässyt paikalle. 

Kirjailijat pohtivat, mitä feminismi merkitsee kirjailijoille. Holopainen vakuuttaa sen olevan yleinen ihmisten välinen tasa-arvo, vaikka toki sanasta tulee ensimmäisenä mieleen naiset. Hän pyrkii kirjailijana tuomaan esiin ymmärtäväistä näkökulmaa feminismiin. Lähteenmäki komppaa feminismin olevan kaikenkattava ja tärkeä asia, ja tämä on hänelle tärkeää sekä kirjailijana että yksityiselämässäkin. Hänen  1800-luvulle sijoittuvassa romaanissa Yksi kevät tämä ajatus näkyy, sillä hän halusi nostaa esille erityisesti köyhien työläistyttöjen tarinan.  

Jos feminismi olisi ollut tunnettua romaanin ajankohdan aikaan, ehkä yksi keskeinen henkilö olisi liittynyt naisasialiikkeeseen, Lähteenmäki (kesk.) aprikoi. Holopainen (oik.) tunnustaa kirjansa päähenkilön Tiiran olevan ekofeministi. Kirjailijoita haastattelee Kaiken entertainmentin toimituspäällikkö Laura Andersson (vas.)

Holopaisen uunituoreessa Sydänhengitystä-romaanissa aiheena taas on nuoren naisen raskaus ja abortti, ja teoksen julkaisu sattuikin hyvään saumaan, kun mediassa on juuri käyty aiheesta kiivasta keskustelua. Holopainen on ihmetellyt sitä, miten kykenemättömiä ihmiset ovat usein tunnistamaan toisen tunteita tällaisissa kuumissa keskusteluissa. Hän sai idean romaaniin miettiessään vahinkoraskauden huonoja puolia, joita monestikaan elokuvissa ja kirjoissa ei tuoda esille, vaan lähes poikkeuksetta nainen lopulta pitää lapsen, oli olosuhteet kuinka huonot tahansa. "Joillekin abortti voi olla hyvä asia", Holopainen korostaa. Lähteenmäki huomauttaa, että hänen romaaninsa maailmassa taas on hyvin luontevaa tulla raskaaksi ja pitää lapsi olosuhteista huolimatta. Yksi kevät-teoksen keskeisistä henkilöistä tulee raskaaksi, joten samoja teemoja kirjoissa käsitellään, mutta eri näkökulmasta. Myös Ihosen Ainoa taivas otetaan puheeksi keskustelussa, mutta voi mikä harmi, ettei itse kirjailija ole paikalla. Minä oikeastaan toivoin juuri eniten hänen näkemistään. 

Kiinnostun kovasti Holopaisen uudesta teoksesta Sydänhengitystä, joka on meinannut mennä minulta täysin ohi, ja niinpä kipaisen tauolla ostamaan sen itselleni ja haen mukavanoloiselta kirjailijalta signeerauksen kirjaan. Olen lukenut Holopaisen aiemmasta tuotannosta Ihon alaiset ja Molemmin jaloin.

"Tästä tulis hyvä leffa!": Kirjasta sarjaksi/leffaksi/näytelmäksi

Niin monet kerrat minäkin olen huokaissut tuon otsikon lausahduksen, eli toivonut kiinnostavasta kirjasta näkeväni joskus elokuva- tai TV-sarja-adaptaation. Paljon niitä on tehtykin, ja osa on ollut toiveideni mukaisia, mutta osaan olen pettynyt kovasti. Rakastan kuitenkin katsoa kirjoihin perustuvia leffoja, olivatpa ne onnistuneita tai eivät.

Tästä aiheesta keskustelevat myös Elina Rouhiainen, jonka Väki-trilogian toisen osan, Aistienvartijan, julkistamistilaisuutta vietetään Hel-YA:ssa, ja Emmi Itäranta, jonka viimeisin teos Kudottujen kujien kaupunki ilmestyi 2015. Aleksi Delikouras on valitettavasti estynyt saapumasta paikalle. Viisiosainen Nörtti-sarja on hänen viimeisimpänsä.

Elina Rouhiaisen Väki TV-sarjaksi, Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta elokuva

Rouhiaisen Väki-sarjan TV-oikeudet on ostettu, ja kirjailija kertoo olevansa hyvin hämmentyneissä ja jännittyneissä tunnelmissa. Hän kertoo kohdistavansa suurimmat odotuksensa (ja pelkonsa) näyttelijävalintoihin - löytyyköhän varmasti sellaiset näyttelijät, jotka voivat välittää henkilöhahmoista juuri sen, mitä Rouhiainen on ajatellut. Juonenmuutokset eivät häntä niinkään pelota, sillä hän luottaa TV-sarjan tekijöiden ammattitaitoon. Koska yliluonnollisuudet hänen kirjoissaan ovat enemmänkin päänsisäisiä, hän uskoo niiden olevan helposti toteutettavissa.  Rouhiainen ei tunnusta miettivänsä kirjoittaessaan kirjan maailmaa TV-sarjana, koska se alue on hänelle niin vierasta. Hän kuitenkin tunnustaa ajattelevansa jotkut kirjan kohtauksista ikään kuin ulkopuolisen silmin. 

Kirjailijan ei pitäisi päsmäröidä elokuvan teossa, Itäranta (vas.) painottaa. Rouhiainen (oik.) odottaa oman kirjasarjansa TV-adaptaatiota hämmentynein ja jännittynein tunnelmin.

Itärannalla on jo vankempaa kokemusta kirjan adaptaatioista, sillä hänen menestysromaanistaan Teemestarin kirjasta on tehty kolme teatteriversiota, radiokuunnelma ja myös elokuvaoptio on varattuna. Kirjailija kertoo pitävänsä näistä kaikista, vaikka ne ovat hyvin erilaisia. Hän tähdentääkin, että pitää aina muistaa se, että kyseessä on tulkinta kirjasta. Hänelle itselleen objektiivinen suhtautuminen kirjaan on hankalaa, joten hän on tietoisesti luottanut tekijöiden ammattitaitoon eikä ole ollut mukana päsmäröimässä. Hän on aina kuitenkin tunnistanut oman työnsä tulkintojen takaa. Itäranta uskoo, että koska Teemestarin kirja on pienimuotoista scifiä, siitä kiinnostuttiin elokuvapiireissä. Suurin haaste on varmasti se, miten kirjan maailman kokonaisuus saadaan uskottavaksi. Kirjailija tunnustautuu olevansa elokuvallinen kirjoittaja, eli hän näkee kohtaukset hyvin vahvasti visuaalisina kuvina

Kaikkea lisää nuorille!

Kun kirjailijoilta kysytään omia lempiadaptaatioita, Rouhiainen mainitsee Twilight-elokuvat, joita hän pitää jopa onnistuneempana kuin itse Stephenie Meyerin kirjat. Minä sain kyllä saman tunnelman kirjoistakin, mutta olen samaa mieltä, että elokuvat siitä ovat täydellisen onnistuneita. Myös Nälkäpeli-elokuvat kolahtivat hänelle. Yleensä ottaen Rouhiainen pitää kuitenkin kirjaversioista enemmän, luonnollisesti. Hän huomauttaa, että viime vuosina YA-kirjojen leffaversiot ovat epäonnistuneet pahasti, ja hän epäilee syyksi tuotantoyhtiöiden ylimielisyyden, joka jäi päälle tiettyjen leffojen menestyksestä (Twilight, Nälkäpeli jne.) Olen samaa mieltä. Veronica Rothin Outolintu-kirjaan perustuva leffa on vielä hyvä, mutta sen jatko-osat floppasivat pahasti. Rouhiainen miettiikin, yritetäänkö leffoista tehdä liikaa kompromissejä, että ne sopisivat laajemmalle yleisölle. Havaittavissa on, että henkilöhahmoja siloitellaan, ja tästä olen ihan samaa mieltä. Itäranta huomauttaa, että TV-muoto on aina parempi kirjojen adaptaatioksi, koska se mahdollistaa henkilöhahmojen ja juonen kehittymisen laajemmin. Elokuvassa tarina tahtoo jäädä liian typistetyksi.

Lopuksi kirjailijat purnaavat siitä, miten vähän nuorille tehdään mitään Suomessa. Kun he yrittävät muistella suomalaisia kirjoista tehtyjä leffoja, ei mieleen viriä yhtään. Heidän viestinsä onkin painava: Sovittakaa nuortenkirjoja elokuviin/teatteriin/telkkariin lisää! Kaikkea lisää nuorille! 

Demin kirjoituskilpailun palkintojenjako + YA-palkintojen julkistus 

Seuraavaksi Karri miettinen ja Kaisa Happonen, jotka pitivät aulassa edellisen paneelin aikana myös runotyöpajaa, jakavat Demi-lehden kirjoituskilpailun voittajille palkinnot. Kilpailun teemana oli "Mikä ottaa päähän?" Miettinen lausuu myös oman runonsa, jonka hän on koonnut kollaasimaisesti työpajassa. Miettiseltä ja Happoselta on juuri tänä syksynä ilmestynyt nuorille suunnattu runoteos Revi se.

Karri Miettinen (vas.) väittää runossaan olevansa vanhus. Happonen (oik.) on myös yksi palkintojenjakajista.

Demi-kirjoituskilpailun voittaja on Kaisa Mälkki (15) kirjoituksellaan Manifesti nuoruuden kaunistelua vastaan, josta tuomaristo sanoo muun muassa näin: "Teksti alkaa niin vahvasti, että lukijan kulmakarvat pomppaavat hiusrajan yläpuolelle." Muut kolmanneksi  parhaiden joukkoon päässeet ovat 17-vuotiaat Nanna Numento ja Jenny Myllynen. Lisäksi palkittiin kaksi kirjallisuusaiheisen erikoiskategorian parasta,  Maiju Koivula (15) ja Riina Niskanen (15). Koivulan ja Niskasen kirjoitukset on luettavissa Demi.fi-sivulla, Mälkin, Numenton ja Myllysen kirjoitukset taas Demin numerossa 10/2018.

 Kuvassa Demi-kirjoituskilpailun palkitut: vas. Nanna Numento, Maiju Koivula, Riina Niskanen, Jenny Myllynen ja Kaisa Mälkki.  Palkinnot jakoi Karri Miettinen (2.oik) ja Kaisa Happonen (oik.)

Samalla paljastetaan vielä Hel-YA:n järjestämän oman äänestyksen tulokset, jossa yleisö on saanut äänestää kotimaisia YA-kirjoja neljässä eri kategoriassa. Minäkin annoin omat ääneni ja mainostin äänestystä täällä blogissani. 

Vuoden YA-hahmo: Corildon (Erika Vik: Kaksosauringot-trilogia)

Corildon kiittää kovasti palkinnosta, valitettavasti hän ei päässyt paikalle, Erika Vik vitsailee.

Vuoden paras YA-kirjan aloitus: Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Väki 1)

Elina Rouhiainen on kiitollinen palkinnosta.

Vuoden paras YA-kirjan pari: Mina & Tom (Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras)

Anniina Mikamalla on hymy herkässä palkinnon saatuaan.

Vuoden paras YA-kirjan kansi: Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras (Graafikko: Sami Saramäki)

Taikuri ja taskuvaras -kirjan kannen taiteillut Graafikko Sami Saramäki (oik.) on hyvillään saamastaan tunnustuksesta. Palkinnon jakoi Laura Andersson (vas.) Anniina Mikaman (kesk.) teos sai äänestyksessä kaksi palkintoa.

Minun  äänistäni ei ollut tällä kertaa hyötyä, mutta iloitsen toki voittajien puolesta. Corildon parhaana hahmona ja Muistojenlukijan aloitus oli myös minulla mietinnässä, mutta päätin  tällä kertaa toisin. Olen ollut erittäin kiinnostunut Mikaman Taikuri ja taskuvaras -kirjasta, jota olen lukematta suositellutkin jo työssäni nuorille lukijoille, mutta nyt viimeinkin aion myös lukea kyseisen kirjan. Onnea vielä kerran niin Demin kirjoituskilpailun kuin  YA-äänestyksen voittajille!

Mikä (kaikki) ottaa päähän nuortenkirjakeskustelussa? 

Seuraava paneelikeskustelu on kokoonpanoltaan erittäin mielenkiintoinen: nuortenkirjakeskustelusta ja sen ärsyttävyydestä ovat keskustelemassa kirjailija ja kirjastonhoitaja Sini Helminen , jonka fantasiahenkisen Väkiveriset-sarjan kolmas osa Veden vallassa ilmestyi keväällä, Bookishteaparty-blogin kirjoittaja Katri, tubettaja Kalenterikarju eli Mikko Toiviainen sekä Demi-kirjoituskilpailussa palkittu Maiju Koivula. 

Ensimmäinen ärsytyksen kohde keskustelijoiden mielestä on YA-kirjojen näkymättömyys Suomessa. Kirjakeskustelua kyllä on, mutta ne tapahtuvat omissa kuplissamme. Koivula on sitä mieltä, etteivät hänen ikäisensä juuri lue blogeja, vaan he toivoisivat tietoa YA-kirjoista Youtubeen ja Instagramiin. Minä osittain nyökyttelen, mutta kavahdan sitä väitettä, että bloggaaminen olisi jotenkin out. Katri tunnustaa itsekin siirtyneensä enemmän Instagramin puolelle. Minua ajatus karmii, että minun  pitäisi typistää kirja-ajatukseni lyhyeen Insta-postaukseen. Olen kuitenkin samaa mieltä, että esimerkiksi Youtube-vinkkaukset voisivat tavoittaa nuoria paremmin. Ehkäpä Kirjapöllökin huhuilee joku päivä Youtubessa?

"Kivittäkää minut vain, mutta minusta nuortenkirjojen kannet ovat usein kauhean rumia", Kalenterikarju aka Mikko Toiviainen(kesk.) uskaltaa väittää. Kuvassa vas. Maiju Koivula, oik. Sini Helminen ja 2.oik. Bookisteaparty-blogin Katri.

Toiviainen miettii sitä, pitäisikö YA-kirjat olla paremmin esillä kirjakaupoissa. Koivula komppaa, että kirjakauppojen kyltti nuoret karkottaa hänet, sillä hän ajattelee sen alla olevan paljon nuoremmille sopivia kirjoja kuin hän on. Niinpä hän suuntaa aikuisten kirjojen puolelle. Helminen valottaa nuortenkirjallisuuden käsitteen olevan todella laaja, jonka ääripäässä on esimerkiksi Jukka Behmin viime vuonna ilmestynyt Pehmolelutyttö, joka ei oikein sovi vielä alakouluikäiselle lukijalle. Koivula huomauttaa, että auttaisi, jos nuortenkirjat eivät olisi kirjastossakaan sullottu jonnekin peränurkkaan. Tunnen piston sydämessäni. Voisikohan nuortenkirjallisuutta nostaa paremmin esille niin kirjastoissa kuin kirjakaupoissakin? Nimenomaan tarvitsisi erottaa YA-kirjallisuus  omaksi lajikseen muista, enemmän varhaisnuorille sopivista kirjoista. Tämä vaatii sitten jo todellista tuntemusta ja ammattitaitoa niin kirjaston kuin kirjakaupankin työntekijältä. Oman kaupunkini kirjastossa on 15+ hyllyjä, mutta minä en oikein pidä tuosta ikäjaottelusta. Olen vinkannut kuitenkin 13-vuotiaillekin tuosta hyllystä.

YA-kirjoille lisää arvostusta

Katri perää yhteiskunnallisten teemojen perään nuortenkirjallisuudessa. Hänen mielestään se lisäisi kirjojen kiinnostavuutta nuorten keskuudessa. Keskustelu sivuaa myös lukuintoa, joka erään yleisössä olleen opettajan mielestä kouluissa vaihtuu seiskaluokan jälkeen siihen, että aletaan vaahdota lukemisen hyödyllisyydestä. Eihän nuoria kiinnosta hyödylliset asiat! Helminen toivoo, että puhuttaisiin enemmän tarinoista eikä lukemisesta itsestään. Panelistien ja yleisön mielestä lukuinto on se tärkein, ja koulussa oppilaiden tulisi saada valita luettavansa.

Toiviainen tuumailee myös sitä, jumitutaanko liikaa siihen, että kirjan pitäisi aina olla se painettu opus. Hän painottaa e-kirjojen ja äänikirjojen tärkeyttä. Hän uskaltaa myös väittää, että kotimaisissa kirjoissa on yleensä hirveän rumat kannet, jotka eivät houkuttele lukemaan. Helminen toteaa, että joskus välillä ysärihenki tupsahtaa kirjankansiin takaisin, mutta näin ei aina ole. Minä osaan kyllä ainakin nimetä paljon kauniisti kansikuvitettuja suomalaisia kirjoja. Onko piirroskuva parempi kuin valokuva oikeista ihmisistä? Koivula sanoo pitävänsä valokuvakansista, kun taas Katri ajattelee päinvastoin. Olen samaa mieltä Katrin kanssa: oikein kauniisti tehdyt piirroskuvat ovat mielestäni houkuttelevampia ja persoonallisempia.

Sankaripoikia ja vahvoja naishahmoja

Lopuksi keskustellaan vielä YA-kirjojen henkilöistä ja erityisesti siitä, pitäisikö päähenkilöinä olla enemmän poikia. Kirjoihin tarvittaisiin uudenlaisia poikahahmoja. Helminen peräänkuuluttaa  vässyköiden perään, eli ettei aina tarvisi olla sankareita kirjan suuressa roolissa. Koivula sanoo, ettei sillä ole oikeastaan hänelle väliä, onko kirjan henkilö poika vai tyttö, kunhan vain kirja on hyvä. Entä sitten nämä "vahvat naishahmot", jotka potkivat kaikkea tielleen osuvaa? Sellaiseen on Katrin mielestä hankala samaistua. Lopuksi mietittiin vielä sitä, miksei voisi hyödyntää eri adaptaatioita, kuten Ready Player One -leffan yhteydessä mainostettaisiin ja myytäisiin Ernest Clinen samannimistä kirjaa. Mielestäni tätä on jonkin verran tehtykin, esimerkiksi minulle tarjottiin Minä, Simon, homo sapiens -elokuvan julkistusaikaan samannimistä Becky Albertallin kirjaa elokuvayhtiön puolesta. Noh, minä en ole kuitenkaan nuori, jota pitäisi innostaa lukemaan.

Ohjelma jatkuu, Kirjapöllö liihottelee junalle 

Valitettavasti minun Hel-YA:ni päättyy tähän, sillä minun täytyy rientää juna-asemalle. Harmikseni minulta jää ohitse Erika Vikin (Kaksosauringot-trilogia), Elina Pitkäkankaan (Kuura-trilogia) ja Magdalena Hain (Kolmas sisar) fantasia-aiheinen keskustelu, aulassa käyty peliaiheinen keskustelu (Anders Vacklin, Aki Parhamaa (Beta-trilogia) ja Sami Järvi) sekä Salla Simukan (Sytytä valot!/Sammuta valot!) ja Siri Kolun (Kesän jälkeen kaikki on toisin) kohuttu keskustelu, jossa he etukäteen uhkasivat kysyä toisiltaan sellaista, mitä muut eivät uskalla. Saan toki myöhemmin tietää, että Kolu ja Simukka paljastivat tilaisuudessa kirjoittavansa yhteistä kirjaa, joka ilmestyy ensi keväänä. Mahtava uutinen! Tiedän myös, että Elina Pitkäkankaan nimmarijono oli järisyttävän pitkä ja Rouhiaisen Aistienvartija-kirjan kappaleet myytiin loppuun. 

Nämä rintamerkit teetin itselleni ennen reissua.

Ehdin käydä myös tsekkaamassa Helmet-kirjaston pisteet, joissa sai tehdä muun muassa rintamerkkejä, sekä Vantaan kirjaston virtuaalivinkkauspisteen. Tapahtumassa näin myös tauoilla ulkomaisten YA-kirjailijoiden videoterveisiä. Max Seeck oli mukana kokoamassa live-tarinaa yleisön Twitter-viestien pohjalta, ja muutenkin yleisöä osallistettiin mainiosti joka ikisessä keskustelussa ja pisteessä. Siitä iso kiitos.  Kaiken kaikkiaan Hel-YA oli siis monipuolinen, osallistava, lämminhenkinen, pirteä, asiantunteva ja tarpeellinen tapahtuma. Erityisen ilahtunut olin siitä, miten paljon yleisössä oli nuoria. Kirjapöllö kiittää, ja jää odottelemaan ensi vuotta ja uutta Hel-YA:ta, sillä en ole koskaan liian vanha lukemaan nuortenkirjoja.

Juna vie kohti Oulua.

Bloggauksessa mainitsemani kirjat tai kirjasarjat (linkki vie bloggaukseeni, tai jos en ole blogannut, kustantajan esittelyyn):

Ainoa taivas: Essi Ihonen
Entropia: Helena Waris & Janne Nykänen 
Ihon alaiset: Anu Holopainen
Kaksosauringot-trilogia: Erika Vik
Kenen joukossa seisot, Miia Martikainen?: Nelli Hietala
Kesän jälkeen kaikki on toisin: Siri Kolu
Kevätuhrit-trilogia: K.K. Alongi
Kolmas sisar: Magdalena Hai
Kudottujen kujien kaupunki: Emmi Itäranta 
Kuura-trilogia: Elina Pitkäkangas
Linnunsitoja-trilogia: Helena Waris
Loukkupoika: Nonna Wasiljeff
Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli 
Molemmin jaloin: Anu Holopainen
Nörtti-sarja: Aleksi Delikouras
Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins 
Näpit irti!: Jennifer Mathieu
Outolintu-trilogia: Veronica Roth
Pehmolelutyttö: Jukka Behm
Ready Player One: Ernest Cline
Revi se: Karri "Paleface" Miettinen ja Kaisa Happonen
Sensored reality -trilogia: Anders Vacklin ja Sami Parhamaa
Sydänhengitystä: Anu Holopainen 
Sytytä valot!/Sammuta valot!: Salla Simukka
Taikuri ja taskuvaras: Anniina Mikama
Teemestarin kirja: Emmi Itäranta
Twilight-sarja: Stephenie Meyer
Väki-trilogia: Elina Rouhiainen
Väkiveriset-sarja: Sini Helminen
Yksi kevät: Laura Lähteenmäki

Myös muut ovat bloganneet Hel-YA:sta:

Lukeva peikko
Teatterinna
Keijumetsästä
Bibbidi Bobbidi Book