maanantai 25. syyskuuta 2017

Linnunsitoja: Helena Waris

Linnunsitoja: Helena Waris. Otava 2017. (Kone #1)

Päällys: Sami Saramäki

"Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Vapaus on hauraiden linnunsiipien varassa.

"Näihin lintuihin sidotuissa viesteissä me olemme Koneitten saavuttamattomissa. Se tekee meistäkin vapaita."

Helikopteri vie Zemin keskelle merta, majakkasaarelle, jonne Valtion, Kuilujen ja Koneiden valvovat silmät eivät yllä. Saari on vastarintaliikkeen tukikohta, eikä kenenkään ole pakko kertoa, miksi on siellä tai mistä on tullut. Majakan huipulla on kyyhkyslakka. Kyyhkyt kuljettavat viestejä meren yli, ne ovat ainoa viestintäkeino, jota Kone ei hallinnoi. Vain lintujen avulla vastarintaliike pysyy elossa." (Otava)

Oma arvio:

Olen viime aikoina lukenut melkoisia järkeleitä, joten olipas ihanan vapauttavaa lukea välillä hiukan ohuempi kirja. Linnunsitoja on tiukkaan sataanseitsemäänkymmeneen sivuun nipistetty nuorten aikuisten scifikirja, johon varmasti vähemmän lukeva nuori (15+) uskaltaa herkemmin tarttua kuin tavallisen pituiseen, 300 - 400-sivuiseen kirjaan.

Kolme sääntöä aluksi. Kunnioitetaan niitä, niin meidän on helpompi tulla toimeen. Ensimmäisenä: Kenenkään ei ole pakko kertoa miksi on täällä, ja mistä on tullut. Kysyä saa, mutta vastata ei tarvitse muille kuin Sazille. Me kaikki olemme täällä hyvästä syystä. Se riittäköön tiedoksi. (s.27)

Kirjan tarina alkaa melkoisen epämääräisellä, sadistisella asetelmalla,  kun kirjan päähenkilö Zemi kärvistelee alastomana ja sidottuna Ada-nimisen naisen julmahkossa käsittelyssä. Olin hiukan hämmentynyt, mutta samaisiin tunnelmiin kirjassa ei kuitenkaan enää palata muuten kuin silloin, kun Zemi kertoo menneisyydestään Adan kylpylän leivissä. Kirjan alussa seurataan lähinnä Zemin ja Thomin pakoa Koneen vaikutuspiiristä myrskyjen koettelemalle majakkasaarelle, jossa on muitakin Konetta vastaan kapinoivia. Tämän jälkeen juoni kietoutuu Zemin sopeutumisen, majakkalaisiin tutustumisen ja erilaisten tehtävien ympärille. Taustalla häilyy kapinan suunnittelu, mutta myös pelko siitä, ettei se onnistukaan ja Kone saa vihiä kapinaliikkeestä.

Kuva: Pixabay
Mikä on tuo mystinen Kone? Sitä ei oikeastaan missään vaiheessa kovin syvällisesti avata, mutta asiayhteyksistä siitä saa pian jonkinlaista käsitystä. Kone on käsittääkseni eräänlainen tekoäly, tietojärjestelmä, joka hallitsee, kontrolloi ja tarkkailee ihmisiä. Se ohjaa ihmiset tasa-arvoisiksi ja pystyy kehittymään, kuten oppii valehtelemaan. Koneita on useita, ja kapinalliset haluavat sulkea koneet ja palata takaisin ihmisten hallitsemaan yhteiskuntaan. Kirjassa on siis myös dystopisia aineksia, ja siinä muun muassa mainitaan, että aiemmassa maailmassa jokaisella oli omat Koneet, eli älypuhelimet, joten tuokin seikka viittaa kirjan sijoittuvan jonnekin kauas kuvitteelliseen tulevaisuuteen.

Iltapäivällä sylissäni on lintu. Kaunis harmaa kyyhkynen, jonka rinnassa on mustia pilkkuja. Thom esittelee sen kolmenollaysinä, mutta päätän antaa sille nimen, vaikka vain salaisen.
Sinä olet Pilkkurinta. (s.57)

Koska kännyköitä ei ole, kapinalliset käyttävät kyyhkysiä viestimiseen. Majakkasaarella yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin kyyhkysistä ja niiden mukana tulevista viesteistä huolehtiminen. Zemin matkakumppani Thom hallitsee kyyhkyset, ja yllätyksekseen Zemikin alkaa pitää linnuista, Hän jopa salaa nimeää niitä, vaikka ne on pelkästään numeroitu. Hän alkaa myös pitää Thomista, jota on aiemmin nimittänyt tylsäksi. Tylsyys muuttuu tuttuudeksi ja turvallisuudeksi.

Thom katsoo sormieni liikettä. Kerron hänelle totuuden, jos hän kysyy miten minusta on tullut sitoja. Mutta ei hän kysy. Hän vain seuraa työtäni vaiti, ojentaa säikeen kun edellinen on kiinni ja antaa hiljaisuuden puhua välillämme. (s. 123)

Kirjassa vilisee mielenkiintoisia hahmoja, kuten Zemiä aluksi dissaava Ines, hänen veljensä Saz, majakkasaaren johtohahmo, ja Zemiä ahdisteleva Ola, joka kuitenkin ottaa opikseen ja katuu tekoaan. Henkilöhahmot jäävät kuitenkin kehityksessään puolitiehen, ymmärrettävää kyllä. Zemin mystinen isoveli Jesber on mukana taustalla koko tarinan, vaikka hän esiintyy kirjassa varsinaisesti vain  alussa lähettäsessään siskonsa Thomin kanssa matkaan. Hän lupaa tulla perässä löydettyään kadoksissa olevan tyttöystävänsä Jaden, ja Zemi odottaa veljeään saapuvaksi joka päivä.

Zemin ikää ei missään vaiheessa suoraan mainita, mutta hän kuitenkin mainitsee saavuttaneensa jo täysi-ikäisyyden, joten veikkaisin hänen olevan jo parikymppinen - ellei sitten kirjan maailmassa täysi-ikä tule täyteen jo aiemmin. Hän puhuu myös Thomista miehenä, ei poikana, joten päähenkilöiden iänkin puolesta uskon tämän kirjan olevan suunnattu enemmän nuorille aikuisille kuin varhaisteineille.

 Yllätyin, miten hienon tarinan ja toimivan juonenkaaren Waris on saanut mahdutettua näin ohueen kirjaan. Koska turhille täytesivuille ei ole tilaa, kirjaa on mukava lukea ja mielenkiinto säilyy koko kirjan ajan. Surettaa silti, ettei henkilöihin pääse syventymään sen paremmin, ja loppu tulee ihan liian nopeaa. Joskus kuitenkin napakka scifipläjäyskin on paikallaan, eikä kaikista tarinoista tarvitse tehdä trilogioita. Lukemisen jälkeen jäi jäljelle silti hienoinen harmistus ja nälkä tietää asioista lisää, kuten Koneen hallitsemasta yhteiskunnasta ja henkilöhahmoista. Kirjan tarkkaan rakennettu, vaikkakin epämääräinen maailma jäi kuitenkin pitkäksi aikaa mieleeni.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko Saari)
Oksan hyllyltä
Evarian kirjahylly
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirsin kirjanurkka

Vedenkehrääjä: Helena Waris. Otava 2018. (Kone #2)

Kansi: Sami Saramäki

"Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Paluu Linnunsitojan jännittävään tarinaan.

Saz on päätynyt majakkasaarelta, konevastarinnan tukikohdasta meren taakse Ammabariin. Etsiessään ystäväänsä hän joutuu matkalle läpi sekasortoisen mantereen, jonka vesivarannot ovat ehtymässä. Hiekkaan hautautuvien kaupunkien ja pakolaisvirtojen keskellä Sazin täytyy valita tulevaisuus, jonka puolesta taistella." (Otava)

Oma arvio: 

Olin ajatellut Wariksen aiempaa teosta Linnunsitojaa itsenäisenä teoksena, ja yllätyin, kun siihen tulikin jatkoa. Vedenkehrääjässä ollaan siirrytty pois majakkasaarelta, Sazin matkassa kuivuudesta kärsiviin rannikkokaupunkeihin. Edellisessä osassa traagisesti siskonsa Ineksen menettänyt Saz matkustaa junalla Maximilianin luo, miehen, jota Sazin lapsi Miu on pitänyt aina oikeana isänään. Sazilla on mielessään myös Amelii, Miun äiti, joka on menehtynyt. Saz lähtee etsimään Maximiliania päällään mystinen vedenkehrääjän asu, jota ihmiset näyttävät kunnioittavan. Mies joutuu myös ottamaan mukaansa kännykän, vaikka hän onkin konevastainen. Kännykästä ei ole juuri matkalaiselle apua, sillä hän ei osaa käyttää sitä.

Saz saa matkaseuralaisekseen Dillan pakoisen Mariian ja hänen  miehensä siskonpojan Hikon. Saz ei ole alkuun kovinkaan innoissaan seurasta, mutta avautuu Mariialle asioistaan, ja saa tietää Mariian miehen Rodinin olevan konevastarintaliikkeen jäseniä. Saz ei aio kuitenkaan muuttaa matkasuunnitelmiaan, vaan jättää Mariian ja Hikon kotikaupunkiinsa ja jatkaa eteenpäin.

Mutta minä en voi muuttua konemyönteiseksi, en koskaan!
Olen elänyt koko elämäni vastustaen ihmisen kaikenlaista kahlitsemista. Koneet kammottavat minua, niiden alaisuudessa ihmisistä tulee tahdottomia, älynsä ja ilonsa sammuttaneita partikkeleja. Haluan elää vapaan taivaan alaa päättäen tekemisistäni, en lukittautua katsomaan mitä Kone minulle tarjoaa.
En koskaan alistu, en ikinä! (s. 113)

Sazin tarina tuo toisen näkökulman koneisiin, joita on siis suunnitteilla myös merenrantakaupunkeihin. Hän tajuaa, ettei kaupungeissa ole asiat kovinkaan hyvällä tolalla. Merien saastumisen vuoksi vedenkehrääjiä tarvitaan kipeästi, mutta hekään eivät pysty ihmeisiin. Saz joutuu ristiriitaisten tunteiden eteen kohdatessaan Ameliin aviomiehen Maximilianin ja kuullessaan totuuden Ameliin kohtalosta. Mukana roikkuva Mariia ja hänen miehensä luotsaama konevastarintaliike hämmentävät lisää Sazin pyrkimyksiä. Onko koneiden tulo sittenkin välttämättömyys?


Vedenkehrääjä on hyvin tiukkaan pakettiin huolellisesti pakattu tieteisfantasiatyyppinen tarina (vaikka se dystopiaksikin on määritelty). Se on kaksoisluokiteltu nuorten että aikuisten puolelle, ja soveltuukin haastavuutensa takia parhaiten nuorille aikuisille ja sitä vanhemmille. Ensimmäinen osa Linnunsitoja on minusta hiukan kiehtovampi kuin tämä aavikkohenkinen Sazin matkakertomus. Olisin kaivannut hiukan keveyttä tarinaan, joka on nyt hirveän synkkä ja raskas lukea. Tarinan sisään pääseminen on haastavaa, sillä maailmaa ei avata tässäkään osassa rautalangasta vääntäen.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka

Jäänvartija: Helena Waris. Otava 2019 (Kone #3)

 Kansi: Sami Saramäki

"Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat.

Vastarinnan kukistumisen jälkeen Thom on jatkanut elämäänsä Maharin Kuilussa, mutta salatun radioviestin nappaaminen suistaa kaiken raiteiltaan. Thom saa selville, että mantereiden tila on kaikkea muuta kuin vakaa. Kun kaaos leviää, Thomin seurue suuntaa asumattomaan pohjoiseen.

Jäänvartija on Wariksen Konetrilogian viimeinen osa, paluu Linnunsitojan ja Vedenkehrääjän jännittävään tarinaan. Mikä on ihmisten kohtalo Koneiden hallitsemassa maailmassa?" (Otava)

Oma arvio:

Wariksen Kone-trilogia ollut kiehtova, nopeasti luettava trilogia, jonka jokainen osa on vain reilut satasivuinen. Sami Saramäen huikeat kansikuvat tekevät sarjasta vielä houkuttelevamman. Trilogian vahvana teemana on ilmastonmuutos, jota säätelemään on täytynyt kehitellä erityisiä Koneita.

Pidin tosi paljon ensimmäisestä osasta Linnunsitoja, kun taas aavikolle sijoittuva Vedenkehrääjä ei ollut niin kiehtova kuin edeltäjänsä. Jäänvartijassa palataan taas Koneen alaisuudessa toimivaan Maharin Kuiluun, jossa Thom vierailee onnettomuudesta toipuvan Zemin kanssa. Thom seurustelee nyt helikopterikuski Magdan kanssa, joka kuitenkin alkaa aavistella Thomilla olevan muitakin kuin kaverillisia tunteita Zemiä kohtaan.

Aavikolla viime osassa vaeltanut Saz palaa kuvioihin ja paljastaa Thomille konevastaisten tulevat suunnitelmat sulkea kaikki koneet yksitellen. Thom on kauhuissaan - sairaalassa makaava Zemi on pelastettava. Kuilun ulkopuolella olevassa kylässä asuu yllättäviä tuttuja, joiden luona Zemi saa roipua sen aikaa, kun Thom lähtee vaaralliselle matkalle kohti pohjoisen tukikohtaa, jossa pitäisi vielä olla yksi, merkittävä kone.

Myönnän, että Jesber on oikeassa sanoessaan, että elinolosuhteemme olisivat merkittävästi huonommat ilman Konetta, mutta suurin ongelma ja uhka onkin tulevaisuudessa.
Itse Kone.
Pelkään Konetta. Se on paljon älykkäämpi kuin sen rakentaneet ihmiset ikinä. (s. 38)

Jäänvartija on hyvin rakennettu trilogian päätösosa. On ihailtavaa, miten 139 sivuun on saatu tiivistettyä näin paljon kaikkea: kahden eri henkilön (Thomin ja Zemin) vuorottelevat näkökulmat, mukaansatempaavan juonen ja tunnelmaltaan synkän dystopisen maailman, jossa ihmisten tulevaisuus on koneiden varassa. Muuttuneeseen ilmastoon ei oteta sen kummemmin kantaa,vaan se vain on tapahtunut. Se on ihmiskunnan väistämättä otettava vastaan ja sopeuduttava. Kirjassa otetaan myös ovelasti kantaa tekoälyyn ja siihen liittyviin pelkoihin ja uhkakuviin.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Eniten minua kiinnostaa tie

Lisään kirjan Yöpöydän kirjat -blogin Scifilukuhaasteeseen.

YA-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

Oma suosikkigenre

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

Popsugar-haasteesta saan merkittyä kohdan:

41. A cli-fi (Climate Fiction) book

Ei kommentteja: