perjantai 11. elokuuta 2017

Throne of Glass -sarja: Sarah J. Maas

Throne of Glass - Lasipalatsi: Sarah J. Maas. Suomentanut Sarianna Silvonen. Gummerus 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Throne of Glass. Kansi: Talexi & Shutterstock

"Endovierin synkillä, törkyisillä suolakaivoksilla suorittaa elinkautisrangaistustaan 18-vuotias tyttö. Celaena Sardothien on nuoresta iästään ja hämäävän viehättävästä ulkomuodostaan huolimatta pelätty, pahamaineinen salamurhaaja. Celaena teki kuitenkin yhden kohtalokkaan virheen: jäi kiinni.

Nuori kapteeni Westfall tarjoaa epätoivoiselle Celaenalle vapautta suuren uhrauksen hinnalla. Celaenan täytyy edustaa kruununprinssi Doriania kilpailussa, jossa hän mittelee taistelutaitojaan maan etevimpiä varkaita, salamurhaajia ja muita ammattitappajia vastaan. Vain voittamalla Celaena voi lunastaa vapautensa ja saada selville kohtalonsa. Mutta sulaako hänen jäinen sydämensä?

Throne of Glass – Lasipalatsi on Sarah J. Maasin huiman, eeppisen fantasiasarjan ensimmäinen osa. (Gummerus)" 

Oma arvio:

Ensivaikutelmani tästä kirjasta oli ennakkotietojen (ja kansikuvan) perusteella se, että se tulee pitämään sisällään huimaa taistelua ja ärhäkän, kipakan kick-ass-sankarittaren. Kirjaa suositellaan Nälkäpelin ja Game of Thronesin ystäville, joista jälkimmäinen ei ole minulle kovin tuttu, mutta tietämykseni perusteella täynnä juonittelua, toimintaa ja väkivaltaa. Onko sattumaa, että Sarah J. Maasin sarjan nimi, Throne of Glass, muistuttaa hyvin paljon Game of Thronesia, vai ihan laskelmoitu juttu?

Celaena oli ollut vasta kahdeksanvuotias, kun Arobynn Hamel, hänen opastajansa ja salamurhaajien kuningas, oli löytänyt hänet puoliksi hukkuneena jäisen joen rannalta ja tuonut hänet torniinsa Adarlanin ja Terrasenin rajalle. Arobynn oli kouluttanut Celaenasta parhaan ja uskollisimman salamurhaajansa muttei ollut koskaan päästänyt tätä palaamaan kotiin Terraseniin. (s. 37)

Alussa päähenkilö, salamurhaaja Cealena on hyvin vihainen ja arvaamaton nuori nainen. Kun kapteeni Westfall tarjoaa naiselle sopimusta, jossa hän saa vapautensa oltuaan neljä vuotta kuninkaan miekkana, eli käytännössä hänen orjanaan, hän suostuu lähtemään seurueen mukana kohti kuninkaan Lasipalatsia. Chaol Westfall on töykeä ja antaa Celaenan tutu nahoissaan, ettei hän arvosta salamurhaajaksi kasvatettua naista muuta kuin hänen asemansa vaatii. Prinssi Dorian ei osaa pelätä vihaa puhkuvaa naista, sillä hän on kovin mieltynyt tämän katseeseen. Prinssi on melkoisen häntäheikin maineessa, eikä hän ole isänsä toiveista huolimatta kovin kiinnostunut valtakunnan asioista, saati lotkauta korviaankaan vanhempiensa laatimalle listalle sopivista vaimoehdokkaista.

"Voi Dorian." Kuningatar painoi käden sydämelleen. "Et kai ole aikeissa kertoa minulle, että haluat mennä naimisiin rakkaudesta? Rakkaus ei takaa onnistunutta avioliittoa." (s. 141)

Kirjassa seurataan Cealenan kotiutumista linnaan ja hänen ja Chaolin leikkimielistä piikittelyä toisilleen. Celaena mieltyy hyvin äkkiä linnan yltäkylläisyyksiin ja kirjassa alkaa olla pukudraaman aineksia, kun taas taisteluharjoitukset jäävät harmikseni hiukan syrjään. Asetelma muistuttaa kieltämättä Nälkäpeliä tai Outolintua -  tässä kuninkaan miekan paikasta kilpaillaan erilaisin kokein, ja välillä niihin treenataan. Celaenan kilpakumppaneista löytyy körmyjä varkaita kuin liittolaisiakin. Kilpailua kuitenkin varjostaa linnassa väijyvä pahuus, joka aina tietyn välein on saanut saalikseen jonkin kilpailijoista. Celaena saa apua yllättävältä, menneen maailman taholta.

Kuva: Pixabay

Chaolin ja Celaenan välit lämpenevät jonkinlaiseksi ystävyydeksi, vaikka Chaol välillä töksäyttää jotain salamurhaajan taustasta ja loukkaa täten heidän alkavaa ystävyyttään. Hän kuitenkin alkaa askel askeleelta luottaa naiseen, välillä omasta mielestään liikaakin. Prinssi Dorian alkaa myös piirittää Celeanaa, ja tästä tulee tietenkin herkullinen kolmiodraama-asetelma. Minä petyin siitä, miten ennalta-arvattavasti Celaena käyttäytyy, ja miten hän yhtäkkiä unohtaa kaikki entiset periaatteensa.

Kuva: Pixabay

En oikein osaa sanoa, mikä tästä kirjasta jäi puuttumaan, etten ollut ihan täysin lumoissani. Kirja on toki hyvin viihdyttävä ja Celaena hahmona on kyllä ihan piristävä, vaikka alussa hänen murhanhimoiset ajatukset tekivät hänestä luotaantyöntävän. Hänestä kuitenkin kuoriutuu ihan mukiinmenevä sankaritar, joka saa kokea ensimmäistä kertaa elämässään, mitä on ystävyys. Erityisesti pidän Celaenan mieltymyksestä lukemiseen. Hän innostuukin heti huomattuaan kuninkaan linnassa valtavan kirjaston, ja pyytää prinssi Dorianilta erikoisluvan lukea kokoelman kirjoja.

Kirjastot olivat täynnä ajatuksia, vaarallisempia ja voimakkaampia kuin mitkään aseet. (s. 65)

 Loppua kohti juoni tiivistyy eeppiseen taistelukohtaukseen, jossa Celaena saa kohdata monenlaista vääryyttä ja kieroilua, mutta näyttää todelliset kyntensä. Kuninkaan uhkaavuus jää leijumaan päällimmäisenä mieleeni. Lopussa Celaena tekee ihmeellisen ratkaisun, johon olisi minusta voinut liittyä hiukan enemmän draamaa. Olin tästä tunnekylmyydestä hiukan hämilläni. Romantiikkakohtaukset  myös jäivät melko mitäänsanomattomiksi ja tunneköyhiksi. Kirjan fantasiaelementit jäävät hiukan juonesta irtonaisiksi ja epämääräisiksi. Toivottavasti seuraavissa osissa toimintaa saadaan lisää ja fantasia selittyy johdonmukaisemmin osaksi tarinaa.

Seuraava osa, Keskiyön kruunu ilmestyy helmikuussa 2018 ja kolmas osa, Tulen perillinen heinäkuussa 2018. 

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja verkkojulkaisuissa:


Samantyylistä luettavaa:


Osallistun tällä kirjan kannella Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopussa.

5 kommenttia:

Nelli kirjoitti...

Kun kuulin kirjan juonen ja näin, että ihmiset hyppetivät kirjaa odotin jotain enemmän. Celeanesta en pitänyt ja taas uusi kolmiodraama (joka on väkipakolla rakennettu) eikä Doriankaan ollut miellyttävä. Ainoat hyvät hahmot olivat Chaol ja Nemehiah

Ida kirjoitti...

Sarja paranee hurjasti jatko-osissa! ;) Tykkäsin kyllä valtavasti ensimmäisestäkin, mutta Crown of Midnight räjäytti pään.

Heidi P kirjoitti...

Nelli: Juu, multakaan ei oikein sympatioita heru Dorianille, mutta Chaol-faniksi tunnustaudun :) Jotenkin tuntuu, että se kolmiodraama pitää aina tunkea kirjaan vaikka väen väkisin...

Ida: Hyvä kuulla, ehkä seuraavat osat uppoaa paremmin!

Hanna/ Sivujen välissä kirjoitti...

Ensinnäkin, kuten Ida sanoi, Crown of Midnight on vielä parempi!
Toiseksi, Team Chaol!<3 (Chaolhan saa oman kirjansa, joka julkaistaan ihan muutaman päivän kuluttua!)

Hauskaa, että oot osannut valita oikean puolen tässä ;D
Mutta joo, itse olen tykännyt ihan hirveästi Throne of Glass sarjasta, ensimmäiset osat tekee siitä ihanan lähestyttävän. Aloin juurikin lukemaan suomennosta, koska on aina hauska lukea miten omat suosikit on käännetty!

Heidi P kirjoitti...

Hanna, sun ja Idan vakuuttelut saa mut kohta unohtamaan suomennoksen odottelun ja lukemaan jatko-osan (osat) enkuksi :D