Kaupunki ilman koteja: Mirjami Sirén. Myllylahti 2023
"Kaupunki ilman koteja on mielikuvitusta kutkuttava nuortenromaani, joka kertoo teini-ikäisen Kipinän ja hänen perheensä riipivän jännittävistä hetkistä maasta pakenemisen kuohuissa.
Tänä yönä kaikki muuttuu. Tänä yönä he pakenevat.
Suljetussa kaupunkivaltio Airepoliksessa innovaatiot ovat ihmishenkiä tärkeämpiä. Jokainen asukas kouluikäisestä lähtien pakotetaan keksimään uusia ideoita, joiden avulla kaupunki voi kehittyä. Kaupungissa ei ole lainkaan koteja, sillä siellä uskotaan, että paikallaan pysyminen tukahduttaa luovuuden.
Neljätoistavuotias Kipinä, hänen siskonsa Vanamo ja isänsä Jalava ovat saaneet tarpeekseen valtion ahdistavasta ilmapiiristä ja valvonnasta. Kipinän pahin painajainen on Luovuuskuutio, tiiviisti suljettu älyhuone, josta ei pääse ulos, ennen kuin on keksinyt uuden innovaation.
Mutta kun pakoretki alkaa, kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Airepolis ulottaa lonkeronsa pelottavan pitkälle." (Myllylahti)
Oma arvio:
Aivan mahtavaa, että yhä kirjoitetaan ja julkaistaan nuorten dystopiaa, vaikka se on viime vuosina jäänyt hiukan muiden genrejen jalkoihin. Mirjami Sirénin Kaupunki ilman koteja ilmestyi siis todelliseen tarpeeseen, jos minulta kysytään.
Kirjan nimikin jo viittaa sen perusideaan: ihmiset elävät Airepoliksen totalitäärisessä kaupungissa ilman pysyviä koteja. Myös eriarvoisuus näkyy selvästi, sillä asuinalueet on jaettu eri lohkoihin alkaen A:sta ja päättyen F:ään, joka on tasoltaan kaikista huonoin asuinalue. Valtiossa uskotaan siihen, että jatkuvien ideoiden lypsäminen kansalaisilta, jo kouluiästä lähtien, tekee unelmavaltion. Omaa asuinstatustaan voi parantaa keksimällä tuottavan ja ihmiselämää helpottavan innovaation. Ideoita kerätään Luovuuskuutioissa, joihin ihmiset suljetaan aina tietyksi aikaa kerrallaan.
"Kun tänään astutte Luovuuskuutioihin, muistakaa tämä. Yhteiskunta voi toimia vain, jos se kehittyy ja kulkee eteenpäin. Pysähtyminen köyhdyttää henkisesti ja taloudellisesti. Taakse katsominen jarruttaa ja taannutta." (s. 80)
Kirjan päähenkilö, 14-vuotias poika nimeltä Kipinä, kärsii ajoittain ahdistusoireista ja niinpä hänelle tunnit Luovuuskuutiossa ovat aina yhtä piinaa. Heti kirjan alussa Kipinä perheineen ovat pakomatkalla, sillä he ovat päättäneet paeta Airepoliksesta Balukaviin, meren toisella puolella olevaan kaupunkiin, jossa kaikilla on omat kodit. Kipinä ja hänen pikkusiskonsa Vanamo on jouduttu sulkemaan ahtaaseen arkkuun vaarallisen pakomatkan ajaksi, mutta tilanne käy Kipinälle liian ahdistavaksi. Ylimääräisen pysähdyksen takia pakoauto havaitaan, isä ja hänen ystävänsä Sivi pidätetään ja laatikkoon suljetut Vanamo ja Kipinä joutuvat vaikean valinnan eteen: lähtevätkö he jatkamaan pakomatkaa kahdestaan vai yrittävätkö he palata takaisin kaupunkiin heidän sen hetkiseen D-tason asumukseensa niin, ettei heitä nähdä. He kuitenkin päättävät palata kaupunkiin, koska eivät halua jättää isää.
Mietin ihmisiä, jotka asuivat Balukavissa, meren toisella puolella. Kuvittelin perheen, samanlaisen kuin me. Isä ja kaksi lasta. He asuivat pienessä talossa, jonka pihassa kasvoi rautasaarni. He olivat asetelleen omat tavaransa paikoilleen, niillä oli kullakin oma paikkansa, josta ne aina löytyivät. Heillä oli kullakin oma sänky, jossa he nukkuivat joka yö. (s. 159)
Lasten harmiksi isä jää vangituksi ja heitäkin kuulustellaan. Heidät määrätään asumaan isotäti Seelian luokse. Seelia on viinaanmenevä, hiukan etäiseksi lapsille jäänyt täti, ja asuu kaiken lisäksi F-tason asumuksissa, joissa hygieniataso on hyvin heikko. Rappukäytävät ovat virtsanlemuisia ja asunnot ahtaita, likaisia ja koruttomia. Kipinä ja Vanamo jatkavat koulun käyntiä, mutta huoli isästä painaa. He saavat kuitenkin yllättäviä liittolaisia, ja myöhemmin heille alkaa paljastua lisää tietoa isästä, tämän suunnitelmista ja vastarintaliikkeestä, joka nostelee kaupungissa päätään tukahduttuaan aiemmin suureen pandemiaan, joka vei myös Kipinän ja Vanamon äidin mennessään.
Pääsevätkö he sittenkään koskaan Balukaviin? Päästävätkö he isää koskaan vankilasta pois? Miten alkoholisoitunut Seelia pystyy pitämään heistä huolta? Nouseeko vastarintaliike kapinaan kaupungin hallintoa vastaan?
Oli kamalaa, että juuri tällä hetkellä toivoin, että hänen isänsä oli kuollut. Jotta minun isäni olisi elossa. (s. 238)
Kirjan rakenne on hyvin selkeä ja juoni etenee lineaarisesti eteenpäin paria pientä takaumaa lukuun ottamatta. Olisi tuonut hiukan monipuolisuutta ja syvyyttä, jos näkökulmahenkilöitä olisi ollut useampi. Hiukan paremman alueen asumuksissa asuva Kipinän ystävä Arne jää hiukan etäiseksi, ja mietinkin ensin, olisiko kirjassa voinut olla myös Arnen näkökulmaa. Toisaalta, Arnen perhe kuuluu vastoin Airepoliksen lakeja uskovaisiin. Pelkäsinkin, tuleeko Arnen myötä kirjaan liikaa hengellisyyttä, etenkin kun Kipinän isäkin lopussa kertoi miettineensä uskonasioita. Minun lukuintoani latistaa tällainen huomattavasti, sillä haluaisin, että nuortenkirjat pysyisivät olemassa olevien uskontojen suhteen neutraaleina. Keksityt uskonnot ovat asia erikseen. Siksipä en hirveästi ilahtunut lopun kohdista, joissa puhuttiin rukouksista ja sen semmoisista. Onneksi uskonasiat eivät kuitenkaan saaneet muutamaa riviä enempää tilaa. Toisin olisi voinut käydä, jos Arne olisi ollut toinen näkökulmahenkilö. Eli hyvä näin.
Pidän kovasti kirjan huolella rakennetusta ja perustellusta dystopisesta maailmasta. Luovuuskuutiot ja vaihtuvat asumukset on uusi ja tuore idea, tai ainakaan minä en ole vastaavaan vielä tämän genren kirjoissa törmännyt. Mielenkiintoista, että dystopioille tyypilliseen tapaan tässä ei mainittu, kuka tai ketkä pitävät valtaa tässä tarkoin säännellyssä kaupungissa. Se ei minusta kuitenkaan haitannut. Asumusten vaihdot tapahtuvat aamuisin, jolloin ihmisten tavarat siirretään konteissa seuraavan päivän asumukseen. Jokaiselle on lisäksi omat Tarvesettinsä, jossa on henkilökohtaisen hygienian tuotteet. Jos rupeaa miettimään, kuinka paljon kaupungilla menee resursseja siirtoihin ja parempien asumusten siivouksiin, eikö olisi kuitenkin järkevämpää, että kaikki pysyisivät omissa asumuksissaan? Kaupungin perusidea on kuitenkin se, että paikalleen ei jäädä, ettei jähmetytä. Ainakaan ihmiset eivät Airepoliksessa jemmaile turhaa tavaraa nurkkiinsa. Itsekin monesti mietin, että pitäisi muuttaa aina tietyin väliajoin juuri tästä syystä.
Kirjan juoni etenee tasaiseen tahtiin tarjoten välillä jännittäviä käänteitä ja vihjaten, että lopussa tapahtuu jotain isoa käännettä. Minun makuuni juoni eteni välillä hiukan liian verkkaisesti, mutta mielenkiintoni pysyi yllä suhteellisen tasaisesti. Loppua kohti toki juoni tiivistyy. Miinusta siitä, että en oikein kiintynyt keskeisiin henkilöhahmoihin. Etenkin Vanamo ja Kipinää auttanut Riitu jäivät tosi haaleiksi hahmoiksi. Loppuun odotin ehkä jotakin yllätystä, joka kääntäisi kauan odotetun pelastuksen ehkä joksikin muuksi kuin utopiaksi. Ehkä toiveikkuus on kuitenkin hyvä pitää yllä nuortenkirjoissa. Minä olen vain tällainen epäonnellisten loppujen ystävä.
Muuten kirjaa voisin suositella jo varhaisnuorillekin, sillä päähenkilö on aika lapsellinen ajatusmaailmaltaan, mutta kirjassa on joitakin kyseenalaisia teemoja, kuten Seelian alkoholismi ja Riitun aiempi itsetuhoisuus. Ehkä siksi suosittelen mieluummin kirjaa vasta seiskaluokkalaisista eteenpäin.
Arvosanani 3,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Samantyylistä luettavaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti