sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Blogistanian Kirjallisuuspalkintoehdokkaani 2018

Annan jälleen, jo neljättä kertaa, Blogistanian kirjallisuuspalkintoääneni neljässä eri kategoriassa. Jokaista kategoriaa emännöi/isännöi eri blogi, jonka mainitsen kategorian yhteydessä. Blogistanian Kuopuksessa äänestetään suomeksi julkaistua, myös käännettyä, lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Globaliassa äänestetään aikuisten käännettyä kaunokirjallisuutta, Tieto-kategoriassa aikuisten tietokirjallisuutta ja Finlandiassa tietenkin kotimaista kaunokirjallisuutta.

Äänestäjät antavat pisteitä yhdestä kolmeen kirjalle, joista mielestään parhaalle kolme, toiseksi parhaalle kaksi ja kolmanneksi parhaalle yksi pistettä. Voittajat ilmoitetaan kussakin emäntäblogissa 25.2. klo 10. Julkaisen tulokset alkuviikosta myös omassa blogissani.

Blogistanian Kuopus 2018 (Yöpöydän kirjat -blogi)

3 pistettä:

Elina Pitkäkangas: Ruska (Kuura #3). Myllylahti.


"Pitkäkangas ei olisi voinut kirjoittaa täydellisempää loppua Kuura-trilogialle. "

2 pistettä: 

Sarah Crossan: Yksi. Suomentanut Kaisa Kattelus. S&S


"Varoitan, ettei lopussa voi välttyä kyyneliltä: koin hyvin voimakkaita tunteita tätä kirjaa lukiessani."

1 piste:

Sarah J. Maas: Throne of Glass - Tulen perillinen. (Throne of Glass #3) Suomentanut Sarianna Silvonen. Gummerus.

"Throne of Glass -sarja ikään kuin puhkeaa kukkaansa tässä osassa, enkä voi enää käsittää, voiko tämä enää paremmaksi muuttua seuraavan osan myötä, niin täydellisyyttä hipovaa ja kiintoisaa fantasiaa tämä on."

**********************************************

Blogistania Globalia 2018 (Kirjamies -blogi)

 3 pistettä:

Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. Otava.



"Kirja ei ole sokerisen siirappisen romanttinen, vaan sopivan realistinen kuvaus rakastumisesta, kaipauksesta ja menettämisen surusta."
2 pistettä:

Ernest Cline: Armada. Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Gummerus.


"Armada on loistavasti rakennettu romaani, josta ei jännitystä, toimintaa ja scifiä puutu."

1 piste: 

Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. WSOY 


"Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka pitävät hiipivästä kauhusta ja jännityksestä, mutta haluavat kirjassa olevan myös muuta kuin kauhun hiippailuja."

*****************************************

Blogistanian Tieto 2018 (Hannan kirjokansi)

 3 pistettä:



"Aaltonen on koonnut erittäin kattavan ja mukaansatempaavan opastuksen yhden Suomen merkityksellisimmän hiphop-porukan kehitysvaiheista."

******************************

Blogistanian Finlandia 2018 (Tuntematon lukija -blogi

3 pistettä:



"Suosittelen tätä ehdottomasti kauhun ystäville, sillä tämä on pelottavaa as hell."

2 pistettä:



"Suosittelen Sirkus synkkää sellaiselle lukijalle, jolle liiallinen riemu, värikkyys ja iloisuus on aina ollut hiukan pahaenteistä ja epäilyttävää. "

1 piste: 



"Jos haluat sukeltaa keskelle suomalaista kansanperinnettä ja myyttejä, tämä novellikokoelma kannattaa lukea."

******************************

Tässäpä minun ääneni tällä erää. 

7 kommenttia:

Mai Laakso kirjoitti...

Verikuu pomppasi lukulistalleni, kiitos.

Hanna/Hannan kirjokansi kirjoitti...

Kiitos osallistumisesta Tieto-äänestykseen!

Kirjamies kirjoitti...

Globalian äänet laskettu ja huomioitu! Kiitos.

Niina T. kirjoitti...

Kuopuksen äänet laskettu, kiitos äänestämisestä!

Tuija Takala kirjoitti...

Viihdyn katsellessani bloggaajakollehoiden listauksia. Riemastuttaa makujen moninaisuus - se on hienoa!

Hande kirjoitti...

Finlandian äänet laskettu. Kiitos osallistumisesta! :)

Elina / Luettua elämää kirjoitti...

Ainoastaan Yksi oli listoiltasi tuttu ja annoin sille peräti kolme pistettä. Kauhukirjallisuus on kyllä viime aikoina ruvennut taas kiinnostamaan, joten bongasin monta vinkkiä listoiltasi.