maanantai 24. syyskuuta 2018

Yksi meistä valehtelee: Karen M. McManus

Yksi meistä valehtelee: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2018.

Englanninkielinen alkuteos: One of Us is Lying. Kansi: Melissa Four

"Esikoistrilleri Yksi meistä valehtelee pitää lukijansa kiehtovassa piinassa alusta loppuun.

Viisi oppilasta jää jälki-istuntoon, vain neljä selviää siitä hengissä. Jokainen on epäilty ja kaikilla on jotain salattavaa. 

Bronwyn tähtää Yalen yliopistoon eikä ole koskaan rikkonut yhtäkään sääntöä. Koko koulun lemmikki Cooper on tähti baseballkentällä. Nate on paha poika ja ottaa jo ensiaskelia rikollisuralla. Tanssiaisten kuningatar Addy yrittää pitää kasassa täydellistä elämäänsä. Simon on luonut koulun pahamaineisen juoru-appin: hän tuntuu tietävän kaikkien pimeimmätkin salaisuudet. Simon kuolee vuorokausi ennen kuin aikoi paljastaa jotain synkkää Bronwynin, Cooperin, Naten ja Addyn elämästä. Kuolinsyy ei ole onnettomuus, ja he kaikki ovat epäiltyjä. 

Kaikilla on salaisuuksia. Vain sillä on merkitystä, kuinka pitkälle on valmis menemään niitä suojellakseen" (WSOY

Oma arvio:

Kun sain tämän kirjan käsiini, oivalsin heti, että nuorten aikuisten kirjallisuudessa on ollut valtava jännäreiden mentävä aukko. Kun fantasia- ja dystopiapainotteiset YA-kirjat ovat vallanneet alaa, perinteisiä, dekkarimaisia jännäreitä on julkaistu (ja suomennettu) yllättävän vähän. Tarkoitan nyt siis selkeästi YA-jännäreitä, sillä kyllähän varhaisnuorille suunnattuja jännäreitä julkaistaan jonkin verran. Vuoden alussa suomennettu Cara Delevingnen Mirror mirror tekee tästä poikkeuksen, ja nyt tämä huikea yhdysvaltalaisen Karen M. McManusen esikoiskirja Yksi meistä valehtelee, joka saa minulta täydet hehkutukset.

"Minä olen kaikkitietävä kertoja", Simon tokaisee. (s.17) 


Alkuun kirjan henkilöt ja juoni vaikuttaa tyypilliseltä, kliseiseltä amerikkalaiselta peruskauralta: on perus lukiomeininkiä, suosittu baseballpelaaja Cooper, kaunis tanssiaiskuningatar Addy, rasittava juorupalstan pitäjä Simon, joka yrittää päästä muiden suosioon julkaisemalla pöyristyttäviä juoruja, pahis-poika Nate ja koulun priimus Bronwyn. Heti alussa tapahtuu kuitenkin kamala onnettomuus, kun pahasti pähkinäallerginen Simon saa jälki-istunnossa (johon nämä nuoret joutuvat oudon sattuman kautta) allergisen reaktion, eikä hänen epi-kynäänsä löydy mistään. Niinpä kohtaus on hänelle kohtalokas. Nämä neljä muuta nuorta joutuvat tiukan syynin ja mediasirkuksen kohteeksi, eikä asiaa helpota outo Tumbrl-tili, jossa joku nimetön tyyppi julistaa olevansa Simonin murhaaja eli ehkä jopa joku näistä neljästä. Vai onko hän joku muu?

En usko, että kukaan heistä teki sitä. (s. 270)

Tarina seuraa tasapuolisesti kaikkien näiden neljän jälki-istunnossa olleen nuoren elämää, ja jokaisella heistä on suuri salaisuus, jonka Simon on juuri aikonut julkaista. Onko joku heistä halunnut vaientaa Simonin? Kirjan henkilöhahmot alkavat näyttää itsestään muitakin puolia kuin alussa annetut perusolettamuksia. Suosikikseni nousevat koulun priimus, latinalaistaustainen Bronwyn ja paha poika Nate, jotka ovat ihan täysin eri maata, mutta alkavat ikään kuin vahingossa tutustua tämän onnettomuuden takia. Koska Bronwynin vanhemmat eivät päästä Natea lähellekään tytärtään, joutuvat nämä nuoret juttelemaan prepaid-puhelimien kautta yömyöhäisellä. Nate ei olekaan mikään toivoton tapaus, vaan ihan tavallinen poika, jonka isällä on ongelmia alkoholin kanssa ja äiti on kuollut tämän ollessa pieni. Bronwyn taas ei ole pelkkä pänttääjä, vaan hänellä on huumorintajua ja ymmärtävä sydän. Bronwynin pianonsoittokohtaus tuo mieleeni Stephenie Meyerin Houkutuksen, jossa Edward soittaa Bellalle pianoa. Samoin Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulossa on kohtaus, jossa Elisabeth tekee vaikutuksen herra Darcyyn soittaessaan. Tässä asetelma on toisinpäin, mutta vaikutus sama.

Nate nojaa kirjahyllyyn käsivarret ristissä, ja kerrankaan hän ei näytä ikävystyneeltä tai siltä, että aikoo pian pottuilla. "En ole koskaan kuullut mitään noin hienoa", hän sanoo.(s.62)

Tapahtumien edetessä ja salaisuuksien paljastuessa syntyy monenlaista draamaa. Addy on ollut kuin paita ja peppu täydellisen poikaystävänsä Jaken kanssa, joka on kuitenkin kontrolloinut tyttöystäväänsä pukeutumista myöten. Addyn ihana isosisko Ashton on tarkkanäköinen ja huomauttelee siskolleen kynnysmattona olosta. Hän on myös siskonsa tukena, kun tämän on viimein kerrottava Jakelle totuus, ennen kuin hän saa kuulla sen muualta. Cooper on menestynyt hyvin baseballissa ja hänen isänsä hykertelee, kun kykyjenetsijät seurailevat poikansa pelejä ja huimasti parantuneita syöttönopeuksia ja -tekniikoita. Mutta onko edistystä tullut liiankin nopeaa? Kuka on se, joka saa Cooperin kasvoille valaisevan hymyn tekstareillaan, koska selvästikin tyttöystävä Keelyn seura näyttää lähes ahdistavan? Mikä on Cooperin salaisuus?

Sillä voi luoja, miten kauniisti tuo poika hymyilee. (s.242)

Yksi meistä valehtelee oli pakko ahmaista viikonlopun aikana (päivässäkin tämä olisi mennyt, jos ei olisi ollut muuta elämää.) Tarina imaisee mukaansa kuin superimuri ja lopputulos on pakko saada selville -  täysin onnistunut jännärin juoni. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia, mutta heitä kuitenkin yhdistää lopulta monikin asia. Kirjassa on myös hyvin ihana, onnistunut romanttinen lataus, ja kirjan pääpari saa minut huokailemaan ihastuksesta. Kirja on kuitenkin hyvin kesy, eli suudelmia pidemmälle ei kuvailussa juuri edetä. Tämä toimii kuitenkin mainiosti. Olen erittäin onnellinen tästä kirjasta ja aion heti ensi kädessä vinkata tätä yläkouluikäisille. Iloisena yllätyksenä kirjasta on tekeillä TV-sarja!

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Samantyylistä luettavaa:

Mirror mirror: Cara Delevingne
Kolmetoista syytä: Jay Asher 
Poika - murha seitsemännellä luokalla: L.K.Valmu



sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Runosunnuntai osa 8 ~ Revi se: Kaisa Happonen & Karri Paleface Miettinen

Revi se: Kaisa Happonen & Karri "Paleface" Miettinen. Kuvat Laura Mendelin, Kaisa Happonen & Karri Miettinen. Piirroskuvat Daniel Špaček.  WSOY 2018.

Kansi: Riikka Turkulainen, iStockphoto & Karri Miettinen


"Revi se - ja kokoa maailma uusiks!

Karri Paleface Miettisen ja Kaisa Happosen rohkea runokirja innostaa runovallankumoukseen.
Revi se on uudenlainen ja liikkeelle laittava runokokoelma. Se on oivaltava, suorapuheinen ja kantaaottava; sen teemat käsittelevät niin ilmastonmuutosta ja rahaa kuin myös omaa pääkoppaa ja seksuaalisuutta.

Runot on toteutettu leikkaamalla, tussaamalla ja irrottamalla sanoja irti kontekstistaan. Kirja kannustaa lukijaa avaamaan pään ja sanomaan ääneen, tarttumaan rohkeasti kynään, saksiin tai näppikseen. Mitkä tahansa tekstit ja asenteet voi repiä ja rakentaa uudelleen - kuka tahansa voi löytää oman sanomisen tapansa. Maailma on täynnä sanoja. Ota ne käyttöön!" (WSOY)

Oma arvio:

 (Tekijänoikeudellisista syistä en julkaise postauksessani runoja kokonaisuudessaan.)

Jokainen on varmasti joskus tehnyt tai saanut sellaisen synttärikortin, johon on leikelty eri lehdistä sopivia sanoja, lauseita, kuvia ja lätkäisty ne sopivaan (tai sopimattomaan) harmoniaan kartongille. Joskus sanat ovat muodostaneet runoja, joskus toteamuksia ja joskus ne ovat olleet vain sopivia sanoja kortin saajalle. Tähän Karri Miettisen ja Kaisa Happosen nuorille suunnattuun runokirjaan on käytetty samaa synttärikortti-ideaa, mutta tasoa on nostettu hieman pykälällä ylöspäin.

Maailma on kaunein galaksi
yksi yhteinen uni - - - (s.45)

Revi se ottaa kantaa niin nuorten elämässä pinnalla oleviin asioihin, kuin yleisesti kaikkia ihmisiä koskettaviin asioihin, kuten yhteiskuntaan ja ilmastoon ja niiden muutoksiin. Lehdistä leikatut sanat tuovat vakaviin aiheisin kuitenkin keveyttä, ja myös muunlaisia tekniikoita on käytetty: kirjankansirunoja, googlehakutuloksia ja black out poetry -tyyliä. Joistakin runoista huokuu vahva rakkaus, joistakin yhteiskunnallisuus, joistakin huoli, joistakin kannustus. Huomaan tunnistavani, mitkä ovat Miettisen ja mitkä Happosen käsialaa. Runoja lukiessa koen suuria oivalluksen tunteita. Tekniikka on oikein toimiva.
Saisiko olla tulevaisuutta --- (s.69)

Pidän oikein kovasti kirjan kuvituksista, joissa on paljon ihmisiä, mutta myös erilaisia taustoja, pintoja ja esineitä. Lisäksi kirjassa vilahtelee Daniel Špačekin piirroskuvia.  Kuvat sopivat hyvin runojen henkeen.
S. 41
Revi se -runoteoksen aiheet puhuttelevat eniten ehkä yläkouluikäisiä tai sitä vanhempia nuoria. Mielellään näitä myös aikuinenkin lukee, sillä samat teemat puhuttavat osittain meitäkin. Pidän erityisesti sivulla 102 olevasta runosta, jossa on vahva feministinen teema :

---Naishenkilö teki miehen työn
tytöt ja pojat tarvitsevat miehen mallia--- (s.102)

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Muissa blogeissa/verkkojulkaisuissa:

Samantyylistä luettavaa:

Lisään tämän Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen.

Lisään tämän myös Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

2. Kotimainen runokirja

maanantai 17. syyskuuta 2018

Päivitys Linnunsitoja-sarjaan

Luin Helena Wariksen Linnunsitoja-sarjan toisen osan Vedenkehrääjä. Kuvaa klikkaamalla pääset arvioon.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/09/linnunsitoja-helena-waris.html

lauantai 15. syyskuuta 2018

Liitu-ukko: C.J. Tudor

Liitu-ukko: C.J. Tudor. Suomentanut Raimo Salminen. WSOY 2018.

Englanninkielinen alkuteos: The Chalk Man

"Vangitseva trilleri lapsuudenleikistä, joka menee vaarallisesti pieleen. Liitu-ukon yllätyskäänteet tyrmistyttävät taitavinta ja tottuneintakin lukijaa.

On vuosi 1986. Eddie ja hänen kaverinsa ovat kaksitoistavuotiaita. Liitu-ukot ovat heidän salainen koodinsa: he jättävät toisilleen viesteinä pieniä liitu-ukkopiirroksia, joiden merkityksen vain he tietävät. Mutta sitten salaperäinen liitumies johdattaa heidät suoraan paikalle missä silvottu ruumis lojuu - eikä mikään enää ole ennallaan.
30 vuotta myöhemmin ystävykset saavat kirjeen, joka sisältää ainoastaan kuvan liitu-ukosta. Sitten yksi heistä kuolee.

Eddie oivaltaa, että kykenee pelastamaan nahkansa vain selvittämällä, mitä kauan sitten todella tapahtui." (WSOY)

Kirjatraileri (englanninkielinen): https://www.youtube.com/watch?v=hvCam-weLr4



maanantai 10. syyskuuta 2018

John Lennon minussa: Heidi Silvan

John  Lennon minussa: Heidi Silvan. Myllylahti 2018.

Kansi: Karin Niemi

"Lämmintä huumoria pursuava maagisrealistinen tarina ihanan ärsyttävän hippimuusikon ja kasiluokkalaisen tytön kohtaamisesta nykyhetken Suomessa.

”Olisi pitänyt aavistaa jotain, koska John alkoi kilisytellä kolikoita taskussaan ja mieleeni tuli heti, että siinä hän vain seisoskelee, John Lennon, vanha kettu, edessäni elävänä vuonna 2017, neuvottelee kanssani ja kilisyttää taskunsa pohjalla shillinkejä vuodelta 1962.”

John Lennon minussa on huumorilla höystetty kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun John Lennon haluaa laulaa. 14-vuotiaalle Aija Velssille Lennonin lauluhalut aiheuttavat sen, että hän päätyy vahingossa koulubändin solistiksi, biisinsanoittajaksi ja -säveltäjäksi. Sinipaitapoika-Elia rakastuu Aijaan, eikä suinkaan komea Julius Lundahl, niin kuin tarkoitus oli. Aija rakastuu itsekin sillä välin, kun ainoa tyttökaveri katkaisee välit, isä saa kohtauksen ja kasiluokan kevät kuluu huomaamatta ohi bändiharjoituksissa hikoillessa ja ensisuudelmasta haaveillessa.

Päämääränä on osallistua bändikisaan. Onneksi Aijalla on tukenaan John Lennon. Tai no, onneksi ja onneksi. Lennon on armoton neuvottelija, joten jos häneltä haluaa jotakin, on varauduttava vastapalvelukseen.

John Lennon minussa on maagisen realistinen kasvutarina tarjoiltuna tilannekomiikalla ja rahtusella romantiikkaa. Kirja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille." (Myllylahti)

Lukunäyte:  https://issuu.com/myllylahti/docs/silvan_lukunayte_2_18

Oma arvio: 

"Kyllä, katso silmät kiinni taivaalle ja kuvittele."
"Mitä?"
John ei vastannut heti, mutta kun hän lopulta vastasi, hänen äänensävynsä kertoi, että lisäkysymykset olisivat turhia. "Kaikki. Kuvittele kaikki, ja silloin näet." (s. 119)

Joskus pelkkä kirjan nimi on niin vetovoimainen, että se on vain ihan pakko saada luettua. Minulla on taustallani nuoruudenaikainen syvä ihastus, ellei jopa rakastuminen, tuohon rauhaa maailmalle toivovaan laihaan, pitkätukkaiseen ja pyöreäkakkulaiseen liverpoolilaismieheen eli John Lennoniin. (Joka on siis yksi maineikkaan The Beatles -yhtyeen jäsenistä, jos joku onneton ei tiedä!) No okei, rakkauteni oli ehkä "hiukan" yksipuolista, jo senkin vuoksi, että rakkauteni kohde oli kuollut jo aikoja sitten. 

Toinen hauska, tähän kirjaan liittyvä yhteyteni on se, että olen aikoinani opiskellut Silvanin kanssa yliopistossa samalla vuosikurssilla suomen kieltä. Emme ole kuitenkaan olleet tekemisissä, joten turha kenenkään kuitenkaan pelätä, että se vaikuttaisi arviooni.

John Lennon minussa alkaa yläkoulun joulujuhlasta, jossa koulun kuoron jäsen Aija saa yhtäkkiä apua edesmenneen John  Lennonin hengeltä. Tämä hippimuusikko ottaa tytön ruumiin lainaa hetkeksi (niin että tytön tietoisuus kuitenkin säilyy) ja  Aija yllättää koko koulun laulamalla kuuluisan Lennonin ja Yoko Onon joululaulun Happy x-mas (war is over) -  ja vieläpä hyvin mallikkaasti. Aijalla on ongelmia itsetuntonsa kanssa, eikä hänen laulutaitoaan ole ennen kehuttu kovin kaksiseksi. Aijalla on myös lieviä asperger-piirteitä, jotka saavat usein aikaan väärinkäsityksiä kanssakäymisissä muiden kanssa. Nyt kaikki alkavat nähdä Aijan uusin silmin, niin vaikuttava hänen esityksensä on.

Kirjan alku on minusta hiukan töksähtävä, vaikka alkaa kivasti lukijaa puhuttavalla tyylillä. Jossain vaiheessa vain "John  Lennon tuli minuun - mutta ei siinä mielessä"-jankkaaminen alkaa riittää. JOOJOO, uskotaan jo, ettei se tullut siinä mielessä, tekisi mieleni jo huutaa ääneen. Aluksi on hiukan hankala suhtautua edesmenneen rokkitähden läsnäoloon tarinassa, saati hänen soluttautumiseensa nuoren tytön ruumiiseen, mutta tarinan edetessä se ei enää tunnukaan yhtään omituiselta. Lennon on mukana Aijan elämässä enemmänkin sarkastisena, irvailevana mentorina eikä ruumiinhaltuunottoja tapahdu tarinassa kuin muutaman kerran sopivissa tilanteissa.


Minun oli pakko kasvaa aikuiseksi itsenäisenä tyttönä, ei sellaisena, joka pyytää apua ja neuvoja mielikuvituskaveriltaan. (s.101)

Johnista on kyllä apua epävarmalle Aijalle, mutta suurimman työn tekee Aija itse, joka kypsyy ja kehittyy tarinan aikana. Suuri ihastus Julius Lundahl -nimiseen poikaan ei enää valtaa mieltä niin paljon, kun Aija pääsee mukaan oikeaan bänditouhuun yhdessä Elian, Rikun ja Ramin kanssa. Myöhemmin mukaan liittyy myös Aijan ainoa ystävä Katariina, jonka ihastus Eliaan aiheuttaa pientä skismaa tyttöjen välille. Aija kun tuntee itsekin jotain kihelmöivää Elian seurassa ollessaan, mutta vakuuttaa Katariinalle, että heidän välinsä ovat puhtaasti toverilliset. Aijaa kiusaa jatkuvasti hänen hankaluutensa sanoa oikeita asioita ihmisille, ja usein hän sanookin asiat pelkästään omassa mielessään. Eihän asia sitten tietenkään muille välity, ja taas hän tulee väärinymmärretyksi.

Ikävöin Johnia. Minä, joka aina ennen olin viihtynyt yksin, kaipasin lähelleni sitä ylimielistä änkyrää, jonka tupakoiden savu sai minut yskimään ja silmäni kirvelemään ja jonka lakonisella äänellä lausumat kommentit jättivät minut toisinaan sanattomaksi.
Voi kaikki-pyhät-asiat-maailmassa, minä ikävöin häntä niin. (s.34)

John Lennon minussa on mielestäni herttainen ja hassu kirja, joka tuo hieman uutta tuulta nuorten lukemistoon. Enpä ole ennen lukenut vanhan rokkitähden ja nykyaikaisen teinitytön ystävyydestä. Aijan rohkaistuminen tarinan edetessä tuo lohtua ja suosittelisinkin tätä erityisesti nuorelle, jolla on ongelmia itseluottamuksensa kanssa. Aija on sympaattinen ja samaistuttava henkilöhahmo, jolle toivoisi pelkkää hyvää.  Aijan, Elian, Rikun ja Ramin (ja Katariinan) bändin (jonka nimi on hauskasti Capt. Lemon's Headache Big Band) treenaamista on hauska seurata ja samalla lukija pääsee kurkkimaan, miten This is happiness -biisiin syntyvät täydelliset sanat. Aikuinen lukija taas saa nostalgiapläjäyksen John Lennon -hahmon muodossa, etenkin jos on koskaan ollut Beatles-fani. Kieli on mukavasti eteenpäin soljuvaa ja huolellista, ja hauskana erikoisuutena henkilöt puhuvat Pohjois-Pohjanmaalaisittain 'mää-sää'-muodossa, muttei murteellisuuksissan ole menty kuitenkaan sen pidemmälle (ehkä hyvä niin.)

Karin Niemen pirteä kansikuvitus sopii Aijan tarinaan paremmin kuin mikään.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly



sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Valhepeli: Ruth Ware

Valhepeli: Ruth Ware. Suomentanut Terhi Kuusisto. Otava 2018

Englanninkielinen alkuteos (2017): The Lying Game

"Luuletko tuntevasi ystäväsi? Ruth Waren maailmanmenestystrilleri vie lukijan synkälle rannikkoseudulle kylään, jonka meri uhkaa nielaista. Mutta merestä nousee myös salaisuuksia…

Isa Wilde saa tekstiviestin jota on pelännyt koko elämänsä. Hänen kouluaikaisen ystävänsä tarvitsee kirjoittaa vain kaksi sanaa.

Naiset kävivät aikoinaan yhdessä koulua, jossa pelasivat kahden ystävänsä kanssa Valhepeliä – leikkiä jossa voittaja sai ihmiset uskomaan mitä mutkikkaampiin valheisiin. Mutta nyt selviää, että yksi heistä on valehdellut kaiken aikaa. Heidän salaisuutensa uhkaa paljastua." (Otava)


Oma arvio:

Kuuntelin viime keväänä Ruth Waren esikoisromaanin, psykologisen jännärin Synkän metsän siimeksessä ja tykästyin kovasti tämän lontoolaiskirjailijan tyyliin. Valhepeli on naisen kolmas suomennettu romaani, tänä vuonna aiemmin  on ilmestynyt myös Nainen hytissä 10, joka on minulta vielä lukematta/kuuntelematta. Voi olla, että ostan sen äänikirjana seuraavaksi lenkkeily- ja siivoilujännärikseni.

Valhepelin rakenne muistuttaa jokseenkin Synkän metsän siimeksessä -romaanin asetelmaa: pitkään erossa olleet opiskeluaikaiset ystävykset kokoontuvat yhteen ja paloja menneisyydestä alkaa nousta esiin - ja molemmissa on myös nuoruudenaikainen romanssi tärkeänä teemana. Nyt naisten kokoontumisen motiivina ei ole kuitenkaan kenenkään polttarit, kuten esikoisromaanissa, vaan naiset kutsuu koolle yhä opiskelukaupungissa asuvan Katen hätäinen viesti "Tarvitsen teitä." Se on koodi näille kirjan keskiössä oleville naisille; Isalle, Fatimalle ja Thealle, saapua paikalle kyselemättä. Heitä yhdistää teini-iässä tehty teko, joka on heidän yhteinen, synkkä salaisuutensa, ja jonka paljastumista kaikki pelkäävät enemmän kuin mitään.

Valhepelin tärkein sääntö oli: Valehdelkaa kaikille muille. Mutta älkää koskaan toisillenne. (s. 59)

Kirjan pää- ja näkökulmahenkilö on vauvansa kanssa Salteniin matkaava Isa Wilde, joka työskentelee nykyään lain parissa ja elelee onnellista elämää Lontoossa miehensä Owenin ja Freya-vauvansa kanssa. Menneisyyden haamut kuitenkin alkavat nostaa päätään heti, kun Isa matkustaa seitsemäntoista vuoden jälkeen takaisin pikkukaupunkiin, missä hän kävi Salten House -sisäoppilaitosta yhdessä Fatiman, Thean ja Katen kanssa. Ja mistä hän seitsemäntoistavuotiaana sai ikävien tapahtumien vuoksi lähtöpassit muiden tyttöjen tavoin. Mitä oikein tapahtui? Sitä kirjan tarina raottaa pala palalta, ovelasti takaumien kautta.

Nämä reilut kolmekymppiset ystävykset lyöttäytyvät taas yhteen Katen merenrantakotiin, Tide Milliin, johon heillä liittyy hyvin vahvoja muistoja - hehän hengailivat opiskeluaikoina paljon Katen kotona, jossa asui myös Katen taiteilijaisä Ambrose ja ranskalainen velipuoli Luc. Erityisesti Isalla on hyvin lämpimiä muistoja Lucista, sillä hän oli ihastunut tähän nuorukaiseen. Kate paljastaa, että hän on ilmoittanut kaikki heidän koulunsa Salten Housen vuosijuhlapäivällisille, koska muuten vaikuttaisi hyvin epäilyttävältä, miksi nämä naiset kokoontuisivat yhteen juuri nyt, kun Reachin rannalta on löytynyt vuosikausia hiekan alla lojunut ruumis.

Vaikka kirjan vahvimpana teemana on naisten piilottelema salaisuus ja valehtelu, jota he ovat harrastaneet nuoruudestaan saakka erinäisissä muodoissa, tarinassa kuvataan myös hyvin naisten välistä ystävyyttä ja sitä, miten kaikkien elämät ovat ajautuneet omille urilleen. Fatima on nykyään harras muslimi ja perheenäiti, Thealla on ongelmia alkoholin kanssa ja Kate on jumittunut ränsistyvään Tide Milliin, jossa hänen mystisesti kadonneen isänsä haamut vielä kummittelevat. Luc asuu myös naisten yllätykseksi yhä Saltenissa, mutta hänen vihaisuutensa säikäyttää erityisesti Isan. Isan ja Owenin välit alkavat tulehtua, sillä Isa joutuu nyt valehtelemaan myös miehelleen.

"Tein niin suuren virheen... Minun olisi pitänyt valita sinut." (s. 335)

Lukija alkaa tietenkin laskea kirjan vihjeitä näppärästi yhteen: kadonnut Ambrose, rannalta löytynyt ruumis, tyttöjen hätäkokous, salaisuudet ja valheet. Mutta kaikki ei mene ihan niin kuin voisi yksioikoisesti ajatella, vaan kirjan juoni kiepsahtaa välillä pois ennakko-oletuksistani. Kyläläisten ynseä ja vihjaileva käytös naisia kohtaan ei helpota näiden paluuta opiskelukaupunkiin, mutta heidän on saatava selville, mikä hätä Katella on, että hän kutsui heidät kaikki luokseen.

Kirjan juoni on minusta hienosti rakennettu, mutta olen hiukkasen pettynyt loppuratkaisuun. Isan ja Lucin välit jäävät hiukan arvoitukseksi: tapahtuiko heidän välillään nuoruusaikana jotain vai oliko kaikki vain Isan yksipuolista ihastusta? Kirjan vahvuuksia ovat kuitenkin henkilökemiat ja yleinen jännittynyt tunnelma, joka pitää hyvin otteessaan. Näiden naisten salaisuus on vain pakko saada selville. Tarina on mielestäni hyvin viihdyttävä ja monipuolinen käänteineen kaikkineen.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kaisa Reetta T

Samantyylistä luettavaa:

Ennen kuolemaani: S.K. Tremayne
Hyvä naapuri: Shari Lapena
Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh
Synkän metsän siimeksessä: Ruth Ware