Faebound - Veren erottamat: Saara El-Arifi. Suomentanut Helka Sivill. Gummerus 2024 ( Faebound #1)
"Yeeran on haltioiden armeijan sotapäällikkö, jonka elämä on täynnä taisteluita ja väkivaltaa. Hänen pikkusiskonsa Lettle yrittää ansaita elantonsa etsien enteitä paremmasta tulevaisuudesta. Kun Yeeran ja Lettle tempaistaan Haltiamaasta keijujen lumovoimaiseen valtakuntaan, sisarten välinen uskollisuus rakoilee ja intohimoinen rakkaus repii heidän kummankin sydäntään... "(Gummerus)
Oma arvio:
*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale *** Juonipaljastuksia!
Ensireaktioni oli saatuani tämän kirjan käsiini, että voi jestas miten kaunis kansi voi ollakaan kirjassa! Fyysisessä kirjassa näkyy vielä lehtien, tähtien ja tekstien kultaukset niin ihanasti. Olin juuri tätä ennen lukenut Armentroutin Verestä ja tuhkasta, jonka sijoitin vuoden -24 parhaaksi aikuisten romantasiaksi, mutta nyt täältä tulikin kova haastaja. Arvion lopussa lukee, kuinka kävi.
Tämä mies on vienyt sydämeni.---Ja jonain päivänä tapan sinut. (s. 357)
Eletään maailmassa, jota hallitsee kolme jumalaa: maan jumala Asase, joka loi ihmiset, auringon jumala Ewia, joka loi keijut ja kuun jumala Bosome, joka loi haltiat. Erinäisten sotaisten eripurien myötä ihmiset on pyyhkäisty maan pinnalta ja haltiat vallitsevat maailmaa. Myös keijujen uskotaan olevan olemassa enää vain tarinoissa.
Yeeran on reilu kolmekymppinen haltianainen, joka johtaa Alakuun armeijaa. Hän on sisukas, itsenäinen ja aika kovapäinen nainen, jonka sisaruutta muutaman vuoden nuorempi sisar Lettle kaipaisi kovasti enemmän. Yeeran on kuitenkin hyvin omistautunut omalle sotilasuralleen, vaikka hänen isänsä tätä vielä eläessään kovasti vastusti. Yeeranilla on kiihkeä suhde Alakuun heimopäällikkö Salawan kanssa.
Eräänä päivänä Yeeranin johtama hyökkäys menee kuitenkin todella pahasti pieleen, koska hän itsepäisesti kieltäytyy noudattamasta ylempien käskyjä ja johdattaa näin joukkojansa surman suuhun. Salawan on karkotettava rakkaansa haltiamaasta ja niinpä musertunut mutta tuomionsa ymmärtävä Yeeran lähtee vaeltamaan Salawan lahjoittama uudenkarhea taistelurumpu kainalossaan. Taistelurummut tehdään obeah-eläinten nahasta, josta rumpuun saadaan taikavoimia. Harvinainen, mustanahkainen obeah ei ole helpoin metsästettävä, joten nahka on arvossaan.
Yeeran ei vielä tiedä, että sisukas, joskin sairasteluistaan heikko sisar Lettle on lähtenyt siskonsa perään. Kuten myös yksi hänen armeijan kapteeneistaan, Rayan, joka on pahoillaan siitä, että osin hänen syystään Yeeran sai rangaistuksena karkotuksen. Lettle ei haluaisi Rayania matkaseurakseen, mutta tajuaa pian hyötyvänsä kokkaustaitoisesta soturista. Jotain kiinnostavaa tuossa raamikkaassa miehessä myös on.
Yeeranin kohtaloksi koituu obeah, jonka hän bongaa matkallaan. Hän huomaa tilaisuutensa tulleen: jos hän saisi osuman rumputulituksellaan, hän voisi viedä arvokkaan nahan Salawalle ja hänen rangaistuksensa ehkä kumottaisiin. Hän onnistuukin kaatamaan eläimen, mutta joutuu saman tien tyyppien piirittämäksi, jotka väittävät hänen juuri tappaneen keijujen prinssin. Selviää, että keijuja on yhä olemassa, pakotettuna asumaan maansisäisessä luolassa, Mosimassa. Ja sinne nyt raahataan pahan rikoksen tehnyt Yeeran mukanaan myös Lettle ja Rayan.
Kuinka monta obeahia on vuosien saatossa murhattu? Kuinka monta keijua on kuollut samalla? (s. 124)
Obeahit eivät olekaan ihan mitä tahansa elukoita, vaan ne voivat tehdä taiallaan sidoksen keijuihin. Silloin obeahin nahka muuttuu mustaksi ja sidoksessa oleva keiju saa taikavoimia obeahiltaan. Koska Yeeran tappoi Mosiman prinssin kanssa sidoksissa olleen obeahin, myös prinssi menehtyi. Todennäköisesti tämä tulisi koitumaan Yeeranin kohtaloksi eli johtaisi kuolemantuomioon, ihan kuten Lettle hänelle aiemmin ennusti. Lettle on näet liittynyt kohtalonkatsojien klaaniin ja ennusti siskolleen obeahin sisälmyksistä juuri ennen tämän tuhoon tuomittua sotaretkeään.
Olenko minä kuollut?Et. Minun nimeni on Pila. Me olemme sidottuja, sinä ja minä. (s. 156)
Keijujen suljetussa maassa on paljon ihmeteltävää haltioille. He saavat heti oman stylistin, Golanin, josta tuleekin heidän ystävänsä. Keijumaassa ollaan tarkkoja, miten pukeudutaan erilaisiin tilanteisiin. He suosivat läpikuultavia, paljastavia asuja. Yeeranin pahimmaksi vihaajaksi osoittautuu uskomattoman upea Furi, kuolleen prinssin sisar, joka saa Yeeranin kiemurtelemaan olemuksellaan niin hyvässä kuin pahassa. Furi määrätään antamaan Yeeranille taisteluopetusta tulevaa koettelemusta varten, jolla he pääsevät kiertämään tiettyjä sääntöjä. Yeeranin kuolemaantuomion täytäntöpäivänä nimittäin Pila-niminen obeah tekee yllättäin taikasidoksen hänen kanssaan eikä näin ollen keijut voikaan enää surmata häntä. Nyt Yeeran ymmärtää, miten tärkeitä olentoja obeahit ovat. Hän saa itsekin sidoksen myötä taikavoimia ja alkaa ymmärtää keijujen kieltä. Lisäksi hän saa oppia keijujen tavoista Furin veljeltä Neradilta, joka on siskoaan huomattavasti ystävällisempi tapaus.
Jos hän nyt pyytäisi minua rakastamaan häntä, en ole varma, riittäisikö tahdonvoimani kieltäytymiseen. (s. 286)
Samaan aikaan Lettlen ja Rayanin välillä tunteet kuohuu, mutta Lettle luottaa saamaansa ennustukseen, jonka mukaan hän ei voi antautua tunteilleen Rayania kohtaan. Hän törmää keijuhovin entiseen näkijään, Sahariin, ja saa tältä oppia ennustamisesta keijumaassa. Obeahin sisälmyksien käyttäminen ei tule enää ikinä kuuloonkaan, sen Lettle tietää. Myös Yeeran tajuaa, miten kamalaa heidän obeahinmetsästyksensä on ollut. Hänen olisi päästävä takaisin Alakuuhun kertomaan asiasta muille haltioille.
Alku lähti minulla nahkeasti käyntiin (joka voi johtua myös siitä, että toisesta fantasiamaailmasta toiseen siirtyminen on usein hankalaa), mutta sitten kirja imaisi minut totaalisesti maailmaansa. Viihdyin ja nautin! Kirjassa on aivan upeasti rakennettu maailma, joka ei ole kuitenkaan liian monimutkainen eikä kirja sisällä pitkiä infodumppauksia. Erityisen kiehtovaa oli tietysti keijumaailma ja sen henkilöt ja eläimet taianomaisia obeaheja unohtamatta. Sukupuolten moninaisuus näkyy kirjassa hyvin luontevasti, etenkin kun keijujen seksuaalisuus on hyvin vapaata ja luokittelematonta. Loppua kohti myös mukaan tulee juonittelukuvioita, jotka kuuluvat tietysti asiaan, kun on kuninkaallisista kyse.
Pidän siitä, miten tässä kirjassa henkilöhahmojen ennakkoluulot rikkoutuvat tiedon lisääntyessä. Yeeran kumppaneineen tajuaa, miten he ovat käyttäneet hyväkseen obeaheja ja miten väärät luulot heillä ylipäänsä on keijuista. Keijut taas ajattelevat myös haltioista pääsääntöisesti pahaa, koska ovathan nämä tietämättään surmanneet heitä. Haltioilla on vaarallista kulkea keijujen keskellä ilman vartijaa, sillä monet haluavat heidät hengiltä. Keijut pitävät arkisena asiana niin taikavoimaisia obeaheja kuin pimeässä luolassa ainoana valonlähteenä käyttämäänsä Fraedia-kristallia, jotka taas ovat haltioille arvokkaita ja vaikeasti saatavia rikkauksia. Yeeran ajattelee alussa vievänsä mahdollisimman paljon Fraediaa haltiamaahan, kunhan pääsee Mosimasta pakoon.
Romanttisista kuvioista vielä sen verran, että tässä kirjassa ei ole menty lähellekään niin överille tasolle seksikuvauksissa kuin viime aikoina lukemissani. Lajityypilleen uskollisena romanssit ovat aika insta-rakkauksia, heti ensi silmäyksellä ulkoiseen olemukseen perustuvia, jotka siitä lähtevät kehittämään kuumottavammiksi. Siitä pieni miinus, mutta muuta moitteen sanaa minulla ei ole antaa.
Tämä oli ehdottomasti vuoden 2024 paras lukemani romantasia!
Annan arvosanaksi 5-
Kiitos arvostelukappaleesta!
Muualla:
Cursebound - Kohtalon vangitsemat: Saara El-Arifi. Suomentanut Helka Sivill. Gummerus 2025 (Faebound #2)
"Afroromantasiassa haltiasiskoksia sitovat sydänten kahleet
Soturiksi syntyneelle Yeeranille rakkaus on toissijaista. Niinpä hän on jättänyt keijukuningattarensa palatakseen kotimaahansa. Siellä häntä odottavat synkät uutiset: heimopäällikkö Salawa, Yeeranin entinen rakastettu, uhkaa keijuja verisellä sodalla.
Keijujen valtakuntaan jäänyt pikkusisko Lettle on päättänyt murtaa keijujen kirouksen. Mutta kohtalottaret, jotka kerran puhuivat hänelle, ovat nyt vaienneet.
Kykenevätkö Lettle ja Yeeran yhdistämään keijut ja haltiat ennen kuin pelätyt taistelut syttyvät?" (Gummerus)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Olin aivan iki-ihastunut viime vuonna ilmestyneeseen Faebound-trilogian avausosaan, joka poikkesi nykyisistä romantasiakirjoista todella edukseen. Olipas ihanaa saada tänä syksynä käsiini tämä trilogian kakkososa, jonka kansikin on niin kaunis, että ihan hykerryttää.
Ensin hän oli ollut tässä unohdetussa maassa vankina. Sitten vieraana. Ja nyt hän oli kuninkaan puoliso: haltia, joka kuului keijujen kuninkaalliseen hoviin. (s. 35)
Viime osassa koettiin dramaattisia hetkiä, kun entinen Alakuun armeijan eversti Yeeran päätti lähteä Mosimasta varoittamaan entista rakastajatartaan, Alakuun heimopäällikkö Salawaa muiden haltiakansojen ja keijujen liittoumasta. Tuore kuningatar Furi jää suremaan rakkaansa lähtöä ja Yeeranin näkijä-sisar Lettle puremaan hammastaan närkästyksestä, kun sisko taas lähti omille teilleen. Lettlellä on sentään rakas Rayan tukenaan, joka on nykyisin keijuvaltakunnan kuningas.
Mosimassa ei todellakaan ole kaikki kunnossa, sillä Lettle joutuu salamurhauksen uhriksi ja on menettää Rayanin samassa hötäkässä. Kuka yritti myrkyttää Lettlen? Lettleä turhauttaa myös se, ettei hän näe taika-amuleteillaan yhtään mitään tulevaisuudesta. Lettle ja stylistinä toimiva Golan lähtevät vaaralliselle matkalle Mosiman ulkopuolelle etsimään Rayanin isän piilottamaa Afan loitsukirjaa, jossa voisi olla toivottuja vastauksia keijujen kirouksen purkamiseen, jonka ihmiset ovat aikoinaan langettaneet.
Onko kaikki hyvin? Pila kysyi.On.Ei.Kaikki ei ikimaailmassa olisi hyvin. Furi oli sytyttänyt Yeeranissa jotakin, minkä hän ei halunnut koskaan sammuvan. (s. 66)
Yeeranin matka kohti Alakuuta sujuu sutjakkaasti hänen obeahinsa Pilan turvaamana. Toki Yeeranilla on jatkuva huoli, etteivät salametsästäjät saa hänen kallisarvoista sidoseläintään kiinni - se tietäisi myös Yeeranin hengenmenoa. Hän tulee pohtineeksi ja hävenneeksi omaa aiempaa elämäänsä, johon kuului juuri obeahien metsästys. Silloin hän ei tiennyt niiden sidoksista keijuihin. Yeeran tulee myös tutustuneeksi taivaltajien porukkaan, jotka ovat aiemman Kuunsirpin armeijasta eronneita haltioita, joiden elämäntyyliin kuuluu paikasta toiseen vaeltelu. Darel on yksi heistä, joka tarjoaa ystävällisesti Yeeranille ruokaa ja yönsijan heidän puuhun viritetyssä asumuksessaan. Väärinkäsityksen vuoksi Yeeranille tulee nopea lähtö leiristä keskellä yötä. Tämä liittyy Darelin hyvin kiusalliseen vaivaan, unissakävelyyn.
"Hirsipuuta odottavaksi naiseksi sinulla on melko paljon vaatimuksia." (s. 86)
Ottaako Salawa karkottamansa entisen rakastettunsa vastaan suopeasti, varsinkin kun hänellä on hyvin epäuskottavia uutisia mukanaan? Pystyykö Lettle elämään ikinä enää turvassa Mosimassa, jossa häntä nykyään ympäröi henkivartijoiden kaarti ja kaikki hänen ruokansa maistellaan etukäteen?
Mosimassa valottomat eli ne keijut, jotka eivät ole saaneet luotua sidosta omaan obeahiin, ovat pitkään kokeneet asemansa eriarvoiseksi. Siksipä kapinaliikettä on ilmassa, etenkin, kun heitä kismittää muualta tulleet haltiat Lettle ja Yeeran, jotka ovat heti päässeet parempiin olosuhteisiin Keijuhovin ylellisyyksiin. Sattuneista syistä Mosimaan joutunut Darelkin pääsee selville levottomuuksista ja tyytymättömyydestä Mosiman epätasa-arvoiseen järjestykseen Golanin kautta, joka aiheuttaa lisäksi Darelissa hyvin voimakkaita tuntemuksia. Myöhemmin Darel joutuukin hyvin hankalan valinnan eteen: jatkaako takaisin oman rakkaan taivaltaja-perheensä luo vai jääkö hän sadunomaiseen Mosimaan Golanin luo.
Wau, miten kirjan lopussa alkoi paljastua herkullisia vihjeitä tulevista juonenkäänteistä. Pikkuisen saattaa jo aavistaa, mutta siltikään mikään ei ole vielä täysin selvää. Tämä toinen osa lähti minulla hiukan hitaasti käyntiin eikä alku napannut mukaansa minua, mutta loppua kohti imeydyin jo ihan täysin kirjan maailmaan. Varsinkin, kun uusia asioita alkoi paljastua.
Vielä sananen kirjan kuumista kohtauksista. Tässä kirjassa on juuri oivallettu se, miten voidaan kirjoittaa kuumat kohtaukset tyylillä. Ei ole siis luvassa monen sivun mittaisia, yksityiskohtaisia ja karkeasanaisia rakastelukohtauksia, vaan sopivanmittaisia, tyylillä ja taidolla tehtyjä kohtauksia, jotka eivät vie liikaa tilaa juonelta ja muuten kiehtovilta tapahtumilta.
Parasta kirjan maailmassa ovat kuitenkin obeahit, nuo täydellä sydämellä isäntiinsä tai emäntiinsä sitoutuneet eläimet, jotka ovat yhtä aikaa lapsekkaan eläimellisiä ja viisauden ruumiillistumia.
Jään odottelemaan kirjan päätösosaa, joka tulee varmasti räjäyttämään tajuntani.
Annan arvosanaksi 4,5
Kiitos arvostelukappaleesta!
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti