keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Kevätuhrit-sarja: K. K. Alongi

Kevätuhrit: K.K. Alongi. Otava 2016.



"Maailma muuttuu silmänräpäyksessä keskellä toukokuista aamupäivää.

Mä olen kuollut.
Tämä on ensimmäinen ajatus, joka tulee hänen päähänsä. Mä olen kuollut ja joutunut helvettiin.

15-vuotias Jade herää metrossa Sörnäisissä ympärillään pelkkää pimeyttä. Pian paljastuu karmea totuus: kaikki muut ovat kuolleet. Jadesta tietämättä neljä muuta nuorta kohtaa saman kauheuden eri puolilla kaupunkia. Sattuma heittää heidät yhteen, ja yhdessä he aloittavat matkan kohti tuntematonta maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen."


Oma arvio: 

Sain kunnian lukea tämän nuorille suunnatun K.K. Alongin esikoisteoksen ennakkoon. Kirjan takakansiteksti osui suoraan minun haaviini, sillä en voi vastustaa kirjoja, joissa on tällainen mystinen aloitus tyyliin joku-herää-jossakin-ihan-pöllähtäneenä-eikä-tiedä-mistään-mitään.

Susette ei muista, miten päätyi vessan lattialle, mutta siinä hän makaa, poski vasten valkoista kaakelia.

Kevätuhrit muistuttaa paljon minun suosikkikirjapariani, Salla Simukan Jäljellä/Toisaalla, jossa myös etsiskellään muita eloonjääneitä yhtäkkiä tyhjentyneessä maailmassa. Tässä kirjassa elämänsä kovettama Jade aloittaa tarinan metrosta ja turhamaista bile-elämää viettävä Susette kotinsa kylppäristä. Jade ja Susette törmäävät toisiinsa ja yrittävät yhdes selviytyä ruumiita pursuavassa kaupungissa, jossa ei näy heidän lisäkseen ristin sielua.

Susette pureskelee alahuultaan miettiväisenä.
"Eikö me voitaisi haudata niitä? Siis kuolleita."
Jade pyörittelee silmiään. Voiko olla mahdollista, että tämä tyttö on todella näin tyhmä.
 

Nämä tytöt eivät ole alun alkaen mitkään ylimmät ystävykset, niin erilaisia he ovat. Jade ei edes yritä olla ystävällinen tai heikko Suseten edessä, sillä hän on päättänyt kovettaa itsensä. Siksi häntä ärsyttää Suseten herkkyys. Susettea taas ihmetyttää Jaden kovapintaisuus ja töykeys, mutta toisaalta tuo punatukkainen, karunnäköinen tyttö kiehtoo häntä.

Mukaan joukkoon tipahtelee tarinan lomassa vielä henkilö toisensa jälkeen, ja kuten kansikuvastakin voi päätellä, oudoissa olosuhteissa selviäviä nuoria on lopulta koossa kuuden joukkio - tai 12-vuotias Oliver laskettakoon vielä lapseksi. He ovat kaikki erilaisista lähtökohdista, mikä tekee tarinasta oikein kiintoisan. Tomin ja Suseten välillä on pienoinen romanttinen vire, mutta enempi romantiikka on fiksusti jätetty ehkä tuonnemmaksi. Jade on hyvin epäluuloinen somalipoika Alia kohtaan, joten nähtäväksi jää, miten heidän välinsä tulevat kehittymään. Kaikille henkilöille on siis jätetty kasvun ja kehittymisen varaa tulevia osia silmälläpitäen, mikä jättää minut uteliaaksi.

Jade saa minut välillä käytöksellään kihisemään raivosta, niin rasittava hän on. Olisin jo pian menettänyt toivoni hänen suhteensa, mutta onneksi hän loppua kohti alkaa pehmetä. Muut henkilöt jäävät ehkä hieman etäisemmiksi minulle, mutta Sara ja Oliver vaikuttavat minuun  tarinoillaan ja olemuksellaan.

Tarinan juoni etenee melko sutjakkaa vauhtia, eikä kyllästymisen tunteita pääse minulle ainakaan tulemaan. Jostain syystä tykkään erityisesti lukea kaikesta sii, mitä selvitymiseen tarvittavia tavaroita nämä nuoret kaupoista haalivat. Kaikki ei tietenkään mene aina suunnitellusti, sen nämä nuoret tulevat huomaamaan, niin kuin myös sen, ettei kaikkiin eloonjääneisiin ihmisiin ole luottaminen - saati eläimiin. Kirjassa annetaan pientä vihiä siitä, miksi juuri nämä nuoret ovat jääneet henkiin, mutta mysteeri jää vielä kellumaan ilmaan.

Kohta he kaikki laulavat, Jadekin, joka ei ole koskaan aikaisemmin laulanut, ei ainakaan kenenkään muun seurassa. Laulaminen tuntuu hyvältä, vapauttavalta, ja kuivaa heidän kaikkien kyyneleet, nekin jotka eivät ole vielä vuotaneet.

Kirjan loppu on yhtä aikaa surullinen että toiveikas. Haluan ehdottomasti lukea jatkoa Jaden, Suseten, Tomin, Alin, Oliverin ja Saran tarinaan. Ihan lkäpeliin en uskaltaisi tätä verrata, mutta kyllä tämä on koukuttava kotimainen jännäri nuorille, ja kehtaan tätä suositella! 

Lisäpisteet myös kannelle, johon Otava etsi sopivannäköiset nuoret mallit Instagram-kuvakisan kautta. Mahtava idea!

Arvosanani 4+ 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!



Muissa blogeissa:
Rakkaudesta kirjoihin
Luetaanko tämä? 
Suomi lukee (Lukutoukka-Krista) 


Ansassa: K.K. Alongi. Otava 2017.

 Kansi: Timo Numminen, Shutterstock

"Joukko eloonjääneitä on paennut syrjäiseen maataloon, jonne saapuu odottamaton vieras. Välähtelevätkö karismaattisen hymyn takana pedon hampaat? 

Kuolemanaalto on vienyt aikuiset, ja joukko nuoria yrittää selviytyä maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen. Kun heidän suojapaikkaansa ilmestyy vieras menneisyydestä, eivät kaikki ole innoissaan. Voiko tulijaan luottaa vai uhkaako heitä vaara, johon kukaan ei osaa varautua?" (Otava)

Oma arvio:


Kevätuhrit-sarjan toisessa osassa Ansassa mystisen kuolemanaallon jälkeen yhteen lyöttäytyneet nuoret ovat saapuneet turvapaikkaansa, Oliverin mummolaan Toivolan tilalle. Heidän arkensa vaikuttaa alkuun vakaalta, vaikka toki kaikkia vaivaa hämmennys maailman tilasta sekä suru menetetyistä vanhemmistaan. Pian on kuitenkin aika uskaltautua pois tilalta ruuanhankintaan, ja Sara ja Jade lähetetään matkaan. Ruuanhankinta lähimmästä kaupasta tuntuu alkuun helpolta nakilta, vaikka kaikkialla mätänevät ja haisevat ruumiit aiheuttavat tytöille pahoinvointia. Pian tytöt kuitenkin aistivat, etteivät olekaan kaupalla yksin. Kamalat, seonneet linnutkin hyökkäävät Saran hevosen kimppuun. Onko tyttöjen ruuanhakureissu heidän kohtalonsa sinetti?

Kun pihalla kajahtaa laukaus, Saran jalat lähtevät liikkeelle kuin automaattisesti. Pian hän huomaa juoksevansa kassojen ohi kohti etuovea. Ajattelematta, välittämättä. (s.140)

Samaan aikaan Toivolan tilalle jääneet saavat joukkoonsa yllättävää seuraa. Rafi ja Janessa vaikuttavat mukavilta, mutta etenkin Susettea alkaa ihmetyttää, miksi Sara on niin säikyn ja aran oloinen. Rafissakin on jotain kummaa, vaikka hän päällisin puolin on todella ystävällinen käytökseltään. Susette tuntee hiukan vetovoimaa tuohon komeaan poikaan, mutta Rafi ei anna vastakaikua. Kirjan tunnelmat kääntyvät psykologisen jännityksen puolelle nuorten pohtiessa tuon pariskunnan todellisia aikomuksia. He säikähtävät myös perinpohjaisesti, kun pihaan kurvaa lintujen nokkima hevonen - ilman Saraa ja Jadea. Joidenkin on lähdettävä pelastamaan tytöt.

Tarinan mukana tulee sarjaan myös Rafin ja Janessan lisäksi uusi henkilö, nörttipoika Jesse, jonka ansiosta tilalle saadaan myös pari asetta turvaamaan nuoria. Kirjan lopun tapahtumat menevät hyvin hyytäväksi ja lähes sekopäisen jännittäväksi, eikä kiväärinpaukkeelta ja piileskelyltä vältytä. Kirja loppuu hyvin arvoituksellisesti, ja seuraavaan osaan on ihan pakko tarttua.

Kuva: Pixabay


Minä en viihtynyt tämän Kevätuhrit-sarjan toisen osan kanssa niin hyvin kuin ensimmäisen osan  kanssa viihdyin. Periaatteessa tässä ei ole mitään vikaa, mutta en oikein pääse tarinaan kovin syvällisesti sisään. Nuorten selviytyminen ja oleskelu maatilalla käy väliin puuduttavaksi lukea. Saran ja Jaden ruuanhakureissu on kirjan mielenkiintoisin osio, vaikka sekopäisten lintujen ilmaantuminen taas mukaan kuvioihin latistaa innostustani. Ruumiiden hajun seikkaperäinen kuvailu alkaa etoa, mutta onneksi sitä ei ollut kuin osan aikaa. Tuohan se toki autenttisuutta tarinaan.  Edelleenkään kirja ei paljasta, miksi juuri tiettynä toukokuun päivänä syntyneet nuoret ovat jääneet kuolemanaallosta henkiin, miksi osa on seonnut oudosti ja mikä eläimiä vaivaa.  

Henkilöt pohtivat myös aiempaa enemmän kohtaloaan ja päästävät välillä epätoivonsa valloilleen. Saran ja Tomin välinen kiinnostus etenee hiukan henkisellä tasolla, mutta fyysisiä romantiikan elementtejä ei ole vielä(kään) luvassa. Myös Suseten ja Tomin välillä on jotain vipinää, tai ainakin Suseten puolelta. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos kirjassa olisi enemmän romanttista virettä, se olisi kiinnostavampi. Ehkä seuraavassa osassa?

 Kun Sara tarttuu hänen käteensä, hän tuntee kuinka massiivinen surun hyökyaalto ympäröi hänet joka suunnasta. Se nielaisee heidät molemmat niin nopeasti, että Tomi ei pysty tekemään mitään muuta kuin antautumaan sen vietäväksi. (s. 202.)

Jade ei tunnu näyttävän henkisen kasvun merkkejä, vaikka viime osassa pientä pehmenemistä oli havaittavissa. Nyt hän tuntuu taantuneen taas samaksi itseriittoiseksi, rasistiseksi, ennakkoluuloiseksi ja suodattamattomaksi itsekseen. Hänen lujasta määrätietoisuudestaan ja jääräpäisyydestään on kuitenkin hyötyä kirjan loppuvaiheen jännittävimmässä osiossa, jossa hänen valintansa ja tekonsa ovat puhtaasti epäitsekkäitä. Susetesta on tehty välillä hiukan turhamainen höpsykkä, joka ei meinaa saada kaasuhellaa syttymään ja mietiskelee yhä omia kuolemanaaltoa edeltäneitä kauneustottumuksiaan. Nämä ovat kuitenkin vain välähdyksiä uuden arjen keskellä. Hän kuitenkin kantaa huolta kävelykykynsä menettäneestä Oliverista sekä arasta Janessasta, joten ei hän onneksi ihan tyhjäpää ole.

Siihen, lasille tiivistyneeseen höyryyn, joku on kirjoittanut jotakin tikkukirjaimin. Susette kumartuu lähemmäksi. Kun hän tajuaa sanan, jonka Janessa on on siihen sormellaan riipustanut, hänen henkensä salpautuu.
Lasissa lukee: APUA. (s. 197)

Ansassa on parhaimmillaan hyvin toimintapitoinen ja toisaalta psykologisesti piinaava kirja, joka ei vieläkään paljasta suurinta mysteeriään: mitä ihmettä tapahtui tuona päivänä, kun suurin osa maapallon ihmisistä kuoli? Toisaalta, onko kaikkialla maailmassa vallallaan sama tilanne, vai vain kirjan tapahtumapaikalla Etelä-Suomessa. Kirjan lopputilanne jättää minut miettimään, mikä on kaiken takana.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Ansassa muissa blogeissa:


Samantyylisiä kirjoja/sarjoja: 

Salla Simukka: Jäljellä/Toisaalla

 

3 kommenttia:

Niina T. kirjoitti...

Minä tykkään näissä apokalyptisissä/dystopisissa maailmoissa siitä, kun se jokin mullistus tapahtuu nyt ja hahmot elävät molemmissa maailmoissa: ennen ja jälkeen. Erityisesti pidän siitä, minkä itsekin mainitset, kuinka hahmot menevät ruokakauppoihin, urheiluliikkeisiin ja apteekkeihin haalimaan tarvikkeita.

Alongin kuolemanaalto oli kiehtova idea ja seuraava osa on varmasti vieläkin kiinnostavampi, kun selviytyjien joukko perustaa uutta maailmanjärjestystä; siis pysyvää asuinpaikkaa, miettivät ruoan ja veden saamista pitkällä aikavälillä ja rakentavat todennäköisesti jonkinlaisia suojavarustuksia.

Laura Tammi kirjoitti...

Tykkäsin tosi paljon molemmista osista, sai uppoutua täysin kirjan maailmaan. Odotan jo innolla kolmatta osaa. Suosittelen tätä!!

Heidi P kirjoitti...

Minua harmitti hiukan, etten päässyt niin sisälle toisen osan tunnelmiin. Jokin siinä kaihersi. Toivottavasti kolmas osa pelastaa potin :)