sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Koutamäen noita -sarja: Seita Rönkä

Koutamäen noita: Seita Rönkä. Haamu 2018. (Koutamäen noita #1)

 Kansi: Marjo Nygård

"Lone on omalaatuinen tyttö, jolla on kaksi äitiä, yksi isä ja hevoshullu pikkusisko. Lone asuu Koutamäen kylässä, jossa kaikki tuntevat kaikki ja juorut ravaavat nopeammin kuin sysimusta arabialaisori.

Kun Koutamäelle muuttaa upporikas kaunotar, kylän juorupata porisee yli. Kuka on neiti Bergström? Mistä hän tuli ja miksi? Onko hän tavallinen nainen vai noita?

Lonen kesästä tulee vähintäänkin epätavallinen. Päänvaivaa tuottaa neiti Von Noidan omituisen älykäs hevonen ja naapuriin kesätöihin rantautunut Oliver, joka tuntuu kummallisen tutulta.

Mikä on hevosen arvoitus? Mitä uusi asukas salailee? Ja miksi ihmeessä rauhaa rakastava Lone on yhtäkkiä korviaan myöten sekaantunut tähän outoon soppaan?

Juhannustaikojen aikaan tyynyn alle nakatun kukkakimpun nahistuminen enteilee vaaraa, jota kohti Lone on kulkemassa. Täyttä laukkaa.

Hetken näytti siltä, että koko hevonen oli mustakiteisessä huurteessa, sen ääriviivat väreilivät. Sitten illuusio katosi." (Haamu)




Oma arvio:

Aloittelin tämän kirjan pääsiäisen aikaan, johon tämä sopiikin noitamaiselta teemaltaan kuin nakutettu. Kirjassa ei kuitenkaan vilisemällä vilise noitia, vaikka nimestä voisi päätellä. Se on enimmäkseen jännityksen- ja lievän kauhunsekainen tarina introvertistä Lone-tytöstä, joka asuu yhdessä kahden äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa. Naapuriin muuttanut hienosteleva, syrjäänvetäytyvä Katariina Bergström kiehtoo Lonea, eikä sitä vähennä kyläläisten juoruilut, joiden mukaan tämä olisi noita. Lone tutustuu Katariinan mustaan hevoseen, jonka kanssa tälle kehittyy erikoislaatuinen ystävyys - he voivat jopa keskustella keskenään. Musta vie Lonen selässään erikoiseen paikkaan, jonne Lone ei löydä omin päin.

Kuva: Pixabay
Lonessa ja neiti Bergströmissä on oikeastaan paljon yhteistä - kumpikaan ei ole järin seurankipeitä - joten Bergström pyytää yllättäin Lonelta apua eläinten hoitamisessa, kun tämä on asioillaan. Työsuhde vaatii kuitenkin ehdotonta vaito-olovelvollisuutta. Lone tulee huomaamaan, että Bergströmin talossa tapahtuu paljon outoa, eikä kaikkien ovien taakse hänellä ole pääsyä. Musta-hevosen hoidosta Lone nauttii kovasti, ja myös lähistön kanalassa työskentelevä Oliver alkaa kiehtoa jännällä tavalla. Mutta sitten Lone mokaa pahasti, suututtaa neiti Bergströmin, sairastuu ja löytää itsensä hyvon oudosta tilanteesta.

Kauhu täytti sydämeni, sillä olin varma siitä, että Mustalle oli tapahtunut jotakin. (s. 150)

Minun oli hiukan hankala päästä kirjassa alkuun, pidin juonta alussa hiukan tylsähkönäkin, mutta loppua kohti viihdyin jo tarinan parissa paremmin. Moni asia jäi kuitenkin melko harmillisesti kesken ja epämääräiseksi. Olisin kaivannut Lonen ja Oliverin suhteen etenemistä hiukan pidemmälle ja myös Musta-hevosen arvoitus selitettiin turhan yksioikoisesti. Lonen kahden äidin perhe rikkoo hienosti perinteistä nuortenkirjojen perhestereotypiaa, mutta perhesuhteita ei olisi tarvinnut minusta selitellä ja perustella niin paljon, saati  Lonen introverttiyttäkään. Ne olisivat tulleet ilmankin lukijan tietoisuuteen tarinan edetessä. Minua myös hiukan ihmetytti Musta-hevosen elimen kuvaukset kirjassa, tämä taisi toistua parikin kertaa. Varsinkin kun lopussa paljastuu totuus hevosesta.

Koutamäen noita on napakka, 200-sivuinen lukupaketti noin yläasteikäiselle nuorelle, joka haluaa kirjassa olevan hiukan fantasiaa, muttei liikaa, vähän mystiikkaa ja kauhumaista jännitystä ja ripauksen romantiikkaa.

Pidän kovasti Marjo Nygårdin tunnelmaan sopivasta kannesta, sille erityismaininta.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjakaapin kummitus 
Kirjahullun päiväkirja 
Kirjan vuoksi 

Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

4. Kirjan nimessä on jokin paikka

Loitsun voima: Seita Rönkä. Haamu 2020. (Koutamäen noita #2)

Kansi: Marjo Nygård

"Lone asuu Koutamäen kylässä naapurinaan Katariina-noita ja yliluonnollinen muodonmuuttaja, hevonen nimeltään Musta.

Syksyinen arki täyttyy rauhallisista rutiineista. Yläkoulun lukuvuosi on alkanut ja noitaopinnot etenevät vauhdikkaasti. Kaiken vapaa-aikansa Lone viettää Mustan kanssa. 

Elämä näyttää olevan mallillaan, kunnes kalmanväki alkaa liikuskella Lonen läheisyydessä. Synkänharmaat hahmot tuntuvat odottavan jotakin.

Pian Lone ymmärtää, että hänen on pakko oppia lisää noitataitoja, eikä aikaa ole hukattavaksi. Kalmanväki tahtoo uhrinsa. Mutta kenet?(Haamu)"


Oma arvio:

Tässä Koutamäen noita -sarjan toisessa osassa Lone-niminen tyttö tasapainottelee koulunkäynnin ja noitaopintojensa kanssa. Naapurin Katariina-noidan avustuksella Lone tekee transsiharjoituksia ja auttaa Musta-hevosen hoidossa, joka edellisessä osassa paljastui muodonmuuttajaksi. Katariinan ja Lonen harjoituksia häiritsee mahdollinen vakoilija, joka on jättänyt kiikarinsa läheisen männyn juureen.

-Ei ole olemassa kokonaisvaltaista pahuutta. Ei ole sellaista pahuuden ilmentymää, kuten pirua. Se mitä tapahtui, johtui siitä, että sinä mokasit! (s. 76)

Lone alkaa nähdä kalmanväkeä metsänrajassa, ja yhdistää nämä kuolemaa ennustavat otukset kauhukseen Oliveriin, jolla paljastuu olevan jotakin häikkää sydämessään. Lonen on pelastettava ystävänsä ja ihastuksensa! Katariina kuitenkin kieltäytyy auttamasta ja kieltää myös Lonea sekaantumasta asiaan, mutta Lone ottaa ohjat omiin käsiinsä. Erään epäonnistuneen transsin ja alisessa vierailun takia Musta joutuu vedenpeittoon ja muuttuu valkoiseksi. Sen takia Katariina määrää tämän olemaan ihmishahmossa niin kauan, että he saavat loitsittua tämän takaisin mustaksi. Muutenhan kyläläiset alkavat ihmetellä. Olettaisi, että orihevosen ihmismuoto on miespuolinen, mutta näinpä ei olekaan.

- Kun pääset transsimatkalle, oma apurisi tulee mukaan. (s.77)

Lonella ja Mustalla on erikoislaatuinen yhteys, jonka takia he osaavat kommunikoida keskenään erilaisin kuvin. Lone toivoisi, että Musta olisi hänen apurinsa alisessa, mutta Katariinan mielestä se ei voi olla niin, koska Musta on hänen apurinsa. Lonen pitäisi saada oma apuri-eläimensä, mutta sitä ei näy eikä kuulu. Tuntuu, että Katariina on hieman mustasukkainen Lonen ja Mustan läheisistä väleistä.

Lonen ja Oliverin välillä on jotain, mutta kipinät jää aika laimeiksi. Lonen pakonomainen tarve pelastaa poika kielii kuitenkin siitä, kuinka tärkeä tämä on hänelle, ja Oliverikin vaikuttaa selvästi ihastuneelta. Kirjan lopussa tapahtumat menevät hyvin dramaattisiksi, mutta Lonen ja Mustan saumattomalla yhteistyöllä asiat saadaan kuntoon ja eräs ihmishenki pelastettua. Oliver alkaa kuitenkin epäillä jotain  - kirja loppuu melkoiseen cliffhangeriin. Jatkoa on siis ilmiselvästi vielä tulossa.

Tässä osassa lukijalle paljastetaan Lonen oikea nimi, jota hän vihaa enemmän kuin mitään.  Minusta se on kyllä oikein persoonallinen ja kaunis nimi. Lonen perhe, äiti ykkönen, kakkonen ja pikkusisko, jäävät kirjassa taustahenkilöiden rooliin. Toisaalta lukija pääsee tutustumaan Lonen mummoon, joka näyttää Lonelle videon hänen nimiäisistään. Videolla vilahtaa todella tutun näköinen nainen, joka lausuu omituisen viestin koskien Oliveria.

Loitsun voima on sekoitus vanhaa kansanperinnettä ja urbaania fantasiaa. Kirjassa käydään alisessa, tehdään loitsuja ja neuvotellaan kuolleiden kanssa. Fantasiapainotteisen juonen lisäksi kirjassa on sateenkaarevuutta, ystävyyttä ja romantiikkaa sivuavat teemansa, jotka jäävät kuitenkin melko hentoisiksi. Näkökulmahenkilö Lone on vuoroin uhmakas ja vuoroin hyvin hämmentynyt yläkouluikäinen tyttö, joka hakee omaa identiteettiään. Oliver jää minusta hyvin etäiseksi ja  laimeaksi henkilöhahmoksi, kun taas Katariinasta jää melko kylmä vaikutelma, vaikka hän toki tässä osassa osoittaa enemmän empaattisuuttaan Lonea kohtaan.

Kirjan kansi on minusta oikein kaunis ja onnistunut, koska hevonen on kirjassa hyvin keskeisessä roolissa. Marjo Nygårdin taiteilema tyylitelty ja uljas hevonen vihjaa, että kyseessä on jotain muuta kuin pelkkä heppakirja.

Arvosanani 3-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: 

Kirjahullun päiväkirja


 Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

20. Pohjoista luontoa kuvaava kirja

Samantyylistä luettavaa:

Louhi-sarja: Mervi Heikkilä


1 kommentti:

Seita Rönkä kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta arviosta! Ihanaa, että kerrot suoraan myös negatiivisiä asioita, kuten että alku oli tylsää ja oli liikaa introverttiyden kuvailua sun muuta. Erityisesti minua jäi kiehtomaan tuo Mustan arvoitus - hevosen kuvailu ja totuuden selviämisen - yksioikoisesti, taisi olla käyttämäsi sana. Se oli vähän arvoituksellisesti sanottu ja mietin, mitähän mahdat tarkoittaa... Tietenkään loppuratkaisua ei voi paljastaa, hyvä niin. Kaikkeen kuvailuun on minulla kirjan kirjoittajana ollut tietenkin syy, joka kenties ei ole lukijoilleen avautunut. Hurjan mielenkiintoista! Ja kiitokset arviosta, hieno juttu, että loppu lähti sitten vetämään mielenkiintoisemmin!