Taivas on kaikkialla: Jandy Nelson. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2026
"Jandy Nelsonin kiitetty esikoiskirja juhlii rakkauden parantavaa voimaa ja on samalla kirpeän koskettava tarina menetyksestä. Kirja saa lukijan itkemään sekä naurusta että myötätunnosta.
Lennie on tuuliajolla menetettyään äkillisesti sisarensa Baileyn. Hän on aina viihtynyt Baileyn varjossa, ja yhtäkkiä hänen onkin noustava oman elämänsä päähenkilöksi. Sisaren poikaystävä Toby vetää häntä puoleensa, samoin kaupunkiin juuri muuttanut musikaalinen, elämänjanoinen Joe. Toby lohduttaa häntä surussa, Joe auttaa häntä unohtamaan murheensa. Lennie tietää, että jos nämä kaksi salaisuutta törmäävät yhteen, hänen maailmansa hajoaa kappaleiksi." (WSOY)
Oma arvio:
Nyt sitten pääsin viimein lukemaan uuden lempikirjailijani Jandy Nelsonin esikoisromaanin, jonka suomennos saadaan siis 16 vuotta alkuperäisteoksen julkaisusta. Katsoin suoratoistopalvelusta jokusen vuosi sitten kirjaan perustuvan leffan, mutta suoraan sanottuna en muista siitä paljoakaan. Täytyy varmaankin katsoa se tässä piakkoin uudelleen.
Taivas on kaikkialla on kirja surusta ja sen käsittelystä - tai käsittelemättä jättämisestä. Lennonin eli Lennien isosisko Bailey on kuollut yllättäen, ja häntä surevat Lennien lisäksi erityisesti mummi, joka on ollut siskosten virallinen huoltaja heidän äitinsä lähdettyä omille teilleen Lennien ollessa 1-vuotias, eno, Uncle Big sekä Baileyn poikaystävä Toby.
Vuosia sitten loikoilin mummin puutarhassa ja Big kysyi, mitä puuhasin. Sanoin hänelle, että katselin taivasta.Hän sanoi: "Se on harhakäsitys, Lennie, taivas on kaikkialla, se alkaa jaloistasi." (s. 130)
Koulussa kaikki ovat vaivaantuneita kohdatessaan siskonsa menettäneen Lennien. Elämä silti jatkuu: Lennie jatkaa soittoharjoituksiaan koulun orkesterissa toisena klarinetistina. Hän on oikeasti tosi lahjakas soittaja, mutta ei ole koskaan tohtinut hakea ykkösklaritenistin paikkaa, jota nyt hallitsee ärsyttävä Rachel. Lennien ystävät ja perhe ovat täysin varmoja siitä, että Lennie saisi paikan, jos vain hakisi sitä. Lennie on kuitenkin tottunut olemaan aina se kakkonen, sillä isosisko Bailey oli heidän perheen valokeilassa viihtyvä stara. Nyt orkesterissa on uusi poika, tajuttoman komea Joe, joka selvästi kiinnostuu Lenniestä. Valitettavasti huhut kertovat, että Rachel on jo iskenyt näppinsä Joeen.
Lennie löytää lohtua siskonsa poikaystävän Tobyn seurasta, joka on yhä kuin osa perhettä. He jakavat surunsa Baileyn kuolemasta, ja pikku hiljaa huomaavat tuntevansa vetoa toisiinsa. Lennie tuntee pettäneensä siskonsa ja kokee kamalia tunnontuskia herkistä hetkistä Tobyn kanssa. Samalla hän tutustuu Joeen, jota kiehtoo tuo John Lennonin mukaan nimensä saanut tyttö, joka ei itse tajua omaa musikaalista lahjakkuuttaan. Voisiko Lennie soittaa joskus yhdessä Joen kanssa? Pian Lennie huomaa olevansa kahden pojan loukussa: Tobyä kohtaan hän tuntee voimakasta seksuaalista vetoa, kun taas Joen kanssa hänellä on uskomattoman hyvä olla. Ja miten kaunis Joe onkaan! Mummi ja adhd-tyyppinen enokin rakastuvat Joeen.
Miten ihmiset toimivat, kun he tuntevat näin?
Miten he sitovat kengännauhansa?Tai ajavat autoa?
Miten sivilisaatio voi jatkaa kulkuaan, kun tällaista tapahtuu? (s. 171)
Samalla, kun Lennie käy läpi suruaan ja sitä, minne heidän äitinsä aikoinaan katosi ja miksi, hän yrittää selvitä siitä, että rakastaa kahta poikaa. Välillä pitäisi muistaa myös Sarah-ystävää, joka janoaa uusia tarinoita Lennien vaiheista. Lennie on ollut aiemmin niin kiltti ja tasainen, että nämä uudet siskon kuoleman jälkeiset kuviot ovat jotain ihan uutta.
Kirjan erikoisuus on Lennien kirjoittamat pienet päiväkirjamaiset viestit, joita hän jättää milloin pahvimukin sivuun, milloin kirjaston kirjaan, milloin nuottipaperille, puutarhaan haudattuun ryttyiseen paperiin jne. Näistä viesteistä paistaa kaikki se kamala suru, ikävä ja kaipuu, mitä Lennie tuntee. Hän käy niissä läpi niin sisaruutta iloineen ja suruineen, äidin ikävää, elämää mummin ja enon kanssa ja tunteitaan Tobya ja Joeta kohtaan. Osa viesteistä on kohdennettu suoraan siskolle.
Tämä on salaisuus, jota ensinulle kertonut, Bails,jota en kertonut itsellenikään:minä varmaankin pidän siitä,että äiti oli poissa,että hän saattoi olla kuka vain.Pidin siitä, että hän oli meidänluomuksemmenainen joka elitarinan viimeisellä sivullaedessään vain semitä me hänelle kuvittelimme.Pidin siitä, että hän oli meidän,vain meidän.(Löydetty Humisevasta harjusta repäistyltä sivulta, oksaan lävistettynä metsässä)(s. 201)
Pidän kovasti siitä, miten Lennien surun käsittely muuttaa muotoaan ja hän kasvaa virheiden myötä vahvemmaksi ja rohkeammaksi persoonaksi. Hän pääsee eroon ajatuksesta, että hän olisi ollut jotenkin siskoaan huonompi. Hän tekee rohkeita ratkaisuja ja oppii erottamaan sen, mikä on rakkautta ja mikä ehkä jotakin muuta.
Nyt kun luen kolmatta Jandy Nelsonin kirjaa, huomaan aika paljon hänen romaaneissaan toistuvia teemoja ja yksityiskohtia. Sisaruus on yksi niistä, joka on tosi vahvasti kaikissa mukana. Sisaruuskateus nostaa kaikissa päätään. Myös uskomattoman kauniit tyypit, tai vähintään yksi sellainen löytyy hänen henkilökaartistaan: tässä se on Joe, jolla on kauniit "RÄPS RÄPS -ripset". Odottamattomat hämmentävät erektiot, joko näkökulmahenkilöllä tai sitten sivuhenkilöllä. Vanhempi, joka on kadonnut kuin tuhka tuuleen: tässä kirjassa se on päähenkilön äiti, Kun maailma keinahtaa radaltaan -kirjassa se on perheen isä. Musiikki ja taiteet ovat mukana hyvin vahvasti kaikissa. Surua käsitellään myös kaikissa. Poikkeuksena tässä kirjassa ei kuitenkaan ole maagisia piirteitä, joita taas Nelsonin kaksi seuraavaa teosta sisältävät.
Minuun Taivas on kaikkialla upposi ehdottomasti paremmin kuin keväällä ilmestynyt Annan sinulle auringon. Silti Kun maailma keinahtaa radaltaan on minulle näistä kolmesta ykkönen.
Annan tälle arvosanaksi 5-
Lainasin tämän kirjan kirjastosta.
Samantyylistä luettavaa:
Muualla:
---
