"Will Grayson - saanko esitellä - Will Grayson
Eräänä kylmänä yönä Will Grayson kohtaa Will Graysonin chicagolaisessa
pornokaupassa. Kahden erilaisen nuoren miehen tiet risteytyvät ja heidän
elämänsä lähtevät odottamattomiin suuntiin. Edessä on ihastumista
tahoillaan, sydänsuruja sekä eeppinen uusi musikaali, jonka on
säveltänyt ja tuottanut toisen Willin paras kaveri ja toisen Willin uusi
poikaystävä Tiny Cooper." (WSOY)
Oma arvio:
"Tapasin pornokaupassa pojan, jonka nimi on Will Grayson", minä sanon. "Menin sinne käyttääkseni valeajokorttiani, ja hän oli tullut sinne tapaamaan valepoikaystäväänsä." (s. 135)
Toistan ehkä jo itseäni, mutta en ymmärrä, miten John Green sen tekee. Hänen kirjojaan lukiessa alkuun olen usein ollut epäileväinen enkä ole innostunut, mutta sitten jokin sanoo päässäni *naps* ja joka kerta ahmaisen hänen kirjansa lähes siltä istumalta. Näin kävi myös Will Grayson, Will Graysonin kanssa.
Kirjassa vuorotellaan kahden kertojaäänen kanssa: Will Graysonin ja sen toisen Will Graysonin, jonka nimeä ei paljasteta heti kirjan alussa. Sen verran tein taustatyötä, että tiedän John Greenin kirjoittaneen ensimmäisen Willin osiot, kun taas David Levithan on kirjoittanut toisen Willin osuudet. Jälkimmäisen osiossa ei käytetä isoja kirjaimia niin lauseiden alussa kuin erisnimissäkään. Tällä kielenhuoltoa rikkovalla tyylillä ilmeisesti pyritään välttämään sekaannukset.
Kirjassa ensimmäiseksi esitelty Will Grayson on kaveri, jonka voisi sanoa jääneensä ystävänsä jyräämäksi. Kirjaimellisesti, sillä kirjassa keskeisen Tiny Cooperin hahmo on päällekäyvä, suurikokoinen ja energiasyöppö. Yritän kovasti tykätä Tinystä, tuosta massavasta draamaa hakevasta tyypistä, joka suunnittelee itsestään kertovaa musikaalia. Oikeasti. Mutta minua karmii se, miten hän jättää ystävänsä Willin kerta toisensa jälkeen huomiotta ja varjoonsa. Tiny Cooper -fania minusta ei siis saa, vaikka lopussa selviää syy, miksi hänellä on niin kova tarve pönkittää egoaan käytöksellään.
kaikilla tässä koulussa on vapaa-ajan harrastuksia.
minun harrastukseni on kotiin meneminen. (s.32)
Toinen Will Grayson vaikuttaa heti alusta elämäänsä kyllästyneeltä. Hän ei ole valmis kertomaaan homoudestaan muille, vaikka hänen ystävänsä Maura yrittää nyhtää tietoa pojan seksuaalisesta suuntautumisesta. Will kohtelee Mauraa huonosti, mutta ei Maurakaan mikään pulmunen ole. Hän tekeekin ehkä karmeimman teon, mitä ystävä voi tehdä, mutta ei siitä sen enempää. Will Graysonilla on salaisuus, nettituttavuus Isaac, jonka kanssa hänellä on iltaisin kuumia keskusteluja. Hän lopulta rohkaistuu ja päättää lähteä tapaamaan tätä Chigacoon, mutta törmääkin sattuman ja olosuhteiden johdosta toiseen Will Graysoniin - ja myös söpösilmäiseen, jättimäiseen Tinyyn.
minä: Tiedätkö mikä rakkaudessa on pahinta?
twgr: no mikä?
minä: se on täysin sidoksissa totuuteen. (s. 131)
Ensimmäisellä Willillä on ongelma: hänen pitäisi saada Jane tyttöystäväkseen, saman Jane, jota Tiny alussa tuuppaa puoliväkisin Willin syliin, mutta jota ei sillä hetkellä tyttö kiinnosta. Vasta kun Janella on poikaystävä, alkaa Will piirittää tätä hienovaraisesti. Jane muistuttaa Greenin muiden kirjojen muita naishahmoja sanavalmiudellaan ja huolettoman vapaalla olemuksellaan. Janen ja Willin suhde alkaa nokkelalla rehellisyystuokiolla, jää hetkeksi hiukan pimentoon ex-poikaystävän takia, mutta puhkeaa täyteen kukkaansa, kun Will rohkaistuu ja avaa sanaisen arkkunsa.
Will Graysonin ja Tinyn välejä hiertää kovasti Tinyn musikaali Tiny Dancer, johon hän on kirjoittanut myös Gil Wrayson -nimisen hahmon - joka on tietenkin Willin roolihahmo. Will sattuu kuulemaan, miten rumasti Tiny puhuu näytelmäharjoituksissa Gil Wraysonin henkilöhahmosta, yhdistää sen itseensä ja loukkaantuu verisesti. Hän ei halua olla mikään osa Tinyn näytelmässä saati auttaa sen teossa, mikä taas loukkaa Tinyä. Tätä ystävyyssoppaa selvitellään sitten, mutta kiitos Greenin ja Levithanin, asioita ei sovita söpösti ja täydellisesti, vaan suoralla puheella tai vähän sinne päin.
"---mutta tiedätkö mitä? Homous ei ole puolustus sille, että ihminen on mulkku." (s. 267)
Will Grayson, Will Grayson on suorasukainen tarina, jossa tärkeänä teemana on identiteetti, erilaisuus ja sen kanssa eläminen. Miten saada hyvä itsetunto tulematta silti itserakkaaksi ja narsistiseksi? Kirjassa sivutaan myös masennusta, mutta sitä ei nosteta kovin päällimmäiseksi teemaksi. Ystävyys ja sen merkitys sekä tunteet ja niiden osoittaminen ovat myös hyvin esillä, eikä huumorin kukkaa ole tietenkään kirjan sivuilta unohdettu. John Greenimäiseen tapaan tässä kirjassa ei kellään henkilöllä ole mitään erikoisia mieltymyksiä anagrammeihin, luetteloiden ulkoa opetteluun tms., mutta Will Grayson -nimisillä tyypeillä on kuitenkin iso roolinsa tarinan lopussa.
Arvosanani 4+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Teoria Katherinesta: John Green
Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli
Osallistun tämän kirjan kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti