torstai 7. syyskuuta 2017

Viha jonka kylvät -sarja: Angie Thomas

Viha jonka kylvät: Angie Thomas. Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava 2017 (Viha jonka kylvät #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): The Hate U Give. Kansi: Päivi Puustinen; Shutterstock, Istock

"Millaista on olla musta nuori tämän päivän Amerikassa? Kirjasensaatio, ajankohtaisempi kuin koskaan.

16-vuotias Starr on köyhän slummin kasvatti, joka käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Ristiriita kahden maailman välillä kärjistyy, kun poliisi ampuu syyttä Starrin ystävän, joka kuolee Starrin syliin. Starr on ainoa silminnäkijä, ja hänen todistuksensa voi tuhota koko mustan yhteisön. Se voi myös maksaa hänen henkensä." (Otava)

The Hate U Give -soittolista (laatinut Angela Thomas):  https://open.spotify.com/user/1238483600/playlist/6D6TvklQ7q8oC26n3v8GZY

Oma arvio:

Sain tämän ennakkokappalekirjan lahjaksi Hel-YA-kirjallisuustapahtumasta, jossa kävin elokuussa. Aloitin lukemisen silloin heti, mutta ajattelin venyttää lukemisen niin, että voin kätevästi blogata tästä heti julkaisupäivänä, joka oli eilen. En ihan ehtinyt, mutta päivä se on tänäänkin.

Aloin ihan miettiä, kuinka monta YA-kirjaa olen lukenut, joissa olisi pääosassa tummaihoinen nuori nainen, joka asuu slummissa. En yhtään. Tämä kirja kiinnosti siis jo heti alussa hyvin totutusta erilaisen näkökulmansa vuoksi. Vai onko näkökulma sittenkään niin kovin erilainen?

Kuva: Pixabay
"Tupac sanoi että kaikki menee perseelleen, ku pikkuskideihin kylvetään vihaa, ja siksi sen bändin nimi Thug Life tulee sanoista 'The Hate U Give Little Infants Fucks Everybody' ". (s. 21)

Tupac Shakur on nimi, joka vilahtelee läpi kirjassa tuon tuostakin. Itselle nimi on hyvinkin tuttu, sillä olen kuunnellut paljon rap-musiikkia nuorempana, kun harrastin street-tanssia. Tuttavallisemmin 2Pac muistetaan  musiikkinsa lisäksi siitä, kun hänet ammuttiin kadulla kuoliaaksi vuonna 1996. Samoin käy kirjan päähenkilölle, Starrin lapsuudenystävälle Khalilille, kun poliisit pysäyttävät nuoren miehen auton eräänä iltana bileiden jälkeen. Tästä käännekohdasta alkaa tapahtumien vyyhti, jossa niin kirjan henkilöt kuin lukijakin saa miettiä, mikä on oikein, mikä väärin - onko oikein vaieta, vai onko velvollisuus puhua ja käyttää ääntään silloin, kun sillä voi saada jotain aikaan. Tärkein kysymys lie kuitenkin on: millaista on olla musta maailmassa, jossa lähes kaikki katsotaan valkoisen näkökulmasta?

Kirjan kertojaäänenä toimiva Starr on herkkä, nuori nainen, joka yrittää tasapainotella kahden eri elämän välillä: toisaalta hän on räväkkä slummi-Starr, toisaalta hillitympi Starr, joka käy paremmalla alueella Williamsonin koulua ja seurustelee valkoisen Chrisin kanssa. Starrilla ja Chrisillä on yhteisenä intohimon kohteena Bel-Airin prinssi TV-sarja. Starr rakastaa koripalloa, valkoisia Jordan-lenkkareitaan (joiden puhdistukseen hän käyttää omaa kikkaa), perhettään, Harry Potteria ja isänsä kauppaa Garden Heightsin slummialueella. Starrille hyvin tärkeä eno Carter, joka on myös poliisi, asuu perheineen slummin ulkopuolella, ja heidän kotinsa on ollut monet kerrat Starrin perheen turvapaikkana - myös silloin, kun isä istui vankilassa.

Ennen mutsin sanoilla oli voimaa. Jos se sanoi että kaikki on hyvin, kaikki oli hyvin. Mutta kun on nähnyt miten kaks ihmistä vetää viimeisen henkäyksensä, sellasilla sanoilla ei enää ole merkitystä. (s. 149)

Starrin perhe pitää ihastuttavasti yhtä - sen sanoma oikein huokuu kirjan sivuilta. Vaikka Starrin isällä on menneisyytensä Kingin jengin jäsenenä ja vankilatuomio takana, hän on rakastava ja vaimoaan kunnioittava, ihana isä. Starrin sairaanhoitaja-äiti Lisa on aivan mainio: hän saa miehensä ruotuun yhdellä sanalla ja hän tekee lastensa eteen mitä vain. Starria usein nolottaa hänen vanhempiensa välinen vetovoima, joka kuuluu ja näkyy arjessa, mutta hän myös on siitä hyvin onnellinen. Starrilla on myös 12-vuotias pikkuveli Sekani sekä pian 18-vuotias velipuoli Seven, joka tulee usein turvaan äitinsä perheen luota - hänen isäpuolensa kun on väkivaltainen Kingin jengin johtaja. Lisa haluaisi muuttaa pois slummista ja viedä lapsensa turvaan levottomalta asuinalueelta, mutta isä on toista mieltä. Hän pitää sitä oman yhteisön pettämisenä.

Kuva: Pixabay


Starr joutuu näkemään jotain sellaista, mitä kenenkään, saati nuoren ihmisen ei pitäisi: poliisi ampuu hänen ystävänsä suoraan hänen syliinsä. Ystävänsä, joka vain aukaisee auton oven kysyäkseen, onko Starrilla kaikki hyvin. Poliisi tulkitsee omien sanojensa mukaan tilanteen uhkaavaksi, katsoo sivulokerossa olevaa hiusharjaa aseeksi ja ampuu Khalilin. Hän pitää asetta järkyttyneen ja surun murtaman Starrin ohimolla niin kauan, kunnes ambulanssi tulee. Mihin voi oikein luottaa, jos ei poliisiin? Onko poliisi sittenkään ihan kaikkien ystävä? Starrilla nousevat myös lapsuuden kauhukuvat mieleen, sillä hänen paras ystävänsä ammuttiin kadulle hänen ollessa pieni.

Taas se sana. Rohkea. Rohkeiden ihmisten jalat ei tärise. Rohkeita ihmisiä ei okseta. Rohkeiden ihmisten ei takuulla tartte muistuttaa itteään hengittämään, jos ne ajattelee sitä iltaa liian tarkkaan. Jos rohkeus on sellainen tila, jonka voi diagnosoida, niin musta on tehty väärä diagnoosi. (s. 252)


Starrin suru ja shokki vyöryy kirjan sivuilta suoraan lukijan syliin. Välillä suru esiintyy tukahdetun raivon muodossa, se saa Starrin välttelemään poikaystäväänsä, se saa Starrin riitoihin ymmärtämättömän, rasistisia kommentteja laukovan ystävänsä Haileyn kanssa. Starr ei kerro aluksi ampumisillan tapahtumista kuin perheelleen ja syyttäjälle, sillä hän ei halua identifioitua julkisesti silminnäkijäksi. Syyttäjät haluavat tietenkin kuulla Starrin näkökulman tapahtumiin, joka on tietenkin ihan erilainen, kuin Khalilin ampuneen poliisin. Tapahtuma saa aikaan kapinaa Garden Heightsissä, sillä kaikki vaativat oikeutta Khalilille. Kaikki tietävät, että poliisi on ollut väärässä. Mutta mitä voit tehdä, jos edes äänesi ei sitä voi todistaa?

 Myötäelin Starrin pettymykset ja epätoivon, mutta myös hänen ihanan herkkyytensä ja perherakkautensa. Chris on täydellinen (jopa ehkä liiankin) poikaystävä, joka sanoo juuri ne oikeat sanat oikeaan aikaan. Starr saa myös tukea ystävältään Mayalta, joka on hänkin kyllästynyt Haileyn typeriin kommentteihin.

"Mutta aina ei vaan riitä että tekee oikein, niinkö?" (s. 139)

Viha jonka kylvät on ahmittava, vavisuttava ja uskottavan rehellinen tarina, jota suosittelen jokaisen luettavaksi. Vaikka kirjan sivuilla on surua, on siellä myös niin paljon lohtua, rakkautta ja iloa, että lukemisen jälkeen mieli on kevyt.

Arvosanani 4,5 

Tämä kirja on ennakkokappale, kiitos Hel-YA-festille.

Kirjasta on myös tehty elokuva, siitä voit lukea täältä.

 
 

Betoniruusu: Angie Thomas. Suomentanut Terhi Kuusisto. Otava 2021 (Viha jonka kylvät #0)

Englanninkielinen alkuteos: Concrete Rose. Kansi: Cathy Charles.

"Kuinka kasvattaa lasta, kun omatkin kasvukivut vielä vihlovat? Paluu rakastetun Viha jonka kylvät -romaanin kulmille.

Garden Heightsin kaduilla 17-vuotiaan Maverickin puitteet kasvaa kunnon mieheksi eivät ole helpot. Kunnon miehen tehtävä on suojella perhettään, ja siinä auttaa King Lord -jengi. Odottamatta Mavin perhe kasvaa yhdellä, kun hän saa tietää olevansa isä. Jengiläislegendan poikana veri kuitenkin vetää Mavia kaduille ja kostamaan rakkaiden kohtaamat vääryydet.


Angie Thomas näyttää jälleen ainutlaatuiset taitonsa nuoruuden, väkivallan ja perhesiteiden kuvaajana." (Otava)

Oma arvio:

Angie Thomasin Betoniruusu pääsi yllättämään minut puun takaa. En tiennyt, että Viha jonka kylvät -teos saisi jatkoa, tai pikemminkin esiosan, jonka esittely oli vieläpä kustantajan kuvastossa niin pienellä, että meinasin sivuuttaa sen. Onneksi en, sillä tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kuten Thomasin aiemmatkin suomennetut teokset, joihin lukeutuu aiemmin mainitsemani lisäksi Mun vuoro.

Betoniruusu (jonka kansikuvaa rakastan, sillä se on vain jotenkin aivan mainio!) voisi olla melkeinpä tämän vuoden alussa ilmestyneen Jason Reynoldsin säeromaanin Minuutin mittainen ikuisuus sisarteos, niin samanlainen teema molemmissa on. Molemmissa kun puhutaan isältä pojalle siirtyneistä yhteisön säännöistä, läheisen menetyksen tuskasta ja siihen liittyvästä kostosta. Ja oikeista ja vääristä valinnoista, ehdottomasti niistä. 

Faija sano mulle kerran, et me kaikki joudutaan kantaan murhetta. En ymmärtäny sitä ennen ku nyt. Tuntuu kuin mulla olis kivenlohkare selässä. Se rutistaa koko kroppaa, ja mä haluisin parkua ja pakottaa kivun pois. (s. 110)

Kirjan päähenkilö, 17-vuotias Maverick, saa tietää DNA-testillä olevansa Ieshan vauvan isä.  Iesha toivoi isän olevan Mavin paras ystävä King, mutta toisin kävi. Nuoren äidin vastuuseen väsynyt Iesha jättää yllättäin parin kuukauden ikäisen poikansa Maverickin ja hänen äitinsä hoteisiin heti testituloksen kuultuaan ja katoaa kuukausiksi tavoittelemattomiin. Mav on nyt uuden edessä: lukion viimeistä luokkaa käyvän pojan elämän ovat täyttäneet tähän asti hottis tyttöystävä Lisa, oma jengi, lisätulojen hankkiminen kukan myynnistä ja merkkilenkkarit. Nyt hänellä on pieni avuton poika hoidettavanaan, jolle on saatava ruokaa, vaatteita ja tarvikkeita. Toki hänen äitinsä tukee tätä, kun taas isä istuu vankilassa elinkautistaan, joten hänestä ei ole kuin henkistä tukea etäältä. Myös Maverickin rakas serkku Dre on tarpeellinen tukipylväs ja ymmärtäjä, sillä tällä itselläkin on lapsi ja he suunnittelevat häitä Keishan kanssa. Mutta miten suhtautuu Lisa, kun kuulee Mavin hairahtuneen sekstailemaan Ieshan kanssa ja vieläpä saaneen tämän kanssa vauvan? Ei hyvin, sen voi arvata.

Dre-serkku on järjen ääni, joka yrittää puhua Maville järkeä, jotta tämä jättäisi nyt viimeistään jengikuviot ja huumeiden myynnin. Dren avulla Mav saakin osa-aikatyötä diakoni Wyattin kaupalta, vaikka alkuun Mav ei oikein osaa arvostaa tätä. Wyatt kun tunnetaan varsinaisena tiukkapipona, ja niin hän pistääkin Maverickin heti ruotuun. Wyatt on kuitenkin myös hyvin Mavin tukena tämän elämän kivuissa. Suurin kipu on vielä edessä...

"Kuule, on emävalhe, että mustat miehet olisi tunteettomia. On varmaan helpompaa epäinhimillistää meidät, jos luulee meitä sydämettömiksi. Tosiasiassa meilläkin on tunteet. Meihinkin sattuu, ja mekin tunnetaan surua ja murhetta. Meillä on ihan yhtä suuri oikeus näyttää nekin tunteet kuin kellä tahansa." (s. 146)

Mavin on nyt huolehdittava rakkaaksi tulleesta pojastaan, jolle hän antaa nimeksi Seven, ja pärjättävä erään suuren menetyksen tunteen kanssa. Hänen on voitettava Lisan luottamus takaisin, mutta Lisan ehtona on se, että Maverickilla täytyy olla tulevaisuudelle muita suunnitelmia kuin jengi, yhteisön säännöt ja huumekauppa. Eikö Lisa ymmärrä, että Mav tarvitsee jengin tukea ja suojelua ja rahaa kaman myynnistä pojalleen? 

"Auta myös lapsenlastani Maverickia, Herra", mummu sanoo. "Auta häntä lakkaamaan laittamasta vauvoja maailmaan. Ota pojasta mehut ja miesmäiset elkeet, Herra! Käske henkien päästää hänet otteestaan!" (s. 197)

Kaikki kulminoituu siihen, että pian Lisakin odottaa Maville vauvaa. Näyttää myös siltä, ettei vauvanhoitoon ja suremiseen keskittynyt Mav valmistukaan lukiosta. Hänen on kehitettävä varasuunnitelman varasuunnitelma, vaikka häneltä tuntuu olevan motivaatio täysin hukassa. Onneksi hän saa tukea monilta ihmisiltä, vaikka moni on häneen pettynyt. Maverick meinaa sinetöidä eräällä valinnallaan elämänsä suunnan, mutta tulee onneksi toisiin ajatuksiin.

Se haukottelee ja asettuu pitkäkseen mun päälle. Alkaa olla päiväuniaika. Mä pysyn hetken paikallani. Tykkään kuunnella sen hengitystä ja tuntee sen rinnan kohoilun mun rintaa vasten. Se ei tiiä, et mä oon koko ajan väsyny ja periaatteessa vielä lapsi. Se tietää vaan, että pidän siitä huolen. (s. 155-156)

Betoniruusu on yhtä vaikuttava kuin Viha jonka kylvät, ehkä jopa vaikuttavampi. Alussa tuntui, että on hankala saada mitään tuntumaa tähän jenginsä säännöillä elävään 17-vuotiaaseen poikaan, mutta kun hän alkaa ottaa vastuuta Sevenistä ja pikku hiljaa elämästään, uppoudun täysin päähenkilön maailmaan. Teksti on helppolukuista  ja dynaamista vuoropuhelujen runsauden takia. Thomas on onnistunut vangitsemaan upeasti nuoren miehen yhteisön paineiden ja omantuntonsa kanssa poukkoilevan mielen sekä nopeasti syttyvän rakkauden omaan poikaansa. Kirja taustoittaa kiehtovasti Viha jonka kylvät -teosta, mutta molemmat voi lukea ilman toista. Tämän jälkeen tekisi kyllä mieleni lukea THUG uudestaan.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Samantyylistä luettavaa; 

Mun vuoro: Angie Thomas

Minuutin mittainen ikuisuus: Jason Reynolds

Dear Martin. Nic Stone 

Kaikilla mausteilla: Elizabeth Acevedo

 

Muissa blogeissa: 

-

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä 
 
 
Osallistun tällä kirjalla myös Pride lukuhaasteeseen.

2 kommenttia:

Mai Laakso kirjoitti...

Varasin tämän kirjastosta, kiitos hyvästä bloggauksesta.

Kirjapöllö-nimi on kiva :)

Heidi P kirjoitti...

Kiitos :) Hyvä, jos innostuit tästä, on todellakin lukemisen arvoinen.