Kaupunki ilman koteja: Mirjami Sirén. Myllylahti 2023 (Kaupunki ilman koteja #1)
"Kaupunki ilman koteja on mielikuvitusta kutkuttava nuortenromaani, joka kertoo teini-ikäisen Kipinän ja hänen perheensä riipivän jännittävistä hetkistä maasta pakenemisen kuohuissa.
Tänä yönä kaikki muuttuu. Tänä yönä he pakenevat.
Suljetussa kaupunkivaltio Airepoliksessa innovaatiot ovat ihmishenkiä tärkeämpiä. Jokainen asukas kouluikäisestä lähtien pakotetaan keksimään uusia ideoita, joiden avulla kaupunki voi kehittyä. Kaupungissa ei ole lainkaan koteja, sillä siellä uskotaan, että paikallaan pysyminen tukahduttaa luovuuden.
Neljätoistavuotias Kipinä, hänen siskonsa Vanamo ja isänsä Jalava ovat saaneet tarpeekseen valtion ahdistavasta ilmapiiristä ja valvonnasta. Kipinän pahin painajainen on Luovuuskuutio, tiiviisti suljettu älyhuone, josta ei pääse ulos, ennen kuin on keksinyt uuden innovaation.
Mutta kun pakoretki alkaa, kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Airepolis ulottaa lonkeronsa pelottavan pitkälle." (Myllylahti)
Oma arvio:
Aivan mahtavaa, että yhä kirjoitetaan ja julkaistaan nuorten dystopiaa, vaikka se on viime vuosina jäänyt hiukan muiden genrejen jalkoihin. Mirjami Sirénin Kaupunki ilman koteja ilmestyi siis todelliseen tarpeeseen, jos minulta kysytään.
Kirjan nimikin jo viittaa sen perusideaan: ihmiset elävät Airepoliksen totalitäärisessä kaupungissa ilman pysyviä koteja. Myös eriarvoisuus näkyy selvästi, sillä asuinalueet on jaettu eri lohkoihin alkaen A:sta ja päättyen F:ään, joka on tasoltaan kaikista huonoin asuinalue. Valtiossa uskotaan siihen, että jatkuvien ideoiden lypsäminen kansalaisilta, jo kouluiästä lähtien, tekee unelmavaltion. Omaa asuinstatustaan voi parantaa keksimällä tuottavan ja ihmiselämää helpottavan innovaation. Ideoita kerätään Luovuuskuutioissa, joihin ihmiset suljetaan aina tietyksi aikaa kerrallaan.
"Kun tänään astutte Luovuuskuutioihin, muistakaa tämä. Yhteiskunta voi toimia vain, jos se kehittyy ja kulkee eteenpäin. Pysähtyminen köyhdyttää henkisesti ja taloudellisesti. Taakse katsominen jarruttaa ja taannutta." (s. 80)
Kirjan päähenkilö, 14-vuotias poika nimeltä Kipinä, kärsii ajoittain ahdistusoireista ja niinpä hänelle tunnit Luovuuskuutiossa ovat aina yhtä piinaa. Heti kirjan alussa Kipinä perheineen ovat pakomatkalla, sillä he ovat päättäneet paeta Airepoliksesta Balukaviin, meren toisella puolella olevaan kaupunkiin, jossa kaikilla on omat kodit. Kipinä ja hänen pikkusiskonsa Vanamo on jouduttu sulkemaan ahtaaseen arkkuun vaarallisen pakomatkan ajaksi, mutta tilanne käy Kipinälle liian ahdistavaksi. Ylimääräisen pysähdyksen takia pakoauto havaitaan, isä ja hänen ystävänsä Sivi pidätetään ja laatikkoon suljetut Vanamo ja Kipinä joutuvat vaikean valinnan eteen: lähtevätkö he jatkamaan pakomatkaa kahdestaan vai yrittävätkö he palata takaisin kaupunkiin heidän sen hetkiseen D-tason asumukseensa niin, ettei heitä nähdä. He kuitenkin päättävät palata kaupunkiin, koska eivät halua jättää isää.
Mietin ihmisiä, jotka asuivat Balukavissa, meren toisella puolella. Kuvittelin perheen, samanlaisen kuin me. Isä ja kaksi lasta. He asuivat pienessä talossa, jonka pihassa kasvoi rautasaarni. He olivat asetelleen omat tavaransa paikoilleen, niillä oli kullakin oma paikkansa, josta ne aina löytyivät. Heillä oli kullakin oma sänky, jossa he nukkuivat joka yö. (s. 159)
Lasten harmiksi isä jää vangituksi ja heitäkin kuulustellaan. Heidät määrätään asumaan isotäti Seelian luokse. Seelia on viinaanmenevä, hiukan etäiseksi lapsille jäänyt täti, ja asuu kaiken lisäksi F-tason asumuksissa, joissa hygieniataso on hyvin heikko. Rappukäytävät ovat virtsanlemuisia ja asunnot ahtaita, likaisia ja koruttomia. Kipinä ja Vanamo jatkavat koulun käyntiä, mutta huoli isästä painaa. He saavat kuitenkin yllättäviä liittolaisia, ja myöhemmin heille alkaa paljastua lisää tietoa isästä, tämän suunnitelmista ja vastarintaliikkeestä, joka nostelee kaupungissa päätään tukahduttuaan aiemmin suureen pandemiaan, joka vei myös Kipinän ja Vanamon äidin mennessään.
Pääsevätkö he sittenkään koskaan Balukaviin? Päästävätkö he isää koskaan vankilasta pois? Miten alkoholisoitunut Seelia pystyy pitämään heistä huolta? Nouseeko vastarintaliike kapinaan kaupungin hallintoa vastaan?
Oli kamalaa, että juuri tällä hetkellä toivoin, että hänen isänsä oli kuollut. Jotta minun isäni olisi elossa. (s. 238)
Kirjan rakenne on hyvin selkeä ja juoni etenee lineaarisesti eteenpäin paria pientä takaumaa lukuun ottamatta. Olisi tuonut hiukan monipuolisuutta ja syvyyttä, jos näkökulmahenkilöitä olisi ollut useampi. Hiukan paremman alueen asumuksissa asuva Kipinän ystävä Arne jää hiukan etäiseksi, ja mietinkin ensin, olisiko kirjassa voinut olla myös Arnen näkökulmaa. Toisaalta, Arnen perhe kuuluu vastoin Airepoliksen lakeja uskovaisiin. Pelkäsinkin, tuleeko Arnen myötä kirjaan liikaa hengellisyyttä, etenkin kun Kipinän isäkin lopussa kertoi miettineensä uskonasioita. Minun lukuintoani latistaa tällainen huomattavasti, sillä haluaisin, että nuortenkirjat pysyisivät olemassa olevien uskontojen suhteen neutraaleina. Keksityt uskonnot ovat asia erikseen. Siksipä en hirveästi ilahtunut lopun kohdista, joissa puhuttiin rukouksista ja sen semmoisista. Onneksi uskonasiat eivät kuitenkaan saaneet muutamaa riviä enempää tilaa. Toisin olisi voinut käydä, jos Arne olisi ollut toinen näkökulmahenkilö. Eli hyvä näin.
Pidän kovasti kirjan huolella rakennetusta ja perustellusta dystopisesta maailmasta. Luovuuskuutiot ja vaihtuvat asumukset on uusi ja tuore idea, tai ainakaan minä en ole vastaavaan vielä tämän genren kirjoissa törmännyt. Mielenkiintoista, että dystopioille tyypilliseen tapaan tässä ei mainittu, kuka tai ketkä pitävät valtaa tässä tarkoin säännellyssä kaupungissa. Se ei minusta kuitenkaan haitannut. Asumusten vaihdot tapahtuvat aamuisin, jolloin ihmisten tavarat siirretään konteissa seuraavan päivän asumukseen. Jokaiselle on lisäksi omat Tarvesettinsä, jossa on henkilökohtaisen hygienian tuotteet. Jos rupeaa miettimään, kuinka paljon kaupungilla menee resursseja siirtoihin ja parempien asumusten siivouksiin, eikö olisi kuitenkin järkevämpää, että kaikki pysyisivät omissa asumuksissaan? Kaupungin perusidea on kuitenkin se, että paikalleen ei jäädä, ettei jähmetytä. Ainakaan ihmiset eivät Airepoliksessa jemmaile turhaa tavaraa nurkkiinsa. Itsekin monesti mietin, että pitäisi muuttaa aina tietyin väliajoin juuri tästä syystä.
Kirjan juoni etenee tasaiseen tahtiin tarjoten välillä jännittäviä käänteitä ja vihjaten, että lopussa tapahtuu jotain isoa käännettä. Minun makuuni juoni eteni välillä hiukan liian verkkaisesti, mutta mielenkiintoni pysyi yllä suhteellisen tasaisesti. Loppua kohti toki juoni tiivistyy. Miinusta siitä, että en oikein kiintynyt keskeisiin henkilöhahmoihin. Etenkin Vanamo ja Kipinää auttanut Riitu jäivät tosi haaleiksi hahmoiksi. Loppuun odotin ehkä jotakin yllätystä, joka kääntäisi kauan odotetun pelastuksen ehkä joksikin muuksi kuin utopiaksi. Ehkä toiveikkuus on kuitenkin hyvä pitää yllä nuortenkirjoissa. Minä olen vain tällainen epäonnellisten loppujen ystävä.
Muuten kirjaa voisin suositella jo varhaisnuorillekin, sillä päähenkilö on aika lapsellinen ajatusmaailmaltaan, mutta kirjassa on joitakin kyseenalaisia teemoja, kuten Seelian alkoholismi ja Riitun aiempi itsetuhoisuus. Ehkä siksi suosittelen mieluummin kirjaa vasta seiskaluokkalaisista eteenpäin.
Arvosanani 3,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Huone ilman ovea: Mirjami Sirén. Myllylahti 2024 (Kaupunki ilman koteja #2)
"Huone ilman ovea on vauhdikkaan jännittävä nuortenromaani maailmasta, jossa tahto tehdä oikein vaatii raastavaa rohkeutta.
Suljettu kaupunki. Satoja salaisuuksia.
Kaksi nuorta, jotka janoavat vapautta.
'Ensimmäistä kertaa elämässämme meillä oli oikeasti koti. Silti, kun katselin kimmeltävää, lainehtivaa merta, näin vuorten takana kohoavat tummat pilvet. Ne muodostivat mielessäni Airepoliksen siluetin.'
Kuusitoistavuotias Kipinä asuu ensimmäistä kertaa kodissa. On kulunut vuosi siitä, kun hän pakeni perheensä kanssa suljetusta Airepoliksesta, kaupungista, jossa ei ole koteja. Uudessa kotimaassaan Balukavissa Kipinä saa vihdoin elää rauhassa, vapaana.
Rauha kuitenkin rikkoutuu, kun entisiä airepolislaisia alkaa kadota kodeistaan ja meren yli kantautuu huolestuttavia uutisia. Kun Kipinän perhe kohtaa kauhean tragedian, heillä on edessään vaikeita päätöksiä.
Samaan aikaan Airepoliksen eliittiin kuuluvan viisitoistavuotiaan Anian maailmankuvaa ravistellaan. Etuoikeutettu Ania ei ole tiennyt, mitä tavalliset asukkaat joutuvat kestämään, mutta kun hän kohtaa hallintoa vastustavat kapinalliset, alkaa sisäinen kamppailu. Kuka puhuu totta? Mitä kaikkea Airepoliksen pinnan alla oikein tapahtuu?
Kipinän ja Anian kohtalot kietoutuvat yhteen ja tempaavat lukijan mukaan vauhdikkaaseen tarinaan, jota on vaikea laskea käsistään." (Myllylahti)
Oma arvio:
Mahtava juttu, että viime vuonna ilmestynyt dystopinen Kaupunki ilman koteja sai kuin saikin jatkoa. Ja millaisen jatko-osan saikaan! Huone ilman ovea syventää hienosti dystopisen Airepolis-kaupungin kauheuksia ja on muutenkin todella mukaansatempaava, jännittäviä elementtejä sisältävä ja omalla tavallaan hyvin piinaava dystopia.
**************Arvioni sisältää juonipaljastuksia.**********************
Kipinä, pikkusisko Vanamo sekä heidän isänsä Jalava ja äitipuoli Sivi Valo-vauvoineen ovat asuneet nyt vuoden verran turvalliseksi mieltämässään Balukavissa, jonne he pakenivat meren toiselta puolen totalitäärisestä ja tehokkuusajattelussaan äärimmäisyyksiin menneestä Airepoliksen kaupungista. Myös 16-vuotiaan Kipinän ystävät Arne ja Riitu ovat päässeet pakoon, samoin Seelia-isotäti, jolla näyttää nyt menevän hyvin toipuvana alkoholistina. Kipinä tuntee pientä kipinää punatukkaista Riitua kohtaan, mutta hän on vielä hiukan epävarma tytön tunteista. Lapset käyvät balukavilaista koulua ja opettelevat uutta kieltä. Kaikki tuntuu olevan hyvin.
"Siinä lukee, että painukaa takaisin meren taakse."(s. 31)
Käärme kuitenkin luikertelee paratiisiin, ja pian Airepolis-pakolaisten pitää olla varppeillaan. Osa entisistä airepolislaisista on kaapattu takaisin kaupunkiin ja muutkin saavat vihamielisiä uhkauksia, joissa heitä kehotetaan palaamaan takaisin sinne mistä ovat tulleet. Niinpä Jalava ja Sivi alkavat harkita muuttoa syvemmälle sisämaahan, jossa Airepoliksen uhka ei olisi niin lähellä. Kaikki muuttuu kuitenkin kertaheitolla, kun Sivi ja Valo siepataan, Seelia kolkataan tajuttomaksi ja Jalava päättää lähteä takaisin Airepolikseen etsimään puolisoaan ja lastaan. Määrätietoinen Vanamo olisi kovasti lähtemässä mukaan, kun taas harkitsevampi Kipinä vastustaa moista. Lopulta Seelia-täti ja nuoret saavat tärkeän tehtävän kalastusaluksella, jonne kuljetettaisiin Airepoliksesta pakenevia vastarintalaisia. He saisivat toimia tulkkeina lääkäreiden ja pakolaisten välillä.
Vastarintalaiset onnistuvat kaappaamaan Airepoliksen merkittävimpien henkilöiden, Helene Parokin ja hänen miehensä 15-vuotiaan Ania-tyttären, jota vanhemmat ovat pitäneet jo vuoden maan alla sieppausten pelossa. Vangitulle tytölle näytetään kansioita, joissa hänelle paljastuu totuus Airepoliksen kaupungista ja sen asumisjärjestelyistä. F-talon asumukset ovat paljon ruokottomampia, mitä hän on käsittänyt, ja yhä suurempi joukko kaupunkilaisista asuu niissä. Etuoikeutettu teini ei kuitenkaan usko alkuun mitään, mitä hänelle yritetään näyttää, sillä hän uskoo vastarintalaisten vain yrittävän aivopestä häntä. Pian hänen vanhempansa hakisivat hänet, eikö vaan?
"OLEN ANIA PAROK, HELENE PAROKIN TYTÄR! KAPINALLISET OVAT KAAPANNEET MINUT! AUTTAKAA! Huusin niin kovaa kuin ikinä pystyin. (s. 69)
Kun kalastusalukselle, jossa Seelia, Kipinä, Vanamo, Arne ja Riitu työskentelevät, tehdään isku ja nuoret viedään Airepolikseen kuulusteltavaksi ja Seelia vangitaan, kaikki suunnitelmat alkavat hajota käsiin. Helene Parok on perustamassa Airepolikseen uutta upeaa Ideapalatsia, suurta innovaatiokeskusta, jonka Innovaatiokasvatusinstituutissa kasvatettaisiin tulevaisuuden innovoijia jo vauvoista lähtien. Sen kylkiäisenä on uusi hulppea asuinalue Platinakortteli, johon pääsee parhaimmat innovoijat asumaan. Nämä kaikki tultaisiin esittelemään Uudet tuulet -juhlassa, jossa pidettäisiin myös "hauskana" ohjelmanumerona innovaatiomaraton, 24-tunnin sessio luovuuskuutiossa.
Sitten meidän käskettiin astua Kuutioihin. Seinä sihahti sulkeutuessaan.Innovaatiomaraton oli alkanut. (s. 285)
Ania, joka onnistui kuin onnistuikin pakenemaan kaappaajiltaan takaisin vanhempiensa suojin, alkaa epäillä kaiken tämän eettisyyttä. Hän huomaa kapinallisilta varastetussaan Cipid-laitteessa viestejä kaapatuista nuorista ja kokee voimakasta tarvetta pelastaa nämä kapinallisten lapset, jotka on sattumoisin otettu Innovaatioskasvatusinstituutin ensimmäisiksi koekaniineiksi. Ania keplottelee äidiltään työtehtävän Innovaatiokasvatusinstituutin vertaisvalmentajana, jotta hän pääsisi juttusille Kipinän ja muiden nuorten kanssa, ja voisi jotenkin auttaa heitä. Anian on saatava Kipinä luottamaan häneen. Ei ole myöskään kovin helppoa pettää omia vanhempiaan, vaikka tietää heidän toimivan väärin.
*********Juonipaljastukset päättyvät tähän!**********
Huone ilman ovea on selkeästi toimivampi ja juonikuvioiltaan jännittävämpi kuin sarjan ensimmäinen osa. Vaikka alku Balukavissa vaikuttaa seesteiseltä, kirjan tapahtumat syöksyvät välillä hyvin piinaaviin mittasuhteisiin. Molemmat tarinalinjat, niin Ania Parokin kuin Kipinän ja kumppaiden ovat hyvin mielenkiintoisia ja kiinnostavia. Näiden molempien näkökulmien kautta tulee todella kattava kirjan kuva kammottavan dystopisesta maailmasta, joka Airepoliksessa vallitsee. Tehokkuusajattelu on viety huippuunsa ja ihmisistä yritetään puristaa yhä enemmän innovaatioita ulos, hyvinvoinnista piittaamatta, ja kaikki nämä innovaatiot vievät kaupunkia eteenpäin. Paljon muissa vastaavantyyppisissä nuortenkirjoissa esiintyviä dystopian elementtejä on toki paljon, kuten suuruudenhullu johtaja, ihmisten lääkitsemistä, lasten sulkemista laitoksiin, tiukkaa kuria ja kontrollia, eriarvoisuus perustuen ihmisten tuottavuuteen (eri tason asumukset) ja kapinalliset, jotka tätä kaikkea yrittää muuttaa.
Kipinä on mielestäni nyt hiukan kypsemmän oloinen, kun pidin hänen henkilöhahmoaan hiukan lapsellisena 15-vuotiaaksi ensimmäistä osaa lukiessani. Romanttisia kuvioitakin tulee mukaan. Kipinä saa voimaa salaisista rukouksistaan kipeinä hetkinä. Aiemmassa osassahan Laarnin perhe, joka auttoi Kipinän perhettä, esitellään uskovaisena perheenä, mikä on Airepoliksessa ehdottomasti kiellettyä. Tällöin Kipinän isä Jalava kertoi pojalleen saaneensa voimaa rukoilusta, ja nyt Kipinäkin on uskossa. Kuten jo aiemman osan kohdalla sanoin, en oikein hykertele innosta, kun uskonto puskee nuortenkirjaan, ja tämä laski kirjan arvosanaani neljänneksellä. Eihän nämä kauhean tiuhaan kirjassa esiinny ja lähinnä mainitaan vain rukoukset, mutta olen aika nöpötarkka näissä asioissa.
Pahimpina epätoivon hetkinäni, kun en ollut voinut tehdä mitään muuta, olin kuitenkin päättänyt huokaista äänettömän avunpyynnön. Silloin olin tuntenut vahvasti, että joku kuuli. Olin tuntenut, että oli olemassa jotain isompaa, ja etten ollut yksin. (s. 97)
Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat hyvin kuvitteellisiin dystopisiin olosuhteisiin, on nämä teemat hyvin samanlaisia mitä nykymaailmassakin. Kipinän ja kumppanien ulkopuolisuuden tunne pakolaisena maassa, jossa kieli ja kulttuuri on eri, on hyvin samaistuttava tilanne monille tämän maailman pakolaisille. Se, miten nuoria komennetaan Airepoliksessa puhumaan tenveitä ja puhutaan halveksivaan sävyyn balukavin kielestä, on tapahtunut muun muassa saamelaisten pakkosuomalaistamisen aikana tai suomalaisten lasten käydessä koulua Ruotsissa. Kirjan tapahtumat ja teemat antavat siis ajattelemisen aihetta monessakin kohtaa.
Ei monestikaan kakkososa päihitä sarjan ensimmäistä osaa, mutta tässä tapauksessa minä ainakin koin tämän monin tavoin paremmaksi. Kirja vastasi moniin kysymyksiin, joita minulla syntyi ensimmäisen osan kohdalla. Oli hieno yksityiskohta, että myös se oli selitetty, miten vessa-asiat hoituisivat pitkissä Luovuuskuutiosessioissa. Tämmöiset mietityt yksityiskohdat ovat herkkua. Olisikohan vielä tulossa jatkoa, sillä kirjan loppu jätti vielä kysymyksiä?
Annan kirjalle arvosanaksi 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Valhe ilman sanoja: Mirjami Sirén. Myllylahti 2025 (Kaupunki ilman koteja #3)
Kansi: Karin Niemi
"Valhe ilman sanoja on sykähdyttävä nuortenromaani, jossa totuus ja rakkaus kamppailevat valheita ja välinpitämättömyyttä vastaan.
Viimeinen toivo. Viimeinen taistelu kodista ja vapaudesta.
”Kaksi viikkoa sitten olin kököttänyt kaksikymmentäneljä tuntia Luovuuskuutiossa Airepoliksen hallinnon järjestämässä Innovaatiomaratonissa. Kilpailun jälkeen olin lausunut koko Airepoliksen edessä sanat, joita hallinto ei todellakaan olisi halunnut ihmisten kuulevan.”
Teini-ikäiset Kipinä ja Ania kuuluvat kapinallisiin, jotka vastustavat Airepoliksen suljetun kaupunkivaltion totalitaarista hallitusta. He piilottelevat vastarinnan tukikohdassa ja pelkäävät oman ja rakkaidensa hengen puolesta.
Kipinä on huolissaan isästään, joka raivostuu mitättömistä asioista ja salailee jotain. Mistä on kyse isän oudossa öisessä puhelussa? Ania puolestaan on pettänyt äitinsä, joka on Airepoliksen ylin johtaja. Suostuuko vastarinta pitämään hänet turvassa?
Kun nuoret joutuvat eroon muista vastarintalaisista, he joutuvat vaikeiden päätösten eteen. Pikkuhiljaa heille alkaa paljastua valtavia valheita, joiden varaan Airepoliksen valtio on rakennettu.
Vahvatunnelmainen nuortenkirjatrilogia saa päätöksensä, kun Kipinä ja kumppanit nousevat Airepolista vastaan viimeisen kerran."(Myllylahti)
Oma arvio:
*** Kustanjalta saatu arvostelukappale ***
Nuorten dystopiatrilogia Kaupunki ilman koteja saa päätöksensä viimein tällä Valhe ilman sanoja -osalla. Harvinaista kyllä, pidin sarjan toista osaa Huone ilman ovea toimivampana kuin eka osaa. Nyt jännätään sitten, miten käy Kipinän perheen, kun kaupungin johtaja Helene Parok kaappasi heiltä Sivin, isän uuden naisystävän ja Kipinän puolivuotiaan sisarpuolen Valon äidin. Yltääkö trilogian päätösosa mielestäni yhtä korkealle kuin kakkososa?
Kipinän, Vanamon, isä Jalavan, Rikon, Riitun ja Arnen sekä muiden vastarintalaisten elämä Airepoliksessa ei ole kovin huoletonta piileskellen hylätyssä keilahallissa. Jatkuva pelko kiinni jäämisestä, elintarvikkeiden niukkuus ja vähäiset ulkoilumahdollisuudet eivät ole sitä parasta elämänlaatua, mutta ainakin he ovat toistaiseksi turvassa Helene Parokilta ja muulta Airepoliksen hallinnolta. Eikä Kipinän tarvitse enää olla Luovuuskuutioissa, joissa hän ahdistuu. Kipinä tosin jopa välillä toivoo pääsevänsä takaisin kuutioon, jotta vieroitusoireet hänelle annetusta lääkkeestä helpottaisivat.
"Olen käyttäytynyt viime aikoina oudosti, menettänyt malttini liian usein. Tiedän sen. Mutta Kipinä, minä pystyn kyllä pitämään huolta lapsistani." Viimeisen lauseen kohdalla isän ääni jyrähti. (s. 55)
Isä on alkanut käyttäytyä todella ailahtelevasti, sillä hänellä on toki huolta Sivin tilanteesta ja joukko lapsia vastuullaan. Airepoliksen vankinaoloaika on myös jättänyt hänelle traumaperäisen stressihäiriön. Kipinä auttaa puolivuotiaan Valon hoidossa minkä pystyy, mutta isä ei oikein osaa ottaa aina apua vastaan. Hän ei myöskään luota ollenkaan Helenen tyttäreen Aniaan, joka kääntyi vastarinnan puolelle oltuaan luottokampaajansa Rikon ja muiden vastarintalaisten panttivankina. Ania haluaisi olla luottamuksen arvoinen, vaikka toki välillä hänen mieleensä hiipii ajatus, olisiko sittenkin parempi olla äidin ja isän luona. Hän on kuitenkin kiintynyt Rikoon, joka on kuin hänen isoveljensä, sekä tuntee hyvin lämpimiä tunteita Kipinää kohtaan. Aiempi suudelma on yhä hänen mielessään.
"Sinä pistit minut ja Anian vaaraan!" (s. 92)
*** juonipaljastus***
Epävarman alun jälkeen alkaa tapahtua, kun Kipinän isä päättää siirtää Anian eri paikkaan ja pyytää myös Kipinää tämän mukaan. Kyseessä on kuitenkin vaihtokauppa, jossa he saavat Sivin takaisin, jos palauttavat Anian isälleen. Kipinä ei voi uskoa, että isä teki moisen tempun. Sattuneesta syystä tilanne kuitenkin meinaa paljastua, joten Ania saa sittenkin vielä lähteä vastarintalaisten matkaan. Kauaa he eivät kuitenkaan ehdi juhlia Sivin takaisinpaluuta, sillä heidän piilopaikkansa on paljastunut ja on lähdettävä pakoon. Anian on pyydettävä apua isoäidiltään, jonka hän tietää olevan eri mieltä asioista kuin äitinsä. Isäkin alkaa olla samoilla linjoilla.
*** juonipaljastus päättyy ***
Kirjassa on hyvin vahvasti esillä taistelu vastarinnan ja Airepoliksen hallinnon, jota johtaa häikäilemätön Helene Parok. Anialle selviää rankkoja asioita hänen taustastaan, mutta myös siitä, miksi Airepoliksen kaupungissa toimitaan nykyään niin julmasti. Selviää siis perinpohjaisesti, miksi ja miten Luovuuskuutiot on keksitty, miksi kaupungissa ei kuitenkaan ole vuosiin näkynyt isompia innovaatioita tulevan ja mikä ajaa Helene Parokia niin voimakkaasti eteenpäin välittämättä tyttärestään ja tämän toiveista. Julmilta käänteiltä ei voi välttyä kirjan loppuvaiheillakaan. Aika paljon Helene muistuttaakin Nälkäpelien Presidentti Snowta tai Outolintu-trilogian Jeaninea.
"Tuon tytön perhe... He ovat hulluja. Uskovat satuolentoihin. Näin heidät kerran, kun poistuivat sellaisesta kokouksesta. Tein työtäni. Velvollisuuteni. Ilmoitin heistä." (s. 173)
Valhe ilman sanoja vastasi mukavasti moniin kysymyksiin, mitä minulle on noussut mieleeni sarjan aiempia osia lukiessani. Uskontojutut kirjan väliin ripotettuina tuntuvat minusta edelleen turhilta, etenkin kun ne eivät näyttele kovin suurta osaa kirjassa (onneksi), lähinnä Kipinän pikaisten rukousten muodossa. Olisin ehkä toivonut hiukan lisää säpinää Kipinän ja Anian välille. Eniten ilahduin Anian ja Rikon lämpimästä, sisarussuhdetta muodostuvasta ystävyydestä. Jalava-isän käytös oli hiukan kummallista läpi kirjan, joka oli kyllä selitetty osin isän stressitilalla. Muutenkin kirjan aikuisilla tuntuu olevan kaikilla jotakin ongelmaa joko käytöksessä, persoonassa tai molemmissa, kuten Anian äidillä ja mummolla, Kipinän Seelia-tädillä (joka tosin tuntuu toipuneen alkoholismistaan) ja isällä. Eipähän ole liian siloiteltua.
"Meidän on pakko tehdä jotain!" Ania sanoi. "Emme voi vaan istua täällä ja odottaa, että joku tulee auttamaan." (s. 163)
Kirjan lapset ja nuoret joutuvat osin ottamaan vastuuta pärjäämisestään itselleen, ja käydään mielenkiintoisia pohdintoja siitä, keneen he voivat luottaa ja voiko Vanamolla olla teräaseita repussaan itsepuolustusta varten. He joutuvat myös tekemään melko rankan teon selviytyäkseen, mutta pidän siitä, miten he eivät unohda tekemiään asioita olankohautuksella, vaan että asiat jäävät vaivaamaan heitä. Sitä kutsutaan terveeksi omatunnoksi.
En nauttinut tämän osan lukemisesta ihan niin paljon kuin aiemman osan. Tuntui, että henkilöhahmoja oli hiukan liikaa ja tapahtumat menivät osin hiukan oudoiksi. En tiedä myöskään, mitä mieltä olen siitä, että dystopia kääntyykin lopulta utopiaksi, mutta täytyyhän sitä jotakin toivoa (nuorten)kirjassakin olla. Ihan hyvin suunniteltu päätös trilogialle oli tämä.
Kun eka osan arviossa mainitsin, että kirja voisi mennä varhaisnuorillekin, ajattelisin tämän päätösosan olevan kuitenkin 15+ -kamaa juurikin tuon aiemmin mainitsemani nuorten rankan teon takia.
Annan arvosanaksi tälle 3,5
Kiitos arvostelukappaleesta!
Muualla:
---
Samantyylistä luettavaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti