maanantai 7. elokuuta 2017

Väki-trilogia: Elina Rouhiainen

Muistojenlukija - Väki 1: Elina Rouhiainen. Tammi 2017. (Väki #1)

Kansi: Laura Lyytinen

"Urbaania fantasiaa Itä-Helsingissä

16-vuotias Kiuru on enemmän kotonaan romaanien parissa kuin somessa tai edes koulukavereidensa kanssa. Hänen romaniäitinsä on katkaissut välinsä yhteisöönsä, ja Kiurun ainoa linkki romanitaustaansa on hänen dementiaa sairastava isoäitinsä. 

Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen genderqueeriin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun lapsuudenystävä Samuel, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä." (#kirja)

Oma arvio:

Juuri ennen kuin matkustin Helsinkiin Suomen ensimmäiseen nuorten aikuisten kirjallisuustapahtumaan, Hel-YA:han, postilaatikkooni tupsahti tämä Elina Rouhiaisen uuden Väki-trilogian aloitusosa. Ehdin siis sopivasti junamatkalla tutustua Muistojenlukijaan, ja luin kotimatkalla sitten tämän melkein loppuun asti. Harmikseni väsymys alkoi painaa Hel-YA:n kirjailijapaneelien jälkeen enkä jaksanut jäädä enää kirjajulkkareihin, jotka olisivat olleet kätevästi samassa paikassa, Ravintola Lämmössä.

Kuva: Heidi Petrov

Elina Rouhiainen on yksi minun lempikirjailijoistani, sillä nautin aikoinaan kovasti lukiessani hänen Susiraja-sarjaansa: hän kirjoittaa mielenkiintoisesti ja tunteikkaasti, ja hänen luomiinsa maailmoihin on helppo uppoutua. Olen odottanut tätä kirjaa siis kuin kuuta nousevaa.

Kaikki Kiurun rakastamat asiat olivat sellaisia, joita yleisesti pidettiin hyödyttöminä. Hän rakasti kirjoja, neulomista, leipomista, mankelointia ja silittämistä. Sanaristikoiden täyttöä ja isoja teekuppeja. (s. 168)

Kirjan päähenkilö Kiuru on sympaattinen, samaistuttava, tavallinen tyttö, joka on aina ihaillut romaneja, heidän ylväyttään, yhteisöllisyyttään ja kauneuttaan. Hänen äitinsä ei kuitenkaan siedä sitä, sillä hän on aikanaan karannut romaniyhteisöstä kantaväestöön kuuluvan miehen matkaan, eikä haluaisi enää pitää yllä mitään siteitä alkuperäänsä. Kiurun erikoinen kyky lukea ihmisten muistoja tulee esille heti kirjan alkumetreillä. Hän havaitsee ihmisten muistot lintuina ja lintuparvina, ja tarvittaessa hän voi poimia muistoja käteensä, lukea ja poistaa niitä. Tällaisen muistojenlukutapauksen kautta Kiuru tulee tutustuneeksi romanipoika Daihin ja hänen kauttaan muihinkin Shangri-Lan siirtolaisiin, joilla on samantyyppisiä kykyjä kuin Kiurulla.
 

Bollywood on queer-henkilö ja aromanttinen, eli hän ei koskaan ihastu keneenkään. Tämä monisäikeinen, intialaistaustainen persoona haluaa itseään kutsuttavan they-proniminillä. Huomasin haastavani myös omat ennakkoluuloni ja tarpeeni lokeroida ihmisiä, sillä jostain syystä ajattelin Bollywoodin alussa olevan biologisesti miespuolinen. Kun hän jossain lauseessa mainitsee, ettei hänellä edes ole varaa ostaa tamponeja, häkellyin. Samoin käy Kiurulle, sillä hän ajattelee Bollywoodin olevan biologian lakien ulottumattomissa. Tämä häkellyksen jälkeen haastan itseni ajattelemaan Bollywoodia ainoastaan henkilönä, persoonana, en sukupuolena. Näin myös Rouhiainen itse sanoi Hel-YA-paneelissa ajatelleensa ja eläneensä tämän hahmon mielessään. Bollywood kärsii myös aistiyliherkkyyksistä ja välillä romahtaa päiväksi sängyn pohjalle. Bollywoodin kyky on vaikuttaa ihmisten aisteihin, eli hän saa vaikka ruusun tuoksumaan sonnalle tai oluen maistumaan mansikkapirtelölle.

Jos kukaan koskaan rakastaa mua noin, en satuta sitä ikinä --- (s.261)

Dain kyky on saada ihmiset nukahtamaan ja myös ujuttautua muiden uniin silloin, kun hän on itse hereillä. Hän voi luoda uniin maisemia omien muistikuviensa perusteella ja käydä keskusteluja unessa olevan henkilön kanssa. Kiuru saa tummasilmäisestä pojasta univieraan silloin tällöin. Dai on hämmentävä persoona: hän mieltyy tytöistä muttei viihdy kauaa saman tytön kanssa. Tästä huolimatta Kiuru huomaa pojan kohtelevan tyttöjä kunnioitavasti. Kiurun omat ennakkoluulot romanipoikien käyttäytymisestä joutuvat koetukselle. Kiuru ja Dai alkavat lähentyä kirjan lopussa, kun he huomaavat voivansa auttaa toinen toistaan: Kiuru auttaa karuista oloista kotoisin olevaa poikaa lukemisessa, Dai taas antaa vastapalvelukseksi hiukan toisenlaisia, fyysisiä kokemuksia Kiurulle. Alussa mukana ei ole romantiikkaa, mutta yhtäkkiä tunteet syvenevät ja tekevät lopullisista päätöksistä vaikeita.

"Minä haluan koskea sinua." Hän vain sanoi mitä ajatteli. Miten helppoa se oli.
"Koske sitten." (s. 318)

Shangri-Lassa asuu myös Dain isoveli Nela, jolla on kyky vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Hänen alkoholismiaan sivutaan tarinan ohessa, ja vaikka koen tämän toki tärkeäksi aiheeksi, se tuntui ehkä jo liialta, ikään kuin kirjaan olisi pitänyt saada ujutetuksi vielä yksi sairaus lisää. Nela jäi minulle hiukan etäisemmäksi hahmoksi.

Samuel taas, Kiurun pitkäaikainen ystävä ja myöhemmin myös hetken aikaa hänen poikaystävänsä,  osaa lukea ajatuksia. Kiuru esitteleekin Samuelille Shangri-Lan porukan, josta poika tuntuu kiinnostuvan ihmeen paljon. Samuelin erilainen, rikkaan pojan tausta aiheuttaa kuitenkin kahnausta ja alkaa ilmetä esimerksi Bollywoodin kanssa käydyissä poliittisissa keskusteluissa.  Samuel saa myös ensimmäisenä tietää Väki-nimisestä salaseurasta, joka tuntuu jotenkin liittyvän myös näiden nuorten kykyihin. En tiedä, onko se tarkoituksellista, mutta minä sain heti aluksi Samuelista hyvin luotaantyöntävän vaikutelman, enkä yhtään innostunut hänen ja Kiurun välien lämpenemisestä. Ehkä hän on tarkoituksella juuri arpia täynnä olevan Dain vastakohta, mankeloituihin lakanoihin verrattavissa oleva, urheilullinen ja pikeepaitoihin pukeutuva poika.

Samuel oli upein poika, jonka Kiuru oli koskaan nähnyt missään, lehdet ja elokuvat mukaan lukien. Hän toi Kiurulle mieleen uima-altaat ja palmupuut. Kumpupilvet ja sinisen taivaan. kevätsateen, jonka jälkeen nurmikko alkoi vihdoin kasvaa ja kukat kukkia. Puhtaat, mankeloidut lakanat ja yöllisen viileyden, kun nukkui ikkuna auki. (s. 64)

Kuva: Heidi Petrov. Muistojenlukija-kortti @ Kaisu Sandberg


Muistojenlukijassa  esitellään Itä-Helsingin kolme puolta: Samuelin  elämää varakkaiden vanhempien lapsena hienoissa puitteissa, toisaalta siirtolaisten elämää Shangri-Lassa, Kallahdenniemessä. Kolmas, näiden kahden väliin jäävä ulottuvuus on Kiurun toimeentulorajalla kituutteleva perhe, jonka sairaanhoitajana työskentelevä äiti on perheen ainoa työssä käyvä aikuinen, sillä isä ei ole onnistunut löytämään kuin lyhyitä työpätkiä. Kirja avaa mainiosti sitä, millaista on taistella päivästä toiseen selviytyäkseen, ja missä menee silloin moraalin raja. Kiuru joutuu pyörtämään moraalikäsityksiään liikkuessaan uusien ystäviensä seurassa. Samuelin ajatusten kautta tulee taas esille sellaisen henkilön ennakkoluulot ja suppea maailmankuva, jonka  ei ole koskaan tarvinnut taistella selviytyäkseen päivästä toiseen.

"Rinkiin kuuluu aina viisi. Viisi erilaista väkeä: muisko, ajatto, uneru, tudas, aisto." (s.295)

Väki-organisaation uhka jää  leijumaan taustalle. Kun Kiuru joutuu lopussa tekemään hyvin epämiellyttävän, ystäviinsä ja rakkauteensa liittyvän päätöksen, jää suru leijailemaan suljettuani kirjan kannet. Kirjan epilogi saa minut hyvin uteliaaksi ja samalla pelokkaaksi jatko-osien suhteen.

Kiuru toivoi, että hänelläkin olisi ollut parvi, jonka mukana lentää. Mutta oli myös lintuja, jotka lensivät yksin. Hänen täytyi olla se lintu. (s. 372)

Pidän kovasti siitä, miten Muistojenlukijassa käsitellään nuortenkirjoissa ennestään tuntematonta aluetta, romaneja ja siirtolaisia. Vaikka mukana on moraalisesti arveluttavaa toimintaa, varastamista ja huumeidenkaupittelua, ne ovat perustellusti esillä ja kuuluvat asiaan. Henkilöhahmot ovat persoonia, etenkin Kiurusta pidän kovasti. Äh, haluisin kirjoittaa tästä kirjasta vielä paljon enemmän, mutta minun on pakko rajoittaa arvioni pituutta. Sain tältä kirjalta mitä toivoinkin - uniikin aiheen, tunteita, kaunista kieltä, ajattelemisen aihetta - se riittää.

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:



Aistienvartija -  Väki 2: Elina Rouhiainen. Tammi 2018 (Väki #2)



"Bollywood on päätynyt Riikaan tekemään hanttihommia ja elämään muiden hyväntahtoisuuden varassa. Kaikki muuttuu, kun hän saa itseltään mystisen kirjeen, jonka kirjoittamisesta hänellä ei ole mitään muistikuvia. Kirjeessä häntä kehotetaan lähtemään välittömästi Pohjois-Irlantiin.

Irlannissa Bollywood tapaa katolista sisäoppilaitosta käyvän Kiurun, joka paljastaa, että on joutunut pyyhkimään kaikki edeltävään kesään liittyvät muistot Bollywoodin mielestä. Pian paikalle saapuvat myös Nelu ja Dai, alkujaan viisihenkisen ringin kaksi muuta elossa olevaa jäsentä. Nelu on hankkinut tietoja heidän yliluonnollisista voimistaan ja aikoo käyttää niitä. Kun myös Samuel yllättäen ilmestyy Irlantiin, ystävyyssuhteet ringissä ovat koetuksella.

Pikku hiljaa Kiuru onnistuu palauttamaan ystäviensä muistoja, ja edellisen kesän kipukohdat nousevat jälleen pintaan. Bollywoodin kohdalla se tarkoittaa myös aiempien vaiheiden käsittelyä: tapahtumaketjua, joka johti hänen karkaamiseensa." (Tammi)


Oma arvio: 

Rakastuin totaalisesti Rouhiaisen Väki-sarjan avausosaan Muistojenlukija, joten olen odottanut toista osaa Aistienvartija ihan täpinöissäni. Täpinäni kuitenkin laantuu lukemisen myötä hyväksyväksi muminaksi, mutta innostusta ei valitettavasti ollut tällä kertaa niin paljoa mukana kuin edellistä osaa lukiessani. En voi silti tuomita kirjaa ihan sudeksi, sillä se on hyvin jäsennelty, kirjoitettu ja ajateltu jatko-osa. Tällä kertaa kirja vain ei toimi niin hyvin minun kohdallani, ja minulle tunneperusta arviota tehdessä on suuressa roolissa.

"Hän ei koskaan tule merkitsemään sinulle yhtä paljon kuin minulle." (s. 329)

Muistojenlukija jäi hyvin jännittävään kohtaan, kun Kiuru päättää jättää Dain ja muut ystävänsä muistamattomina taakseen ja matkustaa muualle. Näin hän tekee suojellakseen tärkeimpiään Väeltä. Nyt Aistienvartijassa seurataan Kiurun edesottamuksia tuolla muualla, Pohjois-Irlannissa, jossa hän on katolisen tyttökoulun oppilaana, olettaen olevansa turvassa. Kiuru on saanut uusia ystäviä kapinallisista Ciarasta, Briannasta ja Shannonista. Kaikki tuntuu olevan tasapainossa, kunnes Kiuru näkee yhtäkkiä kaupungilla hyvin tutun henkilön menneisyydestään. Riikassa majaillut Bollywood ei ole saanut muistiaan takaisin, eikä muista, kuka Kiuru on, mutta hän on lukenut viestin, jota hänen on toteltava ja etsittävä tyttö käsiinsä. Pian muutkin Shangri Lan tyypit ovat taas koolla, eli Dai ja Nelukin saapuvat Irlantiin.

Dai ei pystynyt vastaamaan. Ääni hänen päässään sanoi: ei. Se jatkoi puhumista, voimistui kerta kerralta: ei, ei, ei. Kaikki oli väärin. Hän huomasi liikuttelevansa päätään puolelta toiselle.
Tämä oli väärä tyttö. (s. 64)

Kiurun ja Dain välit ovat hyvin hämmentyneet, vaivaantuneet ja oudot. Kiuru tietää, että kun Dai alkaa muistaa hänet ja aiemmat tapahtumat, tämä tulee vihaamaan häntä. Sen verran pahan pettymyksen Kiuru pojalle aiheutti. Bollywood, joka on tässä osassa paljon enemmän esillä, alkaa saada muutamia muistojaan takaisin. Kiurun ja Bollywoodin välillä tapahtuu erityistä lähentymistä. Tämä aiheuttaa lisää kitkaa Dain ja Kiurun välille. Myös Samuel ilmestyy mukaan kuvioihin, ja Daita ärsyttää se, miten Kiuru tuntuu luottavan tähän tyyppiin, joka viimeksi petti luottamuksen totaalisesti ja liittyi Punaisen joukkoon.

Aistienvartija on hyvin dynaamisesti etenevä, varsinkin siitä lähtien, kun nelikko löytää erään ratkaisevan henkilön, Sugarin. He lähtevät porukalla pakomatkalle kohti Suomea Sugarin vanhalla asuntovaunulla. Heillä on jatkuvasti pelko ahterissa, saako Punainen kumppaneineen heidät kiinni. Monia uhkaavia läheltä-piti-tilanteita tuleekin. Paras kohtaus on mielestäni Children of Bodomin keikka Saksassa, jonka näen hyvin visuaalisesti silmieni edessä.

"Nämä ihmiset eivät piittaa ihmishengistä", Nelu sanoi. "He pitävät itseään parempina kuin muut. He luulevat, että kaikki kuuluu heille, ja ottavat mitä haluavat. Eivätkä he tunne häpeää." (s. 258)

Kirjassa on hyvin paljon yhteiskunnallista pohdintaa, kun Pohjois-Irlannin sisällä kuohuttaa. Minä en ole erityisen innostunut pohtimaan tällaisia asioita fiktiivisen kirjallisuuden sisällä, joten voi olla, että tämä lannisti hieman innokkuuttani tarinan suhteen. Lisäksi minulla oli pieni salainen ajatus ja toive siitä, että lempihahmoni Dai olisi saanut tässä osassa enemmän tilaa. Paljon äänessä oleva Bollywood on toki mielenkiintoinen henkilö, mutta minusta tuntuu, etten oikein pääse hänestä selville. Aromanttisuus on minulle myöskin hyvin vieras ja hankalasti ymmärrettävä ominaisuus. Mistä kukaan voi tietää, ettei ikinä voisi rakastua romanttisesti keneenkään, missään olosuhteissa, jos ei ole tavannut kaikkia maailman ihmisiä? Voiko se olla joku lukittu ominaisuus ihmisessä, kun rakastuminen on kuitenkin tosi monien tekijöiden summa.

HeSeta ry:n sivuilla valistetaan näin: "Aivan kuten ihmiset voivat olla tuntematta seksuaalista vetovoimaa muihin, ihmiset voivat olla tuntematta myös romanttista vetovoimaa. Sellaisia ihmisiä kutsutaan aromanttisiksi. Aseksuaalisuus ja aromanttisuus eivät ole toisiinsa linkittyviä asioita, vaan esimerkiksi myös heteroseksuaaliksi itsensä määrittelevä henkilö voi olla aromanttinen."

"Kävikö sinulla koskaan mielessä, että minä kenties rakastuin sinuun koska sinä olet sinä? (s. 242)

Kirjassa on myös muutamia henkilöitä, jotka jäävät hyvin vieraiksi, kuten mukaan tuleva  ylimeikattu, kiertolaiselämää viettänyt nuori nainen Sugar ja Kiurun Pohjois-Irlannin ystävät. Dain isoveli Nelukin jää tällä kertaa minulle hyvin vieraaksi suunnitelmineen. Lopussa Nelu aiheuttaa suurta järkystystä ja surua muille päätöksellään. Kiuru on edelleen Dain ohella kirjan mielenkiintoisin hahmo, mutta harmikseni hänen muistojenlukijan kykynsä ei pääse tässä osassa niin kovin suureen rooliin. Linnut muistoina kun ovat minusta tässä sarjassa kiehtovinta, ja niistä haluan lukea lisää. Luotan siihen, että Aistienvartija kärsii nyt tyypillisestä trilogian väliosan syndroomasta ja kolmas osa Unienpunoja saa minut taas innostuneemmaksi. Ainakin kirjan loppu on minusta onnistunut ja antaa viitteitä mielenkiintoisesta jatko-osasta.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Normandiani
Teatterinna


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
(Oikeastaan käännöstä ei ole vielä tehty, mutta on pian tulossa)

Samantyylistä luettavaa:

Et kävele yksin: Juuli Niemi (siloittelematon romanssi, etniset vähemmistöt)


Ei kommentteja: