Muistoja hänestä: Colleen Hoover. Suomentanut Sirpa Parviainen. WSOY 2024
"Vankilasta vapauduttuaan Kenna Rowanin ainoa toive on saada vihdoin olla äiti pienelle tyttärelleen. Tyttären kotikaupungin asukkaista ainoastaan baarinpitäjä Ledger suostuu edes puhumaan Kennalle, ja vastoin kaikkia hyviä aikeitaan Kenna ei voi vastustaa miehen vetovoimaa. Tunteiden syventyessä Kennan on löydettävä keino hyvittää menneisyyden erheet hinnalla millä hyvänsä. Voiko uuden tulevaisuuden rakentaa silkalle toivolle ja rakkaudelle?" (WSOY)
Oma arvio:
Tuntuu siltä, että olisi huomattavasti trendikkäämpää olla tykkäämättä suosikkikirjailija Colleen Hooverin teoksista, mutta trendikkyys ei ole koskaan ollut minua varten. Olen tähän kirjaan mennessä lukenut kirjailijalta Lily&Atlas-kirjaparin eli Se päättyy meihin ja Se alkaa meistä, ja pidin oikein kovasti molemmista. Muistoja hänestä on yksittäinen romaani, eli tälle ei tietääkseni ole jatkoa luvassa.
Minun kaltaiseni tytöt eivät tuntuneet sopivan minkäänlaiseen perheeseen. (s. 176)
Jos olet lusinut viisi vuotta nuoren aikuisen elämästäsi vankilassa, elämän aloittaminen vapaudessa ei ole helppoa. Tämän näkökulman tuo kirjan 26-vuotias päähenkilö Kenna, joka palaa kotikaupunkiinsa rähjäiseen ensiasuntoonsa, mukanaan kamalat muistot siitä illasta, kun hänen rakas poikaystävänsä Scotty menehtyi kamalassa kolarissa. Ja johon syyllinen oli parikymppinen, kännipäissään autoa ajanut Kenna. Ja jonka takia hänet tuomittiin vankilaan. Miksi ihmeessä hän palaa sitten tuohon kaupunkiin, jossa hän ei haluaisi tulla tunnistetuksi? Koska hänen vankila-aikansa alkutaipaleella synnyttämänsä lapsi, nyt viisivuotias Diem, on siellä Scottun vanhempien hoivassa. He taistelivat lapsen huoltajuuden itselleen ja vaativat, ettei heidän poikansa surmannut Kenna saisi enää koskaan tavata tyttöä. Kenna haluaisi nyt kuitenkin nähdä oman lapsensa, ja on suunnitellut lähestyvänsä Gracea ja Patrickia sopivalla hetkellä.
Huolimatta kaikesta tuhosta, joka seuraa vanavedessäni, en ole paha ihminen. En ole paha ihminen. (s. 380)
Kenna törmää heti kotiinpaluunsa jälkeen komeaan baarimikkoon Ledgeriin, jonka kanssa hän melkein päätyy heiluttelemaan peittoa - tai paremminkin pölyyttämään auton penkkejä - heti ensi metreillä, mutta Kenna perääntyy viime hetkellä, vaikka tuntee suunnatonta vetoa tuota karskia komistusta kohtaan. Kennalle nimittäin valkenee melko pian, että Ledger on juuri se Scottyn paras ystävä, jota hän ei koskaan päässyt livenä tapaamaan. Ledger ihmettelee Kennan säikkyä käytöstä, mutta ei osaa vielä yhdistää palasia paikalleen, vaan kuvittelee vain naisen olevan pettynyt rakkaudessa tai jotain. Kenna päättää, että hänen on unohdettava Ledger heti alkuunsa, mutta helpommin sanottu kuin tehty
Haluan, että hänelle tapahtuu vain hyviä asioita, koska minusta alkaa vaikuttaa siltä, että hänelle ei ole pitkiin aikoihin tapahtunut mitään hyvää. (s. 30)
Ilmenee, että Ledger on ollut Diemin elämässä todella kiinteästi läsnä. Hän asuu Gracen ja Patrickin naapurissa, osallistuu pikkutytön hoitoon tuon tuosta ja kuskaa tätä treeneihin. Mitä tapahtuu, jos hän saa tietää, kuka Nicoleksi esittäytynyt Kenna oikeasti on? Pariskunta ei pysty vastustamaan vetovoimaansa toisiaan kohtaan, mutta jossain vaiheessa Ledgerille tulee paljastumaan Kennan todellinen henkilöllisyys. Silloin toisessa vaakakupissa on Ledgerin tarve suojella Gracea, Patrickia ja Diemiä kaikelta pahalta ja hämmennykseltä, ja toisessa taas pikku hiljaa tärkeämmäksi muodostunut nuori nainen, josta hän ei pysty pysymään erossa vihastaan huolimatta. Onko Kenna vaaraksi Diemille? Onko Kennalla oikeus tulla sotkemaan Gracen ja Patrickin elämä?
Mutta entä jos me halusimmekin syyttää jotakuta vain koska meihin itseemme sattuu niin paljon? (s. 178)
Kennalla olisi paljonkin kerrottavaa tuosta onnettomuusyöstä, mutta hän pitää kaiken itsellään. Lukijalle kaikki kerrotaan kuitenkin kirjeissä, joita Kenna kirjoittaa yhä säännöllisesti elämänsä rakkaudelle eli Scottylle. Mikä on totuus, eli jättikö päihdepöllyissään oleva Kenna todellakin kituvan poikaystävänsä tien varteen ja meni itse nukkumaan päänsä selväksi? Olisiko Ledger valmis kuuntelemaan Kennan version tarinasta, tai pikemminkin lukemaan sen Scottylle osoitetusta kirjeestä?
Muistoja hänestä on moniulotteinen rakkaustarina, jossa on mielenkiintoinen vankilasta vapautuneen nuoren äidin näkökulma ja tärkeä sanoma siitä, miten ennakkoluulot ja väärät uskomukset jatkavat elämistään, jos asioita ei selvennetä. Kenna käy muistoissaan läpi myös omaa lapsuuttaan välinpitämättömän äitinsä huollettavana. Hän tietää, millainen hyvä äiti ei ainakaan ole. Hän on ehkä hiukan itsekäs ajatellessaan noin vain voivan pölähtää tyttärensä elämään varoittamatta, mutta niin kova palo hänellä on nähdä oma rakas lapsensa, joka häneltä vietiin heti synnytyksen jälkeen.
Tiedän kokemuksesta,että jos varttuu epätäydellisen äidin kanssa, on parempi varttua tietoisena siitä, että epätäydellinen äitisi taistelee sinusta, kuin tietäen ettei hän välitä paskaakaan. (s. 135)
Hooverin tyyliin sekstailukohtauksissa on ytyä, mutta kovin intensiivisen graafikseksi hän ei niissä heittäydy. Muutama asia jää vähän mietityttämään, kuten se, miten muka kaikki oikeudet tavata lastaan voidaan viedä äidiltä? Myös Ledgerin käytöksen täyskäännös hänen kuultuaan, kuka Nicole oikeasti onkaan, on vähän liioiteltua. Ymmärrettävää on toki, että jos joku on tekeytynyt joksikin muuksi ja sitten paljastuukin parhaan ystävän tuomituksi surmaajaksi, jolla ei huhupuheiden mukaan ole omaatuntoa ollenkaan (kirjassa puhutaan paljon siitä, miten ilmeetön ja tunteeton nuori Kenna oli oikeussalissa), että se suututtaa. Tulee petetty olo. Onneksi Ledgerillä on järjen äänenä hänen baarissaan työskentelevä Grady, joka pistää tämän miettimään käytöstään ja sitä, että Kennakin on tunteva ihminen. Ledger jopa tarjoaa Kennalle tiskaajan töitä ravintolassaan, mutta vain siksi, että tämä saisi rahaa kokoon ja voisi matkustaa mahdollisimman kauas Diemistä. Mutta haluaako Ledger, että Kenna matkustaa pois?
Lopussa tulee taas aimo annos ällöimelyyttä ja -onnellisuutta, mutta mitäs sitä muutakaan kannattaisi odottaa. Muutaman onnenkyyneleen pyyhkäisin silmäkulmastani jopa minäkin. Mukava, tunteita herättävä lukupaketti siis jälleen tämä Hooverin uusin.
Annan arvosanaksi tälle 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti