torstai 19. helmikuuta 2015

Louhi-sarja: Mervi Heikkilä

Louhen Liitto: Mervi Heikkilä. Haamu 2015.



"Roona ei ole kuin muut ysiluokkalaiset tytöt. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että kaikki ihmiset on syytä pitää etäällä, myös sumusilmäinen Aleksi. Yllättäen myös Roonan äidillä on omat salaisuutensa. Niiden paljastuttua Roona joutuu seikkailuun, joka vie hänet pimeän porteille. Seikkailuun, josta kaikki eivät selviä hengissä. Mervi Heikkilän ”Louhen liitto” kulkee petojen polkuja synkän metsän reunaan ja puuttoman suon läpi suoraan lähteen silmään, ikiaikaisten arvoitusten äärelle."

Oma arvio: Olipas tämä mukava herkkuvälipala luettavaksi! Harmi, että tämä oli niin lyhyt (149 s.), sillä kaikki asiat tuntuivat etenevän tosi nopeaa eikä keneenkään henkilöön ehtinyt kunnolla kiintyä, kun olin jo lukenut kirjan. Toisaalta on mukava joskus lukea tarina napakassa paketissa. 

Tämä oli miellyttävälukuinen, mystinen tarina ripauksella vanhoja uskomuksia, intertekstuaalisilla viitteillä Kalevalasta ja 1600- ja 1700-luvun noitavainojen esittelyillä. Päähenkilö Roona oli sympaattinen henkilöhahmo, johon olisi ollut mukava tutustua syvällisemminkin. Roonan erikoiskyvyt sekä Suomen luonnonvaraiset eläimet mukana tarinassa olivat mielenkiintoisinta antia. Roonan äiti jäi hyvin etäiseksi henkilöksi, mutta biologinen noitaäiti Valpuri tuli tutummaksi.  

Romanttinen puoli kirjassa oli toki ennalta-arvattava, mutta oikein mukava herkullinen lisä. Valokuvaajapoika Aleksi oli symppis! Olipas virkistävää tutustua tällaisen ihan uuden tuttavuuden, pienen vaasalaisen Haamu-kustannuksen tuotantoon. Toivottavasti heiltä julkaistaan jatkossakin nuortenkirjallisuutta. Arvosanani Louhen liitolle 4+

Sain tämän kirjan kustantajalta, suurkiitokset!

Tuonella Kulkijat: Mervi Heikkilä. Haamu 2016.

"Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että lomareissu Turkuun muuttuukin ihan toisenlaiseksi matkaksi. Kaupungista ovat mystisesti kadonneet kaikki linnut, samoin Roonan isä, antikvariaatinpitäjä Eerikki Puujumala. Liike on kuin hävityksen kauhistus ja Roonan lisäksi sen ympärillä hiippailee outo, arpikasvoinen nuorukainen. Jotain pahaa on selvästi tekeillä, mutta mitä? Louhen liiton itsenäisessä jatko-osassa Roona joutuu tekemään vaarallisen matkan Turkuakin kauemmas. Paikkaan, josta paluuta ei ehkä ole. Mervi Heikkilän Tuonella kulkijat kulkee petojen polkuja synkän metsän siimekseen ja Tuonen virran rantaan, ikiaikaisten arvoitusten äärelle."
Oma arvio:

Minä odottelin kovasti jatkoa Louhen liitto -kirjalle, ja nyt sain yllättyä iloisesti, sillä pidin tästä jatko-osasta Tuonella kulkijat vielä enemmän. 

Tuttuun tapaan Roonan tarinaan on sekoitettu somasti suomalaisia kansanuskomuksia ja Kalevalaa. Mukaan tulee mielenkiintoisia henkilöitä, kuten Roonaa hiukan vanhempi Sampsa. Pidän heidän välilleen kehittyvästä ystävyydestä ja pienestä romanssin mahdollisuudesta. Roonalla on kuitenkin ihana poikaystävä Aleksi, joka esitellään jo ensimmäisessä osassa. Aleksi on kuitenkin suurimman osaa tarinaa poissa kuvioista. 


Roona huomaa itsessään uusia kykyjä ja hän oppii kutsumaan vaakalintua, jonka avulla hän voi lähettää viestin äidilleen Valpurille. Hän lähtee vaaralliselle matkalleen Tuonelaan pelastamaan isäänsä ja saa onnekseen itselleen apuhengeksi karhun. Onkin kirjan parasta antia, kun Roona saa kokea asioita karhun sisältä käsin.


- Hei, miten minä löydän sinut? Hei! huusin epätoivoisena apuhenkeni perään.
-Et sinä löydäkään. Minä löydän sinut kun tarvitset minua.
Kuiskaus oli tuskin kuuluva, mutta ymmärsin viestin. Se toi minulle rauhallisen varmuuden siitä, että Karhu olisi lähellä, kun tarvitsisin apua. Kaikkien maailman karhujen henki, niin halusin ajatella, suojeli minua.---


Tuonelassa Roona kohtaa Seppä Ilmarisen, Väinämöisen ja muita kansalliseepoksestamme tuttuja hahmoja. Kun unohtaa pienen korniuden häivähdyksen, voi nauttia täysillä tarinasta, joka vei minua ainakin täysin mukanaan.  Pidän myös Mervi Heikkilän huolellisesta kielestä ja soljuvasta tyylistä. 

Katsoin Aleksia ja taas mieleeni palasi aihe, jota en ollut saanut otettua puheeksi.
Aina oli jotain muuta. Väärä hetki tai tunnelma.

Roona miettii seikkailujensa lomassa hänen ja Aleksin suhdetta, joka on edennyt siihen pisteeseen, että on aika astua seuraavaan vaiheeseen. Tämä on ihan hyvä teema, ei sillä, mutta hiukan minua kuitenkin vieraannuttaa sana rakastelu nuortenkirjassa.

Tuonella kulkijat jatkaa viihdyttävää nuortensarjaa, jota suosittelisin erityisesti helppolukuiseksi kirjaksi sellaiselle, joka ei ole paljon lukenut. Äikänopet, vink vink! Voisin vielä mainostaa Haamu-kustannuksen sivuilta löytyviä,
näille molemmille  Louhi-kirjoille räätälöityjä tehtäväpaketteja (6.-9.-luokkalaisille), joihin pääset klikkaamalla tästä
Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka 
Luetaanko tämä? 
Kirjakaapin avain 

Pohjolan porteilla: Mervi Heikkilä. Haamu 2017.

 Kannen kuvitus: Suvi Kari

"Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että mikään elämässä ei suju tavallisesti, ei edes seurustelu Aleksin kanssa. Kun peilikuvassa alkaa vilahdella tumma varjo, ja Roonan isä, Eerikki Puujumala, saa huolestuttavan näyn, on syytä valmistautua pahimpaan. Roona päättää vahvistaa tietäjäntaitojaan ja hankkia oman rummun. Avukseen hän saa arpikasvoisen ystävänsä Sampsan ja kuvankauniin shamaanin, Iraidan. Louhen liiton ja Tuonella kulkijoiden itsenäisessä jatko-osassa Roonaa ovat vastassa entistä pelottavammat viholliset. Vaarallisten matkojen päätepysäkki on Pohjolan porteilla, itse Pohjan Akan valtakunnassa. Siellä Louhi ei hallitse, eikä armoa tunneta."(Haamu)

Oma arvio:

Roonan tarina jatkuu jo kolmannella osalla. Heti ensimmäiseksi minun täytyy kehua Suvi Karin taiteilemaa kantta, joka on minusta näistä kolmesta kaikkein kaunein! Huomasin taas lukevani ilolla kivasti etenevää tarinaa, jossa oli välillä seassa ihan tavallisia arjen ongelmia, ja välillä taas mentiin hyvin myyttisiin olosuhteisiin. 

Kuulin korvissani haukan viiltävän huudon juuri ennen kuin omatkin silmäni painuivat väkisin kiinni. Vajotessani mustaan kuiluun ehdin tajuta vain, että kaikki taisi olla nyt todella pahasti pielessä. (s. 82)

Roona on jo sinut apuhenkensä karhun kanssa, saati sen tiedon kanssa, että hänen poikaystävänsä Aleksi on myös Tapio, ja hänen apuhenkensä on hirvi. Roonan ja Aleksin välille jäi viime osassa viipyilemään seksin mahdollisuus, ja samalla teemalla jatkuu tässä osassa. Roona on vain hiukan ymmällään, haluaako Aleksi sitä yhtä paljon kuin hän, ja kun he lopulta tekevät sen, Aleksin käytös ei miellytä Roonaa - Kaikki ei menekään kuin elokuvissa. Roona tuntee itsensä mustasukkaiseksi Aleksin suunnistusharrastukselle ja -kavereille.

Pystyin pitämään Aleksin vain antamalla hänen mennä, elää omaa elämäänsä ja tehdä omat valintansa. Jos hän tekisi jotain tyhmää, saisin takuulla tietää sen ennemmin tai myöhemmin. Ja jos hän valitsisi jonkun toisen, sitten meitä ei ehkä ollut koskaan tarkoitettukaan yhteen. (s.36)

Roonalla on myös muuta mietittävää. Sampsan ja hänen isänsä varoitukset saavat hänet mietteliääksi. Myös Sampsa herättää Roonassa jänniä tunteita. Lisäksi Roonan äiti Valpuri kaipaa rakastettuaan ja Roona on luvannut hakea sen hänelle takaisin Tuonelasta. Hän tarvitsee vain oman rumpunsa, ja siinä auttaa mystisen kaunis shamaani Iraida. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, ja kirjan loppua kohti tapahtumat menevät jännittäväksi.




Pohjolan porteilla on mukava, nopealukuinen kirja, joka jatkaa mielenkiintoisesti Roonan tarinaa. Toivottavasti sarja vielä jatkuu! Kolmiodraama Sampsan ja Aleksin kesken tuntuu luontevalta ja vanhaan suomalaiseen kansanperinteeseen nojautuvat fantasiaelementit elävöittävät juonta. Samalla lukiessa tulee oppineeksi rummunteon vaiheita. Hauska yksityiskohta on myös Heikkilän omakeksimä suomensukuinen kansa Hantsut, johon kirjan shamaani Iraida kuuluu. Tarinaan on sekoitettu myös puolihuolimattomasti ekoteemaa, sillä esimerkiksi Eerikin auton mainitaan kulkevan puoliksi biopolttoaineella sekä Hantsu-kansan kohtalo meinaa olla tuhoon tuomittu öljyputken takia.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Pohjolan porteilla muissa blogeissa:
   
Lukutoukan kulttuuriblogi 

Kirjapallon kirjablogi 

Luetaanko tämä?

Lastenkirjahylly


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja (Kalevala)


Samantyylisiä kirjoja ja kirjasarjoja:


Siri Pettersen: Korpinkehät-trilogia 
 
Anne Leinonen: Vaskinainen

Hanna Morre: Tuonen tahto

3 kommenttia:

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Tälle kirjalle odottaisin jatko-osaa.

Heidi P kirjoitti...

Jatko-osa olisi kyllä kiva!

Heidi P kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.