sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Leväluhta: Marko Hautala

Leväluhta: Marko Hautala. Tammi 2018.

Kansi: Mika Tuominen (iStockphoto)

"Tästä lähteestä tuli heidän hautansa.

Kauhuromaani suolla sijaitsevasta kalmistosta, joka houkuttelee ihmisiä oudolla tavalla luokseen.

"Se on saalistaja. Se syö sienten rihmastoa, itiöitä, bakteereita, leviä ja muita pieniä elollisia hiukkasia. Se kykenee jakaantumaan moneksi. Se on yksi olento ja silti monta, kuin verkkainen piraijaparvi tai susilauma. Se piirittää saaliinsa. Se sulkee sen sisälleen. Imee hitaasti kuiviin."

Meeri palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen. Keskellä puimattomia peltoja seisova talo on pysynyt entisellään, mutta kaikki sen sisällä on muuttunut: isä on kuollut hämärissä olosuhteissa, äidistä on tullut puhumaton hauras vanhus ja veli on suljettu psykiatriseen hoitolaitokseen.

Lisäksi on jotain muutakin: talon uumenista löytyvä outo esine, joka ei jätä Meeriä rauhaan, sekä Leväluhta, pellon toisella puolella siintävä soinen lähde, johon on aikoinaan upotettu kymmeniä ruumiita ja joka vetää ihmisiä yhä oudolla tavalla puoleensa" (Tammi)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=rkCC-E6Diu0

Oma arvio: 

Olen pitkään kaivannut sellaista kauhukirjaa, joka seisauttaisi vereni ja saisi minut hiukan säikkymään varjoani. Hautalan aiempi teos, Kuiskaava tyttö vakuutti minut siitä, etten ole vielä ihan niin turra, etteikö minua kunnon kauhuainekset kirjassa säikäyttäisi. Hautala osaa kirjoittaa sillä tavalla, että kauhun tunne hiipii kuin vaivihkaa lukijan mieleen, niin kirjan tunnelman kuin  yksittäisten tapahtumien kautta.

"Kun mä palaan, saat viestin, jossa sanotaan olen palannut matkoiltani." (s. 98)

Leväluhta alkaa karmivasti. Hyi olkoon. Omituiset, rahisevat puhelut Högholmin sairaalan yövuorolaisten kiusana saavat jo vereni hyytymään. Kun kirjan alku on näin onnistunut, ei voi enää mennä pahasti pieleen. Tai voi toki, mutta epäilen suuresti.

Meeri oli peittänyt oikean silmänsä sormillaan, mutta vasen tuijotti edelleen kättä, sen pintaa puhkovia mustia pisteitä, syvänteitä, joiden pohjalla kiilteli jotakin. Kuin pieniä reikiä todellisuudessa. (s. 172)

Elämäänsä äitinä ja aviovaimona kyllästynyt Meeri on suunnitellut lähtöä ja pitkään, sillä hänestä tuntuu, ettei hän vain enää jaksa. Hän etsii jotain merkkiä. Viimein hän päättää ottaa ja lähteä vanhan äitinsä luo Orismalaan ja kohdata menneisyyden peikot. Meerin ja hänen veljensä Larin äiti ei ollut mikään ihana pullantuoksuinen perusäiti, vaan ilkeä, pistelevä, onneton. Nyt kun Meeri kohtaa vanhan, riutuneen ja yksinäisen äitinsä, hän päättää jäädä joksikin aikaa. Samalla Meerin mieleen kumpuaa otteita lapsuudesta, siitä, kun hänen isänsä löytyi hukkuneena Leväluhdasta, kylän ainoasta nähtävyydestä, josta oli kaivettu muinaisjäännöksenä lasten ja naisten luita (huom! Leväluhta on ihan oikeasti olemassa.) Ja siitä, kuinka Lari teki nuorena miehenä jotain peruuttamatonta ja joutui vankimielisairaalaan. Tarinassa käydään läpi myös Larin näkökulmaa asiaan.

Kuva: Vesa Laulumaa (Finna.fi)

Oli syvyyksiä, joihin oli laskeuduttava yksin. (s. 131)

Meeri kohtaa kylällä vanhan tuttavansa menneisyydestä, Jyrin, jonka kohtalo on myös johdattanut kotitalolleen. Meeri ja Jyri juttelevat menneisyydestä ja tulevasta, ja kohtaavat sen haamuja yhdessä. Leväluhta paikkana on kummallisen kutsuva, mutta siihen liittyy liikaa pahoja muistoja. Mikä Leväluhta on? Onko se vain pelkkä soinen lätäkkö kuusen katveessa, vai onko se jotain enemmän. Miksi sieltä löydettiin vain naisten ja lasten luita? Miksi Meerin ja Jyrin on pitänyt palata kotiseuduilleen juuri nyt? Mikä Meerin äitiä vaivaa?

"En tiedä, miten täydellisesti se kykenee jäljittelemään ihmistä---"(s. 224)

Leväluhta on ihan pakko lukea hyvin tiiviissä tahdissa loppuun. Siinä on psykologisen kauhun lisäksi viitteitä uuskummasta, ja minulle tulee mieleen tarinasta Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia. Välillä koen inhon ja ällötyksen tunteita, välillä suoranaisia puistatuksia. Hyi. Lukija kokee henkilöhahmojen epätoivon siitä, ovatko he menettämässä järkensä vai eivät. Kauheammaksi tämän tekee se, että Leväluhta on olemassa oleva paikka. Suosittelen tätä ehdottomasti kauhun ystäville, sillä tämä on pelottavaa as hell.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Kirjataivas
Kirjamies
Kirjavinkit (Juha)


Samantyylistä luettavaa:

Kuiskaava tyttö: Marko Hautala
Eteläraja-trilogia: Jeff VanderMeer
Veri joka suonissasi virtaa: Tiina Raevaara
Verso: Tuomo Jäntti

Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.

Ei kommentteja: