Tyhmästi tehty: Heidi Silvan. Myllylahti 2021
Kansi: Karin Niemi
"Henkeäsalpaava tarina tyttöjen ystävyydestä, polttavasta rakkaudesta ja keinoja kaihtamattomasta oman edun tavoittelusta.
Sen kesän piti olla paras kaikista… Piti tehdä kaikenlaista hullua mutta ei sentään mitään näin tyhmää.
Josefiina on kaunis ja itsevarma.
Iris on iloinen ja ikuisesti hyvä ystävä.
Elsa on älykäs ja fiksuin kaikista.
Mutta yhtä heistä ei enää ole.
Josefiina, Iris ja Elsa ovat keskenään parhaat ystävät, jotka tekevät kaiken yhdessä. Tytöt ovat kiinnostuneita vain itsestään ja hyvänä kakkosena toisistaan.
Pinnan alla on säröjä ja täydellisessä ystävyydessä vinoumia. Yhteistä on epätoivoinen oman onnen etsintä, kun ”minä itse” on etuoikeutettu ja voi tehdä mitä tahansa. Muut ihmiset ovat esteitä, jotka voi työntää syrjään, jos he ovat tiellä. (Myllylahti)"
Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=yIwrFW4SqmI
Oma arvio:
Olen lukenut Silvanin aiemmasta tuotannosta ensimmäiset, enemmänkin varhaisnuorille suunnatut John Lennon minussa ja Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos, jotka erottuivat erityispiirteisillä tyttöpäähenkilöillään. Tyhmästi tehty on oululaiskirjailijan ensimmäinen YA-kirja. Se on huomattavasti sävyltään synkempää kuin hänen aiemmat kirjansa.
Heti kirjan alussa lukijalle paljastuu, että yksi tyttö kuolee. Kirjan päähenkilöinä on 15-vuotias tyttökolmikko, Elsa, Iris ja Josefiina, joilla on tarkoituksena tehdä kesällä erilaisia hulluja tempauksia ja saavuttaa näillä somesuosiota. Ensimmäinen tempaus on hypätä paikalliselta sillalta joen hyiseen veteen. Heti alussa ei jää epäselväksi, kuka on joukon epäröijä ja harkitsevaisin: Elsa soimaa itseään siitä, ettei osaa suhtautua tempauksiin niin vapautuneesti kuin villimmät Iris ja Josefiina. Iris on joukon hulvaton ilopilleri, ja Josefiina viileä kaunotar.
19. kesäkuuta
"Oliko joku teistä ulkopuolinen?"
"Ei, ei meistä kukaan ulkopuolinen ollut."
Paitsi että oli. Tietenkin oli.
Kolmen tytön porukassa yhden oli aina oltava ulkona. (s. 102)
Pian selviää, ettei porukan dynamiikka ole ihan kunnossa. Elsa kokee huonommuutta etenkin Josefiinaa kohtaan ja Iris taas on hyvin katkera Josefiinalle, joka ilmoittaa heti alussa menevänsä treffeille lukiolaisen Leon kanssa. Josefiina ei nimittäin tiedä, että Iris ja Leo ovat sekstailleet Laten hallilla, jossa Iris on välillä käynyt, vaikka hänen veljensä eivät siellä enää pyöri. Iris ei ole huudellut ihan kaikille, että molemmat hänen isoveljensä on tällä hetkellä vankilassa. Iris uskoi tosissaan, että hänen ja Leon välillä olisi jotain muutakin kuin satunnaista sekstailua korjattavan auton takapenkille, mutta nyt kuulostaa, että Leo on täysin kauniin Josefiinan lumoissa.
Jälkeenpäin Leo ojensi Irikselle öljyisen trasselitupon käden pyyhkimistä varten ja siirtyi Corollan moottoritilan ylle kuin ei mitään. (s. 134)
Kaikki alkaa eskaloitua, kun Iris ja Elsa alkavat saada Josefiinasta tarpeekseen. Kateus on tosiaan kavala tauti. Vaikka Leo on vakuuttanut hallilla tykkäävänsä vain Iriksestä, ja vain hairahtuneensa Josefiinaan, on tämä jatkuvasti liimaantuneena Josefiinan kylkeen. Elsa pitää omat tunteensa hyvin salassa muilta, mutta lukijalle paljastuu, että myös hän on ollut jo pitkään salaa ihastunut Leoon. Miksi Josefiina saa aina kaikki ja hänelle kaikki on niin helppoa? Elsan kotona on hiukan kireää rahaongelmien ja äidin mustasukkaisuuden takia, jota Elsa lietsoo entisestään jättämällä vanhempien sänkyyn kukan, kun äiti on työmatkalla. Josefiinalla taas oli varaa laittaa oikeat pidennykset hiuksiin ja upeat ripsenpidennykset, kun Elsa joutui turvautumaan halpoihin klipseihin. Edes se, että Josefiinan äiti oli kärsinyt pitkään masennuksesta eikä juuri uskaltanut poistua kotoaan, ei tuntunut antavan ymmärrystä Josefiinaa kohtaan.
Tilanne kulminoituu siihen, että Elsa ja Iris alkavat suunnitella ilkeyksiä Josefiinan päänmenoksi. Mikä olisi oikea tapa antaa sille opetus? Yöllinen salaratsastus ontuvalla hevosella ei tuota toivottua tulosta eli Josefiinan selästä suistumista, joten tyttöjen on keksittävä jotain muuta.
Tyhmästi tehty on tunnelmaltaan hyvin rakennettu psykologinen jännäri, jossa tärkeinä teemoina on moraali, hyväksikäyttö ja kateus. Vaikka kirjan päähenkilötytöt ovat hyvin realistisen oloisia komplekseineen, minua hiukan häiritsee väliin töksähtelevä, turhan arkisen lyhytsanainen dialogi heidän välillään:
"Saatat ehkä?"
"En mä tiedä."
"Et tiedä?"
"Älä toistele mun sanojani."
"Tykkääkö Leo susta?" (s. 88)
-----
"Se sanoo ainakin", Josefiina mutisi.
"Mitä?"
"Se sanoo niin. Leo. Leo sanoo, että rakastaa."
Iriksen kädet puristuivat nyrkkiin ja suoristuivat saman tien voimattomina. "Ketä?"
"Mua."
"Sua?" (s. 89)
Tyttöjen moraalintaju tuntuu olevan niin hukassa, että aivoihini sattuu. Eniten minua arveluttaa se, miten Iris ja Elsa laittavat Josefiinan ratsastamaan yöllisellä salaratsastuksellaan hevosella, jonka he tietävät ontuvan. Luulisi, että todellisten hevosystävien mielessä etusijalla olisi hevosen hyvinvointi eikä se, että he saavat vahingoitettua ystävää. Tyttöjen kerrotaan kuitenkin käyneen kyseisellä tallilla vuosia, ja hevoset tuntuvat olevan heille tärkeitä. Mutta niin kai se sitten on, että moraalintaju voi järkkyä, jos ei ole pääkopassa ihan kaikki kunnossa.
Tyttöjen kesäistä elämää tuntuu rytmittävän puskakaljoittelu ja hullut tempaukset. Kaikki he haluavat kokemusta itselleen seksin saralla, ja antavat poikien käyttää heitä hyväkseen. Tarinan pojat ovat sattumoisin kaikki melkoisia kusipäitä, joilla ei ole mitään käsitystä suostumuksesta ja tasa-arvoisesta seksistä. Ainut järkevähkö on Irikseen ihastunut Kai, jota Iris kuitenkin käyttää vain hyväkseen, vaikka haluaisi Leon itselleen.
Pidän kovasti kirjan jännäripainotteisesta tunnelmasta, mutta muutaman töksähtelevän asian (pääosin dialogin) vuoksi ei kirja minun arvosteluasteikolla noussut korkeimmalle pallille. On mukavaa, että YA-jännäreitä ilman spefi-elementtejä julkaistaan, ja tämä on hyvin varteenotettava sellainen. Pidän siitä, miten tyttöjen näkökulmia rikkoo väliin sijoitetut uutispätkät ja rikostutkintahaastattelut tulevaan kuolemaan liittyen. Silvanin kirjoittama kieli on selkeää ja rönsyilemätöntä, joka sopii tällaiseen vetäväjuoniseen jännäriin oikein hyvin. Kirjan kansi on liekkeineen ja kipinöineen huomiota herättävä ja sopivan vakavasti otettava, kiitos kansitaiteilija Karin Niemen, mutta kirjan nimi ei ole mielestäni oikein vetävä, vaan jopa turhan lapsellinen YA-kirjaan.
Arvosanaksi annan 3,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Yksi meistä on seuraava -sarja: Karen M. McManus
Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus
Me olimme valehtelijoita: E. Lockhart
Osallistun tällä kirjalla Yöpöydän kirjat blogin Halloween lukuhaasteeseen.
Lisään kirjan Booklist Queen -lukuhaasteen kohtaan:
Local Author
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti