Louhi-sarja: Mervi Heikkilä

Louhen Liitto: Mervi Heikkilä. Haamu 2015.

"Roona ei ole kuin muut ysiluokkalaiset tytöt. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että kaikki ihmiset on syytä pitää etäällä, myös sumusilmäinen Aleksi. Yllättäen myös Roonan äidillä on omat salaisuutensa. Niiden paljastuttua Roona joutuu seikkailuun, joka vie hänet pimeän porteille. Seikkailuun, josta kaikki eivät selviä hengissä. Mervi Heikkilän ”Louhen liitto” kulkee petojen polkuja synkän metsän reunaan ja puuttoman suon läpi suoraan lähteen silmään, ikiaikaisten arvoitusten äärelle."

Oma arvio: Olipas tämä mukava herkkuvälipala luettavaksi! Harmi, että tämä oli niin lyhyt (149 s.), sillä kaikki asiat tuntuivat etenevän tosi nopeaa eikä keneenkään henkilöön ehtinyt kunnolla kiintyä, kun olin jo lukenut kirjan. Toisaalta on mukava joskus lukea tarina napakassa paketissa. 

Tämä oli miellyttävälukuinen, mystinen tarina ripauksella vanhoja uskomuksia, intertekstuaalisilla viitteillä Kalevalasta ja 1600- ja 1700-luvun noitavainojen esittelyillä. Päähenkilö Roona oli sympaattinen henkilöhahmo, johon olisi ollut mukava tutustua syvällisemminkin. Roonan erikoiskyvyt sekä Suomen luonnonvaraiset eläimet mukana tarinassa olivat mielenkiintoisinta antia. Roonan äiti jäi hyvin etäiseksi henkilöksi, mutta biologinen noitaäiti Valpuri tuli tutummaksi.  

Romanttinen puoli kirjassa oli toki ennalta-arvattava, mutta oikein mukava herkullinen lisä. Valokuvaajapoika Aleksi oli symppis! Olipas virkistävää tutustua tällaisen ihan uuden tuttavuuden, pienen vaasalaisen Haamu-kustannuksen tuotantoon. Toivottavasti heiltä julkaistaan jatkossakin nuortenkirjallisuutta. Arvosanani Louhen liitolle 4+

Sain tämän kirjan kustantajalta, suurkiitokset!

Tuonella Kulkijat: Mervi Heikkilä. Haamu 2016.

"Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että lomareissu Turkuun muuttuukin ihan toisenlaiseksi matkaksi. Kaupungista ovat mystisesti kadonneet kaikki linnut, samoin Roonan isä, antikvariaatinpitäjä Eerikki Puujumala. Liike on kuin hävityksen kauhistus ja Roonan lisäksi sen ympärillä hiippailee outo, arpikasvoinen nuorukainen. Jotain pahaa on selvästi tekeillä, mutta mitä? Louhen liiton itsenäisessä jatko-osassa Roona joutuu tekemään vaarallisen matkan Turkuakin kauemmas. Paikkaan, josta paluuta ei ehkä ole. Mervi Heikkilän Tuonella kulkijat kulkee petojen polkuja synkän metsän siimekseen ja Tuonen virran rantaan, ikiaikaisten arvoitusten äärelle."
Oma arvio:

Minä odottelin kovasti jatkoa Louhen liitto -kirjalle, ja nyt sain yllättyä iloisesti, sillä pidin tästä jatko-osasta Tuonella kulkijat vielä enemmän. 

Tuttuun tapaan Roonan tarinaan on sekoitettu somasti suomalaisia kansanuskomuksia ja Kalevalaa. Mukaan tulee mielenkiintoisia henkilöitä, kuten Roonaa hiukan vanhempi Sampsa. Pidän heidän välilleen kehittyvästä ystävyydestä ja pienestä romanssin mahdollisuudesta. Roonalla on kuitenkin ihana poikaystävä Aleksi, joka esitellään jo ensimmäisessä osassa. Aleksi on kuitenkin suurimman osaa tarinaa poissa kuvioista. 

Roona huomaa itsessään uusia kykyjä ja hän oppii kutsumaan vaakalintua, jonka avulla hän voi lähettää viestin äidilleen Valpurille. Hän lähtee vaaralliselle matkalleen Tuonelaan pelastamaan isäänsä ja saa onnekseen itselleen apuhengeksi karhun. Onkin kirjan parasta antia, kun Roona saa kokea asioita karhun sisältä käsin.

- Hei, miten minä löydän sinut? Hei! huusin epätoivoisena apuhenkeni perään.

-Et sinä löydäkään. Minä löydän sinut kun tarvitset minua.

Kuiskaus oli tuskin kuuluva, mutta ymmärsin viestin. Se toi minulle rauhallisen varmuuden siitä, että Karhu olisi lähellä, kun tarvitsisin apua. Kaikkien maailman karhujen henki, niin halusin ajatella, suojeli minua.---

Tuonelassa Roona kohtaa Seppä Ilmarisen, Väinämöisen ja muita kansalliseepoksestamme tuttuja hahmoja. Kun unohtaa pienen korniuden häivähdyksen, voi nauttia täysillä tarinasta, joka vei minua ainakin täysin mukanaan.  Pidän myös Mervi Heikkilän huolellisesta kielestä ja soljuvasta tyylistä. 

Katsoin Aleksia ja taas mieleeni palasi aihe, jota en ollut saanut otettua puheeksi.

Aina oli jotain muuta. Väärä hetki tai tunnelma.

Roona miettii seikkailujensa lomassa hänen ja Aleksin suhdetta, joka on edennyt siihen pisteeseen, että on aika astua seuraavaan vaiheeseen. Tämä on ihan hyvä teema, ei sillä, mutta hiukan minua kuitenkin vieraannuttaa sana rakastelu nuortenkirjassa.

Tuonella kulkijat jatkaa viihdyttävää nuortensarjaa, jota suosittelisin erityisesti helppolukuiseksi kirjaksi sellaiselle, joka ei ole paljon lukenut. Äikänopet, vink vink! Voisin vielä mainostaa Haamu-kustannuksen sivuilta löytyviä,

näille molemmille  Louhi-kirjoille räätälöityjä tehtäväpaketteja (6.-9.-luokkalaisille), joihin pääset klikkaamalla tästä. 
Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka 
Luetaanko tämä? 
Kirjakaapin avain 

Pohjolan porteilla: Mervi Heikkilä. Haamu 2017.

 Kannen kuvitus: Suvi Kari

"Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että mikään elämässä ei suju tavallisesti, ei edes seurustelu Aleksin kanssa. Kun peilikuvassa alkaa vilahdella tumma varjo, ja Roonan isä, Eerikki Puujumala, saa huolestuttavan näyn, on syytä valmistautua pahimpaan. Roona päättää vahvistaa tietäjäntaitojaan ja hankkia oman rummun. Avukseen hän saa arpikasvoisen ystävänsä Sampsan ja kuvankauniin shamaanin, Iraidan. Louhen liiton ja Tuonella kulkijoiden itsenäisessä jatko-osassa Roonaa ovat vastassa entistä pelottavammat viholliset. Vaarallisten matkojen päätepysäkki on Pohjolan porteilla, itse Pohjan Akan valtakunnassa. Siellä Louhi ei hallitse, eikä armoa tunneta."(Haamu)

Oma arvio:

Roonan tarina jatkuu jo kolmannella osalla. Heti ensimmäiseksi minun täytyy kehua Suvi Karin taiteilemaa kantta, joka on minusta näistä kolmesta kaikkein kaunein! Huomasin taas lukevani ilolla kivasti etenevää tarinaa, jossa oli välillä seassa ihan tavallisia arjen ongelmia, ja välillä taas mentiin hyvin myyttisiin olosuhteisiin. 

Kuulin korvissani haukan viiltävän huudon juuri ennen kuin omatkin silmäni painuivat väkisin kiinni. Vajotessani mustaan kuiluun ehdin tajuta vain, että kaikki taisi olla nyt todella pahasti pielessä. (s. 82)

Roona on jo sinut apuhenkensä karhun kanssa, saati sen tiedon kanssa, että hänen poikaystävänsä Aleksi on myös Tapio, ja hänen apuhenkensä on hirvi. Roonan ja Aleksin välille jäi viime osassa viipyilemään seksin mahdollisuus, ja samalla teemalla jatkuu tässä osassa. Roona on vain hiukan ymmällään, haluaako Aleksi sitä yhtä paljon kuin hän, ja kun he lopulta tekevät sen, Aleksin käytös ei miellytä Roonaa - Kaikki ei menekään kuin elokuvissa. Roona tuntee itsensä mustasukkaiseksi Aleksin suunnistusharrastukselle ja -kavereille.

Pystyin pitämään Aleksin vain antamalla hänen mennä, elää omaa elämäänsä ja tehdä omat valintansa. Jos hän tekisi jotain tyhmää, saisin takuulla tietää sen ennemmin tai myöhemmin. Ja jos hän valitsisi jonkun toisen, sitten meitä ei ehkä ollut koskaan tarkoitettukaan yhteen. (s.36)

Roonalla on myös muuta mietittävää. Sampsan ja hänen isänsä varoitukset saavat hänet mietteliääksi. Myös Sampsa herättää Roonassa jänniä tunteita. Lisäksi Roonan äiti Valpuri kaipaa rakastettuaan ja Roona on luvannut hakea sen hänelle takaisin Tuonelasta. Hän tarvitsee vain oman rumpunsa, ja siinä auttaa mystisen kaunis shamaani Iraida. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, ja kirjan loppua kohti tapahtumat menevät jännittäväksi.

Pohjolan porteilla on mukava, nopealukuinen kirja, joka jatkaa mielenkiintoisesti Roonan tarinaa. Toivottavasti sarja vielä jatkuu! Kolmiodraama Sampsan ja Aleksin kesken tuntuu luontevalta ja vanhaan suomalaiseen kansanperinteeseen nojautuvat fantasiaelementit elävöittävät juonta. Samalla lukiessa tulee oppineeksi rummunteon vaiheita. Hauska yksityiskohta on myös Heikkilän omakeksimä suomensukuinen kansa Hantsut, johon kirjan shamaani Iraida kuuluu. Tarinaan on sekoitettu myös puolihuolimattomasti ekoteemaa, sillä esimerkiksi Eerikin auton mainitaan kulkevan puoliksi biopolttoaineella sekä Hantsu-kansan kohtalo meinaa olla tuhoon tuomittu öljyputken takia.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Pohjolan porteilla muissa blogeissa:

   

Lukutoukan kulttuuriblogi 

Kirjapallon kirjablogi 

Luetaanko tämä?

Lastenkirjahylly


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja (Kalevala)

Samantyylisiä kirjoja ja kirjasarjoja:


Siri Pettersen: Korpinkehät-trilogia 
 
Anne Leinonen: Vaskinainen

Hanna Morre: Tuonen tahto

Lemen: Jaakko Markus Seppälä

Lemen: Jaakko Markus Seppälä. Like 2015

"Soheba City 2063. Hohtavan neonkaupungin kadut ovat ihmistehtaita, joissa valmistetaan raaka-ainetta suuryrityksille. Yhtiöiden ylivaltaa sotkee kuitenkin epävarmuustekijä: pakassa piilottelee jokereita, salaisuuksien paljastajia.

Nina, katujen koulima freelancer, saa toimeksiannon etsiä kadonnut Melinda Lee. Hän jäljittää naisen suuryrityksen tehtaalle ja pelastaa tämän turvallisuusjoukkojen kynsistä. Samalla hän ajaa itsensä umpikujaan, jonka toisella laidalla odottaa nimetön hauta, toisella kahdeksan vuoden vankeus. Kiihkeä kujanjuoksu johtaa Ninan syvälle Soheba Cityn alamaailmaan ja kyberverkkojen rinnakkaistodellisuuteen, jota tekoälyt hallitsevat."

Oma arvio: Astuin nyt totisesti pois mukavuusalueeltani, mutten kadu sitä pätkääkään. Myönnettäköön, että alku oli hieman tahmeaa, sillä oli kuin olisin lukenut englanninkielistä kirjaa - outoja nörttikoodaussanoja vilisi tekstissä tuon tuostakin, ja jouduin vain lukemaan eteenpäin ja olemaan takertumatta jokaiseen minulle vieraaseen sanaan. Alussa myöskin dystopinen kaupunkikuvaus ja selonteot tulevaisuuden kaupungin poliittisista rakenteista meinasivat saada minut epätoivoon, mutta jossakin välissä - tsäp - tekoäly(kö) nappasi minut otteeseensa enkä voinut enää laskea kirjaa käsistäni. 

Seppälä kirjoittaa tosi kuvaavaa tekstiä, jota oli miellyttävä lukea. Nina henkilönä vaikutti aluksi kamalan kovalta persoonalta, mitä hän kyllä oli loppuun saakka, mutta hän muuttui myös sympaattisemmaksi tarinan edetessä. Oricin astuminen kuvioihin oli hyvä lisä, sillä tuo nörttipoika oli minusta todella ihastuttava persoona ujon kuorensa alla. 

Mielenkiintoisinta antia olivat virtuaalipelikohtaukset, kyberavaruudessa seikkailut sekä dystopisen kaupungin arjen kuvaukset yksityiskohtineen - muun muassa vaatteet sai automaatista mittatilautyönä päälleen, ja muutaman päivän kuluttua ne alkoivat menettää ominaisuutensa ja ne heitettiin poltettavaksi. Monia herkullisia scifiyksityiskohtia löytyi sellaisista pitäville. Tekoälyn Lemenin takaa-ajo kyberavaruudessa aiheutti minulle välillä kauhunsekaisia tunteita, niin todentuntuisesti se oli kuvattu. Annan arvosanaksi kirjalle 4,5

Tämän kirjan sain kustantajalta, kiitos paljon!

I spy challenge 2015 - Lukuhaaste tälle vuodelle

Päätin osallistua minäkin tänä vuonna lukuhaasteeseen -leikkimielellä tietenkin. Tämä kiva haaste löytyi täältä.


1. Color - Musta kuin eebenpuu: Salla Simukka
2. Number - Joulukuun kymmenes: George Saunders
3. Things That Grow - tree, rose, garden
4. Seasons - Talven hallava hevonen: Tuomo Jäntti
5. First Name - Lemen: Jaakko Markus Seppälä
6. Places - Taivaallisen tulen kaupunki: Cassandra Clare
7. Body Part -Ihon alaiset: Anu Holopainen
8. Weapon - knife, poison, arrow
9. Body of Water - Kat Falls: Vastavirta
10. Form of Water - Waterfall: Lauren Kate
11. Product of Fire - James Dashner: Maze Runner 2 - Poltettu maa
12. Celestial Body -Darlah - 172 tuntia Kuussa: Johan Harstad
13. Architecture - Maze Runner - Labyrintti: James Dashner
14. Senses - Kuulen laulun kaukaisen: Petri Laine ja Anne Leinonen.
15. Royal Title - king, duke, emperor
16. Family Member - Odininlapsi: Siri Pettersen
17. Elements -  Tuli: Mats Sandberg & Sara B. Elfgren

18. Time of Day - morning, dusk, evening
19. Metal - Vaskinainen: Anne Leinonen
20. Emotion/Feeling - love, fear, pride
21. Animal/Insect - Hullu koira: Tuulia Matilainen
22. Something to Read - Teemestarin kirja: Emmi Itäranta
23. Gender Identifier - wife, man, lady
24. Paranormal Being - Louhen liitto: Mervi Heikkilä
25. Occupation - Sormuksen ritarit: J.R.R. Tolkien

Synttäriarvonnan voittaja!

Hiphei, nyt on arvonta-aika  kulunut umpeen ja voittaja arvottu. Arpalipukkeita tuli tämän verran:

Poikani toimi virallisena lipukkeiden sekoittajana:

Tyttäreni nosti lipukkeiden joukosta voittajan:

 Voittaja on........

...... EMPRESS! Oikein paljon onnea, laitan sinulle sähköpostiin lahjakorttikoodin!

Dysphoria-blogi 1 vuotta - ARVONTA!!!!!

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Dysphoria-blogi, paljon onnea vaan!

Nyt se on koittamassa, minun ikioman ja ensimmäisen blogini 1-vuotissyntymäpäivä. Vuosi sitten, 6.2.2014, ystäväni innoittamana ja aikani kypsyteltyäni asiaa päätin perustaa oman kirjablogin. Siksi, koska rakastan lukemista, olen aina rakastanut. Siksi, että rakastuin aivan tietyntyyppisin kirjoihin, ja halusin koota niitä saman otsikon alle. Siksi, että halusin saada lukemisestani enemmän irti kirjoittamalla niistä viihteelliset arviot ja antamalla niille arvosanat tunnepohjalta.

Hömppämielinen kirjablogi, luonnehtisin minä tätä. Blogini pito on tuonut minulle verkostoitumista muiden kirjabloggaajien kanssa, pientä yhteistyötä kustantajien kanssa, lukuisia kirjastokäyntejä, muutamia kymppejä tuhlattuna nettikirjakauppoihin, alati täyttyvän kirjahyllyn sekä kiukkuisia mulkoiluja perheenjäseniltäni, kun olen rakastunut johonkin kirjaan: "Taasko se VAIN lukee!" :)

Elämääni kuuluu paljon muutakin kuin kirjat (ja niistä tehdyt elokuvat), mutta tässä blogissa saan hehkuttaa niistä ihan niin paljon kuin haluan. Ehkäpä muut yhtä paljon kirjoja rakastavat bloggaajat ja lukijani eivät pidä minua ihan niin höyrähtäneenä kuin "lukemattomat" ihmiset. Tämä on minun  rakas harrastukseni, pakoni arjesta, henkireikäni ja paljon muuta. Ja erityisesti kiitos kaikille, jotka tätä lukevat! Thanks to you who are reading this blog! Uusia lukijoita otan mielelläni vastaan, ja kommentoinneista ilahdun aina.

Nyt järjestän syntymäpäivän kunniaksi arvonnan yhteistyössä Booky.fi-nettikaupan kanssa:


Jäikö joku kirja saamatta joulupukilta? Harmittaako? Nyt sinua voi onnistaa: palkintona on 30 euron arvoinen lahjakortti Booky.fi-nettikirjakauppaan. Lahjakortti on voimassa 31.12.2015 asti ja sen voi käyttää joko kerralla tai osissa. 

Booky.fi pikakirjakauppa on kotimainen kirjakauppa, jossa on kattava valikoima muun muassa kotimaista ja ulkomaista kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta, vapaa-ajankirjallisuutta, tietokirjallisuutta, hyvinvointikirjallisuutta ja oppikirjallisuutta. Sieltä löydät myös musiikkia, elokuvia ja  pelejä. Voit tilata tuotteita verkkokaupasta, sähköpostilla tai puhelimella. Mikä parasta, postimaksua ei tule, joten voit käyttää koko lahjakortin summan kirjoihin tai mihin vain haluat. Halutessasi voit valita maksullisia lisäpalveluja toimitustavalle.




Miten osallistua?

1. Osallistua voit jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilootaan (minulla on kommenttien tarkistus päällä, joten viestisi ei välttämättä näy heti) ja kertomalla, mitä kirjaa luet parhaillaan. Jos olet anonyymi kommentoija, jätäthän sähköpostiosoitteesi kommentin perään. 

2. Jos mainostat arvontaani omassa blogissasi/facebookryhmässäsi, saat osallistua kahdella arvalla

tai

voit liittyä blogini lukijaksi, jolloin saat myös kaksi arpaa. 

tai

voit tehdä myös nuo molemmat, mutta maximi on silti 2 arpaa per osallistuja :)

3. Arvontaan ei saa osallistua perheenjäseneni (tarkoitan tällä heitä, jotka asuvat kanssani samassa osoitteessa).

4. Arvonta alkaa tänään 24.1.2015 ja päättyy 6.2.2015 klo 13.00, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajan saman illan aikana.

ONNEA ARVONTAAN!

Lukemista riittää!

Voisiko ihmislapsi olla onnellisempi, kuin haaliessaan kasan kirjoja, joita lukea kevään aikana? Tämä vaikuttava pino toisaalta saa minut epätoivoiseksi, sillä en tiedä, missä järjestyksessä lukisin nämä. Yleensä pyrin kiiruhtamaan kirjastosta lainaamiani kirjoja, koska niissä on rajallinen laina- ja lukuaika.

Arvostelukappaleet Otavalta ja Likeltä:

- Veronica Roth: Uskollinen
- Jaakko Markus Seppälä: Lemen
- Cassandra Clare: Taivaallisen tulen kaupunki (luen parhaillaan)

Kirjastolainat:

- Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
- Siri Kolu: I.P. - Ihmisen puolella

Omat ostot:

- Becca Fitzpatrick: Black Ice
- Lauren Kate: Waterfall


Sitten iloisia uutisia: blogini täyttää pian vuoden, joten järjestän sen kunniaksi arvonnan, jossa on oikein mieluisa palkinto! Lisää ilmoittelen viikonlopun aikana. Olkaahan kuulolla!

P.I.-trilogia: Siri Kolu

Pelko Ihmisessä: Siri Kolu. Otava 2013.(P.I. #1)

"PETRI

Ensin me ajateltiin, että Pilvi on siellä kaverillaan. Sitten me kuultiin että se oli käynyt testeissä. Ja sitten me kuultiin että se oli vapaaehtoisesti jäänyt Keskukseen sairastuneiden kanssa, eikä suostunut vastaanottamaan meidän viestejä eikä tahtonut nähdä meistä ketään. Mun on saatava se sieltä pois. Jokaisessa järjestelmässä on reikä, ja sen mä aion etsiä.

PILVI:
Saako näin sanoa. Largoa minä katsoin, jo silloin, ensimmäisenä iltana. Hiljaista nuorta miestä, joka oli aina siellä, mihin katsoin. Treenattu valppaus. Hänen nopeutensa ja minun voimani.

TUOMAS:
Papereiden, julisteiden ja banderollien aika on ohi. Me tarvitaan tiirikoita. Me tarvitaan sytytyslankaa ja rohkeaa mieltä.

Millaista on elää maailmassa, joka perustuu pelkoon? P-influenssa muuttaa kaikkien elämän. Muuttaako se myös rakkaimmat vihollisiksi?(Otava)"

Oma arvio: Tämä kirja alkoi ihan kuin kesken kaiken, ja minulla tuli vahvasti tunne, että tämä olisi kirjasarjan toinen osa. Kirja onkin jatkoa novellille, jota en ole lukenut, joten oli vain pakko yrittää päästä juoneen ja tarinaan kiinni.  Pikku hiljaa tekstissä raotettiin lisää tietoa, mitä PI tarkoittaa ja miksi tartunnan saaneita suljettiin luolaan. Täyttä varmuutta en kuitenkaan asiasta saanut, miksi he sinne menivät. 

Totta kai tarinassa oli mukana myös romanssi, tai itse asiassa hiukan väkisin väännetty kolmiodraama. Largo oli vaikeaselkoinen ja tyly tyyppi, joka kohteli Pilviä kuin saastaa, ja silti tai juuri siitä syystä päähenkilötyttö ei voinut saada ajatuksiaan irti hänestä. Roni oli taas mukava soittajapoika, jonka kanssa olisin suonut Pilvin kehittelevän romanssia, mutta Ronin ihastuminen jäi yksipuoliseksi. Sitten oli vielä Tuomas, Pilvin entinen rakkaus, joka oli vaihtanut Pilvin hänen ystäväänsä Mimosaan. Hänen vastarinta-ajatukset olivat minusta sekavia enkä oikein päässyt niistä kunnolla jyvälle. 

Pilvin ja hänen veljensä Petrin suhde oli omituisen kylmä - luulisi, että Pilvi olisi ollut hiukan iloisempi tapaamisistaan veljensä kanssa. Muuttiko sairaus hänen ajattelutapaansa vai kylmettikö luolaelämä hänen tunteensa. Pilvi henkilönä ei ollut minusta kovinkaan sympaattinen. West Side Story -lainaukset eivät oikein innostaneet minua, sillä kyseinen musikaali on minulle outo. Yleensä ottaen kirjassa oli kuitenkin hyvä ajatus taustalla, joten aion lukea jatko-osan. 

Arvosanaksi annan 3-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Ihmisen puolella: Siri Kolu. Otava 2014.(P.I. #2)

"Mitä tapahtuu, kun oikeuksiaan vaativa vähemmistö nousee kapinaan? Pitääkö oikeutta saadakseen edetä pelosta raivoon?

 

P-influenssaan sairastunut Pilvi lähtee keräämään tietoa, jolla voisi ratkaista perheekseen kokemansa luolayhteisön ja muiden PI-Luolien tulevaisuuden. Tiedustelumatkoilta kertyneet strategiset tiedot sysäävät liikkeelle tapahtumavyöryn: Luolat suunnittelevat kansannousun, ja Pilvi joutuu tekemään kipeitä moraalisia valintoja.Kun Pilvi näkee kaupungilla Largon, maailma hajoaa. Hänen rakastamansa mies ei lainkaan näytä siltä, että kuuluisi P-ihmisiin. Pitääkö Pilvin suostua sisällissotaan tietämättä, ovatko he edes samassa rintamassa? Rakastavaisten välienselvittely on väistämätön.(Otava)"

 

Oma arvio: 

Pidin tästä kirjasta enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska tässä oli enemmän yllätyksiä ja jännittäviä tapahtumia. Kolun kirjoitustyyli oli minulle vieraannuttava, mutta kun unohdin sen seikan, tätä oli soljuvaa lukea eteenpäin. Se, että sai kurkistaa teatterimaailman kulisseihin, oli todella kiintoisaa. 

Henkilöhahmoissakin pääsin pintaa syvemmälle, sillä ainakin Mimosan, Pilvin ja Petrin hahmot kehittyivät. Pilvi oli pelottavan vahva ja rohkea päähenkilötyttö. Mimosasta paljastui loppua kohti yllätys, jota en olisi osannut arvata. Largosta vain en päässyt selvyyteen, ja minusta hänen ja Pilvin suhde oli ärsyttävä, puhumattoman epämääräinen, kieroutunut ja outo. Pilvin ja Petrin välit vaikuttivat minusta nyt lämpimämmiltä kuin ensimmäisessä osassa. Melko hyvä jatko-osa, mutta ei yltänyt lempparikseni asti.  Tuleekohan sarjaan enää jatkoa? 

Arvosanaksi annan  3,5. 

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Iltasatuja maailmanpalosta: Siri Kolu. Otava 2021. (P.I. #3)

  

"Kun maailma haluaa nujertaa Pilvin ja hänen kaltaisensa, voi tarinoiden avulla säilyä hengissä.

Pilvin ja Julianin sairastama P-virus on muuttanut heidät. Pihmiset ovat vainottu vähemmistö, uhka ihmisille. He majailevat milloin metroasemilla, milloin hylätyissä tehtaissa, aina valmiina lähtöön. Pilvi alkaa kertoa tarinoita pelastamalleen Julianille, jotta tämä uskaltaisi nukahtaa.

Pihmisten on valittava, vaaditaanko paikka maailmassa sodalla. Pilville selviää, että omienkin joukossa selviäminen riippuu tarinoista – ne voivat pitää hengissä tai ajaa tuhoon.

Iltasatuja maailmanpalosta jatkaa itsenäisenä teoksena romaanien Pelko ihmisessä (2013) ja Ihmisen puolella (2014) tarinaa."(Otava)

Oma arvio:

Siitä on kulunut tovi, kun olen lukenut Siri Kolun kirjaduon Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella, joiden tarinaa tämä Iltasatuja maailmanpalosta jatkaa. Aiemmista osista muistan myös hyvin vähän. Eipä juuri auta lukea noita aiempien osien postauksiani kuuden vuoden takaa, sillä ne ovat nolostuttavan luokattomia arvioita. (Onneksi jotain kehitystä on selkeästi tapahtunut...) Olen lukenut molemmat kirjat, mutta arvioitani lukiessa tuntuu, niinkuin en olisi tajunnut niistä puoliakaan. Aargh. Pitänee lukea nuo joku kerta uudestaan, josko lukutaitoni olisi kehittynyt.

Yhteisönä emme ole oppineet mitään: olemme viruksen luoma kansa, mutta eristämme sairaamme yhtä tehokkaasti kuin ihmiset eristivät aikoinaan meidät. (s. 64)

Iltasatuja maailmanpalosta toimii itsenäisenä teoksena, mutta lukijaa auttaa varmasti, jos tuntee jo tarinan: kuinka maailmaan iski P-influenssavirus, joka muutti ihmisiä ihan uudeksi lajikseen, pihmisiksi, joilla on muun muassa parempi suorituskyky ja ylimääräisiä aisteja nykyihmiseen verrattuna. Toisaalta he ovat kykenemättömiä lisääntymään. Mutta tietysti vähemmistöön jäävät pihmiset joutuvat pian syrjityksi, pelätyksi ja sorretuksi kansanosaksi, jotka joutuvat piileskelemään epämääräisissä suojissa peläten, että heidät löydetään ja heidän suojapaikkansa räjäytetään taivaan tuuliin. 

Nykyään tiedän paremmin: me emme ole uudet ihmiset, vaan väliaikaiset. Homo feris on välivaihe. Turha mutaatio. Meidän ääniemme hiljentyessä ihmiskunta tuntisi vain helpotusta. (s. 21)

Kirjan päähenkilö Pilvi oli 16-vuotias sairastuttuaan P-influnssaan. Hän pakeni Suomesta yhdessä rakkaansa Largon ja pelastamansa 7-vuotiaan pojan Julianin kanssa Eurooppaan, josta viimein monien vaiheiden jälkeen löytyi turvapaikka, Tehdas. Siellä nyt kolmikymppinen Pilvi ja lähes parikymppinen Julian asustavat. Largon ja Pilvin tiet erosivat jossain vaiheessa, josta osasyynä on ollut Julianin ja tämän journalistityttöystävänsä Livin toiminta. Nyt myös Livin ja Julianin välit ovat tulehtuneet, eikä Julian voi edes nukkua naisensa vieressä, joka on menettänyt elämänhalunsa ja lymyää huoneessaan. Julian on sotilasjoukoissa, kun taas Pilvin tehtävä on kuunnella Tehtaaseen pyrkivien tarinoita ja yrittää ottaa selkoa, ovatko ne totta vai eivät. Tarinan perusteella päätetään, otetaanko uusi pihminen Tehtaan suojiin vai saako hän hylkäävän päätöksen. Pilvi ei saa tallettaa tarinoita muualle kuin omaan muistiinsa, mutta muut eivät tiedä, että hän on tehnyt muistiinpanoja kaiken varalta.

Kauhein tarina, jonka olen katakombeissa kuullut, on tila, joka vain puristaa sisään tulleet kuoliaaksi, kuin suuren roska-auton puristin. Ihminen on kekseliäin, mitä tulee kärsimykseen ja kuolemaan. Leikkivä ihminen, tuhossaan hirvittävä. (s. 90)

Kirja ei ole helpoimmasta päästä, mutta kun tarinan sisään pääsee, se on hyvin palkitsevaa. Kirja koostuu Pilvin, Julianin ja Livin vuorottelevista näkökulmista, jotka jaksottelevat eri ajanjaksoissa lähtien vuodesta 0, joka on aika, jolloin rauhansopimus ihmisten ja pihmisten välillä purettiin, aina vuoteen 12, joka on kirjan tapahtumien keskiössä. Pilvi kokee raskaaksi roolinsa siitä, miten hän saa päättää ketkä sata onnekasta (?) pihmistä enää mahtuu heidän turvataloonsa. Kuulustelut ovat hänen arkipäiväänsä. Hän tietää, että Largo jossain kaukana tarkkailee häntä ja saa tarvittaessa yhteyden Pilviin, sillä he voivat kommunikoida ajatusten voimalla. Tämä on myös yksi metamorfoosin läpikäyneiden ihmeellisistä erikoiskyvyistä.

Kirjan tunnelma on hyvin raskas ja epätoivoisen synkkä, ja siksi hyvin onnistunut dystopia. Henkilöiden elämää seuraa pelko ja uhka tulevasta, ja Kolu on hyvin onnistunut välittämään sen taitavalla kirjoitustyylillään lukijalle. (Törmään muuten välillä sellaisiin sanoihin, joita en ole koskaan ennen nähnytkään. Harmi, kun en merkinnyt niitä mitenkään enkä nyt siis voi nostaa niitä tässä postauksessa esille.)

Henkilöhahmojen väliset suhteet ovat hämmentäviä eivätkä millään muotoa yksioikoisia. Livin ja Julianin välien epämääräisyys on alussa yhtä kysymysmerkkiä lukijalle, mutta pala palalta paljastuu, miksi Julian karttaa Liviä. Sitten Liv nakkaa lopullisen pomminsa Julianille ja Pilville, ja he tajuavat, että heidän on lähdettävä pakomatkalle Tehtaasta. Mutta miten Pilvi pääsee yhtään minnekään ilman, että Largo saa tietää.

Pakenen sinua, en voi muuta kuin paeta sinua, kun kanssasi käteni eivät koskaan ole täysin minun. (s. 197)

Largo, tuo suuri mysteerimies. Mitä edellisten osien päivityksestä saan selville, en ole ollut kovin vaikuttunut tuon puhumattomaksi mieheksi kutsutun körilään ja Pilvin suhteesta, ja sama hämmennys minulla on nyt myös tämän osan kanssa. Largon ja Pilvin suhde on vallankäyttöä, suoranaista pelkoa ja pakokauhua, mutta toki myös sitä suurimmasta suurinta intohimoa, joka ei katkea edes etäisyyteen. Onneksi loppua kohti löydän jo hiukan inhimillisyyttä (vai pitäisikö sanoa pinhimillisyyttä) tuosta suuresta, mahtavasta Largosta.

Kirjan lopussa, joka on kaikeksi onneksi melko toiveikas, väläytetään tietoa uudesta flunssankaltaisesta viruksesta, joka olisi saanut alkunsa Kiinasta. 

"Ei se meille tule--- Me olemme tällainen harvaanasuttu pohjoinen niemi." (s. 320)

Touché.

Mitä ne kirjan iltasadut sitten ovat? Tarinoilla on tässä kirjassa suuri roolinsa, ovathan jo taloon pyrkivien tarinat mukana heti kirjan alusta saakka. Kirjan loppua kohti Pilvi kertoo myös omaa tarinaansa kuvitteellisesta Alexista, tarinaa, jota hän on aikoinaan kertonut pikku Julianille ja jota hän aikoo kertoa myös uusille sukupolville. 

Olen lukenut kaikki sadut, olen kuullut Pilvin sadut. Tiedän miten saduissa käy.

En halua särkyä enkä särkeä ketään. En halua rakastua. Eikä sitä voi valita. (s.128)

Iltasatuja maailmanpalosta on synkän dystopinen ja älykkään psykologinen romaani aikuisempaan YA-makuun. En suosittelisi tätä vähän lukeneelle nuorelle haastavuutensa takia, mutta paljon lukeneelle ja tiedostavalle nuorelle toki. Toimii tosiaankin ihan yksinään tai aiempien osien jatkoksi. Onnistunut sarjan päätös kaiken kaikkiaan.

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

-

Samantyylistä luettavaa:

Korento-sarja: Anne -Maija Aalto

Kone-trilogia: Helena Waris

Delirium-trilogia: Lauren Oliver

Lisään kirjan Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.

Vuodesta 2014 kohti vuotta 2015

Vuosi vaihtui paukkuen ja rätisten. Oikein hyvää uuttavuotta 2015 kaikille -  toivottavasti tästä tulee hyvä kirjavuosi!


 Heti vuoden alussa julkaistaan muutamia herkkupaloja, kuten Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan päätösosa Taivaallisen tulen kaupunki ja Veronica Rothin Outolintu-trilogian kolmas osa Uskollinen. 




Maaliskuussa pääsemme nauttimaan Outolintu-trilogian kakkososan elokuvaversiosta Insurgent - Kapinallinen sekä lukemaan jatkoa Sally Greenin Puoliksi paha -trilogiasta, kun Puoliksi villi ilmestyy. Huhtikuussa kauan odottamani suomennos Lauren Katen Langennut julkaistaan. Samaisesta teoksesta pitäisi tulla myös elokuvaversio kesällä. Charlaine Harrisin Harper Connelly-sarja saa myös jatkoa huhtikuussa kirjalla Yllätyksiä haudan takaa. Ensimmäinen Matkijanärhi-elokuva tulee DVD:lle keväällä, ja todennäköisesti kesän loppuun mennessä saan käsiini sitten oman Insurgent - Kapinallinen DVD:n. 

Mitä sitten syksy tuo tullessaan, se on vielä arvoitus. Ainakin Nälkäpeli-elokuvasarja saa päätöksensä marraskuussa, kun Matkijanärhi osa 2 julkaistaan. Itse toivoisin, että syksyllä saisin Lauren Katen Teardrop-trilogian kolmannen osan luettavakseni, ja odotan myös kovasti suomenkielistä jatkoa Michelle Gagnonin Persefone-trilogiaan. Jos syksyyn mennessä jatko-osaa Don't look now ei suomenneta, taidan lukea kirjan englanniksi.  

Theo Lawrencen Mystic city -trilogian päätösosaa odottelen myös syksyllä ilmestyväksi, edes englanniksi tai mieluiten suomennettuna versiona. James Freyn ja Nils Johnson- Sheltonin mainio Endgame-trilogia saanee syksyyn mennessä myös jatkoa suomeksi. Englanniksi se julkaistaan nimellä Endgame - Descendant helmikuun 24. päivä. Epätoivoisena haaveilen myös, että Beth Revisin Across the universe -trilogian kolmas osa Shades of earth suomennettaisiin vihdoin ja viimein. Abigail Gibbsin The Dark Heroine -trilogian päättelisin saavan jatkoa suomennetulla versiolla Autumn rose -teoksesta. 


Toivoisin myös uusia elokuvia lempikirjasarjoistani, kuten Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli -sarjasta, Veronica Rossin Paljaan taivaan alla -trilogiasta tai Lauren Oliverin Delirium-trilogiasta. Eihän nämä ole liikaa pyydetty, eihän?

 


Mitä kirjavuosi 2014 piti sisällään? Aloitin tämän ikioman blogini pitämisen helmikuun kuudes päivä, enkä kadu sitä hetkeäkään. Tämä on ollut todella antoisa harrastus, ja olen saanut lukemisistani paljon enemmän irti. On mukava vertailla omia arvioitani muiden bloggaajien kanssa ja saada mukavia kommentteja. Niitä toki toivon vielä lisää! Minulla on kolme vakituista, kirjautunutta lukijaa (JEEEE!), ja toivon mukaan teitä on siellä piilossa vielä jokunen lisää. Ainakin vierailijoita sivuillani piipahtelee säännöllisesti. Mukavaa, jos joku saa vinkkejä lukemisiinsa blogini kautta, sillä samanlailla minäkin olen löytänyt monia lukemisen arvoisia teoksia käsiini nuuskimalla, mitä muut lukevat. 

En ala tekemään tilastoja luetuista kirjoistani, mutta listaan tähän muutamia vuoden kohokohtia:

Yllättävin kirja: Abigail Gibbs - Illallinen vampyyrin kanssa

Tylsin kirja: Alyson Noël - Sininen kuu

Kirja, johon rakastuin: Veronica Roth - Outolintu

Kirja, jota luin kauimmin: Laini Taylor - Karou, savun tytär

Kirja, jonka luin nopeimmin: Salla Simukka - Toisaalla

Kirja, jossa oli paras päähenkilö: Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää

Kirja, jossa oli tylsin päähenkilö: Henrika Andersson - Sirpale sielua

Kirja, johon petyin: Kiersten White - Yliluonnollisesti

Kirja, jonka aion vielä lukea uudelleen: Abigail Gibb - Illallinen vampyyrin kanssa

Kirjat, jotka jätin kesken: Laini Taylor - Aika taistelun ja tähtivalon, Alyson Noël -  Varjojen maa sekä Lauren Kate - Passion