Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

lauantai 24. tammikuuta 2015

Dysphoria-blogi 1 vuotta - ARVONTA!!!!!

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Dysphoria-blogi, paljon onnea vaan!

Nyt se on koittamassa, minun ikioman ja ensimmäisen blogini 1-vuotissyntymäpäivä. Vuosi sitten, 6.2.2014, ystäväni innoittamana ja aikani kypsyteltyäni asiaa päätin perustaa oman kirjablogin. Siksi, koska rakastan lukemista, olen aina rakastanut. Siksi, että rakastuin aivan tietyntyyppisin kirjoihin, ja halusin koota niitä saman otsikon alle. Siksi, että halusin saada lukemisestani enemmän irti kirjoittamalla niistä viihteelliset arviot ja antamalla niille arvosanat tunnepohjalta.

Hömppämielinen kirjablogi, luonnehtisin minä tätä. Blogini pito on tuonut minulle verkostoitumista muiden kirjabloggaajien kanssa, pientä yhteistyötä kustantajien kanssa, lukuisia kirjastokäyntejä, muutamia kymppejä tuhlattuna nettikirjakauppoihin, alati täyttyvän kirjahyllyn sekä kiukkuisia mulkoiluja perheenjäseniltäni, kun olen rakastunut johonkin kirjaan: "Taasko se VAIN lukee!" :)



Elämääni kuuluu paljon muutakin kuin kirjat (ja niistä tehdyt elokuvat), mutta tässä blogissa saan hehkuttaa niistä ihan niin paljon kuin haluan. Ehkäpä muut yhtä paljon kirjoja rakastavat bloggaajat ja lukijani eivät pidä minua ihan niin höyrähtäneenä kuin "lukemattomat" ihmiset. Tämä on minun  rakas harrastukseni, pakoni arjesta, henkireikäni ja paljon muuta. Ja erityisesti kiitos kaikille, jotka tätä lukevat! Thanks to you who are reading this blog! Uusia lukijoita otan mielelläni vastaan, ja kommentoinneista ilahdun aina.

Nyt järjestän syntymäpäivän kunniaksi arvonnan yhteistyössä Booky.fi-nettikaupan kanssa:


https://www.booky.fi/index.php Jäikö joku kirja saamatta joulupukilta? Harmittaako? Nyt sinua voi onnistaa: palkintona on 30 euron arvoinen lahjakortti Booky.fi-nettikirjakauppaan. Lahjakortti on voimassa 31.12.2015 asti ja sen voi käyttää joko kerralla tai osissa. 

Booky.fi pikakirjakauppa on kotimainen kirjakauppa, jossa on kattava valikoima muun muassa kotimaista ja ulkomaista kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta, vapaa-ajankirjallisuutta, tietokirjallisuutta, hyvinvointikirjallisuutta ja oppikirjallisuutta. Sieltä löydät myös musiikkia, elokuvia ja  pelejä. Voit tilata tuotteita verkkokaupasta, sähköpostilla tai puhelimella. Mikä parasta, postimaksua ei tule, joten voit käyttää koko lahjakortin summan kirjoihin tai mihin vain haluat. Halutessasi voit valita maksullisia lisäpalveluja toimitustavalle.




Miten osallistua?

1. Osallistua voit jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilootaan (minulla on kommenttien tarkistus päällä, joten viestisi ei välttämättä näy heti) ja kertomalla, mitä kirjaa luet parhaillaan. Jos olet anonyymi kommentoija, jätäthän sähköpostiosoitteesi kommentin perään. 

2. Jos mainostat arvontaani omassa blogissasi/facebookryhmässäsi, saat osallistua kahdella arvalla

tai

voit liittyä blogini lukijaksi, jolloin saat myös kaksi arpaa. 

tai

voit tehdä myös nuo molemmat, mutta maximi on silti 2 arpaa per osallistuja :)

3. Arvontaan ei saa osallistua perheenjäseneni (tarkoitan tällä heitä, jotka asuvat kanssani samassa osoitteessa).

4. Arvonta alkaa tänään 24.1.2015 ja päättyy 6.2.2015 klo 13.00, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajan saman illan aikana.

ONNEA ARVONTAAN!










35 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Moi!

Onnea blogin synttäreiden johdosta! :)
Osallistuisin arvontaan kahdella blogilla. Lisäsin arvonasi näkymään myös omassa blogissani.

Annami kirjoitti...

Paljon onnea tulevan ensimmäisen blogisynttärin johdosta! :) Tykkään blogistasi paljon, koska täällä näkyy usein minua kiinnostavia kirjoja.

Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Luen tällä hetkellä Paula Hawkinsin The Girl on the Train -trilleriä. Olen vasta ihan alussa, mutta odotukseni kirjaa kohtaan ovat aika korkealla.

Niina T. kirjoitti...

Blogisynttärit ovat ihana asia! Sillä voi todistaa lähimmäisilleen, että on pitkäjänteisesti jaksanut panostaa johonkin itselle tärkeään. Ja blogia pitämällä lukemisesta saa enemmän irti: voi jakaa lukukokemuksia ja keskistella toisten samanhenkisten lukijoiden kanssa sekä pitää muistikirjaa ajatuksistaan. Siispä paljon onnea ensimmäisestä täydestä vuodesta ja monta lukuisaa vuotta lisää! ♥

Liityinkin ihan vasta lukijaksesi. Blogisi on minulle uusi ja olen täällä käynyt piipahtamassa vasta muutaman kerran. Kivaa löytää lisää YA dystopiaan koukkuun jääneitä aikuislukijoita!

Tällä hetkellä luen Veronica Rothin Uskollista. Sen jälkeen lukupinon päälimmäisenä odottelee Rick Yanceyn Ääretön meri (jatkoa 5. aallolle). Lähdenkin nyt tästä koneelta takaisin lukemaan.

Unknown kirjoitti...

Paljon onnea! :)

Löysin blogisi jonkun aikaa sitten ja olen aina iloinen löytäessäni lukijoita, jotka tykkäävät samanlaisista kirjoista!

Tällä hetkellä meneillään on muun muassa Michael Morpurgon Private Peaceful sekä Libba Brayn The Sweet Far Thing. Molemmat ovat olleet todella hyviä tähän mennessä. Olen liittynyt lukijaksesi jokin aika sitten, joten osallistun kahdella arvalla! :)

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei ja paljon onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Kiva huomata että luet paljon fantasiaa, scifiä ja dystopiaa sillä ne ovat minunkin heikkouksia :D Tällä hetkellä lueskelen Danielle Trussonin Enkelioppia (kohta luettu), J.D. Robbin Kuoleman salaliittoa ja Gene Wolfen Kiduttajan varjoa. Enkelioppi on ollut todella huikea kirja!

Osallistun arvontaan kahdella arvalla, taisin liittyä pari päivää sitten blogisi lukijaksi :)

Niina kirjoitti...

Määkinpä osallistun :)

Heidi P kirjoitti...

Kiitoksia onnitteluista ja kaikille tähän mennessä osallistuneille :) Ja oikein paljon tervetuloa blogiini, vasta liittyneet! Rosales: Kiinnostuin Enkeliopista ja lisäsin sen lukulistalleni. Kiitti vinkistä! :)

Sini kirjoitti...

Osallistun kahdella arvalla! Luen tällä hetkellä Karin Tidbeckin novellikokoelmaa Jagannath. Hän on tulossa kesällä Archipelaconiin.

Jolana kirjoitti...

Luen tällä hetkellä valokuvauskirjaa. Nimeä en muista :(

voilooa@gmail.com

Wefa kirjoitti...

Anna-Leena Härkösen kaikki oikein on työn alla :)
Mukana arvalla.
wafer ät suomi24.fi

Anonyymi kirjoitti...

2arpaa!
Luen uutta Finlandia voittajaa!
luumunkukka(at)luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

mukana arvalla :) tällä hetkellä on joku harlequin (miten se kirjotetaan :D ) kirja kesken.
elina_jokitalo(at)luukku.com

Hippohiiri kirjoitti...

Moikka! Löysin blogiisi sattumalta, itsekin olen himolukija, tytön ja pojan äiti ja kahden kissan omistaja Pohjanmaalta. :D Osallistuisin kilpailuun kahdella arvalla. Nyt on ollut niin kiirettä, että menossa on jo aika monetta viikkoa Torey Haydenin Viattomat.
hippohiiri (@) gmail.com

Meri kirjoitti...

Hei! Liityin lukijaksi, eli osallistun kahdella arvalla. Sain juuri luettua kirjan Across the universe-matka alkaa, ja seuraavaksi aloitan luultavasti Lauren Oliverin Pandemoniumin.

meri.salo@hotmail.com

KatiK kirjoitti...

Hei! Löysin juuri blogisi ja olen nyt myös lukijasi. Onnea samalla toivotan! :-) Osallistuisin arvontaan kahdella arvalla, aivan ihana palkinto. Luen tällä hetkellä englanninkielistä keramiikka - aiheista kirjaa "Surface Decoration for low-fire ceramics". :-)

Ansa-Maria kirjoitti...

Onnittelut blogillesi!
Tällä hetkellä luen jotain pihasuunnittelukirjaa kesä mielessä sekä ikuisuusprojektia, L. Onervan Mirdjaa.

Liityin lukijaksi, joten parilla arvalla mukaan :)
ansamaria1(at)gmail.com

Maaria kirjoitti...

Luen juuri kirjaa nimeltään Isipappablues.
Mukana yhdellä arvalla, marvu954@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Juuri tällä hetkellä on koeviikko kesken joten lukemistossa on niinkin mielenkiintoinen kirja kuin Kansalainen ja Eurooppa, mutta seuraavaksi aion lukea Lohikäärmetanssi 2 jonka sain joululahjaksi :) Yhdellä mukana kivassa arvonnassa!
t. saya
sayav @ hotmail.fi

JM kirjoitti...

Onnea hirmuisesti! Tällä hetkellä en lue opiskelun vuoksi muuta kun koulukirjoja. :D Kahden viikon päästä on kuitenkin talviloma, jolloin ajattelin aloittaa jonkun kiinnostavan romaanin. :) Olen lukija, joten kahdella arpasella mukana. :)

jelena.nieminen@hotmail.com

irmeli.nieminen@hotmail.com kirjoitti...

Onnea blogillesi! Luen tällä hetkellä Juoppohullun päiväkirjaa. :) 1 arvalla mukana arvonnassa:)

Nora kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana! Oon tylsä, ja pakko vastata, että luen tällä hetkellä vain pääsykoekirjaa, jotta pääsisin Turun yliopistoon lukemaan kotimaista kirjallisuutta! :-)
noraemilia.seppala (at) hotmail.com

Cherrycloud kirjoitti...

Luen tällä hetkellä Leena Nokelan Vanhojen tavaroiden aarrekirjaa :) Yhdellä arvalla mukaan!
cherrycloud@luukku.com

Esme kirjoitti...

Löysin blogisi aivan sattumalta ja olen nyt parin päivän aikana selaillut postauksiasi läpi suurella innolla. Pidät samankaltaisista kirjoista kuin minäkin, joten löysin muutaman mielenkiintoisen kirjan luettavien listalleni :)

Ja nyt kun sopivasti sattui tämä kilpailukin tähän, niin pakkohan siihen on osallistua! Tällä hetkellä luen Veronica Rossin kirjaa "Halki ikiyön".

Ryhdyin myös lukijaksesi, joten kahdella arvalla mukaan :)

Niin, ja tietysti onnea blogin synttäreiden johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

Luen erityyppisiä runokirjoja parhaillaan.
marianna1 at luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Sari Helin: Huono äiti on tällä hetkellä kesken. 1 arpa.
-minttu47-
minttu47@gmail.com

Janna kirjoitti...

Luen parhaillani Harry Potteria ja kuoleman varjeluksia, siihen vaa ei ikinä kyllästy!

janna.nikula@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan! Yhdellä arvalla!
Yöpöydällä odottaa Kallellaan Jari Tervolta.
mussaka(at)luukku.com

Riina kirjoitti...

Minä myös! Minä myös! Nyt nukun Harry Potterin Liekehtivän pikarin kanssa, mutta kyllä tuo mieskin siihen aina silloin tällöin mahtuu viereen �� Kyllä oon susta ylpee, kun blogisynttäreitä vietät! Niin, ja muutenkin. Tietysti. Oot ihana!

Anni kirjoitti...

arpaonnea tänne kiitos :) luen parhaillaan Armanin maailma -kirjaa. ohtosanni@gmail.com

Hiipi kirjoitti...

Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät pääsi luettavaksi tänään :) Annoin sen odottaa aika pitkään, mutta rajansa kaikella...

Kaksi arpaa, kiitos, ja paljon onnea blogillesi!

Anonyymi kirjoitti...

Mukana yhdellä. Onnea! Anne
annelaukkanen09@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Just taitaa ehtiä. Mukana ollaan yhdellä. Sofia
chipmunk@hotmail.fi

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan yhdellä. Monta kirjaa tossa odottelemassa. Arja
arja.katariina@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Kirjat ovat ihania. Eli mukana ollaan yhdellä. Jutska
pilkku10@hotmail.fi

Heidi P kirjoitti...

ARVONTA PÄÄTTYNYT! Kiitos kaikille osallistujille :) Alanpas värkkäämään arpalippuja; ollaan kuulolla illemmalla, kun ilmoitan voittajan ;)