Better than the movies -sarja: Lynn Painter

Better than the movies: Lynn Painter. Simon & Schuster 2021 (Better than the movies #1)

Kansi: Liz Casal (kuvat), Heather Palisi (suunnittelu)

"Perpetual daydreamer Liz Buxbaum gave her heart to Michael a long time ago. But her cool, aloof forever crush never really saw her before he moved away. Now that he’s back in town, Liz will do whatever it takes to get on his radar—and maybe snag him as a prom date—even befriend Wes Bennet.

The annoyingly attractive next-door neighbor might seem like a prime candidate for romantic comedy fantasies, but Wes has only been a pain in Liz’s butt since they were kids. Pranks involving frogs and decapitated lawn gnomes do not a potential boyfriend make. Yet, somehow, Wes and Michael are hitting it off, which means Wes is Liz’s in.

But as Liz and Wes scheme to get Liz noticed by Michael so she can have her magical prom moment, she’s shocked to discover that she likes being around Wes. And as they continue to grow closer, she must reexamine everything she thought she knew about love—and rethink her own ideas of what Happily Ever After should look like. (Simon& Schuster)

Oma arvio:

Mikäpäs parempaa ajanvietettä sairaslomalla, kuin ihanien kirjojen lukeminen. Tämä Lynn Painterin pirtsakankeltakansinen kirja on tullut useaan kertaan eteeni somefeedissäni, joten olihan tähän tartuttava. Hiukan minua hämmensi samankaltaisuus Holly Bournen Niin käy vain elokuvissa (It only happens into movies) -kirjan keltaisen kannen kanssa (toki suutelevien ihmisten sijaan siinä on poppareita), mutta tässä kirjassa, toisin kuin Bournen, päähenkilö RAKASTAA romanttisia elokuvia. Aivan kuten minäkin.

"She's not you."

"What?"

"She. Isn't. You." (s. 340)

Liz on ihastuttavan höpsö päähenkilö. Hän vaalii kuolleen äitinsä muistoa katselemalla yhä uudelleen ja uudelleen niitä ihania romanttisia elokuvia, joita äitikin rakasti. Hän laatii omia soundtrackejä. Hänellä on kissa nimeltä Mr. Fitzpervert (Bridget Jones -tietäjät tietää.)Hän tykkää pukeutua värikkäisiin ja kukikkaisiin vintagemekkoihin, antaa punaisen kiharapilvensä olla valloillaan ja viettää suhteellisen kilttiä lukiolaisen elämää. Iltaisin hän työskentelee kirjakaupassa. Lizin paras ystävä Joss on hänen tukipylväänsä, mutta nyt Liz ei saa sanottua, miksi vetkuttelee tanssiaismekko-ostoksille menoa. Häneen sattuu ajatus siitä, ettei saa äitiään mukaan ostoksille. Isän uusi vaimo Helena on ihan ok, mutta Liz ei halua tämän astuvan hänen äitinsä saappaisiin.

Everything felt... lonely.

Because even thought the senior activities were fun, without my mom they were void of sentimentality. (s. 21)

Naapurin Wes Bennet tekee Lizin elämästä piinaa, sillä he taistelevat joka päivä samasta parkkipaikasta kadun varressa. Komea, tyylikäs ja suosittu Wes piikittelee Lizin tyylistä ja viehtymyksestä romanttisiin komedioihin. Niinpä Liz ei haluaisia olla tekemisissä Wesin kanssa yhtään enempää, mutta sitten hänen on vähän niinkuin pakko. Nimittäin Lizin ensirakkaus, upean komea Michael muuttaa takaisin heidän asuinalueelleen, ja Lizin on saatava vakuutettua poika siitä, ettei Liz ole enää se sama outo pikku-Liz kuin aiemmin. Wes lupautuu Lizin tyylikonsultiksi ja muutenkin soluttamaan tämän Michaelin suosioon, jos Liz lupaa tälle ikuisen parkkioikeuden "The Spotiksi" nimettyy parkkipaikkaan. Liz on tosin sitä mieltä, ettei tarvitse tyylineuvoja, kunnes Michael luulee tämän tulleen eräisin bileisiin tarjoilijan asussa. 

"Liz's clothes are falling off, so it's time for us to leave." (s. 70)

Suunnitelman mukaan Wesin on esitettävä Michaelille, että on kiinnostunut Lizistä ja ylistettävä tätä hänelle, jotta sitten Liz voi kertoa, ettei ole kiinnostunut. Tämä ehkä saisi Michaelin kiinnostumaan viimein Lizistä, jolle sattuu ikäviä kommelluksia tuon tuosta: hän saa bileissä ärsyttävän Laneyn oksennukset päälleen, ja yökoriksessä pallon nenäänsä niin, että hänen nenänsä turpoaa. Pojat kutsuvat Liziä leikillään tämän jälkeen Mrs Potato Headiksi. Yllättäin Wes pelastaa Lizin molemmilla kerroilla, ja Liz on hyvin hämmentynyt, miten kiva naapurin rasittava Wes osaa olla. Viimeistään nähtyään tämän Salaisen paikan takametsässä, johon hän on virittänyt tunnelmavaloja nuotiopaikkoineen, hän alkaa ajatella Wesiä ystävänään. Wesille on niin helppo puhua kaikesta, myös äidin kuolemasta, kun taas Michaelin kanssa ei ole niin luontevaa.

WES: Buy that dress.  I'm begging you. (s. 214)

Lizin ja Jossin ystävyyteen tulee säröjä, koska Liz joutuu valehtelemaan ystävälleen menoistaan. Jollain tapaa hän häpeilee, että joutuu pyytämään Wesin apua saadakseen Michaelin haaviinsa. Lisäksi Helena  haluaisi olla mahdollisimman paljon mukana Lizin elämässä, mutta tämä työntää naista kauemmas. Isän pyynnöstä hän viimein pyytää Helenan mukaan tanssiaismekko-ostoksille, mutta täydellisen mekon löydyttyä (osin Wesin ansiosta, sillä pukukopissakin tekstailu käy kuumana) tunnelma mustenee, kun Liz muistaa taas äidin. Kipu on liian kova.

"And I think I regret all of it. I miss your clothes and curly hair. You look best when you're you." (s. 259)

Pitääkö Wes kuitenkin enemmän kukkamekkoisesta, kiharatukkaisesta Lizistä kuin farkkuihin pukeutuneesta, hiuksensa suoristaneesta Lizistä? Voiko Liz olla sittenkin väärässä siitä, että Michael on hänen Mark Darcynsä? Miksi hämmentävät ajatukset Wesistä pukkaavat hänen mieleensä tuon tuostakin? Voiko hän päästää Helenan osaksi elämäänsä menettämättä muistoaan äidistään? 

Ai että minä rakastin tätä kirjaa! Jokaisen luvun aloittavat sitaatit tunneituista romanttisista leffoista ja myös tekstissä vilisee mainintoja niin leffoista, leffojen henkilöhahmoista kuin biiseistäkin. Lopussa on sitten myös Lizin ja Wesin soundtrack, jotta pääsee oikeaan tunnelmaan (ihanaa, siellä on myös Metallican Enter Sandman, eli ei pelkkiä balladeja.) Lizin ja Wesin haters-to-lovers-romanssi ei syty lukijalleen yllätyksenä, mutta yhtä lailla se ilahdutti ja sykähdytti. Wes on toki ehkä liiankin täydellinen tyyppi, mutta annetaan se anteeksi. Voi kyllä. Liz on jotenkin niin herttainen, vaikka hänen naiivius ja ennakkoluuloisuus välillä jopa hiukan ärsyttää. 

Hiukan jopa mietin, jätänkö vain tähän enkä tartu kirjan jatko-osaan, koska näin olisi ihan hyvä. Voi olla, etten kuitenkaan malta olla lukematta sarjan toista osaa Nothing like the movies.

Arvosanaksi annan tälle täydet 5

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla:

Young Creative press

Pretty Little Memoirs

The Shield

Bossy Bookworm

Denia Books & Baubles

Herra Wolterin karnevaali: Annika Perkiö

 Herra Wolterin karnevaali: Annika Perkiö. Haamu 2025

Kansi: Broci

"Maankuulu kauhukarnevaali saapuu kotikonnuilleen! Millaisen spektaakkelin herra Wolter tällä kertaa järjestää? Vetonauloina ovat huikaisevan upeat hirviöt Jonglööri, Tulennielijä, Veitsenheittäjä ja Tanssija.

Iltalukiota käyvä Paju on pitkään ihaillut hirviöitä piirroslehtiönsä takaa. Pimeästä verkosta löytyvä myynti-ilmoitus vie hänet salaisuuden jäljille. Sen myötä kohtaaminen Jonglöörin kanssa muuttuu hengenvaaralliseksi.

Herra Wolterin karnevaali on Annika Perkiön vahva esikoisromaani. Se kertoo sekä kuplivasta ihastuksesta että horjuvasta mielenterveydestä ja traumoista. Pajun ei tarvitse olla hirviö tunteakseen itseään vieraaksi ihmisten keskellä." (Haamu)

Kirjatraileri

Oma arvio:

*** Arvostelukappale saatu kustantajalta ***

Olin juuri tällä viikolla työni puolesta koulutuksessa, jossa puhuttiin lukemisen hyvinvointia parantavasta voimasta. Ohjelmanumerossa on niin musiikki- kuin kirjallisuusterapeutin puheenvuorot, ja suurin osa asioista on ollut minulla aina tiedossa, mutta oli mukavaa saa vahvistusta taas siihen, miten tärkeä osa hyvinvointiani lukeminen on. Ja nimenomaan fiktiivisten kirjojen lukeminen!

Aasinsiltana tähän koin niin uskomattomia onnen ja ilon tunteita lukiessani tätä Annika Perkiön esikoisromaania, että muistin taas, miksi rakastan lukemista. Hykertelin, miten upean kammottavan tunnelman hän on saanut luotua tähän kirjaan, ja miten onnekas olen, että pääsin hetkeksi osaksi tätä maailmaa ja tutustumaan näihin henkilöihin - ja hirviöihin.

"Mä vaan haluaisin huutaa susta koko maailmalle. Sä olet liian siisti asia piilotettavaksi." (s. 250)

18-vuotias iltalukiolainen Paju kokee itsensä hyvin yksinäiseksi. Taustalla ovat ikävät muistot kiusaajista, jotka tarttuivat erityisesti hänen homouteensa ja erikoiseen tyyliinsä. Pajun pikkusiskon ja pikkuveljen, Pihlan ja Otson mielestä Paju on kuitenkin siisteintä, mitä ikinä on ollut. Nipin napin täysi-ikäinen Paju joutuu ottamaan hyvin paljon vastuuta pikkusisaruksistaan, sillä äidillä ei mene oikein hyvin. Masennus on tuttu sairaus heille molemmille, mutta äiti ei halua tehdä asialle mitään vaan sysää vastuuta esikoiselleen.

Tämä on jo neljäs vuosi, kun hän osallistuu Wolterin karnevaaliin. Samalla tämä on hänen neljäs vuotensa ilman kunnollista yhteyttä mihinkään muuhun kuin noihin mystisiin olentoihin, joiden kanssa hän keskustelee vain piirrostensa kautta.  Hän muistaa ulkoa, miten olentojen kynnet laahaavat maata pitkin ja miten heidän silmänsä kiiluvat, jos on tarpeeksi onnekas saadakseen suoran katsekontaktin. (s. 21)

Paju saa kuitenkin voimaa paikallisen erikoisuuden, Herra Wolterin Karnevaalin odottelusta. Jokavuotinen, kolmen päivän mittainen, yli 15-vuotiaille suunnattu kauhukarnevaali maksimoi Pajun onnen tunteen. Erityisesti hän rakastaa yhden karnevaalin päätähden, Jonglöörin, piirtämistä. Kiinnostus tuohon "hirviöön" on lähes maanista, mutta Paju ei välitä muiden puheista. Hän rakastaa Jonglööriä, ja kokee näkevänsä tämän oikean persoonansa, toisin kuin karnevaalissa tämän pelotteluja ja temppuja ihailevat fanit. Onneksi iltalukiossa opiskeleva Anni ymmärtää Pajun kiinnostusta eikä piikittele siitä, samoin kuin sisarukset. Toisin oli yläkoulun kiusaajien kanssa. 

Kun ihmiset astuvat sisään Wolterin rautaporteista, heistä tulee riistaa. Ja riistan on oltava onnellista, jotta siitä saisi kaiken syömäkelpoisen irti. (s. 35)

Paju lienee ainoa, joka tietää, että karnevaalin hirviöt ovat ihan oikeita hirviöitä. Herra Wolter on ostanut ne Romaniasta ja kaikilla hirviöillä on jokseenkin traumaattinen tausta takanaan, kunnes Wolter on pelastanut heidät. He ovat ikuisesti töissä Wolterille, mutta kunnioittavat tätä. Ilman häntä he eivät saisi syödäkseen. Mitä hirviöt sitten syövät? He elävät ihmisten onnen tunteesta, ja karnevaalipäivät ovatkin heille yhtä juhlaa. Ikävä sivuvaikutus ihmisille toki tästä tulee, sillä onnen lähdettyä ihminen tuntee pitkään pelkkää tyhjää. Karnevaalin päätyttyä hirviöt joutuvat tyytymään pakastettuun onneen.

Sitten Pajua onnistaa, sillä Jonglööri bongaa kaasunaamariin pukeutuneen pojan piirtämässä hänen lähellään, ja kutsuu pojan omaan asuntovaunuunsa. Pajun tuoksu saa kuitenkin nälkäisen hirviön menettämään ruokahalunsa, sillä ilon ja onnen takana on jokin todella inhottava haju. Samalla Paju paljastaa tietävänsä hirviöiden todellisen olemuksen, ja tämä on tietysti heille uhka. Pajun surmaamisen sijaan Herra Wolter päättääkin palkata hirviöitä fanittavan nuorukaisen heille taloudenhoitajaksi Heinähukan kartanolle. Paju ei voi uskoa onneaan todeksi, kun taas Jonglööri ei ole asiasta ollenkaan mielissään.

Jokin tuossa ihmisessä on saanut hänet menettämään sisäisen rauhansa viimeisetkin rippeet. (s. 116)

Paju pääsee tutustumaan hirviöiden arkeen, näkee nämä hiippailemassa aamutakeissaan, tekee heille kynsimanikyyrejä ja siivoa hienon kartanon huoneita. Hän ei tiedä, mitä juonitteluja hirviöillä on hänen päänmenokseen eikä sitä, mitä hirviöt syövät. Herra Wolter on hyvin luotaantyöntävä henkilö, joka pitää tiukkaa kuria taloudessaan. Oliko sittenkin virhe palkata yliutelias Paju heille töihin? Jonglööri nauttii Pajun onnen hajusta, joka lisääntyy hänen ollessaan lähellä, mutta voiko ihmisiin ikinä luottaa?

Rakastin tämän kirjan kauhufantasiahenkistä tunnelmaa. Herra Wolterin karnevaali on ihanalla tavalla kieroutunut, varsinkin kun tietää, että ihmisiä pelottelevat hirviöt, Jonglööri, Tanssija, Veitsenheittäjä ja Tulennielijä ovat ihan oikeasti hirviöitä. Vaikka ihmisten onnella herkuttelu ei tapa uhriaan, jättää se ihmisen pitkäksi aikaa onnettomaksi. 

On jotain, mitä et vielä tiedä heistä. Sinuna olisin varuillani. (s. 146)

Pidän myös paljon Pajun hahmosta. Hänen fanaattisuus Jonglööriä ja muita hirviöitä kohtaan on hänen voimavaransa, mutta myös heikkoutensa. Tarinan edetessä esille tulee hänen ikävät koulukiusaamiskokemuksensa, joista hän ei tunnu pääsevän vieläkään eroon, sekä raskas taakka masentuneen äidin vastuunkantajana. Pajun rakkaus Jonglööriä, tuttavallisemmin Jonttua kohtaan, on niin syvää, ettei häntä hetkauta edes hirviön yritykset karkottaa häntä. Tämä on kuin uusi adaptaatio Kaunotar ja hirviö -sadusta pienellä Twilight-twistillä.

Hauskaa, että välillä olin niin tämän kirjan erikoisen maailman lumoissa, että hätkähdin, kun hirviöt ja Wolter ajelivat Teslalla tai yhdellä hirviöistä olikin matkapuhelin. Kirja sijoittuu nykymaailmaan, mutta välillä tuli tunne, kuin olisi oltu jossain ihan eri ajassa ja maailmassa. Minäkin haluan Herra Wolterin kauhukarnevaaliin!

Annan tälle upealle kirjalle arvosanaksi 5-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä:

Siri Pettersen: Rautasusi

Päivitys Muista minut -trilogiaan

Luin Kerstin Gierin Muista minut -trilogian toisen osan Jo kadotettua. Klikkaa kuvaa ja lue mietteeni niin tästä kuin aiemmasta osasta.

Päivitys Kruunun tyttäret -trilogiaan

Luin Catherine Doylen ja Katherine Webberin Kruunun tyttäret -trilogian kolmannen osan Kruunujen taistelu. Klikkaa kuvaa ja lue arvioni tästä ja aiemmista osista.

Oikukkaiden romantikkojen piiri -trilogia: Ulla Onerva

Hattaradilemma: Ulla Onerva. Tammi 2025 (Oikukkaiden romantikkojen piiri #1)

Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto

"Romanttinen kapina alkakoon!

Nokkela hyvän mielen romaani Jane Austenin sankarittaren mukaan nimetystä Emmasta, joka puolustaa romanttista kirjallisuutta mutta tuntee vetoa sietämätöntä romantiikan vihaajaa kohtaan.

Ensirakkaus on jättänyt Emman vanhojen tansseissa, eivätkä tunteet ex-poikaystävään ole abivuoden alkaessa täysin hiipuneet. Haikailun sijaan Emma uppoutuu romanttisiin kirjoihin, vaikka koko muu maailma tuntuu halveksivan hänen lempigenreään. Kun ynseä kirjailija lyttää viihdekirjallisuuden lehdessä eikä koulun lukulistaltakaan löydy romanttisia kirjoja, Emma ryhtyy kapinaan. Hän perustaa Oikukkaiden romantikkojen piirin, jonka päämäärä on kohottaa romanttisen kirjallisuuden arvostusta ja tuhota kirjallisuusankeuttajat. Tehtävä ei ole helppo, sillä piirin sisällä kipinöi niin vihasta kuin rakkaudestakin, ja Emma huomaa olevansa pahemmassa sotkussa kuin lempiromaaniensa sankarittaret."(Tammi)

Oma arvio:

Herkullinen kansi, herkullinen nimi, herkullinen asetelma kaiken kaikkiaan. Olin ajatellut, että koska tämä @Tarinannuppuja-nimellä somettavan Ulla Onervan esikoisteos Hattaradilemma on kustantajan luettolossa aikuisten kaunokirjallisuuden puolella, kuten myös suurimmassa osassa kirjastojen luokitteluja, että kirjan päähenkilöt sijoittuisivat jonnekin kahden- ja kolmenkympin väliin. Niinpä en edes kysellyt tähän arvostelukappaletta, koska olen yrittänyt rajata pyytämäni a-kappaleet selkeästi YA- ja new adult -kirjallisuuden piiriin. Yllätyksekseni päähenkilöt ovatkin lukion abeja eli noin 18-vuotiaita. Noh, tämän täytyy sitten olla tosi spicya kamaa, ajattelin seuraavaksi. 

"Ehkä siellä ei ole romantiikkaa siksi, koska se ei ole oikeaa kirjallisuutta"--- (s. 32)

Emmalla on takanaan ikävä ero Aaronista eikä hän olisi halunnut lähteä abisyksyn ekoihin bileisiin ystäviensä Ulpun ja Mellin painostuksesta huolimatta. Mitä, jos hän törmäisi Aaroniin? He eivät ole puhuneet mitään sen kamalan vanhojentanssipäivän jälkeen, jolloin itkuinen Emma juoksi pukkarista eikä päässyt koskaan tanssimaan vanhojaan, kun Aaron jätti hänet juuri ennen tansseja. Niinpä Emma päätyy lukemaan ihanaa romanttista kirjaansa jonnekin nurkkaan, kunnes joku tulee häiritsemään häntä. Tuo joku on uskomattoman kivannäköinen Eeli, joka kuitenkin pilaa ensivaikutelmansa tullessaan arvostelemaan Emman lukutottumuksia. 

"Anna kun arvaan: pieni, siro nainen rakastuu tummaan mieheen, jolla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan ja jota piinaa hirveä menneisyys?" (s. 10)

Emma on kyllästynyt siihen, ettei hänen rakastamaansa romanttista viihdekirjallisuutta pidetä arvossaan. Miksi lukion kirjalistassa on jännäreitä, scifiä, kaikkea muuta muttei romanttisia kirjoja? Miksi miehet hymähtelevät naisten kirjoittamille romantiikkakirjoille? Pahin on kirjailija Rafael Ynni, joka kirjoittaa jatkuvasti halveksuvia ja vähätteleviä kommenttejaan viihdekirjallisuudesta. Emman on tehtävä jotakin. Hän perustaa romanttisen kirjallisuuden piirin ja saa luvan äikänluokan käyttöön tätä varten. Yllätys onkin melkoinen, kun ensimmäiseen kokoontumiseen tulee erittäin tuttuja poikia. 

Oikukkaiden romantikkojen piiri alkaa suunnitella ensimmäistä tempaustaan, romanttisen kirjallisuuden iltaa heidän lempikahvilassaan, jonka nimi on hauskasti Kahvila. Upeinta olisi, jos he saisivat vieraaksi sinne Emman lempikirjailija Pinja Timjamin, mutta tehtävä osoittautuu mahdottomaksi, sillä kyseistä kirjailijaa ei ole koskaan nähty missään julkisuudessa. Sen sijaan tapahtumaan saapuu eräs toinen tunnettu vieras, joka ei ole ollenkaan toivottu.

Emman ja Eelin välillä kiehuu ja kuohuu, mutta eräästä sattuneesta syystä he eivät voi antaa tunteilleen täyttä valtaa. Vetovoima on lopulta kuitenkin niin suuri, että he eivät enää voi itselleen mitään. Emman ystävyyssuhteet alkavat olla koetuksella, sillä kaikki aika ja energia tuntuu menevän hänen ongelmiensa selvittelyyn. Emma on muutenkin aika raskas persoona mustavalkoisine ajattelumalleineen ja voimakkaan feministisine mielipiteineen. Kaikessa touhotuksessa hän unohtaa katsella ympärilleen, että ystävilläkin voi olla vaikeaa. Ylioppilaskirjoitukset luovat paineita myös kaiken kirjapiiritempausten ja ihmissuhdesotkujen ohella.

"Ethän anna kenenkään kohdella itseäsi huonosti?"

"Antaisiko Elisabeth Bennet kohdella itseään huonosti?"

"Ehkä jos miehellä olisi 10 000 punnan vuositulot ja hyvät vatsalihakset." (s. 127)

Emman henkilöhahmo on hyvin kärkäs ja mustavalkoinen, mikä alkaa jossakin vaiheessa tuntua rasittavalta. Eeli esitetään ikään kuin romantiikkaa rakastavan Emman vastakkaispuolena, vaikka oikeasti häneltä tulee ihan hyviäkin huomioita hänen kyseenalaistaessa Emman lempigenreä. Kirjassa on runsaasti intertekstuaalisuutta, mikä riemastutti ainakin minua, kun bongasin paljon myös minun lempikirjoja ja -leffoja/sarjoja. Emma katsoo Young Royalsia (paras sarja ikinä!), lukee Holly Bournea ja Emily Henryä. Kirjan lopussa on huikea 20 parhaan romanttisen kirjan lista, jossa on iso joukko minunkin lemppareitani. Onpa kirjan loppuun saatu myös ujutettua ihana lappukohtaus Rakkautta vain -leffasta. Ajattelua herättävä kohtaus oli myös se, kun Emma pakotti Eelin katsomaan The Notebook -leffaa kanssaan äikäntehtävää varten ja tajusi, että leffa tuntui viiden vuoden tauon jälkeen häiritsevältä joistain kohdista. Itselleni on käynyt myös samoin monien leffojen ja kirjojen kanssa, kun  ajattelumallit on tarkastettu uudelleen.

"Ei toiselle ihmiselle voi sanoa `Jos näen jotain, mistä pidän, minun on saatava se.`Ihan kuin toi nainen olisi jokin hemmetin esine." (s. 116)

Minä ahmaisin tämän kirjan tyyliin yhden päivän aikana, joten todella viihdyttävä ja mukaansatempaavahan tämä on. Ihanaa romanttisen kirjallisuuden puolustamista ja hehkutusta! Ymmärrän sen, miksi Emmasta on tehty niin raivostuttavan kärkäs persoona, mutta se valitettavasti hiukan latisti lukukokemustani. Henkilöhahmojen välillä puuttuu kommunikointia, joka johtaa väärinkäsityksiin yksi toisensa jälkeen. Tämä on tyypillistä romanttisten kirjojen väärinkäsitys-trooppia, joka johtaa konflikteihin, mutta herättää lukijassa välillä suunnatonta raivoa, kun ei pääse neuvomaan tyyppejä.

Romanttiset kohtaukset on kirjoitettu oikein hienotunteissen kutkuttavasti, ehkä jopa liiankin kesysti, jos tämä on ajateltu aikuisten puolelle. Olen lukenut jopa kuumempia ja graafisempia kohtauksia nuorten aikuisten puolelle luokitelluista kirjoista, joten sillä hiukan ihmettelen. (Enkä nyt tarkoita tällä, että kirjassa tulisi olla kauhean graafisia seksikuvauksia, ei todellakaan, vaan luokittelun puolesta kummastelen.) Voi tosin olla, että jatko-osissa panokset ikään kuin kovenevat ja tulisuus lisääntyy. Itse ajattelin tempaista tämän mukaan kasien genrevinkkaukseen ensi kerralla, ja minä olen melkoisen tarkka kuitenkin, etten ota liian chilisiä kirjoja luokkiin.

Huomaan, että Holly Bourne on innoittanut varmasti kirjailijaa, sillä paljon samanhenkisyyttä tässä kirjassa on. Tämä on vain minusta plussaa, koska juuri tämäntyyppistä  kotimaista YA:ta/new adultia olen kaivannutkin. Innolla odottelen jatkoa sarjaan!

Annan arvosanaksi tälle 4-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla:

Kotona kirjassa

Samantyylistä:

Holly Bourne: Normaali-trilogia

Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni

Tytöt tytöt tytöt: Ilona Ahti & Daniela Hakulinen

 Tytöt tytöt tytöt: Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen. Tammi 2024

Kansi: Laura Lyytinen

"Perinteisiä odotuksia raikkaasti rikkova romaani kolmesta erilaisesta lukiolaistytöstä ja ajanjaksosta, jolloin elämää suuremmat asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa.

Mimmi on päättänyt olla uskomatta rakkauteen, kun taas hänen paras ystävänsä Rönkkö janoaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Kaksikko työskentelee yhdessä smoothie-baarissa, jossa he kohtaavat eräänä päivänä Emman. Taitoluistelijalupaus sattuu keskelle vedonlyöntiä siitä, voiko pelkkään katseeseen rakastua. Mimmin ja Emman välille syntyy nopeasti yhteys, joka ei jätä kumpaakaan rauhaan. Heidän välillään on vetovoimaa, jollaisesta Rönkkö haaveilee. Lopulta heistä jokaisen on kysyttävä itseltään, minkä puolesta he ovat valmiit taistelemaan.

Ilona Ahdin ja Daniela Hakulisen häpeilemättömässä tekstissä ääneen pääsevät tyttöjen tunteet ja ajatukset. Romaani syventää kaksikon käsikirjoittaman menestyselokuvan tarinaa ja tuo siihen uusia tasoja. Tytöt tytöt tytöt valtasi valkokankaat vuonna 2022, ja elokuva voitti palkintoja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Minulla on vielä katsomatta Alli Haapasalon ohjaama samanniminen leffa, johon tämä kirja pohjautuu ja tuo kuvauksensa mukaan uusia tasoja. Hiukan aina jännittää nämä leffapohjaiset romaanit, että jääkö tästä nyt itselle mitään käteen, kun leffaa ei ole katsonut. 

Kirjassa vuorottelevat kolme näkökulmahenkilöä: lukiolaiset Emma, Mimmi ja Rönkkö. Mimmi ja Rönkkö ovat töissä smoothiebaarissa ja juttelevat rakkaudesta, ihastumisesta ja tunteista ylipäänsä. Rönkkö ei oikein tiedä, mitä on olla ihastunut saati rakastunut. Salikassiksi nimetty komistus on ihan selvästi ihastunut Rönkköön, mutta tyttö ei oikein tiedä, miten suhtautua. Mimmi taas on tosi varma siitä, mitä haluaa. Hän haluaa kaiken. Hän haluaa todistaa Rönkölle, että yksi katsekin voi riittää. Niinpä hän testaa katsekontaktia tiskille tilaamaan tulleeseen taitoluistelija-Emmaan. Tuo katse koituu heidän molempien kohtaloksi.

- No kun sen pitää tuntua. Sen pitää tuntua heti siinä ekassa katseessa. (s. 32)

Emmi luistelee tosissaan, mutta välillä hän ei jaksaisi kaikkea sitä suorittamista. Tarja-valmentaja ja vanhemmat ovat melkoisen tiukkoja hänelle ja treeneistä ei luisteta. Emma jättää usein bileitäkin väliin treenien takia. Sitten hän ihastuu Mimmiin, uppoaa hänen sinisiin silmiinsä ja huolettomampaan elämäntyyliin. Mutta onko eläväinen Mimmi hänelle hyväksi? 

Mä en ole koskaan kuulunut kenellekään enkä minnekään. (s. 101)

Rönkkö haluaisi niin kovasti tuntea jotain, mutta kukaan tai mikään ei oikein tunnu miltään (sori, nyt tuli vahingossa tällainen Levottomat-elokuvan slogan.) Mimmi yrittää kannustaa ja ymmärtää Rönkköä, mutta hänen on hankala samaistua. Lopussa Rönkölle alkaa viimein hahmottua, miksi hän on sellainen kuin on. 

Se sanoo kaikkea sitä, mitä haluan kuulla, eikä mikään silti lävistä. Kaikki jää pinnalle. Minun aivoja kutittelee sen sanat, kehoa ei. Eikä sydäntä. So fucking annoying. (s. 125)

Eihän tässä kirjassa kovin syvällisesti pääse näiden tyttöjen elämään kiinni, kun sivujakin on vain 171 ja keskeisiä henkilöitä se kolme. Ihan mukava nopeastiluettava ja etenevä romaani, jossa käsittelyssä on aika perus nuorten naisten oman seksuaalisuuden ja identiteetin etsintää, ensirakkautta, sitoutumista ja suuria tunteita. Kieli on aika suorasukaista ja kuvailevaa seksiä on jonkin verran, joten enemmän nuorten aikuisten kamaa tämä on. Leffa alkoi kyllä kiinnostaa, joten pitänee katsoa se myös. 

Annan tälle arvosanaksi 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Päivitys The Inheritance Games -trilogiaan

Luin Jennifer Lynn Barnesin The Inheritance Games -trilogian päätösosan Viimeinen siirto. Klikkaa kansikuvaa ja lue arvioni kaikista kolmesta osasta.

Silloin ennen: Oliver Lovrenski

Silloin ennen: Oliver Lovrenski. Suomentanut Onerva Kuusi. Gummerus 2025 

Norjankielinen alkuteos (2023): Da vi var yngre. Kansi: Hilla Semeri

"Huumeita, väkivaltaa, ystävyyttä ja toivoa - pysäytyskuvia teinipoikien elämästä

Ivor ja hänen parhaat ystävänsä Marco, Jonas ja Arjan ovat kuusitoistavuotiaita kaupunkilaisia, jotka vajoavat yhä syvemmälle väkivallan, päihteiden ja rikosten maailmaan. Mutta siellä on myös nuorten miesten välistä ystävyyttä, naurua ja rakkautta. ​Heidän päivittäinen elämänsä avautuu, kun Ivor antaa ajatustensa virrata puhelimensa muistioon. Syntyy armoton tarina hektisestä kaupunkielämästä, jota värittävät niin väkivalta ja rikokset kuin ystävyys ja toivo.​

​Silloin ennen on romaani ystävyydestä, liian nopeasta aikuistumisesta ja jonkin sellaisen kaipuusta, mitä ei ole ikinä ollutkaan."(Gummerus)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Niukin naukin parikymppinen norjalainen Oliver Lovrenski kirjoitti omakohtaisen kirjan huumeiden- ja rikollisuudentäyttämästä nuoruudesta muodolla, joka lähentelee säeromaania. Kirjasta on tullut menestys niin kotimaassaan Norjassa kuin käännösoikeuksia on myyty jo useille kielille. Hassua, että kirjan nimessä ikään kuin muistellaan menneitä nuoruuden aikoja, kun kirjoittaja itse ei kovin vanha ole vieläkään. Noh, paljon on toki saattanut tapahtua muutamassa vuodessa. Hoksautan vielä, että Silloin ennen ei ole varsinaisesti nuortenkirja, mutta varmasti tekee suurimman vaikutuksen juurikin nuoriin aikusiin lukijoihinsa.

Ennen pystyin laskee yhden käden sormil ketkä

lähetettiin laitokseen, nyt tarviin tyyliin mustekalan (s. 36)

Mitä tapahtui Ivorille ja hänen haaveilleen tulla asianajajaksi? Ivor on kirjan kertoja, 16-vuotias kroatialaistaustainen poika, joka tutustui afrotukkaiseen somalitaustaiseen Marcoon (oikeasti Liban Mohamed Aliin) jo ekaluokalla. Myöhemmin porukkaan tuli mukaan intialaistaustainen Arjan ja uusimpana tuttavuutena kantanorjalainen Jonas, valkonaamainen reppana, jonka perään veljien täytyy olla koko ajan katsomassa. Koska he ovat henkeen ja vereen veljiä, pitämässä aina toistensa puolia. He jakavat ilot ja surut, ottavat välillä yhteen mutta sopivat taas hetken kuluttua.

Yläkoulussa poikien elämään ujuttautui huumeet. He halusivat aiheuttaa kaaosta ja herättää huomiota, koska koulunkäynti kävi heillä tylsäksi. He olisivat Ivorin mukaan kaivanneet haastetta koulunkäyntiin, sillä olivat melkoisen välkkyjä poikia. Ivor yrittää lukion alussa kuiville, sillä eräs opettaja huomaa hänen älykkyytensä ja valaa toivoa siihen, että Ivorista voisi ihan oikeasti tulla asianajaja. Eihän se kuitenkaan kauaa kestä, kun kaveriporukka on mitä on. Todellisuus astuu kehiin ensimmäistä kertaa kunnolla siinä vaiheessa, kun joutuu puukotetuksi. Sekin tosin koetaan vain jonkinasteisena "katukonfirmointina". Juuri näillä sanoilla. Ja veljen täytyy kostaa, jos veljeä puukotetaan.

Mun sisäl oli jäätävä sota, toinen puoli halus tehä

hyvii juttui mut toinen taas sano et ota iisisti äläkä

stressaa, ota viimenen viiva

lopetat sit huomen (s. 67)

Ivorin erittäin puhekielisissä, tuokionomaisissa säkeissä käsitellään heidän erilaisia etnisiä taustoja, miten he puhuvat sekaisin somalia, arabiaa, norjaa, kroatiaa ja englantia. Ivor kertoo myös hieman kotimaastaan, jossa kaikki sukulaiset ovat kuolleet. Suurempaa kosketusta Kroatiaan hänellä ei kuitenkaan ole. Poikien isovanhemmat ovat hyvin tiiviisti mukana, ja surullisia hetkiä koetaan, kun heistä joudutaan luopumaan. Välillä muistellaan menneitä, lapsuutta ja ystävyyttä, jäätelökesiä ja kaikkea sitä viatonta olemista ennen kuin päihteet tulevat kuvioihin. Nyt poikien elämää sävyttää kaikenlainen sekoilu, biletys ja väkivalta. Välillä otetaan vähän liikaa, haetaan kaveri sairaalasta ja joudutaan muutenkin vaikeuksiin.

aina sama laulu, uudestaan ja uudestaan, ne

ihmiset on rehellisesti aitoi papukaijoja, niiden

mielest me jotenki pilataan toisemme, ne ei

ymmärrä et tilanne on päinvastanen, me oltais

vedetty huumeita joka tapaukses, me pidetään

toisistamme huolta (s. 93)

Rakkauskin astuu kuvioihin kun ihanan Aylan muodossa - fiksun opiskelijan, joka ei käytä päihteitä. Marco, joka käyttää naisia lähinnä kertakäyttötavarana, varoittaa Ivania sitoutumasta keneenkään. Siitä ei hyvää seuraa etenkään naiselle. Tuhoon tuomittuhan suhde onkin heti alkuunsa, mutta jättää kipeän jäljen Ivaniin, joka saa hetken tuntea olevansa kunnon ihminen Aylan ja hänen opiskelijaystäviensä seurassa. 

Sossut ovat tietysti huolissaan näistä nuorista miehistä ja he käyvät vuoron perään antamassa huumeseuloja (joissa tietenkin yritetään huijata sen  minkä pystyy) ja selvittelemässä asioita. Nuoria miehiä uhkaillaan laitoksella, jos homma ei parane. Nuorisopsykiatrillakin käydään juttelemassa. Mitenkäs sitten  vanhemmat? He kyllä ovat olemassa ja välähtelevät mukana, mutta eivät ilmeisesti juurikaan voi mitään. Marcon vanhemmat eroavat.  Veljet ovat huolissaan Jonaksesta, jonka isä pahoinpitelee häntä ja muutenkin väheksyy poikaansa. Jonaksen rakkaan mummon kuolema taittaa kamelin selän. Sen jälkeen he voivat vain pelätä pahinta.

sanot mulle ettet haluu enää elää, ja mä vastaan et

asiat järjestyy, aina ne järjestyy, ja joskus katot viel

taaksepäin ja oot ilonen ettet lähteny, ja sä kysyt

uskotsä sieluun, mä en haluu valehdella joten

vastaan, en, mut se on silti totta (s. 222)

Olisin halunnut vaikuttua (ja järkyttyä) tästä kirjasta enemmän, mutta tämä jätti minut aika neutraaliin mielentilaan. Toki loppu oli hyvin surullinen, mutta en päässyt ihan täysin sisään näiden nuorten miesten elämään. Puhekielinen tyyli, finglismi, slangisanat ja somalinkieliset sanat tuovat kyllä hyvin autenttisen vaikutelman. Kirjan lopussa on sanasto helpottamaan asiaan vihkiytymättömiä pääsemään jyvälle, mitä tarkoittaa esimerkiksi bastoolada (pistooli) tai 304 (kevytkenkäinen mimmi.)

Lisäsin tämän kirjan lukiolaisten vaikuttavien kirjojen listalle, sillä psykologisten ja dramaattisen rankkojen kirjojen  nuorille ystäville tämä on varmasti nappiosuma.

Annan arvosanaksi tälle 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Minuutin mittainen ikuisuus: Jason Reynolds

Munkki ja robotti -duologia: Becky Chambers

Veisu luonnonkoneille: Becky Chambers. Suomentanut Kaisa Ranta. Hertta 2024 (Munkki ja robotti #1)

Englanninkielinen alkuteos (2021): A Psalm for the Wild-Build. Kansi: Feifei Ruan / Tor.com

"Hugo-palkittua hyvän mielen scifiä

Vuosisatoja sitten Pangan robotit tulivat tietoisiksi ja laskivat tehtailla työkalunsa. Ne vaelsivat yhtenä joukkona villiin luontoon, eikä niitä sittemmin ole nähty. Ihmisten mielissä niistä on jo kauan sitten tullut myytti.

Sisarus Dex työskentelee kiertävänä teemestarina ja elää sinänsä oikein miellyttävää elämää, mutta häntä kaihertaa tyytymättömyys – ja vetää puoleensa villiintyneen erämaan hiljaisuus ja ihmisettömyys. Dexin maailma kuitenkin järkkyy, kun luonnon helmassa häntä lähestyy tuttavallinen robotti. Ennen kuin se voi palata kaltaistensa joukkoon, sen on selvitettävä, mitä ihmiset tarvitsevat.

Veisu luonnonkoneille aloittaa Munkki ja robotti -duologian, jonka lämmin toiveikkuus ja lempeä huumori ovat kuin rauhoittavaa teetä lukijan hermoille. (Hertta)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Minulla venähti tämän viime vuoden syksynä ilmestyneen kirjan luku tämän vuoden puolelle, joten en harmikseni ehtinyt ottaa tätä huomioon Blogistanian Glogalia -äänestyksessäni. Ilokseni tämä kuitenkin sai kolmannen sijan 5.2.2025 julkistetuissa tuloksissa, joten eipä siinä mitään. Minulla oli aavistus, että ihastuisin tähän pikkuiseen, iloisen näköiseen scifikirjaan. Oikeassa olin.

Veisu luonnonkoneille kertoo utopistisesta maailmasta, jossa Panga-nimisen valtion robotit on jossain vaiheessa vapautettu tehtävistään niiden tultua liian tietoisiksi ja vietyä ihmisten työt. Nyt roboteista kerrotaan enää saduissa, sillä kukaan ei ole niitä enää nähnyt. Sisarus Dex on elellyt Pangan kaupungissa onnellisena hoidellen puutarhaa, mutta nyt hän on alkanut kaivata jotain muuta. Hän haluaisi kuulla joskus sirkkojen siritystä, ja on kuullut, että jossakin maalla sitä voisi vielä kokea. Lopulta hän jättää oman rakkaan yhteisönsä Ketokolossa ja lähtee kiertäksi teemestariksi hienoilla härkäpyörävankkureillaan.

Teemestarina olo vaatii monenlaisia taitoja, joista tärkein on ihmisten kuunteleminen. Tässä Dexillä on alussa ongelmia, mutta pikku hiljaa, parin vuoden kiertelyllä hänestä tulee toivottu vieras joka kylässä, jonne hän vuoron perään polkee tarjoamaan oma kehittelemiään teelaatuja. Ihmiset tulevat tutuksi huolineen, iloineen ja murheineen, mutta Dex huomaa jälleen kaipaavansa jotakin muuta. Eikä hän ole edes vielä kuullut niitä sirkkoja. Ehkä ne ovat kuolleet sukupuuttoon.

"Aaaaah", hän sanoi metsälle. Metsä vastasi kahisevilla neulasilla, narisevilla oksilla eikä millään muulla. (s. 59)

Sitten hän kuulee kaukaisesta Hirvaslaen erakkoluostarista, jossa saattaisi olla vielä havaittavissa pilvisirkkoja. Paikka on kaukana hyvin vaikeakulkuisen vuoristoisen maaston takana, mutta sinne Dexin on päästävä. Siellä hän saisi mielenrauhan. Ja matkalla sinne hän törmää yllättäen robottiin. Niitä ei pitäisi olla enää olemassa, mutta siinä se nyt seisoo. Hän, tai se, esittäytyy nimellä Kirjotäplänukakas, tuttavallisemmin Nukakas. Kaikki robotit, joita siis on yhä olemassa vapaana kuljeskelemassa, on nimetty sen asian mukaan, minkä ne ovat ensimmäisenä nähneet. Dexin on hyvin vaikea suhtautua robottiin, joka käyttäytyy hyvin ystävällisen asiallisesti ja haluaa liittyä Dexin seuraan. 

Robotti käveli suoraan hänen luokseen. "Minun nimeni on Nukakas", se sanoi ojentaen metallisen käden.

"Mitä tarvitset ja kuinka voisin auttaa?" (s. 63)

Nukakas pyytää Dexiä opastamaan ihmisten kyliin tutustumiskierrokselle, sillä sille tehtävälle se on lähetetty, mutta Dex aikoo suunnata erakkoluostariin, kuten on aikonut. Hän joutuu luovuttamaan ja hyväksymään itsepintaisen robotin matkaseurakseen, ja onhan tästä myös hyötyäkin. Dex muistaa kyllä, miten huonosti aiemmin ihmisille kävi, kun he hyväksyivät robotit apureikseen. Nykymaailmassa ei käytetä enää edes robotti-imureita sen takia.

"Minusta on omalla tavallaan kaunista, kun on onni todistaa jonkin haipumista pois." (s. 119)

Matkalla luostariin Dex ja Nukakas käyvät keskusteluja roboteista, ihmisistä ja elämästä yleensä. Dex on hyvin mielenkiintoinen persoona. Hän on muunsukupuolinen munkki, sisarus, joka kuitenkin kiroilee hyvin ronskisti eikä muutenkaan käyttäydy mitenkään hurskaasti. Välillä hän rukoilee Allalle-jumalaansa, mutta siihenpä oikeastaan uskonnollisuus jääkin. Nukakas on hyvin symppis, joka kyselee kuin lapsi ihmisten asioista, kuten moraalista. Nukakas rakastaa yli kaiken eläimiä, ja innostuu, kun karhu vierailee heidän leirissään. Dex ei niinkään. 

"Pitävätkö robotit toisiaan kädestä?" Dex kysyi.  "Onko se ...minkäänlainen juttu teillä päin?"

"Ei ole, Nukakas sanoi. "Mutta kokeilisin hyvin mielelläni." (s. 146)

Nukakkaan oivallukset elämäkset eivät mene minusta liiallisen filosofiseksi vaan pysyvät mukavan ymmärrettävällä tasolla. Kirja tarjoaakin ihanasti oivalluksia, ja varmasti paranee uusintalukukierroksella. Harvoin harkitsen lukevani samaa kirjaa uudestaan, mutta voi olla, että tästä tuli juuri uusi lohtukirjani, johon palaan vielä uudelleen.

Ihana, ihana kirja! Jään innolla odottelemaan kesällä ilmestyvää kirjaparin toista osaa Ylistys kainolatvoille.

Arvosanaksi annan 5-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjavinkit

Kirjaimia

Kirjamaa

Päiväkävelyllä

Päivitys Ilman väki -trilogiaan

 Luin Holly Blackin Ilman väki -trilogian kolmannen osan Kuningatar vailla valtakuntaa. Klikkaa kansikuvaa ja lue arvioni kaikista kolmesta osasta.

Päivitys Vardari-trilogiaan

Luin Siri Pettersenin Vardari-trilogian toisen osan Hopeakurkku. Klikkaamalla kuvaa pääset lukemaan arvioni tästä ja aiemmasta osasta.

Päivitys Vampyria-trilogiaan

Luin toisen osan Victor Dixenin Vampyria-trilogiasta. Klikkaa kantta ja lue mietteeni Ihmisen hovista ja sitä edeltävästä osasta.