Ex talk - Rakkautta radioaalloilla: Rachel Lynn Solomon

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla: Rachel Lynn Solomon. Suomentanut Laura Liimatainen. Tammi 2024

Englanninkielinen alkuteos (2021): The Ex Talk. Kansi: Vi-An Nguyen

"Kutkuttavaa kemiaa ja tahattomia tunteita livelähetyksessä

Mitä tekisit, jos pomosi antaisi sinulle kaksi vaihtoehtoa: 1) esitä inhokkikollegasi ex-rakastajaa radiossa tai 2) pakkaa kamasi ja häivy?

Podcastidea: kaksi eksää ruotii raadollisen avoimesti parisuhdettaan ja sitä, miksi kipinä sammui. Ei paha, paitsi että ohjelmaa juontamaan pakotetaan radiossa työskentelevät kollegat Shay ja Dominic, jotka inhoavat toisiaan sydämensä pohjasta. Eivätkä todellakaan ole ikinä tapailleet, saati sitten seurustelleet! Mikäpä voisi mennä pieleen? Ex Talk – rakkautta radioaalloilla on tarina kiivaista vihamiehistä, odottamattomista tunteista ja riskialttiista salaisuudesta." (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Kesän romcom-kiintiöni ei ollut sittenkään vielä täynnä, sillä vielä mahtui lukemistooni yksi sellainen. Rachel Lynn Solomonin Ex talk - Rakkautta radioaalloilla on näkynyt ja kuulunut somessa pitkään, ja minua kiinnosti siinä erityisesti radioteema. Podcastit, somevaikuttaminen ja lehtitoimitus ovat olleet aika monessa kirjassa keskiössä, mutta enpä muista lukeneeni kirjaa, jossa työskenneltäisiin yleisradiossa.

Kuvitelmani aikuisuudesta olivat aivan erilaisia. Kaikilla elämäni tärkeillä ihmisillä on kumppaninsa. Minulla on tyhjä talo ja oletettavasti unelmatyö, jolta en suinkaan aina saa vastarakkautta. (s. 34)

Kymmenisen vuotta Pacific Public Radiossa tuottajana työskennellyt Shay ei voi sietää kollegaansa Dominic Yunia. Tuo pitkänhuiskea, melko vasta valmistunut tyylikäs kaveri, joka muistuttaa kaikille olevansa maisteri, kehtaa vieläpä vallata Shayn vakioäänityskopin eikä vaikuta olevan siitä lainkaan pahoillaan. Kun  sitten Dominic häikäisee koko työyhteisön, varsinkin seksistisen pomon Kentin, shokkiuutisellaan, Shay joutuu nielemään kiukkuaan. Etenkin, kun hänen oma lemmikkiaiheinen ohjelmansa saa väistyä Kentin mielestä paremman idean tieltä. Suunnittelupalaverissa Kent ehdottaa, että heidän on tehtävä nyt jotakin tyystin erilaista saadakseen lisää kuuntelijoita. Ja siitä Shayn puolihuolimattomasta heitosta kaikki lähtee käyntiin: mitä jos perustettaisiin ihmissuhdeohjelma, jossa Shay ja Dominic esittäisivät ex-rakastettuja? Heidän välinen jännite kun on tullut huomatuksi jo koko työyhteisössä.

En minä halunnut pyörittää koko paikkaa. Halusin vain kertoa hyviä tarinoita.

Ja nyt Dominic, vasta valmistunut maisteri ja talon uusin työntekijä, esiintyy jo suorassa lähetyksessä. (s. 17)

Shay jopa alkaa innostua ideasta, vaikka toki kuulijoille valehteleminen tuntuu väärältä, mutta vakavasti uransa ottava Dominic on hankalampi saada taivutettua. Siihen vaaditaan yhteinen lounas korelaisessa ravintolassa. Tutustuessaan Dominiciin Shay huomaa, ettei tämä olekaan niin ärsyttävä kuin ajatteli, ja Dominicille taas selviää, miksi ohjelma olisi niin tärkeä Shaylle. Niinpä Ex talk alkakoon. Ja siitähän tulee heti menestys.

"Ihan vain että tiedät", hän sanoo puoliksi ovesta ulkona, "niin meillä olisi taatusti ollut hyvä seksielämä." (s. 101)

Entisten rakastavaisten esittäminen ei ole ollenkaan vaikeaa Shaylle ja Dominicille, joilla alkaa synkata tosissaan. Silti, kun eräs kuulija soittaa lähetykseen ja kertoo epäilyksensä siitä, ovatko Shay ja Dom oikeasti edes seurustelleet, pomo Kent vaatii juontajaparia viettämään yhteisen viikonlopun firman piikkiin. Shayta hermostuttaa, sillä hän on alkanut tuntea vetoa juontajapariaan kohtaan. Hän on kuitenkin varovainen tunteiden ilmaisussaan, sillä aiemmissa suhteissaan hän ei olekaan saanut vastakaikua rakkaudentunnustuksilleen. 

"Nyt tehdään näin", Kent sanoo. Hän osoittaa meitä, vaikka huoneessa ei ole ketään muuta. "Te kaksi saatte viettää yön yhdessä."

Minä suorastaan hyppään tuolista. "Anteeksi kuinka?" (s. 195)

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla on minusta oikein edukseen erottuva, yhtä aikaa hauska ja vakava viihderomaani. Yleisradiomiljöö on kiinnostava ja erilainen ja Shayn ja Dominicin välinen kemia loistava. Kirjassa tulee myös esille Kent-pomon harjoittama, hyvin (huonosti) piilotettu seksistinen käytös ja sivutaan myös feminististen asioiden lisäksi hiukan rodullistamista ja rasismia. Nämä eivät kuitenkaan nouse kovinkaan suureen rooliin muuten hyvin viihteellisesti etenevässä romaanissa. 

Shayn perhesuhteissa on myös mullistusta meneillään, sillä hänen äitinsä on avioitumassa afrikkalaisen Philin kanssa. Shayn rakas isä, joka on pitänyt omaa pienkonekorjausliikettään, ja jolta Shay on perinyt rakkautensa radioon, on menehtynyt aiemmin. Phil on ihana, mutta Shaylla kestää aikaa sopeutua asiaan, että äiti menee uudelleen naimisiin. Ameena-ystävä on tärkeänä tukena Shaylle, mutta sitten hänkin ilmoittaa jymyuutisen, joka vaikuttaa heidän ystävyyteensä.

Kuten nykyviihderomaanien henkeen kuuluu, tämäkin kirja sisältää melko roiseja ja graafisesti kuvattuja seksikohtauksia, mutta sanoisinko, että eivät nämä olleet pahimmasta päästä. Tai sitten olen jo turtunut.

Annan tälle arvosanaksi 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla: 

---

Samantyylistä:

Ana Huang: Kings of Sin - Viha

Päivitys Älä koskaan luota kaksoseen -sarjaan

Luin Freja Nicole Woolfin Syytä aina neitsyttä, joka on toinen osa Älä koskaan luota kaksoseen -sarjaan. Klikkaa kansikuvaa ja lue arvioni molemmista osista.

Kuinka särkeä sydän?: Heidi Silvan

 Kuinka särkeä sydän?: Heidi Silvan. Myllylahti 2024

Kansi: Karin Niemi

"Nuortenromaani elämää suuremmista tunteista, sydämiä särkevistä tapahtumista ja rakkaudesta.

Lyhyt, traumaattinen hetki voi muuttaa onnellisen elämän suunnan.

Kooste siitä, miten sydämensä (todellakin) voi saada pirstaleiksi:

- Rakastu mahdottomaan kohteeseen.

- Puuduta tunteesi.

- Sairastu.

Frida on aina rakastanut Aapoa. Ensihetkestä lähtien hän on tiennyt, että he kaksi kuuluvat yhteen, ja romanttisesti haaveillut yhteisestä elämästä. Mutta Frida on ensin kovin nuori ja ikäero suuri, joten katse hakeutuu muihin poikiin.

Vie vuosia, ennen kuin Frida ja Aapo saavat toisensa ja elämä on ihanaa. Kunnes ei enää olekaan.

17-vuotiaalle Fridalle tapahtuu asia, joka suistaa hänet rakkauden raiteelta rymisten sivuun. Frida saa tietää, kuinka sydän särjetään, miten se paikataan, kuinka kaikki rikotaan – ja lopulta myös, miten kaiken saa korjattua." (Myllylahti)

Oma arvio:

Kuinka särkeä sydän on oululaisen Heidi Silvanin kymmenes romaani. Ajattelin kirjan nimen perusteella, että nyt olisi vuorossa ihan ehta rakkausromaani. Kirjan luettuani en menisi ihan puhtaasti rakkausromaaniksi tätä tituleeraamaan, sillä mukaan chick lit -henkiseen juoneen sekoittuu hyvin synkkiä elementtejä.

Silvanille tyypilliseen tapaan lukijaa välillä suoraan puhuttelevana minäkertojana on 17-vuotias Frida, joka haluaa kertoa oman tarinansa rikkoutuneesta sydämestään. Tarinaan kuuluu toki myös muiden rikkinäisiä sydämiä, joihin itse Frida on osin syypää. Kaikki alkaa siitä, kun hän nelivuotiaana rakastuu itseään neljä vuotta vanhempaan Aapoon, häntä seurakunnan iltapäiväkerhon pikkujouluissa peppuun purreen Taunon isoveljeen. Noh, siinä määrin, miten nelivuotias nyt voi rakastua. Aapo tulee kuitenkin olemaan Fridan elämässä mukana myöhemminkin. Hän on samalla luokalla lukiossa isosisko Briitan kanssa ja edelleen ihastunut 12-vuotias Frida hurmaa Aapon kaakaoviiksillään. Hän on kuitenkin ihan liian nuori Aapolle tuolloin.

Aapo kääntyi katsomaan minua ja räpsäytti hymyillen molempia silmiään. Se oli kuin silmänisku, jota oli loivennettu pikkulapsitasolle sopivaksi. (s. 18)

Myöhemmin Aapon ja Fridan tiet kohtaavat milloin missäkin. Häpeällisiä tilanteita syntyy, kun känninen 14-vuotias Frida hyppää Aapon kyytiin ja Aapo läksyttää Fridaa alkoholin haitoista. Frida on innostunut suutelemisesta ja tämä ei varmastikaan myös nosta pisteitä Aapon silmissä, sillä Frida tarvii monta harjoittelukappaletta moiseen touhuun. Sitten vielä Fridalle puhkeaa huuleen jäätävä herpes Aapon pikkusiskon Venlan synttäreillä, jota lääkikseen halajava Aapo isällisesti sitten hoitaa. Vaikka Fridaa alkuun nolottaa koko herpeshomma, hän ei saa mielestään tuota ihanaa hetkeä Aapon kanssa. Soppaa sekoittaa Aapon pikkuveli Tauno, joka on rakastunut Fridaan.

Ja sitten. Silloin. Uskoin ensimmäisen kerran kuulevani hänen ajatuksensa. (s. 81)

Lukijaa jännittää, saako välillä hiukan holtittomasti käyttäytyvä Frida koskaan järkevää Aapoa, joka tuhahtelee Fridan juomiselle ja pussailuille. Ysin päättäjäisiltana Frida on päättänyt onnistua, mutta miksi kaiken täytyy olla niin vaikeaa? Frida ei tiedä, että heidän aikansa vielä koittaa, mutta se hetki ei ole vielä nyt. Ensin Fridan sydämen täytyy särkyä hiukan. Lopussa särkyy sydämen lisäksi mielikin.

Sillä tavalla särkyy sydän. Se särkyy petettyihin odotuksiin. Jos jossakin vaiheessa päätyy kuvittelemaan tai odottamaan liikoja, todellisuus ravistelee ja sitä seuraa pettymys, jonka jälkeen huomaa ryömivänsä elämänsä raunioilla ihmettelemässä itkunparkuista ääntä, joka syntyy, kun sydän ensimmäisen kerran kunnolla särkyy. Kyllä se vielä lyö ja pitää elintoimintoja yllä, mutta ei voi sanoa, että se toimisi kunnolla. Ei se toimi. Se on rikki. (s. 57)

Fridan kommellukset ovat hyvin bridgetjonesimaisia, vaikka minä tunsin enimmäkseen myötähäpeää kuin lämmintä samaistumista. Aapo on kirjan ärsyttävin hahmo. Hän on kuin pojan  hahmoon puettu aikuisen ääni, joka valistaa juomisen huonoista puolista ja kertoo, miten herpes syntyy ja miten sitä hoidetaan. En oikein ymmärtänyt tätä herpeskohtausta enkä pitänyt sitä oikein mitenkään päin hauskana. Yöks. 

Kirjan lopussa asiat synkistyvät ja Fridan mieli mustuu, tai suorastaan särkyy, kokonaan erään traagisen tapahtuman jälkeen. Kirjan loppu yllättääkin, sillä muuten niin hilpeänhauskaan kirjaan tulee hyvin loppuvaiheilla radikaaleja juonenkäänteitä, joista hilpeys on kaukana. Tämä käännös sai mieleni hyvin kahtiajakautuneeksi: toisaalta kirja on hyvin yllättävä ja persoonallinen, toisaalta loppuosa menee hiukan liian erilaiseksi, mitä kirja muuten on ja kääntää asetelman ihan täysin päälaelleen. Onko se hyvä vai huono, se on makuasia. Voisin uskoa, että kohderyhmään tämä kirja voisi upota paremmin kuin minuun. 

Liiskautunut sydän. Elämän pysäyttämä, pallean tyhjentämä, peruuttamattoman fataali sydämen laajentuma. Se minulle tuli kuviosta mieleen. Ja sydän oli minun. (s. 121)

Pidän kirjassa kovasti sen rakenteesta, jossa luvut on otsikoitu erilaisina ohjeina sydämen särkemiseen. Luvut ja kirjan kolme eri osaa johdattavat lukijaa kohti kaiken rikkomista, joka tapahtuu siis kirjan kolmannessa osassa. Siellä juoni kääntää suuntaansa kohti synkempiä sävyjä. Luin kirjan uteliaana enkä tylsistynyt missään vaiheessa, joten viihdyttäväksi voisin tätä kutsua, vaikka silmiäni pyörittelinkin muutamille kohdille enkä osannut varautua lopun käänteisiin. 

Annan arvosanaksi 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kirja muualla:

Lastenkirjahylly

Samantyylistä:

Pinja Sanaksenaho ja Sari Luhtanen: Aurora

Aurora/ Eino: Edith Arkko

 Aurora / Eino: Edith Arkko. Hertta 2024 

Kansi: Karin Niemi

"Aurora on ysiluokkalainen, joka on kesän aikana sijoitettu nuorisokotiin. Yhteinen arki äidin kanssa ei onnistu, koska äiti juo. Koulussakin Auroraa ahdistaa, mutta onneksi lempibändin musiikki auttaa jaksamaan.

Eino on ysiluokkalainen, tunnollinen ja menestyvä oppilas koulussa. Hän pelaa jääkiekkoa tosissaan ja tavoittelee paikkaa alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa.

Eino joutuu jälki-istuntoon, kun Auroran tekemät tyhmyydet menevät vahingossa Einon syyksi. Auroraa nolottaa, mutta hän ei osaa korjata asiaa. Einossa on myös jotain tosi söpöä, ja kun Aurora ja Eino päätyvät samaan kotitaloudenryhmään, ihastumista ei voi välttää.

Aurora/Eino on selkokielellä kirjoitettu lämminhenkinen kirja ysiluokasta, unelmista ja suurista tunteista. Kääntökirjassa on kaksi tarinaa, sekä Auroran että Einon. Tarinat voi lukea yhdessä tai erikseen." (Hertta)

Oma arvio:

Kasiluokkien genrevinkkauksissa olen monesti harmitellut nuorten selkoromantiikan vähyyttä. Niinpä tämä Edith Arkon kääntökirja Aurora / Eino tuli kuin tilauksesta. Mikä parasta, tässä kirjassa kuullaan molempien osapuolten näkökulmat. Lukukokemukseen voi vaikuttaa hyvin ratkaisevasti se, kumman tarinan valitsee ensin luettavakseen: Auroran vaiko Einon. Vai valitseeko joku luettavakseen vain toisen osapuolen tarinan? Sekin on mahdollinen vaihtoehto. Erityiskehut vielä heti tähän alkuun Karin Niemelle upeasta kannesta!

Minä luin ensin ysiluokkalaisen Auroran näkökulman. Hän on joutunut, jälleen kerran, jälki-istuntoon, kun sinne pyyhältää myös tosi kivan näköinen Eino-poika. Aurora tietää, että Eino ei olisi ansainnut tätä rangaistusta, sillä kaikki on oikeastaan Auroran syytä: juuri hän sotki ja rikkoi  tyttöjen vessaa suutuspäissään. Hän ei ole kuitenkaan pahoillaan siitä, että saa tuijottaa Einon suloista niskaa koko jälki-istunnon ajan.

Mulla oli äitiä ikävä.

Me puhuttiin aina kaikesta.

Se kuunteli mua.

Täällä nuorisokodissa ketään ei kiinnostanut,

mitä mä oikeasti ajattelin. (Aurora; s. 12)

Auroran elämässä tapahtuu kaikenlaista. Alkoholistiäidin takia hän asuu nuorisokodissa, jossa hänen omaohjaajansa Kuura ei tunnu ymmärtävän häntä. Hän ei saisi edes värjätä hiuksiaan siniseksi, minkä takia Aurora päätyy värjäämään ne aamulla järven rannalla. Ja sattumoisin apuun tulee Eino, jota tuntuu hiukan hermostuttavan Auroran läheisyys. Nuoret tutustuvat, ihastuvat. Eino kiinnostuu Auroran lempiörinähevibändistä ja Aurora Einon jääkiekkoharrastuksesta, vaikka molemmille ne ovat uusia juttuja.

Seuravalmentaja oli sanonut,

että unelmia piti tavoitella askel kerrallaan.

Piti olla kärsivällinen.

Piti tehdä kovasti töitä.

Ei saanut luovuttaa. (Eino: s. 14)

Mitäs Einon maailmassa on sitten meneillään? Eino haaveilee pääsevänsä alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen, ja kaikki näyttääkin hyvältä, kun hänet valitaan Pohjola-leirille. Siellä hän tutustuu Rasmukseen, joka on tosi hyvä pelaaja, mutta ei Einokaan huono ole. Einoa ilahduttaa, kun hän näkee sinitukkaisen Auroran jäähallissa katsomassa hänen peliään. Tyttö kertoo hyvin avoimesti kotioloistaan ja vaikuttaa olevan tosi surullinen äitinsä vuoksi. Kun Aurora pyytää Einoa käymään hänen luonaan nuorisokodissa, hän ei epäröi. Ensisuudelma saa heidät yksimieliseksi siitä, että harjoituskertoja tarvitaan vielä lisää. ja lisää.

"Joo. Mä luulen,

että tämän pitää tuntua just tältä." (Aurora; s. 150)

Aurora / Eino on hyvin selkeästi etenevä kahden nuoren rakkaustarina ihastumisesta ensisuudelmaan ja ensiseksikertaan ja myös ensimmäiseen riitaan, joka meinaa koitua kohtalokkaaksi heidän rakkaustarinalleen. Ensirakkaus on ainutkertaista, etenkin haparointineen ja väärinymmärryksineen kaikkineen. Aurora on kantanut salaisuutta jälki-istunnosta pitkään ja paljastaa sen hyvin huonolla hetkellä, samalla kun ehdottaa seksiä Einolle tämän ollessa murheen murtamana huonoista uutisista. Hän ajattelee, että sekstailu toisi paremman mielen murtuneelle poikaystävälleen, mutta Eino loukkaantuu Auroran ehdotuksesta. Onneksi asiat voidaan sopia eikä kaiken tarvitse kaatua yhteen erehdykseen.

Mä otin mun tavarat ja lähdin huoneesta.

Mun posket oli kokonaan kyynelissä.

Mä pyyhin kyyneliä pois,

mutta ei ne loppuneet. (Aurora: s. 117)

Minusta Auroran ja Einon tarina on hyvin uskottavan oloinen ja suloinen, haparoiva ensirakkaustarina. Juuri tuollaista se on: kaikki on kauhean hyvin, mutta sitten jokin väärinymmärrys voi saada aikaan valtavat mittasuhteet. Kirjassa käsitellään myös koskettavalla tavalla Auroran surua, kun hän kokee pettymyksen toisensa jälkeen äitinsä kanssa. Äitinsä takia hän rikkoi ja sotki tyttöjen vessankin. Einon pettymys kirjan lopussa liittyy ihan erityyppiseen asiaan, mutta on hänelle ihan yhtä musertava. Kun pitkäaikaiset ja kunnianhimoiset haaveet kaatuvat, pettymys on suuri. Ja kun itselle rakas ihminen käyttäytyy siinä tilanteessa tökerösti, se voi olla liikaa.

"Mä en halua,

että susta tuntuu pahalta.

Meidän juttu ei saa tuntua pahalta", se sanoi. (Eino: s. 118)

Ainoa asia mikä minua hiukan harmittaa, että realistisissa selkokirjoissa tuppaa olemaan aina päähenkilöinä huonoista olosuhteista tulevia nuoria (tai sellaisia, joilla muuten menee jotenkin huonosti), kuten tässä alkoholistiäidin lapsi Aurora. Onhan tässäkin sitten vastapainona ihan tavallisesta perheestä tuleva Eino, mutta silti. Tokihan nuoret ymmärtääkseni tykkäävät lukea traagisista hahmoista, mutta toisaalta kaikki heikostilukevat eivät välttämättä pysty samaistumaan tällaiseen hahmoon. Seuraavaksi toivoisinkin sellaista kepeää, kuplivaa romanttista selkokirjaa, jossa nuorilla menisi kotioloissa jokseenkin mukavasti. Tiedän, ei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta sellaisiakin kirjoja ja henkilöhahmoja tarvitaan nuorille, jotka eivät halua lukea ikävistä perhesuuhteista tai mielenterveysongelmista.

Annan arvosanaksi tälle 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Lastenkirjahylly

Päivitys Mila ja Blake -trilogiaan

 Luin Estelle Maskamen Mila ja Blake -trilogian viimeisen osan Ole sinä minun. Klikkaa kansikuvaa ja käy lukemassa arvioni kaikista osista.

Päivitys Kruunun tyttäret -sarjaan

 Luin toisen osan Catherine Doylen ja Katherine Webberin Kruunun tyttäret -sarjasta. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan arvioni Kirottu kruunu -osasta aiemman osan lisäksi.

Lempipaikka: Emily Henry

 Lempipaikka: Emily Henry. Suomentanut Paula Takio. Karisto 2024

Englanninkielinen alkuteos (2023): Happy Place. Kansi:Sandra Chiu.

"Some-ilmiöksi nousseen suosikkikirjailijan romaanissa rakkaus ja yhteiset muistot marinoidaan viinissä ja jätetään hautumaan lomaviikon lämpöön.

Harriet ja Wyn ovat täydellinen pari. Paitsi että he erosivat jo puoli vuotta sitten eivätkä ole vieläkään kertoneet kenellekään.

Ystäväporukan jo vuosikymmenen onnellisena pakopaikkanaan pitämä mökki on nyt myynnissä, joten Harriet ja Wyn päättävät tarjota ystävilleen mahtavan viimeisen mökkikesän ja teeskennellä, että kaikki on kuten ennenkin.

He jättävät viikoksi uudet elämät taakseen ja nauttivat meri-ilmasta lempi-ihmistensä kanssa. Mutta onnistuvatko he esittämään onnellista paria niille ihmisille, jotka tuntevat heidät parhaiten?" (Karisto)

Oma arvio:

Olen aiemmin lukenut yhden Emily Henryn kirjoista, Lomalla kaikki on toisin, johon hullaannuin täysin. Olen aloitellut myös hänen sittemmin suomennettua Book lovers -nimistä kirjaa, joka on jäänyt minulla kuitenkin junnaamaan alkuvaiheeseen. Lempipaikka voitti ilmestymisvuonnaan 2023 Goodreadsin awardseissa parhaan romanttisen kirjan äänestyksen. Niinpä tartuin odottavaisin mielin tähän pirtsakan fuksianpinkkiin kirjaan.

Harriet on aivokirurgiaan erikoistuva lääketieteen lisensiaatti, joka on matkalla yhteen lempipaikoistansa: Mainen Knotts Harboriin, jossa sijaitsee hänen hyvän ystävänsä Sabrinan suvun hulppea huvila. Heidän kämppäkaveruudesta alkunsa saanut ystäväporukka kokoontuu sinne joka kesä, eikä tänäkään vuonna tehdä poikkeusta. Kaikki muut ovat tulossa, paitsi yksi. Harriet ei ole vielä kertonut ystävilleen, että hän ja Wyn ovat eronneet jo 5 kuukautta sitten. He luulevat, että pariskunta elelee Wyn äidin sairauden takia etäsuhteessa kuten ennenkin. Harriet on aikonut kertoa ystävilleen erosta, mutta jännittää, mitä se tekee heidän väleihinsä. Heitä kun on aina pidetty ihanneparina.

Tämän viikon jälkeen kaikki muuttuu välillämme. Se on väistämätöntä. (s. 134)

Perillä huvilalla Harriet saa kuitenkin järkytyksekseen huomata, että Wyn onkin paikalla. Sabrina ja hänen kihlattunsa Parth ovat halunneet yllättää Harrietin maanittelemalla Wyn mukaan. Heillä on myös oma lehmä ojassa, sillä tämä kerta on oleva hyvin erityinen. Armaksen suku on nimittäin myymässä huvilan, joten tämä olisi heidän viimeinen kesänsä siellä. Sabrina ja Parth ovat päättäneet myös mennä naimisiin viikon päätteeksi ystäviensä läsnäollessa. Siksi kukaan ei saa puuttua.

Hänelle tilanne ei vaikuta lainkaan ongelmalliselta? Ei mitenkään ihmeellistä, että entinen morsian on täällä tai että me majoitumme kuherruskuukautta varten sisustettuun makuuhuoneeseen, jonka joka ikinen taso tuntuu kutsuvan panemaan! (s. 60)

Wyn ja Harriet päättävät teeskennellä koko viikon olevansa yhä yhdessä ja sopivat pelisäännöt siitä, mitä he voivat muiden nähden tehdä ja mitä eivät. Heille on tällä kertaa annettu huvilan hulppein makkari avosuihkuineen, joten yhdessäolo huoneessa on hankalaa. Etenkin, kun suhde ei ilmeisimmin ole päättynyt vetovoiman puutteeseen, pikemminkin moniin selvittämättömiin epäselvyyksiin, joita lukijalle ripotellaan pikku hiljaa kirjan edetessä. Suhteen päättävän puhelun jälkeen pariskunta ei ole puhunut ollenkaan saati kertonut omille vanhemmilleen erosta. Ahdistusta lievittääkseen Harriet muistelee kaikkia lempipaikkojaan, jolloin lukija pääsee kurkkaamaan ystäväjoukon alkulähteille ja Wyn ja Harrietin suhteen alkumetreille.

Ainoa, mikä saa minut sietämään kenenkään rakastamista tässä määrin on varmuus siitä, ettei se koskaan muutu myrkyksi. Tieto siitä, että luovumme toisistamme ennen kuin tuhoamme toisemme. (s. 255)

Emily Henryn vahvuus on selkeästi ihmisten väliset keskustelut. On todella miellyttävää ja viihdyttävää lukea ystäväjoukon lempeää piikittelyä, samoin kuin Harrietin ja Wyn ensin kiusaantuneesta lämpimämmäksi muuttunutta jutustelua, jonka taustalta paistaa syvä rakkaus, jota väärinymmärrykset ovat lianneet. Paljon romanttissävytteisiä viihdekirjoja kesän aikana lukeneena voin sanoa, että Henryn kirjassa on todella monisävyiset henkilöhahmot, draamankaaret on rakennettu huolella eikä pelkkä intohimoisilla kohtauksilla mässäily vie sijaa juonelta, kuten monessa muussa lukemassani. Tästä kirjasta huokuu sellainen selittämätön lämminhenkisyys ja rauha, vaikka se on muuten kepeäsävyinen. Emily Henry voisi olla aikuisten vastine lempikirjailijalleni Holly Bournelle, tai amerikkalaisversio irlantilaiselle Sally Rooneylle (joskin Henryn kirjoissa keskustelut eivät ajaudu ihan niin syvällisiksi kuin Rooneyn.)

Vaikka viihdyin kirjan  parissa, en rakastunut tähän niin syvästi kuin aiemmin mainitsemaani Lomalla kaikki on toisin -romaaniin. Ehkä kirjaa olisi voinut hiukan ensinnäkin tiivistää, ja toiseksi minua  ärsytti tyyppien pössyttely, vapettelu ja sienien nauttiminen, mihin kirjassa suhtaudutaan normaalina, hiukan hassunakin asiana. Minun  kuplassani se ei ole normaalia aikuisen käytöstä, ja sellainen hiukan särähtää silmiin muuten mukavan kirjan seasta. Viinallakin läträiltiin melkoisesti ja jatkuvasti joku ystävyksistä öhisi krapulaansa. Että jos sellaisesta menosta ei tykkää, en suosittele tarttumaan kirjaan.

Lempipaikka tursuaa mielenkiintoisia teemoja. Mitä seuraa siitä, kun ei halua puhua asioistaan kenellekään, vaan uskottelee niin itselle kuin kaikille asioiden olevan hyvin, vaikkeivät ne olekaan? Voiko luopua kaikesta saavuttamastaan sen takia, ettei se tunnukaan oikealta, ja pettää samalla vanhempien odotukset? Pysyykö ystävyys aina yhtä vahvana, vaikka elämä vie eri suuntiin, jos vain edes yksi taistelee ystävyyden puolesta? Saako onnellisen viikon järjestettyä tiukalla aikataululla ja suunnitelmilla? Mitä kaikkea kannattaa uhrata rakkauden vuoksi, vai ovatko ne silloin edes uhrauksia, jos haluat tehdä ne?

Annan arvosanaksi tälle 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Lomalla kaikki on toisin: Emily Henry

Odota minua järven rannalla: Carley Fortune

Odota minua järven rannalla: Carley Fortune. Suomentanut Mari Hallivuori. Tammi 2024

Englanninkielinen alkuteos (2023): Meet Me at the Lake. Kansi; Vi-An Nguyen & Elizabeth Lennie

"Yllättävä kohtaaminen. Romanttinen sopimus. Rikottu lupaus.

Odota minua järven rannalla on Tiktok-maineeseen nousseen Carley Fortunen iki-ihana romaani rakkaudesta, petetyistä lupauksista ja uusista mahdollisuuksista.

Kun Fern Brookbanks tapasi Will Baxterin, vetovoima oli kiistaton mutta ajoitus täysin väärä. Silti he solmivat romanttisen sopimuksen: vuoden kuluttua he kohtaisivat Muskokajärven rannalla. Fern saapui paikalle, Will ei. Yhdeksän vuotta myöhemmin Fern ei haluaisi enää muistaa koko miestä, sillä äidiltä perityssä lomakylässä kotiseudulla on riittävästi murehtimista. Kun majataloon astelee tyylikäs pukumies, joka näyttää etäisesti tutulta, Fernin elämä menee aivan sekaisin: voiko tuo tuntematon olla vapaa ja taiteellinen Will – ja miksi hän tulee juuri nyt?" (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Ihastuin ikihyviksi viime kesänä julkaistuu Carley Fortunen esikoisromaaniin Joka ikinen kesä, joten tottahan minun piti lisätä tämän kesän lukulistalleni kirjailijan uusin suomennos Odota minua järven rannalla. Näyttää siltä, että Fortune on kesäkirjojen kirjoittaja ja rakastaa erityisesti järviä, sillä kuten esikoisessa, myös tässäkin ajankohta painottuu kesään ja järven ranta on keskeisin tapahtumapaikka. Nappasin eilisellä kaupunkireissullani mukaani vielä kirjailijan uusimman, vielä suomentamattoman This Summer Will Be Different, joka vaikuttaa jatkavan samaa, hyvin toimivaa linjaa.

Kolmikymppinen Fern on palannut lapsuudenmaisemiinsa, Muskoka-järven rannalla sijaitsevaan Brookbanksin lomakeskukseen ikävissä merkeissä, sillä hänen lomakeskusta johtanut äitinsä on menehtynyt, ja nyt ainoan tyttären on tarkoitus tulla tsekkaamaan lomakeskuksen tilanne - jatkaisiko hän äitinsä jalanjäljissä vai möisikö hän perheyrityksen toteuttaakseen oman unelmansa, oman kahvilansa Torontossa. 

Lomakeskuksessa työskentelee yhä hänen hurmaava ex-poikaystävänsä Jamie sekä liuta äidin uskollisia työntekijöitä, joista osa suhtautuu hyvin epäilevästi tyttäreen, jota ei ole juuri viime vuosina leirikeskuksessa näkynyt. Ferniä kalvaa hänen ja äitinsä viilentyneet välit, jotka saivat alkunsa hänen kapinallisista teinivuosistaan ja kulminoituivat siihen, ettei tämä halunnut enää viettää opiskeluvuosiensa kesiään lomakeskuksessa, vaan jäi kaupungin vilskeeseen toteuttamaan omia haaveitaan.

Kaiken lisäksi Fernin epämukavuutta saapuu lisäämään erikoinen vieras, pitkä ja komea suittu mies, joka osoittautuu erittäin tutuksi. Käy ilmi, että äidin konsulttiavuksi palkkaama herrasmies on Will Baxter, sama tyyppi, jonka kanssa parikymppinen Fern vietti unohtumattoman vuorokauden Torontossa. Hän huomaa, että tuntee yhä sanoinkuvaamatonta vetovoimaa tuota miestä kohtaan, jonka koki jo yhden päivän arviolla omaksi sielunkumppanikseen, ja jonka takia osittain suhde Jamien kanssa tuolloin kymmenen vuotta sitten päättyi. 

"Kun tapaa ihmisen, jota ei luultavasti näe enää koskaan uudelleen, siinä on se hyvä puoli, että voi kertoa itsestään kaiken ilman että tarvitsee pelätä seurauksia." (s. 67)

Fern hämmentyy Willin tulosta, ja hämmennyksestä hieman toivuttuaan on myös hieman hämmentynyt siitä, miksei tämä saapunut sovittuun tapaamiseen vuosia sitten. Tuon ikimuistoisen vuorokauden jälkeen he sopivat nimittäin tapaavansa tasan vuoden kuluttua Brookbanksin lomakeskuksessa järven rannalla. Fern joutui tuolloin kovasti pettymään, ja haluaisi kovasti selityksen siitä, miksei Will kokenutkaan tarpeelliseksi tulla.

"Tuotit pettymyksen, kun et tullut", minä kuiskaan. "Tuntui kuin olisin kuvitellut sen kaiken." (s. 135)

Kirjassa vuorotellaan tuttuun tapaan nykyhetken ja menneisyyden välillä. Kerrotaan siitä, miten Will ja Fern aikoinaan tapasivat, kun tuolloin opintojensa ohessa kuvataiteilijana työskentelevä Will tuli maalaamaan seinämaalausta Fernin työpaikan eli Two Sugars -kahvilan seinälle. Miten heidän nolosti alkanut sanailunsa muuttui leikitteleväksi ja kujeilevaksi, ja miten he päätyivät viettämään loppupäivää kaupunkikierroksen merkeissä. Fern seurusteli tuolloin Jamien kanssa, mutta vannotti, ettei ole pettäjä. Silti hän sortui henkisen pettämisen puolelle, sillä tuo pitkänhuiskea, hauska mutta jotain synkempää lastia mukanaan kantava Will vei hänen sydämensä. Hän teki ratkaisevan päätöksen tuon päivän ja yön aikana, joka vaikutti lopullisesti hänen ja äitinsä väleihin.

Olen yrittänyt työntää pois mielestäni sen, mitä yhdeksän vuotta sitten tapahtui - miten suurilta tunteiltani putosi pohja kertaheitolla. Olen yrittänyt olla ajattelematta sitä, miten paljon voimakkaammiksi ne tunteet ovat nyt kasvaneet. (s. 238)

Pidän kovasti siitä, miten taidokkaasti Fortune saa luotua kuumottavan ja kiusoittelevan vetovoiman kahden ihmisen välille. Minun oli taas ahmittava tämä kirja päivässä, sillä jouduin ikään kuin jonkinlaisen vastustamattoman vetovoiman tilaan lukiessani Willin ja Fernin tarinaa. Seksikohtauksissaan hän on melko yksityiskohtainen, mutta voin vannoa, että olen lukenut tänä kesänä niin monta graafista sekstailukohtausta, ettei tämä enää punastuttele. Erityisesti pidän kuitenkin siitä kiusoittelusta ennen varsinaista hekuman hetkeä. Sen jälkeen tunnelma jopa hetkellisesti läsähtää, mutta onneksi loppuun on vielä saatu ahdettua hiukan, joskin ennalta-arvattavaa, draamaa. 

Hiukan arvosanaani laskee juonen epäuskottavuus, sillä tuntuu, että Fern on muodostanut hyvin vahvan luonneanalyysin miehestä, jonka on tuntenut vain yhden päivän ajan joskus kaksikymppisenä. Hiukan pistää epäilyttämään, kuka parikymppinen odottaisi vuoden ajan jonkin tyypin tapaamista, johon ei ole edes ollut missään yhteyksissä koko aikana? Kyyninen minä nostaa hieman päätään. Olisihan se toki ihanaa ajatella, että joku ihminen tekisi niin lähtemättömän vaikutuksen, että vielä 10 vuoden jälkeenkin samat tunteet nousisivat pintaan hänen lähellään. Vaikka periaatteessa he tuskin tunsivat toisiaan kunnolla. 

Odota minua järven rannalla on ihanan hekumoiva kesän guilty pleasure -kirja, jota ei toki kannata ottaa liian ryppyotsaisesti. Romanttisen juonen lisäksi molemmilla päähenkilöillä on ongelmia elämässään takanaan, joten synkempiäkin teemoja toki löytyy, eli kirja ei ole pelkkää rakkausilottelua. Sivuhahmoista vielä mainittakoon Fernin pitkäaikainen ystävä Whitney, joka suorapuheisuudellaan hätkähdyttää, välillä jopa ärsyttää, mutta osin myös naurattaa.

"Olet vähän turhan nätti ja turhan pitkä, mutta osaat käsitellä vauvoja ja vaikutat fiksulta. Ja jos totta puhutaan, en ole koskaan syönyt yhtä hyvää risottoa. Mutta jos panet ystäväni taas säpäleiksi, tulen Torontoon ja listin sinut." (s. 235)

Villi veikkaukseni on, että kirjailijan seuraava teos ilmestyy suomeksi taas ensi kesän kynnyksellä. Minä aion kuitenkin ottaa varaslähdön ja lukaisen alkukielisen ostokseni vielä jo ennen tätä, koska Fortunen kirjoissa vain on sitä jotakin.

Annan arvosanaksi 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Amman lukuhetki

Samantyylistä:

Joka ikinen kesä: Carley Fortune

Lomalla kaikki on toisin: Emily Henry

Päivitys Rauniara-kirjapariin

 Luin J.S. Meresmaan Rauniara-kirjaparin toisen osan Poika valkean, renki raudan. Klikkaa kansikuvaa lukeaksesi mietteeni molemmista osista.

Päivitys Ihmisenhaltija-sarjaan

 Luin Satu Leiskon Ihmisenhaltija-sarjan toisen osan Varjotarha. Klikkaa kansikuvaa, niin pääset postaukseeni, jossa arvioin molemmat osat.

Kings of Sin -sarja: Ana Huang

Kings of Sin - Viha: Ana Huang. Suomentanut Elina Koskelin. Otava 2024 (Kings of Sin #1)

Englanninkielinen alkuteos (2022): The King of Wrath. Kansi: Piatkus

"Seitsemän kuolemansyntiä.

Seitsemän rajoja rikkovaa romanssia. Synkeän kiihkeä menestyssarja alkaa!

Dante Russo nauttii hallinnan tunteesta. Upporikas nuori uraohjus ei vaimoa kaipaa – mutta sitten hänen uusi vihollisensa kiristää hänet kihlautumaan tyttärensä kanssa.

Tapahtumasuunnittelija Vivian Lau on älykäs, tyylikäs ja hyvätapainen. Hän on jalokivifirman johtajan täydellinen tytär ja siirtolaisperheen menolippu seurapiirien huipulle. Siniverisen Russon saaminen sukuun avaisi heille aivan uusia ovia. Kylmä ja etäinen mies on kaukana Vivianin unelmakumppanista, mutta velvollisuudentunne voittaa.

Kummankaan suunnitelmiin ei kuulu pahin mahdollinen: tulevaan puolisoonsa hullaantuminen." (Otava)

Oma arvio:

Kuulin ensimmäisen kirjan  Ana Huangista, kun yläkoulun kirjavinkkauksessa muutama nuori tuli kyselemään minulta, onko kirjastossa hänen kirjojaan. Enpä tiennyt yhtään, millaisia kirjoja nämä ovat, mutta nuoret selvästikin tiesivät. Pitihän minun ottaa kesälukemistooni tämä ensimmäinen suomennos seitsenosaisesta King of Sin -sarjasta. Sarjan nimikin kyllä paljastaa, että syntistä sisältöä on luvassa, heh. Kirjasarjan osissa pureudutaan seitsemään kuolemansyntiin, joita sitten tarkastellaan rikkaiden ja vaikutusvaltaisten miesten kautta - ja toki heihin kytkeytyy aina toisena näkökulmana toimiva nuori nainen. Ensimmäisessä osassa käsittelyyn pääsee viha.

Vivian oli viholliseni tytär, ja minun oli syytä muistaa se. (s. 87)

Vivian on järjestämässä jälleen rikkaille suunnattua rahainkeruutilasuutta, kun hän saa yllättävän puhelun isältään. Hän vaatii tytärtään vieraisille Bostoniin, sillä hänellä ja äidillä on tälle tärkeää asiaa. Vivianin on suostuttava, sillä sellainen hän on aina ollut - hän ei osaa eikä uskalla sanoa isälleen ei. Eipä hän osaa arvata, mikä isän asia tällä kertaa onkaan. Hän on nimittäin sitä mieltä, että 28-vuotiaan Vivianin on aviouduttava mahdollisimman pian, ja asiaa jouduttaakseen hänellä on nyt tyttärelleen sopiva, perheen arvoa kohottava kumppani sovittuna. Vivianin haukkoessa henkeään hän saa kuulla, että erittäin rikas ja vaikutusvaltainen Dante Russo on hänen tuleva sulhonsa. Halusi Vivian tai ei. Olihan tämä toki odotettavissa, sillä Vivianin isosiskonkin avioliitto oli järjestetty. Silti. Dante Russo tunnetaan erittäin pelottavana, tunteettomana ja kylmänä miehenä. 

Dante oli miljardööri, mutta hänellä oli huonosti kasvatetun peikon käytöstavat. (s. 46)

Vivian ei tiedä, ettei Dante ole suostunut kauppaan ollenkaan omasta vapaasta tahdostaan, vaan Vivianin häikäilemätön isä on kiristänyt tätä. Dantelle harmaita hiuksia aiheuttava Luca-veli on pelehtinyt pelätyn mafiasuvun tyttären kanssa, ja jos sana tästä kiirisi pääjehun korviin, Luca olisi kuollut. Francis Laulla on hallussaan kuvamateriaalia, jotka Dante aikoo saada vuoden sisällä käsiinsä, jotta voi purkaa kihlauksen, eikä hänen ole pakko avioitua Laun  tyttären kanssa. Vaikka Laun tytär onkin Danten silmissä varsin viehkeä, hän aikoo vihata tätä nuorta naista yhtä paljon kuin isääkin. 

Suurin osa kihlasormuksista oli rakkauden ja sitoutumisen symboleja. Omani oli kuin fuusiosopimuksen allekirjoitus. (s. 66)

Vivian joutuu muuttamaan heti pikimmiten Danten hulppeaan asuntoon, jonka henkilökunta rakastuu mukavaan nuoreen naiseen välittömästi - Danten harmiksi. Pariskunnan on pidettävä yllä uskottavaa julkisivua erilaisissa tilaisuuksissa ja ystäviensä nähden. Danten vihaisuus ja töykeys alkaa laantua pikku hiljaa, hetki hetkeltä, kun hän tutustuu Vivianiin paremmin. Kumpikin tunnistaa seksuaalisen vetovoiman heidän välillään, mutta eivät tietystikään voi heti päästää sitä valloilleen. Mutta sitten kun he antavat periksi sille, huh huh. Melkoista tykitystä. Aikuisten kamaa, ehdottomasti. Dante Russo tykkää puhua rumia. Hih.

Olin alussa hiukan skeptinen: taas tällainen Fifty Shades of Gray -tyylinen sarja, jossa  tunnevammaisesta miehestä kuoriutuu eheämpi, rakkauteen kykeneväisempi yksilö ja jossa mässäillään seksillä, mutta muut juonikuviot ontuvat. Mutta kyllä minä hiukkasen rakastuin tähän kirjaan. Vivian on alkuun rasittava, koska hän myötäilee kontrolloivaa äitiään ja määräilevää isäänsä, mutta hänestä löytyykin ytyä kirjan edetessä, osin Danten ansiosta. Dante pehmenee ihastuessaan Vivianiin, mutta äkkipikaisuus ja väkivaltaisuus hänessä hiukan häiritsee. Ei pelkoa, lähisuhdeväkivaltaa tässä kirjassa ei nähdä, mutta muiden ihmisten kanssa kiivas Dante tykkää ratkoa ongelmia muutamaan otteeseen nyrkeillään. Muutama kirjassa tapahtuva mustasukkaisuuskohtaus näyttäytyvät minulle häiritsevän toksisina. Näistä huolimatta Vivian ja Danten intohimoista yhdessäeloa oli mukava seurata, vaikka seksikuvaukset melkoiseksi rietasteluksi yltyivätkin. Danten pehmeä puoli kun on melkoisen ihana.

Täällä oli aina vähän kylmempää, kun hän ei ollut kotona. (s. 212)

Vivianin ystävät Isabella ja Sloane ovat hauskoja sivuhahmoja, joista Isabella pääseekin pääosaan sarjan toisessa osassa Ylpeys. Herttainen kotiapulainen Greta pitää Vivianin puolia silloinkin, kun Dante uhkaa tätä potkuilla. Vivianin vanhemmat ovat vähän turhankin kammottavia, mutta pientä kehitystä heissäkin havaitaan. Ainakin toisessa. Danten vanhempien hippimäisyys on aika hauska ja yllättävä asia. Aika paljonhan kirjassa on toki samanlaisia teemoja kuin esim. Colleen Hooverin kirjoissa, eli ongelmallisia isä-äiti-suhteita ja osin niistä johtuvaa tunnekyvyttömyyttä. Tässä ei kuitenkaan näitä asioita vatvota loputtomiin. Pääpaino ja Vivianin ja Danten kasvavissa tunteissa ja ylitsepääsemättömässä vetovoimassa sekä siitä, pystyykö Dante voittamaan vihansa. 

"Vihaan ajatusta, että kosket ketään toista tai kukaan toinen koskee sinua. Vihaan sitä, että muut saavat sinut nauramaan, mutta minä en. Vihaan sitä, miltä minusta tuntuu kanssasi, kuin olisit ainoa ihminen, joka saa minut menettämään hallinnan, vaikka minä. En. Menetä. Hallintaa." (s. 224)

Hiukan harmittaa, etteivät Dante ja Viv ole enää pääosassa seuraavassa, marraskuussa ilmestyvässä osassa Kings of Sins - Ylpeys, vaan Danten ystävä Kai ja Vivianin ystävä Isabella, josta aiemmin mainitsinkin jo. Aion ehdottomasti kuitenkin jatkaa sarjaa, sillä olen Ana Huangin kuolemansyntien pauloissa.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kings of Sin - Ylpeys: Ana Huang. Suomentanut Elina Koskelin. Otava 2024 (Kings of Sin #2)

Englanninkielinen alkuteos (2023): King of Pride. Kansi: ?

"TikTok-hittisarjan syntisen kiihkeässä toisessa osassa kielletty hedelmä houkuttaa.

Kai Young on varautunut ja viileä. Hänen hallitussa elämässään ei ole tilaa kaaokselle – etenkään nyt, kun hän kisaa paikasta perheensä mediayhtiön toimitusjohtajana. Mutta sitten hän tutustuu Isabella Valenciaan.

Valhalla-klubin baarimikkona työskentelevä Isabella on impulsiivinen ja räväkkä, Kain täydellinen vastakohta. Hän edustaa kaikkea mitä Kain ei pitäisi haluta. Isabellasta Kai vaikuttaa tylsältä, ja onneksi niin, sillä asiakkaaseen sekaantuminen tietäisi potkuja.

Jokainen katse ja kosketus vie kuitenkin heidät lähemmäksi kaikkien sääntöjen uhmaamista. Onko kiusaus lopulta ylivoimainen?" (Otava)

Oma arvio:

***Kustantajalta pyydetty arvostelukappale***

Voivottelin kesän jälkeen sitä, etten haluaisi nyt vähään aikaan lukea yhtään nyky(tiktok)trendin mukaista "seksimässäilykirjaa". Kaiken kruunasi syksyn alussa Hannah Gracen superöveri Icebreaker - Sulavaa jäätä, jonka jälkeen mikään sanallinen seksi-ilottelu kirjoissa ei tuntunut enää missään. Noh, kirjapinossani on kuitenkin makoillut tämä Ana Huangin Kings of Sin -sarjan toinen osa, jonka ehdottomasti halusin lukea, sillä pidin kuitenkin kovasti sarjan ensimmäisestä osasta Viha. Nyt on synneistä vuorossa siis Ylpeys.

Tässä osassa pääsemme tutustumaan ensimmäisen osan pääsankarin Danten hyvään ystävään Kai Youngiin, joka tunnetaan siististä tyylistään, supertarkoista rutiineistaan ja hillitystä olemuksestaan. Toinen päähenkilöistä taas on Vivianin räväkkä ystävä Isabella, joka on siis lilaksi värjättyine hiuksineen täydellinen vastakohta Young-yhtymän tulevalle perijälle. Mutta arvenneehan tuon, miten vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa.

"Onko viisisataasivuisen romaanin kääntäminen käsin latinaksi sinusta rentouttavaa?" (s. 13)

Isabella työskentelee raharikkaiden Valhalla-klubin baarimikkona, ja tämä ei ole ollenkaan hänen perheensä mieleen. Etenkin hänen määräilevä isoveljensä Gabriel, joka on isän kuoltua ottanut perheen pään roolin, on sitä mieltä, että Isabellan on osoitettava perheelleen löytäneensä elämänsä suunnan, ennen kuin hän on täyttänyt 29. Isabellan suuri haave on kirjoittaa eroottinen rikostrilleri, ja romaani onkin ollut jo jonkin aikaa työn alla, mutta jostakin syystä hän ei ole saanut viimeisteltyä sitä loppuun. Gabriel antaakin siskolleen 4 kuukautta aikaan kirjoittaa romaaninsa loppuun, jotta tämä voi tuoda sen äidin syntymäpäiville luettavaksi ja osoittaa näin, että on löytänyt elämälleen suunnan. Muuten hänen olisi palattava perheyritykseen töihin ja muutettava pois New Yorkista, tai hän jäisi perinnöttä. 

Minä olin se, jolta puuttui työn loppuun saattamisern vaadittava kurinalaisuus. Minä olin se, joka oli antanut seksin ja juhlinnan viedä aikaani. Olin se, joka tuotin itselleni ja muille pettymyksen aina uudelleen ja uudelleen. (s. 304)

Kai Young kääntää vapaa-aikanaan kirjoja latinaksi, koska se on hänen mielestään rentouttavaa. Turhautumisiaan hän purkaa nyrkkeilemällä Danten kanssa tai istumassa drinkillä Valhalla-klubilla. Siellä hän on törmännyt simpsakkaan Isabellaankin ja saanut tämän nolostumaan useammankin kerran, koska tämän puheet työkaveriensa tai ystäviensä kanssa ovat sattuneet liittymään aina seksiin - lähinnä erikoiseen seksivälineisiin tai hohtaviin kondomeihin. Isabella pitää Kaita maailman tylsimpänä jäykkistelijänä, etenkin kun hänelle selviää miehen latinankääntämisharrastus. Silti ilmassa on kipinöivää flirttiä. Kun Kai yllättää Isabellan klubin pianohuoneesta soittamasta täydellistä Beethovenin  Hammerklavieria, hän on myyty mies. 

Seuraa salaisia kohtaamisia pianohuoneessa, lisää flirttiä baaritiskillä ja sattumoisin samoja tilaisuuksia , joihin he joutuvat (tai pääsevät, miten sen nyt ottaa). Mieleeni hiipii, tekeekö kirjailija nyt liiankin helpoksi kaiken, kun ihan vain vahingossa mihin vain nämä henkilöt menevätkin, on aina toinenkin siellä - ihan vain sattumalta. Noh, senhän tietää, että tämän kirjan tärkein tarkoitus on pedata tälle parille täydellinen romanssi. 

Ihan täysillä pari ei voi kuitenkaan heittäytyä tunteidensa vietäväksi: Isabella ei saisi seurustella Valhallan sääntöjen mukaan asiakkaidensa kanssa, eikä Kai voisi ikinä viedä perheensä näytille baarimikkona työskentelevää suorasukaista Isabellaa. On ollut yleisesti tiedossa, että muutaman vuoden päästä hänen äitinsä jää pois Young-mediayhtiön toimitusjohtajan pestistä ja että Kai on todennäköisin seuraaja. Nyt hän saa kuitenkin kuulla, että äiti on jäämässä jo nyt pois ja toimitusjohtajakisa on käynnissä. Siksikään Kai ei saisi nyt liata mainettaan, joten hän suostuu äitinsä mieliksi viemään treffeille lapsuudenystävänsä, tyylikkään Clarissan. Silti hän ei enää näe ketään muuta kuin Isabellan, jonka hän ottaa ensimmäistä kertaa pianohuoneessa - kuinkas ollakaan.

"Olen onnellinen, kun olen sinun tai ystävieni kanssa. Mutta kun sinä lähdet ja olen yksin, tunnen oloni...eksyneeksi. Kuin en tietäisi, missä minun pitäisi elämässäni olla." (s. 240)

Isabellalla on salaisuus, jota Kai ei tiedä. Hän ei ole ihan vähäpätöisestä suvusta itsekään. Sitä on hankala uskoa, sillä Isabella tuntuu olevan aidosti vaikuttunut Kain äveriäisyydestä. Pari käy muun muassa  viettämässä kahdenkeskistä aikaa luksushuvilalla, joka sijaitsee omalla yksityisellä saarella. 

Mitä tulee kirjan seksikohtauksiin, ne ovat hyvin graafisia ja mukana on (kilttiä) alistamista myös.  Pianohuoneen kohtauksen lisäksi mielenkiintoisin (ja oudoin) pitkään aikaan lukemani on kohtaus, jossa Kai pakottaa Isabellaa lukemaan lukua Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta samalla, kun kiihottaa tätä huipun partaalle. Palkintoa ei kuitenkaan ole luvassa, jos Isabella ei saa luettua sovittua lukua loppuun asti takeltelematta. Huh huh, eipä ihme kun Isabella tokaisee, ettei tiedä voiko enää ikinä lukea kyseistä kirjaa kuten ennen. Voinkohan minäkään.

"Ajattele positiivisesti. Kun kohtaat vaikeuksia, tiedät, ettei mikään voi olla vaikeampaa kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon koko sivun lukeminen ääneen samalla kun joku kiihottaa sinua laukeamispisteeseen." (s. 211)

Loppupäätelmänä siis, että kirja pelaa aika paljon toinen toistaan seuraavilla rohkeilla seksikuvauksilla, mutta muut juonikuviot jäävät hiukan niiden jalkoihin. Onhan molemmilla henkilöhahmoilla elämässään monenlaista meneillään, pettymyksiä tulee ja perheen odotukset ovat kovat, mutta aika hatariksi jäävät nämä juonikuviot. Pidin eniten alun jännitteestä, jossa ei nyt ollut varsinaisesti sellaista haters-to-lovers-asetelmaa, vaan pikemminkin kielletyn rakkauden makua. Seksi-ilottelut tulivat varsin aikaisin kuitenkin kuvioihin ja siinä vaiheessa hyvin rakennettu odottavainen jännite tietysti lässähti.

Sitä kuitenkin saa, mitä tilaa. Ihan viihdyttävää luettavaa, vaikka ei ollut ehkä ihan niin hyvä, kuin sarjan edellinen osa. Sarjan kolmas osa Ahneus ilmestyy keväällä, ja siinä pääosassa on Kain ystävä Dominic ja hänen vaimonsa Alessandra. Nähtäväksi jää, jaksanko enää palata tämän sarjan pariin.

Annan arvosanaksi tälle 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä:

Elle Kennedy: Kiltin tytön kompleksi

Colleen Hoover: Muistoja hänestä

Ali Hazelwood: The Love Hypothesis

Empyrean-sarja: Rebecca Yarros

 Fourth Wing: Rebecca Yarros. Piatkus 2023 (Empyrean #1)

Kansi: Bree Archer ja Elizabeth Turner Stokes, Peratek/Shutterstock

"Welcome to the brutal and elite world of Basgiath War College . . .

Twenty-year-old Violet Sorrengail was supposed to enter the Scribe Quadrant, living a quiet life among books and history. Now, the commanding general – also known as her tough-as-talons mother – has ordered Violet to join the hundreds of candidates striving to become the elite of Navarre: dragon riders.

But when you’re smaller than everyone else and your body is brittle, death is only a heartbeat away . . . because dragons don’t bond to ‘fragile’ humans. They incinerate them.

With fewer dragons willing to bond than cadets, most would kill Violet to better their own chances of success. The rest would kill her just for being her mother’s daughter – like Xaden Riorson, the most powerful and ruthless wingleader in the Riders Quadrant.

She’ll need every edge her wits can give her just to see the next sunrise.

Yet, with every day that passes, the war outside grows more deadly, the kingdom’s protective wards are failing, and the death toll continues to rise. Even worse, Violet begins to suspect leadership is hiding a terrible secret.

Everyone at Basgiath has an agenda, and every night could be your last. So, sleep with one eye open because once you enter, there are only two ways out: graduate or die."(Piatkus)

Oma arvio:

Huh, nyt se on viimein luettu. Ostin nimittäin itselleni joululahjaksi tämän paljon puhutun ja kohutun, Goodreads-palvelussa parhaaksi vuoden 2023 romantasiaksi äänestetyn Rebecca Yarrosin Fourth wingin, koska olin tyystin unohtanut, että kirjasta olisi tulosssa tämän vuoden kesäkuussa suomennettu  versio Siivenisku WSOY:n kustantamana. Eihän siinä mitään, enkuksi lukeminenkin minulta sujuu, mutta sanotaanko, että fantasian lukeminen on hiukan haastavampaa kuin esimerkiksi jonkin realistisen YA-romaanin lukeminen. Minä olen tahkonnut tätä kirjaa nyt kevään ja onneksi sain nyt kesälomani alkupuolella tämän selätettyä. Kuulostaa kamalalle, sillä eihän kirja itsessään ole ollenkaan huono, vaan minun väsyneet aivoni huonot ymmärtämään enkunkielisiä fantasiamaailman termejä. 

Postaukseni tueksi otin Bookbeat-palvelusta esille Laura Haaviston suomentaman version Siivenisku, jotta tietyt asiat tulevat minulta suomeksi oikein. (Vaikka en ymmärrä, miksi suomennoksessa puhutaan lohikäärmelentäjistä ratsastajien sijaan. Etenkin, kun alkuteoksessa loppupuolella, kun mukaan kuvioihin tulevat aarnikotkat ratsastajineen, ja niiden kohdalla korjataan, että he ovat aarnikotkalentäjiä, eivät ratsastajia. flyers, not riders.)

"We've been sent here to die."(s. 450)

Violet Sorrengailin vaikutusvaltainen kenraaliäiti on päättänyt, että hänen 20-vuotiaan kuopuksensa on lähdettävä Basgiathin sotakorkeakoulun palvelukseenastumispäivänään opiskelemaan huimapäiseksi lohikäärmelentäjäksi isosiskonsa Miran ja edesmenneen isoveljensä Brennanin vanavedessä. Violetia on koulutettu pienestä asti kirjurin rooliin, ihan kuten hänen isänsäkin on ollut, mutta isän kuoleman jälkeen Violetin äidillä on uudet suunnitelmat. Violet on ihan yhtä varma kuin isosiskonsa Mirakin, ettei hän tule selviämään hengissä vaativasta lohikäärmelentäjien koulutuksesta. Ja vaikka hän selviäisikin, ensimmäisestä vuodesta tulisi tajuttoman rankka. Jo ensimmäinen koettelemus, korkean Vallisillan ylitys tulisi karsimaan ison osan kokelaista. Onneksi isosiskon hyvät neuvot ovat kuitenkin Violetin apuna, kun taas kaikilla ei sitä etua ole. Mira neuvoo siskoaan myös etsimään heti käsiinsä Dain Aetos -nimisen toisen vuoden opiskelijan, joka on Violetin lapsuudenystävä ja hänelle hyvin tärkeä tyyppi - onpa Violet viime vuosina ollut melko ihastunut komeaan Dainiin.

Ensimmäisen koettemuksen jälkeen Violet on kohdannut opinahjonsa raadollisuuden, sillä iso osa Vallisillalta tippuneista on menetettyjä tapauksia, eivätkä he suinkaan tule olemaan ainoita. Hän saa itselleen ystävän, Briannonin, jota hän auttaa Vallisillan ylittämisessä, mutta sukunimensä puolesta myös vihamiehiä, sillä kenraali Sorrengailin teot aiheuttavat monissa kostohaluja tämän tyttärelleen. Violet ei saa harmikseen silmiään irti raamikkaasta ja superkuumasta Xaden Riorsonista, jonka isän teloitusta Violetin äiti on ollut toimeenpanemassa. Violetin on siis vahdittava jatkuvasti selustaansa, koska useampi tyyppi Xadenin lisäksi haluaisi tappaa nuoren Sorrengailin ja kostaa näin tämän äidilleen. Koodeksin velvoittamana oman lentueen jäsenet eivät saa tappaa omia jäseniään, mutta juonen edetessä säännöt saa heittää romukoppaan. 

Onneksi Dain on kuitenkin Violetin turvana, vaikkakin hänen holhoamisensa saa Violetin pikku hiljaa ärsyyntymään. Dain on nimittäin heti alusta saakka sen kannalla, että heikko ja voimaton Violet on saatava pois lohikäärmelentäjäkoulutuksesta ja siirrettävä heti kirjureihin, mutta ei tajua sitä, ettei kenraali Sorrengailin tahtoa voi uhmata. Vaikka Violet onkin ihastunut Dainiin, häntä hermostuttaa sen jatkuva hössötys, varsinkin kun jossakin vaiheessa Violet huomaa viihtyvänsä rankassa ja vaarallisessa koulutuksessaan.

To approach a green dragon, lower your eyes in supplication and wait for their approval. That's what I read, right?

I drop my gaze as one chuffs another breath at me. It's hot and appallingly wet, but I'm not dead yet, so that's a plus. (s. 152)

Alkaa ensimmäisen vuoden opiskelijoiden rankat harjoitukset, jotka koostuvat kamppailusta ja erilaisista vaarallisista kokeista, joissa menetetään aina muutamia henkiä - ne eivät vaikuta tuntuvan missään. Lentoharjoitukset alkavat siinä vaiheessa, kun kaikki kokelaat ovat saaneet oman lohikäärmeensä vaarallisessa tilaisuudessa, jossa lohikäärmeet itse valitsevat lentäjänsä. Siinä voi helposti tulla lohikäärmeen käräyttämäksi. Suurta kuohuntaa aiheuttaa Violetin lohikäärme - tai itseasissa hän saa niitä kaksi! Lentoharjoituksissa hänellä on suuria ongelmia pysyä satulassa heikkojen lihastensa takia, mutta Xaden lupautuu myöhemmin treenaamaan tämän kanssa, koska hänen lohikäärmeensä on sidoksissa Violetin lohikäärmeeseen, ja Violetin kuolema saattaisi olla myös Xadenin loppu. Lohikäärmeet kommunikoivat lentäjiensä kanssa päänsisäisesti, ja he ovat myös lentäjiensä suojelijoita. Lentäjät tulevat myös saamaan lohikäärmeiden kanavoimaa energiaa vahvistamaan heidän omaa sinettivoimaansa, joka kehittyy jossakin vaiheessa koulutusta. Violetilla tämä kyky odotuttaa tavallista pidempään, ja tämä turhauttaa niin häntä itseään kuin kylmänkalseaa äitiään.

"Now get in the seat and actually hold on this time, or no one is going to believe that I've actually chosen you," he growls. (s. 172)

Violetin ja Xadenin, joka toimii myös Violetin siivenkomentajana, haters-to-lovers-tyylinen suhde kulkee muun juonen mukana. Luvassa on mm. hyvin kuumia lähitaisteluharjoituksia heidän välillään. Kolmiodraamaa mukaan tuo Violetin ja Dainin ihastuksen tunteet, joskin ne eivät kanna kovin pitkälle,  koska Dain ei luota Violetin kykyihin selvitä missään vaiheessa, eikä osoittaudu luottamuksen arvoiseksi. Dain osoittautuu suoranaisesti suureksi paskiaiseksi, jos minulta kysytään. Hän jaksaa jankuttaa Violetille perääntymistä vielä siinäkin vaiheessa, kun kaikki muut alkavat uskoa häneen. Violet tulee myös huomaamaan, millaista on, kun tuntee ihan oikeaa fyysistä vetoa jotakin kohtaan. Xadenin ja Violetin suhde perustuukin aika vankasti pelkästään fyysiselle vetovoimalle ja toisen ulkoisten ominaisuuksien ihailuun, vaikka toki syvälllisempiäkin tunteita tulee mukaan myöhemmässä vaiheessa. Aika monta kertaa saa lukea Xadenin lihaksikkaasta ylävartalosta ja kultahippuisista silmistä.

Gods, is there any part of my body that doesn't physically react to the sight of him? (s. 199)

Fourth Wing on loppua kohti hyvin kuumaa kamaa, sillä sen seksikohtaukset eivät ole todellakaan mitään kevyttä sarjaa, vaan kirjaimellisesti salamoiden räiskettä, peräkkäisiä nautinnon huippuja ja rikkoutuneita huonekaluja. Pikkuisen voisi jopa sanoa, että hiukan överiksi on vedetty. Silti nämä räiskyvät kohtaukset jotenkin istuvat tämän kirjan henkeen kuin nenä päähän. Kaikki muukin kun on tässä kirjassa on hiukan överiyden rajoilla: heikko ja voimaton, monen vihaama Violet, joka saa kaikkien vahvimman lohikäärmeen ja uskomattomimman sinettivoiman, komea, mörököllimäinen Xaden (mainitsinko jo ne ylävartalon lihakset ja miten lentäjien nahkahousut istuvat hänelle?), joka ei pysty pitämään näppejään irti Violetista, vaikka muka vihaa tätä, ylihuolehtivainen ja komea lapsuudenystävä Dain, joka on loppujen lopuksi aika kujalla, hyytävän kylmä ja kammottava äiti Sorrengail, joka ei ole oppinut mitään poikansa Brennanin kuolemasta, vitsailevat ja sarkastiset lohikäärmeet, joiden äänen Violet kuulee päänsä sisällä. Kirjan lopussa juoni kääntyy ihan päälaelleen ja lukija pääsee keskelle tositaistelua. Siellä lohikäärmeet eivät ole edes niitä kummallisimpia olentoja.

I'm shamelessly wondering how his skin would feel under my fingertips, how my body would react to having every ounce of thet intense focus on me. Heat races through my veins and stings my cheeks. (s. 266-267)

Tottahan tämä kuitenkin koukutti minut sen verran, että aion lukea seuraavan osan Rautaliekki suomeksi tämän vuoden lopussa. Ei tämä minusta kuitenkaan mitenkään mieltäräjäyttävän hyvä ollut, saati kovin uniikki, sillä tässä oli aika paljon samankaltaisuuksia monien muiden lukemieni fantasia- tai dystopiakirjojen kanssa. Parhaiten tämä voikin toimia sellaiselle lukijalle, joka ei ole kahlannut läpi tunnetuimpia samantyyppisiä eeppisiä spefikirjoja. Sellainen perusviihdyttävä pläjäys, varsinkin kun ei lukenut ihan vakavalla mielellä eli ei yrittänytkään löytää mitään syvällisempiä tunteita tästä päähenkilön kautta.

Arvosanaksi annan tälle 3,5

Tämän kirjan  olen ostanut itselleni.

Muualla:

Jason Fuhrman

Cups and thoughts

Smart bitches trashy books

Realms of my mind

Upside-Down Books

Syn's Book Nook

Samantyylistä luettavaa:

Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins

Outolintu-trilogia: Veronica Roth

Throne of Glass -sarja: Sarah J. Maas