perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kaksosauringot-trilogia: Erika Vik

Hän sanoi nimekseen Aleia: Erika Vik. Gummerus 2017.

Kannen kuvitus: Erika Vik. Kannen suunnittelu: Jenni Noponen.

"Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on eristäytynyt, viskiä suruunsa pahoina päivinä kiskova herrasmies, joka ennen rakasti naisilta saamaansa huomiota. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan.

Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Asenteet seleesejä kohtaan ovat koventuneet, ja Corildon pelkää tytön menehtyvän Seuran tiloihin; se lietsoisi vihaa entisestään. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Mitä luonnottomiksi muuttuneille tuulille on tapahtumassa? Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?" (Gummerus)

Oma arvio:

Heti ensimmäiseksi minun on pakko ylistää tämän kirjan kantta, joka on satumaisen kaunis ja ihana. Tämä kansi suorastaan pakottaa tarttumaan kirjaan!

Harvoin olen saanut käsiini kirjaa, joka pitää mielenkiintoni yllä tasaisesti alusta loppuun. Minun  on usein hankala päästä tarinan sisään, siihen menee yleensä useita sivuja, mutta tämä kirja kietoi minut tarinaansa heti ensisivuilta lähtien eikä päästänyt minua enää otteestaan. Pidän erityisesti kirjan alkuvaiheista, jolloin Aleia saapuu Corildonin luo, mutta heidän seikkailunsa  Dwyrissä kohti Seleesiaa on yhtä lailla koukuttavaa luettavaa. Kirja ei oikeastaan tarjoa mieltämullistavia juonenkäänteitä, mutta se ei haittaa, sillä tasalaatuisesti kiinnostava kirja tuo paremman lukutyydytyksen, kuin sellainen, jossa on  tylsistyttävät hetkensä, jotka haluaisi vain kahlata nopeaa läpi.

Amargundi lipoi tyytyväisenä huuliaan. Kultasuomuissa väreili aavistus sinistä. Se tassutti hetken ympyrää tytön sylissä, kiertyi kerälle ja ummisti silmänsä. (s. 79)

Erika Vik on luonut kokonaan uuden ihmislajin, seleesit, sekä hämmästyttävän fantasiamaailman, jota valaisee kaksi aurinkoa. Hän on myös kehitellyt mainioita sanoja, kuten aurinkojenlasit ja lajisti (vrt. rasisti).  Tarinassa vilahtaa sivuroolissa kahdessa eri ulottuvuudessa sukkuloivia olentoja, kuten  fennekki eli aavikkokettu, joka näyttää olevan tarkkailijan roolissa, sekä hämmästyttäviä amargundi-liskoja, jotka vaihtavat väriään kameleonttimaisesti. Yksi tällainen lisko on myös Corildonin asuinpaikassa, Seuran tiloissa, sillä Corildon käyttää sitä apunaan tuulien aistimisessa. Corildon hämmästyy siitä, miten hyvin amargundi viihtyy salaperäisen Aleian sylissä - ja miten se muuttuu siinä kokonaan valkoiseksi. Amargundi  katoaa häkistään juuri, kun tuulet alkavat muuttua. Näiden eläinten tarkempi merkitys tarinassa jää vielä arvoitukseksi, mutta selvinnee jatko-osissa.

Kuva: Pixabay

Fantasiaelementit eivät ole kuitenkaan niin vallitsevia, etteikö tästä kirjasta nauttisi fantasiaan tottumaton lukijakin. Näin ainakin uskoisin. Lisäksi tarinaa sävyttävät steampunk-elementit, joista huomasin nauttivani erityisen paljon - höyryvetureita ja -laivoja, kauniita asuja hattuineen, hevosvaljakoita.

Corildonin ja Aleian välillä vallitsee ensin hapuileva tutustuminen, joka on hankalaa kahden hyvin erilaisen luonteen kohdatessa: uteliaan ja kipakan Aleian ja juron ja örrimäisen Corildonin. Corildon haluaa kuitenkin auttaa mystistä nuorta naista, jonka muistot näyttävät olevan kadonneet - ja joka aistii asioita, joita tavallisen ihmisen ei kuuluisi aistia. Pidän kovasti siitä, miten kirjan lopussa tämän parivaljakon yhteys vahventuu yhteisten koettelemusten jälkeen.


Hän ei ollut nainen, jonka yksi suudelma voi suistaa sijoiltaan.
Silti hän tiesi hyvin, ettei kyse ollut vain yhdestä suudelmasta. (s. 324)

Ikävien selkkausten vuoksi Aleian ja Corildonin matkaseuraan liittyy Mateo, nuori mies, joka saa pian Aleian tunteet myllerryksiin.  Kirjan loppuun jää mukava kaipauksen kutina, ja varmasti tämän parin jatkoa on hykerryttävää seurata seuraavissakin osissa. Ainoastaan seuraava kohta kirjassa jäi minua häiritsemään: Mateolla ja Aleialla on ollut aiemmin kiihkeä hetkensä, joka ei kuitenkaan pääse täysin toteutumaan, ja tämän vuoropuhelun he käyvät kohdatessaan ensimmäistä kertaa tuon jälkeen:

"Mä en olis ikinä arvannu, että sä olet niin villi tyttö", hän mumisi Aleian otsaa vasten.
Aleia nytkähti kauemmas. Hän ei näyttänyt lainkaan siltä, mitä Mateo olisi toivonut. Hän tuuppasi Mateota. "Mitä?"
Voi pask...
"Oletko tosissasi sitä mieltä, että jos tyttö osoittaa hieman aktiivisuutta, hän on heti huora?" Aleia risti käsivartensa. Mateo ymmärsi liikkuvansa erittäin heikoilla jäillä.
"Mä en sanonut huora, mä san-"
"Se että minulla on haluja, ei tee minusta heti mitään porttoa!" (s.389)

Tämä kohtaus on minusta erehtymättömän läpinäkyvä kannanotto  naisen ja miehen seksuaalisuuden ja sen ilmentämisen  tasa-arvoisuuden puolesta. Tämä on toki mielestäni tärkeä asia, mutta minä olen sitä mieltä, että fiktiossa asiat eivät tarvitse olla aina niin justiinsa: nainen saa olla vietävissä oleva, kainosteleva ja mies saa yllättyä naisen seksuaalisuudesta. Sympatiani ovat nyt tuossa tilanteessa Mateon puolella, ja ihmettelin hiukan tuota kohtaa ja sen tarkoitusta. Pidän kuitenkin erityisesti kirjassa siitä, ettei tarinassa pelkästään miehet "jahtaa" naisia, vaan halut ja kiinnostukset ovat tasapainossa molempien sukupuolten kohdalla.

Ihastelen sitä, miten luontevaa, eläväistä ja mukavalukuista kirjan teksti on. Tarinan alkumetreillä kirjan tunnelma tuo mieleeni Siri Pettersenin Korpinkehät-trilogian, ja jotenkin aistin samaa henkeä pitkin lukumatkaani näissä tarinoissa ja maailmoissa - eikä vähiten sen vuoksi, että seleesejä ja Umpireja yhdistää mahdin tunne (tai tavoittelu), joka on tosin seleeseillä pulssimainen, tuuliin liittyvä voima, kun taas Umpireilla tasaisempi maahan liittyvä kaikkivoipaisuuden tunne.

---Jos soivan tuulen olisi voinut juoda ja tuntea sen leviävän nielusta koko vartaloon, se olisi saattanut tuntua samalta.
Seleesien toinen pulssi.(s. 165)

Hän kurotti vartalonsa äärien ulkopuolelle, voimisti seleesien aistin. Tietoisuus ympäristöstä laajeni aaltomaisena pulssina, jonka varassa hän tunsi limittäisen todellisuuden: kaikkialla läsnä olevan mahdin virrat. Varjomaailman. Hän valmistautui kanavoimaan mahtia haluamaansa suuntaan, käskemään elementtiä näkyvän maailman näkymättömältä kääntöpuolelta. (s.31)

Kirjan lopussa mieleeni jää vielä paljon kysymyksiä esimerkiksi liittyen Aleian lumoukseen, Seleesian kaupunkiin ja Aleian takaa-ajajiin. Onneksi seuraava osa Seleesian näkijä ilmestyy jo heinäkuussa!

Arvosanani on 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Hän sanoi nimekseen Aleia muissa blogeissa:

Kirjavaras Rere
Oksan hyllyltä
Pauline Von Dahl
Lukutoukan kulttuuriblogi 

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 31. Fantasiakirja

Seleesian näkijä: Erika Vik. Gummerus 2017.

 Kansi: Erika Vik


"Corildon ja Aleia ovat saapuneet Seleesiaan selvittääkseen, kuinka Aleiassa olevan lumouksen saisi purettua. Corildonin menneisyys ei jätä miestä rauhaan. Tapahtumia varjostaa Seleesian sisäpoliittinen kuohunta, sillä villit huhut kuiskivat tulilinnuista, jotka karkotettiin puoli vuosisataa sitten.

Toisaalla Esme koettaa suojella elämänsä suurinta rakkautta ja pitää Mateon hengissä. Ihmisten maailmassa valmistellaan suunnitelmia, jotka asettavat koko Seleesian tulevaisuuden vaakalaudalle. Kaiken tämän keskellä on Aleia, joka pystyy samaan kuin huonot tuulet. Ihminen, joka vaistoaa seleesien toisen pulssin. Mitä tapahtuu, jos lumouksen saakin purettua? Voiko hän olla uhka seleeseille?

Seleesian näkijä on mukaansatempaava fantasiaromaani totuuden etsimisestä, viholliskuvien murtamisesta, vaikutusvaltaisten vastuusta sekä anteeksiannosta. Kiitetyn Kaksosauringot-trilogian toinen osa tarjoaa jälleen seikkailua ja ruudinsavua sekä tappavaa tulta ja syvältä kumpuavaa taikuutta" (Gummerus

 Oma arvio:

Kaksosauringot-trilogian toinen osa alkaa Aleian merimatkasta kohti Seleesiaa, matkaseuranaan valkohiuksinen seleesi Corildon, josta ei kylläkään ole paljoa iloa Aleialle koko matkalla - mies ryyppää hytissään, viettää aikaansa naisten kanssa ja käyttäytyy jurosti. Myöhemmin selviää, miksi mies käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Hän kantaa mukanansa suurta surua menetettyään vaimonsa.

Jos mahdollista, Seleesian näkijä imaisi minut maailmaansa vielä napakammin kuin sarjan edellinen osa Hän sanoi nimekseen Aleia. Minusta oli kiehtovaa tutustua Corildonin erilaiseen, pehmeämpään ja siedettävämpään puoleen, joka kuoritui esiin parivaljakon saavuttua Corildonin perheen luo. Aleian mystinen lumous ja sen selvittäminen toimii punaisena lankana läpi tarinan, ja yhä mystisemmäksi kaikki tuntuu käyvän.

Parsifal oli vakuuttunut, että nuori nainen tiesi miksi lumous oli hänessä. Hän totteli lumousta yhtä lailla kuin lumous totteli häntä. Se oli hänen varjonsa. (S. 291)

Olin viehtynyt jo sarjan alkuosaa lukiessani seleesien toiseen pulssiin, ja nyt sain siihen paljon lisää selvennystä.  Se on hyvin kiehtova yksityiskohta, joka erottaa seleesit ihmisistä. Lisäksi tarinan myötä pääsen tutustumaan seleesien eri tapoihin käskeä  mahtiaan. Lukija saa myös todistaa, että toinen pulssi voi olla myös vahingollinen kantajallleen, jos ei osaa hillitä voimiaan. Corildonille on käydä huonosti suojellessaan Aleiaa sieppaajilta.

Aleia tunsi rinnassaan pistoksen kun ymmärsi, ettei Corildon ollut tästä lähtien enää kokonaan häntä varten.
Jos oli koskaan ollutkaan. (s. 105)

Olen hieman hämmentynyt Corildonin ja Aleian välisestä vetovoimasta, joka on kyllä aistittavissa. Heidän ikäeroaan korostetaan ensimmäisessä osassa, mutta nyt käy ilmi, että Aleian lumous estää tätä vanhenemasta. Onko hän siis kypsempi kuin miltä vaikuttaa? Mikä on hänen todellinen minuutensa, kuka hän on ja miksi hänet on lumottu? Palaako hän lopulta Mateon luo, vai onko Corildonilla ja Aleialla vahvempi side, muutakin kuin toverillinen? Corildon vaikuttaa tuntevan hyvin syvästi nuorta naista kohtaan.

Kuva: Pixabay
Seleesian näkijä tarjoaa myös tasaisesti jännitystä, varsinkin kun tulilintujen uhka vaanii Seleesian yllä. Kaikki kulminoituu suureen tulilintujen hyökkäykseen, jonka takia kaikki kynnelle kykenevät seleesit joutuvat puolustamaan maataan. Corildonin punahiuksinen sisar Tigran kärsii syvästi tulilinnun polttavasta hyökkäyksestä ja yhtä lailla ystävänsä Aleian katoamisesta, ja myös muut Ma'Bathaen perheenjäsenet haluavat kiihkeästi löytää Aleian. Hänen ympärillään on vahva arvoitus, mutta häneen on myös helppo kiintyä.

"Ei, me emme ole erehtyneet. Minä en ole erehtynyt. Sinä kannat mukanasi ovaalinmuotoista sirpaletta - juuri siinä, sillä kohdin alushameesi vyötärönauhaa. Sinä olet juuri se nainen, jota olemme jo vuosikaudet etsineet, kerran löytäneet ja kadottaneet jälleen." (s. 551)

Olen hieman pettynyt, ettei mystistä liskoeläin amargundia esiinny tässä osassa, sillä se vain hävisi ensimmäisen osan jälkeen jonnekin. Sininen aavikkokettu Fennekki kuljettaa tarinaa eteenpäin muutaman vilahduksen ajan, mutta onneksi tarina tutustuttaa lukijan mystisiin tulilintuihin ja lepakkomaiseen etelän siniseen katraakkiin nimeltä Raakku, joka on  Tigranin kouluttama otus ja jolla on hyvin merkittävä viestinviejän rooli Aleian kadottua.

Kolmas osa paljastanee Aleian lopullisen kohtalon, jahka hänet löydetään sieppaajiensa hoteista. Olen hyvin ilahtunut tästä lukunautinnosta ja kirjan sivut viuhahtelivat kuin itsestään eteenpäin. Erika Vikin itse kuvittamat kannet ovat myös lumoavan kauniita.

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Hyllytontun höpinöitä
Mustetta paperilla
Minun mielessä
Kirjavinkit (Mikko)
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjojen keskellä

Samantyylistä luettavaa:

Korpinkehät-trilogia: Siri Pettersen

Tästä linkistä pääset tutustumaan tarkemmin Erika Vikin luomaan ja kuvittamaan huikeaan Seleesien maailmaan, sekä näet, millaiselta Corildon, Aleia ja Mateo näyttävät hänen kuvituksissaan.

 
Erika Vik. Kuva: Liisa Valonen

4 kommenttia:

Tiina / Kirjaluotsi kirjoitti...

Minäkin pidin tästä todella paljon. Mukavaa, että seuraava osa ilmestyy noin pian. Monesti kirjasarjojen kohdalla harmittaa jos joutuu odottelemaan seuraavaa osaa niin pitkään ettei muista edellisestä juuri mitään. Tämä jätti aika paljon avoimia kysymyksiä, joihin toivottavasti tulee vastauksia seuraavassa osassa.

Sinäkin olet löytänyt ihanan fennekkikuvan. Olin vähän aikaa sitten käymässä Korkeasaaressa ja yllätyin, että sielläkin oli fennekkejä. Kirjailija on muuten tunnustanut, ettei tiennyt että fennekki eli aavikkokettu on oikea eläin. Luuli keksineensä sen itse :)

Heidi P kirjoitti...

Samaa mieltä, Tiina, että on tosi mukava tietää, ettei jatkoa tarviste odotella vuotta. Gummeruksessa on ollut muitakin trilogioita, joista jatko-osat tulee kivan ripeään tahtiin, kuten DIMILY ja nyt Normaali-trilogia. Nyt kun muuten mainitsit korkeasaaren fennekit, muistin, että minäkin niitä viime kesänä siellä näin :D Hauska sattuma kirjailijalla!

Suketus kirjoitti...

Olen aivan Seleesian viemä! Huh, en olisi uskonut, kuinka kovasti ihastun tähän sarjaan, mutta onneksi päädyin lukemaan ensimmäisen osan ja sittenhän se oli menoa. Odotan todella suurella jännityksellä, mitä kaikkea päätösosassa tapahtuu. Onneksi odotusaika ei veny valtavaksi.

Heidi P kirjoitti...

Kirjojen maailma todellakin vie mennessään. Kolmatta osaa täälläkin odotellaan kuin kuuta nousevaa!