tiistai 31. maaliskuuta 2020

Toffee: Sarah Crossan

Toffee: Sarah Crossan. Bloomsbury 2019. Ei suomennettu.

Kansi: Jet Purdie

"When Allison runs away from home she doesn't expect to be taken in by Marla, an elderly woman with dementia, who mistakes her for an old friend called Toffee. Allison is used to hiding who she really is, and trying to be what other people want her to be. And so, Toffee is who she becomes. But as her bond with Marla grows, Allison begins to ask herself –where is home? What is a family? And most importantly, who am I, really?" (Bloomsbury)

Lukunäyte: https://issuu.com/bloomsburypublishing/docs/extract_with_cover/2

Oma arvio: 

Vaikutuin pari vuotta sitten kovasti Sarah Crossanin surullisenriipaisevasta säeromaanista Yksi, joka tutustutti minut  ihan uudenlaiseen kirjoitusmuotoon. Kun sitten huomasin tämän viime vuonna julkaistun Crossanin teoksen, jolla on todella herkullinen nimi Toffee, kirjastomme kokoelmissa, lainasin tämän ihan uteliaisuuttani. Tarina tempaisi minut heti mukaansa ja jätti jälkeensä niin laajan tunnekirjon ja mahtavan, ajatuksia herättävän lukukokemuksen, että huh huh.

Crossan kirjoittaa rankoista aiheista, eikä säeromaanimuoto tee lukemisesta sen kevyempää - päinvastoin. Kun teksti soljuu lyhyinä pätkinä, sanat leikittelevät paperilla eri muodoissa ja ylimääräinen jaarittelu on karsittu, lukemisesta tulee jotenkin vielä intensiivisempää ja koskettavampaa. Toffee ei toki ole kokoajan pelkkää tuskaa ja surua, vaan ilon pilkahduksetkin nousevat esille, usein arkisten asioiden kautta.

Kirjan päähenkilö, 16-vuotias Allison karkaa kotoaan. Hän vaeltelee ympäriinsä, hänen reppunsa varastetaan rannalla ja hän päätyy erään talon pihaan, jota hän luulee hylätyksi. Talossa asuu kuitenkin vanha nainen, Marla, joka huutelee pakenevan Allisonin perään Toffee-nimeä. Allison palaa takaisin ja seuraa naista keittiöön, huomaten hyvin pian, että Marla elää ihan omassa maailmassaan. Allison yrittää lähteä, mutta jokin saa hänet jäämään ja teeskentelemään olevansa Toffee. Kun Marla vetäytyy yöpuulle, Allison hipsii talon vierashuoneeseen ja päättää yöpyä siellä.

Who did that to your face?
She asks.

No one did anything to me
I tell her. (s.45-46)

Niinhän siinä käy, että Allison jää taloon. Välillä dementian vaivaama Marla kysyy uudelleen Allisonilta, kuka tämä on, ja Allison vakuuttaa aina olevansa tuo mystinen Toffee, tai sitten uusi siivooja. Allison joutuu välillä todistamaan (ja pelkäämään) Marlan raivokohtauksia ja piileskelemään tämän kodinhoitajalta Peggyltä ja pojalta Donalta. Allison myös todistaa hyvin ikävää tapahtumaa, sillä Marlan poika Donal käyttää niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa dementoitunutta äitiään kohtaan, ja Marla ihan selvästi pelkää poikaansa. Allison tietää mitä pelko on, sillä juuri se ajoi hänet pois kotoa. Allisonin isä nimittäin pahoinpiteli häntä niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja viimeinen niitti oli se,  mitä isä teki hänen kasvoilleen kuumalla silitysraudalla. Allison ei aio enää ikinä palata kotiin.

But how worried can he really be
about me
when he hasn't found me? (s. 313)


Allisonista ja Marlasta tulee ystävät. Allison saa selville, että Marla ja mystinen Toffee ovat joskus nuoruudessaan tanssineet yhdessä, ja niinpä Allison ja Marla pitävät yhteisiä tanssituokioita olkkarissa. Allison auttaa Marlaa myös muissa arjen asioissa. Sattumalta törmätessään Lucy-nimiseen tyttöön Allison keksii keinon tienata rahaa: hän tekee Lucyn (ja pian myös hänen kavereidensa) koulutehtäviä rahaa vastaan. Lucy käyttää Allisonin fiksuutta häikäilemättömästi hyväkseen, ja Allison salaa taas janoaisi Lucylta ystävyyttä, tai jotain enempääkin. Hän kuitenkin luottaa Lucyyn ja tekee kiltisti tehtävät, jotta saa ostettua itselleen ja Marlalle ruokaa ja herkkuja. Lucylle hän valehtelee Marlan olevan hänen isotätinsä.

People watch us,
the teenager and the old woman
sitting in the sand,
hands and hair dirty. (s. 297)


Allison muistelee välillä lapsuutensa ja nuoruutensa tapahtumia. Lämpimästi ja kaipaavasti hän muistelee äitipuoltaan Kelly-Annea, joka kesti kaikista äitipuolista kauimmin isän väkivaltaa, kunnes eräänä päivänä pakkasi kamat ja lähti - Allisonin aneluista huolimatta. Kelly-Anne antoi Allisonille sen rakkauden, mitä tämä ei koskaan isältään eikä äidiltään saanut. Allisonin äiti kuoli synnytykseen, ja Allison ajattelee isän syyttävän häntä siitä. Allison myös muistelee kaikkia niitä kertoja, jolloin isä mitätöi, haukkui ja pahoinpiteli häntä. Hän muistelee niitä kertoja, jolloin Allison yritti ja toivoi isän viimeinkin huomaavan hänen tekevän parhaansa, mutta kuinka hän aina joutui pettymään. Allisonin tekemä ruoka sai haukut, hän teki aina vain väärin...


The biggest crime is laziness.
I didn't want him to catch me at it. (s. 285)

Toffee on täynnä isoja asioita, raastavaa surua mutta myös mahtavia oivalluksia ihmisistä, heidän syistään ja seurauksistaan. Kirja auttaa ymmärtämään dementoituneen vanhan naisen kipuilua, mutta myös nuoren naisen rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen kaipuuta. Se pureutuu hyvin kipeään asiaan, perheväkivaltaan kahdessa eri muodossa: vanhemman väkivalta lasta kohtaan ja aikuisen lapsen väkivalta sairasta vanhempaansa kohtaan. Allisonin rohkeus kirjan lopussa antaa toivoa ja nostaa lukijan surun syövereistä taas iloa kohti.

Arvosanani 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa ja verkkojulkaisuissa:

The Guardian
The Times
The Cosy Dragon
The Bookbag
Books for Keeps
Happy Indulgence
Bookish Bron
Kathryn's Inbox


Samantyylistä luettavaa: 

Sarah Crossan: Yksi

 Sijoitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

24. Vieraskielinen kirja, lue tai ainakin selaile

Ei kommentteja: